31.12.12

Tapahtui vuonna 2012

Vuoden viimeinen päivä pyörii parhaillaan kohti loppuaan. On siis kliseisen vuosikatsauksen paikka! Selailen läpi vuoden tapahtumia blogini näkökulmasta.

Vuosi alkoi Magneettimedian vastaiskulla, kun he reagoivat Skepsis ry:n antamaan Huuhaa-palkintoon. Se tuotti peräti 25 kommenttia. Tammikuun naamapalmu napsahti kristillisdemokraatti Soile Haverisen nerouden takia.

Helmikuussa hämmästeltiin Islannin salaperäistä jäämatoa. Se on hyvä muistutus perspektiivin tärkeydestä. Sitten mediassa kohistiin pikaisesti siitä, että Richard Dawkins on vieläkin sitä mieltä mitä oli kirjoittamissaan kirjoissa. Olihan siinä jossain välissä taas hyvien kansanmurhien puolustamista.

Maaliskuussa poikien viipaloidut esinahat pysyivät tapetilla (vertauskuvauksellisesti). Loput kuukaudesta myhäilin Valkee Oy:n kirkasvalokuulokkeiden kanssa. MOT-ohjelmassa kerrottiin Valkeesta vähemmän mairitttelevia asioita. Kuukauden aikana tehtiin selväksi, että laitteen teholle ei ole kertynyt vakuuttavaa tieteellistä näyttöä. Myös Raamatun erehtymättömättömttymyys tuotti pientä keskustelua. Kuukauden naamapalmuilua esiintyi, kun kansanedustaja James Hirvisaari puhui hieman avioliitosta.

Huhtikuu alkoi taivaaseen lentäneellä rauskulla. Lisäksi paljastin liittyneeni kirkkoon, jotta voisin erota kirkosta. Taustalla oli kirkon säännöt kummi-systeemissä, joka ei aina mene ihan kohdalleen modernin maailman tarpeiden kanssa. Nibiru-planeetta oli silloinkin yhtä lähellä planeettaamme kuin tänään. Paniikki yrttien maailmanlopusta levisi maailmalla. Samoin paniikki vuoden 2012 maailmanlopusta kiihtyi. Kuukauden uutisankka oli muslimiehille taattu oikeus aviolliseen nekrofiliaan.

Toukokuun toilailuissa kauhisteltiin loukkaavaa t-paitaa ja NASA:n katalia salailuoperaatioita. Kardinaali Dolan todisti olevansa samanlainen olio kuin Dolan Duck. Älykkään suunnitelman mekanismi paljastettiin viimeinkin maailmalle. Battlefield -sotapeli yhdistettiin lööpistössä kotimaisiin surmiin.

Kesäkuun helteet sujuivat Jeesuksen kanssa suihkussa ja Shoo!TAG-hyönteiskarkottimen paluun äärellä. Homeopatia oli suorittamassa itsemurhaa Britanniassa. Obamagaten rahastamismotiivit tulivat ilmi. Ja hämmästyttävä verkostomarkkinoitu Bemer-magneettiterapialaite ilmestyi Suomeen.

Heinäkuussa alkoivat Lontoon olympialaisiin liittyvien salaliittoteorioiden niittäminen. Missä olit kun Higgsin hiukkanen tuhosi ateismin. Skientologiakultin PR-luhistuminen jatkui.

Elokuu oli jännää aikaa. Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogissa odotettiin suuria maanjäristyksiä. Illan hämärtyessä luin Fides -lehdestä piispa Sipon kirjoituksia. Magneettimedia paljasti tunkkaisemman puolensa. Kuun lopulla vuodatin hieman tunteitani.

Syyskuun sävelissä kuunneltiin vaarallista musiikkiaRoska-DNA tuotti kohua, sillä siihen liittyvä projekti oli oikea mediasirkus. Nibiru näkyi ja ei näkynyt. Lesbopari tuhosi uskovaisten mielenrauhan.

Lokakuussa saarnaaja Leo Meller paljastui sala-muslimiksi. Hesarissa oli mielenkiintoista juttua kotimaisesta eheytymisleiristä. Profeetta Jouko Piho jatkoi Barack Obaman vastaista kamppailuaan.

Marraskuussa suomalaiset kreationistit todistivat olevansa vielä maisemissa. Pimeydessä muistelin dosentti Bäckmanin puuhia. Valkee yritti taistella pimeyttä vastaan korvavaloillaan, huonolla menestyksellä. Salaliittoteoreetikot olivat nostamassa tunnetilojaan olemattoman siru-uhan edessä.

Joulukuun laulut alkoivat hauskalla pirulaisenpalvonnalla, johon kristityt vastasivat rukoustempauksella. Osoitin pettymykseni maya-kalenterilla ihmisiä pelottelevista ihmisistä. Sitten olikin Sandy Hook koulussa tapahtuneen verilöylyn foliopipoilua.

Siinäpä se.

Osaisiko joku skeptikko enustaa mitä tulee tapahtumaan vuonna 2013?

29.12.12

Sandy Hook surmien epäselvyydet, osa 2

Olen seuraillut Sandy Hook koulussa tapahtuneen joukkosurman salaliitttoteorisointia useamman illan ajan. Youtubessa ja useilla keskustelupalstoilla (David Icken, AboveTopSecretin, Godlikeproductionsin ja Let's Roll-palstan foorumit) on tehty internet-etsiville tyypillistä tutkimustyötä. Uutislähetyksiä on editoitu pelottaviksi koosteiksi, lapsiaan menettäneiden omaisten kuvia on tutkittu zoomauksilla ja googlailtu Sandy Hookin ja lähes kaikkien mahdolllisten asioiden yhteyksiä. Kun mikä tahansa yhteys johonkin valtion virastoon löytyy, onkin edessä hämmästelyn ja kummastelun paikka.

Menoa täytyy kuvailla koomiseksi, sillä muuten se olisi traagista.

Aloitetaan tällä videolla.



Asiaa on turha kommentoida tuolla dave j:n kanavalla. Kokeilin ja viestini poistettiin pikaisesti. Ei mitään uutta NWO:n valvontasatelliittien alla. Sitten ihmetellään miksei videota debunkata. Ihmettelyn aihe on kuitenkin esillä useammalla videolla. Robbie Parkerin perheessä sisarukset käyttävät toistensa vaatteita, sillä kuten videoille selitetään, parisen vuotta vanhassa kuvassa Emilie Parkerin käyttämä punamusta mekko onkin tuoreissa kuvissa toisen tyttären päällä! Ja se on... *hartioiden kohautusta* jostakin syystä epäilyttävää. Noh, jotkut kommentoijat netissä ovat luulleet, että Emilie onkin vielä hengissä ja tapasi Obaman. Yhdessä kuvassa Emilie Parkerin väitettiin tehneen saatananpalvontaeleen. Etusormi ja pikkurilli pystyssä tehty ele todistaa, että tyttö oli mukana pirulaisenpalvontamenoissa! En ole varma väitteen esittäjien trollaustasosta, sillä kuvassa Emilie tekee oikeasti jotakin viittomakielellä.

Toinen suosittu "todiste" salaliitosta on kuolinsyytutkija Wayne Carverin käytös kameroiden edessä. Mies huokaili, naureskeli ja pyöritteli silmiään toimittajien kysymyksille. Esim. tällainen parhaat palat-video kiertää suosittuna.



Katsellessa kokonaisuudessaan Carverin tiedotustilaisuuden selviää, että mies on kuin onkin hermostunut ja huono toimittajien parissa. Hän kertoo olevansa vasta toista kertaa videokameroiden edessä. Toimittajat esittävät kysymyksiä joihin hän juuri äsken esitti vastauksen, mikä aiheuttaa närkästymistä Carverissa. Jotkut ovat väittämässä, ettei mies ole ammatiltaan sitä mitä väittää, vaan pelkkä näyttelijä. Mikä tarkoittaisi sitä, että mies on näytellyt ammattiaan osavaltion viranomaisille reilusti yli vuoden.

Kysymyksiä on myös noussut toisen ampujan mahdollisuudesta. Silminnäkijähavainnot kertovat poliisin pidättäneen miehen, joka juoksenteni koulun lähellä. Kovin moni ei tiedä asiasta sen enempää, joten  spekulaatiot kiertävät. Käsirautojen käyttö kuitenkin päättyi melko nopeasti. Ihmisten edessä pidätettiin Chris Manfredonia, joka pyrki kouluun 6-vuotiaan tyttärensä luokse. Hänet päästettiin vapaaksi pian henkilöllisyyden todistamisen jälkeen. Tapahtuman jälkeen poliisi ei tietenkään puhunut mitään käsirautoihin laitetusta miehestä.

Ja niin edelleen. Salaliittoteoriat menevät ristiin, kun toiset ihmiset tarkastelevat poliisiradion tallenteita. Nauhoitteet ovat toistaiseksi jännittävin materialiaa, joka sopii salaisen maailmanhallituksen paljastamiseen. Niissä on kuultavissa, miten hiljainen ja rauhallinen miesääni sanoo: "End the life of Adam."

Joillekin tuo on selvä todiste siitä, että Adam Lanza oli MKULTRAmaisesti aivopesty tappohommiin (jos lapsia ja opettajia siis oikeasti tapettiin), ja radiossa annettiin operaation sotilaille hänen tappokäskynsä. 

Minulla ei ole aavistustakaan mitä se tarkoittaa, tai kuulenko sen oikein, mutta siltä se kuulostaa.

Uskovaisia vainotaan Egyptissä

Kerrassaan huolestuttavia uutisia Egyptistä. Faaraoiden suosima hautausmaakohde on kokenut kovia. Kansa mellakoitsi ja vallassa on uudet parrat. Länsimaissa pelätään poliittisesti korrektilla tavalla musulmaanien valtaannousua, kristittyjen vainojen kiihtymistä, ja yleensäkin uskontoon perustuvaa väkivaltaa.

Tämä oli ennustettavissa, sillä uskovaiset miehet joutuivat väkivallan kohteeksi. He olivat ainoastaan valvomassa, että naiset käyttäytyisivät Jumalaa kunnioittavalla tavalla. Sen sijaan miehiä alettiin hakkamaan kepeillä. Miehet olivat ainoastaan uhkailemassa naisjoukkoa fyysisellä väkivallalla, jos naiset eivät lopettaisi kauneushoitolassa käymistä ja säädyttömyksi tuomittujen vaatteiden käyttöä. Sen lisäksi miehet halusivat partureiden lopettavan miesten partojen ajelemisen.

Ihmiset eivät ole tarpeeksi ymmärtäväisiä sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka ovat vaatimassa muita elämään heidän asettamien moraalisäännösten mukaan. Kerrassaan huolestuttavaa menoa.

Toisaalla Yhdysvalloissa FoxNews valaisee kansaa vasemmiston karmeasta kultista. Kuolleiden hautajärjestelyjä ilmestyy aina silloin tällöin häiritsemään liberaaliudestaan tuttu vasemmistolaisten porukka nimeltään Westboro Baptist Church.

26.12.12

Ennakoivaa valittamista

Näin pyhien aikana ovat ihmisten tunteet pinnassa, sillain hyvällä tavalla, kun hartaat illat kynttilänvalossa saavat sielun lepäämään. Olen nauttinut kirjoista, suklaasta ja muista herkuista. Joulupukki oli erittäin hyvä tänä jouluna.

Joissain talouksissa ollaan kuitenkin oltu tavallista huolestuneempia pyhyyden säilyttämisestä. Jopa niin huolestuneita, että ollaan oltu valmiita valittamaan maansa elokuvatarkastamoon. Britannian elokuvatarkastamoon on jälleen saapunut valitus, jossa vaaditaan tietyn rienaavan elokuvan kieltämistä. Oikeastaan valituksia on saapunut tänä vuonna vain kaksi kappaletta, joten mistään suuresta vitsauksesta ei ole kyse. Viime vuonna kyseisestä elokuvasta tuli kuusi valitusta.

Valituksissa vaaditaan kieltoa elokuvalle, jossa Jeesus ja hänen opetuslapsensa kuvaillaan elävän homoseksuaalisella tavalla yhdessä. Terrence McNallyn kirjoittaman Corpus Christi näytelmän elokuvaversio ei sopisi moraalisen kansan silmille televisiossa tai valkokankaalla!

Se onkin tehokas vaatimus, sillä kyseistä elokuvaa ei ole koskaan tehty. Elokuvan tekemisestä on kyllä liikkunut huhuja 90-luvulta lähtien. Onneksi ennakkoon tehdyt valittamiset todennäköisesti varmistavat, ettei elokuva ilmesty turmelemaan tulevaisuuden sukupolvia Britanniassa.

24.12.12

Poliisit salaliittoteoreetikoiden perässä!

Nimimerkki Skepdic kirjoitti kommenteissa, että Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogissa on pieni epäselvyys.

ps. AgainstNWO on tyylikkäästi postannut sivulleen videon jossa poliisi "uhkailee ihmisiä levittämästä virallisesta tiedosta poikkeavaa informaatiota sosiaalisessa mediassa rangaistuksen uhalla", se vaan että siitä on taitavasti leikattu pois kohta lehdistötilaisuudesta jossa poliisi kertoo tarkoittavansa ihmisiä jotka esiintyvät ampujana tai poliisina.

 Todellakin. Blogi näyttäisi ottavan melko omalaatuisen käännöksen Connecticuti, Newtonin kaupungin edustajien puheesta. Otsikko on selkeä:

Connecticutin poliisi uhkaili kaikkia sosiaalisessa mediassa ampumatapauksen kyseenalaistavia ihmisiä 

  Poliisi piti lehdistötilaisuuden, jossa kerrottiin miten he reagoisivat internetissä leviäviin väitteisiin kouluampumisesta. Katsotaan minkälaisen videon blogi on laittanut tekstiinsä. 




Josta kerrotaan näin:

Connecticutin, Newtonin poliisi piti äskettäin tiedotustilaisuuden jossa se uhkaili kaikkia internetissä tämän ampumatapauksen kyseenalaistavia ihmisiä ja uhkaili, että jokaisesta tehdään erillinen poliisitutkina ja se tulkitaan rikokseksi. Poliisi nimitti näitä tietoja väärän tiedon levittämiseksi.  

Mutta itse video tekee selväksi, että sitä on lyhennetty. Eikä siinä ole mitään väärää. Blogin tulkinta poliisin puheesta ei vain ole kovin tarkka. Videosta on jätetty pois se kohta (2 min 20 s), jossa poliisisetä J. Paul Vance kertoo minkälaisia ihmisiä he aikovat käyttää syytteiden kohteena. Tarkoituksena ei ole lähettää lakimiehiä tuhansien ja tuhansien FB-trollien ja salaliittoteoreetikoiden perään (One can dream!), vaan niiden ihmisten jotka ovat esiintyneet sosiaalisessa mediassa Newtonin tai osavaltion poliiseina tai ampujana.

Ehkä lain nimessä pystyy syyttämään internetissä poliisiksi ja rikokseen osallistuneiden tekeytymisestä. Ehkä ei. Mutta jokainen on vielä vapaa kirjoittamaan melkein mitä tahansa salaliittoteoriaa ja esittää minkälaisia kysymyksiä Sandy Hookin tapahtumista, kunhan ei teeskentele olevansa poliisi. Toki ymmärrän miten Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogin tulkinta sopii paremmin NWO:n vastaisen taistelun nimessä tehtyyn sananvapauskampanjointiin.

21.12.12

Sandy Hook surmien epäselvyydet

Nähtävästi aikaisempi kirjoitukseni Gotham Cityn kartasta ja Sandy Hookista herätti närästystä kotimaisen Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogin äärellä. Erehdyin kirjoittamaan samasta aiheesta kuin Teemu Vehkala, joten olin jonkun mielestä kopioinut aiheen häneltä. Onneksi jokainen voi tarkistaa kirjoitusten aikamerkinnöistä kumpi ilmestyi ensin nettiin.

Anyways....

Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä paahtaa täysillä eteenpäin Sandy Hookin tapahtumista, ja hyvä niin. Tekstiin on koottu kätevästi yleisimmät epäselvyydet eri foorumeilla esiintyneistä asioista.  Se on lukemisen arvoinen. On nimittäin käynyt niin oudosti, että surmien jälkeisen vuorokauden aikana tiedotusvälineissä oli ristiriitaista tietoa. Radion, television ja sanomalehtien edustajat ovat haastatelleet eri ihmisiä ja viranomaisia, eivätkä heidän sanomansa ole olleet aina yhteneväisiä. Salaperäistä, eikö vain?

 Surmaajan henkilöllisyys vaihteli, kun toimittajat kilpailivat skuupista. Löydettyjen aseiden määrä, laatu ja sijainti vaihtelivat päivän edetessä. Paikalla pillit huutaen saapuneet poliisit olivat jopa pidättäneet useamman epäilyttävän miehen koulun lähistöllä. Eikä heidän henkilöllisyyttään ole vielä kerrottu julkisesti.

Tosin blogin tekstissä on parisen kohtaa, jotka vaativat hieman hiemista. Esim. rehtori Kaitlin Roigin kohdalla kirjoitetaan:


Hänen ABC-Newsille antama todistajalausuntonsa kertoo, että oven taakse tuli joitain miehiä jotka käskivät avaamaan oven. Roig kuitenkin kieltäytyi avaamasta WC:n ovea, koska tiesi sen että jos he olisivat olleet oikeita poliiseja niin olisivat tienneet mistä löytää avaimet joilla avata oven. Sen jälkeen hän vaati näitä miehiä näyttämään poliisivirkamerkkinsä oven alta todisteeksi siitä, että olivat todella poliiseja.


Tästähän voi päätellä sen, että tämä kyseinen naisopettaja tajusi sen että paikalla saattoi olla useampia ampujia ja vei sen vuoksi oppilaitaan turvaan. Roig taisi tajuta sen, että kouluun hyökkääjät saattoivat olla naamioituneina vaikka SWAT-ryhmän poliiseiksi tai joiksikin heitä muistuttaviksi kommandoiksi. 

Vaikutelma jää hieman kesken. Kun käväisee lukaisemassa Roigin haastattelun selviää, että hänen ovensa takana todellakin olivat paikalle saapuneet poliisit.

Sitten onkin vuorossa salaisen maailmanhallituksen paha moka. Joku peiteoperaation tekijöistä ei saanut muistiota Facebookissa tehtävästä misinformaatio-operaatiosta. Opettaja Victoria Soton muistosivu laitettiin feissariin jopa neljä päivää ennen koulusurmia. Tai sitten voimme hyväksyä jopa AboveTopSecret -foorumilla tarjotun selityksen, eli joku on muuttanut aikaisemmin luomansa ryhmän Soton muistosivuksi. Muistosivuja ilmestyi useampi surmien jälkeen. Eivätkö NWO:n agentit luottaneet sankariopettajan olevan muistamisen arvoinen, vai miksi se sivu olisi täytynyt luoda epäilyttävästi? En tiedä.

Lisää kysymyksiä nousi esiin kun lapsensa menettänyt Robbie Parker käveli kameroiden eteen.



Parkerin olisi pitänyt käyttäytyä katsojien odottamalla tavalla. Niin ei käynyt heti alussa (en tiedä mitä tapahtui tai miten häntä prepattiin juuri ennen kuin hän astui pihalle), joten nyt Parkeria kutsutaan palkatuksi näyttelijäksi.

Aivan kuin oikeasti lapsensa menettäneet vanhemmat olisivat sanoneet jotakin erilaista verrattuna Parkerin puheeseen. En oikein ymmärrä miksi NWO:n olisi pitänyt palkata operaatiota varten näyttelijöitä esittämään surevia vanhempia. Ellei lapsia sitten muka oikeasti kuollut, mutta kovin harva salaliittoteoreetikko on esittämässä sellaista skenaariota. Toistaiseksi.

Ehkä joku anonyymi osaa selittää kommenteissa miksi näitä näyttelijöitä palkattiin surmien edustajiksi?


20.12.12

Sekalaista kamaa maailmalta

Maailmalta saapuvien huonojen uutisten lomassa on aina välillä jotakin, joka saa sisäisen skeptikkoni tyytyväiseksi parin tunnin ajan. BBC kertoo yhden homeopaattisen klinikan tulevaisuudesta. Se ei ole valoisa. Bristolin yliopistollisen sairaalaan tukema klinikka Cullomptonin kaupungissa suljetaan vähentyneen kysynnän ja budjettileikkausten takia.
Homeopatiaan luottavat asiakkaat ovat ymmärrettävästi pettyneitä. Heillä on edessään 132 mailin pituinen matka toiselle homeopaattiselle klinikalle. He kertovat saaneensa täysin erilaista hoitoa homeopatiaa käyttävien lääkärien parissa. Mikä pitääkin varmasti paikkansa, sillä homeopaatti kuuntelee asiakastaan pitkän tovin, jotta hän saa laadittua tarkan oirelistan ja osaa myydä oikean homeopaattisen pillerin. Istunto voi kestää 45 min, jonka aikana ihmistä oikeasti kuunnellaan. Meno on erilaista terveyskeskusten pikaistunnoissa, joissa lääkäri voi vilkaista kerran ihmistä rustaa pikaisesti jonkin reseptin murahdellen jotakin hoidosta (nimimerkki kokemus).

Sitten alkoi illan alamäki, kun aloin selamaan uutissyötteeni ja sähköpostiini tulleet vinkit läpi.

Täysin ennakoitavasti Connecticutin joukkosurmaan on liitetty Israelin agentit. Veterans Today -lehden Michael Harris kertoi Iranin televiossa, että surmat olivat kosto Palestiinalle annetusta kansainvälisestä tunnustuksesta. Kuinkas muuten.

Mutta hyvä mieli haihtui pikaisesti, kun aloin selamaan miten foliopipot ovat tiukalla tuosta tragediasta. Esim. Clues Forumilla käyty selonteko siitä, ettei Sandy Hookissa lapsiaan menettäneet vanhemmat ole oikeasti lasten vanhempia. He ovatkin armeijan psykologisen sodankäyntioperaation näyttelijöitä. Seuraa perhevalokuvien tarkasteluja, jotta niissä olevat kuvamanipulaatiot paljastuvat. Samoin televisiokameroiden edessä haastateltavat ihmiset käyttäytyvät väärällä tavalla tragedian jälkeen, joten hekin ovat näyttelijöitä. Sama porukka tietää myös, että sankariopettajaksi nostettu 27-vuotias Victoria Soto ei ollut oikea opettaja vaan näyttelijä. Kunnes paikalle ilmestyy henkilö, joka näyttää Soton valokuvan koulunsa vuosikirjasta. Oikea nainen, oikealla nimellä, oikeassa Stratfordin kaupungissa. Johon hän saa pikaisesti vastauksen:

Fantastic: the 27-year-old beautiful female hero of this silly 27-dead shooting hoax must be real - thanks to a school yearbook! 

Second question: how much do they pay you for the stuff that you do, discomatty?

Have you really not noticed that the alleged family members weeping for the TV cameras are crass actors? If you haven't noticed so, there is really no hope for you to ever awaken to these psyops.

I will leave you one more chance, discomatty, to show us that you have a working brain. Let's hear you.

Joudun pitämään taukoa noista Sandy Hook -jutuista. Hermoni eivät kestä. Kokeillaan huomenna uudelleen. Toisaalta, jos NWO-salaliittoteorisoinnin ääripäät pitävät paikkansa, ei mitään lapsia oikeasti edes kuollutkaan. Se olisi lohduttavaa. En tosin ymmärrä miksi salainen maailmanhallitus palkkaisi näyttelijöitä tekemään valheellista surutyötä kameroiden edessä. Eikö lapsia siis olekaan tapettu vai on tapettu? Vai eivätkö reptiliaanit luota aitojen vanhempien olevan tarpeeksi surullisia?

Vuoden loppuessa on myös aika tarkistaa miten vuodelle 2012 annetut ennustukset ovat toteutuneet ja mitä merkittävää jäi ennustamatta.

18.12.12

Dark Knight Rises -elokuva ennusti Sandy Hookin verilöylyn!

Kukapa olisi voinut uskoa, mutta Hollywood-leffa Lepakkomiehen seikkailuista onkin osana Illuminatin aivopesuohjelmaa. Dark Knight Rises -elokuvassa näytettiin ennakoivasti tulevan verilöylyn nimi. Valppaat ennakoivan aivo-ohjelmoinnin tarkkailijat huomasivat samasta elokuvasta selvät vihjeet. Tässä videossa esitellään raskauttava todistusaineisto. Gotham Cityn poliisit ovat levittäneet kaupungin kartan pöydälle. Kartalla lukee Sandy Hookin nimi!



Miten muuten tuo olisi mahdollista, ellei elokuvantekijöille olisi kerrottu miten tulevaisuudessa Sandy Hookia kohtaisi karmea suru? Jos vaivaudut lukemaan tuon Youtube-videon kommetteja (en voi suositella sitä), niin löydät runsaasti salaliittoteorisointia. Ehkä Sandy Hook nimen käyttö Gotham Cityn kartassa oli tarkoitettu triggeröimään aivopesty Adam Lanza suorittamaan tuo turmateko?

Tai sitten Christopher Nolanin porukka laati kulisseihin Gothan Cityn karttoja yhdistelemällä New York Cityn ja New Jerseyn karttoja. Ja Gothan Cityn viralliseen karttaan päätyi Sandy Hook jo elokuvaa ennakoivissa konseptikuvissa pelejä varten, kun muut tunnetut nimet vaihdettiin erilaisiksi.  Tässä linkki itse elokuvan kohtauksessa käytettyyn karttaan. New Yorkissa on Palisades, aivan kuten GC:ssäkin. New Yorkin Randall's Island on GC:ssä Randall -alue. Red Hook GC:n kartassa on nimeltään sama kuin pieni Red Hookin kaupunki New Yorkin osavaltiossa. GC:ssä on Cobble Hill alue, joka löytyy myös Brooklynin kartalta. China Town on China Basin. Ja niin edelleen.


Elokuvassa käytetyn Sandy Hookin ja Connecticutin Sandy Hook -kaupungin välinen yhteys oli sattuma, sillä Sandy Hook ei ole niin harvinainen nimi Yhdysvaltojen kartoissa. New Yorkissa se löytyy melko läheltä, nimittäin Coney Islandista etelään on...


Sandy Hook. Olipas sattuma!

17.12.12

Valkee etsii koekaniineja

Korvavaloilla maineeseen noussut Valkee Oy etsii vapaaehtoisia. Tarjolla olisi pieni testiryhmän kokoaminen. Tarkoituksena kokeilla Valkee-korvavalolaitetta 30 päivän ajan.


Uskotko?

 Jos et, olet etsimämme henkilö. Jos taas uskot, olet sitä paremmalla syyllä juuri sopiva testiryhmäämme. 

Tähän ryhmään haluamme sinut, ihan tavallisen ihmisen. Sinut, joka mieluummin hymyilet kuin mökötät.
 Pahus. Siinä menivät minun mahdollisuuteni.


 Olet tai haluat olla aina virkeä ja hyvällä tuulella. Ja sinua ottaa todella aivoon pimeän ajan lisääntyminen ja sen vaikutukset. 
Ehkä kuitenkin uskallan laittaa ilmoittautumishakemuksen menemään.
Testin aikana ainoa velvollisuutesi on raportoida anonyymisti ja rehellisesti tuntemuksiasi koko kansalle tällä foorumilla. Täällä sana on vapaa ja sinä sekä kansa päättävät, ovatko kirkasvalokuulokkeet ratkaisu suomalaisten kaamosmasennusoireisiin. 
 Valkee on valmistautunut siihen, että kaikki palaute ei ole pelkkää ylistystä.

Hae siis mukaan ja laula laite ja sen vaikutukset suohon tai hurraa ne parrasvaloihin. Ihan kuule miltä tuntuu. PS. Valitut saavat kirkasvalokuulokkeet ikuisesti omaksi, jottei pieni, keskisuuri tai täysimittainen kaamosoireilu pääse valloilleen.

Yritän päästä mukaan testiin. Ehkä asia etenee tammikuussa, kun vuoden valoisat ajat alkavat pidentyä. Yksityiskohdat eivät ole vielä tiedossa, mutta kyseessä näyttäisi olevan PR-tempaus eikä lääketieteellinen tutkimus.

Kiitos vinkistä herra Miehelle.

16.12.12

Discovery Instituten seuraava vuosi

Älykkään suunnitelman seuraava vuosi on jo valmiina IDeistien kalentereissa. ID:n päämajana toimiva Discovery Institute julkaisi sähköpostilistallaan ennakkoa suurista teoista. Tieteelliseksi vallankumoukseksi itseään kuvaillut ID-liike on hiljalleen siirtynyt realistisempaa suuntaan. Kuuluisan Kiila-dokumentin asettaman tavoitteet, eli Jumalan suosion lisääminen gallupeissa, materialismin karkottaminen tieteistä ja kristillisen tieteen luominen ovat tietenkin vielä taustalla mukana.


 Here is a special preview of some of the things we hope to accomplish in 2013 with your support:

Darwin’s Doubt: The Explosive Origin of Animal Life and the Case for Intelligent Design. A sequel to CSC Director Stephen Meyer’s Signature in the Cell, this book will present an array of new evidence for intelligent design in biology, what I like to call “Intelligent Design 2.0.” The book will be accompanied by a national education campaign of online videos, social media, public lectures, radio and TV interviews, and more. 

 Uusi populaarijulkaisu älykkäästä suunnitelmasta biologiassa. Tarkoituksena muovata yleisön mielipiteitä suotuisammaksi ID:n suhteen. Eli tuttua kamaa edellisiltä vuosilta.

Discovering ID. A new science curriculum for middle schoolers and above, Discovering ID will be an important tool for parents and private schools to teach the positive evidence for intelligent design to the next generation. 
Vanhemmat ja yksityiset koulut saavat päivitettyä materiaalia ID-tieteen hienouksista. Seuraava koululaisten sukupolvi oppii älykkään suunnitelman positiiviset evidenssit!

Molecular Machine Animation. Sometimes a picture really is worth a thousand words. That’s why we have commissioned new computer animation that will reveal the mind-blowing nanotechnology inside your body, with the first video to be released on YouTube during the first half of 2013. 
Uusi animaatiopätkä molekyylikoneistojen toiminnasta. Ne animaatiot ovat hienoja. Tällä kertaa tekijänoikeudet taitavat sujua paremmin kuin William Dembskin käyttämissä luentomateriaaleissa vuonna 2007. 

Summer Seminar Program. We have trained some 175 future scientists and scholars thus far through our summer seminars for graduate students and upper-division undergraduates, and next year—with your help—we want to recruit and train another 45 students from around the world. 

Kukapa ei haluaisi viettää kesäänsä IDeistien parissa. Jopa 45 uutta opiskelijaa pääse osaksi tulevaisuuden tiedettä.

Kaikkein mielenkiintoisin on jätetty viimeiseksi.

Human Uniqueness Initiative. Our scientists will publish new research in 2013 showing how our planet was intelligently designed not just for life, but for human life, and we will publicize this research through a series of short videos. In addition, we will continue our daily news site Evolution News and Views; our ID the Future podcast; and our critical efforts to defend academic freedom, including support for academic bills in state legislatures around the nation.

Ihmisten ainutlaatuisuutta korostava aloite? Maa ei ole ainoastaan suunniteltu elämälle, se on suunniteltu ihmisille! Oijoi. Tuosta taitaa tulla vuoden 2013 kutkuttavin ID-tempaus. Onko luvassa matemaattisfilosofisia tutkimuspapereita siitä miten banaani sopii ihmisen käteen? Yhteys perinteisten kreationistien banaanivertauksiin on väkevä, joten toivottavasti Discovery Institute osaa suunnitella jotakin mullistavaa.

Valitettavasti en löytänyt Stephen C. Meyerin Signature in the Cell -kirjaa mistään ilmaiseksi, joten en voi arvostella sitä. Ehkä se onnistuu seuraavana vuonna.

15.12.12

Sandy Hook tragedian ennakoivat jälkilöylyt

Koulusurmaaja Adam Lanzan hirmuinen teko ja lasten kuolemat Sandy Hook koulussa Connecticutin osavaltiossa olivat isoimmat otsikot eilen. Varmat tiedot saapuivat uutistoimistoihin hitaasti, joten toimittajien täytyi täyttää videomateriaalia toistuvilla puheillaan. Sekaan mahtui tietenkin väärää tietoa, kun kouluampujaksi nimettiin ensin Ryan Lanza. 28 ihmisen kuolema, joista 20 oli lapsia vetivät jopa minut vakavaksi. Päätin odottaa seuraavaan päivään asti, ennen kuin luen lisää aiheesta, sillä tiesin luotettavimpien uutisten olevan vasta tulossa.

Sillä välin pari ihmistä päätti olla rohkeita. Oli aika selittää miksi tämä tragedia oli tapahtunut. Ennen rigor mortiksen asettumista lapsiin.

NaturalNews.comin Mike "HealthRanger" Adams tiesi lähes välittömästi minkä takia Adam oli mennyt kouluun aseiden kanssa. Adam oli mielialalääkityksen alaisena.

According to ABC News, Adam Lanza, the alleged shooter, has been labeled as having "mental illness" and a "personality disorder." These are precisely the words typically heard in a person who is being "treated" with mind-altering psychiatric drugs.

One of the most common side effects of psychiatric drugs is violent outbursts and thoughts of suicide.

Uutisessa ei ollut mitään tietoa Lanzan diagnoosista, hoidosta, käytetyistä lääkkeistä ja annostuksesta, eikä muutakaan mistä voisi edes yrittää päätellä miten lääkitys liittyisi asiaan. Onneksi se ei estä Mike Adamsin kaltaista advokaattia. Siksi hän kirjoittikin otsikkoon Adamin olevan "todennäköisesti" lääkityksen alaisena.

Ehkä joku toimittaja saa selville minkälaisessa hoidossa Lanza oli. Ehkä ei.

Sitä odotellessa voimme kuunnella miten American Family Associationin Brian Fischer paljasti jotakin surmista. Mikä aiheutti tämän surutarinan? Vastaus ei tule yllätyksenä, kunhan olet aikaisemmin kuunnellut mitä tapahtuu, kun pääkopassa evankelinen fundamentalismi yhdistyy virtsaan.


Fischer ei ollut ainoa konservatiivi, jolla oli samanlainen ajatus mielessään. Surmat johtuivat koulujen maallistumisesta. Julkiset koulut eivät enää järjestä (kirkon ja valtion ero, nääs) yhteisiä rukoustilaisuuksia, vaan koululaisten on rukoiltava oma-aloitteisesti välitunneilla. Sehän on kristinuskon sortoa! Siksi Jumala ei ilmaantunut kouluun suojelemaan lapsia. Häntä ei haluttu sinne, ja Herra on herrasmies joka ei tunge kutsumatta paikalle. Lanzalle ei näköjään opetettu, että hän on vastuussa teoistaan Jumalalle, ja siksi hän meni murhaamaan lapsia. Ja niin edelleen.

Nämä herramiehet eivät taida muistaa mitä tapahtui eräässä Amish-yhteisössä 2006. Varmasti uskonnollinen pieni koulu joutui turmatekojen kohteeksi. Ehkä tuossa tapauksessa Jumala halusi testata yhteisön uskoa.

Ehkä tulevalla viikolla selviää minkälaisen uskonnollisen tai uskonnottoman kasvatuksen Lanza. Se tieto voi joko hiljentää fundamentalistit tai lisätä pökköä pesään.

Olisi niin kiva sättiä tästä asiasta enemmän ja päteä jollakin tavalla, mutta taidan tyytyä lisätietojen odotteluun. Eli toteamaan; "En tiedä. Annetaan omaisten surra rauhassa."

Kiinassakin taisi tapahtua jotakin, mutta se tapahtui Kiinassa.



13.12.12

Pikaopas Maya-maailmanlopusta selviämiseen

Ongelma: Maya-intiaanit ennustivat maailmanlopun saapuvan 21.12.2012! Pelottaa!

Ratkaisu: Maya-intiaanit eivät ennustaneet maailmanloppua päivälle 21.12.2012.

Hyvää illanjatkoa.






Ai, olet vielä täällä?

Ehkä olet altistunut esimerkiksi MTV3-kanavan ala-arvoiselle journalismille? Aikuiset ihmiset ovat kirjoittaneet "uhkaavasta maailmanlopusta", joten ainakin yhdestä asiasta voimme olla varmoja. Nykyään on ihmisiä, jotka uskovat maya-intiaanien uskoneen maailmanlopun saapuvan 21.12.2012. Siinäpä koko kohun ydin. Kaikkein eniten minua raivostuttaa tässä ilmiössä se, että olen huomannut miten nämä maailmanloppu-uutiset ovat oikeasti tuottaneet pelkoa joillekin nuorille ihmisille. Sellaisille ihmisille jotka ovat valmiiksi herkässä tilassa. Siksi sävyni voi tänään(kin) olla ylimielisen sarkastinen. Pyydän etukäteen anteeksi. Jos ensi viikolla lööpistö kertoo maya-kalenterin maailmanlopputarinoista tasapuolisella journalismiotteella, niin voin menettää hermoni. Toivottavasti niin ei tule käymään.

 Perustelut tuolle maailmanlopun todellisuudelle vaihtelevat, mutta otetaan vaikkapa selkeimmät esimerkit esiin.

Jos muinaisella kulttuurilla oikeasti muka oli jonkinlainen ennustus maailmanlopusta 21.12.2012, niin millä perusteella se muka olisi sen enempää huomioimisen arvoinen asia kuin kyseisen kulttuurin muu mytologia? Jos et pysty ottamaan vakavasti ideaa siitä, että ihmiskunnan esi-isät luotiin maissista, niin sinulla ei ole syytä ottaa maya-kalenteriin liittyviä pelkoja vakavasti.

Entä päiväys? Eihän 21.12.2012 ole tuulesta temmattu?

No ei ole, mutta ei ole sen enempää merkittävä tapaus kuin minkä tahansa kalenterin päivittyminen. Maailma ei loppunut kun marraskuu vaihtui joulukuuhun. Maya-kalenterissa yksi baktum-kausi päättyy. Uusi alkaa. En ala selittämään maya-kansan uskonnollisesta kalenterista ja siviilikäyttöön tarkoitetusta kalenterista. Tai siitä miten ne tulivat mesoamerikkalaisesta kulttuurista. Kaiken tämän kohun aiheuttanut kalenteri ei ollut yliluonnollisen tarkka. Siinä ei käytetä karkausvuosia. Eli se ei ollut aurinkokalenteri. Eurooppalaiset kalenterit ovat olleet luotettavampia. Eikä sillä ole sinällään mitään väliä mikä kalenteri on tarkin, sillä jonkin kalenterin "päättyminen" ei mitenkään liity siihen mitä maailmassa tapahtuu.

 Puheet maya-kulttuurin hienosta ihmistietoisuudesta ja äärimmäisen kehittyneestä kulttuurista ovat New Age-kansan mayanismia.

Maya-kalenterin aiheuttamalle maailmanloppukohulle ei löydy tieteellisiä perusteita. Vaikka edessä olisi planeettojen tietynlainen järjestäytyminen ympärillämme, niin se ei laukaisisi maailmanlaajuista katastrofia.

Taisteliko suuri sankari pelottavaa lintudemonia vastaan ja seikkailivatko ukkosen ja salaman jumalat oikeasti viidakossa?

Internetin maailmassa on pitempi ja rankempi työ debunkata huuhata kuin levittää huuhaata. Huhujen maailmassa ilmiö on vielä pahempi. Siksi maailmalla on aivan liikaa ihmisiä, jotka ovat oikeasti paniikissa lähestyvän tuhon takia. Meno on uutisten mukaan villeintä Kiinassa ja Venäjällä. Väki ostaa selviytymispakkauksia ja pyrkii turvallisiksi oletettuihin paikkoihin. Koteihin rakennetaan bunkkereita.
Euroopassa new age-porukka kerääntyy Bugarach-vuoden juurelle. Siellä he olettavat selviytyvänsä 22.12.2012 asti. Vain Bugarach on turvallinen paikka maailmanlopun aikana, koska... noh. En jaksa.

Kevennyksenä 70-vuotiaan Peter Gerstenin suunnitelma maailmanlopulta karkaamiseen. Hän aikoo hypätä kielekkeeltä kosmiseen portaaliin. Tietenkin ensin odottaa, että tuo portaalia aukenee. Ei mies mikään typerys ole.

Miten siis selviät Maya-maailmanlopusta ensi viikon perjantaina? Helposti. Sinun ei tarvitse tehdä mitään tavallisesta poikkeavaa.




 Loppuun virallisen tahon propaganda NASA:n kautta.





Tähtitietieteilijät saavat jatkuvasti postia jossa heiltä tiedustellaan huolestuneesta lähellä olevasta maailmanlopusta. Jotkut viestejä kirjoittaneista harkitsevat äärimmäistä keinoa tuhon välttämiseksi. Ainoa pelkoni ensi viikon perjantaista on joidenkin ihmisten tekemät itsemurhat.

Pyhän yhteisön paha ongelma

Suomessa on ollut kesästä lähtien erään lestadiolaisen yhteisön hyväksikäyttömenneisyyden ongelmat esillä. Lähes samanlainen ilmiö on toistumassa Brooklynin hartaassa juutalaisyhteisössä. Se on perin vanhanaikainen yhteisö nimeltään Satmar.  Miehet valvovat naisten käyttäytymistä ja pukeutumista. Kaduilla kulkee vapaaehtoisten säädyllisyyspartioita valvomassa liian paljastavien vaatteiden ilmestymistä. Juuri niin minäkin teen kesäisin, mutta tuolla juutalaisessa naapurustossa partio sättii (eikä nauti kuten minä) naisia epämoraalisesta pukeutumisesta.

Lapset ovat tietenkin juutalaisten yksityiskouluissa. Ongelmatapaukset ovatkin hurjaa luokkaa. Lapsi voi uhmata koulujen pukeutumismääräyksiä, meikata tai hankkia vääränlaisen kampauksen, tai ehkä jopa esittää liikaa kysymyksiä Jumalasta, ellei peräti puhua vastakkaisen sukupuolen kanssa. Näihin synteihin syyllistyi 12-vuotias tyttö. Koulu lähetti hänet epävirallisen terapeutin puheille. Tuo terapeutti oli rabbi Nechemya Weberman, arvostettu mies yhteisössä. Koulu velotti tytön perheeltä 12 800 dollarin ennakkomaksua tytön kurinpidosta, siis terapiasta. Uhkana oli tytön erottaminen koulusta.

Arvaatkin mitä tyttö väittää tapahtuneen. Nyt 17-vuotiaana hän kertoo rabbin "hoitaneen" häntä lukitussa huoneessa sängyllä. Luvassa oli hiplailua ja lopulta pakotettua oraaliseksiä. Sitä perinteistä menoa.

Asiaa puidaan oikeudessa. Tuomari on jopa hieman närkästynyt rabbi Webermanin ja koulun välisestä yhteistyöstä, sillä he ovat vastustaneet viimeiseen asti käsittelyjä. Koulu ei suostu antamaan tietojaan vaikka pöydälle lätkäistään haasteita. Nähtävästi he eivät halua tuoda julkisuuteen koulun ja siveyskomiteoiden yhteistyön hedelmiä. Rehtori Benzion Feuerwerger väitti todistaja-autiossa, ettei ollut edes tietoinen noista komiteoista (nimeltään Vaad HaTznius). Kommentti aiheutti naureskelua ja silmien pyörittelyä yleisössä, sillä koko yhteisö tietää niiden toiminnasta. Toistaiseksi neljä miestä on jäänyt kiinni todistustajien ahdistelusta.

Tyttö ja hänen perheensä ovat olleet painostuksen kohteena, jotta yhteisön julkisivu pysyisi puhtaana skandaaleista. Aikaisempia hyväksikäyttöjen uhreja laitetaan painostuksen kohteeksi helpommin kuin hyväksikäyttöön syyllistyneitä miehiä. Ilmiö toistuu melko monen suljetun yhteisön sisällä, varsinkin jos kyseinen yhteisö on julistamassa itseään moraalisesti puhtaaksi. Silloin puhtauden säilyttäminen on tärkeysjärjestyksessä liian korkealla, verrattuna puhtauden menettämiseen johtaneiden syiden korjaamiseen.

Rabbi Webermanin oikeudenkäynti saadaan toivottavasti loppuun ensi vuoden aikana. Yritän muistaa seurata tilannetta. Nythän tilanne on se, että hän on joko syytön, jolloin juutalaisyhteisö on painostanut tytön perhettä pelkästään maineen säilyttämisen takia. Tai sitten rabbi on syyllinen, jolloin yhteisö on suojellut petoa.

12.12.12

DADT kumoamisen hedelmät

Muistat varmasti miten reilu vuosi sitten Yhdysvaltojen asevoimat luopui Don't Ask, Don't Tell -laista. Asepalveluksessa ei enää ollut merkitystä mihin sukupuoleen (tai sukupuoliin) sotilaan mielenkiinto tähtää. Käytännössä muutos on tarkoittanut vain sitä, ettei puolustusvoimista voi enää potkia pois väkeä heidän seksuaalisen suuntautumiseen vedoten. LGBT-väki on vieläkin armeijan papereissa kirjoilla sinkkuina, vaikka olisivatkin virallisessa parisuhteessa. Konservatiiviset äänet voivoittelivat edessä olevan kurjat ajat. Sotiminen ei enää onnistuisi entiseen tapaan. Sotilaiden moraali romahtaisi. Ja vaikka mitä muuta. Sekä tietenkin muistutuksia eläimiinsekaantumisen yleistymisestä.

Jälkimmäisille kommenteille virnuiltiin. Ei enää!

Stars and Stripes -lehti kertoo tuon kumoamisen seuraamuksista. Merijalkaväen sotilas Marc David Harpel pidätettiin epäluonnollisesta rikoksesta. Sheriffi kertoi Harpelin olleen seksuaalisesti aktiivinen naapuruston koirien kanssa. Harpelin aikaisemmat ongelmat liittyivät hänen perhesuhteisiinsa, sillä mies oli uhkaillut vaimoaan ja lapsiaan.

Ainakin ilmavoimien majuri Jonathan C. Dowty tulkitsi tuon uutisen tulkisti DADT:aan liittyväksi.

Apparently, he thought the repeal of DADT meant he didn’t have to live a lie, and wouldn’t be punished just for loving someone…er, something…whatever. 
Nähtävästi majuri Dowty tietää miten vastakkaisen sukupuolen kanssa elävät eläimiinsekaantujat ajattelevat. Olisi erittäin outoa, jos Harpel olisi aloittanut avoimen hurttien kanssa hengailun DADT:n kuoppaamisen jälkeen. Hänen osavaltion rikoslaissa oleva pykälä eläimiinsekaantumisesta kun ei häipynyt minnekään.

10.12.12

Vihdoinkin sain sen!


Ennakkotilasin syksyllä Ben Goldacren uusimman tuotoksen, eli Bad Pharma -kirjan. Aina ei ennakointikaan auta. Sain nimittäin vasta tänään postiluukkuuni puoliväliin tungettuna. Esittelyn lukemisen jälkeen olen varma siitä, että tulen rakastamaan tätä pehmeäkantista kirjaa yhtä paljon kuin Bad Sciencea. Luvassa on koko lääketeollisuuden perusrakenteisiin pesiytyneen vilunkipelin aukirepimistä. Goldacre varoittaakin ystävällisesti tuotoksensa todennäköisesti suututtavan ja vuorotellen tekevän lukijan surulliseksi. Pyrin lukemaan Bad Pharman läpi mahdollisimman ripeästi. Arvostelun pitäisi tulla blogiini ennen jouluaattoa.

8.12.12

Mad in America, osa 3

Shokkiterapian nousu

Manfred Sakel antoi mielenterveydenhuollolle uuden tavan parantaa potilaita. Kyseessä oli 20-luvulla kehitetty insuliinikoomaterapia. Sen periaate oli yksinkertainen. Sakel oli huomannut morfiiniriippuvaisten ihmisten vieroitusoireiden lievenevän pienillä insuliiniannoksilla. Joskus morfiinifani kuitenkin vaipui hypoglykemian kautta koomaan. Insuliini vie verensokerin vaarallisen alas. Koomasta herätään sokeriliuoksella, toivottavasti ennen ihmisen kuolemaa. Metkana vaikutuksena koomasta heränneet morfiiniriippuvaiset eivät enää rähisseet hoitajille, eivätkä muutenkaan käyttäytyneet väkivaltaisesti. Ennen levottomat ihmiset olivatkin nyt rauhallisia. Menetelmän hiomisen jälkeen Sakel olikin jo laskelmoinut, että insuliinikooma auttaisi psykooseista kärsiviä ihmisiä.

Uusi hoitomenetelmä laitettiin testiin 1933. Pysyvä rauhoittuminen saatiin aikaan, jos koomaa ja herätystä toistettiin monta kertaa. Jopa kuusikymmentä kertaa kahden kuukauden aikana. Hoitotulokset olivat erittäin lupaavia. Jopa 70 % hoidetuista psykoostipotilaista parantui. 18 % koki huomattavaa paranemista oireissaan. Sakel ei osannut selittää miksi insuliinikooma auttoi skitsofreniapotilaita. Skitsofrenia oli toistaiseksi ollut lähes toivoton toipumisen kannalta. Nyt apu näytti olevan horisontissa. Hypoglykemiaan kuolleiden ihmisten ruumiinavauksissa paljastui, että aivojen hermot olivat rapistuneet. Ehkä aivoihin aiheutettu tuho olikin potilaiden parantumisen taustalla? Sakelin johtopäätös oli melko looginen. Insuliinikooma tuhoisi sairastuneet aivosolut, joten heräämisen jälkeen aivot sopeutuivat jälleen terveillä aivosoluilla toimimiseen. Sakel kuvaili prosessia mikroskooppiseksi kirurgiaksi.

Menetelmää kokeiltiin eri maissa. Psykiatrit onnistuivat toistamaan Sakelin saamia parantumisia. 30-luvun lopulla insuliinikoomaterapia rantautui Yhdysvaltoihin. New York Times, Time ja Valitut palat kehuivat uutta mullistavaa terapiaa. Vihdoinkin skitsofreenikot pääsivät takaisin perheidensä pariin!

Tavallaan Sakelin kuvailema toipuminen ja sairauksien oireiden katoaminen pitivät paikkansa. Potilas oli oikeasti eri ihminen koomasarjasta herättyään. Terapia toimi, mutta erittäin rajoitetulla tavalla. Sitä ei kerrottu tavalliselle kansalle tiedotusvälineissä. Aivoilla aiheutettu vahinko tuotti usein eri ihmisille saman "toipumisen." Lapsen tasolle taantunut aikuinen ihminen imi usein peukaloaan ja kutsui äitiään. Hoitajat ja lääkärit käsittelivät huomattavasti säyseämpää ihmistä. Psykiatrit kuvailivat tätä uutta ihmistä psykooseistaan parantuneeksi ihmiseksi. Potilaiden itsetietoisuus oli puutteellinen. He olivat kuin nukkeja joita pystyi ohjaamaan käskyillä. Potilaat "irtaantuivat" entisestä elämästään. Tätä kuvailtiin selkeämielisyydeksi entisten harhojen jälkeen.

Eläinkokeet vahvisviat Sakelin kuvaileman mikroskooppisen kirurgian. Aivoissa oli runsaasti verenpurkautumia, hermokudosten nekroosia, ja muita vaurioita. Mitä enemmän hoitoa potilaalla annettiin sitä laajemmat vahingot heidän aivoihinsa ilmestyi. Aivot kutistuivat. Muutos oli pysyvä. Tätä muutosta pyrittiin tuottamaan muilla tavoilla, jotta psykiatreilla olisi uusia terapioita vakavien mielisairauksien hoidossa. Insuliinikooman aiheuttamat vauriot muistuttivat hapenpuutteen aiheuttamia. Testattiin hapen korvaamista typpikaasulla, jotta saataisiin hallittu hapenpuute aivoihin. Insuliiniversio kasvoi kuitenkin suositummaksi.

Insuliinikoomaterapia pysyi tehokkaana terapiana 30-luvulta 50-luvulle. Vuosien vieriessä useampi lääkäri alkoi huomata, että ehkä terapian aiheuttamat sivuoireet olivat liian vakavia. Hiljalleen selvisi, että n. viisi prosenttia osavaltioiden laitoksissa hoidetuista potilaista oli kuollut insuliinikooman aikana. Parantuneiden paperit saaneista potilaista n. 80 % palasi hoidettavaksi, sillä he eivät enää pärjänneet ihmisten parissa. Murto-osa parantuneista kykeni elämään ns. normaalia elämää hoitolaitosten ulkopuolella.

Sakelin saamat hienot hoitotulokset saivat myös perspektiiviä, kun huomattiin minkälaisia potilaita hän oli valinnut hoitoryhmiinsä. Nuoria, fyysisesti terveitä ihmisiä, joiden skitsofrenia oli diagnosoitu äskettäin. Tällä ryhmällä oli parhaat edellytykset toipua jollakin tavalla ilman mitään hoitoa. Mutta insuliinikoomien seurauksena hoitoryhmissä oli jäljellä fyysisesti hyvässä kunnossa olevia ihmisiä, joiden aivovauriot estivät arkielämän.

 Hoitomuodon suosio on ymmärrettävissä, kun muistamme minkälaisissa oloissa potilaat elivät laitoksissa. Hoitajien ja lääkärien kannalta oli parempi, että potilas ei häirinnyt laitoksen toimintaa. Aivovaurioita saaneet potilaat olivat helpompia käsitellä. Ei enää tappeluja potilaiden välillä, huoneiden sotkemista tai hoitajien pahoinpitelyjä. Hoitolaitosten toiminta muuttui helpommaksi. Pintapuolisesti tarkasteltuna hoitolaitokset olivat muuttuneet paremmiksi paikoiksi. Uutta terapiaa oli helpompi suositella muilla laitoksille.

Aivovaurion tuottaminen oli lääketieteellisesti perusteltu hoitomenetelmä.

Insuliinin käyttö oli kuitenkin kallista ja aikaa vievää. Potilaan terapia vaati kokonaisen hoitajaryhmän käyttöä. Tilalle etsittiin käytännöllisempiä aineita. Unkarilainen Ladislav Meduna testasi metrazolia epilepsiakohtauksien tuottamisessa. Hänen skitsofreeniset potilaansa olivat katatoonisessa tilassa. Kunnes uusi hoitomuoto muutti potilaat aivan toisiksi ihmisiksi. He parantuivat. Jopa yli kymmenen vuotta vuoteessa maanneet potilaat saivat lähteä koteihinsa. Metrazolin aiheuttamat kohtaukset näyttivät poistavan potilaiden psykoosit. Lupaavat hoitotulokset laittoivat psykiatrit testaamaan uutta terapiaa. Ongelmia ilmeni välittömästi, sillä eri psykiatrit saivat erilaisia tuloksia. Toisten mielestä metrazolin tepsi parhaiten skitsofrenian hoidossa, toisten mielestä se ei tepsinyt sellaisiin potilaisiin vaan maanisdepressiivisiin ihmisiin. Joidenkin mielestä aine ei näyttänyt auttavan ketään hoitoryhmissä. Rockland State Hospital ei onnistunut parantamaan yhtäkään insuliinikoomalla.

Miten tuollaiset erot olivat mahdollisia?

Psykiatreilla ei ollut yhteneväistä käytäntöä hoitojen tuloksien mittaamiseksi. Metrazol muutti ihmisten käyttäytymistä, peräti ennustettavissa olevalla tavalla. Mutta psykiatrit olivat eri mieltä siitä mikä oli oikeasti potilaan mielenterveyden edistymistä. Aineen antaminen tuotti kouristelua, joka puolestaan johti mm. selkänikamien murtumiin, hampaiden lohkeamisiin, jne. Sellainen laskettiin melko vaikeaksi sivuvaikutukseksi. Aivan kuten insuliinia myös metrazolia täytyi antaa useampaan kertaan, jotta vaikutukset olisivat pysyviä. Hoitojen antamista hankaloitti myös potilaiden reaktiot ensimmäisen pistoksen jälkeen. Jostakin käsittämättömästä syystä ihmiset eivät halunneet kokea kipua, kauhua ja kuoleman rajalla käymistä toiseen kertaan. Heidät täytyi pakottaa ja/tai tainnuttaa lääkkeillä pistoksia varten.

Heräsi epäilyjä siitä, että potilaat teeskentelivät taitavasti parantuneensa, jotta eivät joutuisi enää piikitettäväksi. Ilmiö oli tuttu wanhoilta barbaarisilta ajoilta, joihin modernin maailman psykiatrit eivät tietenkään enää kuulua. Psykoterapeutit osasivat laittaa selityksen ymmärrettävään muotoon. Kuoleman takaovella käyneet potilaat pelästyivät, kyllä, mutta se laukaisee parantumisprosessin jossa ihmisen alitajuinen syyllisyydentunto katoaa. Terapeuteilla oli erilaisia selityksiä hoidon tehoamiselle, mutta psykiatrian hienouksista tietämättömät potilaat eivät tahtoneet ymmärtää miksi hoitolaitokset sitoivat, tainnuttivat ja alistivat heitä jatkuvasti rajujen kipujen ja luunmurtumien maailmaan.

 1939 seitsemän kymmenestä hoitolaitoksesta käytti metrazolia. Yleisesti hyväksytty käytäntö oli, että insuliinikooma tepsi parhaiten skitsofreniaan, metrazoli paransi maanisdepressiivisyyden. Joskus hoitoja yhdistettiin, eli potilas sai molempia samalla hoitokerralla. Aineita antavat psykiatrit nimesivät sen "aivoja vaurioittavaksi terapiaksi", jota annettiin vastoin potilaiden tahtoa.

Vaihtoehtona kemiallisille piikeille oli päivitetty sähköshokki. 1940 Yhdysvalloissa otettiin käyttöön kohdistettu sähköshokkihoito. Se ei sinällään ollut radikaalilla tavalla uusi ilmiö, mutta edistystä aivovahinkoihin pyrkivissä terapiamuodoissa. Ohimoille asetettiin elektrodit, suuhun kapula, raajat sidottiin. Kipinää päähän, ja potilas unohtaa traumansa, kun hän kokee hämmennysvaiheen sähköshokkihoidon jälkeen. Korkeamman ajattelukyvyn katoaminen ja muistinmenetys nähtiin edistyksenä, sillä potilaalla ei ollut kykyä kokea traumojaan. Älyllisten kykyjen alentuessa myös mielisairauksien oireet lievenivät. Eli hoito tehosi. Valitettavasti tässäkin hoitomuodossa pysyvä tai pitempiaikainen vaikutus edellyttä useampaa shokkia.  Kuitenkin vaikutus oli pysyvämpi kuin metrazolin kohdalla.

Sähköshokkiterapian kerrottiin olevan kivuton ja tehokas hoitomuoto. Eli lääkärit valehtelivat potilaille. Ei sillä että heidän tarvitsi valehdella, sillä potilaide suostumusta ei tarvittu. Sähköshokit aiheuttivat kouristelua, joka johti (no pun intended) luiden murtumiseen, lihasten repeämiseen ja muihin vastaaviin vammoihin. Vasta lihasten halvaannuttaminen lääkkeillä poisti nämä haittavaikutukset. Se ei poistanut potilaiden pelkoja. He olivat valmiita karkaamaan laitoksista, jotta eivät saisi enempää sähköä. Psykiatrit oppivat pian suosittelemaan toisilleen sitä, ettei potilaille edes kerrotaisi heidän pian saavan sähköshokkeja. Eiväthän potilaat ehkä edes muistaisi saaneensa hoitoa, kun sähköshokin aiheuttama muistinmenetys iskisi päälle.

Sähköshokkiterapia poisti potilaiden psykoottiset oireet ja masennuksen, mutta hintana oli ihmisen kyky ajatella, tuntea, muistaa ja toimia selkeällä tavalla. Psykiatrien mielestä hoitomuodon teho oikeutti potilasoikeuksien ohittamisen. Toisen maailmansodan jälkeen Euroopassa käytiin oikeutta siitä miten sotavankeja oli kohdeltu kaltoin. Punainen risti ilmoitti sähköshokkiterapian testaamisen olleen pseudolääketieteellistä ja kokeiden uhreille piti maksaa korvauksia. Hoitolaitoksesta riippuen sähköshokkeja annettiin joko hoitona, tai pahimmissa paikoissa, rangaistuksena. Osastojen ongelmatapaukset pysyivät ruodussa.

Aivojen vahingoittaminen edellytti teoriaa mielisairauksien syistä biologisena ilmiönä aivoissa. Siinä missä terapioiden menestystarinat olivat olleet kemiallisia tai sähköä, oli muotiin palaamassa kirurginen vaihtoehto. Portugalilaisen Egas Monizin (Nobel-palkittu 1949) kehittelemä periaate alkoi yleistyä ja muovautua mielisairauksien hoidossa. Sanomalehdet ylistivät hoidon ihmeellisiä vaikutuksia. Sen tarkkuus ja biologinen perustelu olivat selkeitä.

Lobotomian kukoistus alkoi 40-luvulla.

Kukoistuksella oli vaikuttava alku, kun hoitolaitosten tuloksia mittailtiin. Lääkäreille ja psykiatreille lähetetyt kyselykaavakkeet kertoivat uskomatonta tarinaa. Lobotomiapotilaiden toipuminen oli huomattavasti parempaa kuin muilla terapiamuodoilla vastaavien mielisairauksien hoidossa. Yhdessä selvityksessä vuodelta 1943 saatiin tietää, että 618 potilaasta peräti 84 % ilmoitettiin muuttuneen parempaan suuntaan. 251 heistä eli yhteisössä ja kävi töissä. Vain 12 oli kuollut leikkaukseen. Vain kahdeksalle potilaalle oli ilmoitettu huonontunut tila.

Tarina olikin uskomatonta, sillä kaikki perustui huonoon lääketieteeseen. Kyseisessä 1943 selvityksessä oli käytetty kyselylomaketta, jossa potilaiden muutoksien vaihtoehdot olivat rajatut. Potilaita arvoitiin vain seuraavilla vastausvaihtoehdoilla:

"Greatly improved, moderately improved, slightly improved and temporarely improved."
Ei vaihtoehtoa potilaan heikentymiselle. Tuota selvitystä käytettiin ilmestyessään lobotomian tieteellisen arvon perusteluna Yhdysvalloissa. Noh, sentään kahdeksan potilaan kohdalla oli lomakkeisiin raapustettu ylimääräinen maininta huonontuneista oireista.

Jatkuu.

5.12.12

Kenelle Suomi kuuluu? Jumala VS Saatana

Suomen maaperästä käydään parhaillaan kovaa sotaa. Tuo sotarintama kulkee ihmisten sieluissa.

Katolinen kirkko ilmoitti suorittavansa 8.12.2012 pienen rituaalin, jolla Suomi vihittäisiin Neitsyt Marian omaisuudeksi. Meininki on samaa kuin esim. mormonien tekemät kuolleiden sielujen käännytystyö.

8.12. Neitsyt Marian perisynnittömän sikiämisen juhlapyhä: piispa Teemu Sippo SCJ uudistaa juhlallisessa messussa hiippakunnan ja koko Suomen omistamisen Neitsyt Marialle. Tarkempia tietoja myöhemmin.

 Maamme hengellisen omistajuussuhteen siirtely aiheutti närää Suomen Hengentiedon Seurassa. Mestari Pekka Olavi Siitoimen toimesta alunperin perustettu seura (en ole ollenkaan varma siitä kuinka vakavissaan seura on nykyään) näyttäisi olevan pienen piirin pyörittämä vuonna 2012. Varmasti ihan hauska harrastus. Nettiaktiivisuutta riittää kuitenkin tulevan rituaalin mainostamiseen, sillä seura haluaa luoda vastareaktion katolisen kirkon rituaalille.

Turun Hengentieteen Seura päättänyt vastavoimana tehdä tasapainottavan kosmisen rituaalin ja vihkiä Suomen Luciferille ja Saatanalle.
 Tässähän tarvitaan pian hengellistä lakimiestä selvittämään kenelle Suomi oikeasti kuuluu! Suomen Hengentiedon Seura kuvailee rituaalia. Luonnollisesti siihen tarvitaan rekvisiittaa ja juotavaa. Sanoitukset ovat valmiina:

Typeryyden voimat haluavat vihkiä Suomen neitsyt Marialle, mutta he eivät muista, että he itse ovat nimenneet suomalaiset kaksinkertaisesti Helvetin lapsiksi! Tässä on totuus! Suomi kuuluu edelleen Luciferille ja Saatanalle! Juhlallisesti nyt uudistamme tämän totuuden Suomen hengelliseen kenttään, vihimme Suomen tämän maan todellisille hallitsijoille! Lucifer! Saatana! Tämä maa on Teidän!

 Ja niin edelleen, blaa blaa. En ole varma siitä kumman sanoitukset ovat lopulta tyylikkäämmät; katolisen kirkon vai tuon seuran. Turkulaiset ilmoittavat, että heidän rituaalinsa on vapaasti muokattavissa kunkin maailmankatsomuksen mukaiseksi.

Mikäli Teillä ei ole aikaa tehdä edellä mainittua tai sitä parhaaksi katsomallanne tavalla muokkaamaanne rituaalia, voitte olla mukana jo pelkästään sytyttämällä asian vuoksi kynttilän, ajattelemalla asiaa, masturboimalla asiaa ajatellen, paneskellen aktinne asialle omistaen, nostamalla maljan asian hyväksi, tai muilla vastaavilla tavoilla. Jo pienelläkin eleellä voit ottaa osaa tämän rituaalin energiaan, antaa siihen ja tulla siitä osalliseksi. Näin henkinen värähtelytasonne nousee ja henkimaailma tulee siunaamaan Teitä ja tätä maata onnella ja menestyksellä.

 Näyttäisi olevan hauskempaa menoa kuin katolisen kirkon virallisissa tiloissa.

Noh, Suomen paras profeetta Jouko Piho sai tietää asiasta. Joku vinkkasi häntä tuosta saatanallisesta rituaalista. Suomen antaminen Neitsyt Marialle on Pihon mielestä jumalanpilkkaa. Kommenteissa hän selittää kenelle Suomi kuuluu ja miksi.

Suomi kuuluu suomalaisille vain sen takia, että Kaikkivaltias on antanut tämän Suomenmaan suomalaisten asuttavaksi. Jumala on laittanut eri kansat asumaan eri puolille maapalloa ja Jumala on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat (Apt. 17:26).
Tämän takia meidän tulee kunnioittaa Jumalaa eikä alkaa pelleillä pyhillä asioilla vihkimällä Suomi Saatanalle.


Piho kääri hihansa ylös ja perusti adressin.

Uskon, että Suomessa on paljon ihmisiä, joiden mielestä Suomi ei kuulu neitsyt Marialle eikä Paholaiselle.
Suomi kuuluu Jumalalle, taivaan ja maan Luojalle ja hänen Pojalleen Jeesukselle Kristukselle!
Nyt on käynnissä henkivaltojen taistelu Suomen omistuksesta ja suomalaisten sieluista.
Me vastustamme Paholaista, kuten Raamattu (Jaak.4:7) kehottaa ja haluamme vihkiä Suomen rukouksessa ja paastossa Isälle Jumalalle ja hänen Pojalleen Jeesukselle Kristukselle!
Suomi ei ole Paholaisen vaan Jumalan maa.

 Kerrassaan jännittävä näytelmä menossa täällä Suomessa. Jännittävä siis vain niille ihmisille, jotka oikeasti ottavat tuollaiset asiat vakavasti. Itse joudun hämmästelemään koko touhua.

4.12.12

Tupet rapisevat kreationistien välillä

Vanha evankelista Pat Robertson on kuuluisa kommenteistaan, joissa tuomitaan milloin mikin kansakunta tai vähemmistö Jumalan nimessä. Ennustuksia on viljelty ja muutenkin vietettu tuttua profeetallista menoa. Aivan yllättäen Pat päräytti ilmoille jotakin mielenkiintoista.



Hän toteaa nuoren maailman kreationismin huuhaaksi. Maa on mukamas huomattavasti vanhempi kuin 6000 vuotta! Uskonsota lähti käyntiin uutisen kommenteissa, sillä ainoan oikean raamatullisen totuuden maailmassa ei sovi kyseenalaistaa kirjaimellista tulkintaa. Se johtaa Saatanan pauloihin. Jos ihminen ajattelee maailmankaikkeuden olevan miljoonia vuosia vanha, niin hän ei enää usko Raamattuun samalla tavalla kuin nuoren maailman kreationistit. Ja koska nuoren maailman kreatinistit tietävät hallitsevansa ainoan oikean tulkinnan tuosta pyhästä kirjasta, ovat muut väärässä. Väärässä oleminen altistaa sielun kadotukselle, sillä usein muutkin harhaopit seuraavat perässä.

Onneksi Answers in Genesis -firman Ken Ham tuomitsi Patin olevan väärässä, sillä olihan Kenillä eri tulkinta iästä, joka perustuu Raamattuun. 28. marraskuuta Ham kirjoitti:

Not only do we have to work hard to not let our kids be led astray by the anti-God teaching of the secularists, we have to work hard to not let them be led astray by compromising church leaders like Pat Robertson. This excerpt was posted
on Youtube by a group that is a project of People For the American Way. Pat Robertson gives more fodder to the secularists. We don't need enemies from without the church when we have such destructive teaching within the church.

Oikean uskon viholliseksi brändätty Pat menetti välittömästi fanejaan. Hamin seuraajat totesivat Patin olevan väärä profeetta. Tässä tyylinäyte:



You need to READ your Bible, Pat! I calculated it myself and there really are roughly 4000 years between Adam and Christ! Have you ever seen a Jewish calendar? This year is 5773 on the Jewish calendar. Bishop Usher said the Jews shortened the years because if there were 4000 years between Adam and Christ, it would imply Jesus was the Messiah. So we really are about 6000 years from creation!


Sittemmin AiG on palannut aiheeseen tohtori Tommy Mitchellin välityksellä. Myös Mitchell on huolestunut kompromissista. Yhä useampi nuori kristitty jättää kirkon taakseen, kun hän ei enää usko Raamattuun kirjaimellisena totuutena. Antaessaa piispa Usherista negatiivisen kuvan Robertson meni metsään. Mitchell huomauttaa etteivät nuoren maailman kreationistit usko nuoreen maailmaan Usherin auktoriteetin perusteella, vaan Raamatun auktoriteetin perusteella.



While Ussher was a brilliant and careful scholar and far more knowledgeable on this issue of chronology than most of his critics, we believe that the earth and all of creation is young not because Ussher says so, but because the Bible says so!
We know that Creation Week lasted six ordinary days because the Bible says so. A study of the use of the Hebrew word yom in Genesis 1 clearly indicates that God told us He created in six ordinary, twenty-four-hour days. So how do you put millions of years into the text where it plainly does not fit?
 Maailma on nuori, koska Raamattu.


Tämä nerokas argumentti itsessään sisältää kaiken olennaisen, mutta Mitchell päättää jatkaa tuotantoaan useamman kappaleen verran. Robertsonin munaus tapahtui myös siinä, että hän puhui radiohiilen olevan se tapa jolla tietemiehet selvittävät maakerrostumien ikää.

Kaikkein vaarallisinta Robertsonin puheessa oli tämä kohta:

So don’t try to cover it up and make like everything was 6,000 years. That’s not the Bible. That’s Bishop Ussher.
And so if you fight revealed science you’re going to lose your children, and I believe in telling them the way it was.

 Miesten luomat ajatukset asetetaan Jumalan ajatuksien edelle! Se on karmea synti kreationistien maailmassa. Mitchell ei myöskään tykkää siitä miten Robertson jättää tekopyhästi tieteen ylistämisen kesken.

Robertson would have our youth reject Genesis because of the ideas of fallible man, but then would he logically say that the gospel should be rejected by the same criteria? After all, “science” (i.e., the majority of biologists and anthropologists) insists that virgins don’t have babies and dead men don’t come to life again after three days. So, based on science alone, the virgin birth and resurrection of Jesus Christ would only be myths. So why not teach that the Gospel accounts should be rejected?
Tieteellisesti selvitytet asiat maailmasta voivat olla ristiriidassa Raamatun kirjaimellisen tulkinnan kanssa. Miten harras uskovainen voi selvitä tieteen ja uskon ristiriidasta?

To put it plainly, if the history in Genesis can be rejected, then why should we believe the gospel that is based on that history? If Robertson is correct and the earth is millions of years old, then what do we do with the fossils? If the fossils document millions of years of earth history, then we have millions of years of death and suffering before Adam’s sin. If man evolved from ape-like creatures over the last few million years, then there is a trail of death in the evolution of man.

AiG-firman oppi tekee selväksi, että kunnon uskovainen hyväksyy Raamatun joko kokonaisuudessaan tai ei ollenkaan, ollakseen oikeassa uskossa. Ken Ham joutuu seuraamaan sivusta, kun papit ilmoittavat olevansa jotakin muuta kuin nuoren maailman kreationisteja.

1.12.12

Sanal Edamarukua ja pieni paljastus Skepsis ry:stä

Sanal Edamarukun Superstition in India luento Skepsis ry:n tilaisuudessa on nähtävillä Youtubessa. Laillisesti ilman pelkoa poliisin vierailusta ja läppärin takavarikoimisesta. On huonompiakin tapoja viettää 1 h 35 min netissä.




Sitten pieni näyte siitä miten Skepsis ry:tä kuvailtiin Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -facebookryhmässä:

Tuolla skepsiks ry:n linjalla ei ole mitään tekemistä todellisen skeptismin kanssa, jossa skeptinen henkilö tekee itse omat havainnot. Mutta nämä skepsiksen jäsenet tyytyvät skepsiksen ilmoittamiin juttuihin ja pitävät niitä automaattisesti totuutena. Kuten rokoteteollisuutta ei kyseenalaisteta ja haukutaan sitten kaikki rokotusteollisuuden kyseenalaistajat, että he uskovat huuhaaseen. Mutta ei liene monikaan skepsiksen jäsen kyseenalaistaa sitä, että SKEPSIS RY ajaa lääketeollisuuden asiaa etenpäin. He eivät sitä näe koska SKEPSIKSEN jäsenet eivät usein osaa ajatella itsenäisesti tai muodostaa itsenäisiä ajatuksia. Siksi myös Skepsiksen jäsenet haukkuvat salaliittoteoreetikkoja, koska SKEPSIS RY:n jäsenlehti yllyttää siihen.

Minulla onkin yllättävän paljon valtaa käsissäni, kun kirjoittelen noita pakinoitani Skeptikko-lehteen.

30.11.12

"Voiko olla kummi jos ei kuulu kirkkoon?"

Lukaisin läpi paikallisen lehden seurakuntaliitettä. Aivan, oli tylsempi työpäivä. Otsikkona tietenkin:

"Voiko olla kummi, jos ei kuulu kirkkoon?"

Tämä ongelma tulee esiin yhä useamman seurakunnan työntekijöille. Perinteet muuttuvat, kun kansa ottaa käyttöön uskonnottomia vaihtoehtoja, mutta samalla noiden vaihtoehtojen saaminen ei onnistu. Kappalainen Riina Saastamoinen kommentoi ilmiötä, jossa perheenäidit puhuvat ristiäisistä ja kummeista, vaikka tilaisuudessa ei kastettu lasta eikä ollut läsnä kahta kirkkoon kuuluvaa kummia. Kirkkolain mukaan lapsella pitäisi olla kaksi ev.lut. kirkkoon konfirmoitua kummia, mutta käytännössä huutava pula kirkkoon kuuluvista kummeista on laittanut jotkut kirkkoherrat joustamaan säännöstä.

Kummi-nimi kuuluu pelkästään henkilöille, jotka kastettu ja konfirmoitu kirkon jäsen. Maallistuneille versioille pitäisi keksiä muu nimi. Tapakristityt eivät välttämättä itse tajua kastetilaisuuksien olevan uskonnollisia. Tai sitten uskonnollinen puhe tilaisuudessa ei herätä sen suurempia tunteita, kunhan sukulaisilla ja perheellä on mukava rituaali. Syitä on varmasti monenlaisia.

Saastamoinen lopettaa kirjoituksensa:

Niinpä, tuntuu erikoiselta, että henkilö, joka ei halua olla kirkon jäsen, haluaisi silti olla perheen apuna lapsen kristillisessä kasvatuksessa. Jokin ristiriita siinä on.
Niin on. Kokemuksieni mukaan seuraavalle sukupolvelle on vielä tärkeää järjestää tuollainen riitti, osana suvun elämää. Mutta siihen ei haluta uskonnollisia puheita. Kysyntää löytyy jopa maaseudulla, mutta tarjontaa ei sitten löydykään helpolla. Ja siksi kirkon versio säilyy vaihtoehtona. Tuo sekulaari versio rituaalille on nimiäiset. "Siviilikummit" on ehkä nimeä outo, ainakin minun mielestäni. Aivan kuin kummit olisivat naamioituneet tavallisiksi kansalaisiksi. Toisaalta eihän hautajaisia yleensäkään mielletä pelkästään kristilliseksi tilaisuudeksi, kun ateisteja kuopataan maahaan.

Mikä olisi hyvä nimi nimiäistilaisuuden "kummeille"?

29.11.12

Tarinoita maailmalta

Kristillinen Charisma-lehti käsittelee ajankohtaisia pulmia, joita tavalliset uskovaiset joutuvat pohtimaan elämänsä aikana. Apostolien tekoja, henkisen elämän rikastuttamista, ajankäyttöä uskovaiselle sopivalla tavalla, sekä tietenkin leuan rapsuttelua siitä onko seksuaalinen hämmennys raiskaajademonien aiheuttamaa. Kiehtova aihe näin lonkeroiden fanille.

Samantyylinen hämmennys on kohdannut myös lasten kasvattamisessa, kun ruotsalaisessa lelumainoksessa sekoitettiin totutut sukupuoliroolit. Kerrassaan karmeaa. Tuollainen meno voi kasvattaa pojista My Little Ponyn kerääjiä.

Sillä välin älykkään suunnitelman kannattajat ovat huomanneet, että kolehti on pakko laittaa kiertämään. Ovathan IDeistit olleet ahkeria verkkosivullaan.

Even Darwinist critics of intelligent design recognize it. If you want to know what's going on in the world of ID, if you want the latest news on science -- evolution, cosmology, paleontology, every biological field and specialty -- unfiltered by the materialist blinders that the rest of the media keep firmly in place, you need to follow the work of ENV's writers and editors (pictured above). There's no substitute -- no book, journal or other website provides the service we do. At the end of this month our writers at ENV will have filed about 850 articles in 2012. That's a lot of information and reporting and we plan to top ourselves next year.
 Kaikkien noiden nettiartikkelien kirjoittaminen ei ollut ilmaista.

But obviously it all doesn't come free. Well, it comes free to you, throughout the rest of the year, thoughtful reader. That's why we ask you now, as the year winds down, to think about how you've benefited from the news and views you find here and here alone, and then donate generously. Support the Center for Science & Culture by clicking on the friendly, helpful button.

Kanna kortesi älykkäästi suunniteltuun kekoon, jotta älykkään suunnitelman teoria selviää seuraavalle vuosikymmenelle. Olivathan vuoden 2012 tapahtumat niin erinomaisia ID:n kannalta. Kuten esimerkiksi... Palaan tähän asiaan myöhemmin.

 Muistat varmaan Irlannissa kuolleen Savita Halappanavarin? Nainen menehtyi sairaalassa, kun lääkäri ei suostunutkaan pelastamaan hänen henkeään. Riskinä oli vielä sykkivän sikiön menehtyminen. Ongelmana lain määräykset siitä mitä lääkärit saavat tai eivät saa tehdä raskaana olevan naisen pelastamiseksi. Monimutkainen aihe. Noh, kuolema tuotti jopa protesteja Irlannissa ja Intiassa asti. Aborttilakia vaaditaan päivitettäväksi.
Irlannin piispat ovat kirjoittaneet kiistaan selkeän selvennyksen. Sen avulla päättäjät ja lääkärit osaavat tehdä oikean valinnan.

The Catholic Church has never taught that the life of a child in the womb should be preferred to that of a mother. By virtue of their common humanity, a mother and her unborn baby are both sacred with an equal right to life.

Äidillä ja syntymättömällä vauvalla on yhtä suuri oikeus elämään.

Where a seriously ill pregnant woman needs medical treatment which may put the life of her baby at risk, such treatments are ethically permissible provided every effort has been made to save the life of both the mother and her baby.

Vaikeuksissa oleva nainen saa elämänsä pelastavan hoidon vasta sitten, kun lääkärit ovat tehneet kaiken mahdollisen molempien pelastamiseksi.

- Whereas abortion is the direct and intentional destruction of an unborn baby and is gravely immoral in all circumstances, this is different from medical treatments which do not directly and intentionally seek to end the life of the unborn baby. Current law and medical guidelines in Ireland allow nurses and doctors in Irish hospitals to apply this vital distinction in practice while upholding the equal right to life of both a mother and her unborn baby.
 Abortti on aina ja kaikissa tilanteissa suuri moraaliton teko, mutta lääketieteellinen hoito on hyväksyttävää, jos se ei pyri suoralla tai epäsuoralla tavalla syntymättömän vauvan lopettamiseen.

Mutta piispat saavat kommenteissa heti eteensä kiperiä kysymyksiä.


Olisiko Savitan tapauksessa saanut aloittaa keskenmenon, koska ei ollut enää olemassa mitään mahdollisuutta jossa sikiö olisi selvinnyt, varsinkin kun keskenmeno olisi pelastanut äidin hengen?

Tärkeintä on muistaa, ettei Savita kuollut kirkon oppien takia.

27.11.12

Ihmisten pakkosirutus alkaa vuonna 2013! Katso lakitekstit!

Kammottavia uutisia Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä blogin kautta. Presidentti Obama on edistänyt NWO:n maailmanhallintaa, sillä uudessa terveydenhuollon lakipaketissa on ovelasti piilotettuna julkiselle paikalle ihmisten ihojen alle istutettavien sirujen tulevaisuus. Maailmaneliittiin liittyvien salaliittoteorioiden suosikki on palannut, eli ihmisiin pakolla tökättävät mikrosirut ovat todellisuutta ensi vuonna.

Nyt kun Obaman hallituksen luoma terveydenhuolto uudistus lakipaketti "ObamaCare" on päässyt etenemään Yhdysvalloissa. Tapahtuu sitten jo vuonna 2013 jotain mikä järkyttää monia. 

Sillä vuoden 23. maaliskuuta 2013 alkaen, jokainen Yhdysvaltojen kansalainen tullaan implantoimaan ihonsisäisellä mikrosirulla ja tämä on ObamaCaren terveydenhuoltouudistuksen mukaan pakollista jokaiselle.
 Huhhuh! Minä kun erehdyin luulemaan, että tuo ihmisten pakollinen RFID-siruttaminen on sekopäisimpiä salaliittoteorioita maailmassa, mutta nähtävästi olinkin väärässä. Mihin todistusaineistoon tuo tuleva digitaali-implanttialistaminen sitten perustuu?

Kyseinen mikrosiruohjelma löytyy suoraan USA:n kongressin laista H.R. 3200 
Valitettavasti NWO-blogi ei siteeraa sitä kohtaa jossa tuo sirutussuunnitelma on esillä. Onneksi se löytyy, kunhan jaksaa klikkailla läpi salaliittoteorioiden sivustoja. NWO-blogin lähde on Beforeitsnews.com, jossa ei vielä kerrota lakitekstin sisältöä. Sivulta täytyy klikata eteenpäin WorldTruth.tv sivustolle. Siellä kerrotaan, että olennainen kohta on piilotettu sivulla 1000 tuossa massiivisessa tekstissä. Subtitle C—National Medical Device Registry otsikon alla luetellaan tuo raskauttava aineisto:


‘‘National Medical Device Registry‘‘(g)(1) The Secretary shall establish a national medical device registry (in this subsection referred to as the‘registry’) to facilitate analysis of postmarket safety and outcomes data on each device that—

‘‘(A) is or has been used in or on a patient; and

‘‘(B) is—
‘‘(i) a class III device; or ‘‘(ii) a class II device that is implantable, life-supporting, or life-sustaining.


Kauhistus! Laki tekee selväksi, että virkavalta aikoo luoda lääketieteellisten laitteiden kansallisen rekisterin, jossa pidetään kirjaa kansalaisten terveyteen liittyvistä implanteista. Mukana näyttäisi olevan sydäntahdistimet ja muut vastaavat laitteet, joita asennetaan ihmisiin. Mukana tietenkin myös ihon alle asennettava sirut, joilla voidaan nykyään valvoa potilastietoja. Rekisterin tarkoituksena on - MUKAMAS! - valvoa lääketieteellisten laitteiden turvallisuutta entistä paremmin. Luotavaan rekisteriin taltioitaisiin näiden laitteiden tyypit, mallit ja sarjanumerot. Kerrassaan hirmuista menoa. Ja niin edelleen, blaa blaa, lässyn lää.

Tai sitten voimme tarkistaa mitä tapahtui H.R. 3200 lakitekstille. Sehän sattui olemaan vain lakiehdotus, jota ei koskaan äänestetty voimaan kongressissa.

Eli aivan turhaa panikointia. Varmasti olet yllättynyt.

Entä se lakiteksti joka sitten oikeasti äänestettiin voimaan Obaman ja kumppanien hymyillessä kameroille?

H.R 4872 ei sitten sisälläkään mitään implantteihin liittyvää.

Edes kohua aiheuttaneessa ehdotuksessa (joka jäi keräämään pölyä) ei missään kohtaa määrätty, että kansalaisiin on istutettava valvontasiruja.

Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogin facebookryhmässä reagoidaan tapahtumiin:
 

26.11.12

Mad in America, osa 2

"Why do we preserve these useless and harmful beings? The abnormal prevent the development of the normal. Why should society not dispose of the criminals and the insane in a more economical manner."

- Tohtori Alexis Carrel, Nobelin lääketieteen palkinnon vuonna 1912 voittanut kirurgi

Vuosisadan vaihtuessa Yhdysvaltojen mielenterveydenhuolto oli astumassa lääketieteellisten kokeiden jännittävään maailmaan. Mukana oli kuitenkin eugeniikan ilosanoma. Yhteiskunta muutti suhtautumistaan epänormaaleihin ihmisiin. Kaikilla oli tarve parantaa yhteiskuntaa ja motiivit olivat ylväät. Tieteellinen perustelu haettiin perinnöllisyyden ohjaamisesta parempaan suuntaan. Helpointa tuon suunnan ohjaaminen oli varmistamalla huonoimman aineksen jäämisen pois junasta. Tuskin kukaan on yllättynyt siitä, että mielisairaat luokiteltiin lisääntymismateriaalinsa suhteen huonoiksi ihmisiksi. Eugeniikan edistämisessä oltiin erittäin huolissaan siitä, että huippuyliopistoja käyneet ihmiset eivät suostuneet tuottamaan jälkeläisiä tavallisen kansan tahtiin. Yhteiskunnan kerma uhkasi hapantua. Sen vastapainoksi moraalisten ihmisten velvollisuus oli varmistaa, etteivät hullut pääse lisääntymään.

Ilmestyi mahtava hoito hulluuden helpotukseen; miehillä johtimet solmuun ja naisille kohdunpoisto. Näin ihminen välttyi lisääntymisen tuomilta stressitekijöiltä. Enää ei tarvinnut pelätä synnyttämisen aiheuttamia tuskia. Varmasti myös naisten hormoonihyrräys tasaantui samalla leikkauksella, ja näin myös auttoi hulluudesta toipumista. Lisääntymisen estämisestä tehtiin terapiaa.

Eugeniikan tieteellisempi perustelu mielenterveydessä vaati, että mielenterveyden ongelmilla on geneettinen tausta. Mendelin lait takaisivat helpon reitin ja varman ratkaisun perustelun laatimisessa. Tohtori Aaron Rosanoff kääri hihansa ja alkoi laskeskella mielenterveyspotilaiden ja heidän sukulaistensa taustatietoja yhteen. Ensimmäinen yritys meni katastrofaalisesti pieleen, sillä yli tuhannen sukulaisen ja yli 70 laitokseen lukitun hullun ihmisen perusteella vain 43 sukulaista oli diagnosoitavissa mielisairaaksi. Mendelien lakien perusteella luvuksi olisi pitänyt tulla 359 kieppeillä pyörivä summa.

Onneksi Rosanoff keksi pian mikä oli mennyt pieleen. Hän oli käyttänyt aivan liian kapeaa määritelmää sukulaisten mielisairauksista. Hän tutustui materiaaliin uusien määritelmien kanssa. Bingo! Esim. maanisdepressiivisten potilaiden sukulaisista löytyi helposti kiihtyviä, määräileviä, epätavallisen itsekkäitä ja paikoitellen masentuneita ihmisiä. Selvä geneettinen linkki. Samoin skitsofreenisten potilaiden sukulaisista löytyi kärttyisiä, itsepäisiä, levottomia ihmisiä, jotka murehtivat turhia asioita. Voisiko asiaa selkeämmin vahvistaa?

Vuonna 1911 Rosanoff julkaisi laskelmat, joiden perusteella mielisairaiden potilaiden sukulaisista löytyi 351 "neuropaattista" sukulaista. Lähes täydellinen tulos Mendelien lakien perusteella. Asia oli selvä. Pian osattiin perustella, ettei kahden hullun ihmisen avioliitto saisi olla laillista. Toki Mendelien lakien perusteella Rosanoffin laskelmat tarkoittivat sitä, että hieman alle kolmannes Yhdysvaltojen populaatiosta oli kantamassa hulluuden geenejä. Pari vuosikymmentä myöhemmin osattiin epäillä, ettei mielisairauksien yhdistäminen leväperäisiin oireisiin Rosanoffin tavalla ehkä toiminutkaan aivan yhtä hyvin kuin oli annettu ymmärtää.

Into ei laantunut vuosikymmenten aikana edes siitä yhteiskuntatieteilijoiden tiedosta, että vapaana elävät hullut lisääntyivätkin vielä vähemmän kuin yliopistojen väki. Mielisairaalat olivat pullollaan väkeä, mikä oli itsessään todiste huonon materiaalin liiasta lisääntymisestä. Eugeniikan pauhussa ei kuunneltu niitä puheita, jotka selittivät esim. skitsofreniasta kärsivien olevan syrjäytyneitä, eivätkä juuri ollenkaan seksuaalisesti aktiivisia. Hullut menivät harvoin naimisiin ja heillä oli tavallista väestöä huomattavasti suurempi todennäköisyys ennenaikaiseen kuolemaan. Jos hullujen lisääntyminen oli murehtelemisen arvoinen asia, niin se näyttäisi korjaavan itseään ilman mielesairaaloita. Tästä huolimatta pakkosterilisaation kohteiksi joutuivat mielisairaat, jotka lisättiin köyhien ja rikollisten joukkoon. 

 Vuonna 1927 Yhdysvaltojen korkein oikeus päätti (äänin 8-1), että mielisairaiden potilaiden pakkosterilisaatio oli laillista hoitoa. Tuomarien päätöksessä siteerattiin tieteellistä tietoa, joka kertoi perinnöllisyyden olevan merkittävä tekijä hulluuden leviämisessä. Oli armeliaampaa ehkäistä tuo hulluuden lisääntyminen, kuin antaa sen velloa vapaana. Mielisairaiden ihmisten ihmisoikeudet katosivat lakipykälistä.

Toisen maailmansodan jälkeen Life -lehdessä paljastattiin tavalliselle kansalle minkälainen näky maan mielisairaaloissa oli. Albert Deutsch kuvasi makuuhuoneita, jotka olivat kasattu  lattiasta kattoon täyteen mielisairaita ihmisiä. Eikä aina edes mielisairaita, sillä kodittomat, köyhät ja muut ongelmatapaukset oli lähetetty samoihin tiloihin. Vaatteet riekaleina. Ruokana jotakin ravinnon kaltaista moskaa, tinakupeista tarjoiltuna. Kädet ja jalat kahlittuina seinään tai sänkyihin. Potilaat eivät tavanneet lääkäreitä viikkoihin tai peräti kuukausiin. Mielisairaaloissa oli ollut vuosisadan vaihteessa keskimäärin 962 potilasta. Neljäkymmentä vuotta myöhemmin heitä oli 2316. Tavallaan eugeniikka oli tuottanut tulosta. Yhteiskunnan epätoivotut oli onnistuttu lukitsemaan erilleen ns. tavallisista ihmisistä.

Todellisuus ei tullut esiin yllätyksenä American Medical Associationille. He olivat tilanneet selvityksen mielisairaaloiden tilasta 30-luvulla. Silloin tutkimusryhmää johti nuori lääkäri  John Grimes. Tulos: erittäin huonoissa tilassa olevan mielenterveyshoidon tila. Selvityksessä peräti huomautettiin sairaaloiden muuttuneen joissakin tapauksissa vankiloiksi. Joissain laitoksissa oli tilan puutteessa tungettu kaksi ihmistä samaan sänkyyn.
AMA vaati Grimesia muuttamaan raporttiaan. Hän kieltäytyi. Grimes sai potkut. Hän joutui julkaisemaan raportin omilla rahoillaan. Se ei herättänyt huomiota. AMA:lla oli tilaisuus korjata myöhemmin raivoa aiheuttanut tilanne, mutta hiljaisuus oli houkuttelevampi vaihtoehto vielä 30-luvulla.

Paljastumisen myötä lakeja alettiin hiljalleen muuttamaan sivistyneempään suuntaan. Eugeniikka oli poistumassa lääketieteestä. Mutta täyteen tungettujen mielisairaaloiden tuottamat ongelmat olivat jo ohjanneet psykiatreja hoitokeinojen kehittelyssä vuosisadan vaihtumisen jälkeen. Potilaiden tilan kohenemista ei mitattu nykyisillä standardeilla. Hoitosuhteen edistymiseksi riitti, ettei potilas häirinnyt laitoksen toimintaa. Eli hullut eivät riehuneet osastoilla. Väkivalta ja vastalauseet saatiin kuriin hoidoilla, jotka vaikuttivat keskittyneesti johonkin ihmiskehon kohtaan.

Henry Cotton poistatti potilaidensa hampaita vuonna 1916. Hän päätteli hampaissa piilevän bakteerin vaikuttavan aivoihin. Hampaat poistamalla tuo häiriötekijä häipyi kuvioista. Cotton oli kurkistellut mielisairaiden suihin, ja kappas, sieltä löytyi hampaita joissa oli bakteeripesäkkeitä. Miehen hypoteesi oli vahvistettu, ainakin Cottonin pääkopan sisällä.

Cotton kehitteli teoriaansa. Hän poistatti hampaita kymmeniltä pitkäaikaispotilailta, mutta heidän tilansa ei kohentunut. Cotton päätteli kroonisen vaivan tehneen jo niin paljon tuhoa mielisairaiden aivoissa, että hammaskirurgia oli liian myöhäistä. Parhaat tulokset saataisiin tuoreilta potilailta. Mutta vain neljännes näistäkin tulkittiin positiivisen käänteen kokeneiksi. Cotton ei lannistunut, vaan alkoi repimään irti nielurisoja. Tulosten jäädessä taas laimeiksi, hän alkoi poistattamaan muita osia ihmiskehosta. Ideana oli puhdistaa potilas tulehduksia aiheuttavista jämistä. 
Pitkä urakka palkittiin, kun Cottonin ryhmä laski hoitotuloksen neljän vuoden jälkeen. Peräti 85 % potilaista oli toipunut mielisairauksistaan. Arvostettuna lääkärinä Cottonin tulokset keräsivät kiitosta. Oli vihdoinkin löydetty kirurginen toimenpide, joka toisi oikeaa apua mielisairauksista kärsiville. Mullistava hoitomuoto mainittiin sanomalehdissä, selkeiden tulosten ollessa vakuuttava todiste. 

Kuitenkaan muut lääkärit eivät onnistuneet parantamaan potilaitaan samalla tahdilla kuin Cotton. Vuonna 1922 poistattamisia määränneet psykiatrit huomauttivat, ettei menetelmä toiminut ollenkaan kuten Cotton oli kuvaillut. Heti kaksi vuotta myöhemmin Cottonin sairaala aloitti virallisen tutkinnan. Toimiko Cottonin kirurgia vai ei?






Potilastiedot paljastivat peräti 40 % perinpohjaisen "puhdistamisen" kokeneista potilaista kuolleen. Pelkästään joidenkin ruuansulatuselinten poistattaminen oli tappanut yli 100 ihmistä. Cottonin nimi painui mutaan, kirurginenhoito poistui valikoimasta, onneksi ennen laajaa käyttöä. Mutta episodi kertoi miten pienellä kritiikillä uusia hoitomuotoja ylistettiin Yhdysvalloissa.

Uusiksi mielisairauksien hoitomuodoiksi otettiin vaihtelevalla menestyksellä mm. malariakuume ja potilaiden jäähdyttäminen. Kumpikin osoittautui olevan liian tappava hoitokeino. 30-luvun psykiatrit joutuivat huomaamaan, että hoitolaitoksista vapautettiin vain 15 % potilaista parantuneina. Heillä ei näyttänyt olevan tehokasta terapiaa. 

Sitten areenalla asteli Manfred Sakel. Hän piteli kädessään insuliiniruisketta. Insuliinishokkihoito tulisi oikeasti mullistamaan mielenterveydenhoidon, mutta ei välttämättä potilaan kannalta parempaan suuntaan.

Jatkuu.