Showing posts with label Antti Heikkilä. Show all posts
Showing posts with label Antti Heikkilä. Show all posts

18.6.26

Antti Heikkilän ikuisesti virheetön elämä

Antti Heikkilä on jälleen mikrofonin äärellä. Kuuntelija-podcastin jaksossa häntä haastattelee Roni Arvonen. Päätin altistaa itseni Antin puheille. Jos sieltä irtoaisi jotakin uutta materiaalia. Vai onko miehen käkikellossa vieläkin vanhat tutut sävelet?


 Alkupuoliskolla päästäänkin heti minua kiinnostavan aiheen pariin. Antin kirjoittaman Lääkkeetön elämä kirjan hurja kohtalo Suomen fasistisessa sensuurikoneistossa. Kyseessä on se kirja, jonka sisältämiä virheitä löydettiin ja luetteloitiin Vlamidir Heiskasen blogissa, professori Juhani Knuutin kirjoituksissa ja Olli Haatajan tuotoksissa

Antin modus operandi oli välittömästi teeskennellä, ettei näitä virheitä muka löydetty. Kaikki kirjaan kohdistettu kritiikki oli hänen mukaansa jotakin muuta kuin kirjasta löytyneiden virheiden huomaamista. Antti haluttiin hiljentää, koska hän uskalsi kyseenalaistaa virallisen lääketieteen ruoka- ja lääkesuosituksen kirjassaan. Hän toistelee sitkeästi olleensa vain sensuurin uhri.

Ei sanaakaan kirjasta löydetyistä virheistä. Siis edes niistä virheistä, joita oli kirjan ensimmäisessä painoksessa mutta poistettiin toisesta painoksesta lähtien. Antti kertoo tuon muutoksen olleen kustantajan tekemä ja hän vastusti sitä. Aivan kuten skeptikko-väki ennusti vuosia sitten, Antti ei tule koskaan myöntämään, että hänen kirjastaan löytyi virheitä.

7 minuuttia 45 sekunnin kohdalla Antti avaa sanallisen katiskansa Skepsis ry:n touhuista. 

"Se on semmonen rupuseura joka kiusaa ihmisiä. Ne niinku haukkuu kaikki. Se on alunperin Britanniasta kotoisin. Siellä on sellasia. Se skeptikko systeemi on vähän niinkuin valtiovallan manipuloima järjestö. Ne menee pubiin ja sanoo että se ja se kansanedustaja on vähän homo. Ne heittää tälläsen. Niinku huhuja."

 Antilla on näköjään entistä hauskemmat tulkinnat Skepsis ry:n ja Committee for Scientific Investigation of Claims of the Paranormal CSICOP järjestön taustoista. Olisi kiva tietää mitä ihmettä ja paranormaalia hän oikein mahtoi tarkoittaa tuolla "homo" jutullaan. Mutta tiedän, ettei Antti osaisi antaa vastausta jos joku sellaista tiedustelisi häneltä.

Haastattelija Roni hymyilee ja nyökkäilee. Toivottavasti pokkaansa pidellen. Antti jatkaa.

"Ja nyt Suomessa kaiken näköiset pöllöpäät kun siellä on. Mul on yksi kaveri joka on siellä sisällä. Ja sano että siellä noin kolmisen sataa kävi somessa mun kimppuun. Et ne agitoi sillä tavalla. Ja kun mä katon sitä porukkaa joka siellä on vastuussa. Niin siellä oli muun muassa valtiohallinnon tietoturvapäällikkö. Ja sit siellä oli kaksi tunnettua hakkeria."


 Antti ihmettelee mitä ihmettä tuollaiset tyypit tekevät Skepsis ry:n sisällä. Hän ei vaivaudu kertomaan mitä epäsoveliasta tai sopimatonta nämä tyypit hänen mielestään muka tekivät. Tärkeintä on vain epäsuorasti vihjailla heidän syyllistyneen johonkin.

"Sillä tavalla Suomi romahti totalitarismiin."

Skepsis ry:n hirmuvalta on todellakin pelottavalta kuulostavaa Antin versiossa. Media on täysin Suomen hallituksen alaisuudessa. Olkoon hallitus koostunut millaisista puolueista.

Muuten haastattelu on tuttua kauraa. 

Toisaalta Antti toteaa ettei hänen suosittelemistaan asioista uskalleta tehdä tutkimuksia. 

Toisaalta Antti toteaa mm. gouda-juuston olevan Saksassa tutkitusti hyvä tapa vähentää sydänsairauksia. 

Toisaalta Antin mukaan virallinen lääketiede ei muka päästä tutkijoita tutkimaan esim. metabolista psykiatriaa ja ruokavalioterapiaa (ketodieetti) mielenterveyshoidoissa. 1 tunti 11 min kohdalla.

Toisaalta löydän nopeasti ja helposti metabolisesta psykiatriasta ja ketodieetistä useita vertaisarvioituja tutkimuksia. Eihän sellaisia pitänyt Antin mukaan olla olemassa, koska Rockefellerin rahastot estävät sellaisen tutkimuksen.

Antin puhe vaihtelee hurjasti kieppuen aina sen mukaan mikä on aihe, mutta kieppumisesta seuranneesta ristiriitaisuudesta ei jakseta välittää. 

1 tunti 21 min. Anthony Faucin nimi nousee esiin. Arvonen kysyy mitä mieltä Antti on miehestä.

"Mun mielestä se on paska jätkä."

Sen tarkemmin ei kerrota miksi Fauci on huono ihminen ja mitä pahaa hän on tehnyt. Antti luottaa, että fanit eivät tiedustele yksityiskohtien perään. Siinä samalla Antin huulilta lipsahtaa jotakin, josta hän ei mielellään vielä avoimesti uskalla puhua. Virusdenialismi on näköjään sitkeästi pyörinyt Antin pääkopassa. Hän jatkaa puhettaan Faucin huonoudesta ja puheessa vilahtaa jotakin johon kiinnitin heti huomioni.

1 tunti 22 min 40 s. 

"Se liittyy HIV virukseen kanssa. Jos sitä edes on olemassa. Ja siihen liittyviin lääkityksiin. Ei se ollu se virus vaan itse lääkkeet jotka tappo."

Jos sitä edes on olemassa?


 

2 tuntia 2 min kohdalla Antti onneksi vielä puhuu, että hantaviruksia on oikeasti olemassa. Ne ovat endeemisiä viruksia Suomessa jyrsijöissä, joten uudesta hantaviruksesta vauhkoaminen lehdistössä oli Antin mielestä turhaa vauhkoamista. Olen suoraan sanottuna helpottunut, että Antti vielä tietää joistain viruksista. Toisaalta on sitäkin erikoisempaa miten hän perustelee itselleen esim. HI-viruksen olemattomuutta. Hän ei puhu videolla sen tarkemmin miksi epäilee HI-viruksen olemassaoloa. Olen melko varma siitä, että hän tajusi sanoneensa liikaa.

2 tuntia 4 minuuttia. Ebola-viruksen suhteen Antti on yllättäen hyväksyvällä tuulella. Hän mainitsee "uutena" asiana virologin, joka jäi Yhdysvalloissa rajavalvonnassa kiinni tutkimuskäytössä olleiden  ebola-virusten salakuljettamisesta. Se tapahtui vuonna 2009. Ymmärrän, että se on Antille uusi asia, jos sitä on äskettäin kierrätetty miehen somesyötteessä twitterissä.

"Kukaan ei tiedä mihin tarkotukseen. Se on ihan uus asia." 

Kyseinen virologi Konan Michel Yao pidätettiin ja Kanadan kansallinen mikrobiologia-laboratorio josta hän pakkasi mukaansa näytteet vietäväksi uuteen työpaikkaansa joutui suurennuslasin alle turvallisuustoimien puuttellisuuden takia. Virusnäytteet oli käsitelty sellaiseksi, ettei virus voinut enää tarttua. Tämä tapahtui 17 vuotta sitten. Näyttää siltä ettei Antti ole perehtynyt aiheeseen otsikkoa pidemmälle. Hän mainitsee asian vain todetakseen, että ebola-virukseen liittyy jotakin hämärää. Mitä hämärää? Sitä hän ei vaivaudu selittämään. Toistuva teema Antin rupattelussa.

 2 tuntia 4 minuuttia 45 sekuntia. Antti toistaa väärinkäsityksensä siitä miten koronavirusta tutkittiin 2019 lähtien. Se on tuttua kamaa viime vuodelta, jolloin hän ensimmäistä kertaa avoimesti ja virheellisesti väitti ettei virusta oltu koskaan eristetty.

"Pfizerin ja Modernan johtajat ilmoitti Yhdysvaltain hallitukselle, ettei heillä ole koskaan virusta käytössä vaan he saivat sen koodin. He ovat rakentaneet sen viruksen sillä koodilla. Mä yritin etsiä onko sitä virusta edes eristetty. Vai luotu tällänen?"

 Virusten suhteen Anttia ei pysty pelottelemaan. 

 "Lintuinfluenssa. Ei se tartu ihmisiin."

Oikeasti lintuinfluenssa voi tarttua ihmisiin, mutta ei tartu helposti. Joskus tarttuu, kuten H5N1 teki. Mutta se on kyllä mahdollista. Jos virus muuttuu sopivalla tavalla se voi tarttua helpommin. Juuri sitä varten terveysviranomaiset yrittävät valmistautua. Eihän Antti oikeasti ole tietämätön zoonosin hienouksista?

2 tuntia 17 minuuttia. Vastatessaan yleisökysymyksiin saamme kuulla, ettei Antti rokotuttaisi lapsiaan jos saisi valita. Ehkä on parempi, että lopetan bloggaukseni tältä kertaat tähän. Maltti on valttia.

4.10.25

Antti Heikkilän virusdenialismin varmistuminen

Nelisen vuotta sitten meillä oli vielä jonkinlaista epäselvyyttä siitä on koko kansan ortopedi Antti Heikkilä virusdenialisti vai ei. Vuonna 2021 Antti virheellisesti väitti ettei koronavirusta oltu koskaan eristetty. Ehkä se oli vain yritys markkinoida omia "luontaisia" immuniteetin vahvistamisia, joita Antti markkinoi seuraajilleen. Ainakin se vielä jätti oven auki virusten olemassaololle, sillä miksi muuten tarvitsisi vahvistaa immuniteettia, jos ei ole viruksia joita vastaan ihmisen immuniteettijärjestelmä kamppailee?

Tänä vuonna hän toistaa samaa väitettä, joten Antti ei ole vaivautunut perehtymään aiheeseen kuluneen neljän vuoden aikana.  Reilun tunnin verran Kivi ja Koistinen podcastin luona vieraillut Antti avasi jälleen sanaisen arkkunsa. Altistin itseni ohjelman kuuntelulle.

Alku on vielä rauhallista. Antti mainitsee koronarokotteiden olevan vaarallisia ihmisille. Piikkihaittoihin paras lääke on tietenkin ivermektiini, mutta paha lääketeollisuus ei millään halua hyväksyä sitä. Vanhaan lääkkeeseen ei enää saa patenttia, joten lääketeollisuus ei voi tahkota sillä rikkauksia. Siksi Virallinen Taho nauraa räkäisesti Antin kaltaisille jaloille totuuden metsästäjille, jotka yrittävät kaikin keinoin auttaa sairaita ihmisiä.

Antin ja kumppanien harmiksi ivermektiinin tarina ei ole ollenkaan sellainen kuin esittävät. Oikeasti testattiin useita eri vanhoja lääkkeitä mahdollisina covidin hoitokeinona. Ivermektiini oli yksi vaihtoehto 284 muun vanhan lääkkeen joukossa. Näitä oikeasti tutkittiin, mutta oikean ihmelääkkeen ilmestymistä ei tullut. Luvassa olisi ollut mainetta ja mammonaa. USA:n MAGA-porukka tarttui näkyvimmin ivermektiiniin, josta lumipallona sosiaalisessa mediassa pyörimään alkanut lääkkeen ylistys teki loput. Vaihtoehtolääketieteen piirissä lääkettä oli ennen koronapandemiaa markkinoitu muutaman alustavan tutkimuksen perusteella mm. syöpähoitona, joten sen käyttö uusissa ongelmissa ei sinällään ollut yllättävää.

Mutta bloggaukseni kannalta kaikkein olennaisinta Antin ivermektiini puheissa olikin se mihin hän käyttää kyseistä aineitta. Ei koronatautien hoitamiseen, vaan koronapiikkien aiheuttamien haittojen hoitaimiseen. Koska Antin mielestä ei ole mitään koronavirusta, joka aiheutti pandemian! 

Antti voivottelee, että kaikki nämä koronapiikkien haitat pidetään tietoisesti pois uutisista ylläpitämällä Ukrainan sotaa. Se onkin se aina syy miksi Ukrainaa tuetaan. Jotta rokoteteollisuuden ongelmat eivät olisi uutisissa. Loogista toimintaa Antin pääkopassa. Antin kommentaari Venäjän hyökkäyksestä on erittäin epäselvää sekoilua.  

43 min 40 sek kohdalla saamme kuulla, että tietyissä rokote-erissä on jokin "koodi" joka tappaa piikitettävän. Toisissa erissä on "koodi" joka ei tapa. Antti ei valitettavasti selitä sen tarkemmin. Ehkä hän viittasi parin vuoden takaisiin huhuihin siitä, että eri maihin toimitetuissa rokote-erissä oli ratkaisevasti erilaiset aineet rokotteissa.

Antin puhe jää niin ympäripyöreäksi, että varsinaisen argumentin esiinkaivaminen on lähes mahdotonta. Eniten minua ärsyttää Antin sitkeä jumittautuminen ainakin yhden sukupolven verran jälkeenjääneeseen teknologiseen tasoon. Hän ei näytä mitenkään tiedostavan miten paljon virologiassa on ollut pelkästään instrumenttien kohdalla teknologista edistystä.


 Taas mennään.

Antti väittää vieläkin, ettei koronavirusta ole koskaan eristetty. Huolimatta kaikista niistä kerroista jolloin SARS-CoV-2 virus on eristetty ympäri maailmaa. Sekä kuvattu elektronimikroskoopeilla. Tänä vuonna hän on sentään oppinut toistamaan virusdenialistien väärinkäsityksen Kochin postulaateista. Antti vihjailee, etteivät nykytieteen menetelmät koronaviruksen tutkimuksessa riitä osoittamaan virusta taudin aiheuttajaksi, koska kuuluisa taudinaiheuttajien tunnistamisessa käytetty Kochin postulaattien vaatimus ei täyty. Antti ei näytä tietävän, että Kochin postulaatit laadittiin ennen virusten löytämistä. Postulaatit eivät osoittaneen mm. lavantaudin ja koleran kohdalla Salmonella typhi bakteeria lavantaudin aiheuttajaksi tai Vibrio cholerae bakteeria koleran aiheuttajaksi. Toivottavasti joku kykenisi opettamaan nämä asiat Antille, jotta hän ei enää nolaisi itseään tällä tavalla.

Jos Antti luulee, ettei SARS-CoV-2 virusta ole koskaan eristetty, niin hyväksyykö hän kaikki muut eristetyt ja löydetyt virukset?

46 min 44 sek kohdalla palaamme virusdenialismin pariin. Jälleen kerran Antti höpisee enigmaattisesti.

"Pfizerin ja Modernan johtajat ilmoittivat näin, että ei oo tullut virusta, vaan he ovat saaneet koodin minkä mukaan tehdään se rokote. Ja se koodi on annettu jo pari vuotta ennen kuin tää koko hässäkkä alkoi."

 Jos osaan oikein tulkita Antin tarinaa, niin hän puhuu mRNA-rokotteen valmistamisessa käytetyn viruksen sijasta viruksen geneettistä koodia. Mikä onkin ihan validi pointti, sillä juuri sillä tavalla mRNA-rokotteisiin saadeen se antigeeniä vastaava osuus. Antti ehkä sekoittaa käsityksiä pääkopassaan. Mutta yllättävintä Antin puheessa on tuo väitä, että rokotevalmistajat saivat viruksen geneettisen sekvenssin ennen pandemian alkua!

Antti ei mitenkään selitä mitä tarkoitti ennen pandemiaa toimitetulla "koodilla" joten joudumme vain epätietoisina ihmettelemään mitä vittua Antti yritti selittää. Podcastin parivaljakko Kivi ja Koistinen eivät osaa kysyä tarkennusta puheeseen. He vain nyökkäilevät koko jakson ajan Antin tarinoille.

 Kaikkein todennäköisin selitys on vuodesta 2023 lähtien netissä kiertänyt huhu. Modernan toimitusjohtaja Stéphane Bancel kertoi firman valmistaneen 100 000 mRNA-rokoteannosta vuonna 2019. Bancelin puheesta väännettin netissä tulkinta, jonka mukaan nuo 100 000 annosta olivat Covid-19 rokotteita. Vaikka alkuperäisessä puheessaan annoskoko viittasi vain siihen mikä oli yhtiön silloinen valmistuskapasiteetti kaikille mahdollisille mRNA-rokotteille. Covid-19 rokotteen valmistaminen alkoi vasta tammikuu 2020 jälkeen, jolloin isot tilaukset mahdollistivat valmistuksen moninkertaistamisen.

Aika varmasti Antti on langennut tämänkin foliopipoilun toistamiseen, koska tunnetusti miehellä ei ole atomiakaan lähdekriittisyyttä kropassaan. Tästä syystä hän ei koskaan ikinä missään uskalla antaa lähdettä esittämälleen väitteelle.

51 min 15 sek kohdalla Antti paljastaa, että suosittelee seuraajilleen koronarokotteiden välttämistä. Se aiheutti noin puolet Antin terveysklubin jäsenten lähtemisen ovet paukkuen. Antti sanoo suoraan ettei tiedä mitä heille on tapahtunut eikä häntä kiinnosta tietää.

 Mikä onkin oivallinen tapa suojella omaa kuplaansa. Ehkä terveysklubin jäljelle jääneistä jäsentiedoista olisi mahdollista nähdä mikä on ollut seuraajien kuolleisuus pandemian aikana ja sen jälkeen. Mutta tuskin Anttia kiinnostaa sellaisenkaan selvittäminen. Tärkeintä on että seuraajat maksavat jäsenmaksunsa.

 Podcastissa kolmikko jatkaa keskustelua Ukrainan sodasta, ilmastonmuutoksesta ja muista jutuista. Niistä en jaksa kirjoitella. Antti todistaa olevansa yhtä hyvin perillä ajankohtaisista asioista kuin kaikesta muustakin. Hän on edellisissä kirjoituksissaan käyttänyt lähteenään surullisen kuuluisaa Douglas Macgregoria, joka selittääkin miksi Antti on niin väärässä Ukrainasta puhuessaan.

28.12.24

Antti Heikkilä ja syöksykierteen loppu MitäVittua-sivuston kellariin

 Rakas vanha tuttavamme Antti Heikkilä ei ole koristanut blogini seinää pitkään aikaan. Antti on jäänyt vähemmälle huomiolle, koska hän on eristäytynyt maksumuurinsa taakse. Silloin ei altistu avoimen kommentoinnin seuraamuksille. Eli omien väitteidensä kritiikille. Samoin miehen aivopierut saavat vähemmän huomiota, joten nolaamisen mahdollisuudet pienenevät. Antin kannalta onkin onnenkantamoinen, että Suomesta löytyy suosittu sivusto joka haluaa hänenlaisensa kommentaattorin yhdistettäväksi heidän maineeseensa. Se sivusto on tietenkin MitäVittua-sivusto. 

MitäVittua-sivusto pitää sitkeästi kiinni maineestaan suomalaisen internetin kaatopaikkana. Siellä lukijoille tarjoillaan mm. venäjämieliset tulkinnat kaikesta. Ensisilmäyksellä tänä iltana huomasin erikoisen väitteen Venäjän energiajätti Gazpromin taloudellisesta tilasta. MitäVittua-sivusto väittää näin:

Gazpromin tuotto 46 miljardia dollaria vuonna 2024

Tekstiä lukemalla selviää heti millaisen virheen MitäVittua tekee. Lähteenä käytetty Sputkin-sivusto kertoo 46 miljardin dollarin olevan firman liikevaihtoa. Ei tuottoa. Firman liikevaihto voi kasvaa, mutta samalla tappiot tai tuotot voivat lisääntyä tai vähentyä. Talousasioiden perusasiat on jätetty seilaamaan ulapalle MitäVittua-sivulla. Kaikki muutkin aiheet käsitellään samanlaisella asiantuntijuudella.

 

 

MitäVittua-sivuston fanien reaktio

Selailen MitäVittua parisen kertaa vuodessa. Joulukuun aikana huomasin tutun nimen sivuston virtauksessa, kaikkien kelluvien kimpaleiden lomassa.

Antti Heikkilä oli kirjoittanut pitkän litanian itselleen tärkeistä aiheista.

En voinut vastustaa kinkkukiusausta. Lähdin heti pläräämään läpi Antin tekstiä.

Tylsien terveysjuttujensa ja ravitsemustietoutensa esittelyn jälkeen Antti nostaa pöydälle länsimaiden rappion ja Amerikan konkurssin. Trumpin toisen presidenttikauden alku tuo kuitenkin suuren muutoksen. Muutoksen jota Antti odottaa kuin kuulennon lavastusta nousevaa.

"Woke, ilmastomuutos, pandemiavedätykset, tarkoituksellinen ravinnon rajoitus, terveydenhoidon romahdus, sodanuhka jne. näivettävät ihmiset.

Trumpin virkaanaasumisen jälkeen niin ravinto- kuin terveydenhoidon alalla alkaa suursiivous. Kaikki “suositukset” uudistetaan täysin, on kysymys sitten lääkkeistä, rokotuksista tai ravinnosta. Myös niihin liittyvä korruptio joutuu suurennus-lasin alle.

Suomen alan “asiantuntijoilta” putoaa pohja, mille YLE ja Hesarikaan ei voi mitään. On oikeastaan hauska nähdä, kuinka media ja sen “asiantuntijat” alkavat selitellä ikään kuin olisivat aina olleet samaa mieltä."

Antti fanittaa Robert F. Kennedy Junioria. Hän varmasti olettaa saavansa Trumpin tuomien uudistusten myötä myötätuulta myös Suomessa. Metsäinen kansakuntamme nostaa Antin samanlaiseen virkaan myös Suomessa!

"Kun tuotanto oli Yhdysvalloista siirretty pois, autioituivat pienet ja keskisuuret kaupungit Yhdysvalloissa, ja kansakunta siirtyi kasinotalouteen. Nyt sekin on tullut tiensä päähän. Periaatteessa Yhdysvalloissa tuotetaan pelkkiä aseita, jotka nekin ovat jääneet ajastaan jälkeen. Muu tuotanto on muualla. Yhdysvatojen velkataakka on käsittämän suuri, ja Suomi seuraa peräässä ottamalla lisävelkaa hullun lailla."

Antti ei ole tietoinen siitä miksi USA postitutti tuotantotehtaitaan pois ja siitä mitä niiden tilalle ilmestyi. Yhden tuotantoalan keskittymiin (maanviljely, kaivokset, terästehtaat, jne.) tyytyneet ns. punaiset osavaltiot ovat tällaisessa muutossa tietenkin kärsijöitä. Ne osavaltiot joissa panostettiin uusiin teknologian aloihin ja monipuolisesti palvelusektoriin pärjäävät paremmin. Tuotantotehtaiden tilalle tulee kehityksen myötä ne firmat joissa jalostetaan tuotantotehtaiden tuotteet korkeamman teknologian tuotteiksi. Hienoelektroniikka, optiset tuotteet, kemikaalit ja lääketeollisuus ovat sitä parempaa taloudellista tuotantoa kuin naulojen, säilykepurkkien tai t-paitojen valmistaminen. Trump ja kuppanit haikailevat näitä entisen aikakauden tehtaita takaisin Yhdysvaltoihin.

Antti jatkaa spekuloimalla Yhdysvaltojen kieroilua maailmanpolitiikassa ja -taloudessa.

"Yhdysvallat on periaatteessa täysin konkurssissa. Miten siis jälleenrakentaa tuotanto? Yksinkertainen ja nopea tapa on varastaa se muualta. Siksi kaasuputki räjäytettiin. Siihen sitten lisättiin ilmastohössötys, mitä politiikkaa Yhdysvallat ei itse noudata. Siksi myös sota Eurooppaan.

Kapitalistit tietävät, ettei heillä ole mitään mahdollisuutta lyödä Venäjää tuhoutumatta itse. Mutta mitäpä, jos köyhdytetään Eurooppa, josta sitten tuotantolaitoksia lähtee muualle päasiassa Yhdysvaltoihin tukemaan sen taloutta saaden huomattavia etuja muun muassa verohelpotuksia. Yrityksillä kun ei ole isänmaata.

Tällä hetkellä Ranska on konkurssissa, samoin Saksa, Britannia, Italia ja ennen kaikkea Suomi ja jopa Ruotsillakin menee todella huonosti. Mutta Amerikalle riittää Eurooppa, mistä on hyvä varastaa loputkin, jotta Trumpin lupaama uusi nousu toteutuisi. Se ei valitettavasti tapahdu, sillä aidon työn osaajat ovat Yhdysvalloissa jo kuolleet, ja tuotannon infrastruktuuri on kadonnut. Koko länsi on perikatonsa reunalla."

 

Maailma on murroksen partaalla ja isoja muutoksia tulee varmasti tapahtumaan Venäjän lähentyvän romahduksen seurauksena. USA:n ja Kiinan välinen kädenvääntö tulee ratkaisemaan ihmiskunnan suunnan vielä vuosikymmenien päähän. Jos oletamme ihmiskunnan selviävän niin pitkälle.

"Suomen pelastaisi yhteystyö Venäjän kanssa, mutta senkin maan johto tuhosi. Menkää katsomaan Itä-Suomea. Seuratkaa, kuinka kiinteistöjen hinnat ovat siellä romahtaneet ja väki kaikonnut. Sama on edessä koko Suomelle. En ole nähnyt mediassa yhdenkään poliitikon puhuvan suomalaisten puolesta. Sehän on populismia. Hienompaa on puhua ilmastosta, Ukrainasta ja Venäjän pahuudesta ymmärtämättä itse, mistä on kysymys."

Näin näpsäkästi Antti kertoo meille, että olisi täysin valmis kaupankäyntiin 1940-luvun natsien kanssa, kunhan se edistäisi Suomen taloutta. Eihän pieni kansanmurha ja sota siellä tai täällä nyt naapurisuhteita saisi jäädyttää.

 Antti ei ole vieläkään vaivautunut perehtymään ilmastotutkimukseen sitten vuoden 2012 sekoilujensa.

"Ilmastomuutos ei ole faktaa vaan eräänlainen uususkonto. Aluksi puhuttiin ilmaston lämpenemisestä. Kun sitä ei tapahtunut, termi muuttui ilmastomuutokseksi. Jo itse sana ei tarkoita mitään. Pitäisi puhua joko lämpenemisestä tai kylmenemisestä, jota perustuvat havaintoihin.

Ilmastomuutos ei ole tiedettä. Ilmastomuutos ei tarkoita muuta kuin että., eilen oli viileää ja tänään hieman lämpimämpää, mikä todellisuudessa koskee pelkkää säätä. Tietysti kaikki muuttuu, mutta mikä tuon muutoksen merkitys on on sitten toinen asia.

Tiedoksi Hjelmille, että ilmasto on nopeasti viilenemässä, mikä sekin todistaa että koko alkuperäinen väite lämpenemisestä on ollut suuri vale. Ilmeisesti psykoottinen ajattelu on vallannut eliitin. Alun perin kaiken taustalla on ollut Rockefeller säätiö. Nyt myös suuryhtiö KONE tukee runsaskäisesti tätä yleistä woke- idioottimaisuutta"

En yllättynyt tippakaan siitä, ettei Antti anna mitään lähdettä väitteleen ilmaston viilentymisestä. Ehkä hän luulee talvikuukausien tarkoittavan ilmaston lämpötilan viilentymistä? En yllättyisi sellaisesta ajatusvirheestä. Oikeasti mittaukset osoittavat lämpenemisen vain jatkuvan. Ellei jopa kiihtyvän.

 


Antti lämmittelee tähteinä vanhoja klassikoitaan. GM-ravinto, geenimanipuloitu vilja ja glyfosaatti saavat vieläkin satikutia Antin luomu sulkakynästä.

"Aineen piti ratkaista myös köyhien maiden nälkäongelma. Ei kerrottu, että aine oli keskeinen osa ruuantuotannon kaappausta rikkaiden piikkiin. Samalla markkinoitiin GMO-siemeniä, joiden luvattiin tuovan runsaita satoja. Idea oli siinä, että ”turvallisella” aineella tuhotaan kätevästi rikkaruohot ennen kylvöä.

Todellisuudessa siemenet oli manipuloitu kestämään vain glyfosaattia ilman sen kummempia muita ominaisuuksia. Ei myöskään kerrottu, että siemenet oli patentoitu. Viljelijä ei voinut käyttää sadosta osaa siemenviljana seuraavaa satoa varten kuten ennen on tehty. Siemenet piti aina ostaa siltä, jolla oli patentti. Sen lisäksi piti ostaa Roundup. Tämä aiheutti katastrofin mm. Intiassa, missä viljelijät velkaantuivat. Se taas johti noin 400 000 viljelijän itsemurhaan."

Antti ei vieläkään tiedä maanviljelyn perusteita. Patentoidut siemenet eivät ole geenimanipuloitujen siementen yksinoikeutta. Maanviljelijät voivat tietenkin aina ostaa, käyttää ja kerätä muiden tarjoamia patenttivapaita siemeniä. Patenttivapaita siemeniä on ollut tarjolla aikojen alusta lähtien. Antti ei kuitenkaan ole maanviljelijä, joten hän ei tiedä miksi modernit pätevät maanviljelijät eivät yleensä käytä sellaisia. Maanviljelijät joutuvat välittämään sellaisista asioista kuten kasvuaika, korren lujuus, lajitteluaste, rengaslaikkujen ja härmän yleisyys, sieto maan happamuuteen, sekä taudinkestävyydet. Noin aluksi. Siksi maanviljelijät luottavat siemenviljojen shoppailussa siihen miten siemenviljojen tiedot esitetään.

Tällä kertaa Antti tarjoaa linkin! Tuo väite intialaisten maanviljelijöiden itsemurhien ja Bt puuvillan välillä on ollut suosittu pelottelutapa geenimanipulointia vastustavien tuotoksissa. Antin suureksi harmiksi ja nöyryytykseksi hän ei lukenut linkkaamaansa tekstiä. Tragedia oli ja on oikea surun aihe, mutta Antti tyylilleen ominaisesti esittää kaiken päin persettä.

Maanviljelijöiden geenimanipuloitu puuvilla kun tarvitsee kasvaakseen myös vettä. Ihan vaan vinkkinä Antille. Ensimmäisinä aloittaneet viljälijät tekivät tuottoa. Jotkut viljelivät maissia ja puuvillaa, mutta puuvillalla sai paremman tuoton. Joten he keskittyivät pelkästään puuvillan viljelyyn. Se sai yleensä myös muut kylän asukkaat vaihtamaan ammattia puuvillan viljelijöiksi. Sitten iski kuivuus, tuhohyönteisiä, tai rankkasateet noille alemman kastin viljelyalueille. Jolloin vuoden sato menee pienillä tiloilla pilalle. Alemman kastin pienviljelijöiden tiloja myös kuritettiin lainoilla, jotka lopulta ajoivat maanviljelijät epätoivon partaalle. Jotkut tappoivat itsensä juomalla hyönteismyrkkyä. Tästä lähti liikkeelle Roundup ja Monsanto meemien yhteys itsemurhiin.

Tai lyhyesti: Antin itse tarjoama paperi ei väitä maanviljelijöiden itsemurhian johtuneen GMO-siemenviljojen ja Roundupin ostamisesta.

Eli Antti Heikkilä ei ole hukannut tyyliään minnekään. Nykyään se vain sijaitsee MitäVittua-sivuston sisällä.

17.12.24

Infosota: Biologisten aseiden laboratoriot Ukrainassa

 Venäläisen kenraaliluutnantti Igor Kirillovin räjähtävä kuolema Moskovassa nosti pinnalle pari vuotta sitten suositun valheen: Ukrainassa oli salainen biologisten aseiden laboratorioverkosto, jossa valmistettiin venäläiseen kansaan kohdistettua virusta. Kenraali Kirillov puhui ahkerasti Ukrainan salaisista kemiallisista aseprojekteista. Tai esitti tuollaisen väitteen variaatioita. Niitä roiskittiin sarjatulena sosiaalisen median seinille, kun Venäjä vielä yritti perustella hyökkäystään vuonna 2022 jonain muuna kuin valloitussotana.

Yleisin versio oli uponnut joihin myös täällä Suomessa. Esim. vanha ystävämme Antti Heikkilä todisti 5.3.2022 jälleen, ettei hänessä ole atomiakaan lähdekritiikkiä.

"Ei ole todellista sotaa vaan venäläisten kohde oli USA:n viruslaboratoriot ja ne on nyt tuhottu." - Antti Heikkilä

Samaa tarinaa toistivat samaan aikaan mm. Olli Posti, Ossi Tiihonen, Arhi Kuittinen, jne jne ikuisuuksiin asti.


Tarinalle yhteistä kaikkien kurkuissa oli todisteiden puuttuminen.

Mutta HETKINEN! älähtävät nettikansan putinistit. Eikös Victoria Nuland myöntänyt senaatin kuulustelussa, että Ukrainassa on bio...

Ei. 

Victoria Nuland kertoi aivan oikein, että Ukrainassa on biologista tutkimusta tekeviä laboratorioita. Hän ei sanonut, että Ukrainalla olisi biologisia tai kemiallisia aseita. Nulandin puheita on vääristelty ja editoitu kyllästymiseen asti siitä lähtien kun puhui senaatin edessä.

 Kaikissa länsimaissa on samanlaisia laboratorioita. Ukrainan kohdalla tiedämme hyvin tarkkaan millaista työtä niissä tehdään ja missä ne kaikki sijaitsevat. Ja ne ovat vieläpä saaneet rahoitusta Yhdysvalloista! 

 


Videolla pikakelauksena kaikki laboratoriot ja niiden rahoittajat USA:n suunnalta. Puolustusministeriön lahjoittamaa rahaa!

HETKINEN! älähtävät toistumiseen punanaamaiset putinistit. Eikös tuo todista, että Ukrainassa on USA:n pyörittämiä biolabroja?

Kyllä! Mutta biologista tutkimustyötä tekevät laboratoriot ovat aivan eri asia kuin ne biologiset aseprojektit joista Venäjä ulisi kovaan ääneen. Tätä sekaannusta käytetään hyväksi Venäjän propagandassa ihan YK:n turvallisuusneuvostossa asti.

Neuvostoliiton hajottua entisten neuvostomaiden maaperälle kun jäi ihan oikeita biologisten aseiden laboratorioita. Venäjä oli muka sellaisten laboratorioiden valvomiseen tarkoitetussa projektissa. Rahoitusta tuli Yhdysvaltojen suunnalta, koska entisillä neuvostomailla talous oli kaikkea muuta kuin kunnossa. Länsimaat eivät halunneet, että tuollaiset tuhoaseiden laboratoriot rappeutuisivat tai jäisivät varkaiden syynättäväksi. 

Jos et jaksa kuunnella läpi pitkiä luentoja tai lukea kokonaisia kirjoja, niin tässä oiva lyhennelmä aiheesta. Raymond Zilinskasin kirjoittama The Soviet Biological Weapons Program and Its Legacy in Today’s Russia raportti käy läpi tuollaisen Neuvostoliiton biologisten aseiden projektin vaiheet ja jälkilöylyt Neuvostoliiton hajottua. 1992 presidentti Jeltsin myönsi julkisesti, että Neuvostoliitto oli rikkonut biologisten aseiden kieltosopimusta (BWC) kehittämällä bakteereja ja viruksia hyökkäystarkoituksiin. Yhdysvallat, Britannia ja Venäjä allekirjoittuvat uuden sopimuksen, jolla länsimaan tarkastajat pääsivät tutustumaan bioaseiden kehityslaitoksiin. Moskova kuitenkin lipesi tästä ja jätti joitain laitoksia tarkistuslistan ulkopuolelle.

Putinin astuttua presidentin saappaisiin vuonna 1999 tehtiin historian oikomista. Putin perui Jeltsinin tekemän lausunnon biologisten aseiden kehityksestä. Venäjän uudeksi ja samalla vanhaksi viralliseksi kannaksi tuli, ettei Venäjällä voinut olla perittynä mitään biologisten hyökkäysaseiden kehitysprojekteja, koska Neuvostoliitolla ei ollut sellaisia. Kaikki kehitystyö oli ollut pelkästään puolustustarkoituksiin, kuten BWC salli.

Ja jos emme voi luottaa Putiniin tällaisissa asioissa, niin... Tiedät miten loput sanonnasta menee. Tuskin Venäjällä on ollut toiminnassa kolmannen sukupolven biologisten aseiden projekteja. Sehän olisi epärehellistä sekä ei ollenkaan herrasmiesmäistä käytöstä Putinilta.

Tuon tarinan opetus on Ukrainan kohdalla selkeä. Samaan aikaan kun Neuvostoliiton hajottua huolestuttiin biologisten aseiden kehitysprojekteista tulivat Ukrainan maaperällä toimivat laitokset julkisuuteen. Perustettiin ns. Nunn-Lugar ohjelma, jolla pyrittiin valvomaan Valko-Venäjän, Venäjän, Kazakstanin ja Ukrainan perimien neuvostoliittolaisten biologisten ja kemiallisten aseprojektien jäänteitä. Sekä tietenkin ydinaseiden valvontaa. Nunn-Lugar ohjelman ansiosta myös ukrainalaiset sekä venäläiset laboratoriot saavat rahoitusta Yhdysvalloista, koska muuten tilanne olisi erittäin huono kansallisen turvallisuuden kannalta. Esim. venäläiset joukkotuhoaseiden käsittelylaitokset saivat uusinta uutta turvallisuusteknologian saralta Setä Samulin lahjoittamana.

 Toiminta on avointa ja kaikkien osapuolten tiedossa. Mutta Venäjä alkoi leikkimään pari vuotta ennen hyökkäystään, että toiminta olisikin salaista.

Jos Venäjällä olisi ollut syytöslistallaan jotain paljastuksia tai ennen tuntemattomia tutkimuslaitoksia, niin heillä olisi varmasti niiden osoitteet valmiina.

Mutta Venäjä ei esittänyt mitään sellaista.

Venäjän ulkoministeriö julkaisi raportin viime vuonna. Paperi on puuduttavan pitkä. Siinä kyllä luetellaan kuinka monta laboratoriota Ukrainassa on toiminnassa. Voin pilata yllätyksen kaikilta niiltä, jotka aikovat lukea sen. Paperi ei esitä todisteita biologisten aseiden kehitysprojektista Ukrainassa.

Sen sijaan naurahdin ääneen kun luin seuraavat sanat paperista:

The peculiarity of the location of this laboratory deserves special attention. At 700 meters from the site of its proposed construction, a small river called Rzhavchik flows, joining Mzha River, which, in turn, flows into one of the largest tributaries of Don River — Seversky Donets. Therefore, in the event of an accident, not only the entire eastern part of Ukraine, but also the Rostov Region and the Krasnodar Territory, including the basin and biological resources of Don River, would be under the threat of spread of dangerous infectious diseases. Consequences of a biological disaster in this region would be very sensitive for Russia.

Luit aivan oikein. Venäjä on äärimmäisen huolestunut siitä, että laboratorioista voisi karata tappavia patogeenejä jokiin joista ne voisivat levitä Venäjän puolelle rajaa.

Eikös siinä tapauksessa olisi viisainta JUMALAUTA LOPETTAA RISTEILYOHJUSTEN AMPUMINEN niihin kaupunkeihin?

Kysyn vaan.

Jos tiedän jonkun henkilön joka toistelee tätä Pietarissa keksittyä valhetta bioaselabroista, niin osanottoni ja voimia henkilön läheisille.

Samanlaisia valheita on aina levitelty Venäjän suunnalta, kun aggressiota on suunnattu johonkin Venäjän naapurimaahan. Georgiassa ja jopa Ruotsissa on Venäjän väitteiden mukaan salaisia bioaseprojekteja.





16.5.24

Antti Heikkilä vieraili Janus Putkosen luona

 Rakas vanha tuttumme Antti Heikkilä ei enää asu Suomessa. Hän muutti Hampuriin ja viettää siellä lifestyle gurun elämää. Terveysklubilla on saatu tarpeeksi vakaat eläkepäivät. Se on hieno saavutus. Siinä samalla on joitakin ihmisiä, jotka jostain hämmentävästä syystä haluavat kuunnella Antin mielipiteitä. Mielenterveyteni eduksi Antti on vähemmän esillä internetissä ja uutisissa.

Menneisyydessä Antti on paljastanut meille, että ilmastonmuutos, koronapandemia ja rokotukset ovat huijausta, mutta homeopatia toimii. Vielä vuonna 2024 hän toistaa 2021 esittämäänsä virheellistä väitettä, ettei koronavirusta ole koskaan eristetty. Tämä väite tuli nimittäin ilmi, kun Donbassin tunnetuin suomalainen Venäjän kannattaja Janus Putkonen haastatteli Anttia Asian ydin -ohjelmassaan tammikuussa. Kidutin itseäni kuuntelemalla kyseisen 34 minuutin pituisen jakson. Ennakoin Antin sanovan "USA paha" ja "Media paha".


Aloituksen jälkeen Janus kysyy miltä vuosi 2023 näytti Antin silmissä.

Koko Natoon liittyminen oli kuulemma pelleilyä. Olisi pitänyt viivytellä ja keskustella enemmän.

"Ei Venäjä ole millään tavalla Suomea uhkaillut" - Antti

Eli tuttuun tyyliinsä Antti ei ole perehtynyt aiheeseen. Venäjä on uhkaillut sekä Suomea että Ruotsia.

Antti tietää, että Venäjä haluaa vain suojella omia rajojaan ja turvallisuuttaan. Eikä sillä enää ole mitään expansioideoita missään. Siis Ukrainassa käytävän imperialistisen valloitussotansa lisäksi?

Talvisodan alkaminen on Antin maailmassa suomalaisten syytä. Suomen hallituksen ulkoministeri Juho Erkko ei suostunut neuvottelemaan Neuvostoliiton kanssa. Stalin vain "halusi vuokrata saaria" koska Hitler oli ihan justiinsa tulossa. Antin suusta ei tule sanaakaan Molotov-Ribbentrop-sopimuksen taakse piiloon kirjoitetuista asioista. Ehkä Antti ei ole koskaan kuullut tästä paperista? Hän väittää Erkon kieltäytyneen olemasta missään yhteydessä Neuvostoliiton kanssa, ja "siitä sitten seurasi Talvisota". Selittämättä jätetään mitä ne Moskovaan neuvottelemaan lähteneet J.K. Paasikivi ja kumppanit sitten tekivät Moskovassa. Olisi mielenkiintoista oppia miltä neuvostoliittomyönteiseltä taholta Antti on ammentanut historian tietämyksensä.

Aikaansa sidottuna jaksona Antti on vielä tammikuussa julistanut, että Ukraina on lyöty maa. USA ei enää anna aseita. Olihan tilanne tuolloin vielä se, että Republikaanien Mike Johnson oli onnistunut jatkamaan aseavun äänestyksen kieltämistä. Kourallinen edustajia onnistui viivästyttämään aseapua peräti puoli vuotta. Kunnes äänestys vihdoinkin sallittiin ja aseapu alkoi jälleen virrata Ukrainaan.

Kuuden minuutin kohdalla Antti sanoo, että Suomeen tulee todennäköisesti jokin konflikti. Ja silloin amerikkalaiset eivät tee mitään auttaakseen Suomea. Eli Antin mielestä Nato on täysin turha sopimus. 

"Yhdysvallat on romahtamassa" - Antti

Amerikan talous on romahtanut. Kansakunta on romahtanut laittoman maahanmuuton seurauksena. Yhteiskunta on romahtanut woketuksen takia. Kerrassaan haudan partaalla koko valtio. Sitten vain jännittämään milloin tämä romahdus tapahtuu!

Seuraavaksi Antti nolaa itsensä kertomalla, että hän seuraa Ukrainan tilanteessa Scott Ritterin ja Douglas Macgregorin puheita. 


 "Kuulinko oikein?" - Juha

Minun ei olisi pitänyt yllättyä tästä, kun muistamme miten paljon Antti on aikaisemmin ollut huuhaa-väitteiden kannattaja. Jos et tiedä keitä nämä kaksi herrasmiestä ovat, niin suosittelen lukemaan VatnikSoup-sivuston kautta lisää. Scott Ritter on tunnettu muutamasta asiasta. Vähemmän nolo niistä on joutua pidätetyksi alaikäiselle itsensä paljastamisesta nettikameran edessä. Nolompaa on se mitä Ritter on puhunut Ukrainan tilanteesta. Douglas Macgregor on aloittanut uransa ihan pätevänä upseerina, mutta armeijasta lähtemisen jälkeen alkoi miehen alamäki. Ukrainan tilanteessa hän on tunnettu siitä, että hänen puheensa menevät aina pieleen. Ukrainan armeijan täydellinen romahtaminen on tapahtunut Douglasin mukaan jo kymmeniä kertoja (olen seonnut laskuista) viimeisen kolmen vuoden aikana.


Yleensä pidän ihan perussääntönä, että näitä kahta herrasmiestä siteeraava taho on täysin pihalla siitä mitä Ukrainassa tapahtuu. Antti ei kerro muista lähteistä, joten voimme turvallisesti olettaa jotain hänen tietämyksensä tasosta tässä aiheessa.

Antin Lääkkeetön elämä -kirja saa pienen maininnan. Sen kirjoittamisensa jälkeen hän tokaisi:

"Sanoin vaimoille, että nyt täytyy hankkia luotiliivit. Tää on sen verran kovaa kamaa" - Antti

Kirjan julkaisun jälkeen alkoi "kova hyökkäys" joka kesti kolmisen vuotta. 

"Kaikki oli ihan roskaa. Väärennettyä tietoa." - Antti

Siis kirjan sisältö vai se kirjaan kohdistettu kritiikki? Antti ei kommentoi kritiikkiä tuon enempää. Onneksi muistamme, että kirjan ensimmäisessä painoksessa olleita virheitä poistettiin toisesta painoksesta. Eli jotain siinä kritiikissä oli paikallaan. Antti ei vaan millään suostu puhumaan aiheesta. 

Kirjan aiheuttama kohu kuitenkin unohtui, kun 2019 päätteeksi ilmestyi koronapandemia.

"Sitä virusta ei ole ollenkaan eristetty." - Antti

SARS-CoV-2 virus on eritetty monta kertaa. Monta monta kertaa. Voimme vain spekuloida miksi Antti ei ole tietoinen tästä. Onneksi hän ei näytä olevan aivan täysillä virusdenialismin leirissä, sillä hän kertoo influenssavirusten olevan olemassa.

Antin maailmankuvan mukaan media vain lietsoi paniikkia tavallisella influenssaviruksella, joka oli nimetty koronavirukseksi. 

"Ne piikit joita ihmisille annetaan on hengenvaarallisia." - Antti

Todisteet näin radikaalille väitteelle jätetään taas antamatta. Jos rokote muka oikeasti on hengenvaarallinen, niin kuinka tappava yksi annos on? Kokonaiskuolleisuuden lisääntyminen rokotteiden antamisen jälkeen on oikea ilmiö Suomessa, mutta tilanne ei ole sama kaikissa maissa joissa rokotteita käytettiin. EuroMOMO-tietokannasta jokainen voi käydä selaamassa miten ylikuolleisuutta ilmeni ympäri Eurooppaa *ENNEN* koronarokotteiden ilmestymistä.

Rokotteita alettiin antamaan joulukuussa 2020

Tietenkin on täysin mahdollista tehdä tällaisia vertailuja mihin suuntaan vain, kun vain valitsee ja rajaa sopivasti vertailukohdat. Siksi muistutan kaikkia katsomaan mahdollisimman laajasti ja kattavasti vertailuja.

"Piikki tuhoaa t-solut." - Antti

Jälleen erittäin hurja väite. Jälleen jätetään tarjoamatta yhtäkään todistetta väitteelle. Joten voimme turvallisesti jättää sen roskakoriin. Tai voisimme jättää, mutta en millään malta jättää. Koska Antti ei perustele väitettään millään tavalla joudumme spekuloimaan lisää. Miten ja kuinka laajasti koronarokotus muka tuhoaisi t-soluja? Rokotepelottelijoiden työpakista poimittu propaganda jäi Antin puheissa vain yhteen lauseeseen. Onneksi tutkijayhteisössä on jatkuvasti seurannut miten t-solut toimivat rokottamisen jälkeen. Useissa eri tutkimuksissa. Se mistä Antti ja kumppanit ammentavat tätä "tuhoaa t-soluja" väitettään näyttäisi tulevan yhdestä Francis Crick Instituten tiedotteesta, jota he ovat tulkinneet väärin. Olen aika varma, ettei Antti edes osaisi esittää perustelua ja lähdettä väitteelleen, jos joku joskus altistaisi hänet tällaiselle yksinkertaiselle kysymykselle.

Ohjelman puolessa välissä Janus alkaa puhumaan siitä miten Venäjän eskalaatio ja avoin suurhyökkäys oikeasti tapahtuivat.

"Väitettiin että Venäjä hyökkäsi vaikka tuli auttamaan sotaa käyvää maata." - Janus

Helmikuun 2022 hyökkäys olikin vain ystävällistä avunantoa Itä-Ukrainassa sotivien venäläismielisten tueksi.

"Ukraina on lyöty. Hurjat tappiot. Siellä on puoli miljoonaa kuollutta sotilaita." - Antti

Väärin. Antti ei tiedä, että se puolen miljoonan luku tarkoitti haavoittuneita JA kuolleita sekä Ukrainan että Venäjän joukoista yhteensä

"The total number of Ukrainian and Russian troops killed or wounded since the war in Ukraine began 18 months ago is nearing 500,000, U.S. officials said, a staggering toll as Russia assaults its next-door neighbor and tries to seize more territory."

Mutta meidän ei enää edes pitäisi olettaa Antin tietävän näitä perusasioita.

"Koko asevelvollisuus armeija pitäisi purkaa." - Antti

Antti perustelee ettei Suomen ylipainoiset lapsisotilaat edes pärjäisi Venäjän "Siperian susia" vastaan, joten parempi vain lopettaa nykyinen armeija.

Sitten toistellaan entisiä asioita. Yhtä ympäripyöreästi kuin aikaisemminkin. Eli Antti näyttää olevan vieläkin samalla tietämyksen tasolla verrattuna edellisiin vuosiin. Siinä mielessä hän on täydellinen vieras Januksen kotistudioon.

17.3.23

Antti Heikkilä ja Lerpahtavat erektiot - sykkivä kliimaksi

Ortopedi ja terveysguru Antti Heikkilä on onnistunut eristämään itsensä somekuplaan. Pienenä yrityksenä puhkaista tuota kuplaa palaan vanhaan aiheeseen. Vuonna 2021 Antti varoitteli rokotepelottelunsa ohessa keksimällään kerrassaan karmaisevalla rokotehaitalla.

 

 

Kuten Antilla on tapana, hän ei ollut ymmärtänyt lukemaansa. Aiheena ei ollut rokote vaan tauti.

Aikaa on kulunut. Tutkimuksia on tehty. Kankien kallistuskulmia on mittailtu. Eräs relevantti Prior COVID-19 infection associated with increased risk of newly diagnosed erectile dysfunction paperi ilmestyi äskettäin Nature-julkaisussa. Mitä mahtaa tapahtua niille miehille, jotka sairastavat taudin? Vaikuttaako se sinisenä pillerinä vai kylmänä sateena erektioiden laatuun?

Materiaali on luotettavampaa kuin Antin alkuperäiset luulot rokotteiden ja lerpahtamisen yhteydestä. Paperissa haluttiin selvittää onko Covid-19 taudin sairastaneilla enemmän erektiohäiriöitä kuin niillä, jotka eivät ole sairastaneet Covid-19 tautia.

Lyhyesti virsi kaunis: Taudin sairastaminen lisää lerpahtamisen riskiä. 

 

 

Haluaisin kertoa tämän ilouutisen Antille, mutta hän on blokannut, estänyt ja bänninyt minut. Eikä hän koskaan edes vastannut lähettämiini peniskuviin.



9.11.22

Antti Heikkilän uusin rokotepelottelu hörhöily

 Ikivanha tuttumme Antti Heikkilä palasi ryminällä rokotekeskustelun pariin.

 Kuten me kaikki muistamme, Antti ei ole kaikkein kirkkain kipinä kognitiivisissa kinasteluissa. Viime vuonna hän ei osannut päätellä tutkimuksista siihen osallistuneiden kuolleisuutta. Kirjoituksillaan Antti todisti toistuvasti, että hän ei ole sieltä luotettavimmasta päästä rokote- ja koronekommentointia.

Miehen syöksysuunta ei ole muuttunut. Seuraajilleen tarkoitetussa sähköpostimainoksessa Heikkilä kirjoittelee koronarokotuksista.


Käsillä olevan kauden influenssa saattaa olla kova tauti etenkin rokotetuilla. Tartunnan saaneen ihmisen kokonaisterveydentila sekä hänen kykynsä muodostaa suojaa aiempien viruskohtaamisten ja rokotusten pohjalta vaikuttavat selviä-miseen. On kuitenkin vahvaa näyttöä, että koronarokotukset ovat heikentäneet immuniteettia.
 

Antti ei tarjoa linkkiä tai viitettä tuolle väitetylle immuniteetin heikkenemiselle, joten voimme ohittaa sen potaskana.

Rokottamattomien tilanne – hyvä

Tässä yhteydessä haluaisin korostaa rokottamattomien ihmisten hyvää tilannetta, koska heidän keskuudessaan infektioiden saaneiden kuolleisuus on ollut alhainen. Tämä, vaikka pandemian aikana väitettiin toista.

 

Ei vieläkään mitään viitettä tai väitteille Antilta, joten jatketaan kruisailua eteenpäin. Selkein ero rokottamattomien ja rokotettujen välillä on sairaalahoitoon päätymisen todennäköisyys. Rokottamaton päätyy n. 10 kertaisella todennäköisyydellä sairalaan täysin rokotettuihin verrattuna.

Vihdoinkin Antti uskaltaa kirjoittaa hieman perinpohjaisemmin. Hän palaa viime vuonna kirjoittamansa kuolleisuuden arvioinnin ongelmiin. Silloin Antti ei nimittäin näyttänyt tiedostavan mitä eroa on Case Fataly Rate (CFR) ja Infection Fatality Rate (IFR) välillä. CFR tarkoittaa testattujen ja varmistettujen tautitapausten kuolleisuutta. IFR tarkoittaa kuolleisuutta suhteessa koko väestössä oleviin tautitapauksiin. IFR pystytään yleensä laskemaan arviona vasta paljon myöhemmin CFR:n laskemista. Tässä havainnollistava kuva niiden erosta.


 

Tuolloin jäi mysteeriksi kumpaa tapaa Antti käytti kirjoittaessaan koronakuolemista. Tänä vuonna pääsemme askeleen verran lähemmäksi vastauksia!

Rokottamattomien alhaiset kuolinluvut

John Ioannidis on Stanfordin yliopiston epidemiologian professori, joka pää-työkseen tutkii tehtyjen tutkimusten luotettavuutta. Hän suhtautui hyvin kriittisesti koko pandemiaan heti alusta lähtien. Ja tietystihän sai koko systeemien kimppuunsa. Nyt häneltä ilmestyi uusi analyysi, mikä on rokottamattomien IFR (Infektion Fatality Rate) saaneiden  infektioiden kuolleisuusprosentti. Ihmisiä peloteltiin hurjilla luvuilla. Puhuttiin jopa kymmenistä prosenteista vailla mitään todellisuuspohjaa motivaationa vain luoda paniikkia yleisön keskuudessa. COVID-19-infektio-kuolleisuuden mediaaniksi arvioitiin 0,035 % 0–59-vuotiailla ja 0,095 % 0–69-vuotiailla. Siis täysin eri luvut kuin mitä hallitukset ovat esittäneet.

 

Johtuuko tuo Antin raivo siitä, ettei hän itse tiennyt millä periaatteilla (CFR tai IFR) kuolleisuuden prosentteja laskettiin pandemian alussa? Vain Antti tietää vastauksen. Se linkki jota Antti laittoi uusimpaan kirjoitukseensa vie hyvän paperin pariin. Siinä vertaillaan useiden eri valtioiden IFR koronakuolleisuutta. Uusimmat laskennat hyötyvät entistä laajemmasta tietokannasta, vaikka kaikki ovatkin ajalta ennen rokotteiden ilmestymistä. Tämän avulla päästiin lukuihin, jotka vievät tuon kuolleisuuden selkeästi alemmaksi ensimmäisiä arvioita.

Our IFR estimates tend to be modestly to markedly lower than several previous calculations (4-8, 59). The most comprehensive prior evaluation of COVID-19 IFR in the pre-vaccination era (59) suggested a trough IFR at the age of 7 years (0.0023%, 95% uncertainty interval 0.0015–0.0039) and increasing exponentially through 30 years (0.0573%, 0.0418– 0.0870), 60 years (1.0035%, 0.7002–1.5727) and older ages. Conversely, our median IFR estimates are roughly 10-fold lower than these previous calculations among children and young adults and 3-6-fold lower among adults 40-69 years old. If we exclude study data from age bins with 0 deaths in our calculations (a justifiable choice, since these estimates of 0% IFR are clearly underestimates), our age-stratified IFR are still approximately 2-5-fold lower than those of (59) across the entire age range. The previous IFR calculations (4-8, 59) were based on more limited national representative studies’ data and also included data from non-national samples with potentially larger bias. They also probably included mostly hard hit countries that may tend to have the highest IFR estimates. While much of the diversity in IFR across countries is explained by differences in age structure (59), additional substantial differences are possible. Another major reason for the discrepancy versus prior calculations is due to the fact that some previous calculations (e.g. ref. 59) have substantially increased their initial IFR estimates by multiplying them for a factor of under-ascertainment of COVID-19 deaths. Aligning evaluations in terms of this methodological difference would bring the estimates closer, but divergence would still be present with our estimates remaining lower. Some other estimates for pre-vaccination IFR agree more with our estimates overall, e.g. 0.107% across all ages combined (60).

 Jos Antti olisi jaksanut lukea paperia pitemmälle, niin hän olisi huomannut paperin tekevän myös arviota siitä miten IFR muuttuu, kun rokotteet saapuivat areenalle.

Finally, the data that we analyzed pertain to the pre-vaccination period. During 2021 and 2022, the use of vaccination and the advent of new variants plus pre-existing immunity from prior infections resulted in a marked decline in the IFR. Studies in Denmark (72) and Shanghai (73) suggest that in 2022, IFRs in vaccinated, previously not infected populations were extremely low. For example, in Denmark, IFR was only 1.6 per 100,000 infections for ages 17-35 and even in ages 61-72 it was only 15.1 per 100,000 infections. In Shanghai, in 2022, IFR was 0.01% among vaccinated individuals aged 40-59 and close to 0% for younger vaccinated people, while it was practically 0% for children and adolescents regardless of vaccination.

Kappas! IFR laski entisestään. Antti varmasti ilahtuu tästä hyvästä tiedosta. Sitä odotellessa jatketaan sähköpostimainoksen selaamista. Antti on huomannut, ettei oikein pysty löytämään lääketieteellisiä tutkimuksia jotka osoittaisivat rokotteen olevan vaarallinen ja aiheuttavan ylikuolleisuutta. Narratiivinsa pelastamiseksi otetaan rokotedenialismin vakiokortti: tilastot on väärennetty.

Vääristetyt tilastot

Koronarokotuksiin liittyen seuraava uutinen on todella tyly. Peter Halligan on Carfiffin yliopiston professori, joka osaa tilastot ja ymmärtää, kuinka niitä voidaan väärentää tai tulkita väärin. Halligan on hyvin arvostettu. Hän on kerännyt tietoja rokotushaitoista ja todennut, että kaikki aiheeseen liittyvät tilastot ovat vääriä.

 

Linkistä löytyy Alex Berensonin "Behind every great fortune" blogikirjoitus. Siinä ei selitetä miten tilastot ovat muka vääriä. Ehkä Antti laittoi vahingossa väärän linkin.

Halligan on analysoinut kaiken saatavissa olevan aineiston ja todennut että ”rokotteet” ovat tappaneet 20 miljoona ihmistä ja vakavasti vammauttaneet 22 miljardia ihmistä!

Tässä linkissä päästäänkin jo jonkinlaiseen perusteluun, kunhan ei vaivaa itseään sillä Vigilant Fox sivulla, vaan klikkaa sieltä eteenpäin itse Halliganin sivulle. Jostain syystä Antti ei osannut tehdä sitä. Halliganin logiikka on onneksi selkeä. Katsotaan rokotteiden haittavaikutusilmoitusten tietoja ja kerrotaan ne aliraportoinnin arviolla (joka on alle yksi sadasta):

 

A reminder of the logic that the injections have killed 20 million people.

Add the EUDRA and VAERS adverse event data on deaths and “events” together, multiply by an under-reporting factor of 40, globalize the EU+US one eighth share of 12.5 billion global doses.

VAERS (take only the US data) 13,972 deaths and 854,084 adverse reactions to 5 August 2022

VAERS Summary for COVID-19 Vaccines through 8/5/2022 – VAERS Analysis

EUDRA (ignore the headline and scoot to the first image on the landing page) 46,999 deaths and 4,731,833 injuries

76,789 Deaths 6,089,773 Injuries Reported in U.S. and European Databases Following COVID-19 Vaccines - Vaccine Impact

 Näistä ilmoituksista päästään kuolleiden määrän laskemiseen, kun Hannigan ja kumppanit olettavat haittailmoitusten aliraportoinnin olevan yksi sadasta. Hän käyttää kuitenkin tuoreempaa arviota, jonka mukaan vain n. yksi 40 haittailmoituksesta lähetetään eteenpäin.

 

Determining the VAERS Under-Reporting Multiplier (healthimpactnews.com)

So, EU+US deaths = 13,972 + 46,999 = 60,971 deaths

and EU+US injuries = 854,084 + 6,089,773 = 6,943,857 (multiple per person, half of which are “serious”).

Multiply by 40 for URF and then by 8 to “globalize”

Global deaths are around 19.5 million SO FAR and global injuries are around 2.2 billion.

 

VAERS ja EUDRA mainittu! Luotan siihen, että osaat itse tässä vaiheessa päätellä miksi Halliganin laskelma meni pieleen.

Antin kirjoituksessa on vielä yksi kommentoisen arvoinen kohta.


Kokonaiskuolleisuus ei noussut koronahysterian aikana, nousi rokotusten alettua

Erikoista, että koronahysterian aikana kokonaiskuolleisuus ei noussut, mikä sinänsä on ihmeellistä, mutta se on noussut huimasti rokotusten alettua. Maailman kokonaiskuolleisuus on keskimäärin noin 16 %. Islannissa peräti 55 %, Suomessa noin 10 %. Britanniassa on todettu, että kuolleisuuden nousu on pahin sitten toinen maailmansodan.  Myös lapset kuolevat. Näille kaikille kuolleille yhteistä on, että he ovat saaneet rokotteita.  Tiedetään, ettei yhdestä piikistä ole juuri haittaa, kahdesta haitat kasvavat, mutta kolmannen rokotteen jälkeen kuolleisuus ja vakavat sivuvaikutukset nousevat hurjasti.

Olen huomannut miten tänä vuonna rokotevastustajat toistuvasti väittivät, ettei kokonaiskuolleisuus noussut ennen rokotteiden ilmestymistä. Myös Antti toistelee tätä väitettä. Eikä hän ikinä, koskaan missään muista selittää miksi väkeä kuoli niin paljon enemmän ennen koronarokotteiden ilmestymistä. Aivan kuin hän ei olisi tietoinen ilmiöstä.

Esim. Skotlannissa, Ruotsissa ja Italiassa kuolleisuus pompahti tällä tavalla vuonna 2020. Luvut ja päiväykset ovat maakohtaisesti selattavissa Our World in Data sivustolla.




Jälleen Antin olisi kannattanut lukea niitä omia linkkejään. Institute and Faculty of Actuaries sivustolla kiteytettiin se olennainen hyvin selkeästi: 

Mortality for 2021 as a whole has been 6.9% higher than 2019, but 5.7% lower than in 2020.

 Eli suomeksi: kuolleisuus oli korkeammalla ENNEN rokotteiden jakamista väestölle. Joten mikä sitten tappoi väkeä niin paljon ennen rokotteita?

30.1.22

Antti Heikkilä VS PCR-testin kalibrointi

 Rakas ortopedimme Antti Heikkilä meni jälleen twiittailemaan pandemiasta. Kuten aikaisemminkin myös tällä kertaa Antti on vähättelevällä tuulella. Hän vihjailee koko taudin olevan keksitty juttu: plandemia. Termi jota rokotepelottelijat ja virusdenialistit ovat viljelleet ahkerasti tuotoksissaan. 

Tällä kertaa tuon taudin suunnitelmallisuuden myönsi ihan virallinen taho! Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto ihan omassa julkaisussaan! Kuinka noloa meidän virallista tarua kannattavien kannalta!


Oletin innokkaana, että Antilla on esiteltävänä jotain uutta virkistävää kamaa. Valitettavasti Antti todisti olevansa jälkeenjäänyt. Siis tämän argumentin tiimoilta. Kyseinen PCR-testin kalibrointi kun käytiin läpi netissä jo viime vuoden kesällä. Kuukausia sitten debunkattu ja selitetty kama on vain herätetty henkiin zombina Antin twiitteihin. Ja hänen faninsa levittävät sitä uskollisesti eteenpäin.

Eli tämä on käyty patologisesti läpi useilla eri sivustoilla:

Reuters

British Medical Journal

Full Fact

Ja niin edelleen. Mutta Antti ei jaksa vaivautua tarkistamaan olisiko hän itse mahdollisesti ymmärtänyt jotain väärin. Sellainen ei sovi miehen tyylittömyyteen.

Mistä sitten on kyse?

Katsotaan miten kyseistä FDA:n dokumenttia alettiin tulkitsemaan tautia vähättelevien parissa silloin kesällä 2021. Tunnetuimpia silloisia äläkän nostajia oli tunnetun huuhaan tuottajan eli Natural News-sivuston Mike Adams. Tämä on se hörhö-kori josta Antti siis hakee materiaalejaan. Tosin Mike Adams itse täsmentää, että virus on olemassa. Jos sitä ei olisi olemassa, niin hän ei voisi hyökätä Anthony Faucia vastaan Wuhanin viruslaboratoriokokeiden perusteella.

Mike Adams tulkitsi dokumentin tarkoittavan, ettei PCR-testi voi havaita SARS-CoV-2 virusta, koska sen kalibrointia tehtiin tuolloin pandemian alkuvaiheessa jollain muulla viruksella! Nykyään virusta voi tilata tutkimuskäyttöön. 

Ongelmia aiheutti tämä kohta FDA:n paperissa:

Since no quantified virus isolates of the 2019-nCoV were available for CDC use at the time the test was developed and this study conducted, assays designed for detection of the 2019-nCoV RNA were tested with characterized stocks of in vitro transcribed full length RNA (N gene; GenBank accession: MN908947.2) of known titer (RNA copies/μL) spiked into a diluent consisting of a suspension of human A549 cells and viral transport medium (VTM) to mimic clinical specimen.

 Todellakin. Testin soveltuvuutta tiettyjen SARS-CoV-2 RNA-pätkien tunnistamisessa testattiin ihmisten soluilla joihin oli laitettu muista viruksista poimittuja RNA-pätkiä.

Mutta tuo kohta tarkoitti vain sitä selvitystä, että millä määrällä PCR-testi havaitsisi tietyn viruksen. Antti ei näytä huomaavan tai ymmärtävän lainauksessa olevaa "quantified" sanaa. Eli mikä olisi pienin määrä viruksia, jolla ne kyetään havaitsemaan PCR-testissä? Kyseessähän oli kalibrointi. Sitä varten tarvitaan näyte, jossa olevien virusten määrä on tiedossa mahdollisimman tarkasti. Sitä varten otetaan käyttöön ne laboratorioissa tehdyt viljelmät.

Se mistä virus tunnistaan onkin jossain muualla kuin virusten määrässä. Se on havaituissa RNA-pätkissä.

Mutta Antti ei tiedä tätä. Tai teeskentelee tietämätöntä. Emme tiedä minkälaisesta kamasta Antti on alkanut näpyttelemään twiittiään. Valmistautukaa siis näkemään somessa tätä kuolleista herätettyä argumenttia.

3.1.22

Antti Heikkilän syöksykierre kiihtyy

 Rakasta ystävämme Antti Heikkilä on jatkanut upeaa syöksykierrettään. Yhä syvemmälle salaliittoteorisointiin pulahtanut Antti oli viime vuonna niellyt lähes kaikki koronapandemiaan liittyvät huuhaat. Kognitiiviset kyvyt eivät vieläkään riittäneet lähdekritiikkiin tai omien väitteidensä tarkistamiseen, joten siinä mielessä Antti on pysynyt uskollisena itselleen. Eikä meno näytä rauhoittuvan vuonna 2022. 

Tällä kertaa Antti kertoo twitter-seuraajilleen, että Forum of Young Global Leaders verkosto on osana maailmanlaajuista massamurhaa. 

 

 

Väitetty massamurha on salaliittoteoriassa osa World Economic Forumin juonta, jolla globaali eliitti vihdoista viimein pääsee hallitsemaan maailma. Aivan kuin globaali eliitti ei tällä hetkellä hallitsisi maailmaa. Tai hallitsee, mutta tulee tulevaisuudessa hallitsemaan vielä enemmän! Jotenkin, kunhan on ensin tehty se maailmanlaajuinen massamurha. Jotenkin.

 Ehkä vuoden loppuun mennessä hän saa Alex Jonesin vaikuttamaan filosofiselta polymaatikolta. En niinkään ole huolestunut Antista. Hän kyllä elättää itsensä mukavasti niillä myymillään verkkokursseilla. Eniten huolestuttavat ne ihmiset, jotka ottavat Antin höpisemät asiat suoraan totena. Miehen sanaan luottaen. Ja sitten levittävät niitä eteenpäin, tarkistamatta olisiko niissä jotain pielessä.




5.12.21

Antti Heikkilän uusin rokotepelottelu sekoilu

 Rakas ortopedimme Antti "Helppo" Heikkilä jatkaa rokotepelottelulla. Heikkilän tulkinta uudesta Pfizerin  Cumulative Analysis of Post-authorization Adverse Event Reports paperista on miehelle tyypillisesti outo. Jopa niin outo, että väitän ettei hän lukenut paperia. Vaan hyvin luultavasti luki jonkun sivuston esittämän version paperin sisällöätä. Sitten Antti kirjoitti twiitin omasta tulkinnastaan. Ja tuo twiittaus lähti lirkutellen ahkeraan kiertoon miehen seuraajien kautta. Ja nyt sitä jaetaan kuvakaappauksina Facebookissa.

Ja tällä kertaa Antin väite on tämä:



Melkein kolmen prosentin verran kuolleisuutta! Sehän on kamalan vaarallista. Pelkästään Suomessa on kahdesti rokotettuja n. 4 000 000 ihmistä, eli m. 120 000 kuoli rokotteisiin! Vai kuoliko? No ei näytä kuolleen. Mitä Heikkilä sitten höpisee?

Mistä nuo luvut on poimittu? Pfizerin raportissa kerrotaan, että ne ovat peräisin monelta suunnalta:

Pfizer’s safety database contains cases of AEs reported spontaneously to Pfizer, cases  reported by the health authorities, cases published in the medical literature, cases from  Pfizer-sponsored marketing programs, non-interventional studies, and cases of serious AEs  reported from clinical studies regardless of causality assessment.
Haittavaikutusilmoituksia käydään läpi tarkasti. Tällaisella materiaalilla on kuitenkin tutut rajoitteet, joita on myös VAERS-tietokannalla. Pfizer muistuttaa syy-yhteyksien löytämisestä.

 Because many external factors influence whether or not an AE is reported, the  spontaneous reporting system yields reporting proportions not incidence rates. As a  result, it is generally not appropriate to make between-drug comparisons using these proportions; the spontaneous reporting system should be used for signal detection  rather than hypothesis testing.

Lähetetyt ilmoitukset ovat vapaaehtoisia sekä tietenkin vain pieni osa kaikista kokonaan rokotetuista ihmisistä. Heikkilä on ehkä ihan vahingossa unohtanut tämän olennaisen pointin. Tai ehkä on tarkoituksella tehnyt idioottimaisen tulkinnan. Minulla on vaikeuksia uskoa, ettei lääkäriksi asti päässyt mies muka ymmärrä tällaisen vertailun tärkeyttä. Ei hän voi vahingossa mennä näin näyttävästi ojaan ja kimmota sieltä metsään.

Pfizerin raportin vertailussa ei ole kaikki rokotetut ihmiset ja mahdollisesti rokotteisiin kuolleet, vaan pelkästään lähetetyt haittavaikutusilmoitukset ja mahdollisesti rokotteisiin kuolleet. Rokotteen aiheuttama kuolleisuus pitäisi laskea kaikkien rokotettujen määrästä. Muuten tapahtuu välttämättä liioiteltu osuus kuolemille. Aivan kuten Heikkilä tarkoituksella teki twiitissään.

Miten Heikkilä nolaa itsensä ensi kerralla? Jäämme odottamaan hengitystämme pidättämättä.

10.8.21

Covid-19, CDC ja influenssakauteen valmistautuminen

Influenssakausi lähestyy. Viime vuonna teollisuusmaissa sovelletut sosiaaliset etäisyydet, käsien extra tiuhaan tahtiin tapahtuva käsienpesu plus maskit pitivät influenssatapaukset minimissään. Normaali influenssa ei pärjännyt edellisistä vuosista poikkevien olosuhteiden ansiosta. Tänä vuonna on varaudutaan siihen, ettei ihmiskunnalla välttämättä mene reagoinnin ja ennakoinnin suhteen yhtä hyvin. Esim. rokotevastustajat kokoontuvat isoina joukkoina parveilemaan kaduille sekä puistoihin. Lontoossa sitä tapahtui mm. BBC:n entisten toimistotilojen edessä, kun koronauutisointia vastustava väkijoukko ei ollut tietoinen BBC:n muuttaneen jo vuosia sitten sieltä pois. Ensi kerralla sitten paremmin.

Yhdysvaltain tautikeskus aloitti valmistautumisen monella rintamalla. Yksi valmistautumisen muodoista on päivittää PCR-testejä. Nykyisellä tavalla tarvitaan oma näyte SARS-CoV-2 testiin ja toinen influenssan testaamiseen. Tätä korvaamaan on kehitetty nopeampi tapa, jossa samasta näytteestä saadaan testattua molemmat tulokset. Siksi CDC laittoi ilmoituksen testilaboratorioille, että käytäntöä nykyistä SARS-CoV-2 PCR-testiä jatkettaisiin enää vuoden loppumiseen asti. Se korvattaisiin monipuolisemmalla testillä. Siksi hätäluvalla viime vuonna käyttöön otettu otetaan pois käytöstä.

In preparation for this change, CDC recommends clinical laboratories and testing sites that have been using the CDC 2019-nCoV RT-PCR assay select and begin their transition to another FDA-authorized COVID-19 test. CDC encourages laboratories to consider adoption of a multiplexed method that can facilitate detection and differentiation of SARS-CoV-2 and influenza viruses. Such assays can facilitate continued testing for both influenza and SARS-CoV-2 and can save both time and resources as we head into influenza season. Laboratories and testing sites should validate and verify their selected assay within their facility before beginning clinical testing.

Eli ihan tylsän tavallista prosessien päivittämistä. CDC:n sivuilla on pitkä selvitys näistä uusista testeistä, jos haluaa tylsistyä lisää. Laboratorioissa ei enää tarvittaisi samasta potilaasta kahta näytettä SARS-CoV-2 ja influenssa virusten todentamiseen.

 Mutta sitten rokotepelottelijat ja virusdenialistit huomasivat CDC:n ilmoituksen. He tulkitsivat ilmoituksen tarkoittavan sitä, että CDC vihdoinkin tunnustaa testin toimimattomaksi. Tai PCR-testi oli jostain syystä (syytä ei paljastettu) antanut influenssavirusten sijasta SARS-CoV-2 viruksen positiivisia tuloksia, ja siksi influenssakauden tapaukset olivat niin pieniä. Joillekin näytti oikeasti olevan yllätys, että pelkästään SARS-CoV-2 havaitsemiseen tarkoitettu PCR-testi ei havaitse mitään muuta kuin SARS-CoV-2 tuloksia. Jotkut eivät näyttäneet tietävän, että tällaiseen laajempaan tuloslistaan on olemassa omia "multiplex" PCR-testejä. Ne on saatu kehitettyä ja testattua vasta nyt, ja siksi CDC teki tuon muutoksen.

Esimerkki tällaisista tulkinnoista:


Myös ne jotka ihmettelivät "Minne influenssa katosi?" eivät nähtävästi kerinneet missään kohtaa vertailemaan miten edellisinä influenssakausina tapausmäärät lähtivät usein laskuun viikkojen 14 - 20 välillä. Eroina näihin edellisiin vuosiin olivat tietenkin ne rajoitukset joita käytettiin ja käytetään koronapandemian aikana. Jolloin tapausten kuuluisikin olla edellisiä kausia huomattavasti pienempiä.

 CDC:n tietokannasta osataan juuri ja juuri hakea 2019-2020 kauden luvut, mutta ei jakseta selata sen pidemmälle. Jolloin näkisi miten ne influenssatapaukset romahtavat tilastoissa samalla tavalla.

 



Vertailua vuosien 2015, 2017, 2019 ja 2020 välillä.
 

 Toisaalta ymmärrän miksi he eivät tee tällaista. Jos kyseenalaistaa ja tarkistaa omia väitteitään, niin voi vahingossa huomata olleensa väärässä. Se harmittaa. Mistä muistuikin mieleeni, etten enää saa Antti Heikkilältä vastauksia kysymyksiini. En oikeastaan koskaan saanut häneltä mitään vastauksia. Hän blokkasi minut Twitterissä. Voi harmi.