Ukrainan sodasta - Pekka Toveri
Netissä riehuvan informaatiosodan johtotasolla kunniaa kerännyt entinen pääesikunnan tiedustelupäällikkö ja kenraalimajuri evp Pekka Toveri on kirjoittanut kirjan. Pietaribottien kohdetauluksi vuosikausia joutunut Toveri onkin ahkerasti sotkenut suohon dis- ja misinfon levittäjiä sosiaalisessa mediassa.
Ukrainan sodasta -kirja käy läpi Venäjän hyökkäyksen vaiheet 2022 vuodesta 2024 loppupuolelle. Tyyli on taisteluja kuvatessa kuin historian oppikirjamateriaaleista. Taistelevien prikaatien ja rykmenttien tiedot ovat jatkuvasti esillä. Juuri sellainen tyyli josta minä tykkään. Luenhan vapaaehtoisesti jopa Games Workshopin paksuja kampanjakirjoja täysin keksityistä Warhammer taisteluista. Toverin tekstit ovat erittäin antoisaa selattavaa, koska olen seurannut päivittäin sodan vaiheita. Kirja toimii hyvänä pikakertauksena. Myös sodan taustatekijät ja 2022 alkuhyökkäyksen epäonnistumiseen johtaneet syyt kerrataan täsmällisesti. Suosittelen kirjaa kaikille niille, jotka haluavat perehtyä hieman paremmin isojen taistelujen tärkeisiin käänteisiin kotimaisella kielellä.
Maa-, ilma- ja merivoimien vahvuudet, heikkoudet ja teot sodan edetessä kerrataan selkeästi. Molempien osapuolien sodankäynnin kehitys ja puutteet esitellään mielestäni tasapuolisesti. Koulutus, huolto ja logistiikka olivat ja pysyvät puutteellisina molemmilla armeijoilla, mutta eri syistä. Venäjällä määrä on lähes kaikilla osa-alueilla aina suurempaa kuin Ukrainalla. Ukrainalla taas laatu näyttää menevän kärkikastiin Venäjää useammin. Kehitys on ollut kaikilla aloilla hurjaa.
Kalustua on kulunut järkyttävät määrät. Tuhansia ja tuhansia panssariajoneuvoja on palanut päreiksi. Venäjällä on käytössään suuremmat neuvostoaikojen varastot, joista modernisoidaan tiuhaan tahtiin täydennyksiä. Kyseisten varastojen rajallinen sisältö on kuitenkin loppumassa. Pian Venäjä pystyy täydentämään enää rakentamalla kokonaan uusia panssarivaunuja. Ilmavoimien täydentäminen on erittäin hankalaa, koska esim. useat helikoptereiden moottorit tilattiin Ukrainasta. Joka ei ymmärrettävistä syistä enää myy niitä Venäjän armeijalle.
Ukrainan armeijan hienoimmat vastahyökkäykset Hersonin kaupungin (jonka Putin kerkisi julistaa ikuisesti kuuluvan Venäjälle) ja Harkovan alueen vapauttamiseksi olivat taidonnäytteitä, joissa otettiin kaikki mahdollinen irti rajallisista resursseista. Mutta epäonnistunut isompi vastahyökkäys niiden jälkeen vuonna 2023 opetti brutaalilla tavalla miten venäläisten rakentama puolustus on äärimmäisen vaikea murrettavaksi. Ilman oikeaa paikallista ylivoimaa ja selkeää ilmatukea on mahdotonta päästä läpi.
Toveri kirjoittaa Venäjän ja Ukrainan armeijan taktiikoiden reagoinnista taistelukentän realiteetteihin. Venäjän ryntäys Kiovaa kohti ja siitä seurannut vippulat vinkuen paluu Venäjän puolelle rajaa todisti koko maailmalle silloisen sotareissun järjettömyyden. Venäjä oli syyllistynyt monipuoliseen vastustajan aliarvioimiseen. Samalla jättäen omien joukkojensa huollon puolitiehen, koska voiton oletettiin putoavan syliin vain muutaman viikon kestävillä taisteluilla. Sen sijaan syliin putosi Bayraktarin lähettämiä lahjoja. Sittemmin Bayraktarin rooli jäi pienemmäksi, kun venäläiset ymmärsivät panostaa enemmän ilmapuolustukseen. Lennokkien käyttö on mullistanut koko modernin sodankäynnin opit. Opit joissa NATO on jäänyt jälkijunaan ja ukrainalaiset opettavat nyt Euroopan puolustusvoimien upseereja. Samalla Venäjän armeija järjesti uusiksi taistelujoukkojen huoltamisen, koska edellinen versio piti liian pienet resurssit prikaatien saatavilla. Tuo päivitys joutui vuorostaa reagoimaan Ukrainan saamaan pitkän kantaman iskukykyyn, kun Himarsit ja M270 raketinheittimet saapuivat tervehtimään venäläisiä ammusvarastoja. Tämä vastavuoroinen reagointi kehittää sodankäyntiä maalla, merellä ja ilmassa.
Ennen ja jälkeen Bayraktarin vierailua
Sanotaan ettei sota yhtä miestä kaipaa. Mutta nykyisessä sodassa kaivataan satoja tuhansia miehiä. Rekrytoinnin ongelmat ovat erilaiset Ukrainalle ja Venäjälle. Ukrainassa oli aluksi enemmän vapaaehtoisia kuin heille jaettavia varusteita. Hiljalleen tilanne on muuttunut paremmaksi, mutta sotatilan jatkumisen aikana liikekannallepanon tähden tehdään myös pakkovärväyksiä. Venäjällä on kaivettu miestä rintamalle vankiloita myöte. Itäiset oblastit toimivat vähemmistökansojen "työllistäjinä" kun köyhistä oloista lähtevät miehet palkataan heille isoilla maksuilla Venäjän armeijaan. Pietarin ja Moskovan nuoriso on toistaiseksi säästetty kovimmilta liikekannallepanoilta.
Kirjan lopussa Toveri analysoi miten Suomen puolustusvoimat voivat ottaa oppia Ukrainan tilanteesta. Suomella on sentään muihin EU-maihin verrattuna valmiina suorituskykyisempi joukko. Selkein tarve on kehitttää droonikoulutusta ja -kalustoa. Reservin koulutuksen lisäämisen tarve on selkeä. Liikkuva sodankäynti on entistä tärkeämpää, kun vastusta näkee sijaintisi suurella varmuudella useilla valvontolennokeillaan. Venäjä tulee varmasti analysoimaan omat virheensä, kun sota joskus loppuu Ukrainassa. Kalustomäärän palauttaminen sotaa edeltävälle tasolle tulee kestämään useita vuosia. Silloin vanhalla vainoojalla on parannellut taktiikat ja koulutetut upseerit valmiina seuraavaan sotaan.
Jos oletamme Venäjän selviytyvän sodastaan Ukrainassa.
Lisään Ukrainan sodasta kirjan pinoon muiden Venäjän hyökkäyksestä kertovien kirjojen kanssa. Minun pitää pian rakentaa niille oma uusi kirjahylly.
1 comment:
Jos Venäjä olisi keskittynyt hyökkäyksensä alussa valtaamaan vain Itä-Ukrainan alueita, niin ne varmaan tänä päivänä olisivat sen hallussa melko vahvasti. Sen sijaan se yritti valloittaa koko Ukrainan aliarvoiden sen puolustustahdon ja yliarvoiden omat sotavoimansa. Venäjä voi ehkä voittaa Ukrainan, mutta siinä menee kauan tällä menolla ja tulee hyvin kalliiksi Venäjälle. Yhtä selvää on, ettei Ukraina omin voimin voita Venäjää ja saa sen valtaamia alueita takaisin. Todennäköisesti tulevassa ja mahdollisessa rauhassa Ukraina joutunee luopumaan Venäjän valtaamista alueistaan. Eihän se tietenkään oikeudenmukaista olisi, mutta ehkä ainoa tie rauhaan.
Post a Comment