31.10.10

Inkvisitio, kuka kantaa vastuun? Osa V

Edellisessä osassa päästiin Espanjan inkvisition huipuille. Vallankahvassa olevan inkvisiittorit nauttivan kansan suosiota. Outo kultti nimeltään luterilaisuus levisi Euroopassa. Inkvisitio tarkkaili maahanmuuttoa (ei teologista kinastelua) ja samalla uskonnon puhdasoppisuutta. Maahanmuuttokriittisyys perustui enemmän siihen, että valtion edustajat halusivat palveluksia katoliselta kirkolta. Espanjaan muutti 1500-luvun aikana paljon ranskalaisia. Heidän mukana tuli hugenottien uusia teologisia tuulahduksia. Sisämaassa asuvat pienet muslimiyhteisöt eivät olleet uhka, mutta jatkuva epäilyjen kohde inkvisition toimistoissa. Philip III:sen vallan alla saatiin läpi laki muslimiyhteisöjen (jotka oli pakkokastettu kristityiksi kauan sitten) pakkokarkoituksesta pois Espanjasta. Koko tapahtumasarjaa vuonna 1609 kuvaa parhaiten termi etninen puhdistus. N. 300´000 ihmistä lähetettiin Gibraltarin eteläpuolelle turkkilaisten käsiin.

Mutta kulman takaa ilmeni ongelmia. Espanjalaiset "puhtaat" kristityt eivät ilahtuneet pakkomuutosta, sillä muslimiyhteisö oli rauhallinen, tuottoisa ja hyvä työvoima. Olivatpa jotkut olleet hyviä kristittyjä. Tavallinen kansa ei niellyt anti-muslimipropagandaa. He tiesivät ettei pamfeleteissa levitetyt kauhutarinat pitäneet paikkaansa. Kirkon ja valtion arvovalta ei ollutkaan enää täysin puhdas. Kruunu halusi valvoa kansan ajatuksia. Valvonta tehtiin inkvisiittoreiden työllä. Samalla valtottiin mitä kansalaiset tekevät makuuhuoneissa. Sodomia (homoseksuaalisuus), eläimiin sekaantuminen ja kaksinnaiminen johtivat inkvisition kuulusteluihin. Näihin rikoksiin perehdyttiin niin maallisissa kuin kirkon oikeudenkäynneissä.

Kaikkien näiden paheiden rinnalla oli myös noituus. Espanjan inkvisitiossa oli käsitelty noituusepäilyjä, mutta Euroopan muista inkvisitioista poiketen Espanjassa tehtiin selväksi, ettei sellainen hulluus sovi inkvisition alaisuuteen. Saksassa ja Ranskassa maalliset ja kirkon edustajat varoittivat kansaa noitien vaarallisuudesta. Vainoharhaiset ja taikauskoiset alkoivat syyttelemään toisiaan mitä oudoimmista paranormaaleista rikoksista. Espanjassa inkvisiittori Alonso Salazar y Frías taisteli muiden inkvisiittoreiden kanssa. Hän vaati, ettei noitia pidä polttaa, eikä noituusepäilyihin tuhlata aikaa. Eikä niin enää tehtykään koskaan Espanjassa. Alonso ei uskonut, että puheet noituudenharjoittamisesta pitivät paikkansa. Skeptikko?

1600-luvun aikana Espanja jäi jälkeen muista Euroopan maista. Englanti, Hollanti, Ranska ja Saksa kasvattivat varallisuutta ja valtaa. Espanjan kulta-arkut kevenivät. Armeija heikkeni. Espanjan ahdinko sai kaksi selitystä:

1) Maasta karkotetut kansanosat olivat muuttaneet ratkaisevalla tavalla talouden kehitystä huonompaan suuntaa.

2) "Veren puhtautta" ylläpitävät lait siitä kuka pääsee virkoihin rajoittivat niiden täyttymistä pätevillä miehillä. Uskolliset, oppineet ja taitavat juutalaiset jätettiin systeemin ulkopuolelle pelkän etnisyyden perusteella.

Veren puhtautta ylläpitäviä lakeja yritettiin kumota pariin otteeseen 1600-luvulla. Yritykset epäonnistuivat. Kirkon ja valtion sisältä kuului loogisia argumentteja lakeja vastaan. Jos kristinuskon tarkoitus oli tuoda kaikki kansat Herran luokse, niin Espanjassa ylläpidetyt rajoitukset olivat kristinuskon vastaisia. Jos lakien kirjain esti palkkaamisen juutalaisen perimän perusteella, niin tiukan tulkinnan mukaan juuri kukaan ei ollut enää kelpoinen virkoihin. Monen espanjalaisen sukupuusta löytyi juutalaisia.

Inkvisition pitäisi tarkastaa yksilöiden uskomukset, ei heidän sukupuita.

Näiden kysymysten edessä alkoi inkvisition luhistuminen.

Vuonna 1700 Espanjan kuningas oli Charles II, lapseton ja kuolemassa. Valtaistuinta oltiin täyttämässä Itävallan ja Ranskan ehdokkailla. Valtataistelun (loads of drama and diplomatic fighting) tuloksena Espanjaan marssi Ranskasta nuori kuningas Philip V. Hän saapui Madridiin helmikuussa 1701. Vastoin edellisiä kuninkaallisia seremonioita, hän ei osallistunut inkvisition järjestämään auto de fé katumustilaisuuteen. Philip V ei vedonnut kiireisiin tai ollut tietämätön kutsusta. Hän kieltäytyi tulemasta paikalle. Tämä oli merkki siitä mitä oli tulossa.

Philip ei asettanut kieltoja tai määräyksiä inkvisitiolle. Juutalaisuutta edistävät miehet heitettiin vanhaan tyyliin linnaan. Harhaoppeja opettavat saivat parhaimmissa tapauksissa julkiset katumusharjoitukset ja nimensä kirkkojen häpeätauluille. Huonoimmissa tapauksissa kärysi.

Ranskasta tuotu hallitsemistapa oli kuitenkin uhka inkvisitiolle instituutiona. Philip V ei suostunut edes harkitsemaan sitä, että katolisen kirkon edustajat alkaisivat antamaan suosituksia tai käskyjä hänen hovissa. Myös seuraaja Charles III teki selväksi, että Espanjan hallitseminen kuului vain ja ainoastaan kruunulle. Ei kirkolle. He eivät aikoneet lopettaa inkvisition toimintaa. Ainoastaan muuttaa sen maallisen vallan instrumentiksi. Olihan inkvisitio todistanut vuosisatojen ajan olevansa varsin pätevä tietynlaisten ihmisten metsästämisessä. Se oli aina hyödyllinen taito myös kuninkaiden hoveissa.

Valaistumisen myötä valtaapitävät alkoivat nähdä, ettei kansakunnan hallitsemiseen tarvittu roomalais-katolista kirkkoa. Yksilönvapaus, uskonvapaus, perustuslaillinen monarkia ja muut radikaalit ideat levisivät Euroopassa. Inkvisiittorit taistelivat niitä vastaan parhaansa mukaan. Samainen taistelu harhaoppeja vastaan sai inkvisition näyttämään espanjalaisten silmissä liian itsenäiseltä. Liian paljon Rooman kätyriltä. Varsinkin liian ystävälliseltä jesuiittoja kohtaan, jotka olivat nyt vihattuja.

1768 ja 1770 Espanjan lakiin kirjattiin rajoituksia inkvisition toimista. Inkvisitio ei saisi kieltää kirjoja vain omien makujen mukaan. Kieltoja pitäisi ensin anoa kruunulta. Samoin inkvisiittoreja kehoitettiin keskittymään vain uskonoppeihin.

1700-luvun lopulla Toledossa järjestettiin vain kolme tai neljä kuulustelua vuodessa. Aikaisemmin niitä järjestettiin yli 200 vuodessa. 1700-luvulla käsittelyjä Espanjassa oli n. 4000 kappaletta. Niistä vain 10 prosenttia tarkasteli juutalaisuutta tai protestanttisuutta. Tästä voidaan päätellä, että inkvisiittorien päivätyö keskittyi enemmän tavallisten moraalirikkomusten nuhteluun (seksiä). Vain neljä tapausta johti polttamiseen. Roviot sytytettiin vuosina 1714, 1725, 1763 ja 1781. Viimeisimmässä tapauksessa inkvisiittorit tuomitsivat näkyjä nähneen naisen kuolemaan. Maria de los Dolores Lopez sanoi olevansa vuoropuhelussa itse Neitsyt Marian kanssa. Samoin Lopez oli osallistunut miljoonien sielujen vapauttamiseen kiirastulesta.

Ranskan vallankumous aloitti muutokset myös Espanjassa. Espanja ja Ranskan tasavalta ajautuivat sotaan keskenään. Nyt myös inkvisiittorien perheet ja heitä palvelevien perheet saivat kutsun osallistua sotaan. Aikaisemmin hallitsijat olivat suoneet heille vapautuksen. Sota maksoi. Rahaa haettiin mm. pakkolunastamalla ja myymällä inkvisition omaisuutta. Inkvisitio ei ollut enää taloudellisesti riippumaton laitos.

Sota eteni huonosti Espanjan kannalta. Kuningas Charles III joutui luopumaan kruunustaan. Kruunu päätyi Napoleonin kokoelmiin. Napoleonin veli asetettiin Espanjan valtaistuimelle. Uusi valta ei vihjaillut, että inkvisitio lakkautettaisiin. Sen sijaan Napoleonin valtakunta oli luopunut ateistisista aatteista. He rohkaisivat katolisen uskon asemaa Espanjassa. Pian inkvisition kokous julistikin, että katolinen usko oli Espanjan ainoa usko, myös pro-ranskalaisen hallinnon alaisuudessa. Bonabarte oli tyytyväinen. Heti ensimmäisten kontrollointiyritysten jälkeen Inkvistion johto kuitenkin ilmoitti, että paikallisten inkvisitio-oikeusistuimien pitäisi tukea vallankumouksellisia ja vaatia ranskalaisia poistumaan maasta. Napoleon saapui Espanjaan vuonna 1808. Hän laati useita julistuksia, joissa yhdessä määrättiin inkvisition oikeusistuimien lakkauttamista. Ne sekaantuivat maallisten oikeussalien toimintaan.

Joissain paikoissa määräys oli turha, sillä Napoleonin joukot olivat vallanneet inkvisiittoreiden linnat sodan melskeissä. Joukot olivat polttaneet kirjastot ja oikeusistuimien arkistot. Espanjalaisten ja ranskalaisten virtausten myrskytessä edestakaisin inkvisitio menetti jatkuvasti otettaan vallasta. Konservatiivit puolustivat katolisen uskon valtaa, jotta maa pysyy itsenäisenä. Liberaalit varoittivat inkvisition haittaavan vapauden ja edistyksen marssia.

Kiistelyä käytiin Espanjan uuden perustuslain laatimista miettivässä komiteassa. Lopulta vuonna 1812 hyväksytyssä perustuslaissa oli kohtia, jotka tekivät inkvisitiosta perustuslain vastaisen. Sen toiminta kiellettiin. Mutta kaikki ei sujunut aivan niin yksinkertaisesti. Inkvisitio palasi keskiaikaiseen toimintamalliin, eli piispat valvoivat heresioiden leviämistä. Nämä muutokset tulivat voimaan vain Ranskan valvomilla alueilla Espanjassa.

Espanjan ja Ranskan välinen taisto ei kuitenkaan ollut ohi. Ranskan Ferdinand VII palasi Espanjaan 1814. Hän kumosi uuden perustuslain. Inkvisition omaisuutta palautettiin. Fransisco Javier de Meir y Campillo nimitettiin inkvisiittorikenraaliksi. Tuhon partaalla keikkuva inkvisitio alkoi hyökätä kaikkien vihollisten kimppuun. Uusi lisäys vihollisten joukkoon oli rationalistinen filosofia, joka oli asteittain tuhonnut uskon absoluuttiset perustukset Espanjassa. Julistukset eivät kuitenkaan johtaneet entisten vuosisatojen kaltaisiin kampanjoihin juutalaisia, muslimeja tai harhaoppisia vastaan.

Espanjan talous oli kurjassa kunnossa sodan jälkeen. Kuningas Ferdidandin oli pakko hyväksyä perustuslaki, jotta vakaat olot johtaisivat elpymiseen. Näin inkvisitio lopetettiin maallisen lain voimalla toisen kerran Espanjassa. Inkvisiittoreiden omaisuutta myytiin toiseen kertaan. Mutta kirkko huomautti, että vain paavi voi lopettaa sen minkä paavi on aloittanut. Samoin konservatiiviset mielet eivät kadonneet minnekään. Joissain kaupungeissa perustettiin omat uskonpuhdistukset, joissa valvottiin sotavankien uskonnollista vakaumusta. Näitä inkvisitoita johti tohtori Miguel Toranzo, jonka johdolla suoritettiin Espanjan viimeinen harhaoppiin perustuva tuomio. Rusafan kaupungin koulujohtaja Cayetano Ripoll sai kunnian olla viimeinen inkvisition kouriin päätynyt harhaoppinen Espanjassa vuonna 1824. Tämä epäonninen mies oli päätynyt deismiin Ranskalaisessa vankilassa, eikä hän katolisten teologien kuulusteluissa tahtonut päätyä takaisin katolilaiseksi. Ripoll lähetettiin maallisen oikeuden eteen Valensiassa vuonna 1826. Oikeiston ja perusarvojen puolustamisessa kunnostautunut tohtori Toranzo sai onnitteluja onnistuneesta roviosta itse Valensian arkkipiispalta.

Vuonna 1829 paavi Pius VIII antoi myöntävän vastauksen kuningas Ferdidandin pyyntöön. Yli 300 vuotta kestänyt Espanjan inkvisitio lopetettiin lainvoimala helmikuussa 1830, kun Ferdinand vahvisti paavin määräyksen. Viimeinen niitti tehtiin vasta vuonna 1834 Ferdinandin lesken vihdoinkin virallisesti lakkauttaessa inkvisition.

Ihmiset saivat uskoa tai olla uskomatta hieman vapaammassa maailmassa. Enää katolisen kirkon oppiriidat eivät olleet perustelu kansalaisten vangitsemiseen. Vain aktiivinen ja radikaali saarna hallitsijaa kohtaan kiinnitti tuomioistuimien kiinnostuksen. Kuolemantuomioiden sijaan ihmisiä lähetettiin vankiloihin.

Olemassaolonsa aikana Espanjan inkvisitiota ohjattiin uskonnollisin perustein ja paikoitellen maallistuneiden kuninkaallisten määräysten mukaan. Ihmisten ennakkoluulot ja pelot sekoittuivat puritaanisuuteen. Modernin maailman tuomitsemien entisten sukupolvien raa'at menettelytavat eivät johtuneet pelkästään katolisesta kirkosta, tai pelkästään sekulaarien miesten valtataisteluista. Inkvisiittorien toiminta oli niiden yhdistelmää. Totuus on kuitenkin se, että inkvisiittorit tuomitsivat ihmisiä kuolemaan mm. "väärin uskomisesta." Vaikka tuomiot pantiin täytäntöön maallisissa oikeusistuimissa ja roviot sytyttivät kaupunkien viranomaiset, niin piispat ja paavit olivat alusta loppuun tietoisia siitä minkälainen kohtalo harhaoppeihin syyllistyneitä odotti.

Miksi Jumala loi apinat?

Answers in Genesis sai hankalan kysymyksen kreationistilta.

My son asked me an interesting question the other day which I struggled to give a satisfactory answer. If God knew that apes and the like would be used so passionately by evolutionists to support their theory, why did he create them? There's probably a number of other things that fall into this same category so I thought it was a fair question.
– Peter Johnston, Australia


Jos Jumala tiesi apinoiden ja niiden kaltaisten eliöiden päätyvän evolutionistien vahvaksi propaganda-aseeksi, niin miksi Hän loi ne?

AiG-kreationistijärjestön viisaat mielet laativat monipuolisen vastauksen Johnstonin kysymykseen.

Ensimmäisenä huomautetaan, että yhteiset ominaisuudet selitetään kreationistien maailmassa yhteisellä suunnittelijalla. Miksi joskus yhteisiä ominaisuukia ja joskus erilaisia? Oikukas Jumala on oikukas. Siinä missä evoluutioteorian pohjalta tutkijat pystyivät vihdoinkin lajittelemaan lajeja loogisten periaatteiden kautta (yhteinen polveutuminen), niin luonnonteologian pohjalta tapahtunut "Asiat nyt vaan on näin" jaottelu koki pikaisen sukupuuton.

Se miten tiedemiehet tulkitsevat eliöiden ominaisuuksia riippuu täysin ennakko-olettamuksista. Evoluutioteoria puitteissa tiedettä tekevät mielet käyttävät homologiaa yhteisen polveutumisen perusteluna, mutta se on vain Jumalan hylkäämiseen tähtäävä olettamus.

Vihdoinkin AiG lähestyy kysymyksen vastausta.


The biblical account of Genesis is clear. At the end of the Creation Week, God called His creation “very good” and “finished” (Genesis 1:31, 2:1–2). No evolutionary process of death improved His design by leading to humans from an ape-like ancestor. Although created on Day Six with the land animals, Adam and Eve were distinct from apes and other animal kinds because God created humans in His image (Genesis 1:26–27). God gave people unique linguistic, aesthetic, rational, moral, and spiritual capacities that were not given to animals.


Jumala loi ihmiset erilaisiksi kuin apinat. Meillä on kieliä, rationaalisuutta, hiukan moraalia ja runsaasti henkisyyden kaipuuta. Sellaista ei ole eläimillä. Mutta tuo ei vielä selitä miksi kädellisiä on enemmän kuin Homo sapienssit.

AiG jatkaa.


Second, God designed apes to show His creative power, but belief in man as a highly-evolved ape may become a sign of judgment when man honors the creature rather than the Creator. Although man was created to know and glorify God, the first man and woman rebelled against Him for a satanic lie. Satan, the “father of lies,” deceived Eve by distorting the truth and leading her to doubt God’s Word. Eve was deceived, and Adam willfully ate the forbidden fruit. Their sin brought death and suffering into the world.


Jumala loi apinat päteäkseen voimillaan, mutta usko ihmiseen kehittyneenä apinana on tuleva merkki tuomiosta, jossa ihminen ylistää luotua Luojan sijaan. Toistaiseksi ei vielä selvinnyt miksi apinat luotiin anatomisesti lähelle ihmisiä.

Maailman ongelmat johtuvat Saatanan valheista. Yksi näistä valheista on evoluutio.

One of those lies is evolution. Atheists use evolution to deny the truth of God’s Word, relying instead on man’s fallible reasoning alone to explain the origin and design of the world. They replace God, purpose, and morality with nature, chance, and relativism. Man pretends as if God does not exist.


AiG:n maailmassa vain ateistit hyväksyvät evoluution. Aivan, he ovat oikeasti noin typeriä. Mutta takaisin vastauksen metsästämiseen. Toistaiseksi vastaus näyttää olevan se, että Saatana on muokannut luomakuntaa, jotta evoluutio päätyisi ryöstämään sieluja Jumalan valtakunnasta.

Third, God focused on the disease (sin) instead of the symptom (evolution). Since the all-knowing God knew evolution would deceive many people, why did He create creatures like apes, which evolutionists would use to support their dogma? If God had not created apes, however, evolutionists would just find another “common ancestor.” The problem is not the evidence, but sinful man’s faulty interpretation of the evidence made in a futile attempt to avoid recognizing the Creator, Law Giver, and Judge. Instead of not creating things Satan would warp for evil, God sent the remedy for the deadly disease of sin: the Lord Jesus Christ.


Jos luonnosta ei löytyisi simpansseja, gorilloja tai orankeja, niin ovelat ateistiset evolutionistit kaivaisivat esiin jotain muita eläimiä joilla taistella Raamattua vastaan. Luonnosta saaduilla havainnoilla ei ole väliä, sillä Saatana alkaisi kuitenkin temppuilemaan. Johon Jumala lähetti vastalääkkeeksi Herramme Jeesus Kristuksen. Tiedettä, baby!


In conclusion, our pastor often gets tough “why” questions from his daughter, but he says the answer is ultimately easy: “Because God wanted to.” Knowing God’s infinite wisdom and holy nature, we should trust His will and ways (Isaiah 55:7–9; Romans 8:28; 11:33–36).


Vihdoinkin vastaus alkuperäiseen kysymykseen. Miksi Jumala loi apinat? Koska Hän halusi luoda ne. Piste.

29.10.10

Sana sunnuntaille: Hiukset

Päivi Räsäsen vannoutunut Ainoan oikean kristinuskon puolustus saa lisää julkisuutta. Konservatiivien kuningattareksi tituleerattu ja seksikäs nahkahanska kädessä poseeraava Päivi puhui uskostaan Ylioppilaslehdelle. Tekstissä tehdään selväksi, ettei kristillisdemokraatti ole muuttanut mielipiteitään vuosien vieriessä Raamatun ohi. Päivi on jatkuvasti saarnannut homoseksuaalisuuden synnistä (ei syntisistä ihmisistä, toim. huom.), naispappeuden harhaopista, ja avioliiton heternormatiivisuuden säilyttämisestä. Raamatun opit määrittelevät nämä yhteiskunnan peruspilarit.

Moni on huomauttanut, että Raamatusta löytyy kasapäin ohjeita, joita ei nykypäivänä pidetä ajankohtaisina. Kirkossa saa olla ilman pipoa eikä tyttäriä myydä orjiksi. Räsäsen mukaan Uusi testamentti on kuitenkin poikkeuksellisen yksiselitteinen homoseksuaalisuudesta.


Aivan oikein. Niin Vanha testamentti kuin uusi testamentti ilmoittavat väkevästi, että ei-heterous saa Herran sieraimet rutulle epämiellyttävällä tavalla. Jos oppia perustellaan molemmissa testamenteissa, niin selkeästi kyseistä oppia ei ole hylätty Vanhan testamentin päivitystä tehtäessä. Esim. juutalaisille annetut määräykset pappien viitan tupsuista eivät päde kristittyihin, sillä niitä määräyksiä ei toistella Uudessa testamentissa.

Vanha testamentti pakottaa juutalaiset suoraan Herran telesähkeillä noudattamaan tiukkaa peruukkimuotia.

3. Moos. 19:27 Älkää keritkö tukkaanne päälaen ympäriltä, äläkä leikkaamalla turmele partasi reunaa.

Hes. 44:20 Älkööt he ajelko päätänsä, mutta älkööt myöskään antako tukkansa valtoinaan kasvaa: heidän on leikattava hiuksensa.


Samoin ohjeet muotitietoisuudesta tulivat taivaallisesta räätälöintipajasta. Ohjeet määrittelivät viittoihin tupsut.

4. Moos. 15:
37 Herra sanoi Moosekselle: 38 "Käske israelilaisten tehdä viittansa kulmiin tupsut ja sitoa jokaiseen tupsuun sinipunainen lanka. Näin on tehtävä sukupolvesta toiseen. 39 Teillä tulee olla tällaiset tupsut, jotta niitä katsoessanne muistaisitte kaikki Herran käskyt ja täyttäisitte ne. Silloin ette antaudu sydämenne ja silmienne mielihalujen valtaan, kun ne viekoittelevat teitä luopumaan minusta. 40 Kun te näin muistatte kaikki minun käskyni ja täytätte ne, te pysytte Jumalallenne pyhitettyinä. 41 Minä olen Herra, teidän Jumalanne, joka toin teidät pois Egyptistä ja näin osoitin olevani teidän Jumalanne. Minä olen Herra, teidän Jumalanne."


Jatkuva muistuttaminen siitä ketä kansa kuuntelee oli tarpeen, sillä näköjään muinaisen kansan keskittymiskyky oli heikompi kuin nykyään.

Mutta mitä Apostoli Paavali opetti kristityille miesten hiusmuodista kirjeissään?

1. Kor. 11:14 "Opettaahan jo luontokin teille, että pitkä tukka on miehelle häpeäksi"


Parin sanan jälkeen Paavali vielä varmistaa, että viesti on selvä:

16 Jos joku kuitenkin väittää vastaan, niin sanon hänelle, ettei meillä ole sellaista tapaa eikä yleensäkään Jumalan seurakunnilla.


Paavali perustelee miesten hiusmääräyksiä luonnollisuudella. Perustelu löytyy Raamatusta, joten pitkien hiusten kielto on myös Raamatullinen kielto.

Päivi Räsäsen kaapista löytyy karmaiseva karvainen luuranko. Hän on julkisesti julistanut Herran Sanan vastaisesti. Oikein rintalastasta vihlaisee, kun sain tietää tästä asiasta. Päivi halusi, ettei hänen poikansa kauniita kutria leikattaisi armeijassa.

Kansanedustaja Päivi Räsänen (kd) jätti viime viikolla puolustusministerille kirjallisen kysymyksen, jossa tivataan miehillekin oikeutta pitkiin hiuksiin varusmiespalveluksessa. Räsänen kertoi Sakari-poikansa menevän armeijaan, eikä äiti soisi pojan menettävän hartioille ulottuvia kutrejaan.


Ehkä Jumala antaa anteeksi Päiville tämän heresian. Ehkä tupsuilla varustettu viitta olisi pitänyt Päivin uskollisena Herran sanalle. Rukoilkaamme.



Kaunista ja komiaa kuten Herra tahtoi paitsi nuo karmeat hiukset

Kuinka ateisti käännytetään kristityksi, osa 2

Viime vuonna WikiHow.comissa paljastettiin miten ateisti käännytetään kristityksi. En uskalla katsoa seuraavaa videota, sillä se voi tuhota umpimielisen epäuskoni jumalolentoihin. June Hunt selittää miten käännytys tapahtuu.



The Good Atheistin kautta.

28.10.10

Polttakaa! Tappakaa! Rukoilkaa!

International Transformation Network haluaa muuttaa maailmaa. Siunaustilaisuuksissa parannetaan aidsia, hepatiittia ja syöpää. Samoin ihmisille taiotaan takaisin kadonneita elimiä. Kuolleita herätetään henkiin. Kiitospäivän tilaisuuksissa kalkkuna-ateriat kopioituvat kuin Jeesuksen tekemänä ihmeenä. Ihmeparantumisien seassa on myös perinteisimpiä kirousten manaamisia. Homoseksuaalisuuden demonit saavat karkotuksen armoa hakevista ihmisistä.

Moraalioppeja levitetään ympäri maailmaa, jotta pimeydessä elävät kansat saisivat maistaa Ainoaa Oikeaa Moraalia. Näin kävi mm. Ugandassa, jossa ITN:n evankelistat kävivät puhumassa homoseksuaalisuuden vaaroista, joka johti homojen tappamiseen tähtääviin lakeihin. Hups, kansainvälisestä kohusta huolimatta lakiehdotus on parhaillaan matkalla eteenpäin, perhearvojen puolustamisen takia (FUUUUUUUUUUUUUUUUU-). Evankelistat halusivat vain johtaa afrikkalaisen maan kohti Jumalan valtakuntaa.

International Transformation Network on parhaillaan kampanjoimassa Havaijin saarilla. Heidän saarnaajat ovat valistaneet kuvernöörivaaleihin osallistuvia.

ITN:n saarnaaja/profeetta Cindy Jacobs kertoo tarkemmin siitä minkälaisia muutoksia heidän järjestö ajaa maailmaan.



Kuvernööriehdokas James "Duke" Aiona (Republikaani) joutui pieneen poliittisen skandaaliin, kun video hänen ja ITN:n yhteyksistä tuli julkisuuteen. Hän ei halua tulle tunnetuksi vaahtosuisena fundamentalistina, ainoastaan perusarvojen puolustajana. Eikä missään tapauksessa ottanut vastaan rahaa ITN:ltä. Hän kyllä osallistuu ITN:n tapahtumiin, mutta ei ole sen jäsen.

ITN:n järjestämissä tilaisuuksissa kiitellään sitä, että Havaiji on vihdoinkin ottamassa Herran vastaan. ITN:n toiminta on "Hänen keihään kärki." ITN:n johtaja Ed Silvoso oli mukana siunaamassa republikaani James Aionaa.

"We are breaking every weapon of the enemy, we are canceling every curse... we are declaring there is an even greater future for the Lt. Governor and his wife."


Muutenkin tapahtumissa on tehty selväksi, että Havaijin tulevaisuus on Jumalan käsissä. Valtion ja kirkon välinen silkkipaperi saa repeämiä. Aborttilaki ja homoseksuaalien oikeudet otetaan uudelleen äänestykseen. ITN valistaa väkeään siitä mikä on epäkristillistä yhteisössä. Rukoustoimilla, eli Spiritual Mapping, käydään seuraavien kohteiden kimppuun:

"high places, altars, temples, monuments or buildings associated with witchcraft, occult, fortune-telling, satanism, Freemasonry, Mormonism, Eastern religions, Jehovah's Witnesses and the like."


Protestanttiset ja katoliset kirkot luetellaan myös vähemmän kristillisiksi paikoiksi. Karismaattiset herätysliikkeet ovat niitä parempia seurakuntia. ITN:n vastustajia verrataan rottiin. Vastustamisen arvoisia asioita ovat myös kondomit, halloween ja pakanallinen joulupukki. The usual. Päämäärä on muuttaa yhteisö kristilliseksi (heidän kristillisen määritelmän mukaan) niin koululaitosten, lainsäädännön ja hallinnon kohdalla. Kristillisen dominionismin nimeen vannova ajatussuunta, nääs. Sunnuntaisaarnoja juhlistetaan epäpyhien esineiden rovioilla. Seuraajia kannustetaan polttamaan jopa mormonien kirjoja ja katolisten pyhimysten patsaita.

Onneksi tuollainen meno ei pääse koskaan rantautumaan Suomeen.

Eiku hetkinen. Oulun Ylioppilaskunta ilmoitti ettei se tykkää seksuaalivähemmistöjen pahoinpitelyistä. Ilmoitus aiheutti luonnollisen reaktion seksuaalivähemmistöjen pahoinpitelijöiltä: Polttopulloja ylioppilaskunnan oveen.

Huhuh. Onneksi sentään kirkollisvaaleissa osataan käyttäytyä.

Eiku hetkinen. Jyväskyläläinen kirkollisvaaliehdokas Eero Talvio avautui ei-heterojen uhkakuvista vaalikoneessa. Hänen vastaukset poistettiin melko nopeasti vaalikoneesta.

3 Moos 18:12 ja 18:22, 3 Moos 20:13 jne. Homot on hävitettävä kansasta. Room 1:26-31. Ansaitsevat kuoleman, perusteli Talvio kantaansa kysymykseen rekisteröityjen parisuhteiden kirkollisesta siunaamisesta.


Onneksi nämä ovat vain yksittäistapauksia.

Tarvitsen hieman rentouttavaa anti-Taivas propagandaa rauhoittamaan mieleni.

Miten mieltä hallitaan

Miten mieltä hallitaan, Derren Brown

Uutuus on luettu. Mentalisti, showmies, skeptikko ja ateisti Derren Brown kirjoitti Miten mieltä hallitaan kirjan, jotta tavallisella kansalla olisi jonkinlainen käsitys magialta vaikuttavien asioiden taustoista. Kirjassa ei paljasteta yhtäkään Derrenin huipputempuista, mutta sen sijaan selitetään niiden logiikka. Eli mikä on kaikkien pienten elkeiden ja jokaisen yleisölle lausutun sanan tarkoitus. Esimerkkinä käytetään tuttua kolikon kadottamistemppua.

Kolikkoa liutetaan pitkin pöytää kohti taikuria. Se putoaa reunalta taikurin syliin, mutta hän teeskentelee sen olevan peukalon ja etusormen välissä. Teeskennelty kolikko laitetaan toiseen käteen. Kättä esitellään yleisölle. Sormet avataan. Kolikko on kadonnut.

Ei kovin vaikuttava temppu tuollaisenaan. Siksi siihen lisätään kerros kerrokselta harhautuksia, "epäonnistumisia" ja lopputuloksen kannalta turhia tokaisuja. Parannellun tempun jälkeen yleisö ei ole varma siitä mitä oikeasti näki ja väärät muistikuvat varmistavat ettei tempun analysointi onnistu helposti. Yleisö kuvittelee taikurin murtaneen fysiikan lakeja.

Hypnoosin mystiikka haihtuu kirjassa. Derren käy läpi vuorotellen väärät luulot siitä mitä ihmiset luulevat hypnoosin olevan. Paljastuksiin lukeutuu kuitenkin opiskeluvuosina tehdyt pilat, kun Derren ja kaverit kokeilevat miten hyvin ihmisiä pystyy oikeasti ohjailemaan. Derren's been a bad boy.

Neurolingvistinen ohjelmointi saa tylyä kritiikkiä. Samoin kaikki näennäistiede ja hutera ajattelu. Derren on entinen uskovainen. Kirja alkaa populaarilla raaamattukritiikillä. Herätysliikkeessä havaitut manipulointikeinot saivat luonnollista jatkumoa, kun Derren perehtyi ihmisten suggestioherkkyyteen. Taikatemppuja opettavien kirjojen lukeminen ei sopinut Aidoille uskovaisille. He sanoivat Derrenin manaavan esiin demoneita hypnoositempuilla. Derren oli eri mieltä. Hän tutustui tarkemmin paranormaaleihin ilmiöihin uskovien ajatuksiin. Kehäpäättelyt eivät tehneet vaikutusta. Jatkuva todistustaakan viskominen pois harteilta masensi Derreniä. Eri vaiheiden kautta hän alkoi ajatella, että tarinat Jeesuksen ihmeistä olivat vain sitä. Tarinoita. Derren näki ja kuuli omin silmin miten helposti ihmiset ottavat vastaan epätodennäköisen paranormaalisen selityksen, vaikka edessä seisoi tylsän tavallinen ihmeetön selitys.

Muistin parantamiseen käytettävät tekniikat kerrotaan yksityiskohtaisesti. Niiden soveltaminen vaatiikin hyvää englanninkielen taitoa, sillä oppien perustana olevaa sanojen ääntämisten samankaltaisuutta ei ole käännetty suomenkielelle. Jos osaat ajatella englanniksi, niin pystyt käyttämään Derrenin suosittelemaa mielikuvientallennusta. Tekniikoiden avulla painat mieleesi korttipakan järjestyksen.

Tekniikkaosiot eivät olleet minulle kovin kiinnostavia. Lopussa olevat tekstit vaihtoehtohoitojen kritiikistä ovat tuttuja, sillä olen lukenut ne läpi niistä samoista kirjoista joita Derren suosittelee asian tiimoilta. Derren kertoo selkeästi lumevaikutuksesta ja vaihtoehtolääketieteen outouksista.

Lukemisen jälkeen ymmärtää hieman paremmin mihin kannattaa kiinnittää huomiota, kun ihmiset puhuvat, jos haluaa saada aavistuksen siitä mitä ihmisen pääkopassa liikkuu puheen aikana. Miten mieltä hallitaan on hyvää luettavaa, sillä Derrenin asenne on alusta loppuun leikkisä, provosoiva ja älykäs. Tai kuten mies itse selittää:

"Halusin kuitenkin tehdä kirjan sisällöstä antoisan ja niin vähän holhoavan kuin mahdollista. (>>Holhoava>> tarkoittaa tässä >>alentuvasti puhumista>>.)"

Juutalaiset ja kofeiiniperäpuikot

Kerrassaan hämmentävä uutinen maailmalta. Juutalaisuuden suuri pyhä lähestyy. Jom kippurin aikana paastotaan. Paasto kestää aattoillasta seuraavaan auringonlaskuun. Määräyksiä noudatetaan tunnollisesti. Hartausta kuitenkin häiritsee maalliset riippuvaisuudet. Uskonnolliset määräykset voi kiertää, kunhan miettii tarpeeksi ovelan ratkaisun. Useat juutalaiset tietävät miten kahvia pääsee nauttimaan paaston aikana. Hieman erikoisella tavalla tosin.

Kofeiiniperäpuikot myydään käsistä.

Peräaukkoon tungettu kofeiini auttaa keskittymisessä ja rauhoittaa tärisevät kädet. Näin ihminen pääsee keskittymään Jom kippurin sanomaan, joten ehkä ratkaisu ei olekaan piru Raamattua-mentaliteetilla tehty. Jotkut rabbit ovat huomauttaneet, että paastoa rikkoo kaikki aukoista sisään menevä materiaali. Tästä tullaan väittelemään ahkerasti paastopöytien äärellä.

26.10.10

Magneetti pikkuhousuihin

Ei minkään seksikkään syyn takia, vaan huuhaatuotteen mainosten takia. Tohtori Tolosen Bio-Vita suosittelee magneetteja naisten vaivoihin: mn8 ja LadyCare.

Helpota kuukautiskipuja ja PMS-oireita – luonnollisesti! mn8 on patentoitu ja rekisteröity 1. luokan lääkinnällinen laite kuukautiskipujen lievittämiseen.


Ja

Helpota vaihdevuosioireita – luonnollisesti! LadyCare on patentoitu ja rekisteröity 1.luokan lääkinnällinen laite vaihdevuosioireiden lievittämiseen.




Magneetit sujautetaan pikkuhousujen alle, hieman navan alapuolelle. Sieltä magneetit lähettävät "tehokasta staattista magneettikenttää" tai reagoi kehosi ioneiden kanssa, joka vuorostaan aiheuttaa reaktioita naisten hermostossa. Vain hyviä reaktioita, sillä näitä muoviin pakattuja magneetteja mainostetaan näin:

mn8 on täysin luonnollinen, häiritsemätön ja hellävarainen, turvallinen vaihtoehto lääkkeille. Siitä on osoituksena sen 1. luokan rekisteröinti Ison-Britanninan lääkkeiden ja terveystuotteiden sääntelyvirastossa MHRA:ssa.


Samoin mainitaan niiden olevan patentoitu ja rekisteröity. Mutta mikään näistä ei vielä takaa, että niiden lääketieteellistä tehoa on testattu. Ainoastaan niiden turvallisuus (ei eritä myrkkyjä kehoon, jne) on taattu. MHRA ei helpolla vaivaudu huomauttelemaan huonosta tutkimuksesta laitteiden toimivuudelle. Kun se sanelee jotain ehtoja, niin vaihtoehtotuotteet joutuvat lisäämään epävarmuus-sanoja terveysvaikutteiden eteen. Periaate on melkolailla sama kuin patenttitoimistojen antamissa patenteissa. Laitteen ei välttämättä tarvitse toimia, sillä patentti annetaan ehdotetulle toimintavalle, ei sen toimivuudelle. Myytävän tuotteen patenttihakemuksen hyväksymisellä mainostavat firmat tekevät sitä juuri sen takia, ettei tehosta ole toistaiseksi kertynyt näyttöä. Brittiläinen Office of Fair Trading on aikaisemmin huomautellut näistä Magnopulsen valmistamien magneettilaitteiden perättömistä terveysvaikutusväittämistä.

Hetkinen! Näitä Tohtori Tolosen suosittelemia magneetteja on kuulemma testattu muutenkin kuin turvallisuuden tähden.

mn8:aa on testattu Englannissa lääketieteen tohtori Nyjon Ecclesin valvonnassa. Yhdeksällä käyttäjällä kymmenestä kuukautiskivut vähenivät tai hävisivät kokonaan. Seitsemän kymmenestä ilmoitti myös ärtyneisyyden vähentyneen ja 58 % ilmoitti PMS-oireiden, ummetuksen, turvotuksen ja kasvojen näppylöiden vähentyneen.


Ja toisen tuotteen testaamisesta:

Englantilainen lääketieteen tohtori Nyjon Eccles testasi LadyCaren vaikutusta 508 vaihdevuosioireista kärsivällä naisella. He vastasivat 23 eri oiretta käsittävään kyselyyn. Valtaosa (70 %) heistä ilmoitti LadyCaren vähentäneen kaikkia 23 oiretta. Tulosten mukaan LadyCare voi auttaa ehkäisemään tai vähentämään mm. yöhikoilua, sydämentykytystä, lihasjännitystä ja ahdistuneisuutta. LadyCare voi myös auttaa vähentämään turvotusta, rintojen herkkyyttä, ärtyneisyyttä ja mielialan vaihteluja. Energiataso voi ajan myötä nousta ja unen laatu parantua, raportoivat naiset.


Tohtori Ecclesin tutkimukset ovat aikaisemmin tarkastelleet ravinnon ja yrttien käyttöä syövän hoidossa ja detox-ohjelmien käyttöä. Tämä ei itsessään kerro vielä mitään tutkimusten laadusta, mutta aiheuttaa minussa heti epäilyjä siitä onko vaihtoehtohoitoihin perehtyneellä vaihtoehtoiset kriteerit toimivuuden osoittamiselle. Tyyliin; "tuplasokkotestit eivät toimi, sillä niissä ei näy tehoa vaihtoehtohoito X:lle." Mennään avomielisin asentein kohti Ecclesin magneettitutkimusta.

Kyseessä näyttäisi olevan kuluttajatesti 508 naisella. Ei mainintaa kontrolliryhmästä tai sokkouttamisesta. Kyselyä ei ole julkaistu lääketieteellisessä julkaisuissa. Eli ei mitään tietoa siitä miten hyvin housuihin tungettu magneetti toimii. Yhtä tyhjän kanssa.

Mutta varmasti nämä magneetit ovat turvallisia (paitsi nieltynä). Jos haluat saada saman vaikutuksen kuin LadyCare ja mn8, mutta halvemmalla (n. 44 euroa näistä magneeteista), niin teippaa pöksyihisi tavallinen jääkaappimagneetti (10 kpl alle neljä euroa). Tosin Magnopulse varoittaa, että toisten valmistajien magneetteja ei kannata sekoittaa heidän magneetteihin.

No Reported Adverse Effects - mn8.
However, it is very important not to mix other brands with Magnopulse products due to different configurations, we do not advise this as it may cause discomfort.
Magneeteissa on eroja.

Toisin kuin hologrammirannekkeet tai magneettinauhalla toimivat hyönteiskarkottimet, en pääse testaamaan Bi0-Vitan tuotteita. En toistaiseksi kärsi kuukautiskivuista. Eikä rahat enää riittäisikään vaihtoehtohoitotuotteisiin. Kuluneen vuoden huuhaabudjetti kului loppuun.

Kiitos vinkistä A. Kumpareelle.

Jari Tervo VS Papit

Lööppilehdistö uutisoi Uutisvuodossa tapahtuneesta rienauksesta. Jari Tervo luki halveksivasti pätkän Vanhasta testamentista (taisi olla joku niistä pätkistä joissa Jumala määrää ihmisiä tapettavaksi) ja sitten heitti kirjan olkapäänsä yli lattialle. Kaikki papit eivät tykänneet. Ilta-sanomissa kyseltiin heidän mielipiteitä Raamatun viskomisesta. Otsikoiden mukaan papit olivat peräti raivostuneet.

He vaativat ihmisiä kunnioittamaan Raamattua. Jotkut asiat ovat pyhiä kaikille, kuten Iltsussa sanottiin. Tervo tosin ilmoitti, että Raamattu on hänen oma. Joten sen pyhyys on hänen määriteltävissä. Muutenhan on se vaara, että kaikkien uskontojen kaikki uskomukset ovat kaikille pyhiä.

Säälittävää ja mautonta toimintaa Tervolta?

Mahdollisesti. Hänellä on siihen oikeus.

Raivostuneilla papeilla on jäljellä kaksi vaihtoehtoa. Jatkaa kirjan viskoamisesta johtunutta loukkaantuneisuuden tunteen levittämistä.

Tai.

He seuraavat Jeesus Kristuksen opetuksia. Eli antavat Tervolle anteeksi.

25.10.10

Vielä kerran Homoillasta

Homoillan jälkeinen kauhistelu näyttäisi - thank God - hiljenevän. Jälkilöylyjä nauttiessa pääsee selaamaan läpi eri keskustelupalstoilla käytyjä väittelyjä. Blogeissa on kannettu korsia kekoon. Suosikkini on Jatulintarhan kirjoitus. Pakollista luettavaa kaikille piikikkäiden tekstien ystäville.

Siinä huomioidaan sama asia, jota ihmettelin eräällä keskustelupalstalla näin:

Asiaan liittyvissä keskusteluissa ja kommenttiketjuissa paistaa päin verkkokalvoja tuo hämmästyttävä fiksaatio anaaliseksiin. Homoseksuaalisuus on vain ja ainoastaan peppuseksiä, sillä aina seksuaalisesta tasa-arvosta väiteltäessä joku tulee huomauttamaan, ettei penis anuksessa tuota lisää lapsia.

Onko se niin vaikeaa ajatella, että kaksi miestä tai kaksi naista voi elää arkisessa parisuhteessa, jossa voivotellaan laskujen, eläkkeiden, vakuutusten ja siivoamisen kanssa?

Ketjuun kuin ketjuun ja kommentiriviin ilmestyy vääjäämättä puhetta siitä miten lisääntyminen on erottamaton osa avioliiton määritelmää. Lisääntymisestä tehdään ehto avioliitolle. Oikeastaan lisääntymisen mahdollisuudesta. Luonto tietää parhaiten. Ja näin päästään kauhistelemaan anaaliseksiä.

Edelleenkään ne lapset ei tule sieltä papana luukusta! Eikä dildollakaan saa aikaseks hedelmöittää mitään!

Miehen sukupuolielin on tarkoitettu kautta aikojen naisen sukupuolielimeen sopivaksi! Muussa reiässä se on luonnotonta!

Papanaluukku on tarkoitettu ulostamista varten luonnollisella tavalla! Penis siellä on LUONNOTONTA!

Jatkan vielä yhdellä ajatuksella ja tavoistani poiketen joudun kirjoittamaan asian siten miten en haluaisi mutta ajatus siitä että kaksi miestä rakastelee keskenään olisi luonnollista on vieras minulle. Mitä miehen siittiöt tekevät toisen miehen peräsuolessa?

Juu mutta kukaan ei edelleenkään synnytä sieltä papanaluukusta mitään muuta kun paskaa,joka on sitä ihmisjätettä!Ja se että vagina tai jokin muu sattuu repeytymään synnytyksessä on täysin mahdollista ja luonnollista kyllä joo.On paljonkin eri asia vapaaehtoisesti tunkea jotakin sinne väärään reikään kuulumatonta riskeistä huolimatta kun et lisääntymisen yhteydessä sattuu jokin komplikaatio!!


Kaikki tuo on poimittu yhdestä kommenttiketjusta. Joillekin tuottaa suuria vaikeuksia hahmottaa sateenkaariperhe kahden ihmisen väliseksi parisuhteeksi, jossa ihmiset huolehtivat yhteisestä taloudesta. Tai sukulaisvierailuista. Tai pääseekö miehen luo sairaalassa lähin omainen, jos hän on myös mies. Tai miten se vakuutus pitäisi järjestää. Ja niin edelleen. Homoseksuaalisuus on pelkkää anaaliseksiä, jossa ei tunteista puhista.

Peppuseksin mysteerin ihmettelyn sijaan jotkut osaavat rakentaa filosofisempia argumentteja sukupuolineutraalia avioliittolakia vastaan.

Vapaasti määriteltävissä
Onko avioliitto keksitty vai löydetty asia?


Tekstissä tuodaan esiin aivan yllättäen ja puskista sukupuolineutraalin avioliiton aiheuttama skandaalimainen ongelma. Jos hyväksymme avioliiton muuttamisen sukupuolesta riippumattomaksi, niin samalla periaatteella se täytyy lopulta muuttaa myös sisarsuhdeneutraaliksi. Ja määräneutraaliksi. Jotta polyamoristit ja sisariin rakastuneet eivät koe olevansa syrjittyjä. Lopulta kaikki ovat kaikkien kanssa naimisissa. Ja lemmikkieläimet kans? Tekstissä huomioidaan Homoillan tunteelliset saarnat, eikä muistella juridisista oikeuksista riitelyä Mr Gay Finlandin ja Päivi Räsäsen välillä, tai puheita sukupuolineutraalin avioliiton sisällöstä. Se on toki ohjelmaformaatin vika.

Lopulta kirjoitus lataa kaiken yhden kortin varaan. Avioliiton täytyy olla jotakin suurempaa kuin vain ihmisten laatima sopimus.

Jos avioliitto on vain keksitty asia, mielivaltainen sopimus, sillä ei ole olennaista sisältöä. Se voidaan määritellä tarkoittamaan mitä tahansa, jolloin käsite tietenkin menettää merkityksensä. Mikä tahansa pari- tai monisuhde voidaan nimetä avioliitoksi ja vaatia sille yhteiskunnan yhdenvertainen tunnustus perinteisen heteroseksuaalisen, yksiavioisen liiton rinnalla. Ei ole mitään syytä väittää, ettei kahden miehen ja kolmen naisen solmima, sitoutunut ja rakkaudellinen ryhmäsuhde kävisi avioliitosta ja soveltuisi lasten kasvattamiseen, jos ihmisen omat tunteet ovat kaiken mitta. Mutta voimmeko elää sen todellisuuden kanssa, jonka tällainen arvopohja tuottaa?


Tätä kautta pääsemme siihen perusteluun jota raamatunopettaja Pasi Turunen mainosti Homoillassa:

Kysymys on siitä, onko avioliitto vain keksitty asia. Voi näet olla, että avioliitto on löydetty asia, kuten (Pasi Turusen sanoin) painovoima. Fysiikan lakeja ei ole keksitty mielivaltaisesti; niiden on havaittu olevan osa luotua todellisuutta. Lukuja, laskusääntöjä ja logiikkaa ei ole keksitty; nekin on löydetty. Itse asiassa heteroseksuaalista, kahdenkeskistä avioliittoa on historian kuluessa perusteltu juuri luonnollisella järjestyksellä ja luonnonoikeuteen vedoten. Kyse on niin keskeisestä osasta luotua todellisuutta, että miehellä ja naisella on laista riippumaton oikeus mennä naimisiin ja muodostaa pariskunta, kunhan ovat naimattomia ja riittävän kaukaista sukua toisilleen, vaikka yhteiskunta kiistäisi heidän olevan naimisissa.


Vielä viimeinen varmistus siitä mitä kirjoittaja ajaa takaa:

Puhe on tosiaankin vain yhdestä asiasta – mikä avioliitto on ja voiko yhteiskunta määritellä sen mielivaltaisesti miksi tahansa suhteeksi, olivatpa osapuolet mitä sukupuolta tahansa, mitä sukua tahansa tai miten monilukuisia tahansa. Puhe on siitä, että nämä kaikki rajoitukset voidaan unohtaa yhdellä kertaa täysin rinnasteisina, mikäli osapuolten tunteet ovat ainoa keskeinen tekijä avioliiton sisältöä määritettäessä.


Avioliiton täytyy siis olla jotakin suurempaa kuin vain ihmisten keksimä sopimus. Muuten avioliitto voi olla mitä vain.

Mutta kun se avioliitto on ihmisten keksimä sopimus, jota on muuteltu vuosituhansien aikana useaan otteeseen. Maailmalla avioliittoinstituutti on sisältänyt/sisältää mm. sellaisia ajatuksia joissa: nainen on miehen omaisuutta, jalkavaimojen oikeudet, sotasaaliina saatujen orjavaimojen määritelmän, moniavioisuuden, ja jopa sellaisen sairaan määritelmän jossa avioliittoon kuuluu romantiikkaa.

Esim. jalkavaimoille on muinaisissa lakikokoelmissa erikseen määrätty oikeus asuntoon, jonka aviomies kustantaa. Esi-modernissa Euroopassa jalkavaimot olivat lain vahvistamissa suhteissa, joten heitä ei saanut rankaista. "Tavallisesta" avioliitosta poiketen näissä liitoissa ei ollut pykäliä omaisuuden siirroista. Jalkavaimot olivat lisäys tai vaihtoehto avioliitolle. Jalkavaimojen käyttö oli se romanttinen ja tunteisiin perustuva liitto, kun aviovaimo ei tuottanut tarpeeksi tyydytystä.

Heterojen avioliitot perustuivat enimmäkseen omaisuuden määrittelyn kautta. Politiikka, kiinteistöt & läänit, sosiaalinen asema ja suvun jatkaminen olivat perusteluja aviopuolisojen yhdistämiselle. Ihmisillä ei ollut mahdollisuuksia tienata elantoa palkalla sillä tavalla kuin modernissa maailmassa nykyään tehdään. Myötäjäisiä ei enää maksella samaan tapaan kuin wanhaan hywään aikaan.

Nykypäivän kiista Suomen avioliittolain muuttamisesta on räjähtänyt aivan oudoille raiteille. Alkuperäinen tarkoitus oli muuttaa vain paria pykälää. Oras Tynkkynen on ilmoittanut avoimesti miten avioliittolakia muutettaisiin sukupuolineutraaliin suuntaan.

Olennaisin muutos olisi ensimmäisen pykälän päivittäminen. Nykyinen pykälä:

Nainen ja mies, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään, ovat kihlautuneet.

Avioliitto solmitaan vihkimisellä.

Ennen vihkimistä on selvitettävä, ettei avioliitolle ole esteitä.


Sukupuolineutraali versio:

Kaksi henkilöä, jotka ovat sopineet menevänsä avioliittoon keskenään, ovat kihlautuneet.

Avioliitto solmitaan vihkimisellä.

Ennen vihkimistä on selvitettävä, ettei avioliitolle ole esteitä


Tämä muutos johtaa ihmiskunnan sukupuuttoon. Tämä muutos tuhoaa avioliittoinstituution. Tämän takia jotkut vauhkoavat anaaliseksistä.

Tiedän, tiedän. Maailma on hullu paikka.

Matti Leisolan luento

Matti Leisolan luento Elämän synnyn arvoitus on kuunneltavissa netissä Suomen Ev.lut Opiskelija- ja Koululaislähetys-sivustolla. Ongelmia vastaväittelijän löytämisessä. Leisola kehuu tieteen saavutuksia, mutta samalla harmittelee uskonnoksi muuttuneen tieteen asemasta. Puolitoista tuntia kestävän nauhoituksen kuuntelemisen lomassa kirjoitan hajanaisia muistiinpanoja.

Tarkoitus saada yleisö pohtimaan mitä he tietävät tai miten voisi tarkastella asioita muista näkökulmista.

Kirjasuosituksia: Stephen Meyerin uutuus Signature in the Cell ja perusteellisin analyysi näistä kysymyksistä, eli Leisolan kääntämä Evoluutio - Kriittinen analyysi.

Leisola mainitsee vastaväittelijöiden katoavuuden ennen sovittuja väittelyitä. Esim Esko Valtaoja perui sovitun väittelyn Matin kanssa.

Koko luento on yksinkertaistettuna tämä: Tiedemiehet eivät vieläkään tiedä miten elämä syntyi. Tutkijoilla on kokoelma malleja, joille ei ole kertynyt vakuuttavaa kokeellista näyttöä.

Sitten yleisö saa kuulla, että dna-molekyyliin on varastoitu informaatiota. "Informaatiota on hankala määritellä, sillä sitä ei voi punnita tai mitata." Sen sijaan on erilaisia informaatiomalleja, joita sovelletaan eri asioissa. Dna-koodi on optimaallisen ihanteellinen koodaamaan informaatiota. Dna:sta on löytynyt luultua enemmän informaatiota. Sen määrää ei vielä edes ymmärretä.

Paris japonican uskomaton määrä dna-materiaalia on tuorein tiedeuutinen. Kukalla on 50 kertaa enemmän perimää kuin ihmisillä, joten pelkkä dna:n määrä ei kerro kuinka paljon siellä on informaatiota. Hieman harmittelen sitä, ettei Leisola mainitse tässä yhteydessä roska-dna:ta.

Seuraavaksi Matti alkaa vertailemaan elämän synnyn ongelmaa "ylhäältä," eli elävien solujen yksinkertaisimpien muotojen kautta. Edelliset puheet proteiineista ja rna:sta ovat "alhaalta" tiirailua. Yksinkertaisimmat solut ovat monimutkaisia, ja sisältävät tuntemattomia osia. Mycoplasman selviytyminen onnistuu n. 320 geenillä. Se lähestyy elämän minimirajaa.

Tiedeuutiset ovat muuttaneet Leisolan skeptiseksi. 20 vuotta sitten Iltalehden tiedeuutisissa mainittiin, että Europa-kuussa on elämää, mutta itse tekstissä on vain viittaus arvioon yhdestä satelliitin ottamasta kuvasta. No kukapa ei olisi pettynyt iltalööppien tiedeuutisointiin...

Proteiinien muokkaaminen on mahdollista tiettyyn rajaan asti. Proteiinirakenteiden vaihtoehtoja on järjettömän suuri määrä, mutta tiettyjä toimintoja edustaa murto-osa kaikista mahdollisuuksista. Tutkijoiden tekemillä muutoksilla ei ole saatu aikaan makromuutoksia. Proteiinin perusrakenteita ei voi muuttaa miten vaan. Jossain on aina raja. Liian suuret muutokset tuhoavat proteiinin.

Matti kertoo laktaasiaktiiviuudella tehdyistä kokeista. Laktoosiin tehtiin mutaatio, joka poisti sen kyvyn reagoida ruuan kanssa. Läsnä on myös vaihtoehtoinen tapa tuottaa ruokaa, EBG. Labrassa viljellään ja viljellään. Tarvittava mutaatio tapahtuu EBG:ssä! Solu pystyy elämään koeputkessa. Eli pelkkä sattuma riittää parantamaan soluje yhden mutaation verran.

Kahden tarvittavan positiivisen täsmämutaation tapaus yhdessä solussa on niin harvinainen tapaus, ettei sellaisia käytännössä tapahdu. Tarvitaan miljardi kertaa miljardi solua, joissa yhdessä tapahtuu tarvittava harvinainen yhdistelmämutaatio.

Richard Lenskin 22 vuotta kestänyt koe ohitetaan toteamalla, että siinä havaitut "muutokset ovat minimaalisia ja pieniä."

Puheet yhden ja kahden mutaation ylittävien muutosten mahdottomuudesta kajahtavat korvaan oudolla tavalla, sillä IDeisti Michael Behen Edge of Evolution kirjassa kerrotaan miten muutoksia kyllä kertyy rajusti. Samoin kylmien vesien kaloihin kehittynyt "pakkasneste" kehittyi asteittain pienten muutosten kerääntyessä.

Lopussa Leisola puhuu siitä miten maailmankuvien välinen keskustelu on vaikeaa. Hän kertoo olevansa IDeistien perustaman BIO-complexityn päätoimittaja. He pyysivät johtavista tieteellisistä julkaisuista joitain mukaan paperin pyörittämiseen.

"Reaktiot olivat mielenkiintoisia" Matti toteaa arvoituksellisesti, eikä kerro enempää.

Yleisökysymyksissä Matilta kysytään mitä voimme päätellä suunnittelijasta.

"Mahtava kyky koodata" ja "luonnon kauneus" kertoo meille jotakin elämän suunnittelijasta. Jopa agnostikot ajattelevat elämän olevan suunniteltua.

Seuraava kysymys tiedustelee Leisolan kantaa apinoiden ja ihmisten välisistä välimuotofossiileista.

Leisola suosittelee Myytti apinaihmisistä kirjaa fossiileista kiinnostuneille. Paleontologia ei ole kokeellista luonnontiedettä. Fossiileja täytyy tulkita niiden kontekstissa. "Itse en ollenkaan usko, että olemassa mitään selitystä sille miten apinankaltaisesta olennosta tulisi ihminen. Ei ole mitään perustetta sille uskolle, enkä usko että se on edes tapahtunut. Ihminen on niin paljon erilainen ja kompleksinen."

Leisola ei usko millään, että dna:ssa on 99% roskaa. *köh* Paris japonica *köh* Tutkijoiden tutkimisprojekteja haittasi kuulemma pitkään se, että roska-dna on niin vahvasti läsnä. Desing-lähtökohista tutkijat olisivat nykyään paljon pidemmällä biokemiassa.

Yksi yleisöstä mainitsee Darwinin peruneen teoriansa kuolinvuoteelta. Matti ansaitsee rispektit siitä, että hän oikaisee väärinkäsityksen. "Tämä on tällainen kaiken tietoni mukaan urbaanilegenda. Ei ole mitään näyttöä, että näin oli tapahtunut."



You are a gentleman and a scholar, professor Leisola


Toinen henkilö yleisöstä mainitsee teistisen evoluution mahdollisuuden, eli evoluutio on jonkin dynaamisen älyn ohjaamana.

"Vaikka näin olisi tapahtunut, niin luomisen kädenjäljet ovat nähtävissä."

Luonnon suunnitelmallisuus on kaikkien nähtävissä, kunhan avaa silmänsä. Turha selitellä Jumalan edessä ettei nähnyt jälkiä Jumalan töistä. Sentään Matti toteaa, ettemme tiedä miten Jumala puuttui elämän kulkuun vai puuttuiko ollenkaan.

"Mitä historiassa on tapahtunut me emme luonnontieteen perusteella voi sanoa."

Aivan lopussa yksi opiskelija pyytää Leisolaa määrittelemään informaation vähän tarkemmin. Se jäi epäselväksi esitelmässä.

Matti sanoo käyttävänsä biologiassa nuoren maailman kreationisti Werner Gittin määritelmää informaatiolle.

24.10.10

Albiinot vieläkin raaka-ainetta Tansaniassa

Tansanian presidentti julisti kaksi vuotta sitten, että maassa toimivat noitatohtorit eivät enää saisi metsästää albiinoja rohtojen raaka-aineiksi. Burindin ja Tansanian välillä virtaavasta joesta poimittiin 9-vuotiaan pojan jäänteet. Poikaa oli leikelty. Noitatohtorit uskovat, että elimissä piilee taikavoimia. Niistä valmistetut taikajuomat tekevät ihmisistä rikkaita. Siis niitä ostaneista ihmisistä, ei tietenkään niitä valmistaneista noitatohtoreista. He tekevät työtä vain auttamisen ilosta...

Poliisi on puuttunut albiinojen myyntiin. Kauppiaita on pidätetty ja tuomittu kuolemaan. Albinismi merkitsee suvun kirousta. Siksi albiinolapset yleensä hylätään.

Myöhästyneet syntymäpäiväonnittelut!



Meinasi melkein jäädä onnittelut antamatta. Onneksi muistin viimeisen tipan tipahtaessa, että 23. päivä juhlittiin Maan syntymäpäivää. Herran vuonna 4004 ennen ajanlaskun alkua Jumala loi planeettamme tyhjästä. Näin laski Irlannin arkkipiispa James Ussher. Maa on päässyt hieman rapistumaan, ja siksi näyttää pari vuotta vanhemmalta kuin reilu 6ooo vuotta.

Uusi kohtu suoraan taivaasta

Aikaisemmin näin youtube-videon, jossa evankelista taikoo naiselle uuden lonkan suoraan taivaasta. Amatööri. Taitava henkiparantaja päräyttää yhdeltä seisomalta naisille uudet kohdut, poistaa hepatiitti C:n, ja jopa aidsin. Now that's impressive!



Toisille tuo nainen on ihmeidentekijä. Minun sekulaarissa silmissä hän on epätoivoisten ihmisten yllä leijuva haaskalintu. Hän on International Transformation Networkin edustaja. Tuosta laitoksesta lisää viikolla, sillä heidän puheissa on mukana noitavainojen kaipailua.

Kolera Haitissa, Homeopaatit vauhdissa

Viikolla liikkui alustavia uutisia koleraepidemiasta Haitissa. Maanjäristyksen tuhoamassa maassa ei ole vieläkään kunnollista puhtaanapitolaitosta, viemäröintiä tai terveydenhuoltoa. Ensimmäiset koleratapaukset ilmenivät Port-au-Princen laitamilla, mutta nyt tapauksia on havaittu pääkaupungissa. Tuoreimpien lukujen mukaan 200 kuollutta ja 2600 sairastunutta. Bakteeritauti leviää saastuneen juomaveden mukana. Koleraepidemia on ensimmäinen sataan vuoteen Haitissa.

Ei hätää, ihmiset! Haitissa on auttamassa kaikkien aikojen turvallisin ja monipuolisin vaihtoehtohoito: Homeopaatit ilman rajoja.

Homeopaatit ovat olleet ahkeria tuhoalueella. Paikallinen hoitajakoulutus saa parasta mahdollista päivitystä, sillä Homeopaatit ilman rajoja kampanjoivat homeopatiakoulutuksen lisäämisestä opetussuunnitelmaan.

Tuesday we proceeded to the nursing school in Leogane. The head of nursing did have to cancel at the last moment, but we went anyway in the hope of making contact with one of her colleagues. As it turned out, we got to speak to Shirley Dieuveille who was very gracious with her time. She expressed interest in pursuing a course in Homeopathic instruction for the nursing students and promised to speak to Hilda Alcindor (head of nursing).


Homeopaatit ovat vierailleet useammassa hoitajakoulussa.

Wednesday we arrived, as scheduled, at the Notre Dame School for Nursing in Port-au-Prince to begin our teaching program. Lisette did an amazing job teaching First Aid etc. in French, especially considering the miscommunication about time allowance-- we thought instruction would be an hour, they thought all day. Lisette taught for three hours, meeting with enthusiastic response from the 65 participants. Afterwards we discussed the curriculum for an ongoing program of Homeopathic instruction both acute and chronic. They are truly a wonderful group of staff and students.


Joten ei hätää, Haiti. Saatte pian näköjään parasta mahdollista apua kriisin jälkeen. Tämä on varmasti suuri lohdutus kaikille niille yli miljoonalle haitilaiselle, jotka asuvat vieläkin teltoissa. Juomavettä haetaan puroista. Kun kolerabakteerin tuottama myrkky aiheuttaa ripulin ja oksentelun, niin paras toivo on puhtaan juomaveden juominen. Nopeasti aloitettu sokerien ja suolojen tankkaus juomaveden mukana ja eristäminen muista riittävät pitämään massakuolemat loitolla.

Homeopaattien pyöriminen nurkissa ei sinällään haittaa, jos he osallistuvat viemäröinnin ja vesiputkien asentamiseen. Vaikka varmasti homeopaatit ovat muistuttamassa kansaa siitä minkälainen menestystarina homeopatia oli Englannin koleraepidemioiden aikana. Vuonna 1854 Lontoon homeopaattinen sairaala sai paremmat tulokset kuin allopaattiselle lääketieteelle omistautunut virallinen lääketiede.

Of the 61 cases of cholera treated, 10 died, a percentage of 16.4; of the 331 cases of choleraic and simple diarrhœa trated, 1 died. The neighbouring Middlesex Hospital received 231 cases of cholera and 47 cases of choleraic diarrhœa. Of the cholera patients treated 123 died, a fatality rate of 53.2 per cent., amont the victims being one of the nurses.


Vastaavia menestystarinoita tapahtui ympäri maailmaa 1800-luvulla. Silloin lääketiede ei vielä tiennyt mikä koleran aiheuttaa siellä ihmisen sisällä, eikä hoitomuodot oikein edistäneet terveyttä (suoneniskentä ja oksennuksen aiheuttavat lääkkeet eivät tepsi ripuliin). Bakteriologia keksittiin vasta 1800-luvun loppupuolella.

Entäs kolmannella vuosituhannella? Nyt olisi hyvä tilaisuus verrata ja tarkkailla moderneilla epidemiologian periaatteilla miten hyvin taikavedellä ladattu sokeripilleri pärjää suolistotulehduksen hoidossa ORS-liuoksille ja antibiooteille.

23.10.10

Homoliittojen ja aborttien aiheuttaja

Seuraavaa videota kierrätetään hyvänä perusteluna samaa sukupuolta olevien avioliiton kieltämiselle.



Viikonlopun kotitehtävä: Keksitkö mitään rakoa Alan Keyesin logiikassa?

Mahdollista vastausta odottaessani laitan luettavaksi hieman miehen muita loogisia riemuvoittoja. Pari vuotta sitten Global Catholic Network:in haastattelussa Keyes selitti mistä homoliitot ja abortit oikeasti kumpuavat esiin yhteiskunnassa. Et ehkä heti arvaa syyllistä. Se on laillistettu ehkäisy!

Alkuperäinen artikkeli on kokenut File not found-kirouksen, mutta onneksi Keyesiä fanittavat ihmiset ovat kopioineet sen talteen kokonaisuudessaan.

In an interview that was broadcast April 26 on the Global Catholic Network (EWTN), Alan Keyes said that abortion and same-sex marriage are natural extensions of society’s widespread acceptance of contraception.


Miten Keyes perustelee väitettä?

By divorcing marital relations from the possibility of having children, Keyes said, society has spawned an ethic that not only sanctions abortion (because producing children is deemed undesirable and irrelevant to sexual relations), but supports same-sex marriage–which centers in sexual activity without the possibility of procreation.


Kun lisääntyminen vietiin pois avioliiton määritelmästä, avattiin ovi kaiken maailman moraalittomuudelle. Seksistä tehtiin sellaista aktiviteettia, joka ei aina tähtääkään uuden ihmisen luomiseen. Sekaan on sotkettu *kauhistus* nautintoa. Alan Keyesin moraalijärjestelmässä seksi on vain ja ainoastaan lisääntymiseen tarkoitettua makuumamboa.

The more that sexual activity has become deliberately separated from procreation, Keyes observed, “Homosexuals will step forward and say, ‘Well, if marriage is just about pleasure and personal fulfillment and the relationship of the persons involved, we can do that.’”

Same premise, same logic.


Ehkäisyn käyttö avioliitossa on siis yhtä paha synti kuin homoseksuaalisuus. Alan Keyesillä on kolma lasta, joten tiedämme hänen harrastaneen seksiä kolme kertaa. Yksi tytär on lesbo.

Keyes noted that the real cause of such absurdity is that God’s plan for marriage–which, according to scripture, centers in procreation–has been too-often removed from the sexual relationship.

Take the divine purpose from the relationship, he said, and you end up with a rationale that favors same-sex marriage:

“Once we start to turn our backs on the real meaning of sexual relations, we gut the real meaning of marriage. As a result, the institution is destroyed in its very concept, because we have turned our back on God’s plan.”


Avioliitto on siis uskovaisten kehittämä instituutio, joka on tarkoitettu uskovaisille. En heti keksi missä kohtaa Raamattua esitetään tuo "according to scripture" määritelmä avioliitolle, jossa määritelmään kuuluu lisääntyminen.

Keyes noted that it is the possibility of “that third being, the child, that represents the authority and will of God for the relationship.”


Jos kristillinen aviopari huomaa olevansa hedelmätön, niin asianlaitaa ei sovi sorkkia lääketieteellisillä hedelmöityshoidoilla. Silloin sotketaan Jumalan tahtoa. Se on syntiä.

22.10.10

Lumelääkkeille standardit

Annals of Internal Medicine julkaisi artikkelin, jossa vaaditaan parempaa tietoa lumelääkkeiden käytöstä lääketutkimuksissa: Plaseboilla ei standardeja?

Lähes kaikki lumelääkkeet sisältävät jotain aineita, jotka vaikuttavat jollakin tavalla. Vaikka ne olisivat suhteessa testattavan lääkeaineeseen mahdollisimman voimatonta kemiallisesti, niin lumelääkkeiden valikoima erilaisissa tutkimuksissa voi sotkea asteikkoja. Tutkimuspapereissa ei aina edes kerrota minkälaista lumelääkettä käytettiin, ainoastaan mainitaan, että lääkettä verrattiin lumelääkkeeseen. Käytetyistä plaseboista ei ole määräyksiä.

Tohtori Beatrice Golomb huomautti puutteista 15 vuotta sitten. Hän johti ryhmää joka kävi läpi tuoreimpien tutkimuspaperien metodologiaa. Alle 10 % papereista kertoi mitä lumelääkettä käytettiin. Kontrollien käyttö oli useammin mainitsemisen arvoinen asia, kun hoitomuodossa käytettiin ruiskeita, akupunktiota tai kirurgiaa. Silloin ihmiset kysyvät useammin mitä "plasebo" tarkoittaa.

Golomb toteaa, ettei toistaiseksi ole kunnollista tutkimustietoa siitä miten plasebojen erot vaikuttavat tutkimuksiin - vai vaikuttavatko ne ollenkaan - sillä niiden käytöstä ei ole tarpeeksi tietoa.

21.10.10

IDeisti William Dembskin kreationismi

Älykkään suunnittelun tähtipelaajaksi ylistetty teologi, filosofi ja matemaatikko William Dembski on aikaisemmin ollut melko sitoutumaton luonnontieteellisiin faktoihin. Hän on joskus ilmoittanut, ettei hyväksy yhteistä polveutumista biologiassa (toisin kuin Michael Behe). Yleensä älykkään suunnittelun ja kreationismin välillä on läpinäkyvä kaapu, jonka läpi kreationistit ja IDeistit hiipivät yleisön mukaan. Kirjoittaessaan The End of Christianity kirjaansa William Dembski sitoutui kreationismiin. Vanhan maailman kreationismiin. Vastatessaan kirjan kritiikkiin Dembski ilmoitti maailmankuvansa muille krisityille:


In writing The End of Christianity today, I would also underscore three points: (1) As a biblical inerrantist, I accept the full verbal inspiration of the Bible and the conventional authorship of the books of the Bible. Thus, in particular, I accept Mosaic authorship of Genesis (and of the Pentateuch) and reject the Documentary Hypothesis. (2) Even though I introduce in the book a distinction between kairos (God’s time) and chronos (the world’s time), the two are not mutually exclusive. In particular, I accept that the events described in Genesis 1– 11 happened in ordinary space-time, and thus that these chapters are as historical as the rest of the Pentateuch. (3) I believe that Adam and Eve were real people, that as the initial pair of humans they were the progenitors of the whole human race, that they were specially created by God, and thus that they were not the result of an evolutionary process from primate or hominid ancestors. (William A. Dembski)"


Vanha testamentti on historiallisesti tarkka taltiointi, jopa 1. Mooseksen kirjan tapahtumissa. Dembskin kristinuskossa on kovin vähän tulkintaa ja vertauskuvia.

The End of Christianity
aiheutti pientä skismaa muiden etelän baptistien parissa, sillä Dembski kirjoitti Ainoasta Oikeasta Opista aavistuksen verran poikkeavalla tavalla.

“The young earth-solution to reconciling the order of creation with natural history makes good exegetical and theological sense,” wrote Dembski, who holds Ph.D. degrees in both philosophy and mathematics and is a leading proponent of the Intelligent Design movement. “Indeed, the overwhelming consensus of theologians up through the Reformation held to this view. I myself would adopt it in a heartbeat except that nature seems to present such strong evidence against it.”


Ja Nooan vedenpaisumuksesta:

He also argued that Noah’s flood likely was limited to the Middle East rather than being global in scope. However, he later retracted that claim in a statement released by Southwestern.


Omat purivat Demsbkiä, sillä IDeisti näytti kumartavan enemmän tieteen kuin uskon suuntaan. Dembski tarkensi kantaansa vedenpaisumuksesta.

“In a brief section on Genesis 4–11, I weigh in on the Flood, raising questions about its universality, without adequate study or reflection on my part,” Dembski wrote. “Before I write on this topic again, I have much exegetical, historical, and theological work to do. In any case, not only Genesis 6–9 but also Jesus in Matthew 24 and Peter in Second Peter seem clearly to teach that the Flood was universal. As a biblical inerrantist, I believe that what the Bible teaches is true and bow to the text, including its teaching about the Flood and its universality.”


Eli vedenpaisumus oli maailmanlaajuinen, sillä Raamatussa sanotaan sen olleen maailmanlaajuinen. Lopulta selviää, että kriitikko oli vain tulkinnut väärin Dembskin kirjaa. Dembski tarkoitti vain sitä, että vallitseva tulkinta oli paikallisen vedenpaisumuksen puolella. Kunnollisena uskovaisena Dembski kuitenkin on globaalin version puolella.

Onneksi baptistit ovat armollisempia kuin darwinistien vainokampanjointi.

"Tuo on vieläkin luonnotonta!"

Päivigaten vielä höyrytessä ja homohämmästelyn täyttäessä median on liikkeellä tavallista enemmän luonnollisuuteen vetoamista. Argumentilla yritetään vakuutella ihmisiä siitä, että homoseksuaalisuus on epätoivottavaa siksi, että se on luonnotonta. Kun argumentoijille näytetään miten jumalattoman rivo paikka luonto on kaikkine homobiisoneineen ja lesboapinoineen, niin argumentaatio saa pienen päivityksen.

Hyvä esimerkki argumentin muuntumisesta keskustelun aikana on tämä kinastelu facebookin Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia-ryhmässä.

Ei sillä ettäkö millään muotoa oltais minkään asteen uskovaisia,mutta tiettyyn rajaan asti voi hyväksyä luonnottomia asioita ja kaikkea ei tarvitse sietää tai tarvittaessa edes kunnioittaakkaan.


Jotkut luonnottomat asiat ovat siedettäviä. Jotkut eivät. Miten saisimme selville mitkä luonnottomuudet ovat hyväksyttäviä?

Nainen ja mies on luotu yhteen ja avioliitto on naisen ja miehen välinen luonnollinen ja normaali asia! Myös lisääntymiseen tarvitaan luonnollisesti nainen ja mies ellei sitten käytetä keinohedelmöitystä,mutta jokatapauksessa siihen tarvitaan mies ja nainen!Ja ei ne jälkikasvut siellä papanaluukussa hedelmöity.


Lisääntymiseen tarvittavat pelit ja vehkeet ovat hyväksyttäviä asioita, sillä ne ovat luonnollisia. Siksi heterojen avioliitot ovat luonnollisia.

Selitän vielä kerran mitä avioliitto tarkoittaa. Eli avioliiton muodostaa mies ja nainen ja heillä on periaatteessa mahdollisuus lisääntyä. Jos joku pari on hedelmätön tai eivät halua lasta, ei se tuota periaatetta yleisenä käsitteenä muuta eli näistä huolimatta mies ja nainen periaatteessa voivat aina lisääntyä. Homopareilla tämä periaate ei toteudu missään muotoa.


Kun keskustelussa huomautetaan luonnossa löytyvistä samaa sukupuolta olevista pariutumisista, niin alkaa argumentin hienosäätö.

Ok, yleensä ihmiset puhuessaan luonnollisuudesta ihmistä koskien, rajaavat luonnollisuuden koskemaan vain ihmistä. Tästä ajatuksesta lähtee käsitys onko ihmiselle luonnollista homoseksuaalinen käytös vai ei.


Kaikki ne samaa sukupuolta olevat parittelut eläinten parissa? Ei kelpaa. Nyt pitää keskittyä vain ja ainoastaan ihmisten parittelutapoihin. Ja tässä kohtaa luonnollisuuteen vetoavien korttitalo joutuu tornadoon. Homoseksuaalista käyttäytymistä ilmenee ihmisissä. Juuri siitähän tässä kinastellaan. Jos se on olemassa se on luonnollista käyttäytymistä. Johon luonnollisuuteen vetoavan täytyy vastata seuraavalla tavalla.


Seuraava vertaus ei ole tarkoitettu vertaamaan homoja varkaisiin mutta voidaan siis ajatella että kun ympäri maailmaa eri kommuuneissa varastetaan, niin se vaikuttanee täysin luonnolliselta.


Noniin. Jos varastelu on ihmisillä ilmenevää käyttäytymistä, niin eihän siinä silloin ole mitään väärää, jos homostelussakaan ei muka ole mitään väärää. Paitsi etten ole edes väittämässä, että luonnollisuuteen tai luonnottomuuteen vetoamalla voidaan määritellä mikä on moraalisesti hyväksyttävää tai tuomittavaa. Kun yritän saada esiin perusteluja luonnottomien asioiden moraalittomuudelle, onkin edessä esterata. Minun täytyi perustella millä moraalilla minä määrittelen asiat hyviin tai huonoihin asioihin. Minun täytyi perustella miksi luonnoton on moraalisesti oikein. Kreationistien kanssa vietetyt väittelyvuodet ovat opettaneet minulle, että vastauksen saamista nopeuttaa, kunhan suostuu leikkimään vastapuolen ehdoilla. Nopein tapa onkin todeta ettei oma moraali toimi, "saanko kuulla paremman version?"

Ja kuinkas ollakaan, vastapuolella on kiireitä.

Seuraavana päivänä kysyn uudelleen miksi luonnottomat asiat ovat moraalisesti tuomittavia. Vastaus:

Kysymys littyy olennaisesti seksuaalisuuteen ja seksuaalisuus voimakkaasti ihmisen tahtoon saada jälkeläisiä. Tämä jälkeläisten saaminen on voimakasta riippumatta siitä onko hetero tai homoseksuaali, eikö? Jos lähdetään liikkeelle siitä olettamuksesta että ihmisten välinen seksuaalinen kanssakäyminen juontuu paljolti siitä lähtökohdasta että suku jatkuu, niin kumpi suuntaus toteuttaa tuota ajatusta luonnollisesti?

Minun ajatuksen luonnollisuudesta voi siis kiteyttää siihen että miehen ja naisen välinen seksi on luonnollista koska sillä on suvunjatkumisen edellytykset. Ja kun totean tämän, totean jälleen senkin että kaikki heterot eivät saa omia lapsia, ja kyse on tällöin periaatteesta.


Vastauksena jälleen kerran se, että luonnottomat asiat ovat luonnottomia, joten ne ovat luonnottomia.

Lopulta saankin kuulla, että luonnottomuuden tuomitseminen on mielipidekysymys.

minä perustelen asioita siitä näkökulmasta että käsitän avioliiton miehen ja naisen väliseksi liitoksi. Pidän miehen ja naisen välistä suhdetta luonnollisena ja yhteiskunnan jatkuvuuden kannalta tärkeänä. Se että homoseksuaalit elävät suhteessa ei minun käsityksen mukaan ole luonnollista, mutta kaikilla on oikeus elää. Onko heidän elämänsä moraalisesti tuomittavaa kuulunee lainsäätäjille mietittäväksi.


Osaisiko joku selittää miksi luonnottomat asiat ovat moraalisesti huonoja asioita?

Hyviä uutisia maailmalta

Kalifornian osavaltiossa on toistaiseksi kuollut kymmenen vauvaa. Kuolema johtui hinkuyskästä. Taudin tapausmäärä on noussu vuoden aikana lähes kuuteen tuhanteen. Kaikki kuolleet vauvat olivat alle kolme kuukautta vanhoja. Yhdeksän heistä oli alle kahdeksan viikkoa vanhoja, joten heitä ei oltu rokotettu. Juuri vauvojen takia ympäröivän populaation rokottaminen olisi tärkeää. Laumaimmuniteetti varmistaa ettei pienet epidemiat pääse häiritsemään riskialttiissa iässä olevia, eli heitä joita ei vielä voi rokottaa, tai ovat liian heikkoja rokottamiseen. Osavaltion terveysviranomaiset suosittelevat kaikkia ottamaan ajantasalla olevan rokotteen.

Hyvä uutinen?

Vauvat eivät kuolleet rokotteisiin.

Toinen positiivinen uutinen tulee Afrikasta. Ugandalaislehti kehotti hirttämään 100 maan tunnetuinta homoa. Maassa on aikaisemmin nostettu huolta homoseksuaalisuuden vaaroista. Ugandan päättäjät pohtivat homolain sisältöä, jossa rikosen perusteluksi kelpaa ei-heterous.

Hyvä uutinen?

Lehtijuttu vain kehotti hirttämään homoja. Ugandassa ei hirtetty sata homoa. Vielä.

Power Balance VS Yle

Aivan yllättäen Ylen uutisissa esiteltiin kaikkien skeptikkojen rakastamaa Power Balance-hologrammiranneketta. Heijastava tarra tungetaan silikonirannekkeeseen. Ranneke pakettiin ja päälle useamman kympin hintalappu. Todella suurena yllätyksenä tasapainoa edistävää ranneketta esiteltiin kriittisen näkökulman takaa. Iltauutisissa haastateltiin oikein asiantuntijaa (valkoinen takki tuomassa auktoriteettia):

Ihmisen tasapaino koostuu monesta asiasta, ja tiedämme, että ainakaan energiavirtoja siihen ei liity. Lääketieteellinen näkemys on, että tämä ranneke ei tasapainoon auta, koska mitään tieteellistä näyttöä asiasta ei ole voitu esittää, ylilääkäri Hans Ramsay HYKS:sta sanoo.


Uutisessa tehdään selväksi ettei rannekkeen toimivuudesta ole tieteellistä näyttöä. Urheilijoiden tuntemat extranotkeudet ja tasapainot menevät lumevaikutuksen piikkiin. Eli mikä tahansa taikausko toisi samat edut. Jalkapallopelaajat myöntävät avoimesti, että rannekkeita lätkitään ranteisiin ihan vaan varmuuden vuoksi.

- Olihan siinä aluksi sellaista ihmettelyä, mitä nämä rannekkeet ovat. Kun joku sanoi niiden tehoavan ja antavan virtaa pelin lopussa, sanottiin, että laita vaikka kaksi ranneketta, Muurinen heittää.

- Nämä ovat uskomusasioita. Jos oikein kovin johonkin uskoo, se voi toteutua.


Uutinen nähtävissä Areenassa (alkaa 6 min 55 s). Tänä yönä näen hyviä unia. Kiitos Yle.

Kiitos vinkistä E. Kuusistolle.

20.10.10

Kiivin muna

The Kiwi's Egg, kirjoittanut David Quammen

Kiivin muna saapui sopivasti Charles Darwinin Lajien synty kirjan 150-vuotispäivän juhliin. Silloin julkaistiin useampi Darwinia ja evoluutioteoriaa käsittelevä kirja. Useimmissa käydään läpi tutut reitit Darwinin kuuluisasta merimatkasta.

The Kiwi's Egg alkaa siitä kun Charles Darwin palaa Englantiin. Lukijan oletetaan tietävän missä ja milloin HMS Beagle seilasi. Quammen haluaa esitellä Darwinin ajatuksenjuoksun evoluutioteorian kehittämisessä. Sitä varten kirjailija on käynyt läpi kaikki jälkipolville säilyneet Darwinin kirjoittamat ja vastaanottamat kirjeet. Ja kaikki hänen kirjoittamat muistiinpanot. Ja Darwinin kanssa kirjoitelleiden tiedemiesten kirjoittamat päiväkirjat. Ja vaikka mitä muuta. Quammen onnistuu selittämään monimutkaiset asiat ymmärrettävässä muodossa. Tekstiä on ilo lukea. Mikä onkin hyvä juttu, sillä Lajien synty on puuduttavan tylsää luettavaa.

Hämmästyin siitä miten perinpohjainen wikipedian artikkeli on juuri tästä aiheesta. Kiwi's Egg kannattaa lukea jos vähäänkään kiinnostaa kaikki ne hienoudet joiden merkitystä Darwin pähkäili yksinään. Mullistavan teorian hienosäätö kesti 20 vuotta. Sinä aikana hän kerjäsi jatkuvasti - sairastelun ja muiden kirjoitusprojektien salliessa - lisää materiaalia maailmankiertäjiltä (kasvi- ja hyönteisnäytteitä ja muistiinpanoja saaristojen lajeista), maanviljelijöiltä (eläinten luurankoja) ja luonnontieteilijoilta Englannissa (hypoteesien varmistamista). Kuin sattumalta kirjeenvaihdon kohteeksi päätyi myös eräs Alfred Russel Wallace Kauko-Idässä. Ulkopuolisille hän ei hiiskunut teoriansa kokonaisuudesta mitään. Vasta vuosien kuluttua avuliaimmiksi osoittautuneet kirjeenvaihtajat saivat kuulla lajien trasmutaatiosta luonnonlakien ohjaamana.

Quammen onnistuu levittämään lukijan eteen evoluutioteorian alkeet juuri siinä muodossa kuin Darwin ne hahmotteli kirjastossaan. Jatkuva laaja-alainen kirjallisuuden ahmiminen tuotti uusia tarkennuksia ja oivalluksia. Darwin uskaltaisi julkaista ideansa vasta lopullisesti perustellun aineiston ollessa kassa. Se oli eräs monista syistä teorian julkaisun hidastelulle. Lajien synnyssä esitelty evoluutioteoria on useamman ajattelijan summa. Thomas Malthus, Edward Blyth, Charles Lyell ja monet muut olivat kirjoittaneet joistain evoluutioteorian osa-alueista. Kaikki heistä eivät hyväksyneet Darwinin tekemiä johtopäätöksiä. Luonnonvalinnan periaate oli tunnettu luonnontieteilijöiden parissa, mutta sen nähtiin toimivan vain luotujen lajien hienosäätäjänä. Ennen Darwinia luonnonvalinta varmisti etteivät lajit muuttuneet. Esim. geologi Lyell sai kuulla teoriasta suoraan Darwinilta hänen kotonaan, mutta hän ei voinut hyväksyä lajien muuttumista toisiksi lajeiksi. Lyell kuitenkin ymmärsi heti minkälaiset seuraamukset teorialla on. Hän suositteli sen pikaista julkaisua.




Darwin ymmärsi alusta lähtien miten radikaali idea lajien kehittymisestä oli yhteiskunnalle, jossa tieteellinen eliitti piti lajien muuttumattomuutta luonnonlakina. Siksi tärkeimmät muistiinpanot pidettiin nahkakansisissa muistivihkoissa, jotka vuorotellen mahtuivat povitaskuun. Niihin Darwin raapusteli ajatteluketjut, ja sen mihin ne perustuivat. Pelkästään lajien yhteinen polveutuminen ei ollut pahinta tiedemiesten tai kirkon kannalta. Rienaava idea luonnon mekaanisesta muutoksesta, luonnonvalinnan ja muiden valintapaineiden yhdistyessä variaation ilmestymiseen, ilman Jumalan suoraa ohjausta, ei kelvannut kevein perustein kenellekkään. Teleologia oli uhattuna.

Eikä hyväksymistä tapahtunut Lajien synnyn julkaisun jälkeen. Ihmiskunnan keskeinen asema luomakunnan kruununa oli uhattuna uskovaisten parissa niin yhteisen polveutumisen kuin luonnonvalinnan edessä. Luonnontieteissä yhteinen polveutuminen oli helpompi hyväksiä. Todistuaineisto oli sille murskaavan tehokasta. Tiedemiehet kinastelivat siitä miten luonnonvalinnalle muka voisi ilmestyä variaatiota josta valita. Gregor Mendelin hernekokeet eivät olleet vielä tiedeyhteisön tiedossa, vaan pienen ja syrjäisen julkaisun sivuilla. Perinnöllisyyden mysteeri piti Darwinin varuillaan, sillä kukaan ei vielä tiennyt mitä geenit tai dna on. Vanhempien ominaisuuksien pääteltiin sekoittuvan kuten maali, joten sekoituksesta ei useamman sukupolven jälkeen ilmestynyt uusia ominaisuuksia. Useimmat tiedemiehet olettivat, että evoluutio toimi jonkilaisen lamarkismin voimalla. Darwinin versio luonnonvalinnasta sai suosiota vasta puoli vuosisataa kestävän riitelyn jälkeen.

Kiwi's Egg on kätevä vastalause kaikille niille, jotka väittävät Darwinin kirjoitelleen muistiinpanot vain uskonnottomuuden perusteluksi tai sutaisseen sen kasaan vain muiden ideoita varastellen. Darwin teki oikeita kokeita kotonaan, tai laitteiston puuttuessa, pyysi eri alojen asiantuntijoita tekemään niitä hänen puolesta. Hän teki masentavan yksityiskohtaista työtä useamman vuoden putkeen - mikä myös hidasti Lajien synnyn tekoa - kladistiikassa lajitellessaan merirokkoja.

Kristinusko kaikkosi miehestä asteittain. Beaglen paluun jälkeen hän kirjoitti muistikirjaan, että ihmisaivot luovat idean Jumalasta. Mutta heti perään Darwin moitti itseään; "senkin materialisti." Rakkaan Annie tyttären kuolema vuonna 1851 oli viimeinen askel, jota ennen hän oli menettänyt uskon Raamatun arvovaltaan. Darwinin kirjastossa oli useampi kirja, joissa tarkasteltiin kriittisesti juutalaisuuden uskontohistoriaa, kristinuskon perusteita. Luonto kertoi Darwinille maailmasta joka toimi ilman jumalaista kosketusta. Arvoitusten selittäminen oli mielekästä ja vastaukset loogisia, jos yhtälöissä ei ollut Jumalaa. Juuri tästä syystä luonnonteologia haihtu melko nopeasti Lajien synnyn julkaisun jälkeen. Tieteen edistäminen onnistui paremmin.

"Charles Darwin revolutionized our study of nature by taking the actual variation among actual things as central to the reality, not as an annoying and irrelevant disturbance to be wished away."
Richard Lewontin


PS. Kirjassa kerrotaan myös Darwinin sairasteluun annetuista hoidoista. Mukana myös homeopatia.

PPS. Lajien syntyä ei myyty loppuun ensimmäisenä päivänä. Kirja myytiin loppuun kustantajan varastosta (1111 kpl) kirjakauppoihin, mutta niissä sen myyminen kesti. Ennakkotilaukset kuitenkin varmistivat, että kirjasta tuli kaupallinen menestys. Darwin oli saanut mainetta hyvänä populaarikirjailijana matkapäiväkirjallaan (Beaglen matka). Kauhistelevat maallikkoarvostelut lajien muuttumisesta varmistivat, että maine levisi nopeasti.

Puolustan kreationistia, osa 2

Christine O'Donnell vakuutti jokin aika sitten äänestäjilleen, ettei hän ole noita. O'Donnell on avoimesti kreationisti, joka suosittelee älykkään suunnittelun sijoittamista koululuokkiin. Hän osallistui Widener Law Schoolissa väittelyyn demokraatti Chris Coonsin kanssa. Poliitikkona hän tietää ettei kannata sanoa suoraan mitä ajattelee evoluutioteoriasta. Painostettuna O'Donnell sentään sanoo, että evoluutioteoria on vain teoria. Ei fakta. Eikä sillä ole mitään väliä, sillä hän suosittelee paikallisten koulujen omia päätöksiä. Hallituksen ei pidä sekaantua opetukseen, jos koululautakunnat päättävät laittaa evoluutioteorian ja kreationismin samaan oppituntiin.

Sen jälkeen hän ihmettelee missä kohtaa Yhdysvaltojen perustuslaissa muka erotetaan valtio ja kirkko toisistaan. Suosittelen katsomaan videon ja kuuntelemaan miten lakia opiskelevat ihmiset reagoivat kysymykseen (2 min 50 s).



Kaikesta huolimatta äänestäjillä on oikeus äänestää aivan ketä tahansa joka on ehdolla. Ehdokkaan pätevyydellä ei ole väliä. Vain sillä saako hän tarpeeksi ääniä. Vaalien suurin valintakysymys (niin Suomessa kuin muuallakin) on se minkä puolueen vaalilupauksiin haluaa tällä kertaa pettyä.

19.10.10

Päivigate paisuu, Tieteellinen todistusaineisto hukassa

Eroakirkosta.fi-palvelun kautta on ravannut useampi tuhat henkilötunnusta. Tänään kirkosta erosi n. 4000 sielua. Saldo Homoillan jälkeen on melkein 30 000.

Päiväkohtaiset kirkosta eronneiden määrät homoillan jälkeen ovat seuraavat:
Tiistai 21:00 - 24:00 222 eronnutta
Keskiviikko 2633
Torstai 2032
Perjantai 3473
Lauantai 4545
Sunnuntai 5738


Kaikkien aikojan eropiikki nosti dobermannin pöydälle. Kirkon oikeat edustajat ovat todenneet haastatteluissa, ettei Räsänen edusta kirkon virallista kantaa. Vuosien pituinen jotain tarttes tehrä-strategia homokysymyksen edessä muuttui me tehrään kohta jotain muuta kuin Räsänen-strategiaksi.



Uutisiin nousi myös Räsäsen kirjoittama julistus homoseksuaalisuuden negatiivisista puolista.

Mieheksi ja Naiseksi Hän Heidät Loi




Luther-säätiön kanssa laadittu teksti vetoaa aloituksessa uskon tärkeyteen. Samoin voivotellaan nykypäivän ihmisiä, jotka röyhkeästi julistavat individualistista ideaa moraalin valitsemissa.

Aikamme ihminen on perin juurin individualisti. Hän pidättää itsellään oikeuden linjata oikean ja väärän rajan.


Se oikeus kuuluu fundamentalistikristityille.

Hän haluaa myös itse määritellä, millainen Jumala on.


Se oikeus kuuluu fundamentalistikristityille.


Jumalan Sana saa silloin väistyä, kun ihmisen oma sisäinen valo puhuu. Jos Raamattu ei joltakin osin mahdu oman ajattelun raameihin, sellaiset kohdat joutavat leikattaviksi pois.


Vain fundamentalistikristityt saavat päättää mitä oppeja ei enää noudateta.

Räsänen painottaa sitä, että kristinuskon tärkeys katoaa jos se perustuu liberaaleille tulkinnoille. Lähes sosiaalipornoksi menevässä kohdassa hän paljastaa miksi kristinusko on niin tärkeä hänelle.

Hädän päivänä itse tehdystä jumalasta ei ole apua. Minulle Raamattu tuli kalliiksi aarteeksi sinä päivänä, kun säikähdin syntisyyttäni ja tajusin olevani syöksykierteessä kohti kadotusta oman uskonnollisuuteni turvin. Ymmärsin, että jos Jumala on, Hän itse ilmoittaa itsensä ja tahtonsa valitsemallaan tavalla. Jos en voi luottaa Raamattuun elävän Jumalan sanana, en voi olla varma syntieni sovituksesta ja pelastumisestani. Kuinka voisin uskoa Raamatun ihanimman viestin Jeesuksen sovituskuolemasta ja historiallisesta ylösnousemuksesta, jos luulen Raamatun olevan täynnä ajallemme sopimatonta sanomaa?
Ja mihin ylipäänsä tarvitsisin ristiinnaulittua ja ylösnoussutta Herraa, jos Jumala ei ole tuomion Jumala, joka pyhyydessään ei hyväksy syntiä?


Uskon tärkeys on niin tärkeää, ettei siitä pidä luopua. Kautta linjan pamfletissa olevat kristillinen teksti jää minun kohdalla ilman mielenkiintoisia kohtia. Mukana on tavallinen kauhistelu avioliiton äärettömästä särkyvyydestä, jos sen merkitystä mennään muuttamaan. Varmasti ne ovat tärkeämpiä kristityille. Yksi kohta on kommentoimisen arvoinen.

Toisessa kohdassa Paavali kirjoittaa vielä näin (1. Kor. 6:9,10): “Ettekö tiedä, että vääryydentekijät eivät saa omakseen Jumalan valtakuntaa? Älkää eksykö! Jumalan valtakunnan perillisiä eivät ole siveettömyyden harjoittajat eivätkä epäjumalien palvelijat, eivät avionrikkojat, eivät miesten kanssa makaavat miehet, eivät varkaat eivätkä ahneet, eivät juomarit, pilkkaajat eivätkä riistäjät.”


Johon modernin maailman raamattututkija voi huomauttaa, että Paavalin alkuperäistekstissä ja asiayhteydessä "miesten kanssa makaavat miehet" voi myös viitata temppeliprostituutioon. Siihen aikaan kun eri ei-kristillisten uskojen papiston omaisuuteen kuului nuoria poikia, joita vuokrattiin viihdekäyttöön. Silloin wanhaan hyvään aikaan kun kaikki oli paremmin. Tämän vuosituhannen puolella Paavalin sanoja voi tietenkin tulkita tarkoittamaan yleispätevästi kaikkia mies + mies makaamisia. Jopa niitä joissa osapuolet ovat mukana toisiinsa sitoutuneesti, rakkauden voimalla, tasapuolisina miehinä.

Lopulta pääsen siihen tieteellisen tutkimukseen, jota Räsänen hehkuttaa näin.

Homoseksuaalinen taipumus ei ole sinänsä mielenterveysongelmaan tai fyysiseen sairauteen verrattava ominaisuus. Sen sijaan tieteellinen todistusaineisto osoittaa vastaansanomattomasti, että homoseksuaalisuus on psykoseksuaalisen kehityksen häiriö. Ne, jotka väittävät homouden olevan luonnollinen, “terve” seksuaalisuuden variaatio, mitätöivät perhetaustatutkimusten todistusarvon poliittisista syistä. Homoaktivistien painostuksen ansiosta poliittiset tavoitteet ovat syrjäyttäneet tieteelliset faktat.


Toisissa kohdissa Räsänen laittaa sulkuihin jonkinlaisen lähdeviitteen, mutta juuri tässä kohtaa ei ole viitettä. Eikä pamfletin lopusta löydy niitä. Hmm. Mikä tieteellinen tutkimus sitten on osoittanut Päivi Räsäselle, että homoseksuaalisuus on kehityksen häiriö?

MTV3:n Aamuohjelmassa haastateltiin Räsästä.

"En halua tuomita ketään."


Tällä kertaa Räsänen painottaa olevansa vain poliitikko, jolla sattuu olemaan sydämessä kristinusko. Hän ei halua, että asiat menevät sekaisin. Video on melko miellyttävää katseltavaa siinä vaiheessa, kun Juhani Kontiovaara (vai mikä se nimi on?) kysyy missä se tieteellinen todistusaineisto on.

Räsänen ei muista. Niitä ei ole enää tallella.

Kappas vain.

Samoin Räsäsen huulilta tulee ilmi, että tutkijoilla on eriäviä mielipiteitä homoseksuaalisuuden syistä.

Kappas vain.

Lopetukseksi Stephen Colbertin varoitus masturbaation homoseksuaalisuudesta.

The Colbert ReportMon - Thurs 11:30pm / 10:30c
Transitive Property of Christine O'Donnell
www.colbertnation.com
Colbert Report Full Episodes2010 ElectionMarch to Keep Fear Alive




"Oh my God! How come I did not see this? All this time I've been doing it with a dude!"