30.8.16

Professori Puolimatka ja Regneruksen airut


Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia -jengi, eli Aito avioliitto -jengi, on vieläkin kampanjoimassa sitkeästi kansalaisaloitteensa puolesta. Se otetaan käsittelyyn eduskunnassamme sitten joskus. Näillä näkymin kansanedustajia ei löydy tarpeeksi kansalaisaloitteen muuttamiseksi avioliittolaiksi. Mutta tuon käsittelyn päättymistä odottaessa Aito avioliitto tekee kaikkensa, jotta heidät nähdään tietyissä piireissä tarpeellisena ryhmänä.

Josta pääsemme professori Puolimatkan seikkailuihin. Hän valmistautuu syyskuussa tapahtuvaan tärkeään juhlaan, jonne myös minä aion tepastella ryhdikkäin askelin kravatti kaulassa. Suomeen saapuu perhesosiologi Mark Regnerus, jonka perhetutkimus nostettiin ja pakotettiin kultuurisodan keskiöön Yhdysvalloissa. Regnerus ja kumppanit hävisivät sen sodan, kun USAn korkein oikeus julisti maan avioliittolain sukupuolineutraaliksi. And there was much rejoicing.

Uusi Suomi -sivun Puheenvuorossa Puolimatka esittelee Regneruksen tukimusta, jotta seuraajat ovat valmiita kehumaan maahan saapuvaa perhesosiologia syksyllä. Kyseinen tutkimus on jo muutaman vuoden vanha juttu (kirjoitin siitä 2013), mutta niitä harvoja joilla konservatiivit ovat päässeet lähelle hyvää tutkimusta. En toista samoja asioita jotka on käyty läpi täällä ja Puolimatkan aikaisempien Puheenvuorojen kommenteissa. 

Nyt Puolimatka jopa vastaa siihen mitä tutkimuksen kriitikot ovat kirjoittaneet.


Regnerus joutui kovan ja osin epäasiallisen kritiikin kohteeksi tehtyään perusteellisen ja huolellisen tutkimuksen, jonka mukaan nuoret, joiden vanhemmalla on ollut homoseksuaalinen suhde, kärsivät todennäköisemmin erinäisistä tunne-elämän ja sosiaalisen elämän ongelmista kuin eheän heteroseksuaalisen avioperheen lapset.

Puolimatka onneksi toteaa tuossa, että Regnerus sai myös asiallista kritiikkiä. Se kritiikki liittyy siihen minkälaisia johtopäätöksiä tutkimuksesta voidaan ja ei voida tehdä. Sekä varsinkin siihen miten Regneruksen tutkimusta yritettiin käyttää oikeussaleissa Yhdysvalloissa, kun avioliittolakiin liittyviä kiistoja selviteltiin lakimiesten voimin.

Regneruksen tutkimuksen etu on laajin mahdollinen satunnaisotanta silloisesta materiaalista. Jopa 15 000 nuorta käytiin läpi. Heistä haastateltiin hieman alle 3000 kappaletta. Heistä 248 oli nuoria, joiden vanhemmalla tai vanhemmilla oli ollut tai on homoseksuaalinen suhde. Yksi suhde vuosia sitten tai kestävämpi suhde jossain muodossa. Joukosta löytyi vain kaksi nuorta, jotka kertoivat samaa sukupuola olevien vanhempiensa olleen yhdessä yli 18 vuotta.
 
Puolimatka kertoo tutkimuksen rajoituksista.


Regneruksen tutkimusta on moitittu, koska siinä haastatellaan nuoria, joilla on homoseksuaalisessa suhteessa elänyt vanhempi ja jotka ovat kokeneet paljon perhe-elämän epävakautta. Näitä verrataan nuoriin, jotka ovat kasvaneet vakaassa heteroseksuaalisessa avioperheessä. Tämä vertailuasetelma ei ole ihanteellinen ja Regnerus itse myöntää sen rajoitukset artikkelissaan.

Juuri tämä rajoitus tarkoittaa sitä, että tutkimuksesta ei voida päätellä miten samaa sukupuolta olevat parit kasvattaisivat lapsiaan verrattuna eri sukupuolta olevien parien kasvattamiin lapsiin.

 Näitä vähemmistönuoria sekä uusioperheiden nuoria verrattiin eri kategorioissa tietenkin myös vakituisessa parisuhteessa eläneiden heterovanhempien parissa varttuneisiin nuoriin. Luonnollisesti nämä epäluonnottomiksi mollatut perheet ovat vähemmistönä tai olemattomina tutkimusmateriaalissa, sillä samaa sukupuolta olevien parien avioliitot ja perheet ovat olleet niin pitkään kiellettyjä tai jossain muussa muodossa yhteiskunnan painostuksen alaisena.

Kuinkas ollakaan, eheä ja vakaa perhe peittoaa muut perhemuodot. Puolimatka toistelee kirjoituksessaan näitä havaittuja etuja, joita en ole missään muodossa kyseenalaistamassa. Au contraire! Tutkimus on metodologialtaan hyvä verrattuna kaikkeen siihen miten eri perhemuotoja on aikaisemmin tutkittu. Mutta se mitä Regneruksen tutkimuksesta voidaan päätellä ei ole sitä mitä Puolimatka ja kumppanit haluavat meidän päätellä. Tulokset kertovat miksi avioliittolaki piti muuttaa. Ja miksi se muutettiin täällä Suomessa. Ja miksi sitä ollaan muuttamassa muissakin sivistysvaltioissa.

Regneruksen tutkimuksen sanoma on selkeä:

Yhteiskunnan täytyy tukea lakipykälin tuetun vakituisen parisuhteen mahdollisuutta myös samaa sukupuolta oleville pareille.

Jopa Regnerus itse on ymmärtänyt asian. Samalla osoittaen, ettei hän ole sieltä pahimmasta päästä tasa-arvoisen avioliiton vastustajia. Vuonna 2013 National for Organization for Marriagen pomojehu Brian Brown käväisi Venäjällä luennoimassa LGBT-oikeuksien vaaroista. Brian esitteli myös Regneruksen tutkimusta yleisölle. Pian sen jälkeen Venäjän duumassa poliitikko Andrei Zhuravlyov oli vaatimassa lasten huostaanottoa sateenkaariperheistä. Zhuravlyov haki itselleen tieteellistä uskottavuutta ja siteerasi Regneruksen tutkimusta. Heti uutisen luettuaan Regnerus kirjoitti julkisen vastineen, jossa alleviivasi, ettei hänen tutkimuksestaan saa päätellä tuollaisia hömpsönpömsötyksiä.

Regnerus kirjoittaa miksi Zhuravlyov on tulkinnut väärin hänen paperiaan:
But such a legislative move would be wrong. Why? Because the study in question, and no shortage of other analyses of population-based data, reaffirm that kinship and stability are important for children. Generating new household instability, via one-size-fits-all legislation poised to sever the parent-child bond, is to overlook these basic conclusions of the study. A comparable treatment is not, I presume, planned against heterosexual stepfamilies, regardless of the extent of the household upheaval and parental relationship drama that may or may not have generated them.

Ja myöhemmin.



I oppose same-sex marriage and lawmaker Andrei Zhuravlyov’s draconian legislation for the same reason: every child has a mother and a father, and such kinship matters for kids. To be stably rooted in your married mother and father’s household is to foster the greatest chance at lifelong flourishing. It’s not necessary, of course. It just has the best odds.

Regnerus ymmärtää, että vakaa parisuhde on tilastollisesti paras vaihtoehto lasten kannalta. Siksi tasa-arvoinen avioliittolaki on hyvä asia myös lasten kannalta. Jos siis ketään oikeasti kiinnostaa lasten hyvinvointi eikä Raamatulla päähän lyöminen.

En malta odottaa Aito Avioliitto -yhdistyksen syysjuhlaa!

19.8.16

Uskonto VS Ilmasto

Poliitikot pääsevät valtaan keräämällä tarpeeksi ääniä vaaleissa. Vasta valtaan päästyään pääsemme seuraamaan miten järkeviä ja toimivia ratkaisuja he oikeasti kykenevät tekemään. Silloin tällöin he tekevät kaikkia kansalaisia koskettavia päätöksiä, jotka perustuvat uskonnolliseen taikauskoon.

Irlannin parlamentin alahuoneeseen päässyt Danny Healy-Rae oli aikaisemmin tuttu vanhoillisista mielipiteistään. Miehen tuoreet puheet ylittävät uutiskynnystä myös Irlannin ulkopuolella, sillä edustaja Healy-Rae on paljastanut miksi ihmiskunnan ei kannata huolestua ilmastonmuutoksesta.

Hot Press lehdelle antamassaan haastattelussa hän kertoo, että perustaa puheensa faktoihin. Ihmisten ei kannata tuhlata resurssejaan ilmastonmuutokseen reagoimalla. Perusteluna tälle hän kertoo, että on tapahtunut jääkausi. Ja raamatullinen vedenpaisumus Nooan arkilla. Ja Irlannissa oli nälänhätä vuonna 1740, joka johtui kahden vuoden pituisesta sadejaksosta. Historiasta löytyy vuosisatoja jolloin Irlanti oli lämmin paikka ja vuorostaan kylmä paikka. Joten meidän ei pitäisi huolestua siitä mitä ilmastotutkijat sanovat. Ilmasto on Jumalan ohjaama ilmiö.

Se, että joku aikuinen ihminen ottaa vedenpaisumuksen ja Nooan arkin todesta on hieman huolestuttavaa. Se, että hän pääsee päättämään miten valtio reagoi ilmastonmuutokseen on erittäin huolestuttavaa.

Eikä ilmasto ole ainoa asia jossa vakava raamatullinen maailmankuva näyttää erikoiselta. Louisianan osavaltiossa vaikuttaa herrasmies nimeltään Tony Perkins. Hän on kristillisen Family Reseach Council järjestön johtaja. Sama herrasmies on myös aikaisemmin varoittanut homosaation vaaroista. Sekä siitä miten hänen palvomansa jumalolento rankaisee synnistä lähettämällä tulvia ja katastrofeja syntisten ja heidän puolustajiensa niskaan. Varsinkin samaa sukupuolta olevien avioliittolain vahvistamisen jälkeen. Sään ja ilmaston hallitsijana se ei olisi temppu eikä mitään.

Siksi sainkin keskisuuren pyrskähdysnaurun, kun luin mitä Tony Perkinsin kodille tapahtui. Perkinsin perhe joutui evakkoon kodistaan, sillä "raamatulliseksi" kuvailtu tulva teki tuhoa osavaltiossa. Ehkä Jumalalla oli asiaa Perkinsille?

17.8.16

Nefilimit tulivat takaisin

Mitä tapahtui kun langenneet enkelit saapuivat ihmisten joukkoon? No nehän jörnivät naisia. Tästä syntyi jättiläisiä, joita Raamatussa kuvaillaan mm. nimellä nefilim. He olivat ihmisiin verrattuna jättiläisiä. Vanhan testamentin mytologiassa on useita mainintoja näistä jättiläisistä. Nämä jättiläiset ja heidän jälkeläisensä olivat myös tarujen mukaan ne tarujen yliluonnollisilta vaikuttavat sankarit ja pahikset.

Juutalaiskristillisen mytologian taruolennot ovat jänniä, mutta samalla moni modernin maailman uskovainen uskoo niihin ihan tosissaan. Tästä esimerkkinä vaikkapa kotimaisen Muinaisia Ennustuksia sivuston yhteenveto.

 Hauskana nippelitietona olkoon muistutus siitä mitä Mooses teki Oog-jättiläisen kanssa.

Oikeamielisen kirjan mukaan Mooses tappoikin tämän suunnattoman jättiläisen pistämällä häntä keihäällä kantapäihin, sen jälkeen kun Herran enkelin, eli mahdollisesti Messias Jeesuksen itsensä, tiputtaessa ensin kiven Oogin päälle.

Klassista Jeesusta. Kuin suoraan Monty Pythonin Lentävästä Sirkuksesta! Tosin täytyy muistaa, että neste tippuu ja kiinteä putoaa.

 Raamatullisia profetioita selaavat hemmot ovat myös usein uskomassa, että nämä jättiläiset palaavaat joukkoomme Lopun saapuessa. Nefilimit olisivat ennusmerkki maailmanlopun lähestymisestä.

Ja juuri sen takia saamme lukea World Net Dailyn sivulla hämmästyttäviä asioita Afganistanista. Siellä Yhdysvaltalaiset sotilaat ovat sotineet jättiläistä vastaan. WND kertoo yksinoikeudella näistä uskomattomista tapahtumista. Kaikki on tietenkin huippusalaista armeijan salailemaa touhua. Kuinkas muuten. Vuonna 2002 erikoisjoukot löysivät partiotehtävänsä aikana oudossa muodostelmassa olevia kiviä, luita ja rikottuja kommunikaatiovälineitä. He tutkivat aluetta ja löysivät poikkeuksellisen suurikokoisen miehen. Jopa neljä metriä korkean miehen. Jättiläinen hyökkäsi yhden sotilaan kimppuun lävistäen hänet jollain seipäällä. Muut sotilaat avasivat tulen ja tappoivat olennon.

Sotilaat määrättiin jättämään kuvaukset yhteenotosta pois raporteistaan. Ruumis kuljetettiin säilytykseen Yhdysvalloissa Ohion osavaltiossa. Kaikki todisteet on pyyhitty tiedusteluagenttien toimesta. Tietenkin.

Miksi tätä uskomatonta uhkaa ei paljasteta ihmisille (siis Afganistanin rajaseudun ulkopuolella)? Nimettömänä pysyvä sotilas selittää:

“If it points to the Bible’s narrative being accurate, they don’t want it,” he said. “If it goes against Darwinian evolution, it’s not to be spoken of.”

Aivan. Asiasta ei saa kertoa, koska muuten darwinistien kulissit romahtaisivat. Ja vallassa olevat jumalattomat tahot menettäisivät valtansa.

Artikkelin kirjoittanut nefilim-ekspertti L.A. Marzulli on sattumalta tehnyt sarjaa nimeltään The Watchers, joka käsittelee paranormaaleja ilmiöitä. Sarjan dvd:t ovat tarjolla WND:n nettikaupassa. En aio ostaa niitä. L.A. Marzulli on myös kreationisti, kuten varmaan arvasitkin. Joidenkin poikkeuksellisten ihmisen ilmestyminen on helpompi selittää enkelien perimästä tulleella super-perimällä. Marzullin luennoilla tulee myös selväksi, että hän saa vinkkejä tutkimuspaikoista pyhältä hengeltä. Se, että muinaiset kulttuurit ovat rakentaneet korkeita muureja on tietenkin merkki siitä, että korkeat muurit ovat jättiläisten rakentamia. Yritän pitää miehen nimen muistissa, jos nefilim-tarut yleistyvät kotimaisilla keskustelupalstoilla.

On kuitenkin mielenkiintoista seurata yleistyvätkö nämä tarinat jättiläisistä. Onhan kaikilla saatavilla kameroilla varustetut kamerat ja muuta kivaa, mutta todistusaineisto ihmisiä tappavista jättiläisistä on jäänyt yllättävän vähäiseksi.

16.8.16

Pormestari Rahmanin loppu ja rasismikaavun käyttö

Vaalivilppiä, korruptiota, uskonnollista painostusta. Itä-Lontoossa tapahtuneiden pormestarivaalien jälkipyykki nostatti tunteita ja otsikoita viime vuonna, kun vuonna 2014 Tower Hamletsin pormestariksi äänestetty Lutfur Rahman paljastui melkein sarjakuvista revityksi mädäksi poliitikoksi. Pormestarin virassa hän antoi veronmaksajien taskuista otettuja apurahoja maksaakseen kätyreilleen ja tukijoilleen palveluksista. Itse valtaan pääsy vaalien kautta oli pahin ja törkein esimerkki korruptiosta. Vaalipaikoilla painostettiin äänestäjiä. Weekly Desh -paikallislehden ilmoituksessa käytettiin uskonnollista auktoriteettia, kun 101 islamilaista imaamia ja muuta partaveikkoa julisti Rahmanin äänestämisen olevan aitojen muslimien velvollisuus. Vaaleissa Rahmanin kilpailija Biggs leimattiin rasistiksi, erittäin huterin perusteluin.

Rahman joutui oikeuteen. Siellä hänet todettiin valehdelleen useasti. Lahjonnalle löytyi vakuuttavia todisteita. Rahman menetti asemansa, kun vaalitulos kumottiin oikeuden päätöksellä. Se oli itsessään poikkeuksellista. The Guardian lehden sivuilla hämmästeltiin tapauksen tuomarin kanssa pientä yksityiskohtaa koko prosessissa. Oikeudessa käytettiin kansalaisten keräämiä ja esiintuomia todisteita Rahmanin rikoksista ja vaaleissa tapahtuneesta painostuksesta. Miksei poliisi löytänyt samanlaista materiaalia vaalivilpistä?

Police had failed to spot obvious intimidation on election day, the judge said. He suggested that “an unkind person might remark that the policemen … had appeared to take as their role model the legendary Three Wise Monkeys”.

Todellakin. Poliisi oli ollut koko prosessin aikana kuin yllättynyt siitä, että pormestari Rahmanilla oli pusseissaan muuta kuin puhtaita ei-narkoottisia jauhoja.

Rahmanin tapaus oli niin iso kohu, että pääministeri David Cameron tilasi selvityksen. Se valmistui tänä vuonna. Eric Picklesin johdolla selvitettiin mitä kaikkea oli tapahtunut. Ja kas kummaa, raportin mukaan viranomaiset eivät tarttuneet vaalivilppiin, sillä poliittisesti korrektissa ilmapiirissä he pelkäsivät leimautuvansa rasisteiksi. Raportti suosittelee 50 muutosta, joihin lukeutuvat mm. näkyvämpää poliisivartiota vaalipaikoille, jotta äänestäjät eivät tunne itseään painostetuksi.

Fiksuna miehenä Rahman onnistui hyödyntämään rasismileiman pelkoa kampanjassaan. Jopa oikeudenkäyntinsä aikana hän ja kannattajat valittivat kyseessä olevan ajojahti, joka oli muka etniseen syrjintään perustuvaa. Yllättävän moni taho meni mukaan tuohon rasismileiman välttelyyn, ja näin poliitikko säästyi asiaan kuuluvalta kriitikiltä sekä valvonnalta. Aineisto miehen rötöksistä kertyi oikeudessa vain niin isoksi, ettei Rahmanin savuverho enää toiminut. Rahman ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen poliitikko, joka yrittää peitellä korruptiotaan huutamalla rasismista. Näin rasismista keskustelu muuttuu ilmiönä mukamas epätodelliseksi ongelmaksi, kun sitä käytetään vääriin tarkoituksiin.

Olkaa tarkkana, äänestäjät.

13.8.16

NOM paniikissa ja minä ekstaasissa, osa 2

Avioliittolakien tasa-arvoistamista vastustava Yhdysvalloissa operoiva  National Organization for Marriage (NOM) aloitti viime kuussa lahjoitusten keräämisen paniikissa. He huomasivat, että rahallista tukea ei enää kolise NOMin kolehtiin viime vuoden tahtiin. Budjetissa komeilee valtava aukko, jota täytyisi pikaisesti paikata lahjoituksilla. Muuten edessä on irtisanomisia ja toiminnan supistamista.

Mites tuo kampanja sitten sujuu?

Ei hyvin. NOM kutsuu sitä itsekin sähköposteissaan säälittäväksi. Blogissaan NOM kuvailee tilannetta: "Not good".

We're now three weeks into our drive — the halfway point — and we have only received 256 contributions from our members. We're only 17% toward our goal of receiving 1,500 membership contributions of at least $35.

Nyt jos koskaan NOMin pitäisi ymmärtää, että peli hävittiin useita kuukausia sitten. Mutta miten pitkälle kiihkoilulla liikkeelle lähtenyt liike lopulta jaksaa? Milloin he huomaavat, ettei työstä ole enää mitään hyötyä? Raha ratkaisee senkin asian. Rahaa puuttuu vielä yli 50 000 dollaria. Sen paikkaamiseen toki riittää yksi uskovainen miljonääri, joita löytyy useampi kyseisessä valtiossa.

NOM yrittää vielä perustella tärkeyttään.

That is pathetic.
Unless this situation improves drastically right away, NOM will have little choice but to cut some of the critical programs we have underway and not pursue some of our most important work to protect you and other supporters of marriage from being targeted by LGBT extremists and their allies in government.

Äärisuvaitsevaiston hyökkäyksiin ja glitterpommituksiin ei enää pystyttäisi vastaamaan NOMin puolelta. Ei sillä, että NOMin edelliset toimet olisivat olleet sen tehokkaampia.

I really don't believe — I just can't imagine the thought — that NOM's members have quit fighting for the institution of marriage as a union between man and woman. And yet, only 256 of you have responded with an urgently needed membership contribution during this critical period.

On myös täysin mahdollista, että USAn konservatiivit eivät ole lopettaneet taistelua, mutta he eivät vain halua tuhlata rahojaan tehottomaksi osoittautuneeseen NOMiin.

Viestinsä lopussa NOM maalailee tilanteen äärimmäisen dramaattiseksi.

The fight for marriage and religious liberty sits on a knife-edge, teetering between preservation and devastating loss.

Oi, olisipa tilanne oikeasti noin vakava. Valitettavasti änkyröillä on vielä useita aktiivisia kampanjoita, joilla he yrittävät muuttaa osavaltioiden ja liittovaltion lakeja.

Toivottavasti Aito Avioliitto ottaa myös ennakkovaroituksena NOMin kohtalon. Olisi sääli, jos kotimaiset ihmiset tuhlaavat niin paljon energiaansa turhaan työhön. Tarjolla kun olisi vapaaehtoishommia, joilla oikeasti autetaan apua tarvitsevia.

9.8.16

Ostin lipun Syysjuhlaan


Kiva tavata tuttuja pitkästä aikaa. Ja tutustua Regnerukseen. Pääsen sitten kirjoittamaan raportin siitä mitä Aito Avioliittolaiset ovat puhuneet ja kuvitelleet saavuttaneensa. Aion tietenkin olla paikalla vain tarkkailijana, jotta he eivät tunne itseään uhatuksi.

8.8.16

Cybathlon, parempaa kuin olympialaiset

Maailmalla meuhkataan taas siitä miten ihmiset pomppivat, juoksevat, uivat ja muutenkin kilpailevat erilaisissa hikeä tuottavissa aktiviteeteissa. Tuloksissa haetaan maailmanennätyksiä. Kisoja varten rakennetaan kalliilla rahalla isoja rakennuksia hankaliin paikkoihin ympäri maailmaa. Sääntöjä rikotaan douppaamalla ihmiskehoja yhä parempiin saavutuksiin. Draamaa ja suuria tunteita milloin mistäkin asiasta, kuten lööpit yrittävät minua muistuttaa.

 En ole koskaan välittänyt olympialaisista. Urheilu ei kiinnosta minua. Vihdoinkin horisontissa siirtää kisa, joka kuitenkin herättää tiedeuskovaisen kiinnostukseni. Kyllä, enää n. 60 vuorokautta Cybathloniin! Ensimmäistä kertaa järjestettävä kisa on juuri sellainen, jota olen kaivannut pelattuani Deus Ex Human Revolution peliä. I asked for this!

Kilpailijat 25 eri maasta saapuvat selvittämään kenellä on paras koneen ja ihmiskehon kombinaatio. Jalkansa menettäneet kävelevät. Kätensä menettäneet tekevät arkipäivän asioita. Aivoja kytketään tietokoneisiin. Lajeja on vain kuusi, mutta ne ovat tieteen ja kehityksen äärirajoille puskemista.

Neurotiedettä, elektroniikkaa, insinööritaitoja ja biologiaa yhdistetään näissä lajeissa. Tavoitteena on kilpailla teknologian ja ihmisen yhteistyöllä. Kilpailusta tulee parempia ratkaisuja oikeisiin ongelmiin, joita raajojaan menettäneet ihmiset kohtaavat. Proteesien prototyypit lähestyvät vuosi vuodelta sitä mitä olemme nähneet scifitarinoissa. Siksi Cybathlon on minulle olympialaisia parempaa aktiviteettia. Sekä Paralympialaisia parempaa, sillä Cybathlon keskittyy enemmän siihen tieteeseen josta tykkään.

Suosittelen lukemaan Naturen artikkelin Cybathlonista.

6.8.16

Homeopatia pulassa Skotlannissa, osa 4

Skotlannissa on ollut useamman vuoden verran kiistaa homeopatian julkisesta rahoituksesta. Siellä nimittäin käytetään vieläkin verovaroja kyseisen uskomushoidon tukemiseen. Despite the current year. Terveydenhuollon sisällä kun jaetaan reseptejä homeopaattisiin valmisteisiin, mutta onneksi ne menettivät asemansa korvattavina valmisteina. Vuosi vuodelta tieto tieteellisestä tutkimuksesta kuitenkin leviää Skotlannissa. Tutkimusten mukaan homeopatian teho on asettunut lumevaikutuksen tasolle. Sitä helpommin virkailijat ovat karsineet homeopaattisten palveluiden saatavuutta julkisen terveydenhuollon puolella. Se saa minun hyvin iloiselle tuulelle. Maassa on tapahtunut lopun loppua homeopatian kohdalla.

Glasgowin homeopatiakeskus on uuden kiistan keskipisteenä. Säästösyistä suljetaan sairaaloita. Myös homeopatiakeskuksen yllä leijuu sulkemispäätös. Keskusta on yritetty sulkea aikaisemmin, mutta aktivismi pelasti homeopaatit. Rahoitusta on kuitenkin leikattu. Se tarkoitti vuodepaikkojen vähentämistä. Sekä aukioloaikojen supistamista. Keskuksessa ei enää pidetä vuodepaikkoja viikonloppuisin. Se tarkoitti mm. syöpähoitojen tukena annettavan homeopatian loppumista.

Entä tämä tuorein uhka?

Siihen on vastattu perustamalla internettiin vetoomus, jossa vaaditaan homeopatian säilyttämistä julkisen terveydenhuollon piirissä. Change.org sivustolla komeileva vetoomus on kerännyt kolmessa vuodessa vasta yli 40 000 allekirjoitusta. Vaikka siihen saa laittaa nimensä kansainvälisesti. Joten uskomushoidon kannatus ei ole selkeästi suosittua Skotlannissa.

Toivottavasti jatkossa homeopaatit jäävät kokonaan pois verorahojen vastaanottamisen piiristä. Yksityisellä puolella aikuiset saavat tietenkin käyttää rahojaan ja aikaansa miten haluavat.