17.1.10

Sana sunnuntaille: Intialainen siunaus

Intiasta jälleen huolestuttavia uutisia. Biharin maaseudulla halutaan kunnioittaa perinteitä ja ylläpitää uskontoa. Lapsien siunaamiseen tarkoitettu rituaali on herättänyt rationalisminpalvojat horroksesta. He eivät halua kunnioittaa toisten ihmisten uskoa. Sen sijaan he haluavat tuhota ja rajoittaa ihmisten elämää. Indian Rationalist Associationin presidentti Sanal Edamaruku ilmestyi Intian uutisiin tuomitsemaan oman kansan perinteet. Lasten parantamiseen käytetty herttainen rituaali onkin muuttunut maallistuneiden ihmisten silmissä barbaariseksi toiminnaksi. Uskontojen vihaaminen kävi jopa niin pahaksi, että rituaalia suorittanut pyhämies pidätettiin. Todella huolestuttavaa toimintaa. Rituaalissa ei voi olla mitään huonoa. Se on täysin vapaaehtoista, sillä vanhemmat tuovat lapset paikalle ihan vapaaehtoisesti.

Videota ei suositella niille, joiden herkät hermot eivät kestä skeptikoita.



Edamaruku on aikaisemminkin pilannut pyhien miesten elämiä. Hän nolasi mustaa magiaa käyttäneen mestarin suorassa tv-lähetyksessä. Skeptikon epäilysaura kesti tappamiseen tarkoitetut loitsut. Varmasti Edamaruku oli virittänyt jonkin suojelevan loitsun juuri ennen lähetystä.

Toivottavasti rationalismin kirous saadaan joskus pois Intiasta.

1 comment:

Matti said...

Pidän itseäni skeptikkona. Hermot silti nousi pintaan, kun tuossa videossa koko ajan sahattiin samaa matskua edestakaisin edustalla ja taustalla kerta toisensa jälkeen ja jopa äänen kanssa niin, että se haittasi puheen hahmotusta. Eksyn aiheesta. Tunnustan. Ärsyttää vaan tuo perin jenkkiläinen uutisointitapa vierivine bannereineen, vilahtelevine otsikoineen, poksahtelvine popuppeineen, välkkyvine taustoineen, taustaäänineen, "kohta tulossa"-mainoksineen, hötkyämisineen ja pöljine spesiaaliefekteineen. Jos Suomessa uutislähetykset muuttuisivat tuollaisiksi, niin lopettaisin telkun katselun välittömästi.

Sanal Edamarukulle kuitenkin vilpitön hatunnosto erinomaisesta toiminnasta.