Suomen vapauttaminen talvisodassa

 Timofei Malikov on venäläinen talvi­sodan asiantuntija ja historioitsija. Opin paljon uutta sodasta, jota on melkein aina esitelty vain suomalaisesta näkövinkkelistä. Teos käy yksityiskohtaisesti läpi alueneuvotteluvaiheet ennen talvisodan alkamista sekä sen lopettamisen mahdollistaneen kädenväännön rauhanneuvotteluissa. Sekä luonnollisesti myös sodan etenemisen pääkohdat. Pääpaino pysyy kuitenkin Moskovan tavoitteiden ja tavoitteiden saavuttamiseen tehtyjen suunnitelmien esittelyssä. Mainiota täydentävää lukemista kaikille sotahistorian faneille.  Kirja on hyvää kamaa myös kaikille niille, jotka ovat netissä bonganneet joidenkin väittävän, ettei Neuvostoliitto muka yrittänyt ja suunnitellut valtaavansa koko Suomea talvisodan aikana. Se on oma hauska vatnik-argumentti, jonka kimppuun pääsen aina silloin tällöin.

 

Malikov latelee runsaasti neuvostolehdistön materiaalia tarkasteltavaksi. Joiden päätoimittajana toimi useimmiten itse isä aurinkoinen. Eli Stalin. Yhtenäinen sanoma kautta Neuvostoliiton toimi todella tehokkaana propagandakoneena. Jälkipolvien kannalta se mahdollistaa myös perinpohjaisen selonteon siitä mikä oli Kremlin tavoite ja ulkopuolisille tehdyn kommunikaation sisältö. Ei tarvitse arvuutella mitä silloin joskus oikeasti kirjoiteltiin.

"Puna-armeija, proletaarin internationalismin armeija, kansojen rauhan ja veljeyden lipunkantaja, vapauttaa Suomen kansan sen verisistä pyöveleistä - Mannerheimistä, Tannerista ja heidän koplastaan."

- Leningradin sotilaspiirin ja laivaston komentajille ja virkailijoille kirjoitetusta artikkelista TASS-lehdestä tammikuussa 1940. 

Yhteydet ja samankaltaisuudet informaatiovaikuttamiseen modernin Venäjän sotapropagandassa iskivät päin kasvoja kuin miljoona volttia. Perustelut naapurimaan maaperälle sotimaan lähtemiselle kaikuvat toistensa kopioina. Vain hyökkäyskohteen nimen vaihtamisella Suomesta Ukrainaan löytää samoja argumentteja. Mannerheim ja Tanner on päivitetty Zelenskyin ja Budanovin nimiin. Vanha koira ja uudet temput, näköjään.

Pilapiirroksissa jouduttiin soveltamaan fasismi-ystävällistä tulkintaa. Suomen ilmavoimien käyttämää hakaristiä ei saanut käyttää kuvituksissa. Hakaristi korvattiin Suojeluskunnan S-kirjaimella. Pienemmän Suomen uhkaa perusteltiin suomalaisten joutumisella ulkopuolisten vaikutteiden uhreiksi. Ei tietenkään fasistisen Saksan vaikutteiden. Vaan imperialististen Ranskan ja Britannian kätyrit olivat käyneet supisemassa valloitushaluja Rytin ja Kallion korviin. Siksi Suomi oli välitön ja selkeä uhka Leningradin turvallisuudelle. Eikä natsi-Saksalla ollut mitään osuutta asiaan. Näin vältettiin ärsyttämästä Stalinin parasta treffikaveria Aatua. Saksa ja Neuvostoliitto tekivät vielä 1939 ahkerasti kauppasopimuksia keskenään ja muutenkin pitivät toisiaan kädestä piknik-reissuillaan. Talvisodan käydessä kuumana Saksa juhlisti uutta suoraa reittilentoa Moskovaan.

 Rauhansopimuksen julkaisemisen jälkeen lehdistössä vaihdettiin nappia painamalla koko sanoma. Enää ei puhuttu ollenkaan Suomen valtaamisesta ja suomalaisten vapauttamisesta länsimaisten imperialistien ikeestä. Nyt julistettiin uljasta voittoa ja Stalinin nerokasta suunnitelmaa Leningradin suojavyöhykkeen muodistamisessa. Samalla Ranskalle ja Britannialle todistettiin Puna-armeijan ylivoimanen suorityskyky. Näin estettiin suurempi eskalaatio ja monien valtioiden välinen sota, joten Stalin oli samalla suuri rauhantekijä. Euroopan rauha ja menestys oli taattu. Kunhan useampi työläinen omaksuu Neuvostoliiton suunnalta annetut ohjeet.

Kukaan ei kommentoinut sitä miksi Neuvostoliitto yllättäen palasi neuvottelemaan "valkosuomalaisen" Suomen hallituksen kanssa ja minne ihmeeseen se O.W. Kuusisen "Suomen kansanhallitus" katosi. Ei ollut turvallista kysyä ääneen tällaisen muutoksen merkitystä. Malikov osaa laittaa sopiviin väleihin näytteitä turvallisuuspalvelujen arkistoista, joissa on taltiointeja soraäänistä ja väärien kysymysten esittämisestä. Neuvostokansan toverit kun huomasivat ja ihmettelivät tuuliviiren lailla vaihtelevia julistuksia Suomen kanssa aloitetun sodan syistä.

 Toivottavasti joskus tulevaisuudessa pääsen nauttimaan jatko-osasta, jossa käydään läpi samalla tyylillä jatkosodan aikaista propagandasotaa.

Toni Torppa ja Venäjän imperialismin täydellinen unohtaminen

 Toni Torppa on tunnettu luomisopin kannattaja. Sen lisäksi hän tekee kommentaaria kaikista ajankohtaisista aiheista, mutta kristillisen näkökulmansa vinkkelistä. En ole kauheasti seurannut miehen puheita vuoden 2024 bloggaukseni jälkeen. Torppa toisti kaikki klassiset venäjämieliset puheenaiheet, joilla Venäjä on yrittänyt perustella hyökkäystään Ukrainaan. Varsinainen kestävä perustelu hyökkäyksen aloittamiselle jäi uupumaan. Torpan narratiivissa Venäjä on vain ameeban kaltainen olio, joka on refleksinomaisesti pakotettu vasten omaa tahtoaan hyökkäämään Ukrainaan, koska sotaintoileva ja vallanhimoinen länsimainen eliitti pakotti sen hyökkäämään Ukrainaan. Eli Venäjä on vain NATO:n ja länsimaisen hegemonian uhri. Torppa ei tarjonnut mitään uutta tai erilaista verrattuna siihen mitä Twitterin vatnikin ja putinistit olivat ja ovat toistelleet taukoamatta kaikki nämä vuodet. 

 Mutta eilen Torppa julkaisi uuden videon!

"Ukrainan sota – tästä on kyse!"

 

 Ilmeeni kun aloitin videon katselun

 Ou mai gaad! Olisiko vihdoinkin kuunneltavissa jotakin innovatiivista perustelua sille miksi Venäjän oli pakko aloittaa sotansa? Klikkasin innoikkain sormenpäin Play-nappulaa. Reilun tunnin pituinen monologi keskittyy Torpan lukemaan The Grand Chessboard kirjaan vuodelta 1998. Kirjaa esiteltiin useasti vuonna 2022 kun Venäjä aloitti avoimen sodankäynnin Ukrainassa. Useammin näin kylläkin John Mearsheimerin puheita jaossa. Suuri Shakkilauta oli ns. fiksumpien piirien tuntema kirja, joten ehkä sen takia se jäi vähemmälle huomiolle sosiaalisessa mediassa. Olihan kirja aivan selkeä manuaali sille miten Amerikka alistaa Venäjän, joten se oli parhain mahdollinen perustelu sille miksi Venäjä puolustautui Amerikan valtapeliä vastaan Ukrainassa. Puheet ns. multipolaarisesta maailmasta ovat jatkumoa kirjan perusajatukselle.

Zbigniew Brzezinskin kirjoittama teos käy läpi Neuvostoliiton hajoamisesta seuranneen turvallisuuspoliittisen ja geopoliittisen murroksen taustoja. Miehellä on valtavasti poliittista kokemusta. Hän oli useamman hallinnon kansallinen turvallisuusneuvoja. Suuri Shakkilauta keskittyy selittämään miten ja miksi Venäjän imperalistiset halut on saatava hillityksi ottamalla valtaan tai vaikuttamaan Venäjän naapurimaihin. Varsinkin Venäjän valtavan kokoinen lääni on pilkottava kolmeksi eri valtioksi, jotta se ei enää kykenisi uhkaamaan Eurooppaa ja sitä kautta Yhdysvaltojen intressejä. Keinot tuon pilkkomisen saavuttamiseksi ovat suhmurointia kulisseissa, valtapeliä taloudessa, kulttuurissa ja uutisoinnissa, sekä aggressiivista informaatiosotaa. Mutta ei suoraa sodankäyntiä Venäjää vastaan. Sen sijaan Venäjä laitetaan huonoon jamaan jekuttamalla se kulutussotaan. Siihen kuuluisaan proxy-sotaan! Aivan kuten Neuvostoliitto meni seikkailemaan Afganistaaniin, sai köniinsä ja peräytyi sieltä pois. Ja sitten hajosi. 

Brzezinskin haastatteluissa hän onkin sanonut aivan suoraan, että on ylpeä siitä miten Valkoinen talo sai Moskovan suorittamaan katastrofaalisen mokan lähtemällä sotimaan Afganistaniin. Hän on avoimesti Amerikan valta-aseman kannalla, jotta se voi pitää sotaisat ja tuhoa aiheuttavat vallat kurissa. Vahva NATO takaa tuollaisen valta-aseman. Juuri sellainen valtaeliitin globalistinen esitaistelija, josta Venäjä ja salaliittoteoriat ovat meitä varoittaneet! Eli Amerikka provosoi ja aggressiivisesti tyrkytti Venäjän hyökkäämään Ukrainaan!

Paljastan sen verran Torpan videon sisällöstä, ettei hän mieti siinä miksi moderni Venäjä oli niin tyhmä, että se lankesi ansaan, jonka jopa suomalaiset kreationistit kykenevät huomaamaan. 

Torppa osaa selittää aivan pätevästi kirjan pääajatukset ja linjaukset. Varsinkin hän on hoksannut sodan kannalta tärkeimmän asian. Ukraina on tärkeä ruutu geopoliittisella shakkilaudalla. Brzezinski kirjoittaa usein siteeratun tekstin:

"Ukraina, uusi ja tärkeä ruutu Euraasian shakkilaudalla, on geopoliittinen pivot, sillä jo sen olemassaolo itsenäisenä valtiona muuttaa Venäjää. Ilman Ukrainaa Venäjä lakkaa olemasta Euraasian imperiumi."

Aivan! 

 Pivot tarkoittaa tässä yhteydessä maan sijainnin tärkeyttä. Ei sen käyttämää valtaa tai valtion motivaatiota.

 Se mikä hämmensi minua onkin Torpan erittäin valikoiva tapa soveltaa Brzezinskin kirjassa esitettyjä geopoliittisia teorioita suurvaltojen valtapelistä. Venäläisten näkökulmat ja avoimesti kerrotut suunnitelmat sekä halut vallata Ukraina ohitetaan täysin. Aivan kuten 2024 videossaan myös tänäkin vuonna Torpan mielestä Venäjää osaa tehdä asioita ainoastaan reaktioina länsimaiden tekoihin. Olen tottunut siihen, että Venäjää puolustavat suomalaiset puhuvat ukrainalaisista ihmisinä joilla ei ole omaa poliittista päätäntävaltaa omista asioistaa. He toistelevat Maidanin vallankumouksen olleen CIA:n masinoima vallankaappaus. Aivan kuin Ukrainassa ei olisi tapahtunut ilman CIA:n vaikutusta mitään mikä sai ukrainalaiset protestoimaan kaduilla. Juuri näin Torppa vieläkin puhuu Ukrainasta tuoreimmalla videollaan.

 Siksi olinkin hieman yllättynyt siitä, ettei Torppa osaa asetella Suuren Shakkilaidan sanomaa siihen mitä Venäjä itse toteaa Ukrainan tärkeydestä Venäjälle. Torppa ei näytä mitenkään tiedostavan miksi Putin aloitti hyökkäyksensä Ukrainaan. Hän kyllä puhuu esim. RAND Corporation tutkimuslaitoksen raportista vuodelta 2019, jossa pohditaan miten Venäjän vaikutusvaltaa voitaisiin heikentää ilman suoraa sotilaallista toimintaa, mutta samaan henkeen (46min kohdalla) ei yhdistä sitä siihen mitä Venäjä oli jo kerinnyt tekemään Ukrainassa 2014 lähtien. Eli hyökkäsi, valtasi ja soti Ukrainan rajojen sisällä venäläisillä sotilailla. Se että länsimaissa pohditaan päivitetysti keinoja Venäjän voimaa vastaan on Torpan mielestä provosointia Venäjää kohtaan. Onko Torpan mielestä siis parempi keino vain olla kokonaan ajattelematta mitä Krimin ja Itä-Ukrainan valtaaminen venäläisillä sotilailla tarkoittaa? Kääntää katse muualle ja antaa Venäjän valloittaa muita maita?

 Vladimir Putin kirjoitti Venäläisten ja ukrainalaisten historiallisesta ykseydestä esseen vuonna 2021, jossa hahmotteli omasta näkökulmastaan Ukrainan tärkeyttä Venäjän voimalle. Tai oikeastaan sitä, ettei Ukrainaa edes ole olemassa. On vain alue joka kuuluu Venäjälle ja jonka asukkaat ovat unohtaneet olevansa venäläisiä. Ukrainan kulttuuri on keinotekoista, sillä oikeasti kansakunta on sydämessään venäläistä:

"Many centuries of fragmentation and living within different states naturally brought about regional language peculiarities, resulting in the emergence of dialects. The vernacular enriched the literary language. Ivan Kotlyarevsky, Grigory Skovoroda, and Taras Shevchenko played a huge role here. Their works are our common literary and cultural heritage. Taras Shevchenko wrote poetry in the Ukrainian language, and prose mainly in Russian. The books of Nikolay Gogol, a Russian patriot and native of Poltavshchyna, are written in Russian, bristling with Malorussian folk sayings and motifs. How can this heritage be divided between Russia and Ukraine? And why do it?" 

Putin myös kirjoitti Ukrainan väärentäneen historiansa, jolla maa yrittää olevansa jotain muuta kuin onnellinen ja menestyvä Venäjän vasallivaltio:

"In essence, Ukraine's ruling circles decided to justify their country's independence through the denial of its past, however, except for border issues. They began to mythologize and rewrite history, edit out everything that united us, and refer to the period when Ukraine was part of the Russian Empire and the Soviet Union as an occupation. The common tragedy of collectivization and famine of the early 1930s was portrayed as the genocide of the Ukrainian people." 

Vuoden 2022 jälkeen Putin on useasti puhunut paljon avoimemmin siitä mitä ajattelee Ukrainasta.

Toivottavasti Torppa joskus tulevaisuudessa uskaltaa tutustua myös siihen miten Venäjä perusteli itselleen hyökkäyksensä tarpeellisuutta. Torppa osaa mainita mitä Venäjän uhkasta on puhuttu Amerikan poliittisissa piireissä ja Euroopan parlamentissa. Mutta hän ei mainitse mitä Venäjällä on puhuttu Ukrainan valtaamisen tarpeellisuudesta. Sen sijaan saamme yhä uudelleen kuulla miten länsimaat ovat järjestelmällisesti noudattaneet Suuren Shakkilaudan oppeja. Mutta Venäjän pelaamasta pelistä Torppa ei suostu puhumaan.

57 minuutin kohdalla Torppa toistaa puhettaan siitä, että Ukrainassa soditaan koska "länsi" haluaa repiä Ukrainan pois Venäjän vallan alta, tismalleen Brzezinskin oppien mukaisesti. Torpan ajatusmaailmassa suurvaltoja pienemmillä valtioilla ei ole omaa päätäntävaltaa omista asioistaan. Maat ovat vain isompien maiden pelinappuloita. Mutta samalla Torppa ei näe Venäjän ollenkaan pelaavan tätä valtapeliä. Shakkilaudan äärellä on vain Yhdysvallat.

 Vieläkin hän toistelee höpöhöpö-juttuja CIA:n vallankumouksesta Maidanin kautta. Emme saa kuulla sanaakaan siitä mitä kaikkea Venäjä teki vaikuttaakseen Ukrainan sisäpolitiikkaan. Esim. taloudellinen painostaminen tullisopimuksilla, korruption kautta vaikuttaminen Ukrainan politiikassa, jne. Kun nämä keinot eivät onnistuneet estämään Ukrainaa haluamasta pois Venäjän vaikutuspiiristä ja siirtymästä EU:n suuntaa, alkoivat kovemmat keinot.

Torppa ei sano ääneen, että Venäjä haluaa sellaiseksi suurvalta imperiumiksi ottaessaan Ukrainan itselleen. Ukrainan väestö, teollisuus ja luonnonvarat varastettuna Venäjän sotakoneiston käyttöön nostaisivat Venäjän uuteen nousuun. Olisikin kiva tietää tiedostaako Torppa tuota skenaariota ollenkaan vai eikö hän oikeasti ole tietoinen siitä. Vai pitääkö Torppa Venäjän asemaa Euraasian imperiumina joka alistaa naapurimaitaan itsestäänselvyytenä? Jos Venäjällä on halu voimistua valtaamalla Ukraina, niin suurvaltana sillä on oikeus vallata Ukraina? Se on hyvin lähellä John Mearsheimerin puheita. Paitsi että Mearsheimer virheellisesti luuli, ettei Putin olisi niin tyhmä että aloittaisi avoimen sodan Ukrainassa. Tai mahdollisesti Torppa ajattelee katsojien automaattisesti ymmärtävän, että tietenkin Venäjä sotii saadakseen vallattua Ukrainan, jotta saa takaisin sen suurvalta-aseman joka sillä oli Neuvostoliittona ja Venäjän imperiumina. Ja siksi hän ei sanallakaan tuomitse Venäjän toimia videollaan.

Onneksi maltoin kuunnella Torpan videon loppuun asti. Hän muistuttaa 1 tunnin ja 18 minuutin kohdalla meitä olevansa harras kristitty, joka ei halua tukea mitään sotaan. Eli hän ei tue Venäjää EIKÄ Ukrainaa, koska molemmat osallistuvat sotaan. Torppa on rauhan lähettiläs joka aina argumentoi rauhan puolesta.

 Ja siksi Venäjän on annettava rauhassa vallata muita maita. 

En taida kuunnella kovin pitkään aikaan lisää Torppaa. Onneksi Tapio Puolimatka ei enää puhu Venäjän sodasta. Saan hieman helpotettua hermoratojeni toipumista tästä. 

 Ilmeeni kun sain katsottua Torpan videon loppuuna asti

Canterburyn katedraalin karmaisevat graffitit

 Pitkästä aikaa kristinuskon maailmassa tapahtuu jotakin uutta ja mielenkiintoista. Engelsmannien sumuisella saarella sijaitseva Canterburyn katedraali repäisee villillä taidenäyttelyllä. Hear Us näyttelyn avaaminen ei ole vielä virallisesti tapahtunut, mutta väki on nähnyt esimmäiset valokuvat siitä. Katedraalin muinaiset seinät ja pylväät saivat sisätiloissa tehtyä modernia kulttuuria, kun niihin tehtiin graffititaiteen tyylillä merkintöjä. Uusissa ja tilapäisissä teksteissä on kristinuskoon ja kirkon kulttuuriin liittyvää pohdintaa, mutta ulkoasu antaa pikaisen ja pintapuolisen tarkastelijan silmiin vain vandalismin vaikutelman. 

 

 Reaktiot digikansan virsikirjojen takaa ovat olleet enimmäkseen tuomitsevia. Epäkunnioittavaa. Rienaavaa. Mautonta. Eli asioita joista minä yleensä tykkään. Lukemalle ihmisten antamaa palautetta huomaa pian, että hermonsa menettäneet eivät näytä oikein tietävän kyseessä olevan vain tilapäinen näyttely. Graffitit poistuvat tammikuussa 2026.

Ensimmäinen reaktioni kun näin netissä kiertävät kuvakaappaukset oli myös - yllättäen - tuomitseva ja epäuskoinen. Eihän Unescon maailmanperintökohdetta saa tuolla tavalla sotkea halvoilla graffiteilla! Varmasti kuvat ovat feikkejä! En välitä kirkosta uskonnollisena järjestönä, mutta rakennuksen pitkä historia itsessään on kunnioitusta herättävä museokohde.

Joudun vastahakoisesti myöntämään, että näyttely on nerokas ja hyvin tehty provokaatio. Kertarykäyksellä kirkko muistuttaa kansalaisille, että Englannin kirkolla on vielä jotakin suojelemisen arvoista. Jotakin pyhää jota ei saisi sotkea. Ne harvat jotka vaivautuvat lukaisemaan mitä graffiteissa lukee oivaltavatkin mistä oikeasti on kyse. Teksteissä kysytään Jumalalta "oletko siellä", "mistä rakkaus tulee" ja "kadutko luomuksiasi" tyylisiä asioita. 

 Runoilija Alex Vellisin ja visuaalisten taiteiden kuraattori Jacquiline Creswellin yhteistyö Hear Us näyttelyssä menee varmasti enemmistön hilserajan ylitse, sillä nykyaikana niin harvalla on aikaa perehtyä heissä raivoa aiheuttaneeseen aiheeseen. Taiteen ja uskonnon moderni symbioosi pääsee otsikoihin vain jos se on luokkaa "Jeesus kusiämpärissä" tai näennäisesti loukkaavaa kamaa. Moni kerkisi julistamaan, että eroaa kirkosta tämän tempauksen takia. 

Itse suosisin muinaisten kirkkojen käyttävän keskiaikaisia ja kirkkaampia värejä sisustuksessaan. Jään odottamaan koska ensimmäiset suomalaiset setämiehet ja tätinaiset raivostuvat Hear Us näyttelystä. Sitten voin nauraa heille.

Blenheimit lentävät suoraan

 Ilmavoimien lipusta poistuva hakaristi on ajankohtaisena uutisena. Hyvä vain että symbolit päivitetään. Olisi pitänyt päivittää jo silloin kun ilmavoimilla vaihtuivat propellit suihkumoottoreihin. Uutinen innoitti minut bloggaamaan äskettäin lukemastani sotaromaanista. Sekoitan tässä kirjoituksessa mukaan kaikkea oppimaani täysin turhaa nippelitietoa.

Teknistä tietokirjaa ja sotahistoriaa lukeneena oli virkistävä poikkeus löytää harvinaisempi viihteeksi tarkoitettu kirja aiheesta. Kokoelmassani on mm. Fokker C.XXI Aces of the World War 2, Suomen ilmavoimien hävittäjähankinnat 1918-1945, Bristol Blenheim - Taitoa ja tekniikkaa kirjat. Joista jälkimmäisen luettuani bongasin Lauri Lamminpään kirjoittaman Blenheimit lentävät suoraan romaanin vuodelta 1968. Tuulahdus aikakaudelta jolloin uskallettiin ensimmäisiä kertoja kuvailla sotavuosien elämää ei-niin romanttisesti. Jopa inhorealistisesti. Sodissa taistelleet miehet ja naiset muistavat, että taistelun temmellyksessä oikeilla ihmisillä oli mielessään hieman enemmänkin kuin ne tärkeimmät kolme asiaa: koti, uskonto ja isänmaa. Nuorilla kasarmeihinsa suljetuilla miehillä kun pääkopan täyttivät myös pullo, pillu ja nortti. Matalalentoa järvien päällä harjoiteltiin, jotta näkisi paremmin millaiset naiset ottavat aurinkoa laitureilla.

Ilmavoimien kohdalla tukikohdat olivat kaukana juoksuhaudoista. Lentäjät, tähystäjät, pommittajat, ja taka-ampujat joutuivat harjoittelun ja valmistautumisen lomassa myös kuluttamaan vapaa-aikaansa. Näistä tapahtumista Lamminpäällä oli omakohtaista kokemusta. Hän oli Bristol Blenheim pommittajan miehistöä. Kirjan hahmot on selkeästi rakennettu kirjailijalle tutuista kavereista, mutta nimet on muutettu. Yksikään dramaattista käänteistä ei tunnu mahdottomalta. Maavoimien isommat pamput olivat talvisodan aikana vaatineet lentokenttiä lähemmäksi rintamaa, jotta koneet olisivat nopeammin käytettävissä. Maavoimat ei silloin vielä ymmärtänyt ilmasodan realiteetteja. Hävittäjiltä kestää nousta tarpeeksi korkealle, jotta ne olisivat muutakin kuin ns. rapuja merrassa vihollisen tähtäimessä. Pitämällä koneet kauempana ne pääsivät taistelukorkeuteen samassa ajassa kuin lähellä rintamaa, mutta selkeästi pienemmällä riskillä. Onneksi maavoimien väki ymmärsi tämän kun tarpeeksi rautalangasta väännettiin.

Lentäjien kalenterissa oli usein väkevien siemailua ja hameen takaa-ajoa kaukana rintamalta. Se sai monet syyttämään lentäjiä oikean vastuun pakoilusta. Syyttäjät eivät ymmärtäneet kuinka ohut raja elämän ja kuoleman välillä oikeasti oli pommikoneen sisällä. Blenheimillä ei taistelu neuvostokoneita vastaan. Niillä lennettiin karkuun heti kun vihollisen kone huomattiin. Eli mentiin "pintaan" turvaan. Puiden latvat raapivat Pelti-Heikin vatsaa, koska korkeammalla lentäessä uudet taisteluareenalle saapuneet Tupolevit ja Migit silppuisivat suomalaiset pommittajat. Neuvostohävittäjien isot ja tehokkaat moottorit estivät lentäjän näkemisen eteen, joten nokan alapuolelle jäävä keskiraskas pommikone pääsi luikertelamaan usein karkuun. Kunhan ennätti pintaan tarpeeksi ajoissa.

Blenheim oli aikakautensa tuotteeksi erittäin hyvä. Jatkosodan alkaessa se oli jäänyt kehityksestä jälkeen. Suomen käyttämät koneet olivat siinä vaiheessa enää vain siedettävän hyviä. Kaksimoottorisena koneena se ylsi nopeuksiin jotka jättivät monet hävittäjät jälkeensä syöksyssä. Suomalaiset teknikot asensivatkin Blenheim-koneisiin uudet nopeusmittarit, joissa asteikko ylsi hieman pidemmälle kuin englantilaisten alkuperäiset mittarit. Engelsmannit turvamääräykset jäivät haittatekijöiksi, kun suomalaiset ohjaajat veivät lentokoneet äärirajoille selviytyäkseen kotikentälle asti. Valtion Lentokonetehdas rakensi Blenheimejä lisenssillä. Sota-ajan pula materiaaleista aiheutti aina haasteita puolustusvoimille ja lentokoneiden huoltamiselle. Blenheimin kohdalla moottorien uudet sytytystulppien johdot olisivat vaatineet valkokultaa. Vaadittavaa jalometallia ei tahtonut löytyä armeijan varastosta. Onneksi Tampereen tehtaalla eräs teknikko keräsi myös kolikkoja. Hän osasi vinkata, että eräs vanha viiden ruplan kolikko oli tehty sopivalla valkokullalla. Ilmavoimat lähetti kiireelliset kyselyt numismaatikoille. Löytyi tarpeellinen määrä harvinaisia viiden ruplan kolikoita. Ne postitettiin pikapakettina Saksaan, jossa osattiin tehdä speksien mukaiset sytytystulpat. Näin Britanniassa suunniteltuihin moottoreihin saatiin kansainväliset komponentit.

Lamminpää kuvailee miten miehet reagoivat Noutajan saapumiseen. Kuolemasta ei puhuta, koska tehtäviltä palaamatta jääneet voivat vielä jollain ihmeella ilmestyä takaisin. Ehkä he tekivät pakkolaskun. Ehkä hyppäsivät varjoilla. Noutaja vain vie miehet. Ehkä lopullisesti. Ehkä ei.

Henkiä menetetään niin teknisten vikojen, ohjausvirheiden, yllättävä lumipyryn ja vihollisen takia. Tiedustelu, sääennusteet, väsymätön suunnittelu ja kokemuksen siirtäminen uusille tulokkaille varmistavat sotatoimien jatkumisen. Jatkosodan aikana miehet tietävät olevansa alakynnessä. Luftwaffen uudemmat koneet pudottavat isompia pommeja. Puna-armeijan IT-tykit vain vahvistuvat sodan edetessä. Suomella on aina liian vähän pommikoneita. Eikä tarpeeksi pommeja joilla tehdä oikeasti merkittävää tuhoa. Blenheimin käyttö tiedustelukoneena antaa enemmän hyötyä armeijalle kuin jonnekin Laatokan lautan tai varaston päälle ripotellut paukkumiset. Jatkuva alakynnessä kamppailu sai kuitenkin aikaan nerokkaita ratkaisuja. Kuten myös tylsistymistä, kun esikunta pitää koneet maassa. Vähälukuisia laivueita ei haluttu kuluttaa hyödyttömissä hyökkäyksissä. Koulutuksen ansiosta lentokentillä oli moninkertaisesti henkilöstä verrattuna käytettävissä oleviin lentokoneisiin.

Kaikkein hienoin ilmavoimien saavutus esitellään kirjan kohokohtana. Kyseessä on sotahistoriasta nauttiville tuttu yöllinen trollausretki Leningradin lentokentille maaliskuun 9. 1944. Kyseiset kentät olivat pysyneet hyvin suojattuna jopa Luftwaffen iskuilta. Ilmapuolustus oli aivan liian vaarallista, jotta sitä yrittänyt laivue kykenisi toipumaan nopeasti uutta yritystä varten. Saksalaiset pommikoneet oppivat nopeasti jättämään kentät rauhaan. Suomalaiset tiesivät saksalaisten kokemuksista, ettei kannata kokeilla onneaan pienemmällä ilmavoimalla. Mutta kuitenkin käsky kävi tehdä jotakin kentille, sillä neuvostokoneet alkoivat pommittamaan Helsinkiä valtavina satojen pommikoneiden muodostelmina. Jos ei voimalla niin viekkaudella. 

Kolmen pommitusretken jälkeen suomalaiset osasivat tunnistaa vastustajan käyttämät radiosignaalit. Kotireitillä käytettävät lentokoneiden pudottamien tunnistamissoihtujen värit merkattiin myös vakoilijoiden ja partioiden voimin. Mitäpä jos omat pommikoneet laitettaisiin lentämään juuri oikealla hetkellä hyökkäysreissultaan palaavien neuvostoliittolaisten pommikoneiden joukkoon Suomenlahden päällä yön pimeydessä? Sellainen temppu oli onnistunut neljällä Dornier Do 17 pommikoneella helmikuun aikana. Samaa kokeiltiin uudelleen laittamalla 19 pommittajaa panokseksi riskialttiiseen peliin. Yhdistelmä Blenheimejä, Dornier Do 17, ja Junkers Ju 88 lentokoneita liittyi valot pimeänä Tallinnaa pommittaneiden punakoneiden jonoon. Jopa niin lähelle, että näkivät koneiden siivistä punaiset tähdet.

Uhkapelin tuloksena oli vastustajan täydellinen yllättäminen housut kintuissa. Hermoja raastavat hetket lähestyessä Kronstadtin linnaketta melkein kiinni Neuvostoliiton ilma-armeijassa vaativat valtavaa rohkeutta. Riskeeraus kannatti. Linnake vastasi kolmella merkkivalolla suomalaisten pudottamiin soihtuihin. IT-tykit olivat hiljaa. Sotilaskentät sytyttävät laskeutumisvalot. Vihollisen koneiden annettiin laskeutua kentille ja sitten aloitettiin lahjonen pudottaminen. Pommikoneiden tähtääjillä oli täydellinen tilaisuus nähdä vastustajan koneet siistissä ja tiivissä rivissä allaan. Tuho oli niin suuri nöyryytys, että Leningradin kentiltä vedettiin pommikoneet kauemmaksi turvaan. Eikä Helsinkiä kohti enää tullut neljättä valtavaa tuhopilveä.

Valitettavasti Lamminpään tuotos jää kokonaisuutena keskinkertaiseksi. Sen hahmokatras ei jää mieleen samalla tavalla kuin Tuntemattoman sotilaan ikoniset jermut. Päähahmot Korpilahti, Horttanainen Essman, Viherneva ja kumppanit katoavat mielestä siinä samassa kun kirjan kannet on suljettu. Vaikka joukossa oli niin hyviä miehiä kuin vastenmielisiä lurjuksia. Vähemmän julkinen keskusteltu kotimainen aihe oli sotilaiden naisseikkailut, joihin pääsi mukaan myös alaikäiset tytöt. Eikä raiskauskaan ole sensuroitu aihe Lamminpään tarinassa. Kotirintaman siveystalkoot ja moraalin ylläpito rakoilivat varmasti oikeassa elämässä moneen otteeseen. Hygieniakumit ja seksin metsästys ovat itsestäänselvää pähkäilyä kirjan sotilaille. Väen näkökannat sodan etenemiseen, suhtautuminen Aatun Saksaan ja lopulta selkeästi tuleva Suomen tappio ovat tutun oloista kansakunnan päiväkirjoista ja aikalaiskirjoituksista.

Onkin harmillista, että Suomen ilmavoimien uljas ja rohkea vaihe ei ole saanut samanlaista näkyvyyttä viihdeteollisuudessa kuin moneen kertaan uusittu Väinö Linnan tarina. Blenheimit lentävät suoraan tapahtumista saisi aikaan kunnon minisarjan myös kotimaisella budjetilla.

Uskaltaisin väittää, että Jatkosodan aikajanalla ilmavoimien Blenheim keskiraskaiden pommikoneiden taipaleesta kirja esittää varsin pätevän kuvauksen. 

Kuulentohuijausten puuttuminen Neuvostoliitossa, osa 2

 Jatkan tarinointia Neuvostoliiton ja kuulentohuijausten olemattomuudesta Neuvostoliiton saavutusten kohdalla. Selkein selitys niiden puuttumiselle on, ettei Neuvostoliitto koskaan lähettänyt kosmonautteja hakkaamaan sirppi&vasara lippuaan Kuun kamaralle. Vielä siihen päälle se tosiasia, että Neuvostoliitto teki ihan avoimesti aivan muunlaista avaruusprojektia. Nimittäin kuureissun sijaan kosmonautteja koulutettiin ja valmisteltiin pitempiaikaisen avaruusaseman miehittämiseen Maan kiertoradalla. Neuvostoliitto ei hävinnyt avaruuskilpailua NASA:lle heinäkuun 20. päivä 1969, kun Apollo 11 laskeutui Kuun pinnalle. Neuvostoliitto ei edes osallistunut siihen kisaan. 

Perustelut tuolle puolustukselle olivat loogisia. Amerikka oli kahlittu Kennedyn poliittisilla periaatteilla julistamaan kuureissuun. Hruštšov ei ollut esittänyt samanlaista hehkutusta kuulennoista, vaan sen sijaan oli puhuttu enemmän Venukseen tai Marsiin matkustamisesta. NASA tuhlasi resurssejaan teknologiseen ihmeeseen, jossa ei oikeasti tehtäisi niin suuria tieteellisiä läpimurtoja tai saavutuksia kuin muunlaisessa avaruusprojektissa voitaisiin tehdä. Luotaimet pystyisivät tekemään kaiken saman jota astronautit tekivät matkallaan. Se oli täysin validi selitys Neuvostoliiton suunnalta. 

 

Marraskuussa 1970 Lunohod 1 luotain todisti maailmalle, että halutessaan kommunismi voisi tuoda Kuun pinnalle mitä vain toverit haluavat. Lunohod 1 kuukulkija ei ollut ainoastaan todella söpö radio-ohjattu aurinkopaneelilla ladattava robotti vaan myös ensimmäinen laatuaan toisella taivaankappaleella. Jälleen yksi rikottu ennätys meni Neuvostoliitolle. Tämän saavutuksen jälkeen oli selkeää, että NASA oli osallistunut yksin kuulentojen kilpaan, samalla kun Neuvostoliitto teki oikeasti merkittävää tieteellistä ja teknologista kehitystyötä. Tällaisia puheita oli helppo levittää Yhdysvalloissa, kun haluttiin tukea Nixonia ja mollata Kennedyn perintöä. Kuulennot olivatkin jättäneet Amerikan kehityksestä jälkeen! Jopa Amerikan luotettavain TV-kasvo Walter Cronkite totesi 1974, että "It turned out that the Russians were never in the race at all."

NASA vaihtoi huomiotaan Kuun suunnalta lähemmäksi kiertoradalle. Euroopan avaruusjärjestön kanssa aloitettiin Spacelab avaruuslaboratorion kehittäminen. Aivan kuin vastauksena Neuvostoliitolle. Tosin Spacelab vietiin avaruuteen ja tuotiin samalla reissulla pois avaruussukkulalla. 

Neuvostoliitolla oli työpöydällään Saljut avaruusasemaohjelma. Sillä testattiin huoltoalusten ja miehistökapselien telakointia pysyvämmän kokonaisuuden kannalta. Kosmonautit pystyivät työskentelemään pitempään painottomassa tilassa. Leonid Popov ja Valeri Rjumin nauttivat kiertoradasta peräti 184 vuorokauden verran Saljut 6 tehtävän aikana. Kaikki oli selkeää valmistelua isomman avaruusaseman rakentamisessa. 

Helmikuussa 1986 taivaalle jyrisi ensimmäisen osa uutta Mir avaruusasemaa. Viimeistään tuo jyrinä teki selväksi miten Neuvostoliiton päätös jättää kuureissut vain pähkähullujen amerikkalaisten leikiksi olikin osoittautunut järkeväksi päätökseksi. Kommunistit olivat rakentamassa kaupunkia avaruuteen kun jenkit vielä miettivät miten pystyisivät samaan! 

Oliko Moskova onnistunu höynäyttämään amerikkalaiset tuhlaamaan valtavat määrät rahaa turhaan Apollo-projektiin? Akateemisissa piireissä puhuttiin suoraan, että Neuvostoliitto oli käytännössä saavuttanut saman tutkimustiedon luotaimillaan. Halvemmalla ja ilman samoja riskejä joita NASA oli ottanut. Ja kaikesta edistyksestä huolimatta Neuvostoliitolla näytti olevan selkeä etu teknologisella saralla. Mir avaruusasemaa koottiin, mutta kosmonautteja ei koskaan vaivauduttu lähettämään kävelemään Kuun pinnalle. Apollo-projekti oli täten yksi suurimmista turhakkeista ihmiskunnan historiassa.

Vai oliko? 

 Neuvostoliitolla oli oikeasti ollut oma kuulentoprojektinsa. Ja projekti oli hyvin lähellä samaa tasoa kuin Apollo oli ollut ennen maalin saapumista. Vastoin Neuvostoliiton puheita heillä oli oikeasti kova pyrkimys saada kommunisti Kuuhun. Kuulentoprojektin täydellinen epäonnistuminen salattiin. Vasta glasnostin aikakaudella Neuvostoliiton hajotessa tietoja päästettiin julkisuuteen. Ne varmensivat sen mitä useat neuvostoliittolaisia projekteja tarkkailleet olivat arvelleet tapahtuneen jo 1970-luvulla.

Walter Cronkiten ja kumppaneiden puheet avaruuskilpailun yksipuolisesta osallistumisesta eivät koskaan olleet sitä mitä alan asiantuntijat olivat kirjoitelleet. Populaarikirjallisuudessa ja lehdistössä väitettiin Neuvostoliiton jättäytyneen suosiolla kisan ulkopuolelle, koska se ei kiinnostanut heitä. Avaruuskilpa Kuuhun oli vain myytti. Julkisuudessa tuo oli suosituin näkökanta. 

Oikeasti kosmodromin konttoreissa suunniteltiin miehitettyä lentoa Kuuhun. Ensimmäinen vaihe oli kiertää Kuu. 1968-1970 vuosina laukaistiin neljä miehittämätöntä kapselia Kuuhun ja takaisin. Kyseessä oli Zond-ohjelma. Kuulentojen kannalta tärkeät laukaisut vuonna 1967 kuitenkin epäonnistuivat, koska Proto raketissa oli toistuvasti ongelmia. Zond-5 onnistui kiertämään Kuun ja palaamaan kotiin 1968 kuuden päivän pituisella reissulla. Zond-6 toisti saman reissun, mutta paluumatkalla suoritti vaikeamman "kaksoisdippaus" liikkeen Maan ilmakehässä hidastaakseen nopeuttaan. Luotain laskeutui lähes täydellisellä tarkkuudella etukäteen sovitulle alueelle Keski-Aasiassa. Miehitetty lento Kuuhun oli looginen seuraava askel. Neuvostoliiton avaruuslentojen tietosanakirjan sivuilla komeili vuonna 1968 kosmonautti Vladimir Komarovin sanat, jotka julistivat ettei Neuvostoliitto häviäisi kilpajuoksua Kuuhun. Toiset kosmonautit puhuivat jalanjälkien jättämisen Kuun pinnalle olevan pian todellisuutta. Yksityisissä keskusteluissa NASA:n astronauttien kanssa vuonna 1968 Pariisin lentoshown aikana kosmonautit puhuivat tulevista lennoistaan, joissa mainittiin olevan mukana Kuun kiertäminen.

Se selitti Zond-luotaimen paluureissulla tehdyn "kaksoisdippauksen", jolla varmistettiin laskeutumisnopeuden olevan tarpeeksi hellä kapselissa olevalle kosmonautille. Miehittämättömät kapset lämähtivät suuremmalla vauhdilla perille. 

 Zond-luotaimien tarkastelu osoitti niiden olevan muunneltuja Sojuz-kapseleita. Eli miehitetylle lennolle tarkoitettuja. Kuulennon vaativat hapet ja muut elossapitojärjestelmät veisivät tilaa, joten kyytiin tulisi vain yksi kosmonautti. 

 1973 julkaistusta Zond-luotaimen valokuvasta huomattiin heti, että siihen oli asennettuna heittoistuin. Aivan kuten kaikissa edeltävissä yhden kosmonautin kapseleissa.

1970 oli myös suoritettu Maan kiertoradalla raskaalla miehittämättömällä kapselilla lentoradan muutoksia, jotka olivat samanlaisia kuin Apollo-9 tekemä testilento. Neuvostoliitto teki kolme muuta vastaavaa testilentoa kiertoradalla. Nekin olivat aivan samanlaisia harjoituksia kuulentoa varten joita amerikkalaiset olivat tehneet. Lisäksi telakoituvien kapseleiden testilennot vuosina 1967-1969 tehtiin järjestyksessä joka herätti huomiota. Aktiivinen telakoitumisen suorittava kapseli laukaistiin ensin ja kaksi päivää myöhemmin laukaistiin passiivinen telakoitumisen kohdekapseli. Testilennot olivat todella outoja, ellei niillä harjoiteltu kuulentoa varten telakoitumisella yhdistyvien kapselien tehtävää. Jos miehitetty kapseli laukaistaan ensin ja varustekapseli sen jälkeen, niin telakoituminen ja vauhdin lisääminen Kuuta kohti olisivat mahdollisia jälkimmäisen kapselin ensimmäisen kierron aikana. Tämä tehtäisiin sen tähden, että vauhdin lisäämiseen vaadittavat polttoaineet eivät kestäisi niin pitkään kiertoradalla olevan kapselin säiliöissä. Ensin oli saatava ihmiset kiertoradalle ja vasta sen jälkeen varustekapseli polttoaineineen nopeasti tehtävää vauhdinlisäystä varten.

Kosmonautit myös harjoittelivat helikopterilentoja 1960-luvun loppupuolella. Samanlaista harjoittelua joita Apollo-lentojen astronautit tekivät. Kosmonauttien helikopterilennot loppuivat Apollo-lentojen saavutusten jälkeen. Ne olivat kallisarvoisen ajan haaskaamista, jos kosmonautti ei koskaan laskeutuisi Kuuhun.

Haaskaukseksi osoittautui myös söpö Lunohod 1 robotti, sillä astronautit toivat mukanaan enemmän näytteitä ja tekivät enemmän testejä Kuussa kuin robotto oli tehnyt. Vaikka Lunohod 1 tehtävä oli onnistunut, niin vastaavat näyte- ja tutkimusmäärän suorittamiset olisivat vaatineet ainakin tusinan verran samanlaisia robotteja. Tällöin kuulennot olisivat olleet kalliimpia kuin yksi Apollo-lento. Neuvostoliitto lopettikin Lunohod projektin olemattomin fanfaarein vuonna 1972.

Miehitetyn kapselin laukaisu vaatisi vähintään saman kokoisen raketin kuin NASA:n Saturn-5 raketti. Sellaista ei virallisesti ollut olemassa. Sellaisesta kyllä huhuttiin läpi 1960-luvun, mutta huhut tulkittiin vain NASA:n budjettia paisuttavien tempuksi. Vasta 1976 CIA oli koonnut tiedusteluraportin raketista. Niitä oli rakennettu kolme kappaletta. Ensimmäinen tuhoutui tankatessa. Kaksi muuta hajosi nousun aikana kappaleiksi kesällä 1971 ja syksyllä 1972. Valtava rakettiprojekti lopetettiin. Eikä sille voinut olla muuta käyttötarkoitusta kuin Kuuhun tehtävän laukaisun mahdollistaminen viimeistellylle Zond-luotaimelle, joka olisi ensimmäinen miehitetty kapseli. Kaikkiin muihin tarkoituksiin Neuvostoliitolla oli jo valmiit rakettimallit. Jos tämä uusi raketti olisi onnistunut, niin historiakirjat olisivat varmasti aivan toisenlaiset.

Lopulta kaikkein selkein syy Neuvostoliiton kuulentojen epännistumiselle oli Sergei Koroljovin kuolema vuonna 1966. Avaruuslentojen pääinsinööri oli elänyt rasittavaa elämää. Koroljov oli nero, joka suunnitteli valtavan määrän aluksista ja satelliiteista. Hän oli myös vanki. Elämä vankileireillä ja valtavat paineet kommunismihallinnon tyydyttämiseksi eivät tehneet hyvää miehen terveydelle. Avaruusprojektin onnistumisien myötä Koroljov pääsi hieman parempiin oloihin, mutta aseistetut vartijat pysyivät miehen seurana. Nyt niitä perusteltiin kriittisesti tärkeän pääinsinöörin suojelemisella. Miehen nimi pidettiin samasta syystä pois julkisuudesta. Neuvostoliiton imagoon ei sopinut vankityönä tehty avaruustutkimus.

 Koroljovin kohtaloksi koitui epäonnistunut leikkaus. Kirurgina oli silloinen Neuvostoliiton terveysministeri tohtori Boris Petrovskiy. Hänellä ei ollut enää paljon tuoretta kirurgista kokemusta, mutta VIP-potilaan status vaati korkea-arvoista tahoa leikkaussaliin. Olihan sali varattu Koroljovin yksinkertaista peräpukamaleikkausta varten, joten ongelmia ei pitäisi ilmaantua. Mutta miehen sisältä löydettiinkin syöpäkasvaimia, joita Boris päätti leikata samantien pois. Vaativampaan leikkaukseen ei oltu valmistauduttu. Alkoi vakava verenvuoto, jota kirurgi ei saanut kuriin. Paniikista selviydyttyään tohtori vihdoinkin päätti kutsua paremman kirurgin. Saapuessaan tohtori Aleksandr Vishnevskiy tosin vain totesi, ettei leikkaa kuolleita ja marssi pois leikkaussalista. Koroljovin kuoleman myötä kosmodromi menetti kirkkaimman tähtensä. Tekeillä ollut kuulento kärsi valtavasta aivokapasiteetin menetyksestä.

Sergei Koroljov kuuluu kuitenkin lähtemättömästi ihmiskunnan avaruusmatkailun merkittävimpiin nimiin.

Matin kello

Akaan aika -kauppani alahyllyllä on piilossa vanhoja mekaanisia herätyskelloja. Yksi niistä on ruosteessa sisältä ja päältä. Korjauskelvoton Junghans-kello ei koskaan ollut arvokas. Ihan tavallinen peruskello. Jokainen järjevä ihminen olisi heittänyt sen metallijätteisiin ajat sitten. Jos joku tarjoaisi minulle tuhat euroa käteisenä kouraan, en suostuisi myymään sitä hänelle. Tuolla metalliromulla on merkitystä ja historiaa. Moraalifilosofisesti selittäen kellolla on minulle tunnearvoa.

Akaan historiikkikirjassa on mustavalkoinen valokuva 1930-luvulta. Siinä kelloseppä V.V. Linkoaho poseeraa kameralle kelloliikkeessään. Taustalla työpöydän äärellä istuu työhönsä keskittynyt nuori sälli. Hän oli pappani Matti Leinivaara. Kellosepän oppipoikana hänelle oli opetettu perusasiat. Yksi oppitunneista oli oppia miten herätyskello toimii ja miten sellainen kootaan.

Tuolloin oli halvempaa tuoda saksalaiset kellokoneistot palasina Suomeen. Perillä ne kasattiin ja säädettiin tikittäviksi kelloiksi. Näin vältettiin isot tullimaksut, jotka ovat jälleen ajankohtaisia uutisia. Jos liike joutui maahantuomaan kellot kokonaisina, niin kauppiaan viivan alle jäi vähemmän voittoja. Oppipoikien käyttö olikin yleinen tapa ennen ammattikoulujen yleistymistä. Tiedän Matin kasanneen kelloja kyllästymiseen asti liikkeen takahuoneessa. Koska olen itse tehnyt samaa, mutta vain uudemmilla kelloilla. Siksi osaan arvostaa yhtä jäljelle jäänyttä kulunutta herätyskelloa.

Jokaisesta tärkeästä ihmisistä on jäljellä muistojen lisäksi jokin ainutlaatuinen esine. Jokainen niistä näyttää tietämättömälle pelkältä roskalta. Isäni käyttämät naarmuiset työlasit keräävät pölyä kaapissani. Niissä on erikoiset vahvuudet, koska hänelle heitettiin lapsena vahingossa tikka silmään. Kukaan ei näe laseilla hyvin, mutta en millään raaski heittää niitä pois. Eila-muorin itse leikkaamat lehtileikkeet teatteriesitystensä arvosteluista menneiltä vuosikymmeniltä ovat myös tallessa. Ne liimattiin talteen kuluneeseen ruutuvihkoon, joka on sukuni korvaamaton aarre. Kestän jopa sivuihin tarttuneen tupakan tuoksun, kun säilytän niitä.

Tällaista rojua ja rompetta kertyy välttämättä elämän aikana. Kunhan on niin onnekas, että on elämänsä aikana tavannut ihmisiä joista välittää. Jokaisella on jotakin kapistuksia joilla on tunnearvoa. Niin hyvässä tai pahassa.

Toisaalta. Jos joku tarjoaisi minulle kaksi tuhatta euroa tuosta vanhasta kellosta, niin ehkä harkitsisin myymistä. Eihän sen arvoa mitata rahalla, mutta voisin kehittää tunnearvoa myös rahapinkkaa kohtaan. Voin sitten muistella menneitä leppoisasti kunnon kylpyläloman aikana.

 

Julkaistu Akaan Seutu lehdessä 12.3.2025.

Infosota: "Ei tuumaakaan itään" eli NATO-laajentumisesta valehteleminen

Venäjän hyökkäystä Ukrainaan on yritetty perustella mitä erikoisimmilla valheilla. Yksi tietty valhe toistuu sitkeästi vielä kymmenen vuotta Krimin niemimaalle ja Itä-Ukrainaan hyökkäämisen jälkeen. 

Putin julisti hyökkäyksen, koska NATO petti lupauksensa olla laajentumatta itään!

 Argumenttia esitellään kaikkien poliittisten suuntausten suuaukoista täällä länsimaissa. Mielestäni kaikkein fiksuin ja parhaiten perusteltu versio tästä valheesta sijaitsee uudessa syyskuussa julkaistussa Hubris - The Origins of Russia's War Against Ukraine kirjassa. Kirjoittanut Neuvostoliiton ulkopolitiikkaan perehtynyt professori Jonathan Haslam. Jos aiot joskus erehtyä käyttämään NATO-laajentumista argumenttinasi Venäjän suorittamien sotien puolustamisessa, niin luethan ensin tämän kirjan. Sinun ei kannata tuhlata energiaasi ja aikaasi huonompiin tuotoksiin. Kaikki muu netissä löytämäsi twitter-viestit, Youtube-videot ja bloggaukset ovat auttamatta aivan paskaa verrattuna Haslamin esittämään versioon argumentista. Tulen käyttämään Haslamin kirjoituksia jatkossa, jos joku venäjämielinen hyökkäysodan puolustaja esittää kirjan sisältämää fiksua versiota NATO-laajentumisen syyttämisestä. Spoiler: Haslam kirjoittaa ettei Venäjä voi voittaa omaa sotaansa.

Rakas unileluni poseeraa Hubris kirjan kanssa.

 Mutta kuten me kaikki tiedämme, hyvin harva erakoitunut ja sosiaalisesti negatiivinen nörtti tuhlaa kallisarvoista vapaa-aikaansa ostamalla uunituoreita ulkopolitiikkaan keskittyviä kirjoja ja sitten raivobloggaa niistä viikonloppuisin. Hyvin, hyvin harva elämästä syrjäytynyt nörtti. Näemme netissä useammin niitä huonoja ja helposti vääriksi todistettavia argumentteja NATO-laajentumisesta. Joten joudun viipaloimaan niitä täällä blogissani.

 Äskettäin tehtiin tuore suomenkielinen esittelyvideo kyseisestä huonosta argumentista. Uusi tuttavamme Julius Kivi on kääntänyt Jeffrey Sachsin puheen suomeksi. Sekä lisännyt siihen kontekstiksi infoklippejä. Kaikesta yrittämisestä huolimatta video tekee selväksi olennaisen asian:

Mitään sopimusta NATO:n laajentumisen rajoittamiseksi ei koskaan tehty ja allekirjoitettu.

En voinut vastustaa kiusausta. 

 Jeffrey Sachsin puhe Cambridgen luentohallissa sisältää kaikki tutut venäjämieliset versiot Venäjän hyökkäyksen perusteluna. Hieman yllätyin siitä, että geopolitiikan asiantuntijaksi, ekonomistiksi ja professoriksi tituleerattu Sachs sortuu esittämään kaikkein tyhmimmän ja räikeimmällä tavalla pieleen menevän version syyttäessään NATO-laajentumista. Sachs nimittäin väittää, että helmikuussa 1990 olisi Yhdysvaltojen suunnalta luvattu Neuvostoliitolle "ettei NATO laajene tuumaakaan itään". Sehän on puhdasta, tislattua ja jalostettua sekä fermentoitua paskapuhetta.

Hän mainitsee tällaisen lupauksen ainakin kaksi kertaa videolla. Kyseessä on tuttu argumentti, jossa syytetään ulkoministeri James Bakeria. Vierailu Moskovassa oli julkista tietoa. Se mitä silloin puhuttiin ei ollut enää salaista, kun tiedot julkaistiin arkistoista vuonna 2017. Baker kun meni puhumaan Gorbatšoville näin:

"NATO ei liiku tuumakaan itään, jos suostut Saksan yhdistämiseen."

Kokonaisuudessaan Baker puhui näin:

"And the last point. NATO is the mechanism for securing the U.S. presence in Europe. If NATO is liquidated, there will be no such mechanism in Europe. We understand that not only for the Soviet Union but for other European countries as well it is important to have guarantees that if the United States keeps its presence in Germany within the framework of NATO, not an inch of NATO’s present military jurisdiction will spread in an eastern direction. 

We believe that consultations and discussions within the framework of the “two + four” mechanism should guarantee that Germany’s unification will not lead to NATO’s military organization spreading to the east."

Tuosta on yritetty rakentaa jälkeenpäin lupausta NATO-laajentumisen estämiseksi. Valehtelijat kuitenkin aina unohtavat lukea arkistomateriaalia pidemmälle. Baker nimittäin jatkoi samaan hengenvetoon:

These are our thoughts. Perhaps a better way can be found. As of yet, we do not have the Germans’ agreement to this approach. I explained it to Genscher and he only said that he will think it over. As for [French Foreign Minister Roland] Dumas, he liked the idea. Now I have given an account of this approach to you. I repeat, maybe something much better can be created, but we have not been able to do that yet.

Tarkkaavainen lukija huomaa heti mistä on kyse. Miten Baker olisi voinut luvata yhtään mitään NATO-laajentumisesta (jos oletamme virheellisesti hänellä olleen sellaiseen valtuuksia), jos tuolloin ei vielä edes tiedetty miten Saksa haluaa edetä yhdentymisessään. Ei ollut mitenkään varmaa, etteikö yhdentynyt Saksa olisi halunnut kaikkia amerikkalaisia joukkoja pois maastaan. Se mistä he puhuivat liittyi Saksan maaperällä mahdollisesti tapahtuviin muutoksiin NATO-toimialueissa.

Bakerilla ei ollut valtuuksia sellaisiin sopimuksiin, sillä NATO:n jäsenvaltioilla oli aivan omat kantansa siihen miten ja missä NATO saisi lisää jäsenvaltioita. Niistä pitäisi äänestää ja sopia NATO:n sisällä. Jos vaivaudut lukemaan läpi kaikki nuo dokumentit, niin huomaat Bakerin ja Gorbatšovin keskustelun olevan Bakerin utelua siitä miten Neuvostoliitto haluaisi edetä Saksan yhdentymisessä. Baker puhui myös Neuvostoliiton taloudesta, hinnoittelupolitiikasta, Saksan yhdentymisprosessista ja monesta muusta aiheesta.

Toinen hauska tapa todeta tällaiset "Ei tuumakaan itään" höpinät potaskaksi on vain katsoa Euroopan karttaa helmikuulta 1990.  Ota sellainen kartta esille. Noh, googlaa se nopeasti. Noin? Hyvä! Huomaat varmasti heti miksi ei ollut mitään järkeä antaa sellaisia lupauksia. Niille ketkä eivät osaa tai uskalla etsiä kyseistä karttaa verkkokalvojensa eteen voin paljastaa jujun. Miksi Baker olisi luvannut Neuvostoliitolle, ettei NATO laajene tuumaakaan itään, kun Saksasta itään oli heti Neuvostoliiton aluetta? Tarkoittiko Baker muka oikeasti, ettei NATO hyökkää ja valtaa Puolaa?

Sachs ja moni muu venäjämielinen suupaltti kyhää näistä puheista sen valheen, jolla he yrittävät syyttää Yhdysvaltoja (unohtaen kaikki muut NATO-maat) jonkin keksityn lupauksen pettämisestä. He unohtavat, että Gorbatšov itse puhui aiheesta vuonna 2014. Vuonna 1990 puhuttiin vain Saksan sisäisistä asioista NATO:n suhteen, ei koko Euroopan alueesta.

 Tuo Sachsin puhe jatkuu vielä pitkään. Sachs ei puhu ollenkaan siitä miksi entisen Neuvostoliiton jäsenmaat hakivat NATO:n jäseniksi. Koska silloin hän joutuisi puhumaan Venäjän hyökkäyksistä muihin maihin. Puhe sisältää tuttuja vääriä väitteitä edellisistä Infosota teksteistäni. Ei niistä siis enempää.

Joten jos joskus bongaat jonkun toistelevan tuollaisia höpinöitä NATO-laajentumisesta... Osoita ja naura heidän suuntaansa erittäin näkyvästi. Heidän ei tarvitsisi valehdella Bakerin puheista, jos väitteessä olisi jotakin perää.

 

Natsisympatiat nousussa

 Tucker Carlson jatkaa seikkailujaan erikoisten juttujan maailmassa. Miestä ei missään nimessä voi syyttää journalismin tekemisestä. Hän keskittynyt esittelemään erikoisesti ajattelevien ihmisten juttuja. Eikä vaivaa heitä kriittisillä kysymyksillä tai osaa älyllisesti hastaa esitettyjä asioita. Ilmiö toistu erittäin näkyvällä tavalla, kun hän rupatteli kahden tunnin verran Darryl Cooperin kanssa ohjelmassaan. Cooper on saanut mainetta natsi-Saksan maineen kiillottamisesta. Toinen maailmansota pyöritellään hänen puheissaan Winston Churchillin vastuulle. Aatu olisi vain halunnut vahvistaa Eurooppaa Neuvostoliiton uhkaa vastaan, mutta katala ja alkoholisoitunut Winston pakotti Saksan sotimaan kahdella rintamalla! Juutalaisetkin kuolivat keskitetyssä leiritoiminnassa vain sen takia, ettei saksalaisilla ollut sodan aikana tarpeeksi keinoja pitää heistä huolta. Harmillista!

Carlson vain kuuntelee kiltisti ja hämmästelee Cooperin puheita. Episodin seurauksena jotkut ihmettelivät ääneen miksi Tucker antoi areena natsisympatioita omaavalla miehelle. Mutta eihän sellainen ole harvinaista siellä oikeiston folioisemmassa päässä. Siinä missä vasemmiston puolella ihaillaan ja selitellään Neuvostoliiton ja Stalinin tekosia parhain päin, on vastaavaa valoisampaa historian tulkintaa luonnollisesti kaikissa poliittisissa suuntauksissa.

Tänä kesänä tällaiset jutut näyttävät ottavan vauhtia ja uusiokierroksia ympäri internettiä. Uusimmassa Skeptikko-lehdessä kirjoitin erään harvinaisemman juutalaisvastaisen salaliittoteorian uudesta lämmittelystä. Kas näin!

Siionin viisaiden pöytäkirjat on eräs tunnetuimmista kirjallisista väärennöksistä ihmiskunnan historiassa. Venäjän keisarikunnan salaisen poliisin tekele oli kopioitua ja hieman muunneltua tekstiä aikaisemmasta vuonna 1864 julkaistusta satiirisesta pamfletista. Vuonna 1905 julkaistut pöytäkirjat kertoivat kamalasta juutalaisten salajuonesta. He aikoivat tuhota länsimaisen maailman. Kristilliset arvot ja valtajärjestelmät romahtaisivat Euroopassa, kun kulisseissa edistettäisiin korruptiota, pornografiaa ja materialismin arvoja. Pöytäkirjat tehtiin luultavasti pönkittämään tsaarin valtaa, kun sen lietsomalla mielialalla vastustettaisiin vallananastajia ja vallankumouksia. Antisemitismin polttoaineena pöytäkirjat painettiin kierrätettävksi yhä uudelleen muka aitoina. Nähdäänpä niitä levitettävän aitoina tänäänkin joissain internetin sopukoissa.

Pöytäkirjoista ilmestyi vähemmän tunnettu uudempi versio. Turkinsukuinen puolipaimentolaiskansa kasaarit on jäänyt historian havinaan. Kasaarien tarina on jäänyt erittäin puutteelliseksi. Tuota puutetta on täytetty rajulla spekulaatiolla. 700- ja 800- lukujen käänteessä kasaarien parissa tapahtui kääntymistä juutalaisuuteen. Kulttuurillinen vaikutus on jäänyt tuntemattomaksi.

Aškenasijuutalaisten ja kasaarien yhteyttä spekuloitiin ahkerasti juutalaisten sukuhistoriaharrastajien parissa 1970-luvulta lähtien. Geenitutkimuksen avulla päästiin vihdoinkin selvittämään olisiko ns. kasaari-hypoteesi paikkansapitävä. DNA paljasti, ettei aškenasijuutalaisten ja kasaarien välillä ollut sukupuun oksia.

Antisemitistien ja holokaustikieltäjien parissa tehtiin aivan toisenlaisia päätelmiä. Arthur Koestler kirjoitti, parapsykologian harrastamisen lomassa, Kolmastoista heimo kirjan 1976. Koestlerin ideana oli poistaa rasistinen antisemitismi todistamalla, etteivät eurooppalaiset juutalaiset olleet oikeasti seemiläisiä. Kirjan fanit kuitenkin väittivät aškenasijuutalaisten olevan vääriä juutalaisia, jotka polveutuivat kasaareista. Eiväthän aškenasijuutalaiset täten olleet edes juutalaisia. Siksi antisemitistejä ei saisi väittää juutalaisvastaisiksi, vaikka he jatkoivat perinteistä antisemitismiään. Keskustelu voi parhaimmillaan kuvata hämmentäväksi. En suosittele sitä heikkohermoisille.

Samat piirit keksivät myös kasaarien hallitsijoiden olleen juutalaisia. Hallitsijat olivat läpeensä seksuaalisesti moraalittomia ja turmelivat omat sekä ympäröivät heimot. Varmat todisteet puuttuivat, mutta spekulaatiolla sai aikaan hurjia tarinoita mm. eläimiin sekaantumisesta tai babylonialaisesta rahamagiasta. Tarina muovautui ns. kasaarien mafia nimiseksi salaliittoteoriaksi.

Tämän vuosituhannen puolella tarina pysyi pinnalla vain pienten kanavien puheissa ja suljetuissa keskustelupiireissä. Kunnes 2022 Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Telegram-sovelluksiin ilmestyi selityksiä hyökkäykselle. Yksi niistä perustui kasaarien historiaan nykyisen Ukrainan alueella. Väitteiden mukaan rappioituneiden kasaarien hallinta jatkuu vieläkin modernin Ukrainan kulisseissa. Venäjä nähdään Ukrainaa puhdistavana vastavoimana, joka vapauttaa kansan demoniselta vainolta. Klassiset uhkakuvat juutalaisista hallitsemassa maailmaa on saatu kohdistettua Ukrainaan. Kovin moni ei välitä siitä, että samoilla kanavilla toistellaan Ukrainan olevan myös natsihallinnon alaisena. Joka on se yleisempi valhe, jota perustellaan mm. Azov-joukoilla. Kasaarimafia on niin ovela, että se kykenee manipuloimaan Ukrainaan natsihallinnon, pakottaa Venäjän hyökkäämään Ukrainaan ja samalla rampauttaa länsimaiden talouden. Se myös pyrkii tuhoamaan Iranin valtiona. Sekä aiheuttaa kriisin Gazassa. Lisäksi he suorittavat dna-manipulaatiota ja riivauksia vihollisheimojen parissa. Esitetyt väitteet vaihtelevat yleisön ennakkoluulojen mukaan. Tärkeintä tarinoinnissa on vyöryttää syyllisyyttä Ukrainan harteille maailman turvallisuuspoliittisista ongelmista. Useita tunteja kestävät luennot aiheesta ovat kaikkien katseltavissa mm. Youtubessa.

Heinäkuussa tarinatuotiin isomman yleisön eteen. Yhdysvaltalainen poliittinen kommentaattori Candace Owens on päässyt USA:n tv-persoonien top-100 listalle. Hänellä on yli viisi miljoonaa seuraajaa Instagram-palvelussa ja 2,2 miljoonaa tilaajaa Youtube-kanavallaan. Owensin seuraajat ovat konservatiivisemmasta päästä kansakuntaa.

Owens toisti ohjelmassaan yleisimmät väitteet kasaarimafiasta: kamalat kasaarit hallitsevat nykyistä Ukrainaa, jotta pääsisivät tuhoamaan Venäjän. Ennustan, että vuoden loppuun mennessä Owensia fanittavat toistavat ja jakavat ahkerasti eteenpäin kasaarimafia-salaliittoteoriaan liittyviä videoita. Pienen piirin tiedossa, eli salatiedossa, olleet ideat pääsevät isomman yleisön luettavaksi. Siionin viisaiden pöytäkirjat saisivat uuden päivitetyn version. Toivottavasti olen väärässä.

Talvisodan henki

 Olipa kerra Moskova. Moskovasta käsin esitettiin hurjia vaatimuksia ja naapurivaltion aluiden valtaamista. Ei kun siis, liittämistä Venäjään. Sitä varten kasattiin hurja sotajoukko, jonka suunniteltiin valtaavan kiristyksen kohteena oleva naapurimaa vain muutamassa viikossa. Olihan kyseinen maa kahtiajakautunut ja halukas liittymään Moskovan vallan alaisuuteen. Mutta voih! Hyökkäyksen alettua selvisikin, että vastassa oli puolustajia jotka eivät helpolla antaudu. Koko maailma näytti olevan pienemmän altavastaajan puolella. Moskovan toimet tuomittiin kansainvälisesti. 

Nämä sanat vaikuttavat kovin tutuilta niin historian kuin nykypäivän menossa. 

Aivan kuin historia toistelisi samaa filmirullaa. Suomen kokema talvisota ja Ukrainan kokeman invaasion alkusoinnut ovat lähes samasta käsikirjoituksesta poimittuja. Päätin lukaista läpi Ahto Sammon kirjoittaman Talvisodan henki, mielialoja Suomessa talvella 1939-1940 kirjan vuodelta 1989. Suomen Sotatieteellisen Seuran julkaisu kertoo miten suomalaiset ja muu maailma kommentoivat Neuvostoliiton ja pienen naapurinsa välistä sotaa.

Materiaalia on poimittu sanoma- ja puoluelehdistä sekä Maan Turvan tarkkailuraportteja. Näillä seurattiin miten kansalaiset puhuivat ja purkivat tuntojaan sotatilanteesta, hallituksen toimista ja omasta taistelutahdostaan. Se kuuluisa talvisodan henki kun ei ollut mikään itsestäänselvyys ennen talvisotaa. Maassa oli vielä sosiaalidemokraatteja ja kommunisteja, joiden sympatiat neuvostovaltojen aatteille olivat hyvin tiedoissa. Varsinaisen hyökkäyksen alettua vain pesunkestävät kommunistit jäivät toiveikkaina odottamaan Neuvostoliiton voittoa, jotta Suomi vapautettaisiin työlaisten paratiisiksi. Sosiaalidemokraattien piirissä hyökkäys koettiin petokseksi, koska se oli täysin ristiriidassa sen sanoman kanssa jota he olivat itse levittäneet Suomessa. 

 Suomen kommunistisen puolueen pääsihteeri Arvo Tuominen sentään kirjoitti:

"Oli kyse kauhistuttavasta rikoksesta, jossa en voi olla mukana. Olimme suurille työläisjoikoille selittäneet, että Neuvostoliiton erottaa imperialistisista valloista juuri se, ettei se tee kansasta eikä maailman työväenluokan selän takana salaisia sopimuksia tai sotaliittoja, sen diplomatia on julkista, eikä koskaan hyökkää toisen valtion kimppuun, sen politiikka on rauhan politiikkaa, joka tuomitsee sodan hirvittävänä rikoksena. Kuinka nyt voisimme olla mukana tässä rikollisessa toiminnassa, kuinka voisimme katsoa työläisiä silmiin tuntematta itseämme roistoiksi, koska olemme päinvaista opettaneet."

Samat teemat toistuvat myös nykyään, kun Venäjän kannattajat täällä Suomessa väittävät ihan vakavalla naamalla Venäjän olevan anti-imperialistinen voima. Tällainen anti-imperialistinen sanoma onkin aina ollut suosittua imperialistien propagandassa.

Petosta oli palopuheissa myös poliittisen spektrin toisella laidalla. Saksan ja Neuvostoliiton tekemä Molotov-Ribbentrop sopimus ei ollut vielä muiden tiedossa, mutta sen seuraukset olivat kaikkien nähtävissä. Puola oli selkeästi jaettu kahtia Aatun ja Stalinin yhteisymmärryksessä. Baltian maat miehitettiin Puna-armeijalla ilman Saksan vastalauseita. Saksa veti virkailijoidaan pois Suomesta juuri ennen talvisotaa, kun Stalin aloitti kiristystoimet aluevaatimuksillaan. Suomalaiset tiesivät, että Saksa oli jollakin tapaa sopinut jättävänsä Suomen Neuvostoliiton tarjottimelle. Tämä petos oli karvasta nieltävää Isänmaalliselle kansanliikkeelle, joka kovimpana antikommunistisena voimana (Suur-Suomi haaveidensa ohella) oli puhunut Saksan auttavan tällaisissa teoissa. Mutta eipäs auttanut.

Suomen armeijan tilanne oli kaikkea muuta kuin loistava. Kalusto oli vanhaa. Sitä oli liian vähän. Leningradin armeijapiirillä modernimpaa ja voimakkaampaa kalustoa ilma- ja panssarivoimissaan. Suomi olisi alimitoitettu kaikilla osa-alueilla vastustajaansa verrattuna. Mannerheimin ja muiden kenraalien kirjoitukset ja yksityisiksi tarkoitetut puheet tekivät tilanteen selväksi. Suomen puolustusvoimat eivät välttämättä kestäisi kovin pitkään.

Sotapropagandassaan Neuvostoliitto ei millään hallinnut tehokkaan sanoman muokkaamista. Suomalaisille kerrottiin itärajan suunnalta radio-ohjelmissa, etteivät Neuvostoliiton pommittajat pommita siviilikohteita. Mikä oli aikamoinen yllätys kaikille niille kaupungeille, joita Neuvostoliiton pommittajat pommittivat. Tällainen valehtelu aiheutti katkeruutta ja vihaa niille, jotka olivat juuri haudanneet pommituksissa kuolleita läheisiään. Siksi Neuvostoliiton propagandalta putosi heti kättelyssä uskottavuus. Kun he hehkuttivat vallanneensa Suursaaret ja löytäneensä sieltä karmeita todisteita suomalaisten sotilaiden raakuuksista saaren asukkaita kohtaan, niin ohjelman kuulijat saivat rempsakkaat naurut. Saaret oli ihan julkisesti evakuoitu jo lokakuussa. Neuvostojoukkojen julistama urhoollinen taistelu Suursaaren vapauttamiseksi oli myös komediaa suomalaisten torppien parissa, sillä saarta ei oltu ollenkaan puolustettu. Sääliksi kävi enemmän niitä lokkia ja jäniksiä, jotka olivat joutuneet maihinnousua edeltävien pommitusten kohteiksi. Näitä lukemattomia räikeän selkeitä valheita suomalainen vastapropaganda hyödynsi hanakasti.

Rohkenen väittää, että samanlainen propagandasota on käynnissä Ukrainan ja Venäjän välillä.

Tiedonvälityksessä Suomen hallituksella oli opeteltavaa. Operatiivisten periaatteiden takia ei aluksi annettu mitään tiedotusta rintamatilanteesta. Tämä jätti pelikentän täysin neuvostopropagandan pelattavaksi. Kansalaiset kuuntelivat mieluummin edes "ryssän ratioo" kuin hiljaisuutta. Moskovan tiedonannot sodan tilanteesta olivat tietenkin täysin ylimitoitettuja Puna-armeijan saavutuksista. Varsinkin kerrottiin tilanteen olevan niin kamala puolustajien joukoille, ettei Suomi siksi uskalla kertoa tilanteesta kansalaisilleen. Tiedotuksen puuttellisuus aiheutti levottomuutta. Oliko tässä hävitty jo ensimmäisen viikon aikana? Siksi aloitettiin tilannekatsausten antaminen. Niissä ei tarvinnut mennä yksityiskohtiin. Riitti kun vain kerrottiin rintaman kestävän. Joulukuun 10. päivä Maan Turvan raporteissa vihdoinkin huomattiin kansalaisten rohkeuden palanneen, kun päämajan tiedotukset olivat säännöllisiä.

Diplomaattinen venkoilu näyttää kovin tutulta myös menneisyyden ja nykypäivän välillä. Kansainliiton kokouksessa Genevessä Neuvostoliitto kieltäytyi osallistumista talvisotaa käsittelevään tilaisuuteen, sillä Neuvostoliitto ei kuulemma edes ollut missään sodassa Suomen kanssa. Olihan Stalinilla paras mahdollinen suhde Suomen kansanvaltaiseen tasavaltaan Terijoella, joten Kansainliiton tuomitsevat puheet olivat täysin turhia. Tämä johti Neuvostoliiton potkimiseen pois liitosta. Kansainvälisellä rintamalla Suomella oli selkeä kannatus. Se ei vain tahtonut muodostua konkreettisesti aseina ja varusteina. Kansalaisten puheissa pitkin sotaa tiedostettiin, että käytännössä Suomi taisteli yksin. 

Puna-armeijan paraatimarssit ennen hyökkäystä olivat olleet myös suomalaisten nähtävissä. Valtavan armeijan suorituskykyä pelättiin ihan syystä. Mutta sen todellinen kyky suorittaa isoja operaatioita osoittautui lumoukseksi. Illuusio murtui ensimmäisten viikkojen aikana. Aloituksessa käytetyt tykistöasemat eivät edenneet syvemmälle. Vaikka kaikki Pietarin sairaalat olivat täyttyneet haavoittuneista sotilaista. Neuvostoliiton hyökkäyssota ei ollut sellainen tuho kuin Suomi oli pahimmissa peloissaan olettanut. Siksi joulukuun puolivälissä lehdistössä keskusteltiin romahtaisiko punakone, jos Suomi jaksaisi tarpeeksi sinnikkäästi panna hanttiin. Pieni toivon kipinä siinsi horisontissa. Eihän tällainen järjettömyys voisi jatkua pitkään.

Suomen epäonneksi venäläiset saivat rivinsä kuntoon huonon aloituksensa jälkeen.

 Talvisodan loppupuolella viha Saksaa kohtaan nousi. Englannin ja Ranskan julkinen puhe joukkojen lähettämisestä Skandinaviaan tuomittiin Kolmannessa valtakunnassa. Mikä Suomen näkökulmasta oli Suomeen tuotavan avun kieltämistä. Saksalaisissa lehdissä kirjoitettiin Suomeen vietävän aseavun vain "laajentavan sotaa" katalana vehkeilynä. Kaikki aikaisemmin myönteisesti Saksaan suhtautuvat sanomalehdet kirjoittivat nyt kaikkea muuta kuin mairittelevaa sanomaa Aatun maasta.

Toinen selkeä muutos tapahtui Yhdysvaltoja kohtaan. Paljastui, että Venäjän maaperälle saapui aseapua Setä Samulin tehtaista. Aseapua oli myyty 33 miljoonan dollarin arvosta Neuvostoliitolle. Suomeen Amerikasta oli saapunut vapaaehtoisten lahjoittamia roposia. Katkeroituminen vieraiden valtioiden puutteelliseen apuun, vaikka ensin oli julistettu Suomen olevan oikeudellisuuden puolella suurta vääryyttä vastaan, oli ymmärrettävää. Suomi ymmärsi, että tästä oli selviydyttävä yksin. Hammasta purren, vaikka läpi harmaan kiven -mentaliteetti vain vahvistui kansakunnanssa.

Suomalaisten keskustelu siirtoväen kohtelusta muuttui hurjaksi. Siirtoväen huollon keskuksen johtajana toiminut sisäministeri Urho Kekkonen luki läpi kaikki ne valitukset joita Karjalasta saapuneet kirjoittivat. Hän joutui ärähtämään ja puhui häpeävänsä sitä millaista kohtelua suomalaiset tekivät toisiaan kohtaan kriisin keskellä. Mitä varakkaampi tupa sitä enemmän siellä karsastettiin siirtoväkeä. Isot kartanot pidettiin mieluummin tyhjinä kuin uusien tulokkaiden asuttamina. Vähissä oloissa elävät ottivat siirtoväen paremmin vastaan. Karjalasta saapui myös oksia sukupuustani, kun äitini kantoivat sen mitä jaksoivat tullessaan Suojärveltä Hämeeseen.

Talvisodan henki kirjaa lukiessa tulee välttämättä verrattua entisiä tapahtumia nykyisyyteen. Vertaukset Ukrainan puolustussotaan tulevat pakostamin mieleen. Jatkosotaan liittyva samanlainen kirja täytyy metsästää jostain seuraavaksi lukuelämyksekseni.

Graham Hancock ja muinaiset vihjailut mysteerien salaperäisistä arvoituksista

 Aina silloin tällöin minulle tulee ikävä kreationistejä. Se tuotantokoneisto jolla he tekivät niitä dokumenttielokuviaan oli joskus ihan ok. Ohjelmien sisältö oli potaskaa, mutta niitä kuvattiin kauniissa maisemissa ja silloin tällöin sekaan lipsahti ihan oikeaa tiedettä.

Näihin nostalgisiin tunnelmiin tupsahti Netflixin uusin pseudohistoriasarja Sivilisaatiot ennen ihmistä. Sarja saavutti isoja katselulukuja ympäri maailmaa. Netflixin Top-10 listalle pääseminen joulukuun aikana on upea saavutus. 

Ohjelma on tehty kunnon budjetilla. Kamera kiertää ympäri maailmaa. Myös lennokkien kantamana, joten katsojat pääsevät nauttimaan kauniista luonnosta ja henkeäsalpaavan komeista vuoristoista. Kuumat aavikot, tiheät viidakot ja muinaiset merenrannat eivät ole esteenä kuvausryhmälle. Muinaisia raunioita ja rakennelmia esitellään tyylikkäämmin kuin lehtien sivuilta koskaan voisi kokea. Juontaja Graham Hancock seisoo usein samoissa kuvissa pohdiskelevan näköisenä, kun kamera kiertää hänen ympärillään.

Kyseessä on kirjailija/toimittaja Hancockin kirjoihin perustuva projekti. Mies nousi kuuluisuuteen 90-luvulla, kun kirjoja osteltiin huuhaa-messuilla suurella innolla. Jopa yli seitsemän miljoonaa kappaletta. Hancockista muovautui uuden sukupolven Charles Berlitz. Netflix-sarjan kahdeksan jaksoa esittelevät Hancockin perusidean: ihmiskunnan sivilisaatio onkin paljon vanhempi ja edistyneempi kuin uskomme. Useita tuhansia vuosia vanhempia. Noin 12 000 vuotta sitten kadonnut sivilisaatio oli meitä edistyneempi kosmisella tietoisuuden tasolla, jolla muovataan materiaa mielen voimalla. 

Skeptikon kannalta on aina lannistavan masentavaa, että Hancockin kaltaiset tyypit saavat rahoitusta ja mainetta, mutta oikeaa historiantutkimusta tekevät tieteen popularisoijat jäävät keräämään pölyä. Sattumalta Hancockin poika Sean Hancock työskentelee Netflixillä. Toisaalta, tällainen mielikuvitusta kutitteleva spekulatiivinen ajatusleikki muinaisista ihmisistä on varmasti viihdyttävämpää kuin kuiva luento jostain Apenniinien niemimaan syötävien hedelmien historiasta.

Hancockin ideat ovat myös ristiriidassa raamatullisen luomisopin kanssa, joten jopa kreationistit ovat kirjoitelleet debunkkausta muinaisista sivilisaatioista. Se miten kreationistit kritisoivat pseudohistorioitsijan ajatuksenkulkua on kutkuttavan herkullista.

What I will say is that Hancock’s approach will interpret any piece of data through his (materialistic, but ‘anti-establishment’) worldview, much the same way as a ‘mainstream’ evolutionist will do. In one sense, he is following the ‘evidentialist approach’, but he goes too far in that all his evidence is ‘cherry picked’ to support his theory. At CMI we are presuppositional, meaning we start with the Bible and treat it as the only filter with which to interpret historical data. Having said that, it will appear to outsiders that we are evidentialists also, meaning we actively look for evidence that supports the Bible. But unlike Hancock, we are upfront about our ‘bias’, which is for the Bible and its inerrant teaching on earth history (Creation, Flood, Babel, etc.).

 

Eli kreationistit sentään avoimesti myöntävät ennakko-oletuksena toimivan suodattimensa. Hancock ei näytä näkevän omaa viitekehystään historian tulkitsemisessa.

Hancockin puheet omista ideoistaan jäävät sinne hillitympään päähän Sivilisaatiot ennen ihmistä sarjassa. Hän kuvailee katsojille tuntemamme ihmiskunnan edelläkävijöitä ympäripyöreästi erittäin viisaiksi. He osasivat monimutkaisia arkitehtuurisia periaatteita. He kykenivät kohdistamaan rakennelmiaan tähtien mukaan. Vain Hancockin kirjoja lukeneet tietävät kuinka paljon villimpiä vihjailut muinaisten kyvyistä ovat.

Eikä enää kannata edes mainita The Mars Mystery: A Tale of the End of Two Worlds kirjaa vuodelta 1998, jossa Hancock argumentoi muinaisten sivilisaatioiden asuttaneen myös Mars planeettaa. Hän ei enää kannata tällaisia ideoita. Tuolloin hän heristeli verbaalista nyrkkiään NASA:n suuntaa, joka muka halusi salata todisteet punaisen planeetan rakennuksista. Eikä koskaan selittänyt mikä logiikka olisi salata asioita jotka julkaisemalla rahoitus Mars-matkoille räjähtäisi stratosfääreihin asti. Nyt heristelyn kohteena ovat arkeologit.

Hancockilla ei ole alan koulutusta. Se tulee ilmi usein eri tavoin. Tavallinen pulliainen huomaa tämän, kun haastaa itseään juomapelin kautta. Ota aina ryyppy, kun Hancock esittää todisteita muinaista kadonneista sivilisaatioita. Eikä siis vain puhu sellaisista ja vihjaile sellaisten olleen tietämiemme sivilisaatioiden taustalla. Päätät maratoonikatselusi kuivin suin.

Huomion arvoista on myös se, että hän rakentaa väitteensä oikeiden tutkijoiden tekemälle työlle. Näen siinä toistoa kreationistien tuotoksille, joissa evoluutioteoria muka kumotaan aina ja ikuisesti biologien tai paleontologien omalla tutkimustyöllä.

Takaisin Sivilisaatiot ennen ihmistä sarjan pariin. Arkeologien ahkeran työn tuloksista kerrotaan jokaisessa jaksossa. Tutkijaryhmät ja heidän käyttämänsä menetelmät esitellään helposti ymmärrettävillä tavoilla. Aloitusjaksossa esitelty Gunung Padang on Kaakkois-Aasian suurimpia megaliittisia rakennelmia. Vasta viime vuosikymmenien aikana tutkat ja seismiset tomografiat ovat paljastaneet kummun sisältä uusia kammioita. Gunung Padang on rakennettu vanhempien ja vanhempien kerrosten päälle. Kummun sisällä on pyramidimainen kokonaisuus. Alueen sivilisaation ikää on löytöjen perusteella arvioitu huomattavasti vanhemmaksi, Hancock kertoo katsojille.

Loppupuolella jaksoja vieraillaan Pohjois-Amerikassa Serpent Mound kummuilla. Niiden piirteistä voidaan päätellä, että kumpuja on rakennettu taivaankappaleiden liikkeitä mukaileviksi. Kesäpäivänseisauksen aikana auringonlasku kohdistuu käärmekuvion pään kohdalle. Hancock väittää, että arkeologit eivät halua myöntää tällaista yhteyttä. Johon arkeologit ovat pettyneen huokeilevasti vastailleet, että he itse löysivät ne yhteydet. Hancock ei mainitse nimeltä Clark ja Marjorie Hardmanin tekemää havaintoa. Ohjelman narratiiviin ei sovi puhe arkeologeista, jotka tekevät juuri sitä jota Hancock väittää heidän välttävän.

Samanlainen valikoitu puhe ja olkiukkojen rakentelu toistuvat jokaisessa jaksossa. Kokonaisuutena katsojille jää vaikutelma arkeologeista, jotka ovat jumittuneet omiin kuoppiinsa. Siis vertauskuvauksellisiin kuoppiin, ei niihin oikeisiin kaiva.... noh, tajuatte varmasti mitä tarkoitin. 

Tarjolla olisi poikkitieteellisiä keinoja tutkija ja saada tietoa, kuten Hancock jokaisessa jaksossa esittelee. Valitettavasti jääräpäiset akateemikot eivät vaan halua oppia uusia temppuja. Tätä jääräpäisyyttä havainnoidaan Hancockiin kohdistuneilla, vähemmän kohteliailla, reaktioilla eri arkeologissa kohteissa. Hänestä ei tykätä arkeologien parissa. Valitettavasti pelkät käytöstavat eivät kerro onko esitetty argumentti totta vai potaskaa. Kohtelias mies voi valehdella. Kiroileva mies voi puhua totta. Hancock haluaa selkeästi esiintyä tarinan uhrina.

Hancock kuvailee arkeologien vähättelevän kivikautisten ihmisten älykkyyttä. Löydetyt maalaukset, työkalut ja rakennelmat tuottavat vain pettyneitä tuhahduksia arkeologien kahvipöydissä! Kulttuurin monimuotoisuutta ei kuulemma osata arvostaa valtavirran piirissä. Onneksi Hancockin kaltaiset avoimet mielet ovat valmiina puolustamaan menneisyyden arvoa. Toisin kuin menneiden sukupolvien kasvoille sylkevä akateeminen maailma.

Ohjelman ensi-illasta seurasi useita reaktiovideoita, joissa hämmästeltiin ihmiskunnan erikoisempaa historiaa. Pseudohistorian suosio ryöpsähti aiheeksi jopa minun seuraamillani videopelikanavilla. Onneksi Youtubesta löytyy runsaasti arkeologeja, jotka erehtyivät katsomaan samaa ohjelmaa. Archeologist reacts to Hancock -hakusanoilla löydät varmasti runsaasti kuunneltavaa.

Suosittelen Stefan Milon kaksi tuntia kestävää sessiota sohvalla. Milon käy läpi jokaisen jakson ja osaa puhua Hancockin ongelmista selkeään tyyliin.

 

Virusdenialismin alkeet osa 3: Hohtavien lehtien ongelma

 Virusdenialismin oudossa maailmassa ei ole tapahtunut suuria muutoksia tänä vuonna. Erilaisten kuppikuntien välisissä videopalavereissa on ilmennyt pientä kitkaa, kun Wuhanin laboratoriovuoto on ollut uutisissa. Miten laboratoriosta voisi vuotaa mitään virusta, koska viruksia ei ole olemassa? Myös Pietarin trollit aiheuttivat ongelmia virusdenialisteille, sillä puheet Ukrainassa olevista bioaselaboratorioista olisi tarkoittaneet, että NATO:lla on koeputkissaan viruksia. Sehän ei myöskään sovi denialismin maailmankuvaan. Covid-19 pandemian kohdalla virtuaalisesti tukkanuottasilla olivat virusdenialistit ja taudin vaarallisuuden vähättelijät.

Yritän seurata denialistien omia keskusteluja aina kun jaksan. Esim. 5G-covid salaliittoteorioista sekä vaihtoehtohoidoilla rahastanut Tom Cowan keskusteli homeopaatti, astrologi ja virusdenialisti Eric Coppolinon esittämistä kysymyksistä. Väitteenä on, että virusten perimästä ei pystytä päättelemään onko viruksia olemassa. Jos haluat sijoittaa yli tunnin vapaa-ajastasi videon parissa, niin ole hyvä. Keskityn tällä kertaa vain yhteen aiheeseen.

Videon 40 minuutin kohdalla puhutaan uusien virusten soluviljelystä, joka ei ole hänen mielestään mitenkään tieteellistä. Tai kuten Cowan kuvailee tutkimusta: "Uncontrolled scientific fantasy land." Soluviljemän solut eivät denialismin maailmassa hajoa niissä rakennettavien virusten takia (syitä hajoamiselle on tietenkin useita erilaisia). Kun elektronimikroskoopit kuvaavat viruksia, niin kuvissa on vain hajonneiden solujen jäänteitä. Joten tutkijoiden käyttämät virukset, joita he laittavat soluviljelmiin, eivät voi olla viruksia. Jos näytteistä löydetään RNA-pätkiä, niin ne eivät liity viruksiin.

 Entäpä jos tutkijat kykenisivät muokkaamaan RNA-virusten perimää? Ja tuo muutos vaikuttaisi siihen miten virus vaikuttaa soluissa ja eliöissä? Ja tuo muutos olisi ihan nähtävissä eliöstä ilman solujen sisään kurkistamista?

Tupakan mosaiikkivirus on juuri tällainen tapaus. Eikä pelkästään sen takia, että viruksen aiheuttavat muutokset on nähtävissä lehdistä. Jos ei usko viruksiin, niin näitä kuvioita lehdissä voi syyttää vaikka kasvien stressistä, puutostaudeista, huonosta mullasta tai 5G-verkon häiriöistä. Kaikesta muusta paitsi viruksista.

Tällaisia lehtiä nähtiin kauan ennen kuin kyseistä mosaiikkivirusta oli löydetty. Tieteen kehittyessä opittiin lukemaan virusten sisältämää RNA:ta. Tieteen kehittyessä lisää opittiin muokkamaan tuota RNA:ta. 

Juuri näin tehtiin vuonna 1998: Tobacco mosaic virus infection induces severe morphological changes of the endoplasmic reticulum

Tupakan mosaiikkiviruksen (TMV) perimän sekaan asennettiin fluoresenssia tuottavan proteiinin tiedot. Kasviin tartutettiin viruksia. Niiden annettin levitä kasvisoluissa, kuten TMV normaalisti leviää. Lehtiä kuvattiin kolmen ja viiden päivän välein fluoresenssimikroskoopilla. TMV:n sisältämän fluoresenssin erottaminen kasvien omasta fluoresenssista onnistuu valon spektrin eroja vertailemalla. Havaittiin juuri sitä spektriä jota ennustettiin nähtävän TMV:n proteiineista. Näin voidaan nähdä selkeät alueet joissa on pelkästään viruksen valoa.

Jotta TMV pääsee leviämään kasvisolusta kasvisoluun on sen tuotettava tiettyjä proteiineja. Nämä proteiinit muokkaavat kasvisolujen soluseinien välillä oleviaen plasmodesmien kokoa isommaksi. Muokkaamalla viruksen liikkumiseen vaikuttavaa proteiinia tutkijat voivat fluoresenssin avulla seurata miten viruksen leviämisen muuttumista kasveissa.

Tutkijat muokkasivat TMV:n perimää. 

TMV levisi kasvisoluissa kuten sen on seurattu leviävän. 

TMV:n sisältämä fluoresenssiä aiheuttava proteiini levisi viruksen mukana.

Jos viruksia ei ole olemassa, niin mikä aiheuttaa fluoresenssin kasvien lehdissä?

Virusdenialismin alkeet osa 1: mikrobiteorian unohtaminen

Virusdenialismin alkeet osa 2: psykiatri Andrew Kaufmanin eksosomit

 

Kielletyt leikit - Tanssin kieltämisen historia Suomessa

Kotimaamme moraalinen selkäranka on ollut useiden kiropraktikkojen taivuteltavana. Meitä edeltävien sukupolvien käsitykset siveettömyydestä ovat varmasti hurjan erilaisia verrattuna nykyiseen menoon. Mutta kuinka paljon?

Mainion katsauksen historiaan saa Kielletyt leikit - Tanssin kieltämisen historia Suomessa 1888-1948 kirjasta. Suomen historian dosentti Marko Tikka ja historiantutkija Seija-Leena Nevala ovat kirjoittaneen kotimaisen tanssikiellon vaiheista. Tällä vuosituhannella luettuna silloinen moraalipaniikki vaikuttaa kuin oudosta vaihtoehtotodellisuudesta poimitulta. Kielletyt leikit käy läpi sen mistä tämä tanssahtelun vastustaminen kumpusi, miten se vahvistui ja miten siitä lopulta päästiin eroon.

Nykyaikana ei ehkä pystytä hahmottamaan miten suurella tarmolla silloin vastustettiin tanssimista. Ilmiö voi olla monelle tuttu pelkästään Footloose elokuvasta.  Harvempi muistaa tai tietää, että täällä Suomessa tanssi kiellettiin ihan lailla joulukuussa 1939. Ei sopinut ilotella julkisesti samalla kun rintamalta tuli sankarivainajia haudattavaksi. Tätä kieltoa oli helppo perustella, sillä taustalla oli laajempi kulttuurillinen tanssivastaisuus. 

Kaikkien suurinta vastustusta sai tietty tanssimisen muoto, jota tapahtui eniten maaseudulla. Poikaporukka kiersi kylää kysellen lupaa järjestää nurkkatansseille jossain ladossa tai tuvassa. Kun lupa saatiin, niin porukka hajaantui. Piti etsiä pelimanni säestämään rytmiä. Loput kävivät pyytämässä tyttöjä tansseihin. Siihen piti saada äitien suostumus, jota ei millään myönnetty ekalla kerralla. Täytyi kovaan ääneen voivotella nuorison nykymenoa, mutta sen jälkeen tytöt saivat lähteä.

Juuri tällaiset nurkkatanssit olivat ne pahin ja syntisin illanvieton muoto. Tanssimista suvaittiin, jos tapahtui sukujuhlissa ja sille sopivien juhlapäivien aikana. Nurkkatansseja voitiin pitää keskellä viikkoa! Tai sunnuntaina pyhäpäivänä! Tämä takasi sitkeän ja kovaäänisen paheksunnan liperikaulusten suunnalta.

Aihetta käsiteltiin kirkolliskokouksissa asti. Useampi pappi vastusti jyrkästi tanssia. Tanhua ja polkkaa poljettiin jopa pyhäpäivinä. Sielunhoito oli jäänyt täysin unholaan nuorison kiinnostuskohteina. Nuorisoseurojen tarjoamat sivistävät luennot ja harrastustoiminta jäivät toiseksi tanssin houkutuksille. Siksi seurojen toimintalistalla olikin, kaiken muun aktiviteetin jälkeen, tanssia. Se oli paras keino saada nuoret mukaan toimintaan. Tätä realiteettia voivoteltiin usein nuorisoseurojen johtajien kirjoituksissa. Pelkkä siveellisen elämän parhaita puolia kehuva puhe kun ei saanut saleja täyteen.

Työväki osasi käyttää tanssia värväämisessä. He olivat se taho, joka uskalsi avoimesti puhua tälleisten rientojen puolesta. Työväentaloilla järjestettiin iltamia joihin sisältyi takuuvarmasti tanssimista. Se sai nuoret mukaan menoihin. Sisällisodan aikana tanssiminen oli entistä pahempaa. Veljessodan kamaluuksien seassa ei sopinut nauttia elämästä. Sodan jälkeen työväen kanta tanssin hyväksymisestä muuttui. Häviäjien oli pakko tuomita maallistumiseksi leimattu hauskanpito. Samoin kansakunna jakautumisen pääteltiin tapahtuneen moraalisen rappion seurauksena. Siihen oli pakko olla osallisina, mikäs muukaan, tanssiminen.

Kieltolain aikakaudella syntinen meno vain yltyi. Tanssikapakoiden suosio kasvoi. Kaupunkien sivukaduille ilmestyi nuoria houkuttelevia liiketiloja. Siellä miehet ja naiset olivat entistä sopimattomammin yhdessä. Naisten sukupuolimoraalin valvonta oli käymässä mahdottomaksi. Uudet tanssityylit olivat myös järkyttävän rumia ja laahustavia verrattuna perinteisiin. Se todisti nuorison veltosta kunnosta.

Julkinen valitus musiikkien viettelevästä voimasta oli useiden lehtien palstoilla. 

"Kahvilaelämä kyllä tuottaa sellaista turmiota, mitä täällä maanviljelilä Luoma-aho mainitsi, mutta vielä paljon suurempaa tuhoa tuottavat tanssikapakat. Niistä kuuluva remu ja soitto viekoittelevat nuorisoa näihin kapakoihin. Sitte ne ovat alkuna huonolle elämälle. Tämmöiset tanssipaikat olisi tykkänään kiellettävä."

Näin kirjoitti kirkolliskokouksessa kansakouluntarkastaja Jaakko Laurila vuonna 1933. Samanlaisia lausuntoja riitti monelta sivistystyötä tekeviltä tahoilta edeltäviltä vuosikymmeniltä. Näitä lainauksia lukiessani minun oli pakko nauraa. Kunnes muistin millaisella puheilla minun aikakaudellani on vastustettu tiettyjä sarjakuvia, väkivaltaisia televisio-ohjelmia, roolipelejä, videopelejä, internettiä. Puritaanien määrä on vakio yhteiskunnassamme. Heidän kohteensa vain vaihtuu.

Kiertääkö moraalin kiertokulku jossain takaisin kuorolaulun ja torvisoiton pariin? Saammeko silloin kauhistella nuorison pakkomiellettä puhaltaa torviin eroottisella tavalla?

TikTok VS Rooman imperiumi

 Siitä on useampi kuukausi kun eräs TikTok videoita tekevä @momllennial_ , eli Donna D2 nimimerkki onnistui trollaamaan historioitsijoita. Tai ainakin toivon, että hän vain trollasi saadakseen takuuvarmoja vastauksia. Huomiota kertyi nopeaan tahtiin. Videot saivat jopa yli 100 000 katselukertaa. Niistä kirjoitettiin nettiartikkeleita. Donna D2 oli siis selkeästi taitava trolli. Trollilla tarkoitan sen parasta versiota, eli henkilöä joka tarkoituksella naruttaa ja jekuttaa jutuillaan toisista irti puheita, joita he eivät muuten sanoisi.

Väitteenä oli, että muinainen Rooman kulttuuri oli oikeastaan kreikkalaista kulttuuria. Rooman valtakunnalla ei ollut sellaista vaikutusvaltaa kuin historoitsijat antavat ymmärtää. Sen sijaan Kreikka hallitsi näillä alueilla. Historijoitsijoilla ei ole suoria todisteita virallisesta historiasta. Selitykset siitä että papyrus on muka kuihtunut pois vuosisatojen aikana on vain käsien heiluttelua, jolla viralliseen historiaan uskovat yrittävät puolustaa Rooman valtakuntaa. Latina on kielenä tekaistu/keksitty vuosisatoja jälkeenpäin, kuin väitetty Rooman valtakunta oli muka olemassa. Pompeijin tuho oli lavastettu, koska oikeasti kaupunki oli kreikkalainen kaupunki. Propagandalla, huijauksilla ja vuosisatoja kestäneellä salaliitolla kirkko luotiin antiikin Rooma, jolla tuettiin katolisen kirkon arvovaltaa.

Sitten seurasin läpi kyseisen TikTokkaajan useamman videon saamia vastauksia ja sitä miten hän vastasi saamiinsa vastauksiin. Olin väärässä. Donna D2 ei taidakaan olla taitava klassinen trolli. Hän ihan oikeasti uskoo siihen mitä sanoi videoillaan. Aggressiivinen hyökkäys muita TikTok-tilejä vastaan ei ole sellaista jota itse teen trol... siis jos olisin trolli, niin tekisin.

Ja miksipä ei uskoisi omiin puheisiinsa. Onhan meillä täällä ihmiskunnan joukossa ihmisiä, jotka uskovat nuoren Maailman kreationismiin tai siihen ettei viruksia ole olemassa. Miksei myös ihmisiä jotka eivät usko Rooman valtakuntaan. Onhan muotia väittää, ettei asiantuntijoihin kannata uskoa, jos tarjolla on twitterissä FreedomPatriotEagle:n kirjoituksia.

Donna D2 on hyvin luultavasti lukenut Anatoli Fomenkon Uusi kronologia kirjan. Ja ottanut sen totena.

Minun ei tarvitse edes tarkistaa, mutta tällä hetkellä jossain internetin nurkassa on parhaillaan menossa kihisevä ja kasvava joukko, joka uskoo aivan samalla tavalla kuin Donna D2. Donnan TikTok videoiden kommenteissa on valmiina tällaisia faneja. He ovat valtavirtaa vastaan ja tulkitsevat histoaa omalla tavallaan. Tällaisia vaihtoehtohistorian faneja löytyy ympäri maailmaa. Yleensä taustalla on halua esittää oman kulttuurin ylivoimaa muihin verrattuna. Myös Suomessa on muinaisen Suur-Suomen kannattajia. 

Ennustan, että tulemme tämän vuoden aikana näkemään lisää Donna D2:n kaltaisia videoita, mutta muilta suunnilta. Se on vain yksi salaliittoteoria lisää kaikkien nykyisten salaliittoteorioiden joukkoon. Metodit historiallisen Rooman vaikutusvallan kyseenalaistamiseksi ovat tuttuja muiden salaliittoteorioiden rakentamisessa.

Ainoa seuraamisen arvoinen vastaus tuohon väitteeseen olemattomasta Rooman kulttuurista on Lady of the Libraryn video. Hän debunkkaa yksitellen, kärsivällisesti, monelta suunnalta ja äärimmäisen loogisesti Donna D2:n kamaa. Ota popcornit valmiiksi ja nauti showsta.