26.5.21

Rokotepelottelun meemi: "Koronarokotteisiin kuollut lähes 13 000 EU:ssa!"

Tämä on jatkoa "Koronarokote on tappava" bloggaukselleni. Silloin tarkastelimme miten rokotepelottelijat jättävät ymmärtämättä yhdysvaltalaisen VAERS-tietokannan lukuja. Valtava määrä ihmisiä ei näytä millään tajuavan, että pelkkä ajallinen yhteys ei tarkoita syy-yhteyttä. 

Kerrataan vielä kolmannenkymmenseitsemännen kerran miksi. Kun rokotteita annetaan vaikkapa yli 200 miljoonaa annosta (kuten EU-alueella on tähän mennessä annettu), niin jotkut rokotetuista kuolevat johonkin. Joillekin tulee sydänkohtaus yleisn huonon kunnon takia, jotkut kompastuvat rappusissa, jotkut jäävät auton alle, joillekin tulee veritulppa, jne. On monia tapoja kuolla. Siksi pitää selvittää miten ns. normaali kuolleisuus muuttuu väestötasolla seurantajakson aikana, jotta rokotteiden mahdollinen (hyvä tai huono) vaikutus kuolleisuuteen saadaan selville. 

Rokotepelottelijoiden harmiksi tuollainen vertailu ei saa rokotteita näyttämään vaarallisilta. Siksi he eivät tee sellaisia vertailuja. Käytössä on aivan toisenlainen menettelytapa.

Tänään suomalaiseen someen ilmestyi jakoon eurooppalaiseen tietokantaan perustuva väärinkäsitys. Euroopan lääkevirasto EMA:n alaisuudessa toimiva EudraVigilance toimii lääkkeiden ja rokotteiden haittavaikutusrekisterin ylläpitäjänä. Se kerää, laskee ja julkaisee tietoja EU-alueella ilmoitetuista epäillyistä haittavaikutuksista. EudraVigilancen julkaisuista saadaan ajankohtaista tietoa samalla tavalla kuin VAERS-tietokannasta. Aivan samoilla rajoitteilla. Luvuista ei pystytä päättelemään syy-yhteyksiä. Tämän rajoitteen hyväksyminen on äärimmäisen vaikeaa rokotepelottelijoille.

EudraVigilance tekee onneksi lukijoilleen heti selväksi millaisia virheellisiä johtopäätöksiä heidän tiedoistaan ei kannata tehdä. Jos vain rokotepelottelijat osaisivat ja uskaltaisivat lukea niitä. Jotkut heistä lukevatkin nämä kohda, mutta päättävät olla välittämättä niistä. Sellainen ei ole rehellistä toimintaa. Se on valitettavasti kovin yleistä toimintaa. 

 Ja ne tärkeät kohdat EudraVigilancen sivulta ovat nämä:

Kun tarkastelet web-raporttia lääkkeen tai vaikuttavan aineen epäillyistä haittavaikutuksista, on tärkeää ymmärtää tämän web-raportin suhde lääkkeen yleiseen turvallisuusprofiiliin.

Jäljempänä on lueteltu tärkeitä näkökohtia, jotka kannattaa ottaa huomioon web-raportin tarkastelussa.

  • Jotta lääke hyväksyttäisiin käyttöön, sen hyötyjen pitää olla suuremmat kuin tiedossa olevien haittojen. Kun lääke hyväksytään, hyöty-haittatasapaino on arvioitu ja hyötyjen on siis katsottu olevan suurempia kuin haittojen. Kaikki tällä verkkosivustolla saatavilla olevat tiedot koskevat lääkkeitä, jotka on arvioitu tällä tavalla ja hyväksytty käyttöön Euroopan talousalueella.
  • Tällä verkkosivustolla olevat tiedot koskevat epäiltyjä haittavaikutuksia eli sellaisia vaikutuksia, joita on havaittu lääkkeen antamisen tai käytön jälkeen. Nämä epäillyt haittavaikutukset eivät kuitenkaan välttämättä liity lääkkeeseen tai ole sen aiheuttamia.
  • Kaikki lääkkeet voivat aiheuttaa haittavaikutuksia, ja on tärkeää huomata, että suurin osa ihmisistä käyttää lääkkeitä kokematta minkäänlaisia haittavaikutuksia.
  • Ennen kuin lääke tuodaan markkinoille, sen turvallisuutta ja tehokkuutta koskevat tiedot perustuvat lääkkeen käyttöön kliinisissä tutkimuksissa. Kliinisissä tutkimuksissa ei kuitenkaan välttämättä havaita kaikkia haittavaikutuksia, koska tutkimuksiin osallistuu vain rajallinen määrä potilaita. Joidenkin haittavaikutusten kehittyminen saattaa myös kestää kauan, ja niitä voi alkaa esiintyä vasta sitten, kun kliininen tutkimus on jo päättynyt. Lisäksi kliinisiin tutkimuksiin osallistuvat ihmiset ovat usein (mutta eivät aina) terveitä tai heillä ei ole muita sairauksia tai he eivät yleensä käytä muita lääkkeitä. Tilanne on kuitenkin toinen, kun lääkettä käytetään ”oikeassa elämässä”. Sen vuoksi jatkuva valvonta kliinisen tutkimuksen jälkeen on olennaista lääkkeen kattavan turvallisuus- ja tehokkuusprofiilin säilyttämiseksi. Kaikkia Euroopan talousalueella käyttöön hyväksyttyjä lääkkeitä valvotaan jatkuvasti.
  • Haittavaikutusilmoitus voidaan tehdä, jos on aihetta epäillä, että haittavaikutus liittyy lääkkeeseen. . Se ei välttämättä tarkoita, että lääkkeen ja haittavaikutuksen välinen yhteys olisi vahvistettu; haittavaikutus voi olla myös muun tekijän aiheuttama. Se voi aiheutua esimerkiksi siitä sairaudesta, jota varten lääkettä käytetään, tai potilaan käyttämän kahden tai useamman muun lääkkeen yhteisvaikutuksesta.
  • Ilmoituksia on tarkasteltava kaikkien lääkkeestä saatavilla olevien tietojen perusteella. Lääkkeen käytöstä maailmanlaajuisesti peräisin olevien spontaanien ilmoitusten lisäksi on myös kliinisistä tutkimuksista, muista tutkimuksista ja tieteellisestä kirjallisuudesta peräisin olevia ilmoituksia. Lääkkeen hyödyistä ja haitoista voidaan tehdä vankkoja päätelmiä vasta sitten, kun kaikki käytettävissä olevat tiedot on arvioitu.
  • Tällä verkkosivustolla olevien tietojen perusteella ei voida määrittää haittavaikutuksen ilmaantumisen todennäköisyyttä. Sitä varten on otettava huomioon myös muuta tietoa, esimerkiksi kuinka monta ihmistä käyttää lääkettä ja kuinka kauan se on ollut markkinoilla.
  • Verkkosivuston tiedot ovat vain osa kaikista tiedoista, joita Euroopan lääkevirasto ja kansalliset lääkevalvontaviranomaiset käyttävät lääkkeen hyötyjen ja haittojen seurannassa sen jälkeen, kun lääke on hyväksytty. Muuntyyppisiä tietoja ovat esimerkiksi markkinoille tulon jälkeiset turvallisuustutkimukset, kliinisten tutkimusten tiedot ja uudet toksikologiset tiedot.


Kuten olemme aikaisemmin todenneet, kaikki rokotepelottelijat eivät välitä näistä kohdista. He katsovat vain lukuja ja tekevät niistä omat johtopäätöksensä, vastoin tietokannan ilmoittamia rajoitteita ja puutteita. Tämän virhepäättelyn (tai tarkoituksenmukaisen päättelemättä jättämisen) seurauksena nettiin laitetaan jakoon seuraavanlaista kamaa.

 

 

Pienen utelun jälkeen sain selville mistä lähteestä kyseisen väitteen kirjoittaja oli saanut tuon luvun.

Brian Shilhavy kirjoitti tähän tietokantaan perustusvista luvuista Health Impact News sivustolla. Tuttu sivu kaikille vaihtoehtouutisoinnin faneille. Hän esitteli näiden haittavaikutusilmoitusten yhteenlaskettuja tietoja. Neljän eri rokotteen (Moderna, Biontech, AstraZenecan ja Janssen) kohdalla on julkaistu neljä eri haittavaikutusraporttia. Niiden luvuista saadaan kauhean korkealta vaikuttava luku:

Their report through May 22, 2021 lists 12,184 deaths

Järkyttävää! 

Jos luku siis muka tarkoittaisi, että he ovat kuolleet rokotteisiin. Ja sitähän luku nimenomaan EI tarkoita, kuten tuolla ylempänä opimme. Tietenkään Shilhavy ei mainitse lukijoilleen niitä EudraVigilancen ilmoittamia tietokannan rajoitteita. Hän ei halua seuraajiensa tietävän, että he ovat mielipidevaikuttamisen kohteena.

6 comments:

Anonymous said...

Sai korona rokotteen jokseenkin täsmälleen 2 tuntia sitten. En ole vielä kuollut. Tämä todistaa kiistattomasti että kukaan ei ole kuollut korona rokotteeseen. Tai jotain?

Mutta kuten aina; jos sinun pitää puolustaa väitettäsi vääristelemällä faktoja, on luultavaa että et ainoastaan ole väärässä vaan myöskin epärehellinen.

TJT2 said...

Koronarokotteet ovat sekä tehottomia koronaa vastaan että vaarallisia niiden ottajille, lukekaa faktaa http://www.elinahytonen.fi/

Anonymous said...

Koronarokotteet ovat osoittautuneet erittäin tehokkaiksi, eikä haittavaikutuksia ole ilmennyt odotettua enempää. Vaihtoehtoisten hoitomuotojen opettajalta tuskin voi olettaa virologian asiantuntemusta, mutta sitäkin enemmän tieteen vastaisia uskomuksia.

MrrKAT said...

Brasiliassa tehtiin koe – kaupungin kaikki aikuiset rokotettiin, laumasuojan raja saatiin selville
https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/c8d83393-0a33-4ea4-983f-87807777d2db
Dramaattisin havainto oli, että COVID-19-taudista johtuvat kuoleman putosivat 95 prosenttia.

Dramaattinen teho!

AnoMatti said...

Jos rokotteet ovat "sekä tehottomia koronaa vastaan että vaarallisia ottajille", niin miksi sitten tapausten määrä laskee tilastollisesti rinnakkain annettujen rokotteiden määrän kanssa? Varmaankin osa salaliittoa.

Paholaisen Asianajaja said...

TJT! Rakas Timo ystävämme!

Oletko niitä kreationisteja, jotka uskovat virusten olevan olemassa? Vai oletko päätynyt sinne virusdenialistienkin päätyyn allasta?