31.5.10

Iirisanalyysi eli huuhaata silmästä

Iirisanalyysi on vaihtoehtoterapeuttien käytössä myös täällä Suomessa. Ideana on tarkkailla ihmisen silmän pintaa. Iiriksen vaihtuva väri ja pinnassa olevat kuviot kertovat miten ihmisen keho on muuttunut sairauksien seurauksena. Homeopatian erikoisliike kuvailee iirisanalyysiä näin:

Saksalainen neurologi ja iirisanalyytikko Lang on selvästi todistanut, että iirisanalyysi on täysin paikkansapitävä siinä, että tutkimalla silmien värikalvoja eli iiriksiä voidaan niissä olevien merkkien perusteella havaita ja paikallistaa sairausprosesseja ja vaurioita ihmisen kehossa.


Iirisanalyytikot ovat laatineet yksityiskohtaiset kartat iiriksistä.



Silmää tiirailemalla voi siis päätellä mm. vaginan ja vatsan terveydentilan. Hermot yhdistävät kaikki elimet iirikseen. Tietenkin muutokset näkyvät silmässä lähes välittömästi, sillä eihän iirisanalyysiä voisi muuten käyttää tautien diagnoosissa.

Iirisianalyysissä tarkastellaan kudoksen toimivuutta ja elinvoimaisuutta, jolloin kudoksessa tapahtuvat muutokset näkyvät silmässä jo paljon ennen oireiden ilmaantumista.


Iirisanalyysiä käyttävät vaihtoehtohoitoterapeutit uskovat sen tarkkuuteen. Diagnoosimenetelmällä on pitkät perinteet. Eräs variaatio oli itse Hippokrateen käytössä.

Tarun mukaan unkarilainen Ignatz von Pezcely näki 1900-luvulla miten pöllö loukkasi jalkansa. Ignatz huomasi miten pöllön silmässä näkyi muutoksia. Iiriksessä oli musta viiva. Kun jalka parantui, niin mustan viivan tilalle ilmestyi valkoinen viiva. Siitä lähtien nuori poika tutki silmän muotoja ja värejä.

Iirisanalyysillä oli muitakin kehittäjiä. Nykyään sitä opetetaan Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Aasiassa.

Homeopaattien sivuilla mainitaan, että iirisanalyysi on dokumentoitu menetelmä. Sen toimiminen on testattu. Mutta missä ja miten?

Ainakin asiaa on tutkittu 70-luvulta lähtien. Ensimmäisissä iirisanalyysin arvioissa todettiin, ettei sillä onnistuttu löytämään munuaissairautta mitenkään merkittävällä tavalla.

Three ophthalmologists and three iridologists viewed the slides in a randomized sequence without knowledge of the number of patients in the two categories or any information about patient history. Iridology had no clinical or statistically significant ability to detect the presence of kidney disease. Iridology was neither selective nor specific, and the likelihood of correct detection was statistically no better than chance.


Vaihtoehtohoitoihin perehtynyt professori Edzard Ernst on selannut myös iirisanalyysin tarkkuutta. Aiheesta on kirjoitettu monta paperia, mutta itse tarkkuutta testaavia kokeita on tehty vähemmän. Ernst löysi vain neljä tutkimusta, joissa oli mukana pätevä kontrolli ja sokkoutta pelissä (pardon the pun). Tutkimusten tuomio oli selvä. Iirisanalyysi ei ole luotettava keino selvittää ihmisen sairauksia.

Huonohampaiset pelätkää

Vaihteeksi vierailevan bloggaajan kirjoittamaa tekstiä. Timo M. altistaa nimimerkkinsä ja maineensa tämän kyseenalaisen blogin pauloihin.

-------------------------------------------

Perjantaina törmäsin BBC:n uutisessa tutkimukseen, jossa oli käynyt ilmi yhteys huonolla hammashygienialla ja sydänongelmilla. BBC:n uutinen.

Sekä otsikossa ja että varsinaisessa tekstissä käy ilmi löydetyn yhteyden vakava seuraus:

"Taking into account factors that affect heart disease risk, such as social class, obesity, smoking and family history, the researchers found those with the worst oral hygiene had a 70% increased chance of developing the condition compared with those who brush their teeth twice a day."


Hui kamalaa. Jopa 70 % suurempi riski saada sydänsairaus. Tämä uutinen oli kuitenkin kohtuullisen maltillisesti kirjoitettu. Siinä oli esimerkiksi tekstissä toppuuttelevaa tekstiä tutkijoilta, ettei tämä ole suora syy-seuraus-yhteys, koska mm. huonosti hampaita hoitavat saattavat hyvinkin hoitaa myös muuta terveyttään huonommin. Lisäksi uutisesta löytyy linkit varsinaiseen julkaisuun.

Mutta 70 % hui. On se kova luku. Mitä se tarkoittaa? Palaan tähän kohta.

Monille tämän blogin seuraajille Bad Science kirja on tuttu. Siinä Ben Goldacre teki useaan otteeseen avoimen pyynnön journalistien ja tutkijoiden suuntaan, että julkisissa kirjoituksissa käytettäisiin todellisia lukuja suhteellisien riskien sijaan. Todellisilla luvuilla tarkoitetaan esimerkiksi tutkimustuloksissa, että montako ylimääräistä kuolemaa jostakin haittatekijästä tulee selkeää lukumäärää kohti. Esimerkiksi tuhannesta yhden askin päivässä tupakoivista kuolee 10 ihmistä keuhkosairauksiin, mutta tuhannesta kahden askin päivässä tupakoitsijasta 15 ihmistä kuolee keuhkosairauksiin, jolloin tulee siis 5 ylimääräistä kuolemaa tuhatta kohti. Prosentin keuhkosairaustiheydestä tulee 1,5% ja kasvua 0,5% (Esimerkin luvut on täysin keksittyjä. Todellisuudessa luvut ovat varmasti synkempiä). Valitettavasti yleisempi uutisointi tapa on puhua suhteellisista riskeistä, jolloin yllä oleva keksitty esimerkin voisi ilmaista, että ylimääräinen aski lisää keuhkosairauksien riski on kasvanut 50 prosentilla. Eli tämän tyyppisissä tapauksissa 0,5 % ja 50 % voi olla sama asia. Ongelma suhteellisilla riskeistä puhuttaessa on se, että ne saavat tieteen kuulostamaan abstrakteilta totuuslauseilta auktoriteettihahmoilta, eikä normaali kaduntallaaja usein osaa muodostaa yhteyttä tuloksien ja oman arkensa välille.

Joten mitä se 70 % tarkoitti tässä uutisessa, ja kuinka tutkimus uutisoitiin muualla? Olinko liian kyyninen?

Julkistettua tutkimusta voi kaikki käydä penkomassa täällä.

Tutkimus oli laaja ja pikaisesti silmäiltynä kaikki tuntuu olevan asiallisest. BBC:n uutisen tiedot löytyy. Julkaisusta löytyy tietenkin tilastot hammashygienian ja sydänsairauksien suhteesta.

Kaiken kaikkiaan sydänsairauksia oli seurantaryhmällä 555 : 11869; kahdesti päivittäin harjaavilla 308:8481 (3,6 %) [1,0 *]; yhdesti päivittäin harjaavilla 180 : 2850 (6,3%) [1,3] ja alle kerran päivässä harjaavilla 59 : 538 (10,9%) [1,7*]. Huomiomerkki * tarkoittaa siis suhteellista riskiä kun tuloksissa on otettu huomioon tupakointi, ikä ja painoideksit. Eli siis 7,3 % muutos kahdesti harjaavien ryhmästä harvoin harjaaviin 3,6 % -> 10,9 % olisi korjattuna sama kuin 70 % suurempi riski.

Voisi luulla, että ihmiset arvostaisivat sitä, ettei heidän terveyttään koskevia tiedeuutisia tyhmennettäisi raflaavien otsikoiden toivossa. Olisiko kamalaa kokeilla joskus tehdä tiedeuutinen todellisilla luvuilla? Jos kirjoittaisi, että huonosti suuhygieniasta huolta pitävistä (mm. alle kerran päivässä hampaansa harjaavista) seitsemän ylimääräistä sataa kohti sairastuu sydän sairauteen vuosittain verrattuna hampaansa kahdesti päivässä harjaaviin. Tuo olisi helppo tieto pitää mukana. Raflaavalla 70 % kasvaneiden riskien isoilla otsikoilla saat aikaan hyvän kahvipöytäkeskustelun kunnes joku kysyy, että ”70 % mistä?”.
Miten asia sitten uutisoitiin muualla? Alla pari huonoa esimerkkiä huonoimmasta päästä lehdistä, joilta ohilyöntejä voisikin odottaa.
”Harjaa hampaasi - se suojaa sydäntäkin
Tutkimuksen perusteella niillä, jotka eivät pitäneet huolta suun hygieniasta, oli 70 prosenttia suurempi sydänsairauksien riski kuin kaksi kertaa päivässä hampaansa harjaavilla. "

- lltalehti pe 28.5.2010

“How failing to clean your teeth twice a day can give you a heart attack” Otsikko Daily Mail

Se mitä Goldacre toivoi tutkijoilta ja journalisteilta ei toteutunut ainakaan tämän tutkimuksen osalta. Aiheutetut vahingot tällä uutisella on enemmänkin tieteen uskottavuuden ja tiedon hyödyntämisen puolella. Eli jos tästä joku pelästyisi, voisi se olla pelkästään hyvä juttu ainakin sen lukijan hampaille. Mutta jos haluamme saada tieteestä uskottavampaa tai parempaa tiedejournalismia, on muutosta ilmeisesti vain alettava kauniisti pyytämään. Vai onko liian houkuttavat otsikot liian houkuttavia?

- Timo M.

30.5.10

Kreationismi pulassa Suomessa

Biokemisti Pauli Ojala on tunnettu kreationismin puolustaja Suomessa. Jos kestät niin lukaise hänen kotisivua. Ojala on argumentoinut todella ahkerasti kehitysoppia vastaan. Sen ylivalta ja viattomien lasten aivopesu kuitenkin jatkuu Suomessa. Tilanne ei ole muuttunut paremmaksi, sillä nuoren maailman kreationismia ei oteta vakavasti akateemisissa piireissä. Mikä on tietenkin vain darwinistien kamalaa sortopolitiikkaa! Mutta nyt tilanne on kahta kauheampi Ojalan kaltaisille tosiuskovaisille.

Kristillinen kirjakustantamo Perussanoma on hartauskirjallisuuden veteraani. Sen lisäksi se julkaisee uutta kirjasarjaa: Ja Jumala loi tieteen.

Ja Jumala loi tieteen... -sarjan kirjat ovat monella tavalla poikkeuksellisia. Uskosta ja tieteestä ei ole puhumassa uskonnon ammattilainen, joka samalla puhuisi myös nykytieteen puolesta – tai niin kuin monesti, sitä vastaan. Toisaalta kirjoissa ei puhu tieteen ammattilainen, joka ajattelisi tieteen kykenevän ratkaisemaan myös kaikki uskontoon liittyvät yhtälöt – ja päätyisi pitämään uskoa perusteettomana tai turhana kuvitelmana. Sen sijaan sarjan kirjojen tarkoituksena on antaa asiantuntijoiden itse puhua omista aloistaan, teologi teologina, tieteilijä tieteilijänä, joskin kumpikin on positiivisesti kiinnostunut toisesta.


Kirjasarjasta puuttuu kuitenkin jotain. Pauli Ojala on tarkka mies. Hän tietää minkälaisen uhrauksen Perussanoma on tehnyt. Kirjoissa ei ole evoluutiokritiikkiä eikä kreationismia ylistetä!

Koska aihe on näin nostettu keulakuvaksi uuden kustannustoimikunnan johdon taholta, on valtava pettymys että kirjat hylkäävät puolustustaistelun yliluonnollisesta luomisesta ja historiallisesta Vedenpaisumuksesta pois "pienen piirin idiosynkrasiana". Kreationismiin viittaavat tieteen havainnot torjutaan sekulaareilla kampuksilla koska niitä ei hyväksytä oikeaoppiseksi tieteeksi. Nyt myös kotipesässä kreationismi torjutaan koska se ei ole oikeaa uskoakaan. "Keskusteluna" Evoluutiobiologia-kirjaa on loukkaus mainostaa, kun nimenomaan vastakkainasettelua ja rajaa nyt pyritään häivyttämään, vaikenemalla kreationismin todisteet agendasta pois.


Ojala haluaa nimiä adressiin, jotta aidon uskonnon rappio saadaan loppumaan:

Vetoamme siis, että Perussanomien "Evoluutiobiologia"-kirjaan otettaisiin mukaan edes yksi evoluutiokriittinen puheenvuoro. Allekirjoittajia kehotan esiintymään nimettöminä, koska evolutionismi on postmoderni "Baalinalttari" jonka edessä pitäisi jokaisen polven notkistua tai vaikeuksia on luvassa.


Allekirjoituksia on kertynyt peräti 71 kappaletta. Jotkut leikkivät hengellään ja ovat laittaneet nimensä kaikkien nähtäville.

En allekirjoita adressia.

29.5.10

Toinen käännyttäjä

Kerron hieman käännyttäjästä numero kaksi. Ensimmäinen vierailija oli melkein itkun partaalla, kun pyysi minua ottamaan Jeesuksen vakavasti. Hän myös kertoi rukoilevansa puolestani.

Ei kovin tehokas keino saada joku kiinnostumaan kristinuskosta. Toinen käännyttäjä oli asteen verran parempi. Hän oli lukenut sen haastattelun, jossa kerroin olevani uskomaton ihminen, mutta en tiennyt sitä heti kättelyssä. Numero Kaksi on mm. Radikaali.netin foorumilla kirjoitteleva mies.

Hän aloitti dialogin mainitsemalla omia harrastuksia. Punk-musiikkia ja playstationpelejä. Bad Religion-bändin nimen heittäminen ilmaan teki heti trendikkään vaikutuksen ateistin näkökulmasta. Kai olisi pitänyt. Ihmettelin ensin miksi asiakas alkaa puhumaan niin paljon tuollaisista asioista. Sitten monologiksi muuttunut dialogi kääntyi miehen historiaan. Entisenä ateistina hän nautti nuoruudessa villimmästä punk-musasta, mutta auto-onnettomuuteen joutuminen muutti prioriteetteja. Kuoleman läheisyys sai pohtimaan olisiko elämässä jotain merkityksellistä. Kuinkas ollakaan, hän löysi Jeesuksen. Elämä oli vihdoinkin elämisen arvoista.

Vierailut liikkeessä toistuvat. Aina tulee ostosten välissä pikainen maininta jostain uskonnollisesta aiheesta. Hän mainitsee kirjoittaneensa emailia mm. Richard Dawkinsille, mutta ei ole toistaiseksi saanut vastausta.

Vierailuja tapahtui vielä nelisen kappaletta, ja sain jopa lahjana kokoelman uskonnollisia pamfletteja (sanoin keräileväni niitä). Nykyään hän on varmasti huomannut, että en aukene uskontopuheille. En alkanut paljastamaan sieluni syövereitä. Mies on mukava ja ystävällinen. Mutta en lämpene puhumaan kasvotusten asioista, joita pyörittelen paljon mieluummin internetissä. Jos sielläkään.

Olen lukenut miehen kirjoituksia. Näen niissä kielioppia ja ihan oikeita sanoja, mutta sanoma ei oikein aukene. Ne on kirjoitettu kristityille. En koe menettäväni mitään.

Huonon suunnitelman idea ja ID

Älykkään suunnitelman idea-blogissa kommentoidaan erästä suosituinta alan argumenteista: silmän rakenne. Asiasta on väännetty kättä jatkuvasti. Milloin silmän rakenne on niin huonosti suunniteltu, ettei Jumalaa voi olla. Tai sitten se on niin mahdottoman nerokas ratkaisu, että vain Jumala on voinut sen suunnitella. Ehkä eniten käytetty argumentti evoluution puolelta on liittynyt fotoreseptorisolujen asentoon silmän sisällä. Ne ovat väärinpäin:


Selkärankaisten fotoreseptorisolujen “nurinkurinen” asento on ollut yksi olennainen evoluutioteoreetikoiden käyttämä esimerkki huonosta suunnittelusta.


Mutta tuore tutkimus osoittaakin, että kyllä ne solut ovat siellä ihan sopivasti.

Uusi tutkimus paljastaa, että gliasoluilla on useita muitakin tehtäviä(2). Tutkimuksesta käy ilmi, että ne terävöittävät näköämme suodattamalla “harhavaloa” (stray light) ja vähentämällä värien dispersiota. Harhavalo on eräänlaista kohinaa, joka vähentää visuaalista tarkkuuta. Gliasolut parantavat signaali-kohina-suhdetta valon kulkiessa niiden läpi ja ehkäisevät taajuuksien (värien) poistumista fotoreseptorisolujen ulottumattomiin. Tutkija Erez Ribak kertookin artikkelissa, että “retinan rakenne osoittautuu optimaalisesti suunnitelluksi kuvaterävyyden parantamiseen”.


Lyhyesti: Silmä onkin nerokas ratkaisu, jossa tehdään kompromissi optiikan ja hermosolujen asettamien rajoitusten välillä. Joten silmä ei ole huonoa suunnittelua. ID-blogi tekee selväksi ettei Dawkinsin ja kumppanien enää kannata argumentoida silmän pohjalta älykästä suunnittelua vastaan. Mitä älykäs suunnittelu sitten ennusti silmän rakenteesta:

Näissä argumenteissa on mielenkiintoista se, että niiden esittäjät eivät vaikuta ottavan vakavasti suunnitteluteorian pohjalta tehtyä ennustetta. Vaikka verkkokalvo vaikutti pitkään poikkeuksellisen huonosti suunnitellulta, voitiin suunnitteluargumentin pohjalta ennustaa, että yksittäisestä epäoptimaalisesta osasta huolimatta verkkokalvo olisi kokonaisuutena taitavasti rakennettu ja tehokas.


Täytyy todeta, että ID-blogi on aivan oikeassa. Siis jos he olisivat ennustaneet jotakin ID:n pohjalta. Ennustus taitavasta ja tehokkaasta suunnittelusta vaatisi olettamuksen suunnittelijan kyvyistä ja taidoista. IDeistit ovat toistuvasti todenneet, ettei sellaista saisi tehdä.

"Intelligent design presupposes neither a creator nor miracles. Intelligent design is theologically minimalist. It detects intelligence without speculating about the nature of the intelligence."


Intelligent Design: The Bridge Between Science and Theology, William Dembski. (s. 107)

Parhaimmillaan älykästä suunnittelua on hahmotettu "tarkoituksenmukaisten rakenteiden" kautta, kuten Michael Behe on sitä määritellyt. IDeistit havaitsevat suunnittelua, mutta he eivät tietenkään kahlitse itseään ideoihin suunnittelun laadusta. Huonosti suunniteltu auton ovi on kuitenkin suunniteltu. Suunnitelmallisuus ei ole kiinni suunnittelun taidosta ja tehosta. Täysi imbesilli voi tuottaa jälkiä suunnitelmallisuudesta. Onko IDeistillä mielessä joku tietty suunnittelija, jonka taidot ovat tiedossa? Kyllä ja ei. Riippuu kuka kysyy ja missä tilanteessa.

Dawkinsin ja kumppanien puheet huonosta suunnittelusta ovatkin siis vain taitavan suunnittelijan kimppuun käymistä.

28.5.10

Skientologien vastaisku: Anderson Cooper

Kuukausi sitten CNN:n Anderson Cooper piti viikon verran melua skientologien oudoista väkivaltatapauksista. PR-myrsky ei olisi voinut olla huonompi skientologiajärjestön kannalta. Kansainvälisissä uutisissa skientologit itse kertoivat, että heidän päämajan toimistossa pahoinpideltiin työntekijöitä usean vuoden ajan, eikä pahoinpitelyistä kerrottu poliisille. Tietenkin nyt sanotaan, että väkivaltaisuudet olivat vain ja ainoastaan nykyisten ex-jäsenten tekosia. Johtaja David Miscavige oli täysin viaton eikä tiennyt yhtään mitään pahoinpitelyistä. Jne.

L. Ron Hubbardin oppeja tarkasti noudattavat skientologit tiesivät mitä pitää tehdä.

This is the correct procedure: Spot who is attacking us. Start investigating them promptly for felonies or worse using our own professionals, not outside agencies. Double curve our reply by saying we welcome an investigation of them. Start feeding lurid, blood sex crime actual evidence on the attackers to the press. Don't ever tamely submit to an investigation of us. Make it rough, rough on attackers all the way.

"Attacks on Scientology" (25 February 1966)


Skientologiajärjestön oma tiedotusväline Freedom Magazine aloitti vastaiskun. CNN AC360 | A HISTORY OF LIES-videoissa skientologit noudattavat L. Ronia haudan takaa. Anderson Cooper ei ole ainoastaan tekopyhä vaan myös kieltäytyi tutustumasta skientologien menestystarinoista kertoviin mainoksiin. Jos jaksat katsoa tuota propagandavideota, niin näet kuinka hienoja ja kalliita rakennuksia skientologit ovat ostaneet/remontoineet (mm. Ruotsin Malmössa). 14 minuutin aikana itsevarma kertojaääni luettelee skientologien kultin uskomatonta laajentumisvauhtia maailmalla - aina välillä muistuttaen miten Anderson ei halua tutustua skientologian todellisuuteen. Freedom Magazinen suurin valitus onkin siis siinä, että ohjelmassa keskityttiin vain väkivaltasyytöksiin ja ex-jäsenten haastatteluun. Eikä kerrottu katsojille kuinka monta lähetystöä ja kirjapainoa skientologiajärjestö on avannut vuoden 2009 aikana.

JA MIKÄ KARMEINTA! CNN editoi jaksoja. Luit oikein. Cooper ei näyttänytkään kaikkea nauhoitettua puhetta. Skandaali!

11 minuutista lähtien Freedomin itkuporkumanku muuttuu oikein mahtavaksi. Kaikki ex-skientologit ovat automaattisesti valehtelijoita. Ja mielipuolia.

Videon toisessa osassa kerrotaan taas erilaisten skientologialaitosten ja -juhlien avajaisista ympäri maailmaa, joissa David Miscavige hymyilee kameroille (vieressä pormestareita tai kulttuuriministereitä). Taas Freedomin valitus on sama: Cooper ei kertonut ohjelmassaan skientologiajärjestön menestystarinoista, siis siitä että Miscavige matkusti ympäri maailmaa. Joten Miscavige ei mitenkään voinut pahoinpidellä ketään SeaOrgin päämajassa (paitsi silloin kun hän oli päämajassa vuoden 2003 lopussa).

Kolmannessa videossa kumotaan kaikki väitteet skientologien orjaleiristä. Eihän Gold Base voi olla orjaleiri, sillä sisustus on kallista ja tyylikästä. Ja työntekijöiden asuintilat ovat tasokkaiden hotellihuoneiden näköisiä. Ja heillä on uima-allas, urheilukenttiä, jalkapallokenttiä, golfkenttä. Taustalla soi jatkuva mainostelevisiomusiikki.

Vasta-argumentti on aivan järkevä, sillä eihän tyylikkäissä tiloissa voi tapahtua pahoinpitelyä. Toisaalta kukaan ei väittänyt Anderson Cooperin ohjelmassa, että Gold Base olisi sotkuinen, haiseva läävä. Ex-skientologit kommentoivat siellä tapahtuvaa henkistä ja fyysistä pahoinpitelyä.

Yksi asia kuitenkin yllättää. Skientologit eivät nosta esiin Anderson Cooperin seksuaalista suuntautumista. Ehkä siksi ettei se ole mikään salaisuus. Maineen tahriminen ei onnistu tällä vuosituhannella samalla tavalla kuin viime vuosituhannella.

Perinteinen kiinalainen kopelointi

Kiinalaisessa lääketieteessä potilasta tarkastellaan kokonaisuutena. Diagnoosia tehdään pulssia tarkkailemalla ja kieltä katselemalla. Australiassa Grant Woon versio perinteisestä kiinalaisesta lääketieteestä on vähemmän tunnettu. Tohtori Woo halusi tarkastella nuorten naisten sisäisiä akupunktiopisteitä, jotka kuin sattumalta sijaitsevat jalkovälissä. Ruuansulatusvaivoihin Woo suositteli yrttien tunkemista vaginaan, jonka tunnollinen mies tietenkin teki itse. Hormonihoitoa annettiin nännejä hieromalla.

Kiinalainen lääketiede ei kuitenkaan hyväksynyt perinteistä poikkeamista, sillä Woo joutui pulaan vaihtoehtoterapian takia. Kuulusteluissa kiinalaisen lääketieteen asiantuntijat totesivat, ettei vaginassa ole akupunktiopistettä.

Don't Ask, Don't Tell, Don't Koska Hitler

Yhdysvaltojen armeija on murrosvaiheessa. Sen Don't Ask, Don't Tell-käytäntö on tulossa tiensä päähän. Sotilaiden ei tarvitsisi enää elää kaksoiselämää ja valehdella ystävilleen. Useampi poliitikko on valmis toteamaan ääneen, että homoseksuaali saisi palvella armeijassa ihan omana itsenään. Moraaliset ihmiset (konservatiivit) tietävät, ettei sellaisen ole mahdollista. Jos univormuissa ollaan ei-heteroja, niin armeija joutuu ongelmiin. Taistelutahto rapistuu, homosotilaita ei pelastettaisi taistelussa, ei-hetero ei kykene ampumaan tositilanteessa, löysäranteiset miehet eivät voi heittää kranaatteja, jne. Kun väittely kuumenee, niin välttämättä esiin tulee myös tajuttoman ääliömäisiä argumentteja. Lähes kaikki niistä ovat yhdentekeviä, sillä Yhdysvaltojen armeijassa palvelee parhaillaan homoseksuaaleja, eikä uhkakuvissa ehdotettuja ongelmia ole. Homoseksuaalit ovat taistelleet, haavoittuneet ja kuolleet kuten kaikki muutkin asetoverit.

Mutta jotkut moraalioppaat eivät vaivaudu pohtimaan mitä suustaan päästävät. American Family Associationin maailmankuva on linjalla pro-perhe ja pro-arvot. Laitoksen Bryan Fischer pitää radio-ohjelmaa, jossa hän ottaa kantaa ajankohtaisiin asioihin. Tai muistuttaa historiasta. Kuten siitä, että Hitler oli oikeasti homoseksuaali ja natsi-Saksassa lederhosenit olivat raakalaismaisten tappajien jaloissa. Homot olivat armottomampia ja brutaaleja kätyreitä. Siksi Hitler suosi heitä. Natsit kyllä vainosivat homoja, mutta vain niitä kimittäviä heikkoja homoseksuaaleja.



Fischer huomasi miten liberaalit reagoivat Hitler-puheisiin. Hän kirjoitti puolustuspuheen. Siinä lainaillaan vähemmän tunnettua historiaa keskitysleireistä ja SS-joukoista. Lähteenä ei ole Kevät koittaa Hitlerille-musikaali. Olennainen lainaus on kuitenkin aivan lopussa, jossa Fischer tekee selväksi miksi meidän täytyy muistaa Hitlerin homostelu:

As has been famously said, those who do not study history are condemned to repeat it. Nazi Germany became the horror that it was because it rejected both Christianity and its clear teaching about human sexuality. These are mistakes no sane culture should ever make again.


Tämän takia USA:n armeijassa täytyy olla vain heteroja.

Ehkä II-maailmansota olisi ollut rauhallisempi kamppailu, jos natsit olisivat olleet täysin heteroita?

Edit: Kongressi äänesti Hitleri-, siis Don't Ask, Don't Tell-käytännön kumoamisen puolesta.

27.5.10

Kulttuuriministeri Wallin, WTF?

Opetus- ja kulttuuriministeriön tiedotteessa mainitaan, että tekijänoikeusrikkomuksiin aletaan suhtautua vakavana asiana. Nettipiratismin vastainen toiminta alkaa kehittyä Suomessa. Tiedotteen alkupuolella on lupaavalta kuulostavaa puhetta:

Nettipiratismin laajuutta koskevat tuoreet tiedot ovat kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallinin mukaan hälyttäviä. – Tiedot osoittavat, että sähköisen luovien sisältöjen kaupankäynnin edellytykset Suomessa eivät ole kunnossa. Luvaton luovien sisältöjen nettilevitys nakertaa kulttuurin taloudellista perustaa ja vaarantaa koko kulttuurin ja luovien sisältöjen tuotannon, Wallin sanoo.

Vuonna 2008 käynnistettyjen toimialakeskustelujen tuloksena käynnissä ovat toimenpiteet sisältöjen sähköisen kaupan edistämiseksi ja luvattoman verkkojakelun vähentämiseksi.


Tässä kohtaa ministeri Wallin on aivan oikeassa. Elokuvien ja televisiosarjojen eBisness on persiistä täällä Suomessa. Onneksi jotkut firmat ovat pyrkimässä markkinoille ilman teleoperaattoreiden (Elisa Viihde, jne) välistävetoa. ZombieRoom.net testasi Suomalaiset VOD:t, eli video-on-demand palvelut. Suppea valikoima, korkeat hinnat ja muut nörttien kauhut varmistavat ettei vakioasiakkaita kerry vielä kovin paljon. Kuka kerkiää tekemään ekana suomalaisen version ruotsalaisten Voddlerista?

Mutta elokuvien nettikauppa sikseen. Wallinin avustaja on antanut kulttuuriministerille muistion

Toisena toimena luvattoman lataamisen vähentämiseksi on valmisteltu lainsäädännön muutosta, jolla mahdollistetaan kohdennettujen ilmoitusten lähettäminen sellaisiin kotitalouksiin, joiden teleliittymää on havaittu käytettävän tekijänoikeuksia loukkaavaan toimintaan, jatkaa ministeri Wallin.

Kohdennetut ilmoitukset suoraan kotitalouksille ovat Wallinin mukaan poliisitutkintaa ja tuomioistuinmenettelyä huomattavasti pehmeämpi keino. - Tällaiset ilmoitukset antavat sisältöjen luvattomaan verkkolevitykseen osallistujille mahdollisuuden lopettaa toiminta ilman oikeudellisia seuraamuksia, hän sanoo.


Kysymys: Mitä valvontamenetelmää Wallin ehdottaa? Tuskin sellaista jossa surffaaja itse ilmoittaa mitä materiaalia hän lataa netistä. Ei kai vaan sellaista valvontaa, jossa nettiliittymää tarjoava firma tarkkailee tietoliikennettä ja ilmoittaa laittomista latauksista viranomaisille?

Ei kai siinä mitään, Stefan. En minä yksityisyydellä mitään olisi tehnytkään.



Toinen kysymys: Mitä noissa "kohdennetuissa ilmoituksissa" lukisi? Suunnitteleeko kulttuuriministeri Wallin samanlaista rohkeaa kampanjaa kuin Tanskassa tehtiin? Käytin adjektiivia "rohkea" sen takia, että politiikassa sillä on aivan oma merkityksensä, joten toivon Wallinin tai vastaavan äänien varassa elävän ihmisen tietävän mitä tekee.

"Ministers will generally accept proposals which contain the words simple, quick, popular and cheap.

"Ministers will generally throw out proposals which contain the words complicated, lengthy, expensive and controversial.

"Above all, if you wish to describe a proposal in a way that guarantees that a Minister will reject it, describe it as courageous."


Sir Humphrey Appleby, Yes, Minister.

26.5.10

Skientologia lööpeissä Australiassa, osa 2

Blast from the past. Vuonna 1996 julkaistiin brittiläinen TV-dokumentti Australian skientologien tuhmista tempuista.

The Big Story: Scientology ~ The S Files




Dokumentissa skientologiaa kutsutaan suoraan kultiksi. Siinä esitellään skientologiajärjestön rikollista toimintaa. Samanlaista menoa oli Suomessa 90-luvulla.

Australialaisen dianetiikkakonttorin tuotot olivat huonossa jamassa. Pomot päättivät säädellä kirjanpitoa, jotta toiminta voisi jatkua. Veroja kierrettiin ja pankkeja huijattiin. Johtajat laativat listan ihmisistä jotka olisivat helppoja kohteita. Heiltä saisi revittyä parhaiten rahaa kurssimaksuina. Vaadittavat rahat saatiin vakuuttamalla uhrille, että henkilövakuutukset kannattaa rahastaa. Autot myydään. Talot pantataan. Pankista haetaan lainaa valheellisilla perusteluilla. Pankit eivät lainaa rahaa skientologien oppimateriaaleja vartenm joten lainahakemukseen kirjoitettiin jotain muuta. Rahat laitetaan skientologien Bridge-ohjelmaan. Rivijäseneltä lypsettiin jopa 25´000 puntaa.

Kuten nykyään myös 90-luvulla skientologien edustaja oli toteamassa kameralla, ettei skientologiajärjestö hyväksy minkäänlaista laitonta toimintaa. Skientologit eivät ahdistele entisiä jäseniä! Dokumentissa tuo edustaja oli Mike Rinder, joka on nyttemmin lähtenyt kultista ja kritisoi sen laittomia toimia. Kuten ex-jäsenten ahdistelua.

Dokumentin lopussa haastatellaan saksalaista asiantuntijaa, joka varoittaa kultin soluttautumispyrkimyksistä. Skientologeja opetetaan soluttautumaan sanomalehtiin, valtion virkoihin ja poliisilaitokseen. Näin luotaisiin tiedusteluverkosto, jonka avulla skientologien tavoitteita voitaisiin edistää paremmin.

Senaattori Nick Xenophon haluaa tietää mitä skientologiajärjestö vielä tekee Australiassa. Hän muistuttaa, että uskonnonvapautta pystyy kannattamaan JA kulttien laittomia tekoja pystyy rankaisemaan.

25.5.10

Positiivisen vaihtoehtohoitotutkimuksen metsästys

Snake Oil Science-kirjan arvostelussa kävin läpi erittäin yksinkertaistetun kuvauksen R. Barker Bausellin matkasta vaihtoehtohoitojen arviointiin. Johtopäätös vaihtoehtohoitojen tehosta oli siis se, että ne ovat yhtä tehokkaita kuin lumevaikutus. Mutta mitä tutkimuksia Bausell kävi läpi? Miten ne valittiin arvioitavaksi? Mitä tutkimuksissa havaittiin?

Bausell perusteli kirjan alkupuolella tutkimusten luotettavuuteen liittyviä eroja. Tutkimusmetodologia on ratkaiseva, sillä asioita voidaan selvittää hyvin tai huonosti. Varsinkin lääketieteellisten tutkimusten luotettavuus nousee selvästi lumekontrollin lisäyksellä. Muistutuksena mainitaan tieteellisten julkaisujen puolueellisuus, joka ei aina ole tietoista. Julkaisut suosivat positiviisista tuloksista kertovia tutkimuksia. Varsinkin sen omaan alaan liittyvistä. Siksi akupunktio- ja homeopatiajulkaisut suosivat positiivisia tutkimuksia negatiivisten kustannuksella. Ongelma on oikea ja vaikuttaa samalla tavalla perinteisen lääketieteen julkaisuissa. Kaksi tutkimusmetodologiaan perehtynyttä tutkijaa laati kaksi keinotekoista koetta. Toiseen laadittiin positiiviset tulokset, toiseen negatiiviset. Molemmissa tutkittiin samaa asiaa samoilla menetelmillä. Ne olivat identtiset vain lopputulosta lukuun ottamatta. Kuitenkin vain positiivinen versio pääsi julkaisuprosessista läpi. Ongelma vaivaa kaikkia julkaisuja.

Kun tämä yhdistetään kokemuksiin vajaalla menetelmällä suoritettuihin vaihtoehtohoitotutkimuksiin (ei plasebokontrollia, pienet ryhmät, jne), niin välttämättä julkaisujen arkistoihin kertyy positiivisten tulosten röykkiö. Mutta se on välttämättä tilastollinen harha.

Siksi Bausell laati seuraavanlaiset kriteerit vaihtoehtohoitojen selaamiseen julkaisujen arkistoista:

High-quality, large (involving more than one research site if possible, which helps reduce experimenter bias), placebo-controlled RCTs verified by independent investigators (which is far and away our best protection against bias).



1) Plaseboryhmä

2) Tuplasokko ja satunnaistettu

3) Tarpeeksi suuret ryhmät (100 per ryhmä)

4) Riippumaton julkaisu

Bausell ymmärtää, että tuo on aivan liian tiukka määritelmä vaihtoehtohoitojen arviointiin. Enemmistö niistä tutkimuksista on liian vanhoja, pieniä, ilman pätevää tutkimusmenetelmää ja julkaistu vain kunkin vaihtoehtohoidon julkaisuissa. Siksi hän muuttaa seulaa isoreikäisemmäksi.

1) Potilasryhmät on satunnaistettu ja mukana on luotettava plaseboryhmä.

2) Tutkimuksessa on vähintään 50 potilasta per ryhmä.

3) Tutkimus ei menetä yli 25 % osallistujistaan sen aikana.

4) Tutkimus julkaistu arvostetussa, korkealaatuisessa ja vertaisarvioidussa julkaisussa.

Näiden muutosten jälkeen Bausellin seulaan pitäisi jäädä hieman tavallista enemmän positiivisia tutkimustuloksia, mutta se on hyväksyttävää. Positiivinen tulos olisi lumehoitoa merkittävästi suurempi vaikutus. Pakostakin yksi tutkimus kahdestakymmenestä on positiivinen, sillä tutkimuksissa haetaan tilastollisesti merkittävää eroa.

Bausell aloitti tutkimusten tarkastelun vuodesta 2000. Perusteluna mm. yleinen tutkimusten laadun paraneminen CONSORT-lausuman takia. Sillä laadittiin yhteiset säännöt RCT-tutkimusten suorittamiseen. Lausumaa noudattavat julkaisut ymmärtävät tarpeellisten kontrollien päälle. Kaksi arvostetuinta lääketieteellistä julkaisua pääsi Bausellin selattavaksi: Journal of American Medical Association ja New England Journal of Medicine. Ne ovat lääketieteen Science ja Nature.

Julkaistuja tutkimuspapereita selattaisiin aikaväliltä 2000 - 2007. Bausell selasi kaikki läpi. Kriteerien läpi tulisi varmasti jotain tutkimuksia.

JAMA:n arkistosta löytyi kymmenen tutkimusta. Niissä tutkittiin mm. akupunktion käyttöä kokaiiniriippuvuuden hoidossa, mäkikuismaa masennukseen, Ginkgo-yrttiä muistin parantamiseen, Echinacea lasten flunssan oireisiin. magneetteja kantapääkipuun, akupunktiota migreenin hoidossa.

NEJM julkaisi vain neljä tutkimusta.

Echinacea rinoviruksen hoitoon, kelaatioterapiaa lapsille, Saw Palmetto-yrttiä eturauhasen hoitoon ja glukosamiini-ravintolisää polven nivelrikkoon.

Lopputulos oli melko selvä. Kaikki neljätoista tutkimusta olivat negatiivisia.

Bausell oli ehkä valinnut liian kriittiset julkaisut. Hän päätti hakea vielä kolmannesta julkaisusta tarpeeksi hyvin tehtyjä tutkimuksia. Se oli Annals of Internal Medicine. Annals on korkealaatuinen ja kolmanneksi arvostetuin lääketieteellinen julkaisu. Se on myös julkaissut omassa osiossa vaihtoehtohoitoihin keskittyviä artikkeleita. Annals on ilmoittanut käsittelevänsä lääketiedettä mahdollisimman laajalla näkökulmalla. Samalta 2000-2007 aikaväliltä löytyi vain neljä tutkimusta. Kaikissa muissa oli unohdettu laatia plasebokontrolli.

Echinacea flunssaan, akupunktiota krooniseen niskakipuun, akupunktiota polven nivelrikkoon ja viimeisenä Black Cohosh-yrttiä (Tähkäkimikki) vaihdevuosien oireiden hoitoon.

Tulos: kaikki negatiivisia.

Bausell alkoi huolestua. Jos hän ei löytäisi yhtään positiivista tutkimusta, niin häntä väitettäisiin ennakkoluuloiseksi. Archives of Internal Medicinen arkistoa joutui pengottavaksi. Archives on joustava kriteereissään. Eräässä vaihtoehtohoitotutkimuksessa ei tarvinnut mainita, ettei sen CAM vs CAM vs ei mitään menetelmässä ollut plasebokontrollia. Onneksi Bausell löysi neljä tarpeeksi hyvää tutkimusta.

Echinacea flunssan oireiden hoitoon, akupunktiota alaselän krooniseen kipuun, akupunktiota lievän halvauksen jälkihoitona, vihreä tee kolesterolilääkkeenä.

Löytyikö nyt positiivinen tulos? LÖYTYI! Vihreän teen parantava voima nousi pinnalle.

Methods Double-blind, randomized, placebo-controlled, parallel-group trial set in outpatient clinics in 6 urban hospitals in China. A total of 240 men and women 18 years or older on a low-fat diet with mild to moderate hypercholesterolemia were randomly assigned to receive a daily capsule containing theaflavin-enriched green tea extract (375 mg) or placebo for 12 weeks.


Conclusion The theaflavin-enriched green tea extract we studied is an effective adjunct to a low-saturated-fat diet to reduce LDL-C in hypercholesterolemic adults and is well tolerated.


Tässä vaiheessa ei kannata kiinnittää huomiota siihen, että päätutkija on Nashai Biotechin konsultti, toinen tutkimuksen kirjoittaneista on Nashai Biotechin varajohtaja, ja kolmas on saman firman tutkimusyksikön johtaja. Kyseinen firma myy testattua teetä.

22 tutkimusta myöhemmin peli oli 21-1 vaihtoehtohoitojen harmiksi. Pelkkä sattuma antaisi meidän odottaa yhtä positiivista tulosta 20:stä. Arvioitavien tutkimusten määrä oli kuitenkin todella pieni. Mitä erikoisimpien julkaisujen arkistoissa pölyttyy yhteensä satoja tuhansia vaihtoehtohoitoihin keskittyviä tutkimuksia, joissa on todella vaihtelevia tutkimusmenetelmiä. Bausell tiesi ettei hän voisi millään käydä niitä kaikkia läpi.

Niiden arviointiin tarvitaan meta-analyysejä. Se onkin oma seikkailu. Bausell kävi läpi 98 Cochrane Collaborationin meta-analyysiä.

Siitä lisää sitten joskus. Sitä ennen ladon tähän (yleisön pyynnöstä) viitteet niistä laadukkaista akupunktiotutkimuksista jotka Bausell löysi.

Akupunktiota kokaiiniriippuuvuuteen.

Akupunktiota migreeniin.

Akupunktiota krooniseen niskakipuun.

Akupunktiota polven nivelrikkoon.

Akupunktiota krooniseen alaselän särkyyn.

Akupunktiota lievän halvauksen jälkihoitona.

Ja taas - The Movie!



Outrage
-elokuvan traileri on kuin suoraan Ja taas-sarjasta. Tuskin tulee teatterilevitykseen Suomessa, mutta dvd:n aion tilata.

Andrew Wakefield ei ole enää tohtori

Tohtori Andrew Wakefield ei ole enää tohtori Britanniassa. Hän menetti lääkärilupansa. General Medical Councilin suorittama tutkinta Wakefieldin tekosista julkaistiin pari kuukautta sitten. Wakefield todettiin syyllistyneen mm. epärehelliseen ja vastuuttomaan toimintaan. Syytteissä oli lapsille tehtyjä tarpeettomia kokeita, joihin ei aina edes haettu eettisen lautakunnan hyväksyntää. Wakefield teki myös rokotekokeen lapsilla, merkitsemättä siitä mitään lasten tietoihin tai kertomatta lasten lääkäreille. Tuomiot napsahtivat yli 30 syytteestä. Tätä varmasti kauhistellaan Rokotusinfo.fissä.

Onneksi Wakefield itse totesi ennen tutkinnan aloittamista, että hän haluaa GMC:n tutkivan nämä asiat perinpohjaisesti. Hän ilmoitti vuonna 2004, että:

“Serious allegations have been made against me in relation to the provision of clinical care for children with autism and bowel disease, and the reporting of their disease. It has been proposed that my role in this matter should be investigated by the GMC. I not only welcome this, I insist on it and I will be making contact with the GMC personally.”


Tietenkin Wakefield on puolustanut itseään mediassa. Ei hän oikeasti syyllistynyt mihinkään rikkeisiin, eikä tietenkään MPR-rokote = autismi-tutkimuksissa ollut mitään eturistiriitaa. Salaliitto painosti GMC:tä tekemään tuomitsevan päätöksen! Hallitus salailee MPR-rokotteen turvallisuutta! Wakefield ei vaan yli kahden vuoden aikana millään kerinnyt esittämään GMC:lle vapauttavaa aineistoa.

24.5.10

Sana sunnuntaille: Vegetarismi

Näinä moraalittomina aikoina ei voi kun pudistella päätään maailman menolle. Viikonlopun aikana Tampereella järjestettiin kasvissyöntifestivaalit. Jumala ei katsonut sellaista menoa suotuisasti. Tiedämme tämän Vanhan testamentin perusteella. Herra osoitti halveksuvansa kasvisravintoa, kun Abel ja Kain kilpailivat Hänen suosiosta. Kain uhrasi Jumalalle maansatoa. Abel käristi tulessa maukkaat pihvit ja rintapalat. Tietenkin Herra suosi Abelia. Kain hieman kiukustui.

Tampere olisi varmasti joutunut Herran vihan kohteeksi, mutta onneksi "Jeesus-bussi toi ilmaiset makkarat vegaanijuhlaan." Tietenkään helluntaiseurakunta ei halua näyttää liian fundamentalistiselta, joten toimittajille vakuutellaan lihatarjoilun olleen vain sattumalta samaan aikaan vegaanifestivaalin kanssa.

WinCapitan uusi yritys

Nelosen uutisissa näytettiin miten WISH WinCapita houkutteli tulevien rikkauksien äärelle peräti 2000 uteliasta.

WISH WinCapita Oy:n hallituksen puheenjohtaja Kai Tanninen sanoo, että kyseessä on aivan uusi yhtiö, jolla ei ole mitään tekemistä aikaisemman WinCapitan kanssa.


WISH WinCapita on siis aivan eri juttu kuin WinCapita! Nih! Tällä kertaa WinCapitalla on aivan eri toimintamalli. Selkeästi laillisempi versio rikastuttaa osakkaita. Kai Tanninen puhui videolla affiliate-toimintamallista. Mikä helvetti se on? Tarkat tiedot ovat kiven alla, sillä WinCapita kontrolloi informaation leviämistä melko hyvin. Jos et maksa tapahtumiin osallistumisesta, niin et tiedä miten ja missä tienaat ne 400 % voitot.

Ehkä WinCapita2 käyttää affiliate-mainontaa verkossa tehtäville valuuttakaupoille. Siinä WinCapita2 saa siivun tehdyistä valuuttakaupoista.

Ehkä he käyttävät affiliate-suosittelua valuuttakauppaa haluaville. Silloin WinCapita2 saa rahaa valuuttakauppaan osallistuvista ihmisistä.

Who knows?

Molemmissa tapauksissa valuuttakauppa on ihan aitoa ja rehellistä (ei enää ahtopainemittareita).

Ainakin googlaamalla affiliate termiä saat esiin lupaavia sivuja.

Parhaan analyysin WinCapitan uudesta menosta taitaa tehdä Saituri.org.

Tai sitten voit kuunnella miten Hannu Kailajärvi selittää kaiken.

23.5.10

Skientologia lööpeissä Australiassa



Scarlett Hanna on skientologivanhempien lapsi. Molemmat olivat korkeatasoisia pomoja skientologiajärjestön Australian haarakonttorissa. Äiti oli Austaralialaisten skientologien pomo. Tietenkin vanhemmat olivat myös SeaOrgin jäseniä. Scarlett ei ole skientologi, vaan lähti omille teilleen. Ohjelmassa kerrotaan kuinka skientologit noudattavat L. Ron Hubbardin laatimia kasvatusoppeja. Karua kuunneltavaa. Perheitä hajotetaan ja lasten kasvatus on vähemmän mairittelevasti hoidettua järjestön sisällä. Ilmiö on toistunut myös Euroopassa.

Onneksi skientologiajärjestö marssittaa Lateline-ohjelman kameroiden eteen nykyisiä jäseniä ja koulutetun edustajan. Kaikki mitä ex-skientologit puhuvat skientologien rikkeistä on pelkkää valhetta!

Mutta Lateline jatkaa skientologien esittelyä televisiossa. Skientologit ovat peitelleet seksuaalista hyväksikäyttöä. 11-vuotiasta Carmen Raineria opetettiin valehtelemaan poliisille. Koulutusta antoi paikallisen skientologiajärjestön tärkeä skientologi. Tytön täytyi kertoa poliisille, ettei isäpuoli ollut tehnyt mitään pahaa. Samalla Carmenille opetettiin, että pahat asiat johtuivat tytön entisistä elämistä.



Skientologiajärjestö kieltää kaikki negatiiviset väittämät.

Ja toisaalla on koottu kätevästi aineistoa siitä miten skientologien paras PR-guru Tommy Davis on valehdellut toimittajille, tai sitten hänellä ei ole hajuakaan siitä mitä skientologiajärjestö on. Siksi kannattaa aina muistaa, että skientologien edustajat koulutetaan valehtelemaan toimittajille.

22.5.10

Homeopaatti höpisee lääkkeistä

Huffingtonpost.comin virallinen homeopaatti Dana Ullman on kirjoittanut turhien lääkkeiden turhuudesta. Lääkeloma on keino tarkistaa onko lääkkeistä mitään hyötyä.

A drug vacation is a time in which you reduce the doses or eliminate entirely whatever drug or drugs you are taking. A drug vacation may give you (and your doctor) an opportunity to learn whether you really need to continue taking this drug or not. More important, this vacation will give your body an opportunity to manifest its everyday self-regulating and self-healing propensities without the crutch of a pharmaceutical agent inhibiting or suppressing its important work.


Lääkkeet aiheuttavat sivuoireita, joihin määrätään lisää lääkkeitä. Kierre on valmis ja tuttu myös suomalaisten potilaiden potilastiedoista. Potilasta pompotetaa lääkäriltä toiselle, ja kaikki määräävät jotain uutta pilleriä. Ihmiskeho toimisi paremmin, jos sitä ei tukittaisi lääkkeillä.

The logic and wisdom of "unplugging" from various stressors in your life is that there is an inherent intelligence of our bodymind that continually strives to defend and heal ourselves. Living systems have certain innate self-organizing and self-healing propensities, and unplugging is simply an important strategy that enables your bodymind to work its every-day magic as it manifests its magnificent survival strategies.


Luonto hoitaisi hommat paremmin. Luonnollisesti. Oireet ovat luonnon tapa kertoa meille mikä kehoa vaivaa. Siksi lääkkeet ovat huono juttu, sillä ne estävät tärkeän informaation saannin.

The lesson here is that just because a drug is effective in getting rid of a symptom does not necessarily mean that this treatment is truly curative, and in fact, the elimination of the body's symptoms may cause more long-term harm than good.


Oireilla saadaan selville parempi tapa parantaa ihmistä. Taustalla tietenkin homeopaattien mielipuolinen kiihko luetella oireita. Homeopaattiset pillerit jaetaan asiakkaille oireiden perusteella, ei virusten, bakteerien tai myrkytyksen perusteella.

Tekstissä on ihan hyvääkin asiaa, mutta lopulta Ullmanilta loppuu asiallisuus. PalMD bloggasi ensimmäisenä Ullmanin outoudesta. Kun Ullman painottaa oireiden tärkeyttä, niin hän unohtaa lääketieteen kannalta tärkeitä asioita. Oireettomat taudit tappavat ihmisiä. PalMD:n esimerkissä pohditaan mitä Ullman sanoisi verenpainetaudista. Sydänkohtaukset ja halvaukset eivät välttämättä varoittele oireilla. Jopa kolmekymppiset kaatuvat kesken lenkin, kun pumppu pettää. Keho ei olekaan niin viisas kuin Ullman vakuuttelee. Verenpainetaudin hoitoon ei aina auta pelkkä ruokavalio ja liikunta. Joskus pitäisi popsia myös pillereitä.

Dana, how do you, as a "homeopathic expert", suggest we treat hypertension? Since it is not always preventable or treatable with diet and exercise, and has no wise, healing symptoms, how would you, in your practice, approach this common disease?


Myös Orac luki Ullmanin artikkelin. Tietenkin kaikki ihmiset eivät voi tehdä hänen suosittelemaa lääkelomaa. Sydänsairauksien kanssa painivat tarvitsevat ohentavaa. Diabeetikot olisivat hatarilla jäillä ilman insuliinia. Eikä mainita astmaatikkoja.

Ullman meni myös mainitsemaan, etteivät lääkärit välitä tai tiedä lääkeyhdistelmien vaaroista:

You've probably also experienced other symptoms and syndromes for which you've been encouraged to take additional drugs. If you're smart enough, you're wondering what interactions the drugs have. Your doctor has told you that "there are no problems" taking two, three, four or five medications together, but he cannot point to ANY research that has ever studied that question.


Vaikka opiskelijat joutuvat tenttaamaan armottoman suuren määrän lääkeyhdistelmien seuraamuksista. Vaikka lääkefirman sijoittavat suuria summia lääkeyhdistelmien tutkimiseen. Vaikka lääkkeiden selostuksissa on listoja yhdistelmien mahdollisista sivuoireista. Ja niin edelleen.

Kaikkien onneksi Ullman kuitenkin joustaa periaatteistaan. Hän on sijoittanut pienen varauksen artikkeli loppuun:

* I am primarily referring to taking a vacation from over-the-counter drugs, but if you're taking prescription drugs (Rx), I suggest you to talk with your doctor about creating a plan to diminish the doses of whatever drugs you're taking, with a goal of stopping the medication(s) for a period of time, if possible and appropriate.


Suom: Lääkärit eivät tiedä mitään lääkkeistä, mutta kysy kuitenkin heiltä ennen kuin lopetat reseptilääkkeen syömisen.

Asiaa pohtiessa kannattaa myös lukaista miten Ullman on käyttänyt lähteitä editoidessaan Wikipediaa.

Illuminatin kilpailija: Technocracy

Foliopipojen maassa tapahtui pientä värähtelyä helmikuussa. Tavallisten salaliittoteorioiden ja salaisten ryhmittymien maailmanvalloitusteorisoinnin sekaan mahtui pieni artikkeli vähemmän tunnetusta salaisuudesta. Euromed & Media-sivustolla varoitellaan ahkerasti EU:n metkuista. Helmikuussa he paljastivat satanistisen kultin aivan vallan ytimessä:

Technocracy: Active, Ancient Satanistic Brotherhood behind the New World Order, World Government and the Coming World Currency: Your Mendacity-based CO2 Ration Card

Summary: After Climategate, NASA GISS´s, NOAA´s and the IPCC´s lies, and this harsh winter, one might think that politicians of the New World Order would give up convincing people about the global warming hoax .But no! Rather, it appears that the very climate lie is to be used to consolidate world government. There are now powerful forces in the process of preparing for a world currency that is not based on prices - but on quotas of CO2 emission, evenly assigned to each citizen of the world - without presupposing work! The ration card can be used for a period - and is then renewed according to the World Government's whim. This is perfect world communism, which distributes the world's total poverty equally to everyone on the planet. There can be no speculation or savings - no interest. Production of goods and CO2 will be limited. The Energy Certificate is also an identification card, through which the government can monitor everyone's energy and commodity consumption. The same corporate body produces and sells goods.
Behind this is a satanist brotherhood from the 14th century, the "Order of Reason" - today called Technocracy. Its best known exponent is the EU. It is closely related to Rothschild/Rockefeller´s illuminism. Its goal is a world military dictatorship with total control over the world community and everyone's thoughts and behaviour by means of technology. Its final stage is Obama-mentor, Zbigniew Brzezinski´s, Technotronic Era. It is simultaneously a Communist and a Fascist dictatorship. By 2020 CO2-trading market will reach 3 trillion dollars. Rothschild and his agents dominate the market completely.


Technocracy haluaa hallita ilmastouskonnon kautta. Järjestö on lähellä Rothschildien ja Rockefellerien illuminointia. Technocracy toimii teknologian avulla. Mutta mistä Euromed & Media sai kuulla tästä huippusalaisesta järjestöstä? He laittavat linkkiä Order of Reasonin historiikkiin. Siinä on paljon tietoa järjestön vaiheista. Mutta mitä epäihmettä? Sivusto kuuluu White Wolf-pelifirmalle. White Wolf on vuosikaudet tuottanut roolipelejä. Itse olen keräillyt Vampire the Masquerade-kirjoja hyllyyni. Kaikki klaanikirjat komeilevat siellä vierekkäin (Malkavianit suosikkejani). White Wolf on laatinut kunnon taustahistoriat Technocracy-pelilleen. Euromed & Media tarjoaa linkkiä myös erään materiaalikirjan luo. Kolmas linkkaus vie ihan perinteisen Wikipedian luo. Samalla tarkkaavainen lukija huomaa, että Technocracy on osa Mage: The Ascension roolipeliä.

Euromed & Media lainailee lähteitä osoittaakseen miten Technocracy hallitsee maailmaa.

"Here is what Wikipedia has to say about the technocrats: "The Technocratic Union (or Technocracy) is a world-wide conspiracy that employs a technological paradigm to pursue an agenda promoting safety over freedom; however, it claims amongst the lower echelons of its membership to pursue an agenda opposed to superstition and faith-based belief systems. Furthermore, it claims to champion science while rejecting any innovation not approved by its own leadership. It is the primary villainous organization of the game. “Destroy Reality Deviants. Their recklessness threatens our security and our progress toward Unity. Shepherd the Masses; protect them from themselves and others. The New World Order: Dedicated to covert concealment of the supernatural and the Technocracy from the eyes of the Masses. The Progenitors: Dedicated to mastery of human control over biological processes. Syndicate: Dedicated to the total control of currency and commerce as a means of changing reality. It is responsible for infiltration and control of the commercial media.""


Moka on lähes ymmärrettävä, sillä teknokratia on ihan oikea konsepti aidossa Wikipediassa. Se tarkoittaa teoreettista hallitusmuotoa jossa tiedemiehet, insinöörit ja muut ekspertit tekevät tärkeimmät päätökset. Ne kenellä on tietoa ja taitoa hallitsevat. Byrokraatit määrittelevät ketkä ovat tarpeeksi taitavia hallitsemaan. Vertaa tätä nykyiseen Suomen systeemiin, jossa äänestämme... noh, nykyisen kaltaisia kansanedustajia päättämään asioistamme.

Ehkä roolipelit tehtiin tarkoituksella paljastamaan Technocracyn metkut?

Suuri kiitos H. Kinnuselle erittäin masentavasta vinkistä.

21.5.10

Kaikki koirastani - Marimo

Varaa 10 min 59 sekuntia elämästäsi tämän katsomiseen. Varmasti parempaa katseltavaa kuin mitä televisiosta tulee tänään. Japanilainen lyhytelokuva Mika-tytöstä ja Marimo-koirasta.

Pappi varoittaa paholaisen metkuista


Selasin uusinta Fides-lehteä. Katolisen hiippakuntalehden sivuilla on vakavaa asiaa. Isä Guy Barbier on kirjoittanut kolumnin paholaisen tekosista. Se on aina ajankohtainen, mutta varsinkin nyt kun kirkon synkkä pedofiliaskandaali on tapetilla. Isä Guy käy läpi eksorkismin tarpeellisuutta Suomessa. Nykyään suomalaiset papit eivät ole tietoisia manauksesta. Isä Guylle siirrettiin valtuudet suorittaa manauksia Suomessa, mutta valtuuksia antanut isä Martti Voutilainen joutui kysymään mitä eksorkismi oikein on. Lohjalla on onneksi varalla ryhmä luterilaisia, jotka rukoilevat apua paholaista vastaan.

Isä Guy on kiireinen, sillä eri uskontokuntien uskovaiset osaavat tulla hänen luo. Puhe paholaisen karkottajasta on levinnyt. Manaajan mystisiä voimia tarvitaan erilaisten vaivojen hoidossa. Guy kuvailee paholaisen toiminnan eri asteet:

Kiusaus on paholaisen tavallinen työ. Jokaisella meistä on kokemusta siitä ja me pääsemme vapaiksi siitä rukouksen ja kristillisen elämän avulla.

Opressio (painostus) on paholaisen suoran toiminnan kevyin muoto. Jokainen voi vapauttaa itsensä siitä tavallisen rukouksen avulla pyytämällä apua Jeesukselta.

Obsessio (pakkomielle) on paholaisen väkivaltainen ja jatkuva kiusaus, joka osoittaa että paholainen on kiinnostunut jostakin ihmisen elämän alueesta. Obsessio tarvitsee tavallisesti "pahasta päästämisen palvelua", eksorkismia. Mutta hyvä kristillinen elämä ja sakramenttien vastaanottaminen voi myös auttaa paholaisesta pääsemiseen.

Possessio (valtaaminen, riivaaminen) on vahvin mutta harvinainen. Paholaisen valtaan joutunutta auttaa vain eksorkismi.


Jos paholainen piileskelee pääsi sisällä, ota välittömästi yhteyttä katoliseen kirkkoon.

Snake Oil Science

Snake Oil Science - The Truth about Complementary and Alternative Medicine, kirjoittanut R. Barker Bausell.




Biotilastotieteilijä. Siinäpä harvinaisempi ammatti. Tämä lähes ainutlaatuinen ura on R. Barker Bausellin elämän sisältö. Kovin moni ei tajua mitä mies tekee ammatikseen. Bausell on erikoistunut lääketieteellisten tutkimusten tarkkaan arviointiin. Tutkimuksia voi tehdä hyvin, keskinkertaisesti tai huonosti. Siksi ei ole niin itsestään selvää, että jokin asia "on tutkittu juttu." Snake Oil Science-kirjaa voisi kutsua placebon raamatuksi. Bausell käy läpi eri tutkimusten pätevyydet, eli millä tavalla suoritettu koe on missäkin tapauksessa luotettava. Aina ei ole mahdollista tehdä täydellistä tutkimusta. Aina ei voi tehdä sokkona, tai kontrolliryhmällä. Vaikka päällisin puolin kaikki olisi kunnossa, niin tutkijoiden ja koehenkilöiden ennakkoluulot, mielikuvat ja päättelyt voivat muokata lopputulosta. Monet eri tekijät sujahtavat huomaamatta mukaan ja luovat vääriä positiivisia tuloksia. Bausell käy ne kaikki läpi. Arvostetussa julkaisussa julkaistu satunnaistettu, tuplasokko- ja placebokontrolloitu tutkimus tarpeeksi suurilla ryhmillä (joista ei häivy liikaa väkeä kesken tutkimuksen) on sieltä pätevimmästä päästä. Tätä faktaa vastaan ei kenenkään kannata ruinata. Jotkut kuitenkin nostavat henkilökohtaiset kokemukset tutkimuksia tärkeämmiksi.

Hyvää tarkoittavat lääkärit/vaihtoehtoterapeutit eivät ymmärrä miksi heidän keräämät positiiviset potilaskokemukset eivät ole merkittäviä.

Kun eritasoisten tutkimusten perusteet on tehty selviksi syventyy Bausell lumevaikutukseen. Erittäin perinpohjaisesti. Ilmiön historia ja nykyinen tietämys tulevat tutuiksi. Plaseboa voidaan mitata yllättävän tarkasti, kuten myös päätellä sen toimintamekanismeja (aivan älyttömän monimutkaisilla potilasryhmäjärjestelyillä). Rankan tieteellisen työn tuloksena on selvinnyt mm. että plasebon selvin biokemiallinen mekanismi on endogeenisten opioidien tuottaminen. Lumevaikutuksen vahvin tuotos onkin kivun lievitys.

Ilmiön lähtölaukaus on psykologinen. Ihminen on ehdollistettu odottamaan paranemista, kun hänelle annetaan hoitoa. Mitä vahvempi usko hoidon tehoon, sitä suurempi lumevaikutus. Ihmisten kipureaktioida voidaan ohjelmoida lumelääkkeiden avulla. Lumevaikutus ei toimi tajuttomilla ihmisillä.

Lumevaikutusta tarkastelemalla Bausell päätyy ennustamaan tiettyjä asioita.

1) Plasebon selvin vaikutus on hyvä kivunlievitys (toisena masennuksen hoito).

2) Jos vaihtoehtohoidon selvin vaikutus on kivunlievitys (toisena masennuksen hoito), niin taustalla on todennäköisesti plasebo.


Lisäksi toinen havainto lumevaikutuksesta:

A) Potilaan muisti plasebosta antaa aina liioitellun kuvan sen tehosta.

A) Jos vaihtoehtohoidon tehoa muistetaan liian hyväksi kuin se oikeasti oli, niin taustalla on todennäköisesti plasebo.


Näyttää yksinkertaiselta noin kirjoitettuna, mutta Blausell käy perustelut läpi monen tutkimuksen ja loogisen johtopäätöksen kautta. Näin varustettuna lukija opastetaan vaihtoehtohoitojen arvioinnin sekaan.

Bausell toimi viiden vuoden ajan Center for Integrative Medicinen tutkimusjohtajana. Laitos perustettiin vaihtoehtohoitojen tieteellistä arviointia varten. Urakan aikana hän suunnitteli monta vaihtoehtohoitojen tutkimusta. Akupunktiotutkimukset olivat Bausellin alaisia. Siksi hän keskittyy kirjassa teoriansa testaamiseen enimmäkseen akupunktion avulla. Btw, 98 % Aasiassa ja 97 % Venäjällä tehdyistä akupunktiotutkimuksista on positiivisia, mutta luku on n. 30 % Kanadassa, Australiassa ja Uudessa-Seelannissa tehdyissä akupunktiotutkimuksissa. Suomessa luku on 55 %.

Käytyään - jälleen perinpohjaisesti - läpi tasokkaimmat vaihtoehtohoitojen tutkimukset on tuomio tyly. Meta-analyysit ja laskelmat ovat armottomia. Summa summarum: Vaihtoehtohoidot toimivat samalla teholla kuin lumevaikutus.

CAM therapies are nothing more than cleverly packaged plasebos.


- R. Barker Bausell.

Kirjan lukeminen vaatii keskittymistä. Onneksi Blausell osaa olla tarpeeksi kepeällä tuulella alustaessaan monimutkaisia selvityksiä. Snake Oil Science on pakollista luettavaa kaikille vaihtoehtohoidoista kiinnostuneille. Niin skeptikoille kuin vaihtoehtoterapeuteille.

20.5.10

Quantum-Touch® Valkeakosken Sanomissa

Maaliskuussa Valkeakosken Sanomat esitteli homeopatiaa ilman kritiikin lemua. Tänään kyseisen sanomalehden selailu aiheutti kulmakarvan kohoamista. Hyvinvointi-osiossa esiteltiin 2/3 sivun verran kvanttikosketuksen erinomaisuutta. Toimittaja Eila Saukkonen oli haastatellut paikallista energiahoitajaa. Energiahoitaja toteaa, että "Tällä on saatu paljon hyviä tuloksia. Amerikassa tämä kuuluu jo sairaanhoitajien jatkokoulutukseen."

Mihin energiahoito perustuu?

"Hoidon selitetään perustuvan värähtelytaajuuden kohottamiseen hoidettavissa kohdissa. Kiputila voi mennä ohi muutamassa minuutissa."

Ei siis mitään mitattavaa tai havaittavaa muutosta kehossa, vaan ihmisen käsityksissä ja mielikuvissa paranemisesta.

Energiahoitojen uutuus on Quantum-Touch®-hoito. Sitä on markkinoitu ahkerasti uskomushoitopiireissä.

Quantum-Touch® on maailmalla yksi kaikkein nopeammin leviävistä energiahoitomuodoista, eikä ihmekään, sillä se on usein yllättävän tehokas.
Virallisia Quantum-Touch® hoitajia on nykyään noin 50 maassa ja hoitajien määrä kasvaa jatkuvasti. Sitä käyttävät hoitotyössään niin lääkärit, fysioterapeutit, hierojat kuin perinteiset energiahoitajatkin.

Kaikki voivat oppia viikonlopun aikana kvanttityöpajoissa miten ehtymätöntä voimavaraa käytetään ihmisten parantamiseen. Koulutus onnistuu myös videokasettien kautta (90 $), tai perustyöpajan kautta (295 $), tai hoitajakoulutukseen liitettynä kurssina (315 $). Näiden avulla saa itselleen arvostetun Quantum-Touch®-sertifikaatin. Valkeakosken Sanomat mainitsee, että Suomessa on tällä hetkellä yksi virallinen QT-kouluttaja. Pian valmistuu kolme uutta kouluttajaa.

Energiahoidoille tyypilliseen tapaan asiakkaalle ei anneta pillereitä eikä jäseniä taivutella. Toki kaikkea kvanttikosketusta voi yhdistää kaikkiin hoitomuotoihin.

"Hoidossa ei käytetä lihasvoimaa. Hoitaja ei niksauttele eikä naksauttele, ei väännä eikä kierrä."

Eli QT-hoitaja pitää kämmeniään kiinni asiakkaassa. Käsistä virtaa värähtelytaajuuksia kehoon.

Parhaiten kvanttihiplaus ja artikkelissa mainittu reiki, toimivat - kappas vain - lääketieteellisen hoidon tukena. Vaihtoehtohoidoille tyypilliseen tapaan Quantum-Touch® tarjoaa parhaimmat bonukset kivun lievityksessä. Se liittyy olennaisesti vaihtoehtohoitojen taustalla olevaan perustekijään: ne ovat parempaan pakettiin pakattua lumehoitoa. Tästä lisää Snake Oil Science-kirjan arvostelussa.

Energiahoitaja kertoo reikistä saamistaan kokemuksista:

"Reiki on tehokkaimmillaan, jos hoitoon pääsee neljänä päivänä peräkkäin."

Mistä tulikin mieleeni. Niskani jumittui ja tuli todella kipeäksi viime viikolla. Pahimpana päivänä otin yhden kipupillerin. Seuraavina päivinä jätin pillerit väliin, sillä tiesin mitä tulee tapahtumaan. Kunhan en reväytä niskaa ja hartioita, niin kipu hellittää itsestään. Ja niinhän siinä kävi. Olisin tietenkin voinut mennä vaihtoehtohoitajalle, joka antaa minulle terapiaa X parin päivän ajan.

Miten kivulleni olisi käynyt?

Kipu olisi aika varmasti vähentynyt. Häipyyhän se ilman mitään hoitoa. Olisin tietenkin yhdistänyt saamani terapian kivun vähenemiseen. Post hoc ergo propter hoc, baby.

Onko QT:n teholle kertynyt tieteellistä näyttöä?

Virallisilla sivuilla ei heti sellaista tule vastaan. Usein kysytyissä kysymyksissä todetaan, ettei QT-energiaa osata vielä havaita suoraan.

What is the difference between life-force energy and electricity?

Life force energy appears to be a completely different kind of energy from electricity. Current science does not have the instruments to measure it (yet). It appears not to obey the inverse-square law which describes how most electrical forces dissipate rapidly with distance.


Vaikka oletetut mekanismit olisivat mysteerejä, niin kuitenkin QT:n mahdollisia vaikutuksia pitäisi pystyä mittaamaan kunnollisissa lääketieteellisissä kokeissa. Valitettavasti QT on niin uunituore vaihtoehtohoito, ettei sitä ole keritty testaamaan tuplasokko- ja plasebokontrolloiduissa kokeissa. Tämä ei tietenkään hidasta tippaakaan koulutusseminaarien ja -materiaalien myyntiä. Kaikki merkit kuitenkin viittavaat siihen, että QT päätyisi samalle tasolle reikin kanssa.

Esim. Trick or Treatment? Alternative medicine on trial-kirjassa Simon Singh ja Edzard Ernst käyvät läpi vertaisarvioidut tutkimukset reikin toimivuudesta. Tutkimuksia on kertynyt, mutta ne on suoritettu ala-arvoisesti. Reikin toimivuudesta ei ole kertynyt vakuuttavaa materiaalia.

19.5.10

Homeopatia pulassa Britanniassa

British Medical Association on tehnyt radikaalin päätöksen. Lääkärit ovat aikaisemmin vaatineet terveydenhuoltolaitosta arvoimaan homeopatian toimuvuutta hieman vakavammin, ja sitten päättämään kannattaisiko homeopatiaa tukea osana terveydenhuoltoa. Nyt BMA meni vielä askeleen verran pidemmälle. Lääkärit äänestivät lähes yksimielisesti homeopatian kieltämisen puolesta. Lääkärikoulutuksessa ei saisi olla mukana homeopatiaa. Opiskelujen aikana ei tuhlata resursseja puoskaroinnin parissa. Fuck yeah!

Dr Tom Dolphin, deputy chairman of the BMA's junior doctors committee in England told the conference: "Homeopathy is witchcraft. It is a disgrace that nestling between the National Hospital for Neurology and Great Ormond Street [in London] there is a National Hospital for Homeopathy which is paid for by the NHS".


Neljä homeopaattista sairaalaan on palvellut 54´000 asiakasta vuoden aikana. Tukea veronmaksajilta kyseisten sairaaloiden pyörittämiseen on irronnut neljä miljoonaa puntaa. Kentissä sijaitseva viides homeopaattinen sairaala suljettiin viime vuonna, sillä paikallista rahoitusta ei haluttu jatkaa.

Homeopaattien vastalauseissa vedotaan potilaiden tarpeisiin ja tuntemuksiin. Potilaat kokevat paranevansa homeopatialla, joten sitä pitää jatkossa antaa heille.

Uutinen BMA:n äänestyksestä on ihanaa jatkoa edellisiin käänteisiin. Prinssi Charlesin pro-huuhaa hyväntekeväisyysjärjestö lopetti toimintansa. Sitä ennen parlamentti otti selvää homeopatian lääketieteellisestä toimivuudesta. Tuomio oli tyly.

Meno yltyy Criticassa

Kari Tikkanen on vastannut Pekka Reinikaiselle Critican sivulla. Tikkanen on perehtynyt materiaaleihin Reinikaista paremmin, sillä Pekka kommentoi erään kirjan sisältöä näin:

Tikkanen puhuu "satunnaisesti valitusta universuminäytteestä". Äärettömästä määrästä erilaisia luonnonvakioita sisältävistä universumeista ei ole tieteellistä näyttöä. Maapallo saattaa olla ainoa elämälle suotuisa planeetta universumissa. Todennäköisyyslaskelma on Ward ja Brownlee'n kirjassa 'Rare Earth' [2].
Johon Tikkanen vastaa:

MITÄ WARD JA BROWNLEE TODELLA SANOIVAT KIRJASSAAN 'RARE EARTH' ?

Reinikainen todisteli: "Maapallo saattaa olla ainoa elämälle suotuisa planeetta universumissa. Todennäköisyyslaskelma on Ward ja Brownlee'n kirjassa 'RareEarth'[2]." Mutta tuo on väärä todistus. Sillä he sanovat jo johdannossa sivulla xiv:

"Me emme sano että elämä on harvinaista - ainoastaan että eläinelämä on. Me uskomme että elämä mikrobien muodossa tai niiden vastineina on hyvin yleistä universumissa, ehkä yleisempää kuin jopa Drake ja Sagan kuvittelivat. Kuitenkin monimutkainen elämä - eläimet ja korkeammat kasvit - on todennäköisemmin harvinaisempaa kuin oletettu."[11] Ja s. 84:"Näiden löytöjen seuraus on että koska mikrobiologinen elämä voi elää ja ehkä syntyä äärimmäisissä ympäristöissä, se saattaa olla laajalle levinnyt universumissa - jopa oman aurinkokuntamme muilla planeetoilla."[11]

Ja s. xxiv he kysyivät ääneen josko Maa on eläiminen on ainutlaatuinen "tässä galaksissa tai jopa näkyvässä universumissa", eivätkä siis puhuneet koko universumin puolesta. Kunnon laskelmistakaan ei voi puhua. Yksi kaava, johon he eivät edes sijoittaneet mitään koska tekijät ovat vielä tuntemattomia.



Toivottavasti Pekka kerkiää vastaamaan ennen kesälaitumille karkaamista.

Ex-meedio kurittaa meedioita

ABC News vaivautui ottamaan selvää miten puhelinlinjojen meediot toimivat. Suurimpana uhkana neuvoihin riippuvaiseksi tulleet ihmiset, joiden elämä on käytännössä meedion johdateltavissa. Onneksi toimittajat muistavat mainita ettei meedioiden pätevyyttä mitata millään tavalla. Se ei haittaa kahden miljardin dollarin vuotuista bisnestä.

Mark Edward oli yhdeksän vuotta maksullinen meedio. Lopulta annos selkärankaa teki työnteon mahdottomaksi. Hän lopetti hommat ja kirjoitti kirjan kokemuksistaan puhelimen äärellä. Psychic Blues sisältää kaikki Edwardin käyttämät meediotemput. Asiakkaat muuttuvat kanta-asiakkaiksi meedioiden yställisen kommunikaation takia, ei niinkään meedioiden neuvojen takia. Puhelimella saadaan yhteys toiseen ihmiseen, ei kuolleisiin, mutta sekin riittää. Taitavat meediot ovat sellaisia jotka osaavat tehdä yhteyden soittavaan asiakkaaseen heti ensimmäisen minuutin aikana. Puheluiden pituutta täytyy venyttää mahdollisimman paljon, jotta usean dollarin minuuttitaksa tuo parhaat tuotot. Siksi asiakkaalle aletaan puhumaan itse asiakkaasta, sillä mikäs kiinnostaisi ihmistä enemmän kuin hän itse.

Meedioiden onneksi heidän työ on määritelty vain viihdetarkoituksiin (pientä printtiä ei tai tarvitse näkyä missään), joten asiakkaat eivät saa helposti rahojaan takaisin.

18.5.10

Ja taas, osa 30

Republikaani Mark Souder on perinteitä kunnioittava kongressiedustaja. Hän ottaa Raamatun vakavasti, eikä anna pikkusormea liberaalien lirutuksille. Edustajan työpöydällä komeilee plakaatti jossa on Kymmenen käskyä. Souder on puolustanut uskovaisen oikeutta syrjiä ja heteronormatiivisen perheyksikön ääretöntä tärkeyttä. Juutalais-kristilliset arvot ovat Yhdysvaltojen tärkeimmät arvot. Samaa sukupuolta olevien avioliitot on kiellettävä. Sukupuolivalistuksessa pitäisi olla pidättyväisyyteen perustuvaa oppia. Ja niin edelleen.

Mutta voih! Perinteisen avioliiton lujuus pääsi rappeutumaan. Ehkä liberaalien juonet pääsivät sujuttautumaan Souberin avioliittoon. 40-vuotias nainen nimeltään Tracy Jackson oli Souberin avustaja. Viimeisimman vaalikamppailun aikana kongressiedustaja yritti huitaista pettämishuhut sivuun. Kohu kuitenkin nousi liian kovaksi. Souber myönsi olleensa uskoton vaimolleen ja tehneensä syntiä Jacksonin kanssa. Souber eroaa virastaan, mutta aikoo paikata lohkeilevaa liittoa vaimonsa kanssa.

17.5.10

Meedio pidätettiin

Enteiden näkeminen on taitolaji. Kovin harva ei osaa ennakoida poliisien käsirautoja. Meedio Nancy Marks halusi vain auttaa asiakkaitaan. Nancy opasti ihmisiä rahan vaaroista. Hän pyysi asiakkaiden luottokorttinumeroita, jotta voisi tarkastaa onko niissä liikaa kutosia. Asiakkaiden kärsimys johtui rahasta. Siksi heidän kannatti antaa mammonat pois. Vaikkapa meediolle, joka osaisi poistaa niiden huonon karman. Yksi mies kevensi huoliaan 50´000 dollarin edestä. Jotkut antoivat pois jopa suurempia summia. Marks teki hyvää työtä satojen tuhansien dollarien verran, mutta kuitenkin metodologisen naturalismin pauloissa olevat poliisit pidättivät hänet.

Uusin kolaus ID-liikkeelle

Helmikuussa Mississippin osavaltio ignoroi älykkäästi suunnitellun lakiehdotuksen, jolla haluttiin "tasapuolista" evoluutioteorian tarkastelua opetussuunnitelmaan. Tällä kertaa kompastuminen tapahtui Missourin osavaltiossa. Republikaanien laatima lakiehdotus 1615 ei päässyt edes komitean päiviteltäväksi. Ehdotuksella haluttiin muuttaa opettajien akateemista vapautta:

To amend chapter 170, RSMo, by adding thereto one new section relating to teacher academic freedom to teach scientific evidence regarding evolution
Tietenkin akateemista vapautta pönkitettiin evoluutioteoriaa käsiteltäessä.

Toward this end, teachers shall be permitted to help students understand, analyze, critique, and review in an objective manner the scientific strengths and scientific weaknesses of the theory of biological and hypotheses of chemical evolution.
"Voimat ja heikkoudet" on suoraan IDeistien käsikirjasta lainattua tekstiä. Samoin ehdotuksessa oli pätkä, jolla vakuuteltiin ettei muutoksella saisi edistää mitään uskontoa *wink wink nudge nudge*. Ei olekaan mikään ihme, että ehdotus 1615:n pääsponsorina toiminut Robert Wayne Cooper oli aikaisempina vuosina laatinut vastaavia ehdotuksia. Niissä vaadittiin mm. älykkään suunnittelun opettamista evoluutioteorian rinnalla.

15.5.10

Paavi varoittaa vaaroista Portugalissa

Paavi Benedictus XVI on jälleen höpissyt seuraajilleen. Portugalin katoliset kokoontuivat kuuntelemaan aviottoman ja seksiä karsastavan vanhuksen käsityksiä avioliitosta. Portugalin tulevaisuus on uhattuna. Benedictus varoitti "salakavalasta ja vaarallisesta haasteesta." Maa aikoo liittyä niiden eurooppalaisten maiden joukkoon joissa hyväksytään samaa sukupuolta olevien avioliitot. Kaikki hihhulit ymmärtävät mitä sellaisesta menosta seuraa. Heterot muuttuvat homoiksi, eikä heteroliitot enää kiinnosta. Perinteinen avioliitto muuttuu täysin merkityksettömäksi.

Paavi valisti seuraajiaan. Hän vaati lakialoitteita joilla turvataan heteroliitot. Lisäksi ihmiskunnan tulevaisuus on vaakalaudalla aborttien takia. Myös kaikkialla vaaniva sekularismi on aivan liian houkutteleva uskonnollisten ihmisten parissa.

14.5.10

Integroidun lääketieteen rappio Britanniassa

Iso lääketeollisuus ei ole ainoa rahan perässä juokseva taho. Myös Ison lääketeollisuuden viattomaksi kaksoisveljeksi mainostettu vaihtoehtoinen lääketiede on joskus pulassa mammonan kanssa. Kuunnellessani Camilla Sherrin homeopatialuentoo huomasin perinteisen auktoriteettiin vetoamisen. Camilla totesi, että jopa Britannian kuninkaalliset tukevat homeopatiaa. Mikä onkin totta. Prinssi Charles perusti The Foundation for Integrated Health-hyväntekeväisyysjärjestön, jolla pyrittiin edistämään vaihtoehtohoitojen liittämistä osaksi oikeaa lääketiedettä. Sen johtojäseninä oli vaihtoehtohoitojen suurimpia brittiläisiä nimiä. Tavoitteet olivat selvät. Lääkäreiden pitäisi osasta tarjota potilaille täydentäviä hoitomuotoja; Akupunktiota, ajatuskenttähierontaa, yrttivoiteita sekä tietenkin homeopatiaa.

Hyväntekeväisyysjärjestön pyörittäminen ei ollut ilmaista. Järjestön kautta tehtiin lobbausta. Useampi politikko kuunteli kuinka maan terveydenhuolto korjataan integraatiolla.

Mutta horisontissa näkyi ongelmia.

The Foundation for Integrated Health-järjestön tilit eivät menneet kohdalleen. Lahjoituksia annettiin, jotta joku kirjoittaisi arvovaltaisia papereita integraation hyödyistä, mutta rahat näyttävät kadonneen joidenkin tuntemattomien henkilöiden taskuihin. Eetteriin katosi joko 150´000 tai 300´000 puntaa. Poliisi heräsi tutkimaan asiaa. Prinssi Charlesin avustaja pidätettiin epäiltynä petoksesta ja rahanpesusta. George Gray oli FIH:n rahoitusjohtaja.

Hyväntekeväisyysjärjestöjä valvovan komission lähettämät kyselyt aiheuttivat uusia ongelmia. Prinssi Charlesin henkilökohtaisten näkemysten ajamista hyväntekeväisyysjärjestön kautta ei katsottu hyvällä. Sellainen toiminta oli vasten sääntöjä. Jos ajankohtaista kirjanpitoa ei löytyisi, niin FIH suljettaisiin.

Ja niinhän siinä kävi. FIH ilmoitti lopettavansa toiminnan. Ei tietenkään minkään laillisen epäselvyyden takia, vaan tavoitteiden saavuttamisen takia!

The Trustees feel that The Foundation has achieved its key objective of promoting the use of integrated health. Since The Foundation was set up in 1993, integrated health has become part of the mainstream healthcare agenda, with over half a million patients using complementary therapies each year, alongside conventional medicine.
He väittävät, että lopetuspäätöstä harkittiin pitkään ja se on osa järjestön strategiaa, mutta samalla FIH joutuu perumaan järjestämänsä koulutustapahtuman (osallistumismaksut annetaan takaisin).

On jännittävää seurata miten Britannian vaihtoehtohoitopiirit reagoivat näinkin dramaattisiin tapahtumiin. FIH oli heidän vaikutusvaltaisin väline.

Myrsky tulee, kädet ristiin!

Hirmuiset hirmumyrskyt ovat oikea uhka Yhdysvalloissa. Oklahoman osavaltiossa oleva Miamin kaupunki päätti ottaa taivaalliset turvajoukot tuekseen. Viime vuosina kaupunkia koetteli tulvat ja rankat lumimyrskyt. Tulevia tuhoisia myrskytuulia aiotaan välttää erikoisella keinolla. Kaupungin johtajaksi valittu Huey Long laati suunnitelman. Kymmenen kirkkoa muodostaisi rukoiluryhmän. Rukoiluryhmän jäsen Glenna Longa kommentoi:


"You need to always be prepared in both the secular and spiritual sense. You don't know what will happen. The people in this group think God's got to do something because he's on the line now."


Glenna muistuttaa etteivät he rukoile myrskyjen vahingoittavan muiden kaupunkien ihmisiä. Rukoukissa pyydetään Jumalaa heikentämään myrskypilvet kokonaan pois. Rukousryhmällä on täysi kalenteri, sillä tornadokausi on vasta alkamassa.



Ed Brayton huomauttaa, että rukoukset näyttävät toimivan hieman epätarkasti. Myrsky iski Oklahomalaisiin kaupunkeihin, kuitenkin säästäen Miamin. Viisi ihmistä kuoli.

13.5.10

Öljyvuodon tukkimisesta

Meksikonlahdella räjähtänyt öljynporauslautta on vieläkin saastuttamassa merta. BP:n tekemät tukkimismenetelmät eivät ole toistaiseksi onnistuneet. Kuvun asentaminen on teknisesti haastavaa hommaa ääriolosuhteissa. Nyt teknikot rahtaavat paikalle pienemmän kuvun, jonka asentaminen pitäisi olla helpompaa. Tempun toimimisen varmistamiseksi tehdään kovasti töitä myös maalla.

Boulderin kaupungissa asuu Carl Fuermann. Hän järjestää tempauksen, jolla tuetaan tukkimisoperaatiota. Apua annetaan meditaatiolla. Carl kutsuu ihmisiä "visualisoimaan" toimivaa kupua vuodon päälle. Hän on varma siitä ettei ole haaskaamassa aikaansa. Erään ystävän videokamera alkoi toimia visualisointisession jälkeen, joten varmasti siinä on jotain ideaa. Kun uskoo esineen toimivan, niin se alkaa toimimaan. Osaan käyttää hämmästyttäviä ennustusvoimiani. Kun BP:n asiantuntijaryhmä ja teknikot saavat vihdoinkin rankan urakan valmiiksi (siitä heille maksetaan), niin Carl Fuermann saa uskollisia seuraajia.

The Intention Experiment on tehnyt vastaavia kampanjoita. Joukko ihmisiä keskittyy puhdistamaan vettä ajatuksenvoimalla. Heillä on tiedemiehiä mukana menossa.




Perk... Joku unohti visualisoida tuon suoraksi!

SkepticBlogin kautta.

12.5.10

Vuoden paras illuusio

Illuusioista pidettiin kilpailu Floridassa. Voittajaksi päätyi Koukichi Sugiharan keksimä painovoiman kumoava laite.

Derren Brown vs Joe Power

Derren Brown Investigates on uusi brittiläinen sarja. Derren tutkii epäilevällä asenteella yliluonnollisia väittämiä. Ekassa osassa tutustutaan meedio Joe Poweriin, joka on säännöllisesti yhteydessä mm. John Lennoniin ja muihin haamuihin. Joe Power uskoo voimiinsa. Hän tietää että liikenteessä on huijareita, joten ihmisten kannattaa olla tarkkana. Hänelle on kertynyt runsaasti uskollisia seuraajia ja vakioasiakkaita. Powerin hinta on 40 puntaa per istunto.

Kameraryhmä seuraa erittäin vaikuttavaa istuntoa erään naisen kotona. Kerrassaan hämmästyttävä sauma tietoa tuonpuoleisesta, joka saa naisen kyynelehtimään.



2 osa jossa Derren näyttää voimiaan ja saa nuoren naisen uskomaan Derren yliluonnollisiin voimiin. Sitä ennen Joe laukoo ehdotuksia, joista useampi menee ohi. Lopussa mainittu kuollut isoäiti jättää kuitenkin vakuuttavan mielen kohteena olevalle miehelle. Lisäksi Joe mainitsee nuorelle naiselle, että tämä ajaa Mini Cooperilla. Nainen hämmästyy! Mutta ohjelman kuvaaja mainitsee jälkeenpäin, että kyseinen nainen ajoi heidän ohi ennen kuin ryhmä siirtyi rakennuksen sisälle. Joe oli viereisessä autossa, kun Mini pysäköitiin näköetäisyydelle ja nainen käveli rakennukseen.



3 osa jossa Joe esiintyy isolle yleisölle. He ovat vakioasiakkaita, joten Joella on takataskussa valmiina edellisten istuntojen tietoja. Derren kertoo katsojille mitä cold reading on.



Osa 4. Joe joutuu testiin. Vastahakoisesti. Brace for epic.



Osa 5. Joe selittelee.



Ohjelman ensi-illan jälkeen Joe Power ilmaisi olevansa tyytymätön. Ohjelmassa ei anneta ollenkaan realistista kuvaa Powerin kyvyistä.

In my opinion, I believed I would be making an informative and constructive debate into the life of a psychic. It soon became aware that this was not going to happen. I was aware Derren was a celebrity sceptic but did not for one minute believe the programme makers would undertake underhand tactics like changing clients names and their personal details to prohibit a true reading like they did with “Pam”. For those of you who watched the programme, you will note I exposed “this reading” as a set up very early on and was disappointed the programme makers had clearly decided to make a negative documentary about what I do. I did however felt pressured to continue. It is my belief that “Pam” also felt pressured to continue. It was interesting to note both “Pam” and Derren couldn’t remember if they had met earlier. Any reading was always going to be distorted with such variables.



I do not ask you to believe what I do is true. My gift provides a lot of people throughout the country with a certain amount of comfort and happiness. Like many other psychics and mediums throughout the country, you either believe us or you do not. I am not forcing you to believe me but the programme will have upset a lot of people who do.

It is disappointing that what you saw last night was not actually a realistic interpretation of the week in question and I merely wish for you to be fully informed of the actual facts to make you make your own mind up.





Derren tietää mitä ajattelet.