29.4.16

Kulttijohtaja David Miscavige otsikoissa

Näinhän siinä tahtoo käydä kun ensin julistaa jättävänsä skientologiasta kirjoittelun vähemmälle. Skientologia palasi otsikoihin ryminällä. Kultin nykyinen ja pitkäaikainen yksinvaltias David Miscavige on pitänyt itsensä pitkään piilossa julkisuuden valokeiloilta. Paljastukset miehen tekemistä pahoinpitelyistä ja herroiksi elämisestä rivijäsenien selistä revityillä dollareilla eivät ole aiheuttaneet ongelmia hänelle.

Nyt David on kuitenkin joutumassa otsikoihin. Ja vieläpä mediaseksikkäästi perhedraaman kautta. Davidin isä Ron Miscavige on kirjoittanut kirjan elämästään ja poikansa varttumisesta skientologiakultin johtohahmoksi. Ruthless: Scientology, My Son David Miscavige, and Me julkaistaan ensi viikolla. Ron oli itse skientologi usean vuosikymmenen ajan. David-poika pääsi kultin perustaneen L. Ron Hubbardin lähipiiriin. Koska hierarkiassa ei otettu huomioon johtajan vaihtumista (eihän sellaista tarvitsisi tehdä Hubbardin kaltaiselle täydelliselle ihmiselle), niin valtaapitävän vaihtumiselle ei ollut ohjenuoria. Hubbardin kuolema oli tavallaan yllätys, sillä olihan hänellä yhteys meitä suurempaan tietoisuuteen. Kuoleman jälkeen David oli kuitenkin valmiina eristämässä kaikki häntä vastustavat korkean tason skientologit. Valta kaapattiin armottomilla keinoilla Miscavigen toimistoon.

Isä-Ron joutui viimeksi skientologien metkujen kohteeksi, kun hän onnistui karkaamaan vuonna 2012 Kultaisesta tukikohdasta. Näissä leireissä oli ne piikkiaidat, joissa piikit osoittivat sisäänpäin. David palkkasi yksityisetsiviä seuraamaan ja valvomaan isäänsä. Tiedämme tämän faktan, sillä poliisi pidätti nämä yksityisetsivät. Yksityisetsivillä oli mukanaan mm. laiton äänenvaimennettu pistooli. Pitkä ura skientologina ja läheinen perhesuhde kultin johtajaan mahdollistavat tuoreen tiedon kultin johtotason tapahtumista. Sekä tietenkin Davidin lapsuudesta. Miscavigen suku on revitty palasiksi skientologien disconnect käytännöllä, jonka mukaan entiset skientologit tai muuten "supressiiviset ihmiset" täytyy täydellisesti eristää skientologin elämästä. Olkoon kyseessä isä, äiti, sisar tai aviopuoliso.

En malta odottaa Ruthless kirjan julkaisua!

Paitsi ehkä sitä ei julkaista, sillä David on usuttanut skientologeille tyypilliseen tapaan lakimiehet asialle. He ovat olleet yhteydessä Silvertail Books kustantajaan. Tietenkin he ovat vaatineet kirjan myymisen lopettamista. Silvertail Books on aikaisemmin kustantanut merkittäviä kulttia kritisoivia kirjoja (esim. The Unbreakable Miss Lovely: How the Church of Scientology tried to destroy Paulette Cooper), joten riidanhaluiset lakimiehet eivät ole heille mitään uutta.

Ruthless kirjan väitetään sisältävän vääriä väittämiä sekä häpäiseviä vihjailuja David Miscavigesta. Asianajajajien kirjeessä yksiöidään näitä väittämiä:

 i. That our client was never officially appointed to be L. Ron Hubbard’s successor but rather seized power by outmanoeuvring his rivals;
ii. That Gold Base is surrounded by spiked fencing pointing inwards;
iii. That working and living conditions at Gold Base were appalling and staff were not permitted to leave;
iv. That our client created “The Hole” as a means of punishing Sea Org members and that people were subjected to deprivation and violence whilst detained in “The Hole”;
v. That our client lives in lavish conditions whilst Church staff live in poor conditions;
vi. That our client’s management style is erratic and abusive;
vii. That our client hired Private Detectives to carry out surveillance on Ron Miscavige.

Eivätkä he ole vielä edes päässeet lukemaan kyseistä kirjaa. Ron Miscavigea kuvaillaan myös epärehelliseksi ja petoksiin taipuvaiseksi mieheksi. Ron kirjoitti kirjan vain saadaakseen taloudellista hyötyä.

Luvassa on siis jännitysnäytelmä, kun Miscavigen perheen ja kultin asioita puidaan julkisuudessa. Parasta on tietenkin se miten skientologiajärjestön toimet nostetaan jälleen julkisuuteen. Jos kirjan julkaisun jälkeen päädytään ihan tuomarin eteen asti, niin ennustukseni mukaan entiset skientologit pääsevät todistamaan kirjan väitteitä tosiksi. Asianajajajien käyttö onkin pääasiassa tarkoitettu peloitteeksi.

Kultin valta on muutenkin ollut alamäessä. David Miscavigen valta-asemaa horjuttaa Lisa Marie Presleyn kampanjointi. Presley häilyy nykyään siinä skientlogin ja ex-skientologin rajalla, mutta hän on saanut tarpeekseen Davidin tyranniasta.

27.4.16

Homeopaatti Sulkakosken seuraaja

Homeopaatti Liisa Sulkakoski on kuollut. Kuten niin moni haimasyöpää vastaan taistellut. Osanottoni hänen ystävilleen ja sukulaisille.

Homeopaateilla ja vaihtoehtohoidoista kertovilla toimittajilla on edessään ongelma. Kuka edustaa homeopatiaa tiedotusvälineille? Sulkakoski kävi useasti MTV3:n elämäntapaohjelmissa ja antoi haastatteluja naistenlehdille. Ehdokkaita seuraajiksi on mielestäni näillä näkymin vain yksi.


Homeopaatti Satu Järvilehto.

Hänellä on valmiina medianäkyvyyttä ja vankkaa asiantuntijuutta homeopatiasta. Lisäksi Järvilehto osaa puhua yleisölle ja on oikealla tavalla edustava kameroiden edessä.

Tulevaisuus näyttää kuka pääsee lehtien sivuilla kehumaan tuotettaan. Onko sinulla arvauksia tästä seuraajasta?

25.4.16

BBC ei väitä MH17 ammutun alas ukrainalaishävittäjillä

BBC:n kohtuullisen suosittu Conspiracy Files ohjelma kertoo ja kertaa suosittujen salaliittoteorioiden sisältöä. Ohjelmistossa ovat olleet prinsessa Dianan kuolemasta liikkuneet huhut, WTC-tornien romahtamisesta syntyneet epäselvyydet sekä 7/7 päivän terrori-iskujen tuottamat teorisoinnit. Uusin tuleva jakso kertoo MH17-lennon kohtalosta.

Jakson nimi kertoo mitä ohjelmassa aiotaan tarkastella: Who Shot Down MH17?

Joudumme odottamaan vielä useamman päivän ajan ensi-iltaa. Se ei kuitenkaan hillinnyt lööpistöä, joka alkoi esittämään tiettyjä väittämiä jakson sisällöstä. Täällä Suomessa pahiten itsensä nolasi ja faktat jätti tarkastamatta Iltalehti otsikolla:


BBC:n dokumentti väittää:

Ukrainalaishävittäjä ampui MH17:n alas

Malesiaan matkalla ollut matkustajakone ammuttiin alas Ukrainassa pari vuotta sitten. Nyt BBC väittää, että koneen ampui alas ukrainalainen taistelukone.


Väittääkö dokumentti noin? Olisin todella yllättänyt, sillä siinä tapauksessa Conspiracy Files poikkeaa formaatistaan. Aikaisemmin jaksoissa on kerrottu minkälaisia salaliittoteorioita kiertää eri tapahtumista. Sitten on kerrottu selityksiä salaliittoteorioissa esitetyille väitteille ja vihjailuille. Vinkki tästä löytyy ihan ohjelman nimestä: Salaliittotiedostot. 

Suosittelen katsomaan läpi vaikkapa Conspiracy Files: 7/7 jakson.



Ohjelma käsittelee salaliittoteorioita, joten tietenkin MH17-turmaan keskittyvä jakso kertoo mm. salaliittoteorian Ukrainan hävittäjäkoneista. BBC onkin joutunut oikomaan lööpistön ennakoivia virheellisiä tulkintoja Conspiracy Files ohjelmasta.

But the BBC said the documentary actually proves this theory, which has been widely rejected by experts, to be wrong. It said “misleading” media coverage had led to a distorted view of the upcoming film, which they say objectively examines all theories regarding MH17.

Ja The Guardian lehdelle BBC kommentoi kohua näin:

 However, the BBC said the views were merely some of a number of theories put forward in the documentary, which also presented evidence from experts saying that Ukrainian fighter jets could not have flown at the altitude needed to fire on MH17.

Iltalehti poimi tulkintansa tietenkin brittilehdistön huomiohakuisuudesta. Daily Mail, Sunday Express
 ja muut vastaavat fish&chips kääreet kertoivat ohjelman väittävän hävittäjäkoneen ampuneen alas matkustajakoneen. Luonnollisesti tämä tulkinta (Jopa BBC uskaltaa vihdoinkin paljastaa totuuden!) kiertää parhaillaan venäjämielisillä foorumeilla ja perinteisillä salaliittoteorioiden keskustelupalstoilla.

Jos jostain Conspiracy Files esittää jotain uutta MH17-materiaalia, niin tietenkin palaan aiheen pariin.

22.4.16

Prince on kuollut, kauan eläköön salaliittoteoriat

Taiteilija nimeltä Prince kuoli kotonaan 57-vuotiaana. Hän oli taistellut flunssaa vastaan viikkoja. Hyppään suoraan siihen asiaan, joka kiinnostaa minua. Eli miten uutiseen reagoidaan salaliittoteoreetikoiden parissa. Miksi heitä kiinnostaisi muusikon elämä tai kuolema?

Prince oli puhunut julkisesti kemikaalivanoista. Hän oli niitä harvoja julkisuuden henkilöitä, joka edes jollakin tapaa puhui aiheesta haastatteluissa. Kansa sai kuulla kemikaalivanojen olevan keino romahduttaa ihmiskunnan populaatio. Lentokoneiden jättämät valkeat vanat ovatkin salassa suoritettavaa myrkyttämistä. Ilmankos salaseurat haluaisivat hiljentää Princen laulun.

Juuri näin vihjaillaan InfoWars.com sivustolla. Siellä väitetään entistä ahkeramman sumutuskampanjan olevan entistä runsaampien kemikaalivanahavaintojen taustalla. Samalla Yhdysvalloissa on liikkeellä Chemflu, eli kemikaalivanoissa levitettävän myrkyn aiheuttamaa flunssaa. Prince sairasti flunssaa ennen kuolemaansa!


Sattumaako?

Vai kohdistivatko meitä myrkyttävät tahot tappavan flunssan Princeen?

19.4.16

Huumepolitiikka toimivaksi huumepolitiikaksi, sitten joskus

Kauan siinä kesti. Vain pari vuosikymmentä on kulunut siitä, kun useimpien maiden aggressiivinen huumepoliitikka todettiin epäonnistuneeksi. Huumeiden saatavuus ei ole laskenut. Huumeiden käyttö ei ole laskenut. Vankilat kyllä täytettiin ihmisillä. Veronmaksajien rahoja kuluu huumeiden valvontaan käsittämättömiä summia. Kuuluisa sota huumeita vastaan ei ainoastaan hävitty, vaan sitä soditaan siviilejä vastaan. Tällä vuosituhannella asiasta uskalletaan kirjoittaa avoimesti lehdistössä ja jopa sillöin tällöin puhua politiikassa. Muutos on erittäin tarpeellinen. Näillä näkymin oletan, että huumelakeja päivitetään toimivampaan suuntaan joskus muutaman vuosikymmenen kuluttua. Toivottavasti huomattavasti aikaisemmin. Poliitikot kun sattuvat olemaan erittäin arkoja olentoja tässä asiassa. Heitä huolestuttaa enemmän poliittinen maine ja äänisaalus, kuin se miten huumeiden vastainen sota on tuhonnut yhteisöjä ja tappanut ihmisiä.

Kukaan ei ole kieltämässä sitä tosiasiaa, että huumeilla on haittavaikutuksia. Haittavaikutuksiin pitäisi vain reagoida tavalla, joka johtaa haittavaikutuksista kärsivien auttamiseen. Eikä heidän rankaisemiseen. Olemme jo kokeilleet vuosikymmenten ajan sitä rankaisuun perustuvaa tapaa. Eikä tietääkseni osapuolista löydy sellaista tahoa, joka vaatii huumeita lailliseksi lapsille. Ikärajat olisivat samalla linjalla tupakan ja alkoholin kanssa. Meidän pitäisi tutkia entistä paremmin huumeiden haittavaikutuksia. Se on paras tapa selvittää minkälainen apu toimii. Tätä varten mm. kannabiskäyttäjien ongelmiin ja mielenterveyteen perehdytään. Silloin laillinen käyttö saadaan rajoitettua ja valistustyötä tehdään samalla tavalla kuin teemme nykyään alkoholin ja tupakan kohdalla. Kumpikin laillisia ja tappavia aineita, joita aikuiset käyttäjät voivat ostaa kaupoista. Käyttäjät vain sattuvat tuotteiden takia haisemaan pahalta, tuhoavat hermosolujaan ja lisäävät syöpäriskiään, mutta juuri tätä varten niistä ostoksista menee veroa. Verotuotoilla maksetaan niitä kustannuksia, joita alkoholin ja tupakan käyttäjät aiheuttavat yhteiskunnalle. Paitsi se röökaajien tuottama lemu, josta me tupakoimattomat joudumme kärsimään.

Merkittäviä edistysaskeleita on viime vuosina otettu monien maiden lehdistössä. Tänä vuonna muutos näyttäisi vain kiihtyvän. Suomessa Yle kertoi suoraan mistä on kyse. Tänään alkanut YK:n yleiskokous käsittelee huumesodan lopettamista.

Avaus huumepolitiikan suunnan muuttamiseen on tullut ensisijaisesti Latinalaisen Amerikan mailta, jotka ovat kärsineet ehkä eniten epäonnistuneesta huumepolitiikasta. Nyt alkanutta YK:n huumepoliittista erikoisistuntoa ehdotti Meksikon hallitus vuonna 2012.
Myös Euroopassa käydään kriittistä keskustelua nykypolitiikasta. Sen sijaan Aasian maat ja Lähi-itä sekä Venäjä pitkälti kannattavat nykyistä sotaisaa ajattelutapaa huumeita ja huumeiden käyttäjiä vastaan.
Niinpä asiantuntijat arvioivat, että YK:n erityisistunto tuskin vielä tässä vaiheessa löytää yhteisymmärrystä uudesta yhteisestä huumepolitiikan suunnasta. Todennäköisempänä pidetään, että globaali huumepolitiikka hajoaa, ja eri maat etsivät oman tiensä.

Yli tuhat vaikuttajaa ympäri maailmaa allekirjoitti julkilausuman huumepolitiikan muuttamisesta. Mukana vihdoinkin merkittäviä poliitikkoja. Joista tällä hetkellä kuumimpana tähtenä demokraattien presidenttiehdokkaaksi pyrkivä senaattori Bernie Sanders. Sanders on useasti puheissaan puhunut kannabiksen laillistamisen puolesta. Eikä se ole aiheuttanut poliittista skandaalia. Hillary Clinton ei ole uskaltanut pitää vastaavia puheita. Hän on enemmän odottavalla kannalla mm. kannabiksen laillistamisen kohdalla, eikä suostu antamaan selkeitä vastauksia tuoreissa haastatteluissa. Clinton haluaa odottaa tuloksia, jotta laillistaneiden osavaltioiden kohtalosta opittaisiin jotain.

Vetoomuksen allekirjoittaneiden joukossa on nykyisiä ja entisiä senaattoreita, presidenttejä, pääministereitä,  ministereitä, tuomareita, syyttäjiä, poliisipäälliköitä, terveysviranomaisia, ja talousvaikuttajia. Muutosta eivät ole siis vaatimassa pelkästään has-been hippipössyttelijät. Huumepolitiikan toimimattomuudesta on kertynyt liian kauan liian paljon todisteita.

Entinen YK:n pääsihteeri Kofi Annan kirjoitti asiallisen kirjeen, jossa hän vaati huumepolitiikan muuttamista. Kiellot eivät toimi. Virkavalta kohdistaa huumeidenkäyttäjiin toimia, jotka usein tuhoavat käyttäjien elämän jopa pahemmin kuin itse huume. Ongelmakäyttäjät eivät saa apua. Heidät passitetaan vankilaan. Annan kirjoittaa:

Huumepolitiikan nykyinen linja on johtanut valtavien, rikollisten huumemarkkinoiden syntyyn.

Kansainvälinen huumekauppa ruokkii väkivaltaa, korruptiota ja epävakautta. Vuonna 2013 pelkästään Meksikossa tehtiin 16 000 murhaa, ja niistä huomattava osa kytkeytyi suoraan huumeisiin. Huumeiden vastainen sota ei ole ollut menestys missään päin maailmaa. 

On arvioitu, että yleismaailmallisen huumekielto maksaisi vuosittain vähintään 80 miljardia euroa. Huumeidenkäyttäjiä on maailmassa jo 300 miljoonaa, ja laittoman huumekaupan arvo nousee lähes 300 miljardiin euroon vuodessa. Huumeet muodostavatkin yhden maailman suurimmista hyödykemarkkinoista.
Ja:
Kiellot eivät ole juuri vähentäneet huumeiden käyttöä, mutta huumeiden käyttäjien leimaaminen rikollisiksi ja heidän rankaiseminensa on täyttänyt vankilat. Huumeiden vastaisesta sodasta on tullut sotaa huumeiden käyttäjiä – siis ihmisiä – vastaan.


 Osasimme muuttaa alkoholin kieltolain järkevään suuntaan. Ehkä joskus opimme muuttamaan lakeja myös huumeiden kohdalla. Tosin henkilökohtaisesti olen (ilman todisteita) sitä mieltä, että nykyisten huumelakien poliittiset puolestapuhujat ovat huumeliigojen palkkalistoilla. En keksi muuta selitystä sille, että he eivät ole muuttaneet huumepolitiikkaa aikaisemmin. Tietenkin on mahdollista, etteivät he tiedä tai ymmärrä tai välitä siitä miten nykyinen huumeiden vastainen sota tuottaa tuhoa.

Joseph Mercolan rusketuksesta

Yhdysvaltain TV:stä tuttu tohtori/osteopaatti Joseph Mercola on kaupannut milloin mitäkin terveystuotteita. Tietenkin sieltä vaihtoehtoisten hoitotuotteiden puolelta. Rokotteet ovat tietenkin hänen mielestään huono juttu. Samoin kännykkäsäteily on Mercolan puheissa uhka terveydelle.

Silloin tällöin viranomaiset kiinnostuvat väitteiden ja Mercolan kauppaamien tuotteiden valvonnasta. Uusin käänne tapahtui lakimiesten välillä, kun he kiinnostuivat solariumiin liittyvistä terveysväittämistä. Aiheena oli Mercolan myymät solarium-laitteet. Hän väitti niiden käytön olevan syöpäriskitöntä sekä pienentävän Auringon aiheuttamaa syöpäriskiä. Viranomaisten mukaan mies puhui potaskaa. Tästä väännettiin kättä lakimiesten välillä.

Lopputulos: Mercola sovitteli itsensä ulos oikeussalista ja syytteestä valheellisesta mainonnasta. Hän lupasi lopettaa solarium-kauppansa sekä palauttaa rahat asiakkailleen. Yhteensä 5,3 miljoonaa dollaria.

Mutta kaikkein herkullisimpana palana on mielestäni tämä:

While he acknowledged Thursday that he'd sold thousands of tanning beds between 2012 and last year, he said his business is not "a tool ... to get me a bigger house and car" but rather a means of funding his mission to "inform consumers" about "natural health."

Aivan. Mercola ei halua isompaa taloa ja autoa, vaan kauppaa tehdään luonnollisen terveyden edistämiseksi ja asiakkaiden valistamiseksi. Hän muutti Chicagosta Floridaan rantatontilla sijaitsevaan kartanoonsa neljä vuotta sitten, koska hän tuli tietoiseksi auringonvalon terveyshyödyistä. Muutolle ei ollut mitään muuta syytä. Hän ei missään nimessä halua tienata ylimääräistä myymillään terveystuotteilla.

Chicago Tribune-lehden haastattelussa Mercola kertoo olevansa solvauskampanjan kohde. Mies on uhri. Hän vain haluaa elää rauhassa kodeissaan (huom. monikko) ja vastentahtoisesti ottaa vastaan ne miljoonat dollarit asiakkailtaan.

En varmaan saa unta tänä yönä, kun itken Mercolan puolesta.

18.4.16

Se toinen tiedepalkinto: Breakthrough

Nobelin palkinnot ovat varmasti tuttuja kaikille. Ne mainitaan useasti populaarikulttuurissa, kun halutaan painottaa jonkun henkilön olevan sieltä fiksusta päästä geeniallasta. Palkinnon perinteet ovat hienot ja arvostet. Samalla ne ovat jo hieman vanhentuneet siitä miten tiedemaailma nykyään toimii. Nobel-palkinnon kun voi jakaa korkeintaan kolme tutkijaa. Se onkin ollut hyvä tapa, sillä yli sata vuotta sitten yksittäinen tutkija pystyi tekemään merkittäviä läpimurtoja.

Nykyään tutkimusta tehdään kansainvälisesti yliopistojen, tutkimuslaitosten ja -virastojen kesken. Suomessa voidaan valmistaa tutkimuskomponentteja satelliittiin, joka laukaistaan kiertoradalle ESA:n toimesta, ehkä yhteistyössä Venäjän kanssa. CERNin hiukkauskiihdyttimen parissa työskentelee jatkuvasti useita tuhansia tutkijoita. Suunnitteluun, valmistukseen, testaukseen ja toteutukseen osallistuu joskus satoja ihmisiä. Miten sellaisen projektin tuoma tieteellinen uusi tieto palkittaisiin Nobelin kaltaisella palkinnolla?

Tätä tiedemaailman realiteetin takia perustettiin Breakthrough palkinto. Se voidaan jakaa jopa yli tuhannelle ihmiselle. Kuten tehtiin viime vuonna, kun kolmen miljoonan dollarin suuruinen palkintosumma jaettiin 1377 osaan. Palkinto liittyi samaan läpimurtoon neutriinojen massan löytämisestä, joka palkittiin fysiikan Nobel-palkinnolla samana vuonna. Voittajia olivat Arthur McDonald ja Takaaki Kajita. Breakthrough-palkinto annettiin myös heille, sekä läpimurron mahdollistaneille ryhmille. Tutkijaryhmiä oli viisi. Jokainen ryhmä saa jaettavakseen n. 600 000 dollaria.

Itse ainakin aion seurata Breakthrough-palkintojen jakamista jatkossa yhtä suurella innolla kuin Nobel-palkintojen.

15.4.16

Miksi Erdogan käveli tien yli?

Kovin kummallinen meno ja myrsky on tällä hetkellä menossa Saksassa. Satiirikkoa ja televisioruudun vääräleuka Jan Böhmermann runoili koomisesti Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganista. Erdogan on tunnettu huumorintajuttomuudestaan. Hän on joutunut sen takia kansainvälisesti koomikoiden kohteeksi. Tässä näyte Stephen Colbertin työstä.

Stephen Colbert ei ollut ainoa eikä viimeinen Erdogania kommentoiva. Mutta Saksassa ei niin vain heitetä huulta. Kun Böhmermannin törkeä, mauton ja rienaava vitsailu ja pilkkaruno kantautui Erdoganin hörökorviin, niin hän päätti samantien nostaa asiasta rikosilmoituksen. Saksan rikoslaissa kun maleksii muutaman vuoden kuluttua poistettava artikla 103. Sen perusteella Saksan kansalainen on syytettävissä ulkomaisen valtionjohtajan loukkaamisesta. Kunhan Saksan hallitus vain päättää, että aloitetaanko asiassa rikostutkinta.

Tämä olisi ollut mitä mainioin tilaisuus osoittaa maailmalla, että Saksa on sananvapautta kunnioittava moderni valtio. Angela Merkelillä oli täydellinen tilaisuus todistaa, että tällä vuosituhannella ei enää kumarrella majesteettirikoksen kaltaisille aivopieruille.

Valitettavasti Saksa on paska maa, kuten filosofi Seppo Räty tiesi. Saksan hallitus päätti näyttää vihreää valoa koomikon rikostutkinnalle. Onneksi järjellä on vielä mahdollisuus, sillä nyt syyttäjät voivat päättää jatkavatko he prosessia vai jättävätkö he sen kesken. Syyttämättä jättäminen on realistinen vaihtoehto. Runo kun on helposti tulkittavissa sananvapautta havainnollistavana satiirina. Kaikessa törkeydessään se on kaikkea muuta kuin kunnianloukkaus.

21st Century Cures Act

Yhdysvaltojen politiikassa tehdään maailman kannalta isoja päätöksiä. Terveydenhuollon ja lääketutkimuksen kannalta merkittävä päätös hautuu parhaillaan kongressissa. 21st Century Cures Act on sellainen kokoelma lakeja, jolla järjestetään suuri apurahasto terveydenhuollon pyörittämiseen. Rahaa elintärkeiden toimintojen turvaamiseen ja kehittämiseen annetaan n. yhdeksän miljardin dollarin edestä viiden vuoden aikajaksolla. Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA saisi myös 110 miljoonan edestä avustusta tarkastusprosessien parantamiseen. Kaikki tuo on erittäin tärkeää tukea.

Mutta lakipaketti sisältää erittäin huolestuttavaa kieltä lääkevalvonnan ja -tutkimuksen tulevasta tasosta. Huolena on ollut lääketutkimuksen hitaus, kun tärkeitä uusia lääkkeitä ei ole saatu niitä tarvitseville ajoissa. Ongelma on oikea, mutta ratkaisu ei välttämättä ole kriteerien liika löysentäminen. Ja juuri sellaista olisi mahdollista sopivalla lakitekstin tulkinnalla.

Nature Medicide -julkaisu selitti näitä ongelmakohtia. Lääkelaitteiden hyväksyminen edellyttää tällä hetkellä vertaisarvioituja artikkeleita, tapaustutkimuksia ja kontrolloituja tutkimuksia, joilla osoitetaan laitteen hyödyt. Lakipaketti jättää mainitsematta kontrolloidut tutkimukset.


21st Century Cures Act pyrkii nopeuttamaan lääkkeiden ja hoitolaitteiden saapumista laboratorioista sairaaloihin, mutta nopeus näyttäisi menevän turvallisuuden ja hoitotehon edelle. Jo nyt vaatimukset ovat suhteellisen helppoja. Nature Medicine huomauttaa, että laitteen hyväksymiseen on viime vuosina vaadittu keskimäärin vain kahden kliinisen tutkimuksen tuloksia. Kun FDA pyysi 28 markkinoille saapuneiden ja hyväksyttyjen laitteiden 33 tutkimusta luettavakseen, niin vain kuusi tutkimusta oli saatettu loppuun asti. Laitevalmistajat eivät välttämättä noudata edes nykyisiä vaatimuksia. Vaatimusten höllentäminen ei auta tilannetta.

Lääketutkimusta nopeutettaisiin yksinkertaisella tavalla. FDA saisi käyttää hyväksymiseen sellaisia tutkimuksia, jotka tehtiin vastaavan lääkkeen toista käyttötarkoitusta varten. Nykyisen systeemin säännöissä FDA voi käyttää tuollaisia tutkimuksia vain viitteinä, ei näyttönä lääkkeen tai laitteen hoitotehosta. Forbes lehti oli myös laskenut, että FDA:n hyväksymisprosentti uusille lääkkeille on yli 95%. Hyväksymispäätös tehdään kuudesta kymmeneen kuukautta kestävän prosessin aikana. Tälläisen nopeuttaminen ja hyväksynnän helpottaminen ei vaikuta tarpeelliselta. Mutta varmasti se olisi erittäin hyödyllistä voittoja tavoitteleville lääkerifirmoille.


Edustajainhuone äänesti lakipaketin eteenpäin viime kesänä. Edessä on senaatin tekemät muutokset ja vaatimukset, joten joitain ongelmakohtia voidaan ehkä teoriassa vielä viilata parempaan kuntoon. Olisi sääli, jos tutkimusten laadusta tingitään päätöksissä. Niiden avulla vältetään huonoihin ja turhiin hoitoihin tuhlattuja rahoja.

14.4.16

Bangladeshin bloggaajat vieläkin pulassa

Viime vuosina Bangladeshin kansantasavallasta on kantautunut erittäin huonoja uutisia. 2013 saimme kuulla, että bloggaajia on pidätetty. Syynä uskonnollisten tunteiden loukkaaminen. Eivätkä he olleet kirjoitelleet mitään "Allah oli pedofiili" tasoista kamaa, vaan kritisoineet maansa ääripään imaameja, yrittäneet puolustaa uskonnottomien oikeuksia, kritisoineet uskostaan luopuneiden tappamista ja muutenkin näpytelleet moderneja ajatuksia näppäimistöllään. Se ei ollenkaan sopinut Hefazat-e-Islam Bangladesh ryhmälle, joka alkoi vaatimaan oikeustoimia bloggaajia vastaan. Hallitus muodosti komitean kamppailemaan tätä jumalanpilkaksi väitettyä kirjoittelua vastaan. Kritiikkiä esittäneitä blogeja poistettiin netistä.

Olisipa toimet jääneet pelkästään tuohon, mutta jotkut kansalaisaktivistit päättivät murhata bloggaajia. Ahmed Rajib Haiderin kimppuun hyökättiin joukolla vuonna 2013. Muita tappavien hyökkäyksien kohteiksi joutuneita kahden viime vuoden aikana ovat olleet Shafiul Islam, Avijit Roy, Oyasiqur Rhaman, Ananta Bijoy Das, Niloy Neel, ja Faisal Arefin Dipan.

Viimeisin uhri on 28-vuotias opiskelija Nazimuddin Samad. Kolme tai viisi miestä hakkasi häntä veitsillä ja viimeistelivät tekonsa ampumalla Samadia päähän. Karkuun juostessaan miehet huusivat  "Allahu akbar".

Samadin ystävien mukaan häntä oli uhkailtu nimettömillä puheluilla. Uhkailijat vaativat, ettei hän enää kirjoittaisi Facebookissa. Kirjoituksissa argumentoidaan sekularisaation puolesta ja kritisoidaan radikaalia islamia. Samad oli avoimesti ateisti.

Tappajien jäljittäminen poliisien toimesta ei ole virkavallan korkein prioriteetti. Edellisinä vuosina arvovaltaiset tahot kommentoivat, että kirjoittelu itsessään olisi jotenkin tarkkailun arvoista. Hienovaraisesti he antava ymmärtää uhrien olevan jollakin tapaa syyllisiä kohtaloonsa. Ja niin kävi tälläkin kertaa.

Muutama päivä murhan jälkeen maan sisäministeri Asaduzzaman Khan kertoi miksi kansalaisia tapetaan. CNN-kanavalle antamassaan haastattelussa Khan sanoi: "bloggaajien pitäisi hillitä kirjoitteluaan. Maamme on sekulaari valtio. Haluan sanoa, että ihmisten pitäisi varoa satuttamasta ketään kirjoittamalla mitään mikä loukkaa uskontoa, mitään ihmisten uskomuksia, ketään uskonnollisia johtajia."

Väkivaltaan turvautuminen todistaa kaikille osapuolille, ettei kritiikin kohde pysty mitenkään loogisesti perustelemaan toimiaan tai kantaansa. Jos he pystyisivät, niin heidän ei tarvitsisi turvautua väkivaltaan. Mutta taikauskoon, perimätietoon ja muutenkin epäluotettavien uskomusten fanaattinen kannatus ei kanna pitkälle. Bangladeshilla on vielä pitkä matka polulla kohti sivistysvaltiota.

13.4.16

Mack Major ja Tuhmat demonit

Elämästä ei saa nauttia. Näin kirjoittaa eräänlaisen kristillisen moraalin omaava Mack Major PDF-kirjassaan Diva, Goddess, Queen: Breaking the power of soul ties, lust, and sexual demons. Hinta vain 15 dollaria.

Seksidemonit ovat mielestäni kaikkein parhaimpia demoneja. Miksi Mack ei tykkää niistä? No koska tuollaisten demonien palvonta pitää sielut poissa taivaasta. Se tapahtuu itsetyydytyksen karmaisevan synnin takia.

Eden Decoded sivulla hän kirjoittaa melko ytimekkäästi mistä on kyse:

Too many Christian women are losing their salvation because they masturbate. Dildos and all of those other sex toys have been used for thousands of years in demonic sex rituals. It's one of the main ways ancient pagan societies worshiped their demonic gods.

Masturbation is a direct path to Satan. There's nothing normal about it. And shame on any Christian that says so.

Tässä taitaa olla selitys modernin maailman maallistumiselle. Mitä toivoa kristinuskolla on, jos itsensä hiplaamisesta napsahtaa taivasporttikielto?

Pidempi selvitys löytyy Vibrators, Dildos and Sex Demons artikkelista. Siinä Mack kuvailee muinaisten kulttuurien uskomuksista. Niissä ei ymmärretty hävetä sukupuolielimiä. Onpa löytynyt välineitä, jotka on tarkoitettu naisten tarpeiden tyydyttämiseen ilman biologista miestä. Jopa sellaisia tuplasuunnattuja dildoja, joilla kaksi naista voivat pitää kahdestaan hauskaa. SYNTIÄ!

Mack on niitä uskovaisia, joiden mielestä pelkästään lisääntymiseen liittyvä seksuaalinen aktiviteetti on hyväksyttyä ja tietenkin pelkästään hetero avioparien kesken. Hän tietää myös mistä tulee se tunne, kun olet yksin huoneessasi hinkkaamassa/vibraamassa, mutta tuntuu siltä kuin joku katselisi sinua. Se on demonin katse. Hedonismiin hukkuessasi houkuttelet esiin demoneita tuonpuoleisesta. Nämä demonit tuhoavat parisuhteesi ja muutenkin haittaavat elämääsi.

Moni sivusto levittää naureskelumielessä tuota Eden Decoded -sivuston materiaalia. Onko Mack Major kuitenkin vain asialleen omistautunut trolli, joka pyrkii nolaamaan fundamentalistikristittyjä? En ole varma. Tiedän joidenkin ihmisten oikeasti suhtautuvan noin änkyräisesti seksiin. Onneksi olen jo siinä vaiheessa elämääni, että en onnistu näkemään masturbaatiossa mitään väärää. Se on turvallisella tavalla tehtynä hyvä tapa ylläpitää terveyttään.

 Yksi vinkki Mackin trollauksen puolesta on vaikkapa tämä teksti, jossa hän varoittaa CERNin hiukkaskiihdyttimen avaavan ovia demoneille. Vai olisiko hän oikeasti tosissaan? En tiedä!

Tämä laite tuhoaa Jumalan ja orjuuttaa naisen ikuisesti helvettiin

Ja nyt jos sallitte, minulla on online treffit piirretyn japanilaisen seksidemonin kanssa. Kiitos vinkistä herra Ruhaselle. Siis tästä Mackin kirjoituksiin liittyvästä vinkistä. Ei seksidemoniin liittyvästä vinkistä.

11.4.16

Korealainen kultti maailmankiertueella

Oletko kiinnostunut korealaisesta kulttuurista? K-popin syke saa pääsi pomppimaan? Etkö osaa päättää onko Kim Woo Bin vai Kim Soo Hyun ihkumpi? Tuo oli kompa, sillä ihkuin on tietenkin Hyun Bi!

Jos olet kiinnostunut näistä asioista ja ihmisistä, niin olet luultavasti halukas osallistumaan erilaisiin K-pop ja Korean kulttuurista kertoviin tapahtumiin. Sehän on vain hienoa. Etelä-Koreasta (se huonompi Korea) tullaan Eurooppaan kertomaan kaukaisen kulttuurin taustoista. Tässä kohtaa kannattaa olla tarkkana. Kaikki Eurooppaan saapuneet kun eivät halua levittää pelkästään tietoa maastaan. Jotkut haluavat värvätä lisää uskovaisia kulttiinsa. Tätä on yritetty tehdä jopa Suomessa viime vuosina. He ovat tehneet flashmob tempauksia Helsingin rautatieaseman tunnelissa.

Asialla on kristinuskon rantautumisesta johtuneet kehitykset Etelä-Koreassa. Kyseinen maa on kristinuskonsa suhteen nykyään sieltä konservatiivisesta päästä verrattuna vaikkapa Suomeen. nopeasti ja lyhyesti: kristinusko muhi ja sai vaikutteita korealaisten omista tulkinnoista. Jotkut uskovaiset tekivät omat päätelmänsä siitä minkälainen Jumala on ja mitä Hän haluaa. Päältäpäin emme ehkä heti näe eroa tavallisen lähetysseuran ja kultin värväystyön kesken.

Beyond Hallyu sivusto kertoo miten tällaisesta kulttivärväyksestä on tullut havaintoja Euroopassa. Tapahtumat näyttävät ihan tavallisilta K-pop musiikin tai taiteen esittelytapahtumilta. Mahdollisuus tavata uusia ihmisiä ja oppia uusia asioita. Ensimmäinen vinkki siitä, että voit altistua uskonnolliselle värväykselle tulee Love bombing menetelmän soveltamisesta. Sinua kohdellaan äärimmäisen ystävällisesti. Sinusta ja harrastuksistasi kysellään. Tunnet olevasi arvostettu ja huomion keskipiste.
Sinulle tarjotaan apua ja neuvoja.

Kaikki nuo ovat upeita asioita, mutta niillä peitetään sitä mitä seuraavaksi tapahtuu. Ystävällisyys vetää sinua lähemmäksi porukkaa. Ja sitten he voivat aloittaa kertomaan opeistaan, ideologioistaan ja uskostaan. Siitä miten juuri heidän uskonsa auttoi heitä hankalissa tilanteissa. Ja se usko voisi auttaa sinuakin.

Sitten sinua syyllistetään synneistäsi. Tarvitset syntien poistoon heidän apuansa. He haluavat auttaa, koska välittävät sinusta. Ja niin edelleen.

International Youth Fellowship nimellä (IYF) tapahtumia järjestävä taho on herättänyt epäilyksiä järjestävien lopullisista motiiveista.

Helsingissä järjestetään Korea Camp tapahtuma 25. maaliskuuta. Varmasti tulet kuulemaan paljon oikeita asioita taekwondosta, korealaisesta karaokesta, K-draamasarjoista, ja opit enemmän kielestä. Ja siinä samalla tapahtuu ehkä ystävystymistä. Erittäin varmasti tapaat siellä erittäin ystävällisiä ihmisiä. Eikä siinä ole mitään väärää.

Mutta.

Katsoin miten tapahtumaan liitytään. Kaksipäiväinen viikonlopputapahtuma maksaa 70 euroa. Se on ihan ok. Sillä saat ruokaa ja majoituksen. Mutta mikä paikka ottaakaan rahasi vastaan?







Evankeliumi Suomessa ry?


Se on juuri maailmalla mainitun korealaisen Good News Mission järjestön haarakonttori täällä Suomessa.

Uskonnot Suomessa -sivusto (lisää sivu suosikkeihisi) kertoo heistä seuraavaa:

Liikkeen raamattunäkemys on fundamentalistinen. Pastori Park korostaa, että ihmisen tarvitsee pyytää vain kerran syntien anteeksiantamusta. Jeesuksen sovitustyö nähdään niin ehdottomana, että yksittäisten syntien ja syntisyyden katuminen hengellisen uudelleensyntymisen jälkeen on turhaa ja estää hengellisen kasvun. Niin ikään liike opettaa, että ihmisen on mahdollista elää täysin Jumalan yhteydessä ja vapaana synnin vaikutuksesta. Opetustaan Park kutsuu oikeaksi evankelikaalisuudeksi, josta muut kirkot ovat hairahtuneet.

Korean yleisemmät uskonnolliset tahot ovat julistaneet Good News Mission harhaoppiseksi.

Jos käyt Korea Camp tapahtumassa, niin olethan tarkkana siitä mitä sinulle tullaan tyrkyttämään. Järjestäjät haluavat pelastaa sielusi. Siinä kulttuuristaan kertomisen ohella. Toivottavasti et joudu houkuttelun kohteeksi. Etkä joudu kokemaan samaa mitä tapahtui tuolla rapakon takana New Yorkissa.. Vapaaehtoisia etsittiin kielikurssin pyörittämiseen. Mutta vapaaehtoiset saivatkin bonuksena kultin oppeja synnistä.

Yritän seurata IYF:in toimintaa. Hyvällä tuurilla emme saa kuulla vastaavista värväystaktiikoista täällä Suomessa.

10.4.16

Kymmenen vuotta myöhemmin

Kymmenen vuotta sitten se alkoi. Eikä internet ollut entisensä. 3942 kirjoitusta myöhemmin pääsen seuraamaan miten blogini on muuttunut. En olisi millään uskonut, että tämä sivu saisi seuraajia. Tuotokseni oli alunperin tarkoitettu tavallaan vain muistiinpanoiksi, joita käyttäisin useilla eri keskustelupalstoilla tapahtuvissa väittelyissä. Väittelyjen aiheina olivat kreationismi, ateismi, huuhaa ja muuten hieman sekalaista sillisalaattia. Kommenttien kirjoittelussa en ole koskaan ollut aktiivinen isäntä. Ennen blogini aloittamista kirjoittelun melko ahkerasti Aamulehden mielipidepalstalle.

Minua kiinnostavien aiheiden parissa olen kuluttanut aikaa blogini ulkopuolella ja ennen sen aloittamista. Homeopaattien luentojen takarivissä olen kirjoitellut muistiinpanoja. IDeistien luennoilla olen pidätellyt nauruani. Olin paikalla, kun Paul Nelson ja Richard Sternberg puhuivat älykkään suunnitelman ilosanomasta Matti Leisolan järjestämällä Biology - Tackling Ultimate Complexity luentosarjalla Suomessa vuonna 2004. Kirja-arvosteluja on tehty sanan säilääkin terävämmällä.

Yksi kirjoitus kiinnitti myös Skeptikko-lehden päätoimittajan huomion. Minua pyydettiin sanaseppoilemaan pakinoita lehteen. Suostuin. Ei kadu tippaakaan.

Hyllyyni on kertynyt niin Power Balance -ranneke, korvakynttilä, kuin Valkeen korvavalo. Kirjastoni on kasvanut aivan liian isoksi, sillä en millään opi ettei kannata ostaa viittä kirjaa kuukaudessa, jos kerkiän lukemaan vain yhden kuukaudessa. Nykyään hillitsen itseäni hieman paremmin kirjakaupoissa.

Ehkä kaikkein parhain puoli tässä blogiharrastuksessani ovat ne ihmiset joihin olen tutustunut sen kautta. Ystävyys on asia, jossa en ole koskaan pätenyt taitavuudella. Onneksi nämä tuttavuudet osaavat suhtautua minuun oikealla tavalla. Viimeisen vuoden aikana olen jopa oppinut hieman panostamaan joihinkin näistä ystävyyksistä. Jonkin verran. Ei kuitenkaan niin paljon, että laatuaikani yksin kärsisi liikaa.

Blogini Facebook-ryhmään on eksynyt melkein 3000 ihmistä. Keskustelu on paikoitellen villiä. Joskus jopa sivistynyttä. Yllättävän usein informatiivista. Se on jonkinlainen turvapaikka niille sekulaareille ihmisille, jotka eivät kestä jatkuvaa huuhaan vyöryä.

Tässä sivukatselujen määrän perusteella viisi suosituinta kirjoitustani:

5 Huijaus: Suomalainen Metodi

4 Jumalainen viisaus

3 Kohupaljastus: Plasebo tappavampi kuin HPV-rokote!

2 Mitavittua.fi ja clickbait-journalismin alkeet

1 HPV-rokote tappaa tyttäresi!

Teen yhteenvetoa sitten taas kymmenen vuoden kuluttua.

8.4.16

Baalin paluu


Unescon maailmanperintöprojektissa rakennetaan kopiot tuhoutuneen temppelin ovista. Projektia tehdään Institute for Digital Achaeologyn toimesta. Projekti on tarpeen, sillä viime vuonna Daesh meni ja räjäytti tuhannen päreiksi lukemattomia ainutlaatuisia rakennelmia Palmyran rauniokaupungissa. Siinä samalla tuhoutui Baalshaminin-temppeli. Sekä yli 2000-vuotta vanha riemukaari.

Tämä muinainen riemukaari rakennetaan uudelleen Lontoossa Trafalgar Squaren nähtävyydeksi huhtikuun 19. päivä. Kopio kaaresta pystytetään myös New Yorkin kadulle. Jotkut voivat tuhota ihmiskunnan historiaa, mutta jotkut jotkut onneksi taltioivat menneisyytemme. Normaalit ihmiset ovat innoissaan tästä teosta. Mutta normaalit ihmiset eivät lue WorldNetDaily-nettisivun uutisia.

WorldNetDaily erikoistuu erilaiseen uutisiointiin. Sellaiseen uutisointiin, joka tyydyttää uskonnollisen äärioikeiston hörhöä lukijakuntaa. WND levitti suurella paatoksella presidentti Obamaan liittyviä birther-teorioita ja monta muuta vielä erikoisempaa salaliittoteoriaa. Ajat muuttuvat ja presidentin toisen virkakauden päätöksen ollessa jo horisontissa lukijakunnalle täytyy keksiä uusia panikoimisen aiheita.

He varoittavat muinaisen riemukaaren jälleenrakentamisen olevan riskialtista leikkiä demonien kanssa. Pakanallisen temppelin osan pystyttäminen on vääränlainen kunnianosoitus epäjumalille. Ei pelkästään vääränlainen vaan tuomittava kunnianosoitus. WND siteeraa "asiantuntija" Geoffrey Grideria, joka varoittaa kaaren metafyysisistä ulottuvuuksista.

“Many are saying that recreating the Temple of Baal in New York and London will ‘open a portal’ to sinister forces, and that the planets will be aligned in such a way during that time as to portend dark things. Now I don’t know about that, I guess we will just have to wait and see what happens but I do know this. For the last 8 years as a nation we have begged God to leave us alone and to remove Himself from our affairs.
“He has.”

Moderni yhteiskunta on muutenkin lähellä lopun aikojen viimeisiä vaiheita. Kansakunnat hyväksyvät homoseksuaalisuutta, perhesuunnittelua, uskonnottomuutta ja tasa-arvoa enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Baalin kunniaksi pystytetty kivikasa on vakava varoitus, jonka kaikki Raamattunsa lukeneet tunnistavat.

Meitä on varoitettu! Riemukaaren sisältä voi tuliva tähän maailman yliluonnollisia kauheuksia.

7.4.16

Sokrates-palkinto 2016

Skepsis ry jakoi keskiviikkona tämän vuoden Sokrates-palkinnon. Se myönnetään Skepsiksen toimenkuvaan kuuluvien asioiden ja sokraattisen rationaalisen ajattelun edistämisestä. Tänä vuonna palkinnon sai dosentti ja aivotutkija Minna Huotilainen.

Onnittelut hyvästä työstä tieteen edistämisessä mediassa. Se työ ei tule koskaan loppumaan.

6.4.16

Skientologiakultin toimettomuudesta


Skientologiajärjestö ei onneksi ole enää lähelläkään entistä vaikutusvaltaansa. Tietoa skientologien rikoksia ja väärinkäytöksiä leviää ympäri internettiä. Ja mikä tärkeintä, tietoa levitetään uutuuskirjoissa (Inside Scientology) ja dokumenttielokuvissa (Going Clear - Scientology and the Prison of Belief). Joitain vuosikymmeniä sitten skientologit olisivat reagoineet niihin aktiivisesti ja pitkällä aikavälillä. Oli aika jolloin skientologit komennettiin tukkimaan joukkoryntäyksellä oikeusvirastojen tiskit, jotta toimittajat eivät pääse pyytämään oikeussalissa julkaistuja tietoja itselleen. Oli aika jolloin skientologit ahdistelivat ja painostivat toimittajia, kirjailijoita ja tuottajia nostamalla syytteitä heitä vastaan. Oli aika jolloin skientologit kävivät itse vakoilemassa tai palkkasivat yksityisetsiviä vakoilemaan kriitikoitaan.

Ne ajat näyttäisivät olevan ohi. Skientologiajärjestöllä ei ole enää varoja ja jäseniä sellaiseen toimintaan. Tämä on pääteltävissä siitä miten skientologit EIVÄT OLE hyökänneet Inside Scientology kirjan ja Going Clear dokumenttielokuvan kimppuun. Lakimiehet eivät ole vaatineet niitä pois painokoneista tai nettilevityksestä. Skientologiajärjestön johtoporras on vihdoinkin ymmärtänyt, ettei entinen meno enää toimi. Väärinkäytökset, petokset ja rikokset on dokumentoitu liian hyvin ja liian moneen kertaan. Lakimiehet eivät enää vaivaudu väittämään oikeussaleissa, että kriitikoiden tuotokset ovat valheita tai kunnianloukkauksia.

Tästä voimme päätellä, että skientologit ovat käytännössä luovuttaneet. He tietävät, etteivät saa kriitikoiden materiaalia mitenkään pois levityksestä. Varsinkaan jos materiaali voittaa Emmy-palkintoja. Kriitikoista yhä useampi on entinen skientologi, joka onnistui saavuttamaan korkean tason Hubbardin opetuksissa ja arvojärjestelmässä. Hubbardin oppien mukaan OTVIII tasolle päässyt skientologi saavuttaa sellaisen älykkyyden, tietouden ja moraalin, ettei tavallinen pullainen voi edes ymmärtää miten hieno ihminen tuollaisesta skientologista tulee. Kaikesta huolimatta he kuitenkin päätyvät entisiksi skientologeiksi, jotka puhuvat mm. siitä miten kultin nykyinen johtaja David Miscavige hakkaa alaisiaan. Joko Hubbardin teknologia (dianetiikka) ei toimi kuten luvataan tai kultin sisällä tapahtuu todella pahoja asioita.

Vuonna 2008 alkanut Projekti Chanology toimi. Se nostatti ennen unohduksiin jääneet kriitikot takaisin uutisiin. Tiedotusvälineet eivät enää arkailleet uutisoida skientologiakultin synkästä puolesta. Skientologien jäsenmäärä lähti laskuun. Rahatulot supistuivat. Kultin vaikutusvalta kutistui.

Lopetan siis toistaiseksi skientologiaan liittyvien materiaalien seuraamisen. Jatkossa on tapahduttava jotain kansainvälisen uutiskynnyksen ylittävää, jotta palaan aiheen pariin.

5.4.16

Wakefieldin matka pois parrasvaloista

Vaxxed: From Cover-Up to Catastrophe elokuva aiottiin esittää Tribecan elokuvafestivaaleilla. Kyseinen leffa on surullisenkuuluisen ex-lääkäri Andrew Wakefieldin tuottama ja käsikirjoittama. Aiheena on tietenkin MPR-rokotteen vaarat (autismiriski) ja viranomaisten salailutemput noiden vaarojen salaamiseksi. Kaikki näytti sujuvan hyvin Vaxxedin ensi-illan suhteen. Mutta sitten katalat tiedefanit iskivät! He paasasivat ja riehuivat sosiaaalisessa mediassa. Wakefieldin puheet ja kirjoitukset olivat tuttuja menneiltä vuosilta. Vaxxed esittäisi lääketieteelliset faktat väärin ja herättäisi pelkoa joka johtaisi rokotekattavuuden laskuun. Varsinaiset varoitukset elokuvan sisällöstä olivat tietenkin ennenaikaisia, sillä kukaan ei ollut vielä nähnyt sitä.

Katastrofi iski Vaxxed ensi-iltaan. Huhujen mukaan leffa pääsi festivaaleille alunperin Robert De Niron suosituksen ansiosta. Tribecan tiedote varmisti huhun. De Nirolla on autistinen lapsi. Siksi hänellä oli halua herättää keskustelua aiheesta. Mutta jopa De Niro luki mitä kaikkea tiedefanit kirjoittelivat Wakefieldistä ja hänen levittämistä väittämistä. Hän päätti suositella Vaxxedin poistamista elokuvafestivaalien ohjelmistosta.

Ensinäytös järjestettiin New Yorkissa sopivasti aprillipäivänä n. 80 henkilölle. Sitä esitetään vain rajoitetulla määrällä muutamassa kaupungissa. Näillä näkymin Vaxxedista ei tule kassamenestys. Enemmistö katsojista tuleekin netissä tapahtuvan levityksen kautta. Aivan varmasti rokotepeloittelijat tulevat suosittelemaan sitä kaikille ystävilleen. Sitä tullaan kopioimaan useille eri nettisivuilla ja harrastelijat tekevät ilmaiseksi siihen käännöstyötä. Ja minäkin aion katsoa elokuvan läpi.

Pyydänkin rakkaita lukijoitani heti ilmoittamaan, jos he huomaavat tämän leffan olevan jaossa ja kehuttavana jossain kotimaisella keskustelupalstalla.

Sitä odotellessa voimme tarkastella miten NaturalNews näkee salaliittoja Tribecassa. Tietenkin Robert De Niro painostettiin poistamaan Vaxxed ohjelmistosta. Tuttuun tyyliin Mike "HealthRanger" Adams ei säästele liioittelevia lausahduksia:

VAXXED film pulled from Robert De Niro's Tribeca Film Festival following totalitarian censorship demands from pharma-linked vaccine pushers and media science trolls

Ja väitteitä De Niron painostamisesta tekemään päätöksensä:

To try to strong-arm De Niro into pulling the film, intense shaming pressure was brought to bear against Robert De Niro by the vaccine totalitarians, who told De Niro this documentary was so dangerous that no one should ever be allowed to see it. Vaccine safety, they insist, can't even be allowed to be DEBATED, they insist! Only one side of the debate may be seen by the public, and that one side must be the 100% pro-vaccine side which ridiculously claims that "the science is settled" even when no one is allowed to see the science they don't want you to see.
 
Ja vaatimaton kommentti Vaxxed elokuvan tärkeydestä:
 
As more pressure was brought against De Niro for defending the free speech of what might be one of the single most important documentaries of our modern age, he caved. He pulled the film from Tribeca, participating in the censorship that was demanded by the vaccine totalitarians.
 
Mutta kaikkein olennaisin jäi puuttumaan. Miten Adams tietää, että De Niroa kiristettiin, painostettiin tai jopa hänen henkeään uhkailtiin? No eipä hän tiedä, mutta Adams vihjailee sellaista tapahtuneen. Koska eihän voi olla mitään muuta syytä miksi Tribeca jättäisi esittämättä Wakefieldin tuotosta.

Sittemmin tuo Adamsin kirjoitus poistui NaturalNews sivustolta. Itsesensuurina sillä Adams taisi tajuta, että mopon karanneen suojakotiin. Tuolla linkkini takana löytyvä teksti onkin WebArchiven kautta tallennettu.

Eikä De Niroon kohdistuva protesti ole kummoinen yllätys. Rokotepelottelijat vaativat hänen eroaan Tribecasta.

Sherri Tenpenny, DO, AOBNMM, ABIHM, is among those who are calling for Robert De Niro to resign from his position at TriBeca Film Festival after pulling Dr. Wakefield's documentary, Vaxxed: From Coverup to Catastrophe.

"De Niro released a statement citing his child's autism as the reason to allow the conversation to happen when he defended Wakefield's film. To turn his back on it afterwards due to advertisers or pharmaceutical influences is a grave injustice and insult to parents of autistic children everywhere. He should resign as this is inexcusable."

Tai ainakin vaativat, kunnes taisivat tajuta millaiseksi vainoajiksi tuo vetoomus heidät maalasi. Vetoomus poistui nopeasti netistä. Tuskin muiden painostuksesta, vaan jälleen rokotepelottelijoiden itsesensuurin takia.

Ja lopuksi. Mike Adams jatkoi vivahteikkaan hienovaraisten vertailujen tekemistä. Hänen tuotoksissaan käytetään tällaista kuvaa.


Adams ei tunnistaisi omaperäisyyttä, vaikka sitä törkättäisiin hänen silmäänsä injektioneulalla.

3.4.16

Korkein oikeus ja hattivattipippelit

Jossain Suomessa on suljettu ja salainen yhteisö. He ovat hattivatteilijat. He elävät kylän kokoisena yhteisönä. Poissa tavallisen kansan silmistä. Elintavat ovat vaatimattomat. Moraalioppi on ihan peruskauraa muiden uskonnollisten yhteisöjen tasolla. Mutta ero muihin onkin siinä, että hattivatteilijaksi pääsee vain todistamalla uskonnollisen vakaumuksen. Omistautuminen hattivatteilun oppien noudattamiseen edellyttää rituaalia. Sillä todistetaan miehen kuuluvan ja haluavan osaksi yhteisöä.

Rituaalissa miehen penikseen niitataan kaksi terästappia edustamaan hattivatin silmiä. Peniksen iho tatuoidaan kokonaan valkoiseksi. Näin luotua hattivattia esitetään kuukausittain hattivatteilun palvelusmenoissa. Se on kaunis ja ainutlaatuinen tapa ilmaista uskontoaan. Minullekin tulee tippa linssiin, kun ajattelen sitä hattivattien heilumista. Mutta olen jo paljastanut liikaa siitä mitä tapahtuu blogini fanitapaamisissa.

Täysin ymmärrettävistä syistä hattivatteilun pariin otetaan vain sellaisia miehiä, jotka kykenevät tekemään siihen vaadittavan päätöksen kehonsa muokkaamisesta. Vaatiihan liittymisrituaali operaatioita, joissa on aina tulehdusriskit. Ja tulehdukset tai muut komplikaatiot sillä alueella voivat tehdä pysyvää tuhoa. Joku hattivatteilulle omistautunut mies voi joskus irtaantua virallisesta hattivatteiluyhteisöstä, ja alkaa tehdä näitä muutoksia juuri syntyneen poikansa penikseen. Onneksi lapsia ei altisteta tälle hattivattilahkon riskille.

Paitsi ehkä altistetaan, jos seuraamme mitä maamme Korkein oikeus (KKO) kirjoittelee lasten sukupuolielinten silpomisesta. Tuoreet ennakkopäätökset puoltavat vanhempien (tai toisen vanhemman) oikeutta leikkauttaa lapsensa sukupuolielimiä. Suosittelen sinua lukemaan oikeusneuvos Liisa Mansikkamäen, Marjut Jokelan, Jukka Sippon, Tuula Pynnän ja Jarmo Littusen kirjoittamat ratkaisut.

Sukupuolielimiä leikellään sen ikäisiltä pojilta, jotka eivät edes kykene vielä päättelemään mitä uskontoa heidän vanhempansa kannattavat tai miten heidän pitäisi uskoa mihinkin jumalolentoon. Nykyisessä tilanteessa lapselle ei aina edes anneta tilaisuutta päättää haluaako hän leikkauttaa pippeliään. Ehkä haluaisi. Ehkä ei. Mutta vaihtoehtoa ei anneta.

Tämä lupaa hyvää tulevan kannalta, sillä Korkeimman oikeuden perusteluilla saamme hattivatteilun ilosanoman asennettua myös poikalapsien jalkoväleihin. Sitten joskus tulevaisuudessa voimme vedota KKO:n ratkaisussa kirjoitettuihin kohtiin. Niihin kohtiin, joissa poikalapsen esinahan leikkaaminen pois on perusteltua, jotta lasta ei syrjittäisi hänen vanhempiensa uskonnollisessa yhteisössä. Samoin lapsen kulttuurillinen ja uskonnollinen identtiteetti voidaan vahvistaa lapsena tehdyillä leikkauksilla. Näissä tapauksessa Korkein oikeus katsoi lapsen edun kannalta tärkeämmäksi, että lapsen sukupuolielimiä leikellään kuin jätetään leikkaamatta, jos lapsen vanhemmat ja suku edellyttävät leikkaamista yhteisöön kuulumiseksi.

17. Korkein oikeus katsoo, että kulttuurisista syistä tehtävällä ympärileikkauksella voi olla samankaltaisia myönteisiä vaikutuksia leikattavan pojan oman identiteetin ja sosiaaliseen yhteisöön kuulumisen kannalta kuin jos toimenpiteeseen ryhdyttäisiin uskonnollisista syistä. Lapsen kiinnittymistä osaksi sukuaan ja esimerkiksi etnistä ryhmäänsä voidaan pitää lapsen kokonaisedun mukaisena tavoitteena, joka voi vaikuttaa toimenpiteen hyväksyttävyyden arviointiin.

Yksi pieni uhka vanhempien oikeudelle viipaloida lapsiaan on kuitenkin olemassa. KKO:n ratkaisussa on tällainen kohta:

5. Suomessa ei ole poikien muussa kuin lääketieteellisessä tarkoituksessa suoritettavaa ympärileikkausta koskevaa lainsäädäntöä. Siitä ei ole nimenomaisia määräyksiä myöskään Suomea velvoittavissa kansainvälisissä sopimuksissa, eikä Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuin ole antanut ratkaisuja, joissa olisi otettu kantaa sanotunlaiseen ympärileikkaukseen ihmisoikeuksien kannalta.

Suomeksi: he eivät voi tehdä lapsen sukupuolielimiä suojelevaa ratkaisua, sillä Suomen laista ei löydy kohtaa, jolla he voisivat tehdä sellaisen ratkaisun. Jos eduskunta sattuisi joskus säätämään sellaisen lain, niin KKO voisi tehdä muunlaisia ratkaisuja. Siihen asti lasten sukupuolielimet eivät ole turvassa uskonnollisin perustein tehdyiltä silpomisilta. Hattivatteilun laajentumisen kannalta toivon, ettei eduskunta lähde sellaiselle tielle.

1.4.16

Homeopaatti Sulkakoski VS Syöpä

Syövän monet muodot ovat eräs tappavimmista terveyteen liittyvistä vaivoista modernin ihmiskunnan parissa. Niiden hoitoon ja ehkäisyyn käytetään valtavia summia rahaa. Lääke- ja hoitotutkimus saavat vuosittain pieniä edistysaskeleita. Siinä edistyksen varjossa homeopaatit pyrkivät pysymään edes jollakin tapaa relevanttina modernissa maailmassa.

Ja näin pääsemme surullisiin uutisiin homeopaatti Liisa Sulkakoskelta. Hän ilmoitti terveydentilastaan avoimessa viestissä.

Haluan kiittää Teitä kaikkia tuesta, ymmärryksestä ja hoivasta. Olen onnellinen ihminen – minulla on ollut kunnia kohdata todella mahtavia ihmisiä elämäni aikana, minulla on rakastava perhe ja olen saanut auttaa ihmisiä kuten parhaani mukaan olen voinut – sitä olen tehnyt sydämestäni.
Tänään olen itse potilas, minulla on pahanlaatuinen haimasyöpä. Lääkäreiden mukaan minun pitäisi olla jo haudan levossa.
Itse en tunne että tilanne on toivoton – minulla olisi vielä paljon tehtävää ja annettavaa, jos saisin mahdollisuuden. TYKS haluaisi tehdä minusta narkomaanin ja jättää kuolemaan, -kielsivät jopa kotihoidon. Mutta minäpä haluan parantua. Lähdin pakoon! Olen Sveitsissä homeopaattisella syöpäkliniikalla –TYKS eväsi minulta kaiken lääketieteellisen hoidon ja vaatii että tulen takaisin heidän huumeluolaansa ilman hoitoa. Kun lähdin en pystynyt kävelemään, kirjoittamaan tai ajattelemaan selvästi – olen jo huomattavasti paremmassa kunnossa.
Nyt tarvitsen Teidän apuanne – Rakkaat ihmiset, ystävät, tuttavat ja potilaat – jotta saisin mahdollisuuden elämään tarvitsen 7000 euroa kuukaudessa hoitokuluihin.

 Sulkakoski saa varmasti runsaasti apua Sveitsiin. Emme tiedä viestin perusteella miten vakava tai pitkälle edennyt haimasyöpä hänellä on. Oletan tilanteen olevan sieltä pahimmasta päästä. Diagnoosit ja tarjotut lääketieteelliset hoidot jäivät myös epäselviksi. Olettakaamme niiden olleen sitä perustarjontaa jota lääkärit tarjoavat sairaaloissa haimasyöpää sairastaville. Saan Sulkakosken tekstistä sellaisen vaikutelman, että hän on turvautumassa pelkästään homeopatiaan. Aikuisena ihmisenä hänellä on tietenkin kaikki oikeus tehdä kuten parhaaksi näkee.

Aion kirjoituksessani pohtia sitä miten homeopaatit ovat suhtautuneet homeopatiaan syöpähoitona. Julkisuudessa annetuissa haastatteluissa ollaan yleisesti sanottu, ettei syöpäpotilaan kannata turvautua pelkkään homeopatiaan. Samainen homeopaatti Sulkakoski kommentoi syöpää Studio55 ohjelmassa vuonna 2012 näin:

Ei kaikkivoipainen

Sulkakoski myöntää, että on myös sairauksia, joissa elimistön tasapaino on niin häiriintynyt, ettei niitä voi parantaa homeopatialla.
– Esimerkiksi sokeritautia eli diabetesta sairastavan täytyy ottaa insuliinia ja hoitaa sairauttaan myös lääketieteen keinoin.
Syövän hoito homeopatian keinoin on niin ikään hankalaa.
– Vastaanotollani kyllä käy syöpäpotilaita, mutta usein niin pitkälle edenneessä vaiheessa, että häiriintyneeseen elimistöön on enää vaikea saada tasapainoa.
– Syöpä pitää hoitaa ensisijaisesti mahdollisimman tehokkailla, lääketieteellisillä syöpähoidoilla. Ne ovat toimivia. Homeopatia voi auttaa raskaiden hoitojen sivuvaikutuksissa: hiusten ei välttämättä tarvitse lähteä pois päästä eikä vatsan olla kipeä.


Todellakin. Tuo sanoma homeopatiasta oikeiden hoitojen tukimuotona on se yleisin tapa, jolla homeopaatit sujauttavat pillereitään osaksi syöpähoitoja. Sulkakoski on kuitenkin selkeästi sanonut tuolloin, ettei homeopatia tepsi pitkälle edenneissä syöpätapauksissa. Eli siinä asiassa hän on samoilla linjoilla tieteellisen tutkimuksen kanssa. Tutkimuksissa ei homeopatialle löydetä positiivista näyttöä syöpätapausten hoidossa. Ne harvat positiiviset tulokset tulevat liian pienellä otannalla tehdyistä tutkimuksista. Syöpä on niitä harvoja tapauksia joissa homeopaatit nostavat kätensä ylös.

En kuitenkaan ollut kovin yllättynyt siitä, että Sulkakoski turvautuu pelkästään homeopatiaan oman syöpänsä kohdalla. Ehkä päätös on ristiriidassa hänen aikaisempien kommenttiensa kanssa, mutta kai ihmisillä on oikeus muuttaa mieltään, kun syöpä osuu omalle kohdalle. Toivottavasti lääkärit ovat tehneet väärän diagnoosin tai Sulkakoski kokee spontaanin remission. Olisi sääli menettää yksi niistä harvoista homeopatiasta positiiviseen sävyyn puhuvista julkisuuden henkilöistä.

Cancer Reseach UK järjestön yhteenvedossa tehdään selväksi, ettei homeopatialle löydy tieteellistä tnäyttöä syövän hoitomuotoina. Tilanne on sama monen muunkin sairauden suhteen, mutta se ei ole hidastanut homeopaatteja. Silloin tällöin homeopaattien järjestöissä annetaan lausuntoja, joissa myönnetään lääketieteen parempi asema suhteessa homeopatiaan. Näitä lausuntoja saadaan vain vakaviin tauteihin liittyen.  Esim. Society of Homeopaths julistaa, ettei homeopatialla sovi korvata rokotteita.

The Society of Homeopaths does not endorse the use of homeopathic medicines as an alternative to vaccination for the  prevention of serious infectious diseases. The Society recommends that members of the public seek the advice of their  GP, and/or relevant Department of Health guidelines, concerning vaccination and protection against disease whilst  travelling.

Suurimmat kohut ovat ilmaantuneet, kun homeopaatit neuvovat asiakkaitaan käyttämään homeopatiaa malarian ehkäisyssä. Britanniassa journalistit saivat homeopaatit tuomitsevaan sellaisen toiminnan. Ja sain samanlaisen tuomitsevan lausunnon kotimaiselta homeopaatilta. Hän kirjoitti minulle sähköpostiviestissään, että "Suomesta löytyy joitakin homeopaatteja, jotka käyttävät tällaista ennaltaehkäisevää hoitomuotoa trooppisten sairauksien ennaltaehkäisyssä. Itse en ole malaria-nosodia käyttänyt, enkä myöskään kehottanut tai suositellut sen käyttöä rokottamisen sijaan."

Jossain täällä Suomessa on siis tälläkin hetkellä homeopaatteja, jotka antava vastuuttomia neuvoja asiakkailleen. Luotan tuon kirjoittaneeseen homeopaattiin ja pidän hänen nimensä toistaiseksi vielä piilossa.

Toivottavasti Sulkakoski myös kertoo avoimesti minkälaisia homeopaattisia valmisteita hän käyttää. Se mitä kotimaiset homeopaatit sanovat syövästä on lopulta yhdentekevää, sillä mitään puoskarilakia ei ole vielä olemassa. Koska eduskunnassa on vieläkin liikaa tunareita. Eli homeopaatit voivat kehua pillereitään vaikka minkälaisen syöpähoidon korvaajana, eikä siitä tulisi heille mitään seuraamuksia.

Tämän takia toivonkin homeopaattien nyt toitottavan Sulkakosken kokemuksia Sveitsissä julkisesti. Seuraan mielelläni miten sanoma homeopatian tehosta muuttuu hänen kohtalonsa mukaan.