Pelko nivelten vääränlaisesta venyttelystä ei ole kaikonnut minnekään. Kreationisti/lääkäri Pekka Reinikainen muistuttaa ettei kristillistä joogaa ole olemassa. Voit lukea Reinikaisen varoituksen Seurakuntalaisen sivulla.
Nykyajan henkisyystarjonta on runsasta ja ulottuu monelle eri elämänalueelle liikunnasta ja lääkinnästä sisustukseen ja selvännäköön. Kun ihminen hakee hyvää oloa, usein tarjolla on myös uskonnollisia vaihtoehtoja. Ilmiöiden lähes kristillisen sanaston, kuten valo, enkelit, hyvyys tai rukous, vuoksi niitä on haastava arvioida hengellisesti.
Meediokurssit vetävät suomalaisia, netti pursuaa astrologisia palveluita ja tv:ssä ennustetaan reaaliaikaisesti.
– Vasta julkaistu kirkon oma tutkimus kertoo, että vain 15 prosenttia alle 30-vuotiaista suomalaisista uskoo Raamatun mukaiseen kristinuskoon ja 85 prosenttia ei, Pekka Reinikainen toteaa.
Tätä taustaa vasten Reinikainen ymmärtää, miksi jooga on etenkin nuoremman sukupolven suosiossa.
– Uskonnollista tyhjiötä ei ole, vaan se täyttyy jollakin. Jooga on täyttänyt tämän tyhjiön, hän arvioi.
Eli uskovaisen sielussa ei olekaan tarpeeksi Jeesusta vaan pakanallisia ajatuksia. Ne tulevat mukaan uskovaisen elämään salakavalasti. Maallistuneessa maassa jooga kaltainen uhka on jo vakava ongelma Reinikaisen ja hänen kaltaistensa uskovaisten silmissä. Onneksi Reinikainen ymmärsi välttää joogaa aikaisin elämänsä aikana. Kommenteissa hän kertoo menneisyydestään:
Olen harrastanut joogaa. Lopetin sen välittömästi uskoon tultuani.
Pekka Reinikainen | 01.10.2014 17:45
Ajatella. Jos altistumista joogalle olisi tapahtunut pitempään, niin olisiko hän nykyään nuoren maailman kreationisti?
Kiitos vinkistä herra Mäkelä.