24.8.19

Homeopaatit pulassa Suomessa

Huomenta Suomi tarjoili katsojilleen kahdeksan minuutin verran homeopaattien haastattelua. Satu Järvilehto ja Katja Rikala ovat kirjoittaneet uuden opaskirjan homeopatian jännittävään maailmaan. Toimittaja Ivan Puopolo toimii ihanan kriittisenä ja haastavana haastattelijana. Valtakunnallisessa ohjelmassa homeopaatit puhuvat sellaiselle yleisölle, joka ei välttämättä tiedä edes homeopatian alkeita.

Omasta kokemuksestani väitän, että homeopatian johtohahmot puhuvat eri tavalla erilaisille yleisöille. Kun he olettavat yleisön koostuvan pelkästään homeopatiaan suotuisasti suhtautuvista ihmisistä, niin homeopaatit esittelevät mitä upeampia paranemistarinoita. Huomasin tämän muutoksen, kun osallistuin homeopaattien luennolle. Minut tunnistettiin yleisöstä ennen tapahtuman alkua. Yksi homeopaateista päättikin peitellä pois esityksestään sellaisten asiakkaiden tietoja, joiden sairauksia oli hoitanut.

Muistutuksena vielä sellainen jännä muisto netin kätkeistö, että homeopaatti Järvilehdon mielestä homeopatia toimii mm. ebolaa vastaan. Pidä tämä mielessä, kun käydään läpi tulevaa Järvilehdon haastattelua.



Sitten siihen haastattelun kimppuun.

Puopolo nostaa esiin lainauksen Järvilehdon kotisivulta: "Vielä ei osata sanoa mihin homeopaattisten lääkkeiden vaikutus perustuu."

Johon Puopolo toteaa homeopatian "täysin vaikuttamattomaksi" tieteellisten tutkimusten perusteella. Johon voisimme tarkentaa, että tutkitun tiedon perusteella homeopatian hoitoteho jää lumevaikutuksen tasolle. Hän kertoo meta-analyyseistä jotka ovat päätyneet samaan.

Toisaalta meidän ei tarvitse tietää mihin homeopatian vaikutus perustuisi, sillä homeopatian hoitoteho on mitattavissa ilman mitään tietoa miten se toimii. Aivan samalla tavalla kuin voisimme testata toimiiko jokin mystinen scifi-ase vetämällä vain liipasimesta, tietämättä millaisella miniatyrisoidulla plasma-reaktorilla se toimii. Homeopatian vaikutusmekanismi on aivan yhdentekevä sen kannalta onko homeopatialla hoitotehoa.

Toimittaja kysyy miksi homeopaatit sanovat homeopaattisten valmisteiden vaikuttavan, vaikka on selkeä tieteellinen konsensus etteivät ne vaikuta.

Johon Järvilehto vastaa: "Se on hyvä kysymys. Sitähän ei tiedetä sitä vaikutusmekanismia." "Tiedetään nyt kuitenkin, ettei se ole pelkkää vettä. Se lääkeaine sisältää niitä lähtöaineita." ja "Käytännössä se on pelkkää vettä" 

Siis mitä se homeopaattinen valmiste sitten on? Vettä vai myös niitä ennen laimentamista käytettyjä ainesosia? Mehän tiedämme, että kemiallisesti homeopaattiseen valmisteeseen ei enää jää niitä ainesosia. Kemian ja fysiikan kannalta homeopatia on siitä jännittävä uskomus, että vesimolekyyliin pystyy jotenkin muka tallentumaan vesimolekyyliä kymmen- tai satakertaisesti monimutkaisemman molekyylin/molekyyliryhmien tiedot. Tai tiettyjen valonsäteiden tiedot. Tai tiettyjen muurien tiedot.

Järvilehto paljastaa uusimpien tutkimusten löytäneen ns. nanopartikkeleita homeopaattisista valmisteista. Mutta toistaiseksi kukaan ei tiedä miten ne vaikuttavat siellä kehoissa.

Järvilehto vetoaa myös siihen, että niitä tutkimuksia on myös toiseen suuntaan. On tehty kliinisiä tutkimuksia, joissa on hoidettu lasten keuhkoputken tulehduksia homeopaattisesti ja antibiooteilla. Ja näistä löytyy tutkimuksia, joissa se homeopaattinen ryhmä on ollut parempi.

Johon toimittaja kysyy miksi Suomen lääkäriliitto ja käytännössä koko tiedeyhteisö sanoo toisin.

"Niin. Se on hyvä kysymys."

Tämä on se perinteinen vihjailu siitä, että Iso Lääketeollisuus pelkää homeopatian vievän heidän markkina-alueensa. Tutkijat salaavat ja peittelevät homeopatian uskomattoman upeita hoitotuloksia. Suomen Terveysjärjestön puheenjohtaja Merja Lindströmin on kertonut, että jopa kuolemaa odottava koomapotilas herätettiin henkiin homeopaattisella Arnicalla! Tällaista Lindstöm puhui vuonna 2009 Tampereella, koska luultavasti oletti yleisön olevan skeptikoista vapaa vyöhyke. Ei ollut. Juuri tämän takia toimittajien kannattaa olla tietoisia siitä, että homeopaatit pelaavat kahdella eri pakalla.

Järvilehto muistuttaa myös, ettei koko tiedeyhteisö ole homeopatiaa vastaan. Hän mainitsee ranskalaisen virologi Luc Montagnierin. Järvilehdon mukaan Montagnierin mielestä homeopaattisilla valmisteilla on vaikutusta.

Yritän kerrata lyhyesti: virologin nanopartikkelipaperi oli huonoa tasoa. Sitä ei julkaistu tieteellisessä julkaisussa. Tutkimusmetodia ei selitetty hyvin. Eikä tuloksia ole pystytty toistamaan. Hän uskoo elektromagneettisten signaalien siirtyvän DNA:sta soluihin. Jonkinlaisella teleportaation kaltaisella tavalla. On hyvin vaikea päästä selville siitä miten Montagnierin kirjoitukset liittyvät siihen miten homeopatia voisi toimia, sillä miehen tuotokset ovat (kiltisti sanottuna) äärimmäisen hypoteesimaisia.

Olisi erittäin mielenkiintoista nähdä miten Järvilehto yrittäisi selittää mitä Montagnieri oli tutkinut. Se olisi varmasti erilainen tulkinta kuin ScienceBasedMedicine-sivuston selostus.

Järvilehto vaihtaa aiheen omaan työhönsä.

"Mun omakohtainen juttu miks mä olen homeopaatti on se, että mä olen tehnyt tätä kohta kymmenen vuotta. Päätoimisesti työkseni. Ja mulle tulee neljästä viiteen ihmistä joka arkipäivä homeopaatin vastaanotolle.[...]Niin, ne vaan tulee. Asiat toimii. Ne saa apua siitä. Ne on fiksuja ihmisiä."

Suosio ei vielä tarkoita, että hoitomuoto toimii. Eikä anekdoottien kokoelma ole tutkimustietoa.

Toimittaja vertaa tilannetta ilmastotieteeseen, jossa enemmistö tutkijoista ajattelee ilmastonmuutoksen olevan totta. Homeopaatit ovat samaa mieltä tämän enemmistön kanssa. Mutta eivät sitten lääketieteellisen enemmistön kanssa. Miksi?

Katja Rikala "Koska me tiedetään, että se toimii."

"Meillä on se oma kokemus."

Eli anekdootteja. Teillä on anekdootteja. ANEKDOOTTEJA! Eli he ovat samalla viisauden lähteellä kuin homeopaatti Guy Wurman joka sanoin kerran näin:






Homeopaateilla on vahva immuniteetti tutkimustiedolle. Wurman on myös niitä homeopaatteja, joka suosittelee homeopatiaa ebola-virusta vastaan. Minulla on kuvakaappaukset tallella.



"Eihän me missään nimessä korvata lääkärin hoitoa tai lääketieteellistä hoitoa."

Tämä oli erittäin hyvä kuulla koko kansan näkyvillä olevassa lähetyksessä. Minulla on myös tallella sähköposti eräältä homeopaatilta, jossa hän toteaa ettei tietenkään Suomessa saa suositella homeopaattisia rokotteita aka nosodeja.


En jaksa kirjoittaa aiheesta sen enempää.

22.8.19

Suomalaisten lasten ihmisoikeudet ongelmallisia

Ilta-sanomat yrittää herättää kansalaiskeskustelua tyttöjen oikeuksista ja heidän suojelemisestaan. Kansalaisjärjestö Fenix Helsinki ry:n puheenjohtaja Ujuni Ahmed on yrittänyt käydä tätä keskustelua kohta kymmenen vuotta, joten on hienoa nähdä sen vihdoinkin täyttävän isompien lehtien sivuja. Ahmed ja muut järjestön jäsenet ovat haastatelleet niin viranomaisia kuin maahanmuuttajataustaisia lapsia. Somaliyhteisön sisäiset ongelmat ovat tuttuja Ahmedille.

Niitä tapahtuu myös muissa yhteisöissä. Lapsia viedään matkoille Egyptiin, Somaliaan, Iraniin ja Syyriaan. Pahimpina ilmiöinä ovat teini-ikäisten tyttöjen pakkoavioliitot ja ympärileikkaukset. Myös Suomessa syntyneitä poikia voidaan viedä ulkomaille pakkoavioliiton satamiin.

Vastoin kaikkia olettamuksiani siitä miten asiat toimivat Suomessa; Suomen kansalaisuus ei kuitenkaan anna kaikille lapsille Suomen valtion suojaa.

Ongelma on nimittäin siinä, etteivät viranomaiset näytä välittävän näistä rikoksista. Toisaalta, miksi välittäisivät, sillä useimmat uhrit ovat vain tyttöjä. Eivätkä he edes ole ns. kotimaiseksi miellettyjä tyttöjä, vaan maahanmuuttajataustaisten tyttöjö, joten on vielä vähemmän syytä välittää heistä.

Näin ainakin minä tulkitsen sitä, etteivät kaikki viranomaiset tiedosta ongelmien olemassaoloa. Lehdistölle annetuissa selityksissä annetaan ymmärtää, että:

Aihealue on arka, ja muun muassa IS:n haastattelema eteläsuomalaisen koulun rehtori halusi antaa omat kommenttinsa asiaan nimettömänä. Rehtori vetosi luottamuksen rakentamiseen koulun ja kotien välillä. Hän uskoo, että kysymykset kunniaväkivallasta ovat sensitiivisiä osalle koululaisten perheistä.



Eli vanhempien mahdolliset rikokset eivät lähde niin helposti rikosilmoituksina poliisin ja/tai lastensuojelun suuntaan. Perinteet ja kulttuurit laitetaan lasten ihmisoikeuksien edelle. Käsittämätöntä ymmärtää ainakin täällä näppäimistön takana, mutta näin viranomaiset toimivat.

Sama sensitiivisyys tarkoittaa sitä, ettei viranomaisilla ole tarkkoja tietoja ja lukuja siitä kuinka monen lapsen ihmisoikeuksia rikotaan tällä tavalla. Toistaiseksi vedotaan vielä siihen, että tapaukset ovat vain yksittäistapauksia tai viranomainen ei edes ole törmännyt tällaisiin tapauksiin.

Eikä viranomaisilla aina edes ole keinoja tarttua tapauksiin. Ulkomaille viedyt lapset jäävät helposti Ulkoministeriön tutkan ulkopuolelle, ellei lapsi itse ota yhteyttä ministeriöön.

Ulkoministeriön konsuliasioiden yksikön lakimies Henna Harju kertoo, että Suomen lähetystöillä ei ole merkittäviä keinoja puuttua yksittäisten perheiden asioihin, ellei nuori itse ota yhteyttä lähetystöön.

Silloin ulkoministeriö yhdessä esimerkiksi lastensuojeluviranomaisten ja koulujen kanssa tekee kaikkensa auttaakseen hädässä olevaa nuorta. Harju kertoo, että Suomen lähetystöissä on ollut tapauksia, joissa takaisin Suomeen haluavia nuoria on autettu palaamaan.


Myös sisäministeriöltä on pyydetty kannanottoja aiheisiin. Kotien sisällä tapahtuvasta rikoksista on aina haastaava saada viranomaisten tietoon. Yhteisöissä on painoistusta pitää yhteisön draaman yhteisön sisäisenä asiana. Sisäministeri Ohisalo kertoo, että "katoavien lasten tapauksia tulee silloin tällöin esiin, mutta tarkkoja lukumääriä ja ilmiön laajuutta ei voida sanoa."

Ehkä menettelytapoihin tulee muutos. Kulttuurisensitiivisyyten epäkäytännöllisyydestä halutaan eroon. Sitten joskus kun aiheesta on tehty virallinen selvitys.

Ministeri haluaakin tehdä selvityksen siitä, onko viranomaisilla edelleen suurempi kynnys puuttua tilanteisiin, joissa on osallisena toiseen uskontoon tai etniseen ryhmään kuuluvia henkilöitä.

Muuttuuko mikään? Alkavatko viranomaiset suojelemaan suomalaisten lasten ihmisoikeuksia? Toivottavasti. Sitten joskus.

8.8.19

Homeopatia pulassa Espanjassa


Uskomushoidot ovat kädenväännön välissä Espanjassa. Pääministeri Pedro Sánchez haluaa maahansa pseudohoitomuotoja säätelevät lait. Pääministerin hallitus esitteli tähän tähtäävät linjansa viime vuonna. Espanjan yliopistoissa ja sairaaloissa ei enää saisi olla ns. vaihtoehtohoitojen tarjontaa. Sellaisia tarjoavat paikat eivät saisi enää kutsua itseään terveyskeskuksiksi.

Hallituksella on neljän osan ohjelma, jolla kansalaisia yritetään valistaa uskomushoitojen haitoista. Ensimmäinen on kommunikointistrategia, jolla kerrotaan tieteellisen näytön perusteista ja siitä miksi ja miten uskomushoidot jäävät vajaiksi näytön suhteen. Toinen osa takertuu uskomushoitoihin liittyviin harhaanjohtaviin väitteisiin. Terveysvaikutukset eivät ole niin hyviä kuin niitä myyvät terapeutit voivat väittää.  Kolmas keino tähtää terveysalan ammattilaisten uskomushoitoihin liittyvän tietotason ylläpitoon. Neljän on paras, eli yliopistoissa annettavien terapioiden joukkoon ei enää päästetä huuhaata.

Ei siis ole mikään ylläripylläri, että homeopatia on pulassa Espanjassa. Yliopistot ovat jo useamman vuoden ajan karsineet Samuel Hahnemannin keksimää laimennusmetodia seiniensä sisältä. Barcelonan yliopisto poisti valikoimistaan homeopatian kurssit.



Tuulahdukset eivät siis ole homeopatialle suotuisia edes Espanjanssa. Ranska, Saksa ja Britannia ovat päivittäneet käytäntöjään ja lakejaan homeopatian sääntelyn tiukentamiseksi. Suomessa uskomushoitojen harjoittajilla on kuitenkin valpas ja aktiivinen vastarinta heti kun eduskunnassa edes mietitään puoskarilain säätämistä. Suomen kannalta asiat kuitenkin etenevät Suomesta riippumatta.

Joskus tulevaisuudessa EU:n alueelle voi ilmestyä yhtenäinen lainsäädäntö, jolla säännellään homeopatiaa ja muita vastaavia uskomushoitoja. Nykyisellä menolla Euroopan komissio pitää homeopatian rajoittamista ongelmallisena. Espanja sai muodollisen huomautuksen säännöstelynsä takia, koska homeopatiaattiset tuotteet kuuluvat vapaa liikkuvuuden tuotteisiin. Homeopatian suosio ja aktiiviset lobbaajat pitävät huolen siitä, että homeopatian sääntelyä on vaikea muuttaa yhtenäisellä EU:n lainsäädännöllä. Espanjan edustajat kuitenkin nostivat kissan pöydälle Luxemburgissa, kun Euroopan terveysministerit tapasivat.