27.5.19

Pasi Turunen ja Valheet aborttilaista

Päänsärkyä aiheuttavan Patmos-lähetyssäätiön Pasi "Hyvät kansanmurhat" Turunen sai kirjoituksensa Seurakuntalainen nettisivulle. Siinä Turunen todistaa jälleen kerran, ettei ole asiaa jota hän ei voisi esittää virheellisessä ja/sekä/että väärässä muodossa. Valitettavasti ne kohdat voivat upota varomattomaan Seurakuntalainen-yleisöön, joka ei ehkä tiedosta miten epäluotettavasta kirjoittajasta on kyse.

Abortti ei kunnioita naisten oikeuksia  sisältää ainakin kaksi kohtaa, jotka ovat likakaivosta nostamisen arvoisia. Turunen on hurmoshengessään unohtanut suorittaa lähdekriittisen tarkastelun siteeraaminsa juttuihin. Tai vaihtoehtoisesti esittää tietoisesti valheelliset versiot. Jätän arvuuttelun näiden vaihtoehtojen väliltä lukijan vastuulle.

Turunen nostaa tapetille Amerikan kiihtyneen lainsäädännällisen kädenväännön abortista.


Iltalehti (17.5.2019) kutsui Alabaman lakiesitystä äärimmäiseksi lakimuutokseksi. Mutta vähemmälle huomiolle suomalaisessa tiedonvälityksessä tuntuu jääneen Virginian osavaltion senaatissa demokraattiedustajien äärimmäinen lakiesitys. Se olisi läpi mennessään käytännössä mahdollistanut lapsen surmaamisen aina syntymään saakka ja jopa sen jälkeen!

 Hui! Kuulostaa hurjalta. Syntyneiden vauvojen niskoja aletaan naksauttelemaan ja heittämään roskalaatikoihin. Kerrassaan karmean järkyttävää. Kuinka luotettavasta suusta tuollaisia on luvattu?

Virginian demokraattikuvernööri Ralph Northam, joka itse on lääkäri, puolusti lakiesitystä radio-ohjelmassa ja synnytti kohun lausunnollaan, antaessaan ymmärtää, että lääkäri voisi uuden lain puitteissa vanhempien toivomuksesta surmata lapsen vielä synnytyksen jälkeen. ”Kun lapsi on syntynyt hänen olonsa tehdään mahdollisimman mukavaksi, ja sen jälkeen lääkäri keskustelee vanhempien kanssa mitä hänelle tehdään,” Northam kuvaili kylmän viileästi.

Kappas vain. Mitäs Pasi jättää mainitsematta? Northam puhui tammikuussa tuossa haastattelussa vain niistä epätodennäköisistä  tapauksista, joissa vauvan vakava kehityshäiriö on huomattu vasta synnytyksen alettua ja vauvaa odottaa varma kivulias luonnollinen kuolema kohdun ulkopuolella. Se oli sellainen hypoteettinen skenaario, jota republikaani Todd Gilbert oli vatvonut julkisuudessa.

Gilbert oli kysellyt lakiehdotuksen esittäjältä Kathy Tranilta mitä tapahtuu, kun nainen on synnyttämässä ja päättää yllättäen mielenterveytensä suojelemiseksi keskeyttää raskauden. Naiset kun ovat Gilbertin mielestä niin impulsiivia ja huonoja tekemään päätöksiä, joten tuollainen on ihan oikea huolenaihe abortinvastustajien puheissa. Tran vastasi, että laki sallii synnytyksen jälkeisen abortin. Heti tilaisuuden jälkeen hän tajusi, että oli puhunut väärin, sillä laki ei salli synnytyksen jälkeistä aborttia. Se olisi laitonta. Virginian laki ei salli lapsenmurhaa missään muodossa edes sairaaloissa. Mutta virhe oli jo tehty ja kohu Tranin lausunnosta kuohui (tosin enää vain kaikkien tyhmimmät ja uppiniskaisimmat toistavat väärää tietoa Tranin puheista).

Ja siksi Northamilta pyydettiin kommenttia synnytyksen jälkeiseen menettelyyn lakiehdotuksen valossa. Ja siksi koko keskustelu lähti aivan muille raiteille kuin lakiesityksen sisältöön, kun haastattelun jälkeen Northamin väitettiin haluavan synnytyksen jälkeisiä abortteja.

 Lakiesityksessä nostetaan esille tuo vanhempien ja lääkärin välinen keskustelu, sillä se keskustelu päättää yrittävätkö lääkärit pitää vauvaa hengissä kivuliaasti vai antavatko vauvan kuolla. Tuosta keskustelusta Northam puhui. Keskustelu ei Gilbertin skenaariossa siis ole sitä, että abortoidaanko vauva vaan yritetäänkö vauva elvyttää. Vastustamalla tätä keskustelua ja muutosta lakiin, halutaan varmistaa mahdollisimman pitkä ja kivulias kuolema vauvalle. (Voi sillä olla huonojakin puolia. Noh, vähän vitsiä vauvojen kuolemasta. Huumoria, sitä  pitää olla elämässä)

Turunen jättää mainitsematta mitä kohtia se lakiesitys oikeasti koski. Itse lakiesityksessä huolena on naisen terveys ja sitä käytetään perusteluna abortille. Lakiesitys muuttaisi tuon päätöksen tekemiseen liittyvien lääkärien määrää nykyisestä kolmesta lääkäristä. Ei enää lääkärin ja kahden lääkärin vahvistamaa kannanottoa, vaan pelkästään naisen synnytyslääkärin päätös.

Tässä vielä lainaus lakiesityksestä:

§ 18.2-74. When abortion or termination of pregnancy lawful after second trimester of pregnancy.
Notwithstanding any of the provisions of § 18.2-71 and in addition to the provisions of §§ 18.2-72 and 18.2-73, it shall be lawful for any physician licensed by the Board of Medicine to practice medicine and surgery to terminate or attempt to terminate a human pregnancy or aid or assist in the termination of a human pregnancy by performing an abortion or causing a miscarriage on any woman in a stage of pregnancy subsequent to the second trimester, provided that the following conditions are met:
(a) 1. Said operation is performed in a hospital licensed by the Virginia State Department of Health or operated by the Department of Behavioral Health and Developmental Services.
(b) 2. The physician and two consulting physicians certify certifies and so enter enters in the hospital record of the woman, that in their the physician's medical opinion, based upon their the physician's best clinical judgment, the continuation of the pregnancy is likely to result in the death of the woman or substantially and irremediably impair the mental or physical health of the woman.
(c) 3. Measures for life support for the product of such abortion or miscarriage must shall be available and utilized if there is any clearly visible evidence of viability.

Mutta tätä lakiesitystä on maalailtu kauhukuvilla KAIKKIEN syntyneiden ja syntymässä olevien vauvojen altistumisesta abortille.

Eikä siinäkään kaikki, sillä Turunen toistaa räikeän valheen Planned Parenthoodista. Turunen väittää, että se olisi syyllistynyt laittomaan sisäelimien myymiseen.

Planned Parenthood, joka kaiken kukkuraksi on jäänyt kiinni abortoitujen sikiöiden sisäelimien myymisestä, on Owensin mukaan perustanut klinikoitaan strategisesti juuri mustien naapurustoihin

Turunen ei tarjoa viitettä tuolle väitteelle. Hän ei tarjoa sitä, koska aika varmasti tietää, ettei se ole totta. Planned Parenthood ei jäänyt kiinni mistään. Sen sijaan ne tyypit, jotka yrittävät lavastaa Planned Parenthoodia ostotapahtumaan joutuivat pulaan, sillä he rikkoivat lakia.

Harris County District Attorney Devon Anderson began that investigation last August, according to a spokesman, collaborating with law enforcement on a probe with subpoena power that stretched well into the fall. In December, the case was referred to the grand jury—but by that time, the Planned Parenthood affiliate was no longer the target. The grand jury never even took a vote on whether to charge Planned Parenthood with a crime. Instead, it concluded that Daleiden and his associate, identified as Sandra Merritt, 62, should be indicted.

Mainitseeko Turunen tätä missään kirjoituksissaan tai puheissaan? No eipä tietenkään. Faktat eivät sovi miehen narratiiviin.

26.5.19

Nuorten kristittyjen maine vanhempien kristittyjen uhreina

Helsingin sanomat julkaisi Nuorten ääni-toimituksessa toimivan Emma Kilpisen Helsingissä uskontoni on asia, jota on turvallista pilkata kirjoituksen. Se tuo esille ilmiön johon monet nuoret kristityt törmäävät elämänsä aikana. Uskontoja ei enää kunnioiteta.

Olen liberaali uskonnol­linen nuori ja asun Helsingissä. Istun tunnilla ja kuuntelen, kun muut nuoret nauravat Jeesuksen kuolemalle ja heittävät läppää uskonnosta. Harrastuksessani kommentoidaan uskonnollisten typeryyttä. Itse en uskalla sanoa mitään.

Kilpinen tiedostaa, että kirkon imago on huono. Hän on myös perillä siitä mistä löytyvät syylliset uskonnon huonoon maineeseen.

Kirkosta on syntynyt kuva, että se hyväksyy ainoastaan tietynlaiset ihmiset. Jos et ole sellainen, et ole tervetullut kirkkoon. Mediassa nostetaan esille ihmisiä, jotka pyrkivät määrittelemään, millaisia uskonnollisten kuuluisi olla ja mitkä arvot kirkolla yleisesti on. Uskonto näyttäytyy politiikkana, joka on täynnä ristiriitoja.

Kilpinen ei ole syyllinen uskonnon asemaan niin monen vitsin nyrkkeilysäkkinä. Syyllisiä ovat vanhemman sukupolven kristittyjen puheet, kirjoitukset ja teot. He ovat saaneet aikaan sen, että niin moni ei-kristitty mieltää kristinuskon olevan sitä mitä Päivi Räsänen, Leo Meller, Pekka Reinikainen ja Tapani Puolimatka ovat siitä tehneet. Nämä nimet nostan vain omien kokemustieni takia. He ovat tulleet minulle toistuvasti vastaan. Sillain huonossa valossa valaistuna. Ihmisoikeuksien ja tasa-arvon vastustamista. Hyväuskoisten rahojen viemistä herätyshurmoksessa. Nuoria tieteen parista huhaan ja salaliittojen pariin houkuttelua.

Kilpisen kaltaiset uskovaiset eivät saa palstatilaa. Henkilökohtainen suhde Jumalaan on yleistä, mutta ei dramaattista. Kun kristitty rukoilee kuten Jeesus opetti rukoilemaan (ohje löyty Raamatusta), eikä julkisissa mielenosoituksissa, niin se rukous ei päädy uutiskuviin. Ihan tavalliset uskovaiset ilman mitään hihhulointia ja Raamatulla lyömisiä eivät ylitä uutiskynnystä. Tapauskovaiset jotka ovat kirkon jäseniä, koska he ajattelevat kirkoon kuulumisen kuuluvan suomalaiseen elämäntapaan eivät herätä suuria tunteita somessa.

Yksi hyvä tapa parantaa tilannetta olisi opettaa olennaisempia asioita uskonnonopetuksessa.

Kouluissa uskonnonopetus on pinnallista ja antaa liian vähän tilaa omalle pohdinnalle. Uskonnon tunneille täytyisi luoda ympäristö, jossa jokaisella on mahdollisuus puhua vapaasti omista uskonnollisista ajatuksistaan ja tunteistaan.
Kyllä. Tosin samalla se tarkoittaa sitä, että jokaisen on valmistauduttava siihen, ettei hänen uskomuksiaan ja maailmankatsomuksiaan oteta vakavasti. Rakentavaan keskusteluun on pyrittävä. Ei kannata tuhlata aikaansa ihmisiin, jotka eivät sellaiseen kykene.

Meidän täytyisi oppia elämään sopusoinnussa muiden uskontojen ja niiden edustajien kanssa, koska uskonto on niin vahvassa osassa globaalissa maailmassa. Jos lapsesta asti oppisimme ymmärtämään uskontoja ja uskoa, ne eivät aiheuttaisi enää niin paljon inhoa.

 Myös samaa mieltä. Olisi kaikkien eduksi, jos kaikki uskovaiset ja uskonnottomat tiedostaisivat miten monipuolisia tulkintoja ja uskomuksia kunkin ison uskonnon sisällä on. Silloin ei ehkä yleistettäisi niin helposti kaikki siihen stereotyyppiseen muottiin uskovaisesta.

17.5.19

Bemerin Mikroverenkierron Instituutti

Mainio  Gloom - The dark side of Finnish reseach blogi muistuttaa meitä Bemerin sähkömagneettisesta signaalista. Signaalin väitetään stimuloivan mikroverenkiertoa, mikä puolestaan edistää ihmisten terveyttä. Bemer myy laitteita, jotka antavat kehoon kohdistettua sähkömagneettista hoitoa. Anteeksi. Tarkoitin "täydentävää hoitoa".

Aihe tuli jälleen ajankohtaiseksi, kun Bemerin kehittänyt tohtori Rainer Klopp heitti lusikan nurkaan. Muistokirjoituksessa mentiin mainitsemaan, että Klopp oli vasta äskettäin saanut valmiiksi Berliinin Mikroverenkierron Instituutin. Se sama instituutti jota Bemerin sivut aina silloin tällöin kuvailevat näin:

Mikroverenkierto – tutkimuksen fokuksessa

Prof. Dr. med Rainer Klopp johtaa Berliinin Mikroverenkierron Instituuttia (Institut für Mikrozirculation) ja on yksi johtavista asiantuntijoista tällä melko uudella lääketieteellisen tutkimuksen alueella.
 Siitä saa vaikutelman ihan toimivasta ja elinvoimaisesta laitoksesta. Laitoksesta jonka henkilökuntaa Klopp valvoo ammattimaisella otteella.

Gloom oli viime vuonna yrittänyt löytää tuon maineikkaaksi mainostetun instituutin. Mainitseehan instituutti, että sillä on laboratorio. Sitä ei löytynyt Bemerin ilmoittamista yhteystiedoista. Eikä toimivaa puhelinnumeroa. Ei oikeaa osoitetta. Instituuttia ei ole missään yritysrekisterissä. Se ei ole rekisteröity tavaramerkki. Gloom vaivautui kyselemään ja etsimään, kunnes hän löysi suljetun sairaalan takaa tyhjän huoneiston. Ainoa maininta instituutista on pihalla seisova kyltti.


Eli maineikas mikroverenkierron instituutti on olemassa vain virtuaalimaailmassa. Kloppin pyörittämänä verkkosivuna. Instituutti on vain kulissi, jolla Bemer brändille yritetään saada arvokkuutta.

Bemerillä on myös ollut olemattomia yhteyksiä NASA:aan. Firma ei siis arkaile maineensa boostamisesta epärehellisin keinoin.

13.5.19

Pakistanin paska jumalanpilkkalaki ja Maajid Nawaz

Pakistanin järjetön ja ihmisoikeuksia loukkaava jumalanpilkkalaki ei näytä haihtumisen merkkejä. Siitä sai käytännöllisen kokemuksen Englannissa asuva Maajid Nawaz. Hän on pakistanilaisille vanhemmille Englannissa syntynyt entinen islamisti ja Radical kirjan kirjoittanut aktivisti, joka kamppailee sanan säilällä fundamentismia vastaan ja ihmisoikeuksien puolesta. Nawazilla on vielä paljon sukulaisia Pakistanissa. Sekularismin sanoma on myös lähellä miehen ajattelutapaa, joten luonnollisesti hän on kirjoitellut uskontokriittisiä sanoja nettiin.

Yksi Nawazin Twitter-kirjoituksista tammikuulta 2014 joutui Pakistanin uskonnollisen poliisin tarkkailuun. Valtion virkailija tulkisti "This Jesus & Mo @JandMo cartoon is not offensive&I'm sure God is greater than to feel threatened by it" kirjoituksen ja siihen liitetyn Jesus & Mo sarjakuvan täyttävän jumalanpilkan määritelmän. Onhan sarjakuvassa piirettynä profeetta Muhammed. Pakistanissa rangaistus jumalanpilkasta on kuolemantuomio.

Twitter ilmoitti viestillä Nawazille, että Pakistanin viranomaiset olivat ilmoittaneet miehen kirjoituksen rikkoneen Pakistanin lakia. Se on hyödyllistä tietoa, sillä jos Nawaz olisi lentänyt tästä tietämättömänä vierailulle sukulaistensa luo, niin hänet olisi voitu pidättää lentokentällä.

Samanlaisen Twitter-tiedon Pakistanin jumalanpilkkalain vastaisista toimista sai kanadalainen kolumnisti Anthony Furey vuonna 2018.

Tarinan opetus? Älä koskaan vieraile Pakistanissa.

8.5.19

Taide VS Uskonnolliset tunteet

Taide on jälleen osoittanut olevansa uhka joidenkin ihmisten mielenrauhalle. Aina silloin tällöin haaveilen näiden ilmiöiden olevan vain menneiden sukupolvien hupitoimintaa, mutta tuoreet uutiset osoittavat haaveiluni olevan turhaa.

Lontoon Saachi galleriassa on näytillä SKU artistin maalauksia. Taiteen teemana on pohtia miten me yksilöinä altistumme kulttuurillisille, taloudellisille ja poliittisille voimille yhteiskunnassamme.

 Kaksi maalauksia joutui peittojen alle, sillä ne herättivät valituksia vierailijoiden suista. Galleriasta vaadittiin poistettavaksi maalauksia, joissa islamin viiden peruspilarin tekstejä oli aseteltu USA:n lipun muotoon alastoman naisen päälle. Jotkut galleriassa käyneet muslimit väittivät maalausten olevan jumalanpilkkaa. Uskonnolliset tunteet olivat jälleen joutuneet kokemaan kovia taiteen äärellä.

Gallerian omistaja Charles Saachi ei suostunut poistamaan maalauksia, mutta kompromissina suostui peittämään ne. Hän nimesi sen molempia osapuolia kunnioittavaksi ratkaisuksi. Ja ehkä myös kannanotto siihen miten joissain yhteisöissä naisia peitetään. Ehkä tempaus toi lisää mainetta SKU:n taiteelle.

Puola on myös taiteesta höyrystimisen aiheena. Puolalainen taiteilija pidätettiin kotimaahansa palatessaan, koska hän maalasi maassa suuresti arvostetusta ikonikuvasta uuden version. Siinä neitsyt Marian sädekehä sai sateenkaaren värit. Vastalauseet uusille värille kaikuvat korkealta, sillä Puolan sisäministeri Joachim Brudziński ilmoitti taitelijan osallistuneen kulttuurilliseen barbarismiin. Ministerin mielestä tarinat vapaudesta ja suvaitsevaisuudesta eivät anna kenellekkään lupaa loukata uskovaisten tunteita.

Puola onkin uskonnollisesti konservatiivinen ja uskonto otetaan vakavasti. Siksi jopa uskonnolliset tunteet saavat suojelua lakipykälissä. Tiedän! Aivan käsittämätöntä touhua. Uskonnollisten tunteiden loukkaaminen on Puolassa rikos. Siksi taiteilija voidaan tuomita jopa kahden vuoden vankeuteen. Puolan ihmisoikeustilanne on rapistunut useamman vuoden ajan. Artistien pidättämisen tullessa yleiseksi on seuraavaksi vuorossa yleensä ne poliittisten vastustajien putkaan heitto.




En ole mitenkään tuomitsemassa sitä, että jotkut kokevat loukkaantuneensa maalauksista. Tai jostain musiikin sanoitukista. Au contraire, mon ami. Mielestäni ihmisillä on täysi oikeus loukkaantua niin monta kertaa kuin he haluavat, niin monesta asiasta kuin he haluavat loukkaantua, niin pitkäksi aikaa kuin he haluavat loukkaantua. He voivat vaikka säätää herätyskellonsa herättämään keskellä yötä, jotta eivät menetä yhtäkään tuntia loukkaantumiskalenteristaan. On hienoa, että ihmiset jaksavat välittää asioista loukkaantumiseen asti. Se osoittaa intohimoa.

Mutta heillä ei ole oikeutta tuhota taidetta tai vangita muita ihmisiä sen takia, etteivät itse kestä maalauksia joita muut ihmiset haluavat katsella. Aivan samalla tavalla kuin minä koen Raamatun ja Koraani sekä Dianetiikka kirjojen olevan järkyttävää scheisseliinia, mutta en tietenkään halua kieltää muita lukemasta niitä.

4.5.19

Skientologit seilaavat ja Tuhkarokkoa laineilla

Skientologien Freewinds laiva seilasi jälleen uutisiin. Tällä kertaa otsikoihin ei päässyt skientologiakultin jäsenten orjuus tai pahoinpitely. Tällä kertaa Freewinds on pulassa, koska sen sisällä seilaa tuhkarokkoviruksia. Eräs matkustajista sairastui ja Saint Lucian sataman terveysviranomaiset

Laiva laitettiin karanteeniin Saint Lucian satamassa Karibianmerellä. Saaren terveyskeskus toimitti Freewindsin ruumaan 100 kappaletta tarvittavia rokotteita. Äärimmäisen tarttuvan viruksen itämisaika on 10 - 12 päivää, joten laivalla on hyvin todennäköisesti lisää onnellisia tuhkarokkoa kokevia skientologeja.

Tästä olisi hyvin helppo vetää yhtäläisyysmerkkejä rokotepeloittelijoiden ja skientologiakultin välille. Hieman yllättäen en kuitenkaan tee niin. Ilmiö ei olekaan niin sekopäinen kuin aluksi voisi olettaa.

Skientologien onneksi L. Ron Hubbard ei ollut kiimaisena vastustamassa rokotteita. Sen sijaan löytyy luentoja joissa varoitetaan ja kielletään tiettyjä lääketieteellisiä toimenpiteitä. Hubbardilla oli esoteerisiä käsityksiä mm. syövästä. Hubbard eli kuitenkin sitä aikakautta, jolloin rokotteiden suurimmat riemuvoitot tapahtuivat. Rokotteiden vastustamiselle ei ollut mitään hyviä syitä. Skientologia on vastustamassa mielenterveyshoidon piirteitä, sillä he haluavat tyrkyttää sen tilalle dianetiikkaa.

Mutta samaan syssyyn on syytä muistaa, että skientologien opetuksissa on olennaisena osana useita salaliittoteorioita. Ýhden salaliittoteorian hyväksymisen jälkeen on helppoa altistua muille salaliittoteorioille. Siksi yksittäiset modernit skientologit voitat jättää rokotteet ottamatta.

Freewinds on jo saanut luvan jatkaa matkaansa. Kohde on jo tiedossa, joten Curaçaon satamakaupunki saa varautua laituriensa sulkemiseen ennen matkustajien kunnon tarkistamista.