Vuoen ensimmäinen Skeptikko-lehti sisältää Luominen ja Evoluutio - miten usko ja tiede kohtaavat kirja-arvosteluni. Kaikki fiksut, upeat, kauniit ja ihanat ihmiset ovat jo varmasti saaneet lehden postiluukkuihinsta. Mutta täällä internetissä on joitain kurjia olentoja, jotka eivät tilaa kyseistä lehteä. Ei hätää. En ole unohtanut teitä. Suoritin tarpeeksi uhrilahjoja lehden päätoimittajalla ja hän lupasi, etteivät lakimiehet pilko oveani päreksi, jos julkaisen saman tekstin blogissani.
Luominen ja evoluutio – miten usko ja
tiede kohtaavat, E.V. Rope Kojonen, Gaudeamus, 2021
https://www.gaudeamus.fi/teos/luominen-ja-evoluutio/
Erkki Vesa Rope Kojonen,
Helsingin yliopiston teologisesta tiedekunnasta on onnistunut
keräämään luomisopin ja evoluutioteorian välisen keskustelun
merkkiteoksen.
Luominen ja evoluutio sisältää lähes
kaikki keskustelupalstoilta tutut kiistakapulat. Piltdownin mies sekä
Paluxin jalanjäljet ovat varmasti tuttuja kiihkeistä
nettikeskusteluista. Sekä myös aiheeseen liittyvät teologisten ja
filosofisten argumentaatioiden kiemurat. Niin perisynti kuin pahan
ongelma ovat osa evoluutioteoriasta käytyä keskustelua. Ne käydään
läpi selkokielisesti. Se onkin tarpeen, sillä keskustelua on käyty
sukupolvien ajan. Äänessä ovat olleet luonnontieteilijät, piispat
ja filosofit. Charles Darwin, William Paley ja David Hume sekä useat
muut tunnetut nimet ovat kantaneet kortensa kekoon. Kädenvääntöä
on tehty niin kosmologian, biologian kuin eksegetiikan kautta.
Joillekin keskusteluun osallistuneille kyseessä ei ole pelkästään
luonnontieteellisten teorioiden testaaminen, vaan ihmisten sielujen
kohtalo. Vastauksilla on siis merkitystä usealla eri tavalla. Siksi
uskon, että Kojosen kirjaan tartutaan niin luomisopin kannattajien
kuin sen vastustajien parissa. Voin suositella kirjaa kaikille.
Luomisuskon asema kotimaisessa
keskustelussa ei ole hääppöinen. Vain kourallinen alan harrastajia
kirjoittaa tai luennoi aktiivisesti aiheesta. Eniten tuotoksia
ilmestyy uskovaisten näkökulmasta. Luomisuskon vaikutukset
akateemiseen maailmaan ovat jääneet vähäisiksi. Kirjoituksia
löytyy enemmän itse luomisuskon ja tiedemaailman välisestä
kiistasta, kuin luomisopin tieteellisistä saavutuksista.
Osapuolten luokittelu on selkeää.
Raamatuntulkintoja voi olla monia, mutta pääpiirteittäin leirit
ovat helposti tunnistettavissa.
Nuoren Maan kreationismi. Raamattu on
ylin auktoriteetti tutkimuksessa. Maa on vain 6000 10 000 vuotta
vanha. Maailmanlaajuinen vedenpaisumus.
Vanhan Maan kreationismi. Raamattu ja
tiede puhuvat samasta todellisuudesta, mutta niitä tulkinnat ovat
epävarmoja. Maa on n. 4,5 miljardia vuotta vanha. Vedenpaisumus oli
paikallinen ilmiö.
Teistinen evolutionismi. Evoluutio ja
luomisnäkemys ovat yhteensopivia. Evoluutio nähdään osana Jumalan
luomissuunnitelmaa. Luonnontiede ja uskonto eivät ole suorassa
ristiriidassa keskenään.
Nuoren Maan kreationismi, eli se jyrkin
tulkinta Raamatun sisällöstä, joutuu kaikkein kovimmille. Uskomus
maailmanhistorian supistamisesta vain muutamiin tuhansiin vuosiin on
räikeässä ristiriidassa lukemattomien luonnontieteellisten
ilmiöiden kohdalla.
Kojonen osoittaa nuoren Maan luomisopin
olevan heikosti perusteltu tulkinta myös teologiselta näkökannalta.
Jyrkän kirjaimellinen tulkinta johtaa ongelmiin vertauskuvallisten
tekstien kohdalla. Luomispäivien kirjaimellinen tulkinta yhden
vuorokauden pituisiksi jaksoiksi johtaa ristiriitoihin muiden
Raamatun kirjojen kanssa. Varsinkin sukuluetteloiden perusteella
lasketut suuret iät nostavat hikeä otsalle kirjaimellisen tulkinnan
parissa. Nooan olisi sukuluettoloiden mukaan pitänyt olla vielä
elossa, kun Abraham täytti 50-vuotta. Mutta ihmiskunnan kannalta
tärkeää miestä ei mainita Abrahamin tarinoissa. Symbolismin
käyttö on selkeää useissa Raamatun teksteissä. Tämä huomattiin
vuosisatoja sitten. Nuoren Maan kreationismi onkin nuorempaa perua.
Kristityt geologit olivat hyväksyneet Maan vanhan iän kauan ennen
Charles Darwin ilmestymistä.
Alussa kerrataan miten geosentrinen
tulkinta syrjäytettiin heliosentrisellä. Korvaaminen uudelle
selityksellä ei tapahtunut yhden yön aikana. Geosentrismiä
puolustettiin yhä monimutkaisemmaksi muuttuvilla malleilla. Myös
teologisten argumenttien soveltuvuudesta kiisteltiin. Aineiston
kasaantuessa oli pakko myöntää, että heliosentrinen malli oli
johdonmukaisempi ja parempi selitysvoimaltaan. Kojonen tekee oivan
tempun, sillä kaikkea tuota lukiessa on vain pakko nyökkäillä.
Uusimpana tulokkaana on Yhdysvalloissa
aloitettu älykkään suunnitelman idea. Siinä ei oteta kantaa Maan
ikään eikä vedenpaisumuksiin. Tärkeimpänä on osoittaa, että
evoluutiomekanismit ovat puuttellisia. Tuota puutetta täydentää
suunnitelmallisuus. Kuka tai mikä tuo suunnittelun on tehnyt on myös
tarkoituksella avoimeksi jätetty kysymys.
Eri tulkintojen taustat käydään
lävitse valistavalla tavalla. Itselleni läheisimpänä oli älykkään
suunnittelun ilmestyminen. Kojonen kertaa kyseisen liikkeen
motivaatiot ja puolestapuhujat. Niin William Dembski, Michael Behe
kuin kotimainen Matti Leisola saavat maininnan suunnitteluargumentin
tarkastelussa.
Liikkeen viisi olennaista pilaria ovat:
1. Mutaatiot eivät rakenna mitään
vaan aiheuttavat vahinkoa.
2. Ohjaamattomat ja satunnaiset
prosessit eivät voi tuottaa solujen monimutkaisuutta.
3. Välimuotojen fossiilit puuttuvat.
4. Biologit eivät ole onnistuneet
Darwinin ”elämän sukupuun” rakentamisessa.
5. Elämän kemiallinen alkusynty
säilyy ratkaisemattomana arvoituksena.
Eli liike pyrkii olemaan aktiivinen
genetiikan, biokemian, paleontologian, taksonomian sekä kemian
areenoilla.
Kivana huomiona Kojonen muistuttaa,
että älykkään suunnitelman teltan sisään mahtuu myös ajatus
elämän yhteisestä polveutumisesta. Mm. Michael Behe hyväksyy
lajien yhteisen polveutumisen. Hän uskoo elämän olevan luotua,
mutta geneettinen informaatio on vain rappeutunut sukupolvesta
toiseen. Useat älykkään suunnittelman kannattajat hyväksyvät
myös vanhan Maan iän, mutta sitä pyritään pitämään
puhumattomana aiheena teltan sisällä. Iästä puhuminen johtaa
teologiseen kiistelyyn, joka puolestaan on loputon suo.
Mutta Kojonen ei jätä darwinistien
tuotoksiakaan kritiikittä. Richard Dawkinsin kirjoitukset silmien
huonosta suunnittelusta eivät ole yksioikoisia. Näköhermojen
fotoreseptorisolut voivat olla väärin päin, mutta siitä ei
pystytä päättelemään ovat ne huonoa suunnittelua. On nimittäin
havaittu, että se on optimaalinen järjestys solujen
lämpöominaisuuksien vuoksi. Eikä pidä unohtaa, että huonosti
suunniteltu olisi kuitenkin vielä suunniteltu.
Michael Behen Darwin's Black Box
kirjassa lanseeraama palautumaton monimutkaisuus oli suosittu
väittelyn aihe. Uudeksi evoluutiokritiikiksi tarkoitettu argumentti
on sopivasti yksinkertainen. Tarkasti yhteensopivista osista koostuva
järjestelmä, jonka toiminto syntyy vasta osien yhteistoiminnasta.
Behen esimerkkinä oli tavallinen hiirenloukku. Se ei toimi, jos
jokin sen olennaisista osista poistetaan. Eikä sitä voi rakentaa
sopimattomilla ominaisuuksilla varustetuilla osilla. Biologian
puolelta biokemiallisten järjestelmien suosituimmaksi esimerksi
nousi bakteerimoottori. Bakteerimoottori liikuttaa bakteerin siimaa
ja saa sen liikkumaan solunesteessä. Tällaisten järjestelmien
kehittyminen suoralla kehitysreitillä ei ole mahdollista.
Paitsi että evoluutio ei vaadi suoria
kehitysreittejä. Nykyinen toiminto voi perustua erilaisesta
toiminnosta poimitun komponentin varaan. Tällainen epäsuora
kehitysreitti mahdollistaa monimutkaisten järjestelmien
kasaantumista edellisten päälle. Ja juuri niin näyttää käyneen,
kun tarkastelemme biokemiellisten järjestelmien osia. Behe on itse
tiedostanut tällaisen vaihtoehdon, mutta toteaa sen olevan aivan
liian epätodennäköistä. Vuoropuhelu kriitikoiden kanssa johtaakin
lopulta epätodennäköisyyslaskelmiin. Argumentti on lopulta vain
erittäin monimutkainen aukkojen jumala.
Kojonen onnistuu mielestäni
kiteyttämään viiteen sivuun koko bakteerimoottorista käydyn
taiston. Behen argumentin rakenne, soveltavuus ja sen saama kritiikki
on helppo sisäistää. Uusille tulokkailla kirja antaa
mahdollisuuden sisäistää vuosikausia käydyn väittelyn yhdessä
illassa.
Kojosen pyrkimyksenä on esitellä
kunkin osapuolen näkemyksiä sillä tavalla, että he tunnistavat
omat ajatuksensa. Siinä hän on onnistunut.
”Keskustelussa luomisesta ja
evoluutiosta on kuitenkin paljastunut myös paljon ongelmia. Sen
kiivauden vuoksi eri osapuolten on esimerkiksi ollut vaikeaa
tunnistaa vastakkaisen osapuolen hyviä ajatuksia sekä tunnistaa
”oman puolen” tekemiä virheitä. Liiallinen keskittyminen
yksityiskohtiin uhkaa usein hämärtää kokonaiskuvan, kuten
esimerkiksi silloin, kun luomisoppi ymmärretään liian kapeasti.
Toisaalta myös keskittyminen kokonaiskuvaan on usein johtanut
yksityiskohtia koskeviin massiivisiin virheisiin ja
väärintulkintoihin. Näin on käynyt silloin, kun tieteellistä
todistusaineistoa on yritetty väkisin saada sopimaan johonkin
etukäteen valittuun lopputulokseen.”
- E.V. Rope Kojonen.