Tapio Puolimatka ja Pedofilian laillistaminen

Professori Tapio Puolimatka on kirjoitellut kotisivulleen mielipidekirjoituksiaan. Se ei tosin kiinnosta juuri ketään. Mutta saatuaan erään kirjoituksensa OikeaMedia-sivuston vieraskynään alkoi tapahtua. Aihe herättää tunteita kaikilla rintamilla. Myöhästyin tuosta keskustelusta. Keskityn niihin asioihin jotka vielä jaksavat kiinnostaa Puolimatkassa.

Mutta mistä Puolimatkan kirjoituksessa oikein on kyse?

Professori Puolimatka varoittaa aikuisten ja lasten välisten seksisuhteiden laillistamisen olevan lähellä. Se temppu onnistuu soveltamalla samoja keinoja joilla saavutettiin tasa-arvoisen avioliittolain voimaantulo.

Tapsan tuorein kirjoitus on pullollaan kaikuja tasa-arvoista avioliittoa käydystä tappiosta. Kuten varmasti muistat, siihen aikaan yksi suosituimmista varoituksista konservatiivien tuuteista oli slippery slope, kalteva pinta tai fiinimmältä nimeltään parade of horribles. Periaate oli yksinkertainen. Jos homot ja lesbot pääsevät naimisiin, niin siitä seuraa jotain aivan kamalaa. Perheyksikkö rappeutuu eivätkä lapset saa enää vanhempia tai jotain sinnepäin mutta tarpeeksi epämääräisesti vihjaillen.

Poikkeuksellisesti professorimme on tällä kertaa vähemmän väärässä kuin evoluutiosta ja avioliittolaista kirjoittaessaan. Professori on kehittynyt tuotannossaan. Uhkakuvat vain vaihtuvat toisiin vuosien vieriessä professorin ohitse. Tämä uusin uhkakuva on pedofilian laillistamiseen tähtäävä kampanja.

Missä sitä tehdään ja millä keinoilla?

Annetaan Tapsan kertoa.

 Jotkut tutkijat ovat esittäneet, että mielikuvat seksuaalisen suuntautumisen synnynnäisyydestä ja muuttumattomuudesta luovat perustan myös kampanjalle pedofiilien seksuaalioikeuksien puolustamiseksi. Kun pedofilia aletaan medioissa esittää synnynnäisenä ja muuttumattomana seksuaalisena suuntautumisena ja tähän yhdistetään aikamme seksologian käsitys lapsesta seksuaalista nautintoa etsivänä ja tarvitsevana olentona, jolla on seksuaalioikeuksia, luodaan perusta prosessille, joka voi vähitellen johtaa ensin pederastian ja sitten pedofilian hyväksymiseen ja laillistamiseen.

Rakenne on häpeilemättä kaltevaa pintaa. Kalteva pinta ei kuitenkaan automaattisesti ole virhepäätelmä, joten olkaamme kärsivällisiä Tapsan kanssa.

Tapsa esittää, että tämä pedofilian normalisoinitprosessi tehdään viihdeteollisuuden kautta. Aivan kuten homoseksuaalisuus saatiin sosiaalisesti hyväksytymmäksi lukemattomien televisiosarjojen ja elokuvan positiivisten homo- ja lesbohahmojen kautta. Tapsa siteeraa LifeSiteNews sivuston Doug Mainwaringia. Mainwaring on päässyt selville siitä miten tämä prosessi etenee.

Ensivaiheessa on tarkoitus normalisoida aikuisten ja teininuorten väliset seksuaalisuhteet (pederastia), josta sitten edetään aikuisten ja lasten välisten seksuaalisuhteiden normalisoimiseen. Tällainen normalisoimisprosessi toteutetaan elokuvien, TV-sarjojen, dokumenttien ja lehtikirjoitusten avulla, joissa nämä suhteet kuvataan myönteisessä tai ainakin harmittomassa valossa.

Kolme miestä ja baby voi siis saada järkyttyvyyttä hipovan jatko-osan! Mutta onko tuollaisia propagandapätkiä jo keritty tekemään ihmisten katseltavaksi? On! Nimittäin uutukaisen tuore draama Call Me by Your Name. Siinä 25-vuotias mies ja 17-vuotias poika päätyvät romanttiseen suhteeseen jossa on myös fyysistä kontaktia.

Esimerkkinä tämän strategian ensivaiheesta Mainwaring mainitsee Hollywoodin marraskuussa 2017 julkaiseman elokuvan "Call Me by Your Name", joka käsittelee aikuisen miehen seksuaalisuhdetta 17-vuotiaan pojan kanssa eli pederastiaa. Se on saanut ylistäviä arvosteluja useissa amerikkalaisissa lehdissä ja elokuva-arvostelijat ehdottavat sille jo Oscaria. Elokuvassa ei kuvata tavallista tilannetta, jossa aikuinen mies pyrkii viettelemään nuoremman pojan. Sen sijaan elokuva kuvaa pojan etsivän seksuaalisuhdetta aikuiseen mieheen.

En ole nähnyt elokuvaa. Ihmissuhdedraamat eivät jaksa kiinnostaa minua. Edes elokuvissa. Mutta arvostelujen perusteella se on sitä samaa teemallista jatkumoa Lolita, American Beauty, Leon (leikkaamaton versio), Paljastavat merkinnät, Jo joutui armas aika ja muiden vastaavien elokuvien kanssa. Tällaisia elokuvia on tehty useissa valtioissa useiden vuosikymmenten aikana. Kaikissa näissä (tai lähes kaikissa) tuo kielletty suhde on tapahtunut heteroparien välillä, joten niiden tuomitsevuus on kristilliseltä kantilta vaikeampaa. Hetkinen! Tarkoittaako se sitä, että tuo pedofilian normalisointiprosessi on pyörinyt edessämme kaikki nämä vuosikymmenet? Valitettavasti Mainwaring tai Tapsa eivät esitä yhtä elokuvaa enempää esimerkkejä.

Siihen nimittäin ne esimerkit normalisointiprosessista jäivät. Olin odottanut lisää. Onhan aihe niin raflaava. Loput Puolimatkan seinätekstistä keskittyy professorin entisten tekstien toistamiseen. Ennustan, että Tapsa pyrkii pitämään itsensä relevanttina kirjoittamalla myöhemmin lisää nimenomaan tästä normalisointiprosessista.

Käyn kuitenkin hieman läpi sitä mitä muuta tekstiseinästä löytyi. Tapsa kertoo asiallisesti siitä mikä on ongelma näissä alaikäisten ja aikuisten seksuaalisuhteissa.

Se, että nuoret voivat kokea nautintoa seksuaalisuhteissa aikuisten kanssa, ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö seksi aikuisen kanssa vahingoittaisi nuoria. Vahingoittuminen voi tapahtua, vaikkei hän olisi tietoinen kokemastaan vahingosta. Nuori helposti erehtyy sen osalta, mikä hänen ihmisyydelleen on pitkällä tähtäimellä arvokasta ja tärkeää. Seksuaalisen nautinnon kokemus vääristyy suhteessa, jossa nuori ei ole tasavertainen osapuoli, mikä johtaa eroottisen halun kehitystä epäterveeseen suuntaan. Niinpä Regnerus (2017) luonnehtiikin tällaista nuorten seksuaalista hyväksikäyttöä "pirulliseksi" (diabolical), koska nuori ei välttämättä edes tiedosta omaa vahingoittumistaan eikä siksi pysty etsimään keinoja oman seksuaalisen halunsa kehityssuunnan tervehdyttämiseksi esimerkiksi terapiassa.

Osapuolten valtasuhde on kaikkea muuta kuin tasapuolinen. Juuri se mahdollistaa väärinkäytön ja toisen satuttamisen ilman, että toinen osapuoli edes osaa puolustautua sitä vastaan. Aivan samalla logiikalla myös seksuaalivähemmistöjen järjestöt ovat argumentoineet lapsien rauhaan jättämisen puolesta.

Tapsa kirjoittaa pitkän pätkän siitä miten Alfred Kinseyn kuuluisa raportti sai sisältöään pedofiileiltä. He kuvailivat Kinseylle mitä kaikkea olivat tehneet lapsille ja miten lapset olivat reagoineet. Tapsa toistaa tässä sitä mitä kirjoitti viime vuonna Seurakuntalainen sivustolle.

Lisäksi professori on huolissaan lapsille annettavan valistuksen muuttumisesta entistä avomielisemmäksi. Seksuaalisuus ei olekaan enää automaattisesti kauhistava kammotus, vaan peräti asia josta alaikäiset voivat nauttia tietyissä muodoissa. Jopa Maailman terveysjärjestö WHO on mennyt kampanjoimaan lasten seksuaalioikeuksien puolesta. Eli lapsille pitäisi antaa seksuaalikasvatusta. Eli tietoa seksuaaliterveydestä.

Tapsa on niitä uskovaisia miehiä jotka tulkitsevat itsetyydytyksen synniksi. Siksi on tärkeää ylläpitää seksuaaliseen nautintoon liittyvää häpeää, jotta Jeesus ei itke kun alaikäisen peitto heiluu yöllä. Mutkat suoriksi rukoillen Tapsa sanoo, että jos lapset eivät häpeä seksuaalisia ajatuksiaan, niin he ovat helpompaa saalistajien saalista.

Seksuaalisuutta aktivoiva ja herättävä seksuaalikasvatus poistaa seksuaalisia estoja ja siten altistaa lasten seksuaalisille yllykkeille ja seksuaaliselle hyväksikäytölle. Häpeän tunteen kadottaminen tekee lapselle vaikeammaksi vastustaa seksuaalista hyväksikäyttöä, koska hänen luontainen tunneperäinen vastareaktionsa heikkenee. Samalla häpeän tunteen katoaminen tai estyminen heikentää hänen kykyään vastustaa omia primitiivisiä yllykkeitään.

Ratkaisu on kertoa lapsille hänen oikeuksistaan. Myös siitä mystisestä asiasta nimeltään suostumus, joka on tuntematonta myös valitettavan useille aikuisille.

Ehkä kovin pala nieltäväksi Tapsalle ja kumppaneille on se miten kouluissa annetaan tietoa, joka olisi ristiriidassa konservatiivisten vanhempien puheiden kanssa.

WHO:n oppaassa käytetty lasten seksuaalioikeuksien käsite irrottaa lapset vanhempiensa auktoriteetista vetoamalla ”yksilön seksuaaliseen itsemääräämisoikeuteen”, joka ”auttaa yksilöä torjumaan perheen tai yhteiskunnan tunkeilua.” (SSE 18.) Kuitenkin tutkimusten mukaan lapsen läheinen yhteys vanhempiinsa suojelee lasta epäkypsiltä seksuaalisilta ratkaisuilta. Juuri seksuaalikasvatuksen alueella nuoret tarvitsisivat vanhempien tukea voidakseen toimia viisaasti tulevaisuuden ihmissuhteita ajatellen.

Tapsa osaa loihtia kyllä taitavasti haluamansa palapelimosaiikin. Hän kirjoittaa aivan kuin läheiset vanhemmat ja lapsen seksuaalinen itsemääräämisoikeus olisivat ristiriidassa keskenään.  Hän kirjoittaa aivan kuin WHO:n suosittelema opas olisi haitallista vanhempien ja lasten suhteelle.

Vielä kovempi pala Tapsalle taitaa olla se, että jopa kirkot ovat mukana tukemassa WHO:n kantaa. Luonnollisesti kaikki tämä valistus ja lasten oikeuksien huomiointi nähdään Tapsan silmissä pedofilian vahvistamisena. Kuin huomaamatta Tapsa livautti WHO:n toimet lasten oikeuksien parantamiseksi osaksi pedofilian laillistamista. Ehkä vahingossa. Ehkä tarkoituksella. Vain Tapsa tietää.

Jos Tapsa ei sitä itse osaa/uskalla tehdä, niin voin kirjoittaa tuosta pedofilian normalisoinnista hänen puolestaan. On nimittäin aivan totta, että tietyt ryhmät pyrkivät brändäämään pedofiileja positiivisemmilla leimoilla. Populaarikulttuuriin asti päässyt lyhenne NAMBLA (North American Man/Boy Love Association) on poliittinen itsemurha kaikille poliitikoille jotka edes leikillä esittäytyvät sen tukijana.

Yksi ryhmä tekee sitä saadakseen itsensä hyväksytymmäksi, eli itse ne pedofiilit. Brändäämisessä käytetään neutraalimpaa termiä Minor Attracted Persons, eli alaikäisiin vetoa tunteva persoona. Tarkoituksena on myös taata tällaisille henkilöille heidän pyytämäänsä terapiaa ja tukea. Pienemmällä stigmalla saa helpommin apua eikä pelkästään toivotuksia saunan taakse kävelemisestä. Juuri tägän pyrkii The Prevention Project. Tapsan ja Doug Mainwaringin mielestä tuo projekti on yhtä kuin pedofilian laillistamista. Mistä tietenkin päästään siihen, että seksuaaliset halut lapsia kohtaan eivät ole laittomia, mutta seksi lasten kanssa on laitonta. Tämän eron sekoittamisella saadaan propagandapuheissa pedofiilien auttamiseen pyrkivät toimet näyttämään laittomien toimien edistämisenä

 Toinen ryhmä on niitä tyyppejä, jotka pyrkivät väärennetyillä kampanjoillaan brändäämään LGBT+ ryhmiä pedofiliamyönteiseksi. Heitä löytyy 4chanista ja muista vastaavista trollaushermokeskuksista. Snopes jaksaa käydä läpi näitä trollauskampanjoita sitä mukaa kun niitä järjestetään. Pride-kulkueisiin liimataan Lapsirakas tarroja tai muita keksittyjä versioita sateenkaarilipuista, joilla yritetään saada kulkueet näyttämään pedofilian laillistamista haluavina kulkueina. Jekut toimivat somen aikakautena, kun sadat tuhannet jakajat eivät enää välitä lähdekritiikistä tai faktojen tarkistamisesta.

Ehkä Tapio Puolimatka kirjoittaa nimenomaan näistä tulevissa kirjoituksissaan. Jäämme odottamaan, mutta ei jännittyneessä tilassa. Kohua herättänyt kirjoitus ei vielä ollut sieltä iskevimmästä päästä professorin sulkakynää. Voisin jopa veikata, että uskovaisille yleisöille Puolimatka käyttää livenä uhkaavampia ja kärkevämpiä sanavalintoja.

Pizzagaten alkeet

#Pizzagate on muhinut jo usean viikon ajan internetin syövereissä. Vasta viime aikoina se on noussut satunnaisesti valtavirran uutisointiin. Tänään uutisiin paukahti melko pelottava tapahtuma, kun asemies marssi sisälle pitseriaan Washington DC:ssä ja vaati selityksiä pitserian tiloissa tapahtuvalla lapsiseksiringille. Uutinen on varmasti monelle todella outoa luettavaa. Onko tuo yhden satunnaisen aseella varustetun sekopään häröilyä?

Ei ole. Sillä #Pizzagate pitää satoja netin äärellä elämäänsä viettäviä illasta toiseen salaliittoteorian kehittäjinä.

Mikä Pizzagate oikein on?

Heti alkuun kaikkein tärkein. Toistaiseksi Pizzagatesta puuttuvat ne olennaiset asiat: Todisteet uhreiksi joutuneista lapsista, todisteet siitä tettä mitään rikollista on oikeasti tapahtunut.

Näiden puute ei ole hidastanut salaliittoteorioiden rakentamista. Toisin kuin viime päivien asiallisissa uutissa annetaan ymmärtää, Pizzagatessa ei väitetä itse Hillary Clintonin käyneen harrastamassa seksiä lasten kanssa pitserian kellarissa. Pizzagaten ytimenä on asioita, joiden takia tätä Pizzagatea pyöritellään suuremmalla innolla ja laajemmissa piireissä kuin esim. Sandy Hookin salaliittoteorioita. Toisin kuin uutisessa on väitetty, Pizzagate ei ole pelkästään uuden Alt-Right liikkeen ylläpitämä salaliittoteoria.

USA:n presidentinvaalien vielä pyöriessä täydessä vauhdissa WikiLeaks julkaisi ne kuuluisat sähköpostit Clintonin kampanjakoneiston sisältä. Niistä tehtiin useita uutisia, mutta yksi aihe jäi varjoihin. Se liittyy kampanjatyöntekijöiden väliseen kommunikaatioon. Keskiössä on kampanjapäällikkö John Podestan kirjoittelu. Viesteissä näytettäisiin käytettävän koodikieltä. Termit keskittyvät ruokaan. Varsinkin pizzaan. Esim. näissä viesteissä pizzasta puhutaan kuin salattavasta asiasta. Siinäkin kirjoitetaan vain yhdestä pizzaslaissista, mutta tiedustellaan kuinka monen kesken se viipale jaetaan.

Selvitetyissä lapsipornoa myyvissä verkoissa ja katukielessä "cheese pizza" on koodikieltä alaikäisiin tytöihin liittyvästä pornosta. Cheese Pizza, CP, Child Porn. Myös parissa sähköpostissa mainittu termi handkerchief on seksuaalivähemmistöjen värikoodia. Kaikki tämä sai ihmiset tulkitsemaan kommunikaatiota todella pervoilla tulkinnoilla. Kampanjaväki keskustelee keskenään seksistä lasten kanssa!

Sitten alkoi pitserian työntekijöiden ja omistajan sosiaalisen median tarkistaminen. Instagram-tileiltä löydettiin erikoisia kuvia. Pöytään teipattu tyttö pitserian asiakkaana. Sukulaisten lapsia leikkimässä ja kuvia kommentoidaan karmivilla sanoilla. Useat Youtube-videot käyvät läpi näitä kuvia ja someselvityksiä. Niissä haetaan yhteyksiä symbolismin ja numerologian kautta okkultismiin, ihmisuhrauksiin ja elinvoiman lisäämiseen. 

Pizzagateen kuuluu hurjasti asioita, joita en jaksa edes käydä läpi tässä kirjoituksessa. Olkoon tämä ensimmäinen bloggaukseni aiheesta.

Yhteistä kaikelle tälle on se, että mikään niissä ei todista lasten hyväksikäytöstä tai laittomista toimista pitserioissa.

Kaikkein surullisinta kaikessa tässä kohussa on se, että se ei olisi mitenkään tavatonta tai mahdotonta. Lapsiseksirinkejä löydetään joka vuosi jostain päin maailmaa. Vaikutusvaltaiset miehet ja naiset käyttävät tietenkin valtaansa suojellakseen itseään, jos haluina on tehdä noin karmeita asioita lapsille.  Esim. viime kuussa Norjassa poliisi paljasti julkisuuteen ringin, johon kuuluu mm. lakimies, opettaja ja poliitikkoja. Politiikan ytimessä oli myös ns. Westminster pedofiilirinki, jonka tutkintaa estettiin valtaapitävien toimesta kolmen vuosikymmenen ajan. Sen aikana parlamentaarikkoja kävi salattujen ja asialle omistettujen bordellien sisällä. Kun rikoksia alettiin tutkimaan, niin tutkintaraportit tuntuivat katoavan pois arkistoista. Tutkintapaneelien johtoa kierrätetään vuodesta toiseen eivätkä hommat etene.

Mutta Juha, onhan se aikas naurettava vihjailla, että pitseriasta pyöritettäisiin jotain lasten parittamista!

Oih, rakas kuvitteellinen lukijani, miten toivoisinkin asian olevan noin. Valitettavasti ilmiö ei ole täysin mahdotonta. Ihan tuoreena uutisena Dojo Pizzan pitäjä käytti seksuaalisesti hyväksi lapsia ja tuotti lapsipornoa pitseriassaan.

Mutta Juha, onhan se aikas vainoharhaista väittää, että jotkut miljonäärit sekaantuisivat politiikkaan ja samalla panisivat lapsia!

Tupla-oih, miten haluaisin myötäillä näkökantaasi. Valitettavasti tällaisia herrasmiehiä ilmaantuu vuosikymmenestä toiseen. Miljardööri Jeffrey Epstein oli hyvää pataa monen merkittävän poliitikon ja siniverisen kanssa. Hän lahjoitti poliitikoille rahaa. Miehen suuri varallisuus on ilmestynyt tuntemattomista lähteistä. Kunnes Epsteinin lapsiseksitoiminta paljastui. Poliisit löysivät kartanosta valokuvia tytöistä sekä heidän puhelinnumeroitaan. Samoja tyttöjä jotka olivat aikaisemmin kertoneet poliisille Epsteinin pakottaneen heidät seksiin (suom. raiskasi). Mies päätyi oikeuteen pelkästään yhdestä syytteestä (osti seksiä alaikäiseltä). Nimittäin sitä ennen syyttäjä päätti kaikkia yllättäneestä syystä jättää kaikki muut syytteet pois ja edetä oikeuteen vain tuolla yhdellä keissillä. Lattialle jäivät tapaukset, joissa Epstein pyöritti "hierontatoimintaa" kartanossaan useammalla tytöllä. Alaikäiset tytöt olivat vierailevien miesten käsittelyssä. Mukana myös poliiseja. Kartanon piilokamerat tallensivat aktiviteetit, joten Epsteinille jäi kiristysmateriaalia.

Epsteinin myönnettyä syyllisyytensä rangaistus oli 18 kuukautta vankeutta, josta hän istui 13 kuukautta. Joista hän oli viikossa yhden päivän vankilassa ja muut kuusi päivää hän oli ulkona työtoiminnassa. Saiko miljardööri lahjottua tai kiristettyä oikeuslaitosta? Ehkä sai. Ehkä ei.

Mutta Juha, Epstein oli vain miljardööri. Emme sentään näe urapoliitikkoja sekaantumassa lapsiin! Sellainen tulisi julkisuuteen.

Paitsi että, esim. Dennis Hastert, joka mainitaan Podestan viesteissä. He tunsivat toisensa. Sekä tietenkin kaikki se miten katolinen kirkko suojeli ja piilotteli vuosikymmenien ajan varmuudella lapsia raiskanneita miehiä. Esimerkkejä vallan käytöstä tällaisten hirviöiden suojelussa on aivan liikaa.

Ihmiskauppa pyörii myös Washingon DC:n kaduilla. Ja siinä myydään myös lapsia. Washington Post uutisoi tammikuussa ilmiöstä. Lasten seksiorjuutta tapahtuu tänäänkin katukaupassa. Lasten parittamisesta on jäänyt kiinni poliiseja (esim. Linwood Barnhill). Joten miksi sellaista ei tapahtuisi vaikutusvaltaisten miesten suojaamien seinien takana?

Kaiken tämän takia Pizzagate on erilainen salaliittoteoria verrattuna vaikkapa Sandy Hookista nousseisiin salaliittoteorioihin. Siinä missä Sandy Hook -teoriat ovat olleet täysin vääriä, tekaistuja, epäselviä, ristiriitaisia ja vailla motiiveja (lavastettu lasten joukkosurma ei näyttäisi aiheuttaneen yhtään mitään millä sen suorittaminen olisi ollut tarpeellista), niin Pizzagate ei sinällään ole täysi mahdottomuus. Kunhan jätämme ne symboliikkasekoilut, numerologiset tulkinnat, musiikkivideoiden ihmettelyt ja muut some-seikkailut pois.

Toistaiseksi Pizzagatesta puuttuvat ne olennaiset asiat: Todisteet pitseriassa uhreiksi joutuneista lapsista, todisteet siitä että mitään rikollista on oikeasti tapahtunut. Jos sellaisia todisteita löydetään, niin oikeasti en olisi kauhean yllättynyt. Taatusti olisin jälleen kerran pettynyt ihmiskuntaan. Mutta en yllättynyt.

Vartiotorni-seuran salainen tietokanta hyväksikäytöistä

Viime iltoina olen lukenut miten jehovan todistajien sisäpiirissä on suojeltu pedofiilejä. RevealNewsin Trey Bundy kirjoitti hyvän selonteon siitä miten jehovan todistajat ovat salanneet rikoksia ja painostaneet uhreja. Pitkä kirjoitus on lukemisen arvoinen. Samalla se pilaa viikkosi. Menettelytavat ja periaatteet ovat melko tuttuja katolisen kirkon suorittamista pedofiilirinkien suojelusta. Lapsia raiskanneet ilmoittavat katuvansa ja saavat syntinsä anteeksi. Yhteisön yhteisen hyvän tähden skandaalit lakaistaan maton alle. Uskonnolliseen auktoriteettiin perustuvat komiteat suorittavat rikosten käsittelyn sisäisesti. Maallistuneen virkavallan puheille mennään vasta sitten, kun uhri on jotenkin saanut sanansa kerrottua ulkopuolisille. Vartiotornin isommat pomot päättävät ketkä heidän jäsenistään ovat lain silmissä rikollisia. Vaikka he olisivat joskus raiskanneet lapsia. Hierarkian ansiosta/takia tästä menettelytavasta on muistioita, joilla pedofiilien suojelu on käytännössä saneltu huipulta.

RevealNews on seurannut Jose Lopezin tapausta. 7-vuotiaana hyväksikäytetty Lopez haki korvauksia Vartiotorni-seuralta. Tuomari päätyi todisteiden edessä 13,5 miljoonan dollarin korvaussummaan. Lopezia hyväksikäyttänyt seurakunnan vanhin Gonzalo Campos ei saanut nuhteluita ylemmiltään. Uskonto kun sattuu sanelemaan, että rikos vaatisi kahden silminnäkijän todistuksen tai rikollisen tunnustuksen, jotta uskonnolliset pomot voivat tarttua toimiin.

Itse oikeudenkäynnissä selvisikin hieman toisenlaista tietoa. Camposin teot olivat vanhempien tiedossa. He eivät vain tehneet mitään asialle. Oikeudenkäynnissä suoritetuissa haastatteluissa saatiin harvinainen myönnytys. Jehovan todistajat eivät ainoastaan tiedä hyväksikäytöistä. Heillä on oma tietokanta tapauksista ja pedofiileistä. Valitettavasti he eivät voineet käyttää tietokannan tietoja oikeudenkäynnissä, sillä se on niin massiivinen ja hankalassa Microsoft SharePoint muodossa. Tietokantaa on täytetty S77-lomakkeilla. Ne kulkevat seurakunnilta korkeammalle hierarkiassa. Lomake on sinisessä kirjekuoressa, jota naiset eivät saa avata. Kyseisellä lomakkeella ilmoitetaan seurakuntaan kuuluvan jäsenen rikkeistä. Yli kolmen miljoonan dokumentin selaamiseen menisi vuosia! Siksi tietoja ei voinut luovuttaa oikeudelle. Lopezin lakimies sai oikeudenkäyntiin asiantuntijan, joka kertoi saavansa tarvittavat tiedot esiin sellaisesta tietokannasta parissa viikossa. Siinä vaiheessa jehovan todistajat kieltäytyivät luovuttamasta tiedostoja.

Toinen merkittävä myönnytys tuli Vartiotorni-seuran Richard Ashen suusta, kun Lopezin lakimies haastatteli häntä. Tästä on luettavissa parisen sataa sivua pitkä käsikirjoitus. Mitä muuta tekisin vapaa-ajallani kuin selaisin sen läpi? Sivulta 64 eteenpäin päästään olennaiseen. Sivulla 77 esitetään ensimmäinen uskontoon perustuva vastalause, kun lakimiehen kysymykset käyvät liian tukaliksi. Vartiotorni-seura ohjeistaa seurakuntien vanhimpia salaamaan paljastuneita hyväksikäyttötapauksia. Toki eräiden ehtojen täytyy ensin täyttyä.

1) Pedofiili ei ole tunnustanut tekoaan seurakunnalle.

2) Eikä hyväksikäyttöä ole todistanut kaksi aikuista.

Tällaisessa tapauksessa tilanne jää Vartiotorni-seuran näkövinkkelistä avoimeksi, eikä ilmoitusta laiteta eteenpäin lastensuojeluviranomaisille. Lasten vanhempia neuvotaan olemaan yhteydessä pelkästään seurakunnan edustajiin. Virkavallan luokse menoa ei kannusteta. Menettelytapaa perustellaan uskonnollisella auktoriteetilla, josta päästään uskonnonvapaus-lakiin Yhdysvalloissa. Jehovan todistajien lakimiesten argumentaatiossa tämä salailukäytäntö on osa uskontoa. Onneksi tuomarit ovat olleet valmiita tyrmäämään puolustuksen toimimattomana.

Puolustuspuheissa vedotaan myös siihen, että jehovan todistajat kyllä ilmoittavat hyväksikäyttötapaukset poliisille, jos osavaltion lait edellyttävät sellaista. Joissain osavaltiossa papilla tai vastaavalla uskonnollisella viralla on oikeus olla vaiti, jos hän on saanut tietoa synnintunnustuksessa. Itse en vaan millään ymmärrä miksi aikuiset ihmiset tarvitsevat välivaihetta, jossa seurakunnan vanhimmat pohtivat mennäänkö poliisin puheille vai ei. Automaattisesti poliisille antamaan ilmiantoa ja vasta sitten pohtimaan mitä seurakunta ajattelee asiasta.

Voimme vain toivoa, että tulevissa oikeudenkäynneissä joku onnistuu saamaan Vartiotorni-seuran tietokannan pedofiileista julkisuuteen. Toivottavasti ennen kyseisen tietokannan salaperäistä tai vahingossa tapahtunutta deletointia.

Jehovan todistajat ja 21 miljoonan dollarin tuomio

Vaihteeksi katolinen kirkko ei ole lööpeissä lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja rikosten salailun takia. Yhdysvalloista käsin patriarkaalisesti johdettu Jehovan todistajien ilouutistoimisto joutui huonoon valoon. Yhteisen hyvän nimessä (suom. maineen suojelun takia) Vartiotorni-seuran johtohahmot ovat päättäneet, ettei lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomitun jäsenen rikostaustaa tarvitse paljastaa seurakunnalle. Ilmiö on tullut esiin useampaan kertaan Jehovan todistajien historiassa.

Tuoreimmasa tapauksessa Jonathan Kendrick aiheutti yli 20 miljoonan dollarin tappiot Vartiotorni-seuralle. Seurakunnan vanhimmat eivät nähneet tarpeelliseksi kertoa seurakunnan jäsenille, että heidän joukossaan oli lapsen hyväksikäytöstä tuomittu Kendricks. Kyseinen herrasmies jatkoi lasten hiplausta. Yksi varma uhri oli Candace Conti. 9-vuotiaana hän joutui Kendricksin hyväksikäytettäväksi. Aikuisena Candace nosti syytteen asiasta. Syytteessä esitettiin, että Vartiotorni-seuran seurakunnalla olisi ollut salailukäytäntö. Kendricksin kaltaiset henkilöt olisivat seurakunnan suojeluksessa.

Äskettäin langetettu tuomio voi olla tärkeä merkkipaalu salailukäytännön purkamisessa.

Hei me raiskataan lapsia, osa 5

Joudun surullisena jatkamaan sarjaa.

Puola on läpeensä katolinen maa. Paavi Johannes Paavali toisen jälkeen kansa on ollut erittäin nyrpeä kirkon kritisoimista kohtaan. Pappeja kunnioitetaan ja kirkon maine on erittäin tärkeää. Juuri noilla asenteilla katolinen kirkko on pitänyt lasten raiskauksia salassa ja suojellut pedofiilipappejaan, kuten on viime vuosina on selvinnyt. Puola ei ole vielä kokenut samanlaista menneisyyden penkomista kuin Saksa, Yhdysvallat, Irlanti, Hollanti, Belgia, jne. Tilinteon hetki on kuitenkin lähestymässä.

Lapsia hyväksikäyttäneitä pappeja on ilmiannettu poliisille. Epäilyttävästi lasten seurassa käyttäytyneistä papeista on lähetetty huolestunutta postia kirkon johdon suuntaan, mutta ne eivät ole tuottaneet toimia. Ilmiantajat ovat joutuneet painostamisen kohteeksi. Heitä on potkittu pihalle kirkon viroista. Toki pahimpia tapauksia tuomitaan maallisissa oikeussaleissa. Piispat pitävät ne tapaukset parhaansa mukaan piilossa. Eivätkä kaikki toimittajat halua luoda turhia jännitteitä tai loata kirkon mainetta.

Sen sijaan katolinen kirkko on ilmoituksissaan ollut abortti sitä ja perusarvot tätä. Pedofiliaskandaalin on jäänyt taustalle. Julkisuuteen tulleita uhreja ei auteta kirkon suunnalta. Auttamisella tiedostettaisiin hyväksikäyttö kirkon ongelmaksi.

Vuonna 2008 veli Krzysztof Poplawski moitti julkisesti arkkipiispa Zygmunt Kaminskia. Syynä oli Kaminskin paimenkirje, jossa hän ruoski paikallisen katolisen koulun hyväksikäyttöskandaalin paljastaneita liperikauloja. Syyttäjille tietoja antanut veli potkittiin pihalle luostaristaan kirkon arvovallan heikentämisestä.

Kuukautta myöhemmin piispa Piotr Libera ilmoitti lähettäneensä useamman papin nimet Vatikaaniin. Heitä oli syytetty sopimattomasta käytöksestä lapsia kohtaan. Samaisessa skandaalissa paljastui muita pappeja, mutta se ei ole johtanut toimiin Puolassa.

Yksittäisten tapausten tutkinta jätetään Puolassa piispojen harkinnanvaraan. Sen takia kirkon johdon on helppo tehdä päätös: Kirkon edun takia tästä aiheesta on vaiettava. Aivan kuten on tehty monessa muussakin maassa. Ehkä tänä vuonna tarpeeksi moni puolalainen tajuaa prioriteettien tärkeysjärjestyksen olevan väärä, jos kirkon maine menee pedofiilien paljastamisen edelle.

Hyväksikäyttöä Hollannissa

Roomalaiskatolisen kirkon komeiden seinien sisällä on jälleen karmeaa sisältö. Vuoden alkupuolella Belgiassa selviteltiin miten liperikauluksiset miehet ovat hiplailleet lapsia, sekä tietenkin miten piispat ovat salailleet pappien tekosia. Belgialaisten pappien siunaukseksi voi laskea sen, ettei heidän keskuudestaan paljastunut samanlaista salailua kuin esim. Irlannista, Australiasta ja Yhdysvalloista.

Ja nyt tutkintaa on tehty Hollannissa.

Tutkintakomissio on selvitellyt katolisen kirkon sisäisiä dokumentteja. Koulut, seminaarit ja orpokodit ovat jälleen sisältäneet pappeja, jotka ovat hyväksikäyttäneet lapsia. Ilmiö oli ylemmän tason pirutorjujien tiedossa, mutta he päättivät suojella kirkon mainetta. Seksuaalisuudesta ei ollut soveliasta puhua avoimesti. Eli oli helpompaa olla hiljaa hyväksikäytöistä. Tilanne muuttui 80-luvulla, kun piispainkokous myönsi hyväksikäytöt. 80-luvulta vuoteen 2011 on kuitenkin tapahtunut vielä tuhansia hyväksikäyttöjä. Jotkut tapauksista ovat olleet epäsoveliasta koskettelua. Joskus taas papin tai seurakunnan työntekijän sukupuolielimet ovat eksyneet väärään aukkoon.

Hyväksikäytön uhri Bert Smeets on lukaissut läpi tutkintakomission raportin. Hän toteaa, ettei raporttissa ole selvitetty tarpeeksi tarkasti minkälaista hyväksikäyttöä on tapahtunut.

"Tapaukset pysyvät epämääräisinä. Kaikenlaista tapahtui, mutta kukaan ei tiedä tarkalleen mitä tai kenen toimesta. Näin he voivat välttää vastuun."

Katolinen kirkko on aloittanut korvausten maksamisen uhreille. Toivottavasti saamme pian lisää tietoa siitä miten kirkon virkailijat ovat suorittaneet salailuoperaatioita.

Hei me raiskataan lapsia, osa 4

Edellisissä osissa käytiin läpi pikaisesti sitä miten katolisen kirkon suuri pedofiliaskandaali on edennyt maailmalla. Osa 1. Osa 2. Osa 3. Ostin tänään Rolling Stone -lehden. Siinä on loistava artikkeli katolisen kirkon salailusta.

Sabrina Rubin Erdely on kirjoittanut monsignor William Lynnin edesottamuksista katolisessa kirkossa. Hieman yllättäen hän on ensimmäinen ja ainoa mies jota syytetään pedofiliaskandaaliin liittyvästä salailusta. Edellisinä vuosikymmeninä syytettyjen penkeillä on ollut yhä uudelleen niitä pappeja jotka ovat tunkeneet sukupuolielimiään lasten sisälle, mutta Lynn on ensimmäinen joka on melkein joutumassa vastuuseen lapsia ahdistelleiden pappien suojelemisesta.

Lynnin oikeuskäsittelyssä on kaivettu esiin Philadelphian hiippakunnan salaisia papereita. Nimittäin, tämä herrasmies oli vastuussa salaisten arkistojen ylläpidosta. Lynn keräsi ja välitti tietoja pahoihin tekoihin syyllistyneistä seurakunnan työntekijöistä. Kuten katolinen kirkkolaki määrää. Tärkeintä miehen työssä oli - kuten useat esimerkit ovat osoittaneet - suojalla kirkon mainetta. Siksi lapsia hiplailleita pappeja siirreltiin seurakunnasta toiseen. Lynnin saamien ohjeiden saattelemana. Vastuu päätöksistä on kardinaalien harteilla, mutta heitä ei saada syytettyjen penkille. Siksi Lynn on syyttäjän tähtäimessä Philadelphiassa.

Jokaisella katolisella hiippakunnalla on omat salaiset arkistot. Sinne arkistoidaan ne tiedot, jotka olisivat liian skandaalimaisia tavallisiin henkilötietoihin taltioitavaksi. Tuhmia tekoja kuvaillaan ns. luonnottomiksi sekaantumiksi tai kiltisti sanottuna epätavallisiksi tavoiksi. Lynniin liittyvissä arkistoissa on merkintöjä, joissa pappeja kuvaillaan suorin termein. Pahimpien tapausten kerrotaan suoraan olevan vaarallisia kirkon maineelle. He "istuvat ruutitynnyrin päällä". Lynn välitti tietoja ylöspäin kirkon hierarkiassa. Kardinaalit päättivät määrätä pojista kiinnostuneet papit salaiseen terapiaan. Plus tutut muutot eri paikkakunnille. Kirjoittamaton sääntö oli ettei poliisille soiteta ilmi tulleiden hyväksikäyttöjän takia.

William Lynn oli myös hellyyttävän ystävällinen puhuessaan hyväksikäytetyille. Hän sai uhrit vakuuttuneeksi siitä, etteivät papit enää työskentelisi pastoreina. Lynn valehteli. Eikä se ole ainoa epärehellinen purkaus miehen suusta. Kun eräs uhri tuli julkisuuteen ilmoitti Lynn, että syytetty pappi Stanley Gana oli kieltänyt syyllisyytensä. Vaikka Gana oli aikaisemmin tunnustanut hyväksykäytön, kuten Lynn oli tiennyt hiippakuntansa valitusten valvojana. Puolustuksekseen Lynn sanoi, että hän luuli tunnustuksen olevan papin ja tunnustajan välinen luottamuksellinen asia.

Rolling Stonesin artikkelissa on lisää herkullisia yksityiskohtia siitä mitä tuhmat papit ovat tehneet lasten kanssa. Niistä riittää kuiskittavaa kirkon käytävillä, sillä syyttäjän toimisto sai määräyksen voimalla salaiset arkistot selattavakseen. Silloinen syyttäjä Lynne Abraham oli aivan ihmeissään perehtyessään laajaan materiaaliin. Kirkon edustajat olivat puhuneet 35 pappiin kohdistuneesta syytöksestä ja epäilystä. Niitä ei oltu edes ilmoitettu poliisille. Mutta arkistoja selaamalla paljastui satoja uhreja joita 169 pappia oli ahdistellut. Ehkä papeille ei opetettu matematiikkaa.

Lynnin oikeudenkäynti alkaa talvella. Sen lopputulos on ratkaiseva katolisen kirkon tulevaisuudelle Yhdysvalloissa. Mikä tahansa on tuomarin päätös Lynnin syyllisyydestä päätyvät salaisten arkistojen dokumentit osaksi julkaistuja todisteita. Eli luvassa on lisää paljastuksia siitä mitä on puuhailtu kirkon seinien sisällä. Parhaimmassa tapauksessa se valaisee kunnolla katolisen kirkon käyttämiä salailumenetelmiä.

Hei me raiskataan lapsia, osa 3

Tarinat ovat tuttuja viime vuosilta. Yhä uudelleen joku katolisen kirkon pappi on kosketellut itseään katsellessaan lapsia, tai kosketellut lapsia, tai taivutellut lapset koskettamaan papin sukupuolielimiä, tai tunkenut sukupuolielimensä lasten sisään. Jälkeenpäin pappi on saanut lapset häpeämään tapahtunutta kertomalla sen olleen syntiä. Lapis ottaa vastaan syntien anteeksiannon itse papilta. Eikä tapahtuneesta kannata hiiskua vanhemmille, sillä he vihaisivat saastaista lastaan, jne. Näin lapsi saadaan hyväksikäyttökierteeseen.

Ongelmat eivät lopu tuohon, sillä kuvoihin astui katoliselle kirkolle suurin ongelma. Kirkon pomot ovat salailleet alaistensa rikoksia. Hyväksikäyttötapausten paljastuessa on ilmennyt, että yhä korkeammalla pyhällä penkillä istunut mies on ollut tietoinen lapsia ahdistelevasta papista, mutta tuota pappia ei ole ilmoitettu poliisille. Hassuihin hattuihin ja kaapuihin pukeutuneet miehet ovat ajatelleet, että he ovat lain yläpuolella. Psykologinen perustelu on ollut yleensä se, että lapsia raiskanneet papit ovat tehneet syntiä. Synti on teologinen ongelma, jonka ratkaisu kuuluu kirkolle. Siksi ongelmaa ei tarvitse saattaa viranomaisten tietoon. Tämän lisäksi paljastuessaan hyväksikäyttö aiheuttaisi katolisen kirkon kritiikkiä, joka ei ole toivottavaa.

Paavi Johannes Paavali II on kuollut, joten yhä jatkuvan pedofiliaskandaalin vastuu on paavi Benedictus XVI:n harteilla. Tiedotus on muuttunut pakon edessä paremmaksi, sillä edellisen paavin aikana ongelmaa ei edes tiedostettu virallisesti. Johannes Paavali II kuvaili pedofiliaskandaalia vain Yhdysvaltojen ongelmaksi, jota ei ollut olemassa muualla. Vaikka hyväksikäyttötapauksia oli tullut julki kaikista maailman kolkista.

Paavi Benedictuksen kannalta nolointa on se, että hän oli kardinaali Ratzingerina (ennen level-uppia) vastuussa ylimmän valvontaelimen johtamisesta, eli entisen inkvisition modernin version - katolisen kirkon opin puhtautta valvova yksikkö - pomo. Toistaiseksi on paljastunut ainakin yksi selvä todiste siitä miten Ratzinger oli mukana salailussa. Kun ottaa huomioon miten skandaalien hyssyttelyssä on kadonnut todisteita (katso edellinen osa), niin jostain voi vielä paljastua vaikka mitä.

Vuonna 1985 kalifornialainen piispa John S. Cummins yritti saada pappi Stephen Kieslen pappisvihkimyksen perumista. Syynä tietenkin se, että Kiesle oli hyväksikäyttänyt lapsia useampaan kertaan urallaan nuorisopappina. Vuonna 1978 hän oli sitonut kaksi poikaa (12 ja 10 v) kiinni tuoleihin ja... noh, arvaatte kyllä ilman tarkempia selostuksia. Syytöksiä ilmestyi säännölliseti Kieslen pappiuran aikaan. Piispa John S. Cummins ei ollut ensimmäinen, joka kirjoitti huolestuneena Kieslen käytöksestä nuorten läheisyydessä. Jo vuonna 1981 pastori George E. Crespin kirjoitti Vatikaaniin, että Kiesle oli "kyseenalaisessa suhteessa" alaikäisen kanssa. Kirje huokuu eufemismeja. Huolia aiheutti myös se, ettei Kiesle näyttänyt elävän hengellistä elämää. Kaiken kaikkiaan Ratzingerin johtama yksikkö sai useamman kirjeen, joissa ilmaistiin huolestuneisuus Kieslestä ja suositeltiin tilanteeseen puuttumista.

Miten kirjeisiin vastattiin?

Kirjeitä lähetettiin Kaliforniasta useampana vuonna. Kieslen tapaukseen ei annettu suoria vastauksia, mutta katolisen kirkon opin puhtautta valvovat miehet ilmoittivat, että he kyllä harkitsevat tapausta. Harkinta vain kesti niin kauan, että Kieslestä huolestuneet piispat tiedustelivat tarvitsiko Vatikaani lisää tietoa vai mikä siellä nyt kestää. Kardinaali Ratzinger oli täysin tietoinen tapauksesta, sillä hän oli myös lähettänyt kirjeen Kaliforniaan, jossa tiedusteltiin jotakin Kieslestä.

Lopulta saapui harkittu katsaus, jonka oli kirjoittanut itse Ratzinger:

Most Excellent Bishop
Having received your letter of September 13 of this year, regarding the matter of the removal from all priestly burdens pertaining to Rev. Stephen Miller Kiesle in your diocese, it is my duty to share with you the following:

This court, although it regards the arguments presented in favor of removal in this case to be of grave significance, nevertheless deems it necessary to consider the good of the Universal Church together with that of the petitioner, and it is also unable to make light of the detriment that granting the dispensation can provoke with the community of Christ's faithful, particularly regarding the young age of the petitioner.

It is necessary for this Congregation to submit incidents of this sort to very careful consideration, which necessitates a longer period of time.
In the meantime your Excellency must not fail to provide the petitioner with as much paternal care as possible and in addition to explain to same the rationale of this court, which is accustomed to proceed keeping the common good especially before its eyes.

Let me take this occasion to convey sentiments of the highest regard always to you.

Your most Reverend Excellency
Joseph Cardinal Ratzinger

Ratzinger painotti kirkon maineen suojelua. Hän kirjoitti suorasukaisesti, että heidän täytyisi huolehtia katolisen kirkon yhteisestä hyvästä. Koska kyseessä oli nuori pappi, aiheuttaisi pappisvihkimyksen peruminen liikaa kouhuntaa seurakuntalaisten parissa.

Kalifornian piispat näkivät heti mistä oli kyse. George Mockel kirjoitti John Cumminsille:

My own reading of this letter is that they are going to sit on it until Steve gets quite a bit older. My own feelins is that this is unfortunate.

Pappi Kiesle menetti viimein pappisvihkimyksensä vuonna 1987. Siihen asti hän oli työskennellyt jatkuvasti lasten keskuudessa. Tällä vuosituhannelle nostetut syytteet Kiesleä vastaan viime vuosikymmenten hyväksikäytöistä ovatkin vanhentuneita, joten niitä ei käsitellä oikeudessa.

Se mikä on erittäin outoa kaikkien noiden kirjeiden lähettämisessä on katolisen kirkon tapa ottaa etäisyyttä pedofiliaskandaaliin viimeisen kymmenen vuoden aikana. Monsignore Scicluna, Vatikaanin virallinen oikeudenmukaisuuden edistäjä ja katolisen opin puhtautta valvovan yksikön edustaja, oli kommentoinut vuosituhannen alussa, ettei pedofiliatapausten käsittely kuulunut kardinaali Ratzingerin johtaman yksikön alaisuuteen vuosina 1975 - 2001, joten he eivät voineet olla tietoisia ongelman laajuudesta. Kuitenkin kirjeenvaihto esim. Kieslen tapauksessa todistaa, että piispat nimenomaan tiedustelivat miten asiassa edetään Ratzingerilta. Haastattelu on käännetty myös suomeksi.

Tässä yhteydessä haluaisin painottaa joitakin asioita. En usko, että vuosien 1975 ja 1985 välillä tuotiin kongregaatiomme tietoon ainoatakaan tapausta pappien pedofiliasta. Lisäksi vuoden 1983 kanonisen oikeuden lakikirjan julkaisun jälkeen oli jonkin aikaa epätietoisuutta siitä, mitkä erityisen vakavat rikokset oli varattu tämän viraston hoitoon. Vasta vuoden 2001 motu proprion myötä pedofiliarikokset tulivat yksinomaan meidän tehtäväksemme. Siitä lähtien kardinaali Ratzinger osoitti suurta viisautta ja päättäväisyyttä näissä tapauksissa. Hän osoitti samalla suurta rohkeutta kohdatessaan kaikkein vaikeimpia ja hankalimpia tapauksia, sellaisia, joissa henkilöt eivät itse hyväksy tehtyjä päätöksiä. Siksi nykyisen paavin syyttäminen peittelystä on sekä väärin että herjaavaa.

*käyttää minuutin rauhoittumiseen*

Huh, okei.

Jos katolisen opin puhtautta valvova yksikkö ei muka ollut tietoinen lasten hyväksikäytöistä, niin kuka katolisen kirkon sisällä valvoi hyväksikäyttöjä vuosina 1975 -2001? Jos Scicluna ja kumppanit eivät muka saaneet kirjeitä huolestuneilta piispoilta siitä miten heidän alaisuudessa oli lapsia seksuaalisesti hyväksikäyttäviä pappeja, niin mistä nuo esim. New York Timesin siteeraamat kirjeet vuosilta 1981 - 1985 ilmestyivät ja minne ne oikeasti sitten muka menivät? Monsignore Scicluna ei ole toistaiseksi keksinyt vastausta.

Jos väittäisin monsignore Sciclunan olevan valehteleva mätämuna, niin se voitaisiin tulkita vihapuheeksi. Siksi jätän esittämättä sellaisen väitteen.

Monsignore Scicluna lainailee myös tilastoja siitä miten katolisen kirkon sisällä paljastuneita hyväksikäyttötapauksia onkin yllättävän vähän. Mutta jostain käsittämättömästä syystä hän käyttää pelkästään katolisen opin puhtautta valvovan yksikön saamia tietoja, jotka ovat murto-osa paljastuneista tapauksista. Outoa käytöstä.

Salailua painottava käytäntö oli esillä hieman yllättäen viime vuonna, kun kardinaali Dario Hoyos kehuskeli kirjeellään. Hoyos oli ylistänyt salailua edistänyttä ranskalaista piispaa, joka ei ollut ilmiantanut lapsia raiskannutta pappia. Kyseinen pappi Rene Bissey sai tuomion 11 alaikäisen pojan hyväksikäytöistä vuosina 89 - 96. Hoyos kirjoitti piispa Pierre Picanille näin:

"You have acted well and I am pleased to have a colleague in the episcopate who, in the eyes of history and of all other bishops in the world, preferred prison to denouncing his son and priest."

Hoyos ei nähnyt kirjoittelussaan mitään ihmeellistä, sillä olihan itse paavi Johannes Paavali II hyväksynyt kirjeen. Johannes Paavali II oli kehunut suoraan Hoyosia kirjeen kirjoittamisesta. Heidän mielestään oli hienoa, että joku menee mieluummin vankilaan kuin ilmiantaa alaisensa kirkossa. Systemaattinen salailu ja pedofiilipappien suojelu oli hyväksytty käytäntö. Nykyinen paavi ei mielellään tuomitse kardinaali Hoyosin kirjoittelua, sillä samaisessa tilaisuudessa Hoyosin ja Johannes Paavali II:sen kanssa oli - wait for it- kardinaali Ratzinger.

Jos haluat tietää lisää siitä minkälaisia tapauksia katolinen kirkko on työntänyt kaappeihin ja minkälaisia tuomioita hyväksikäyttävät papit ovat saaneet, niin lukaise läpi David Yallopin kirjoittama Beyond Belief.

Hei me raiskataan lapsia, osa 2

Viimeksi jäin siihen Rita Millan tapaukseen, joka tuotti ensimmäisen särön katolisen kirkon salailubunkkeriin. Tuo särö aiheutti sen, että katolisen kirkon salailemat hyväksikäyttöskandaalit alkoivat nousta jopa teoriassa poliisia kiinnostaviksi rikoksiksi.

Nykyisin otsikoissa riehuneen kirkon pedofiliaskandaalin ensimmäinen tunnettu ja ns. kiven vierimään tyrkännyt tapaus oli isä Gilbert Gauthe. Yksityiskohdat käydään läpi Beyond Belief -kirjassa verenpainetta räjäyttävällä tavalla. Gauthe hyväksikäytti useita poikia usean vuoden ajan. Häntä valvoneet piispat siirtelivät pappia hiippakunnasta toiseen. Gauthen puolustusasianajajaksi määrätty Ray Mouton oli ensimmäisiä kirkon ulkopuolisia ihmisiä, joka ymmärsi miten vakava ja laaja salailu oli tapahtunut. Hän kirjoitti kahden papin (Thomas Doyle ja Michael Peterson) kanssa vuonna 1985 ohjekirjan siitä miten katolisen kirkon pitäisi reagoida ja tuoda julki hyväksikäyttötapaukset. Jos ohjeita ei seurattaisi, vaan salailu jatkuisi, niin kirkko voisi joutua maksamaan jopa (varovasti silloin arvioiden) miljardi dollaria korvauksia uhreille ja heidän perheilleen. Pedofiilipappeja arvioitiin olevan kirkon seinien sisällä n. 1000 kpl. Moutonin raportissa suositeltiin mahdollisimman avointa tiedotusta medialle. Muuten mielikuvat salailusta vahingoittaisivat korjaamattomasti kirkon mainetta.

Raportti aiheutti pari pakollista kiitosta ja nyökkäilyä siihen malliin, että vakava ongelma otetaan vakavasti. Mutta kuinkas sitten kävikään. Vielä viime vuonna saimme lukea siitä miten katolisen kirkon piispat, kardinaalit ja monsignorit ovat tehneet kaikkea muuta kuin noudattaneet raportin suosituksia. Prioriteetti on ollut kirkon maineen suojelu, ei uhrien edun tavoittelu. Uhreja on painostettu ja lahjottu pysymään hiljaa "yhteisen edun nimessä." Lapsia raiskanneiden pappien tiedostoja ei suostuta luovuttamaan poliisille. Pappien nimiä ei kerrota tutkijoille. Hyväksikäytöistä uutisoivia lehtiä on boikotoitu. Syyteoikeuden vanhentumista purkavat aloitteet on tyrmätty parkuhuudoin kirkon kampanjoissa, sillä vanhentuvat rikokset estäisivät jo haudattujen hyväksikäyttötapausten käsittelyn oikeudessa. Katolinen kirkko on käyttänyt valheita salatakseen totuutta.

Kirkko on hankaloittanut poliisitutkintaa. Eikä aina poliisi ole edes alkanut tutkimaan hyväksikäyttöepäilyjä, vaikka uhri itse sitä vaatii. Poliisitkin ovat huolissaan kirkon hyvästä maineesta. Irlanti on pahin esimerkki tuollaisesta mentaliteetista viranomaisten parissa. Irlannin poliisi on tehnyt uskomatonta yhteistyötä katolisen kirkon kanssa. Hallituksen tilaamassa tutkinnassa paljastui, että jopa kaikkein selkeimmässä hyväksikäyttörikoksessa poliisi on luovuttanut todisteita takaisin Dublinin hiippakunnalle ja jättänyt syytteiden tekemiset kesken.

60-luvulla Britannian valokuvausketjussa havaittiin kehitykseen tullut filmirulla, joka sisälsi alastomien lasten kuvia. Se lähetettiin Scotland Yardille. Tilauskaavakkeesta selvisi, että kuvat oli lähetetty Irlannista. Scotland Yard lähetti filmirullan Irlannin poliisille, Gardaille. Siihen asia jäikin viralliselta puoleltaan. Dublinin poliisipäällikkö Costigan järjesti yksityisen rupattelutuokion silloin Dublinin johtavan katolisen kirkon edustajan, arkkipiispa McQuadin kanssa. McQuad sai kuulla, että filmirulla oli lähetetty erään papin nimissä lastensairaalasta Dublinissa. Poliisipäällikkö pyysi arkkipiispaa ottamaan jutun käsiteltäväkseen, sillä poliisi ei voinut todistaa mitään.

Lue tuo uudelleen.

Vaikka heillä oli kädessään papin nimi ja filmirullalla 26 alastokuvaa 10 - 11-vuotiaista lapsista. Poliisipäällikkö kertoi arkkipiispalle, ettei poliisi tekisi tämän enempää asian tiimoilta.

Filmirulla katosi.

Arkkipiispa McQuad otti paljastuneen papin puhutteluun. Hän vakuutti, että kyseessä oli ollut lähes viaton uteliaisuus. Pappi ei enää sortuisi vastaaviin tekoihin. Hän oli katolisen kirkon puhuttelussa kolmeen kertaan. Näiden keskustelujen muistiinpanot on poistettu kirkon arkistoista. Kun piispa Dunne halusi ilmoittaa papin suoraan poliisille, kielsi arkkipiispa McQuad Dunnea etenemästä asiassa. Skandaali oli onnistuttu välttämään. Alastomia lapsia valokuvannut pappi pysyi lastensairaalassa. Myöhemmin paljastui, että pappi oli myös valokuvauksen lisäksi kosketellut lapsia. Se on myös oma tarinansa salailusta.

Irlantilainen tutkintakomissia alkoi penkomaan uskonnollisten järjestöjen hoitolaitoksia 90-luvulla. Yhteistyön edellytys uskonnollisten laitosten kanssa oli erittäin jännä juttu. Esim. Christian Brothers -laitos tekisi yhteistyötä tutkijoiden kanssa, kunhan heitä vastaan ei nostettaisi syytteitä. Jostain käsittämättömästä syystä ehtoon suostuttiin. Kappas vain, tutkinta paljasti systemaattisesti jatkuneen lasten hyväksikäytön ja pahoinpitelyn. Todistusaineistolla ei tehnyt mitään, sillä sopimus esti niiden käytön oikeudessa. Un-fucking-believable.

Ehkä edes julkitulleet hyväksikäyttäjät saataisiin häpeämään tekojaan, kun tutkinnan tuloksissa lukisi lapsia raiskanneiden miesten nimet. No eipä tietenkään, sillä yhteistyösopimuksessa oli myös ehtona, ettei kenenkään nimiä julkaistaisi. Christian Brothers käsittelisi ja hoitaisi hyväksikäyttöongelman itsenäisesti ja anonyymistä, luottakaa vain heihin. Jumal'auta!

Viimeisenä leuan lopautuksena lattialle Irlannin uskonnolliset järjestöt olivat laatineet sopimuksen opetusministerin kanssa. Järjestöt tiesivät, että heidän toiminnastaan paljastuisi epämieluisia asioita. "Yhteisen hyvän" nimessä he vaativat silloiselta ministeri Michael Woodsilta sopimusta, jossa ei ainoastaan estettäisi syytteiden nostaminen uskonnollisia järjestöjä vastaan, eikä pelkästään peiteltäisi syyllisten identiteettejä, vaan myös ehkäistäisiin korvausmaksujen maksaminen. Kyllä. Jos jotkut perheet saisivat jotenkin oikeudessa itselleen korvauksia hyväksikäytöistä, niin maksajiksi eivät päätyisi uskonnolliset järjestöt (joita Conference of Religious of Ireland edusti). Kaikki tutkinnasta johtuneet kustannukset (n. miljardi euroa) päätyivät siis veronmaksajien piikkiin. Hallituksen ja Conference of Religious of Irelandin sopimus pysyi salassa vuoteen 2003 asti.

Hermot riekaleina. Joudun jatkakaan tätä kolmannessa osassa.

Hei me raiskataan lapsia, osa 1

Katolisen kirkon pedofiliaskandaali jatkuu vuodesta toiseen. Uusia hyväksikäyttötapauksia ilmenee aina jostain maailman kolkasta. Edellisten vuosikymmenten tuhmat tekoset ovat otsikoissa. Se on yksi tekijä katolisen kirkon nykyiselle kurimukselle. Yhä harvempi kehtaa sanoa ääneen olevansa katolista uskoa seuraava. Pappipula pahenee, kun seminaareihin ei enää eksy nuoria miehiä. Apu löytyy onneksi robotiikasta. Jäsenkadon lisäksi kirkon kirstuista katoaa kolikoita, kun hiippakunnat joutuvat maksamaan miljoonia ja taas miljoonia korvauksina hyväksikäyttöjen uhreille.

Nostan aiheen jälleen esiin blogissani, sillä erehdyin lukemaan Beyond Belief - The Catholic Church and the Child Abuse Scandal -kirjaa. David Yallop on koonnut kansien väliin katolisen kirkon historian hyväksikäyttöjen ja pahoinpitelyjen salailussa. Ilmiö ei ole uusi. Yallop käy läpi miten papit kirjoittivat varoittavia tekstejä toisten pappien rikoksista ja pervouksista. 1051 ilmestyi Liber Gomorrhianus, jossa tuomittiin pappien harrastama sodomia ja vaadittiin paavia puuttumaan asiaan. Kirjassaan piispa Pietari Damian kuvaili miten jotkut piispat salailivat rikoksia ja suojelivat syyllisiä pappeja. Eniten häntä kauhistutti miten papit saalistivat nuoria poikia. Damian vaati pervojen pappien pappisvihkimyksen perumista.

Vuosisadan välein ilmestyi kirja, jossa tuomittiin samalla tavalla samat karmeudet. The Decree of Gratian jopa suositteli pedofiilipappien ekskommunikaatiota.

Pappeja suojeleva salainen systeemi astui voimaan vahvana 1600-luvun jälkipuoliskolla. Beyond Belief kertoo miten silloinen laaja salailu jatkui vuosikymmeniä, kun pedofiilipappeja kierrätettiin ympäri maita ja mantuja. Pahat tapaukset ylennettiin, jotta he eivät olisi tavallisen seurakunnan parissa tekemässä pahojaan.

Historia toistaa itseään, sillä vastaavat teot olivat järjestelmällisesti paikallaan toisen maailman sodan jälkeen ympäri maailmaa. Pyhä istuin asetti määräyksiä, joilla papit arvioitiin kirkon seinien sisällä. Pedofilia oli karmea synti joka tuomittiin rajuin julistuksin. Mutta se ei ollut kirkon silmissä rikos, joten sen käsittely kuului moraalikysymyksenä papeille. Ongelmien kasaantuessa ja maallisten tuomioistuinten kysellessä miten helvetissä te mulkerot teitte noin tyhmästi, oli vastaus olkapäitä kohauttelevan viaton: "Me luotimme psykiatrien arvioihin pedofiilipapeista!"

David Yallop viipaloi vastalauseen tarkastelemalla silloisia sisäisiä muistiinpanoja (katolinen kirkko oli täysin tietoinen siitä miten rajuja rikoksia sen seinien sisällä tapahtuu), mutta nyt tarvitsen pienen rauhoittumistauon.

*vetää henkeä*

1962 Pyhä istuin määräsi, että "sanoinkuvailemattoman rikoksen" käsittelyssä uhrin pitäisi kirjoittaa virallinen valitus tapahtuneesta kirkolle 30 päivän sisällä. Jos uhri sattuisi olemaan lapsi, joka ei ymmärrä mitä tapahtuu ja mistä saisi apua, niin arvatkaapa miten uhrille voi käydä myöhäisen valituksen seurauksena? Ekskommunikaatio. Salailun tarkoituksena on tietenkin suojelle viattomia ihmisiä vääriltä syytöksiltä. Samalla varmistuu, että kirkon maine saadaan pysymään puhtaana, jos syyllisten pappien syyttäjät eivät saakaan sanottavaansa julkiseksi.

Hyväksikäyttöskandaalit lähtivät purkautumaan, kun tarpeeksi moni uhreista uskalsi tulla julki tietoineen. Ensimmäisen kiven heitti Yhdysvalloissa Rita Millan tapaus. 1984 paljastui, että teinityttö oli ollut seitsemän papin seksileluna. Kaikki alkoi tunnustuskopista, jossa pappi kävi käsiksi tyttöön. Isä Santiago Tamayo hyväili 16-vuotiaan rintoja. Hän sai painostettua Ritan olemaan hiljaa tapahtuneesta. 18-vuotiaana Rita oli säännöllisesti tyydyttämässä Tamayon syntitarpeita. Tamayo oli selittänyt: "Jumala haluaa sinun pitävän tämän papin tyytyväisenä. Se on sinun velvollisuutesi."

Los Angelesin St Philomena kirkon liperikauluksisista löytyi muitakin himokkaita miehiä. Tamayo päästi mukaan kuusi miestä. Kukaan papeista ei käyttänyt kondomia. Rita pamahti paksuksi vuonna 1980. Tyttö passitettiin "opiskelemaan lääketiedettä" Filippiineille. Ritan vanhemmat eivät tienneet mitään raskaudesta. Papit antoivat tytölle 450 dollaria, jolla piti selvitä seitsemän kuukautta. Rita melkein kuoli synnytyskomplikaatioihin. Lapsi olisi pappien ohjeiden mukaan pitänyt jättää Manilaan. Apua ei saatu kirkolta edes sen jälkeen kun Ritan vanhemmat saivat selvillä mitä oli tapahtunut.

Vasta syytteen nostamisen jälkeen paikallinen seurakunta alkoi reagoimaan. Ritan vanhemmat vaativat isyystestin tekemistä ja useampi syyte oli uhkaavasti esillä. Toiset nuoret tytöt eivät saisi kokea sitä mitä Rita oli käynyt läpi. Syyte ei mennyt läpi oikeussaleissa, sillä rikos oli vanhentunut. Syyttäjä Gloria Allred piti lehdistötilaisuuden vuonna 1984 saadakseen huomiota. Los Angelesin hiippakunta reagoi Vatikaanin ohjeistamalla tavalla. Syylliset seitsemän pappia lähetettiin ulkomaille. Vasta vuonna 1991 isä Tamayo tuli katumapäälle. Hän tunnusti rikokset ja julkaisi kirkon sisäisiä kirjeitä. Pakoilevat papit olivat saaneet rahallista tukea kirkolta siinä missä Rita ei ollut saanut tukea raskautensa aikana. Lopullinen kompensaatio hyväksikäytetylle tytölle oli 20´000 dollarin rahasto. Kirkko ilmoitti, ettei sen perustaminen ollut mikään tunnustus tapahtuneille rikoksille. Rahasto oli hyväntekeväisyyttä Ritan tyttärelle.

Hyväksikäyttöjen salailu ohjailtiin Los Angelesin arkkipiispa kardinaali Timothy Manningin pöydän takaa. Kun hänen seuraajaksi ilmestyi piispa Roger Mahony, jatkui pakoilevien pappien rahallinen tuki ilman häiriöitä. Silloisen kardinaali Ratzingerin (häneen *pops knuckles* palaamme *cracks neck* osassa 3) alaisuudessa ollut katolisen kirkon opin puhtautta valvova yksikköä ei reagoinut Los Angelesin salailuihin. Paavi Johannes Paavali II teki Roger Mahonystä kardinaalin. Isä Tamayo ei selvinnyt ilman seuraamuksia. Hän menetti pappisvihkimyksensä. Ei Ritan takia, vaan mennessään naimisiin.

Salainen järjestelmä huolehti, että katolisen kirkon maine saisi minimaalisen kolauksen. Mutta tulossa oli niin pahoja pappeja, että järjestelmä joutui koville.

Makua seuraavasta osasta:

Paavi vieraili Denverissä 90-luvulla. Pappi Tom Economus edusti hyväksikäytettyjä lapsia. Itsekin papin uhriksi alttaripoikana joutuneena Economus tiesi miten karmea ja yleinen ilmiö on. Hän keräsi 3000 kirjettä uhreilta ja heidän perheiltään. Ne olisi luovutettu Denverissä paaville, mutta vastaanottoa ei tietenkään saanut mahtumaan viime hetken suunnitelmiin. Turvamiehet eivät suostuneet ottamaan kirjeitä vastaan. Ne heitettiin kadulle. Economus postitti ne Vatikaaniin, mutta mitään vastausta ei koskaan ilmaantunut.

Ongelmaa ei ollut olemassa, jos sitä ei virallisesti tiedostettu.

Pedofiliaa katolisessa kirkossa

Katolisen kirkon pedofiliaskandaali saa täysin ennakoitavissa olevan käänteen. Pappi Riccardo Seppia on pahemmassa kuin pulassa. Kukapa ei olisi arvannut, että hän jää nalkkiin aikeista alaikäisten poikien kanssa piehtaroimisesta. Seppian puhelinta salakuunneltiin. Siinä paljastui, että hän on sopinut marokkolaisen huumediilerin kanssa seksiseuran järjestämisestä. Isä Seppia toivoi nimenomaan epätoivoisessa tilanteessa olevia poikia.

Seppia sattui saarnaamaan juuri sen kardinaalin hiippakunnassa, joka on vastuussa katolisen kirkon pedofiliaskandaalin ratkaisemisesta.

Tämä ei mitenkään vahvista äskettäin julkaistun raportin johtopäätöstä. Pedofiliaskandaalin piikki tapahtui juuri silloin, kun vapaamielinen hippikulttuuri pääsi vaikuttamaan katolisen kirkon pappikoulutukseen. Mikä muu voisi selittää sen, että aikuiset miehet käyttävät hyväksi lapsia.

Onneksi hipit ovat syyttömiä. Katolisen kirkon tilaama tutkimus on kaikkea muuta kuin pätevä.

Katolisen kirkon pedofiiliskandaali ratkaistu

Katolinen liiga iskee jälleen. Bill Donohuen höyryä nyrkki heiluu tällä kertaa homoseksuaalien suuntaan. Katolista kirkkoa puolustava Katolinen liiga laittoi mainoksen New York Timesin sivuille. Mainoksessa paljastettiin mistä kirkkoa ravistelleessa pedofiliiliskandaalissa oikeasti on ollut kyse. Liperikauluksiset miehet eivät olleetkaan pedofiilejä, vaan... HOMOJA! Totuus on päässyt unohtumaan tiedostusvälineiltä ja kirkkoa kritisoivilta ihmisiltä. Donohue selittää:

A common belief, fostered by the media, is that there is a widespread sexual abuse problem in the Catholic Church today. The evidence is to the contrary: In 2004, the John Jay College of Criminal Justice issued its landmark study and found that most of the abuse occurred during the heyday of the sexual revolution, from the mid-1960s to the mid-1980s. What we are hearing about today are almost all old cases. To wit: from 2005 to 2009, the average number of new credible accusations made against over 40,000 priests was 8.6. This is a tribute to the reform efforts that have taken place: 5 million children and 2 million adults have gone through a safe environment program. Indeed, there is no religious, or secular, institution that can match this record, either in terms of the low rate of abuse or the extensiveness of a training program.

Katolisen kirkon riveissä on todella, todella vähän lapsia seksuaalisesti hyväksikäyttäviä lapsia, Donohue toteaa. Vain yksi 750 papista on syyllistynyt johonkin pervoiluun lasten parissa. Todella harvat papit palkkaavat palkkamurhaajia. Eikä mediassa oteta huomioon lieventäviä asianhaaroa. Haaroja, mmmm.

The refrain that child rape is a reality in the Church is twice wrong: let’s get it straight—they weren’t children and they weren’t raped. We know from the John Jay study that most of the victims have been adolescents, and that the most common abuse has been inappropriate touching (inexcusable though this is, it is not rape). The Boston Globe correctly said of the John Jay report that “more than three-quarters of the victims were post pubescent, meaning the abuse did not meet the clinical definition of pedophilia.” In other words, the issue is homosexuality, not pedophilia.

Suomeksi:

A) Lasten raiskaamiset ovat todella harvinaisempia. Yleisempää on ollut kouria lapsia. Se ei ole raiskaamista.

B) Eivätkö hyväksikäytön kohteena olleet lapset olleet varsinaisesti lapsia vaan nuoria. 3/4 heistä oli teinejä, eli ei voida puhua pedofiliasta. Donohue päättelee loogisesti, että hyväksikäyttäjät olivat siis homoseksuaaleja.

Kaiken lisäksi Donohue ihmettelee miksi katolisen kirkon pappeja syyllistetään mediassa. Seksuaalinen hyväksikäyttö on yleisempää toisissa laitoksissa.

Why are priests being singled out when the sexual abuse of minors among other segments of the population is on-going today?

Donohue ei pysähdy miettimään, olisiko kirkon tekemillä peittelyoperaatioilla ja hyväksykäyttöön syyllistyneiden pappien uudelleensijoitteluruliansseilla asian kanssa mitään tekemistä. Hän huomauttaa, että nykyään kirkko valvoo ja ilmoittaa hyväksikäytöistä viranomaisille. Eikö siis voitaisi unohtaa menneet?

What accounts for the relentless attacks on the Church? Let’s face it: if its teachings were pro-abortion, pro-gay marriage and pro-women clergy, the dogs would have been called off years ago.

Eli heti kun katolinen kirkko alkaa saarnaamaan abortin, homoseksuaalisuuden ja naispappeuden puolesta, unohtuvat myös lasten seksuaalisista hyväksikäytöistä johtuvat protestit.

Donohuen prostesti tuli kuin tilauksesta oikealla hetkellä. Äskettäin julkaistiin raportti katolisesta kirkosta Yhdysvalloissa, jonka mukaan hyväksikäyttöepäilyjä on ilmoitettu entistä enemmän. Useimmat tapaukset ovat vuosikymmeniä vanhoja.

Belgian katolisen kirkon pedofiliaskandaali

Katolisen kirkon pedofiliaskandaalia on ollut tavallista ahkeramman penkomisen kohteena. Tuoreimmat tiedot tehdyistä hyväksikäytöistä tulevat Belgiasta. Belgian katolinen kirkko tutki sitä kohtaan esitettyjä hyväksikäyttösyytöksiä 1950 - 80 luvuilta. Niitä oli kertynyt 475 kappaletta. Poliisi ratsasi kirkon arkistot viime vuonna. Tietojen avulla pyrittiin selvittämään mitkä syytöksistä ovat aiheellisia ja mitkä tekaistuja. Tutkimuksen lopullinen lausunto on lohdutonta luettavaa. Kaikissa Belgian katolisisssa seurakunnissa oli tapahtunut lasten hyväksikäyttöä.

Kaikissa.

Hyväksikäytetyksi joutuminen oli myös lisännyt lasten itsemurhariskiä. Toisaalta, raportti ei ole täysin lohdutonta luettavaa. Tutkimuksessa ei näet paljastunut katolisen kirkon peittely-yrityksiä. Belgialaiset papit olivat siis fiksumpia kuin joissain muissa maissa.

Katolisen kirkon pedofiilisalailusta

Katolinen kirkko on pitkään kamppaillut pedofiiliskandaalin parissa. Kirkon sisällä on siirrelty pedofiiliaan syyllistyneitä pappeja. Salailusta tyrmistyneitä pappeja on painostettu olemaan hiljaa. Viranomaisten tutkinnoissa paljastuu, että kirkon dokumentteja on "kadonnut".

Onneksi kaikki ei katoa kuin tuhka tuuleen. Irlannin katolinen kirkko koki samoja hyväksikäyttöepäilyjä ja -tuomioita. Kirkon virallinen kanta oli, että he ovat aina halunneet tukea perusteellisia poliisitutkintoja. Vuonna 1997 Vatikaani lähetti kirjeen Irlannin piispoille. Aikaisemmin julkaisematon kirje on huolestuttava. Piispoille sanellaan menettelyohjeita. Heidän ei tarvitsisi ilmoittaa kaikkia hyväksikäyttöepäilyjä poliisille. Kirkon maineen kannalta olisi parempi jos epäilyt tutkittaisiin kirkon seinien sisällä.

Uusimmassa skandaalipaljastuksessa on se hyvä puoli, että katolisen kirkon edustajat eivät voi suunnata huomiota entiseen tyliin. Esim. Suomessa katolisen hiippakunnan Fides-lehdessä osoitettiin sormea muiden uskontokuntien suuntiin: Tuol kans paneskellaan! Noin unohdetaan se, että katolinen kirkko on systemaattisesti salannut lasten hyväksikäyttötapauksia.

Toisaalta meidän täytyy ymmärtää katolista kirkkoa. Heillä on ollut suurempiakin huolia. Perinteisten arvojen romahdus ja heteronormatiivisen perheen idea eivät ole enää itseisarvoja. Siksi kirkon täytyy aina välillä muistuttaa, että sateenkaariperheiden olemassaolo heikentää heteroperheiden asemaa. "Penalize" tarkoittaa rangaista.

Same-sex unions "penalize" traditional couples and distort the true nature of the family, Pope Benedict XVI said.

The many crises that families face are "caused by the rapid social and cultural changes" in society, the pope said Jan. 14 in a speech to officials from the city and province of Rome and the Lazio region of Italy.

Passing legislation or adopting policies that recognize "forms of unions, which distort the essence and purpose of the family end up penalizing those who, with much effort, commit themselves to living a life whose bonds are marked by stable intimacy, have juridical guarantees and are recognized publicly, he said.

Vielä katolisen kirkon salailukäytännöstä

Paavi Benedictus XVI:n ympärillä kuohuu. Saksalainen liperikaulus Gerhard Gruber on ilmoittanut, että häntä painostettiin olemaan hiljaa 30 vuotta vanhasta pedofiliatapauksesta. Münchenin hiippakuntaa kaitsi silloin Joseph Ratzinger. Pappi Peter Hullermann paljastui hyväksikäyttäjäksi. Hullermannia siirettiin toiseen seurakuntaan vuonna 1980 "terapiaan." Hyväksikäytöt jatkuivat. Poliisi kutsuttiin paikalle vasta Käytännössä katolinen kirkko hyväksyi käytännön, jossa kirkon sisällä paljastuneet pedofialiatapaukset salattiin.

Kardinaali Dario Castrillon Hoyos on ilmoittanut, että paavi Johannes Paavali II laati virallisen linjauksen tuosta käytännöstä. Siksi kirkko ei ilmoittaisi syntisiä pappeja poliisille. Toivottavasti katolinen kirkko ei selviä tästä vain parilla paavillisella kyyneleellä kameroiden edessä.

Luulit ettei katolinen kirkko voi olla enempää p¤%&½?

Luulit väärin. Connecticutin osavaltiossa haluttaisiin poistaa lasten hyväksikäyttötapausten vanhentumisrajoitukset. Enää pedofiili ei pääsisi pälkähästä vanhentuneen rikoksen kautta. Nykyinen laki määrittelee 30 vuoden keston siitä kun rikoksen uhri on täyttänyt 18 vuotta. Sitä vanhemmissa hyväksikäytöissä ei enää voida nostaa syytettä.

Ketkä mahtaisivat vastustaa tuollaista muutosta rikoslakiin?

Kolme roomalaiskatolista piispaa kirjoitti kirjeen ja yleiset valmiit saarnat kirkoille, jolla seurakuntalaisia kehoitetaan vastustamaan lakiehdotusta. He tekevät selväksi, että rikoksen vanhentumisen poistaminen laista olisi vakava uhka katolisen kirkon toiminnalle osavaltiossa.

Vaikka samaisessa ehdotuksessa laitetaan vanhoille rikoksilla erittäin kova todistustaakka, jotta rahanahneet valeuhrit eivät pääsisi tukkimaan lakitupia.

Osavaltion senaatti äänestää lopullisesta päätöksesta parin viikon kuluttua.

Paavin palli(t) uhattuna

Katolisen kirkon pedofiiliskandaali on saanut uuden yllättävän käänteen. Nykyinen paavi Benedictus XVI oli ennen pestiään kardinaali Joseph Ratzinger. 1981 hän astui tärkeään virkaan katolisen kirkon hierarkiassa. Uskonopin kongregaation johdossa hänellä oli mm. valta päättää kirkon sisäisten rikkeiden tutkinnasta. Samaisen kongregaation edellinen nimi oli inkvisitio.

Kalifornialainen pappi Stephen Kiesle käytti hyväksi lapsia. Teot paljastuivat 1978. Hän sai tuomion kahden pojan sitomisesta ja ahdistelusta. Kesällä 1981 Oaklandin piispa Cummins lähetti Kieslen tapauksen Vatikaaniin. Piispa Cummins halusi, että Kiesle erotettaisiin papinvirasta. Pari kuukautta myöhemmin Vatikaani pyytää lisää tietoja tapauksesta. Seuraavana vuonna Cummins huomautti kirjeessään, että Kieslen palauttaminen seurakunnan pariin olisi suurempi skandaali kuin erottaminen. Kalifornialaiset papit joutuivat lähettämään kirjeitä tutkimuksen edistymisestä kolme kertaa. Yksi vierailu Vatikaaniin vastaamaan kysymyksiin. Ja yhdessä vaiheessa kongretaatiolta tuli ilmoitus; voisitteko lähettää paperit uudelleen, ne hukkuivat meiltä.

Prosessin aikana Kiesle toimi vapaaehtoisena työntekijänä Pyhän Joosefin kirkossa. Nuorisopappina vuodesta 1985 lähtien. Lopulta vuonna 1987 tehtiin päätös. Kiesle erotettiin papinvirasta. 2002 Kiesle vastaan nostetaan 13 syytettä lasten seksuaalisesta ahdistelusta. Vain kaksi jää voimaan, sillä loput olivat vanhentuneita. Sitä seuranneina vuosina paljastui, ettei hän jättänyt himojaan pois. 2005 hän tunnustaa ahdistelleensa nuorta tyttöä. Kiesle saa kuusi vuotta vankeutta.

Sitä ennen Oaklandin hiippakunta maksoi sovittelurahat syytteitä nostaneille vanhemmille. Tarkkaa määrää Kieslen tekemistä hyväksikäytöistä ei tiedetä.

"He admitted molesting many children and bragged that he was the Pied Piper and said he tried to molest every child that sat on his lap," said Lewis VanBlois, an attorney for six Kiesle victims who interviewed the former priest in prison. "When asked how many children he had molested over the years, he said 'tons.'"

Mutta miten nykyinen paavi oikein liittyy tähän?

Ollessaan kardinaalina Ratzinger kirjoitti vastauksen piispa Cumminsille vuonna 1985. Kirje tuli julkisuuteen, kun Associated Press sai sen käsiinsä. Ratzingerin kirjeen kulmakarvoja kohauttava kohta on tämä:

This court, although it regards the arguments presented in favour of removal in this case to be of grave significance, nevertheless deems it necessary to consider the good of the Universal Church together with that of the petitioner, and it is also unable to make light of the detriment that granting the dispensation can provoke with the community of Christ's faithful, particularly regarding the young age of the petitioner.

Koko kirjeen sanoma lyhyesti: Erottamista puoltavat argumentit ovat todella vakavia, mutta niin ovat erottamisen seuraukset. Siksi pitää harkita tarkkaan ja pitkään kirkon etua. Tietenkin asiaa pitää tutkia, mutta samalla käsittely tietenkin kestää pitkään.

Vatikaanin edustajat ovat puolustaneet paavia. Kirje pitää tulkita koko kirjeenvaihdon kontekstissa. Lisäksi Ratzinger oli oikeasti halukas edistämään asioiden kulkua, mutta Vatikaanin sisäinen valtataistelu hidasti prosessia. Muut yrittivät salailla, Ratzinger halusi oikeutta.

Clifford Longley, a columnist for The Tablet, said the cardinal was thwarted by other senior Vatican figures who wanted to cover up the sex-abuse crisis, until he was given overall control of the issue in 2001.

Virheitä tehtiin, mutta Ratzingerin alaisten toimesta.

Toisaalla Vatikaani on tajuamassa, että systeemin täytyy muuttua.

Father Lombardi acknowledged that the Church had lost public trust and said Church law could no longer be placed above civil laws if that trust were to be recovered.

Ongelmana onkin tuo katolisen kirkon halu hoitaa asiat omien seinien sisällä. Hienojen, koristeltujen seinien sisällä. Täytyy muistaa minkälaisen kirjeen Ratzinger lähetti vuonna 2001 kaikille piispoille. Crimen Sollicitationis nimellä tunnettu paperi teki selväksi katolisen kirkon toimintaperiaatteet kun ongelmia ilmenee. Ongelmat ovat tietenkin mm. papin homoseksuaalisuus, pedofilia ja eläimiinsekaantuminen. Kirkon suorittamissa tutkinnoissa paljastuneet asiat ovat paavillisen salaisuuden alaisia. Tutkinta suoritetaan tietenkin vain Uskonopin kongregaation alaisuudessa. Ratzingerin kirjeessä ohjattiin piispoja lähettämään suoraan kongregaatiolle kaikki epäilyt alaikäisiin sekaantumisista. Tietenkin salaisuuden vallitessa.

Tämä helpotti pappien rikollisen toiminnan pitämistä poissa otsikoista, sillä jotkut piispat tulkitsivat kirjeen tarkoittavan tiukkaa salailua. Mikään ei tietenkään estä piispoja lähettämästä epäilyjä myös maallisen oikeuden eteen, mutta jotkut pitivät tuhmien pappien tapaukset vain kirkon seinien sisällä.

Katolinen kirkko rimpuilee hyväksikäyttöskandaalissa

Katolinen kirkko taisi antaa kansainväliset ohjeet tiedottajilleen. Jopa Suomessa Katolisen tiedotuskeskuksen johtaja Marko Tervaportti ei tykkää siitä miten tiedotusvälineet ovat välittäneet mielikuvaa katolisesta kirkosta. Osa protesteista on asiallista, mutta toisaalla ei näytetä ymmärtävän miksi seksiskandaali on otsikoissa vuodesta toiseen. Tervaportti muistuttaa aivan oikein, että muutkin kuin katoliset papit työntävät sukupuolielintään lapsiin. Eivätkä kaikki paljastuneet hyväksikäyttötapaukset edes ole pedofiliaa, vaan aikuisen miehen suorittamaa ahdistelua lapsia vanhempien poikien peppuja kohti.

"60 prosenttia kaikista näistä hyväksikäyttötapauksista on kirkon tulkinnan ja tilastojen mukaan enemmän homoseksuaalistaustaista kuin pedofiliaa siinä mielessä, että ne eivät enää kohdistu lapsukaisiin, vaan nuoriin miehiin," kuten Tervaportti sanoo YLE:n haastattelussa.

Hän sanoo, että osa syytöksiä nostaneista on liikkeellä puhtain motiivein, mutta osa haluaa taloudellistä hyötyä tilanteesta.

Entäs median sietämätön halu repiä otsikoita katolisen kirkon kustannuksella?

Tässä puhutaan alle prosentin osuudesta maailmanlaajuisista hyväksikäyttötapauksista. Minkä takia loppuihin 99 prosenttiin ei kiinnitetä minkäänlaista huomiota, Tervaportti tivaa.

Minä voin vastata tuohon! Se johtuu siitä, että katolinen kirkko on järjestelmällisesti salannut niin pedofiili- kuin homopappien tekemiä hyväksikäyttöjä. Varmasti Tervaportti on tietoinen tästä asiasta? Ei minuakaan sinällään vaivaa se, että jotkut katoliset papit raiskaavat ihmisiä. Protestantit, buddhalaiset, gurut ja jopa vapaa-ajattelijat voivat syyllistyä samaan syntiin. Kukapa meistä ei joskus olisi tehnyt sellaista? Katolisen kirkon tekoset rikollisten suojelussa ovat se asia miksi vihdoinkin lehdistö paasaa asiasta. Tekoset ilmaantuivat 80-, 90- ja viimeisen vuosikymmenen aikana. Yhä uudelleen hyväksikäyttöihin syyllistyneet papit vain siirrettiin toisiin seurakuntiin. Jossa jotkut jatkoivat synnillistä elämää. Kunnes tehtiin uusi siirto.

Paavi Benedict XVI julisti Vatikaanissa, ettei ihmisten pidä pelästyä mitättömistä juoruista.

Saarnassaan paavi ei suoraan käsitellyt pedofiiliasiaa. Hän totesi kuitenkin, että "usko Jumalaan antaa ihmiselle rohkeutta jottei hän säikähtäisi merkityksettömiä juoruja".

Juoruista varoittaminen onkin paikallaan. London Evening Standard kertoo miten kardinaali Ratzinger johti syytösepäilyjen käsittelyä vähemmän valoisalla tavalla. Salailevaa käytäntöä kritisoivia pappeja irtisanottiin.

Father Tom Doyle, a Vatican lawyer until he was sacked for criticising the church's handling of child abuse claims, says: "What you have here is an explicit written policy to cover up cases of child sexual abuse by the clergy and to punish those who would call attention to these crimes by the churchmen.

Myös New York Times levittelee "merkityksettömiä juoruja" joiden mukaan peräti 200 poikaa hyväksikäyttänyt pappi sai pysyä virassaan, useista varoituksista huolimatta. Kirkon tärkein huoli maineen vaaliminen. Mikä onkin ymmärrettävää, sillä jos skandaali tulisi tietoisuuteen, niin maine menisi. Kirkko olikin aivan oikeassa, sillä nyt skandaalin velloessa otsikoissa on kirkon maine mennyt. MOT.

Katolinen kirkko ei ehkä ole luottanut maalliseen oikeuteen hyväksikäyttäjien rankaisemissa. Sen sijaan suositaan synnin tunnustamista ja katumista. Katolinen hiippakuntalehti Fides sisältää monsignore Charles J. Sciclunan haastattelun. Scicluna käy läpi syitä sille miksi niin monet syytetyistä eivät päätyneet oikeuden eteen. Kolmesta tuhannesta syytetystä n. 60 % ei käynyt läpi oikeudenkäyntiä.

"Ennen kaikkea siksi, että syytetyt ovat olleet jo iäkkäitä, mutta heitä vastaan on silti tehty hallinnollisia ja kurinpidollisia päätöksiä, jollaisia ovat esimerkiksi kielto viettää messua uskovien läsnäollessa, kielto kuunnella rippejä tai velvollisuus viettää rukouksen täyttämää elämää eristyksissä."

Uskonnottomana ihmisenä en ehkä ymmärrä tuollaisien rangaistuksien merkitystä. Onneksi Scicluna muistuttaa niiden merkityksestä.

"On totta, ettei mitään muodollista (julkista) tuomiota ole annettu, mutta jokin tarkoitushan on sillä, että joku velvoitetaan elämään hiljaisuudessa ja rukouksessa..."

Tämä on täysin teoreettinen juoruilu, mutta minun silmissä käytäntö näyttää enemmän siltä, ettei kirkon puhdasta kilpeä haluttu tahrata julkisilla oikeudenkäynneillä. Eikä haluttu maksaa korvauksia.

Tilanne ei näytä ollenkaan hyvältä katolisen kirkon kannalta. Siksi heidän johtava manaaja Gabriele Amorth on avannut suunsa. Mistä pedofiliaskandaalin jatkuva käsittely otsikoissa oikein johtuu?

Paholainen on hyökkäysten takana.

“There is no doubt about it. Because he is a marvelous Pope and worthy successor to John Paul II, it is clear that the devil wants to ‘grab hold’ of him.”

Loppuun suositus katsella Deliver us from evil-dokumenttielokuva.

Ja taas, Double Trouble in Catholic Church

Katolisen kirkon tapa salailla pedofiilipappien tekosia on anteeksiantamatonta. Helmikuussa tapahtui tällaista. Saksan katolisissa sisäoppilaitoksissa paljastui vanhoja pedopappien tekosia. Pappeja kierrätettiin eri paikkoihin, jotta skandaali ei heti räjähtäisi käsiin. Nyt paljastui lisää. Paavin veljen johtamassa poikakoulussa on ollut tuhmia pappeja 60-luvulla. Entiset oppilaat ovat tulleet puhumaan hyväksikäytöstä. Kyseiset kaksi pappia ovat jo kuolleet. He saivat kuitenkin tuomioita "moraalittomista teoista." Toinen pappi oli linnassa kaksi vuotta, toinen 11 kuukautta.

Toinen paljastus tulee Hollannista. Katolisen kirkon koulut ovat olleet tutkinnan alaisina. Kulissien takaa löytyi lisää tuhmia pappeja.

60-luvulla Don Ruan luostarissa 11-vuotias Janne Geraets sai papin kouran housujensa sisään. Myöhemmin pappi kutsui pojan huoneeseensa, jotta voisi antaa pojan synnit anteeksi. Tietenkin Geraets meni sekaisin. Oliko hän tehnyt jotain väärää? Sama pappi sai antaa pojan syntejä anteeksi moneen kertaan. Geraets sanoo useamman papin olleen samanlainen.

Tutkimuksissa on tullut esiin tuttu taktiikka. Kirkko vain vaihteli pedofiilipappeja seurakunnasta toiseen. He saivat jatkaa lasten vikittelyä, kunhan papit katuivat ja rukoilivat parannusta. Hyväksikäyttöjä ei heti ilmoitettu poliisille.

Edit: 9.3.2010 Yle uutisoi asiasta.

Vapauta meidät pahasta

Katsoin eilen Amy Bergin tekemän Deliver us from evil-dokumenttielokuvan. Sitä täytyi sulatella yön yli, sillä en halunnut kirjoittaa viestiä joka on täynnä kirosanoja. Harvoin mikään televisiosta näkemäni tuottaa tunteellisia reaktioita. Dokumentin kerrontatyyli on tarkoituksella mahdollisimman rauhallinen. Se johtuu aiheesta. Deliver us from evil kertoo kuinka katolinen kirkko salaili ja suojeli pappejaan, kun nämä erehtyivät "rakastamaan" lapsia.

Isä Oliver O'Grady toimii keskipisteenä Kaliforniassa tapahtuneille tapauksille. Hän kertoo kuvaajalle aivan avoimesti saavansa kiihottavia reaktioita lapsista, varsinkin alusvaatteisillaan olevista lapsista. O'Grady ei osoita aidolta tuntuvaa katumusta. Hän puhuu kuin joku toinen olisi tehnyt niitä asioita, ja muistelee varovaisesti. Dokumentin ei tarvitse esittää pitkiä ja suoria lainauksia oikeudenkäynneissä ilmitulleista tunnustuksista. Katsojalle tulee selväksi, että aikuiset miehet ovat raiskanneet lapsia. Noin sata pappia paljastui pelkästään Yhdysvalloissa. Nuorimmat uhrit ovat olleet alle vuoden ikäisiä. Pelkästään näiden tietojen vieriminen ruudulla on hyytävää katseltavaa.

Irlantilais-japanilainen perhe päästi uuden papin kotiinsa, luottaen täysin kirkon edustajaan. Heidän tyttärensä joutui O'Gradyn uhriksi. Tytär muistaa kuinka hänen isänsä on kertonut tappavansa kaikki jotka vahingoittavat hänen tytärtään. Tytär kysyi ystävältään mitä isälle tapahtuisi jos tämä tappaisi jonkun. Tieto isän joutumisesta vankilaan pelotti tyttöä enemmän kuin papin tekoset, joten hän piti suunsa kiinni. Isä syyttää itseään. Tytär syyttää itseään. Kaikki ovat uhreja. Isä julistaa, ettei enää usko Jumalaan, sillä kirkon säännöt ovat niin selvästi ihmisten tekemiä. Vielä uskovainen aikuinen tytär purskahtaa itkuun.

Sitten tulee jotain mikä aiheuttaa aitoa raivoa.

Katolinen kirkko tuli tietoiseksi pappien tekosista. O'Gradyn synnit paljastuivat 70-luvun lopulla. Ratkaisu ei ollut ilmoittaa rikoksista poliisille. Mieshän oli pappi. Kirkon maine ja kunnioitus oli vaakalaudalla. Ratkaisu oli siis lähettää pappi toiseen seurakuntaan. Pappi jatkaa tekojaan, tietenkin katuen syntejään sitten jälkeenpäin. Piispa jatkaa ongelman siirtämistä toiseen seurakuntaan. Tätä jatkuu pari vuosikymmentä. Toimintaa ohjattiin ylhäältä asti, olihan kyseessä tiukan hierarkinen yhteisö. Vanhempia maksettiin hiljaiseksi. Usein ne jotka vaativat rikoksia julkisuuteen leimattiin huonoiksi uskovaisiksi, jotka vastustivat kirkkoa. Katoliselta kirkolta paloi satoja miljoonia dollareita.

Lopulta maallinen laki astuu mukaan kuvioihin. Skandaali leviää lehtien sivuille. Piispat ja papit joutuvat videokameroiden eteen. Katolinen kirkko ei auttanut tutkimuksissa, vaan hidasteli ja suojeli omiaan lakimiesten avulla. Mieleen jäi kohtaus, jossa piispaa kuulustellaan. Kuvakulman ulkopuolella istuu lakimies, joka keskeyttää kysymykset ja vetoaa lakiin. Piispat eivät ole varmoja siitä mitä tapahtui tai saivatko he tietää, että seurakunnassa toimi pappi, joka lähenteli lapsia. Lisäksi kirkko keksi opin, jonka perusteella papin ja piispojen väliset puheet ovat saman salaisuuden suojissa kuin rippituolissa annetut tunnustukset. Poliiseilla oli vaikeuksia saada materiaalia kasaan.

Dokumentin loppussa vuosikymmeniä kärsineet perheet kirjoittavat avunpyyntökirjeen kirkolle. He matkustavat vatikaaniin toimittamaan sitä. Kukaan ei tule ottamaan sitä vastaan.

Nykyinen paavi Ben nro 16 (entinen Ratzinger) toimi sen järjestön johtajana, jonka toimialueeseen kuului ongelmapappien hallinta. Teksasissa laadittiin syytteitä kirkkoa vastaan pedofiilien suojelusta, mutta USA:n oikeusministeriö ilmoitti ettei syytteitä voi esittää vatikaania kohtaan. Diplomaattiset suhteet antavat samalla diplomaattisen suojan.

Deliver us from evil sai Rotten Tomatoes-sivustolta täydet 100%. Se on harvinaisen hyvä arvosana. Tämä dokumentti ravisuttaa ihmistä tunneskaalan ääripäihin. Suosittelen kaikille.