5.1.10

Sana sunnuntaille: Homolaki

Liberaalien kauhistelu ja tosiasioiden paisuttelu on jälleen päätynyt otsikoihin asti. Jälleen kerran täysin yksinkertainen ja viaton asia on saatu näyttämään ilkeältä ja moraalittomalta teolta kristittyjen suunnalta. Riittää!

Helsingin sanomat todisti olevansa homomafian kourissa. Lehdessä esitellään kovin rankalta näyttävä katsaus Ugandan viime aikaisista tapahtumista. Poliitikot ovat tehneet rohkean lakiesityksen. Siinä vaaditaan perinteisten arvojen puolustamista, perheiden suojelua ja moraalin tukemista. Jollain ilveellä homoystävälliset toimittajat ovat saaneet tapahtumien kulun näyttämään arveluttavalta.

Homoseksuaalisuuden kiroja vastaan saarnanneet amerikkalaiset lähetyssaarnaajat olivat innoittavassa roolissa, kun Ugandassa alettiin viime keväänä puuhata kuolemantuomiota homoille ja lesboille.


Hätäisimmät ihmiset ovat heti vetämässä yhtäläisyysmerkkejä vierailulla olleiden lähetyssaarnaajien ja ehdotetun kuolemantuomion välille. Aivan kuin kunnolliset kristityt miehet olisivat vaatimassa homoja hirteen. Eihän asia niin mennyt.

Ugandassa järjestettiin konferenssi homoseksuaalisuuden vaaroista. Kolme saarnaajaa piti esitelmiä. Niiden aiheina oli mm. "homoudesta parantuminen, homoseksuaalisuuden uhka perhearvoille ja yhteiskunnalle." Näin kansaa valistettiin siitä, että keskustelun aihe on sairaus. Sellainen sairaus joka on vaarallista ei-heteroille.

Esitelmiä kuunteli ugandalaiset poliisit, poliitikot ja opettajat. Kuukauden kuluttua kansanedustaja David Bahati kantoi uuden lakialoitteen käsittelyyn. Lakiehdotuksessa on enemmän munaa kuin kaikissa suomalaisissa konservatiiveissä yhteensä. Kansanedustaja Bahati ehdottaa, että räikeä homoseksuaalisuus olisi kuolemantuomion arvoinen rikos. Tästäkös vapaamieliset elostelijat ottivat nokkiinsa. Jostain käsittämättömästä syystä he väittävät, että evankelistojen puheet ovat ruokkineen Ugandan homofobiaa.

Mutta asiat voi tulkita toisella tavalla.

Lakiehdotuksessa on niin paljon hyviä ja kauniita asioita. Siinä vaaditaan parempaa lastensuojelua (homojen värväysyrityksiltä). Lailla lisättäisiin kansalaisten valveutuneisuutta ajankohtaisiin asioihin (laittamalla heidät ilmiantamaan homot viranomaisille). Samoin kansalaisten oikeuksia lisätään huomattavasti. Heillä on oikeus välttää homoseksuaalisuutta myös ulkomailla, sillä ugandalainen ei saa hairahtua homouden syövereihin edes Ugandan ulkopuolella.

Tietenkin tuo kuolemantuomio on vetänyt kaikkien huomion puoleensa, mutta ei sovi unohtaa miten humaani laki on muilta osin. Rangaistukset ovat useimpien rikkeiden ja rikosten kohdalla vain viidestä seitsemään vuotta linnaa. Samaa sukupuolta olevan avioliiton hankkineet - tai edes havittelevat ihmiset - joutuvat elinikäiseen selliin (Eikä mitenkään vertauskuvauksellisesti). Haluan myös tuoda ihmisten huomion siihen miten asiallisen yksityiskohtaisesti laissa määritellään sukupuolielimet, niiden käyttö, sekä miten ne muuttuvat rikosvälineiksi.

“sexual act” includes –
(a) physical sexual activity that docs not necessarily culminate in intercourse and may include the touching of another’s breast, vagina, penis or anus:
(b) stimulation or penetration of a vagina or mouth or anus or any part of the body of any person, however slight by a sexual organ;
(c) the unlawful use of any object or organ by a person on another person’s sexual organ or anus or mouth;
“sexual organ” means a vagina, penis or any artificial sexual contraption;
“touching” includes touching—
(a) with any part of the body;
(b) with anything else;
(c) through anything;
and in particular includes touching amounting to penetration of any sexual organ. anus or mouth.
“victim” includes a person who is involved in homosexual activities against his or her will.


Tuon jälkeen Suomen eduskunnan jaarittelut budjettitasapainosta tai Valtioneuvoston selonteot ja tiedonannot eivät tunnu enää niin kiihottavilta. Mutta vahinko on päässyt tapahtumaan. Länsimaiset maailmanparantajat ovat vaatimassa Ugandan saamia avustuksia pois. Jopa homokonferenssissa puhuneet lähetyssaarnajat ovat nostaneet kädet ilmaan. He eivät ollenkaan käsitä miten ugandalainen yleisö sai sellaisen negatiivisen kuvan homoseksuaalisuudesta. Kolme saarnaajaa ovat tuomitsemassa homoseksuaalisuudesta jaettavan kuolemantuomion. Sen sijalle Scott Lively ehdotti pakkoterapiaa, jolla sairaudesta pääsee paranemaan. Irstauden kriminalisointi ei sentään vaivannut uskovaisia miehiä. Jos vaivasi, niin he eivät ole aitoja uskovaisia. Homouden pitää olla rikos, tai muuten homomafia voittaa.

Kesällä Family Life Networkin Stephen Langa valisti ugandalaisia homoseksuaalisuuden vakavuudesta. Silloiset lait homoseksuaalisuutta kohtaan eivät olleet tarpeeksi rankat. Elinkautinen tuomio olisi tarvinnut jotain pientä ekstraa.

Ainakin saarnaaja Scott Lively on osoittanut hurskautensa kirjoituksillaan.

There is a war that is going on in the world. There is a war that is waging across the entire face of the globe. It's been waging in the United States for decades, and it's been waging in Europe for decades. It's a war between Christians and homosexuals.

This is a war you haven't seen yet. You've only seen a little bit of it, because Russia had been protected against the homosexual movement by the Communists. One of the few good things that the Soviet Union did is that it stopped the sexual revolution from infecting the Russian people. But all across the West, the sexual revolution changed the culture of the nations. The sexual revolution embraces the idea that there should be no limits on sexual conduct.

And this is the design of the Devil to destroy civilization, because civilization is based on the natural family. One man and one woman united in marriage bringing children into the world and training them to replace them in the next generation. That's the foundation of civilization and the heart of Christian living.


On ilo lukea väkevää todistusta. Juuri tuollaiset ihmiset ovat parhaimpia asiantuntijoita homoseksuaalisuutta käsittelevissä pohdinnoissa. Nyt kun tarkemmin mietin, niin aika moni homoseksuaalisuuden vaaroista saarnannut mies on osoittautunut asiantuntijaksi myös käytännön tasolla. Sellaista omistautumista asialleen täytyy vain ihailla.

Täytyy muistaa mitä evankelista tarkoittavat homoseksuaalisuuden syntisyydellä. He eivät tietenkään tarkoita, että homoseksuaali ihminen olisi sen syntisempi kuin muut. Homoseksuaalisuuden toteuttaminen on sitä syntiä. Aivan kuten vasenkätinen ihminen käyttäisi vasenta kättä, vaikka hänellä on se siunattu oikea käsi vapaana. Ugandassa logiikka viedään loppuun asti, eli väärä käsi leikattaisiin pois. Näin ihmisen ainoa vaihtoehto olisi käyttää sitä kättä, joka miellyttää Jumalaa.

Uganda on kuitenkin taipumassa fundamentalististen ihmisoikeuskannattajien edessä. Lakiehdotuksesta ollaan pudottamassa pois kuolemantuomio. Jäljelle jää elinikäinen lorviminen vankilassa muiden samaa sukupuolta olevien ihmisten kanssa.



Sillä se homous paranee.

2 comments:

MrrKAT said...

No voihan hemmetti. Just jostain luin Ugandan tuosta tilanteesta mutta luulin, että se olisi ollut puhtaasti kotikutoista hölmöilyä.

USA:n on kuin länsimaiden S-arabia tai Iran ,wahhabistinen mätäpesäke joka lähettää etäispesäkkeitä..

Ja kaikki melskaa vaan islamin uhasta..

Ninny said...

"Nyt kun tarkemmin mietin, niin aika moni homoseksuaalisuuden vaaroista saarnannut mies on osoittautunut asiantuntijaksi myös käytännön tasolla. Sellaista omistautumista asialleen täytyy vain ihailla."

Hahahahahaha!! Loistavasti lohkaistu!