30.1.12

Operaatio Puolimatka, osa 1

Reilu kuukausi sitten professori Tapio Puolimatka otti minuun yhteyttä. Olin kirjoitellut jonkin verran miehen tuoreimmasta kirjasta: Tiedekeskustelun avoimuuskoe. Sen lisäksi olimme tavanneet livenä. Sain katsastettavaksi Usko, Tiede ja Evoluutio kirjan. Tiedekeskustelun avoimuuskoe jätti minua kiinnostavilta osiltaan hieman vajaan olon pääkoppaan. Evoluutioteorian kritiikki oli yleisellä tasolla, ja paikoitellen Puolimatka kertoo, että tarkemmat kritiikit löytyvät vanhemmasta kirjasta. Juuri sitä kirjaa luen parhaillaan.

Sivuja on reilu 600 kpl, joten projekti ei pääty kovin nopeasti kaikkien kiireiden keskellä. Olen tammikuun aikana selannut johdannon ja osuuden tieteen rajanvetokriteeristä.

Aloituksessaan Puolimatka kirjoittaa siitä miten emme voi olla täysin varmoja tieteen rajoista. Filosofeja on pitkään askarruttanut rajanvetokriteeri, jonka perusteella pitäisi tietää milloin tiedemiehet tekevät oikeaa tiedettä. Tai miten tiedämme mikä edes on tiedettä, tai milloin uskonto on osana tiedettä. Tai miten maailmankatsomus vaikuttaa tieteen tekemiseen.

Jumala on aseteltu yleisimmissä rajanvedoissa tieteen ulkopuolelle. Puolimatka ja kumppanit ovat asettelemassa Jumalaan liittyviä asioita takaisin tieteen piiriin. Siitä on noussut kohua. Rajanvetokriteeri ei välttämättä liity mitenkään jumalolentoihin, sillä samaa ihmettelyä tieteen rajoista käydään monien tieteen alojen kesken (Nonsense on stilts), ilman puhetta jumalolennoista.
Puolimatka esittelee tämän monimutkaisen filosofian ymmärrettävällä tavalla. Ongelmaa ei tietenkään ratkaista kirjassa, mutta lukija - jopa tällainen naturalismia palvova ateisti - ymmärtää, ettei tilanne ole niin selkeä kuin populaarijulkaisuissa annetaan ymmärtää. IDeismin ja evoluutiokritiikin kannalta olennaisinta on neutraalin tiedeopetuksen myytti.

Opetuksessa oletetaan, että uskonnoton opetus on neutraalia. Mutta tutkijoilla on aina joitakin taustaolettamuksia, joten myös uskonnolliset taustaolettamukset tekevät tieteen tekemisen mahdolliseksi. Kun opetetaan tieteellisiä asioita, ei opetus voi olla neutraalia, jos mukaan ei oteta kiistanalaisia teorioita. Puolimatkaa lainaa Science & Grace - God's Reign in Natural Sciences kirjaa, jossa esitetään perustelu älykkään suunnitelman lisäämisestä opetukseen. Lisäystä ei tehtäisi siksi, että ID olisi parempi tai järkevämpi teoria, vaan koska ihmiset ovat eri mieltä siitä onko se parempi teoria kuin naturalistiset teoriat. Kiistanalaisuus itsessään oikeuttaisi ID'n oppikirjoissa. Oppilaat kävisivät läpi tieteellisiä kiistoja koulujen penkeistä käsin. Se olisi aidosti neutraali tapa opettaa asioita. Muuten kyseessä olisi naturalismin asettama aivopesu, jossa lapsille ei opeteta kriittistä ajattelua. Suosittelisin myös kriittisen ajattelun lisäämistä opetussuunnitelmaan.

Kirjassa esitetyn neutraalin opetuksen ongelma onkin siinä, mikä oikein kuuluu luokkahuoneeseen. Onko kaikki kiistanalainen automaattisesti oikeutettu opetussuunnitelmaan? Alkemiaa kemian tunneille, koska jotkut yrittävät vieläkin muokata atomeja oudoilla tavoilla? Onko historiantunneilla käsiteltävä salaliitteorioita siitä kävikö ihminen oikeasti Kuussa vai ei? Näistä ja monista muista asioista ollaan eri mieltä. Tätä voitanee kutsua pluralismin rajanvetokriteerin ongelmaksi. Mikä on luokkahuoneeseen pääsemisen arvoista?

Tästä pääsemme ID-teorian tarkasteluun. Sitä markkinoidaan naturalismiin sidottujen teorioiden vastapainona. Jopa parempana selityksenä niillä. Mutta miten sillä sitten tehdään tiedettä? Odotan suurella innolla miten ID'n selityksiä tullaan esittelemään kirjassa.

Alkupuoliskolla yksi asiavirhe tarttui selkeästi verkkokalvoilleni. Evoluutiokritiikkien vainoamisesta kertoessaan Puolimatka mainitsee nopeasti Richard Sternbergin. Hänen ja Smithsonian Instituten välinen kitka johti puoliviralliseen tutkintaan. Alkuperäinen raportti ei ole enää luettavissa, mutta esim. Ed Brayton kävi sen läpi tarkasti blogissaan. Suosittelen lukemaan. Eniten ihmettelyä aiheuttaa Puolimatkan kirjoitus sivulla 32:


"Sternbergiltä otettiin hänen yleisavaimensa ja näin häneltä estettiin pääsy tutkimusaineistoihin."
On aivan totta, että häneltä vietiin pois yleisavain. Sama karmea sorto-operaatio kohdistui kaikkiin Sternbergin asemassa oleviin (reseach associate), kun Smithsonian Institute päivitti turvatoimiaan. Enää kaikki eivät päässeet kaikkialle, vaan vain heille tarkoitetuille osastoille suuressa rakennuksessa. Yleisavaimen (jolla pääsi kaikkien toimistoihin) sijaan Sternberg joutui käyttämään pelkästään omaan toimistoonsa päästävää avainta, kuten kaikki muutkin henkilöt, jotka eivät olleet Instituten työntekijöitä. Jos Sternbergillä jostakin syystä oli käytössään yleisavain turvajärjestelyjen jälkeen, niin sellainen on jaettu hänelle vahingossa. Tutkimusaineiston luo pääsi tuttuun tyyliin, kun esitti pyynnön aineistojen omistajille. Epäilen, että Sternberg tiesi miksi hänen ei kannata nostaa syytettä työpaikkasyrjinnästä. Hän tiesi häviävänsä.

Jatkuu kunhan olen lukenut läpi ensimmäisen puoliskon kirjasta.

28.1.12

Han ja Chewbacca ne yhteen soppii!




Aitoa rakkautta

Imperiumin suurin uhka ei ehkä olekaan kapinaliitto vaan homoseksuaalisuus. Konservatiivisen Family Research Councilin Tony Perkins on ilmaissut huolestuneensa uuden nettipelin sisällöstä. Bioware -firma taipui suveitsevaiston painostuksen alla. Peliin tulee päivitys, joka monipuolistaa roolipelaamista. Pelihahmot voivat luoda suhteita digitaalisten hahmojen välille. Nämä suhteet eivät rajoitu pelkästään heteroparien välille. Perkins luennoi homouhkasta radiolähetyksessä nimeltään Rebel Fleet Surrenders to Gay Empire. Kuulemma jotkut vanhemmat ovat huolestuneita siitä, että heidän lapsensa altistuvat verkkopelissä poikkeavuuksille.

Huolestuminen koskettaa läheltä kaikkia konservatiivisia Star Wars -faneja. He eivät lue slash-fiktionia, jossa Han Solo ja Chewie kokevat kuumia hetkiä Hothissa. Biowaren edustaja olikin aikaisemmin todennut, ettei Star Warsin kaukaisessa galaksissa ole homoseksuaalisuutta (Ellei sitten ihan vaan droidien kesken). Iranilla ja Jedien järjestöllä olisi siis jotakin yhteistä. Luulisi sentään pahojen sithien harrastavan moraalisesti epäsoveliaita akteja, ellei sitten sithien pimeä puoli edusta moraalisesti äärikonservatiivista näkökulmaa Star Warsin maailmassa.

Antaako Bioware seuraavaksi periksi suhteiden lukumäärissä? Nythän pariutuminen on mahdollista jopa lajien välillä. Luonnotonta! Itse elokuvissa vihjailtiin epäsuorasti sisarusten väliseen rakkauteen, kun nuori Luke kuolasi tietämättään siskonsa Leian perää ja perään. Scifi on rikkonut moraalin rajoja aivan liian monta kertaa.

Eräässä Biowaren edellisessä Dragon Age 2 pelissä oli mahdollista olla sellaisessa kanssakäymisessä samaa sukupuolta olevan kanssa. Se toteutettiin kuitenkin tavalla, joka oli kyseenalainen. Onneksi Family Reseach Council on valppaana meidän muiden puolesta.

Ensimmäinen PA -tapaaminen

Vuoden ensimmäinen PA -tapaaminen tapahtui tänään Tampereella. Marusekin teehuoneeseen ilmestyi yhteensä 11 henkilöä. Julkinen salaseura oli asiallisen ryhdikäs, sekä tatamilla lötköttelevän rento. Ruoka oli mainiota, vaikka japanilainen kulinarismi olikin joillekin eksoottinen uhka. Onneksi syömäpuikot asettuivat oikealla tavalla kouriin. Höpinää riitti skeptikoiden kokemuksista, sekä pohdintaa presidenttivaaleista, homeopaattisesta ehkäisystä, uskontojen ainoasta positiivisesta lahjasta ihmiskunnalle (munkkiluostarien olut), James Randin eheyttämisreissu The Amazing Meetinkiin ja paljon muuta. Tarjolla oli myös ylijäämä kirjojani ja pari dvd'tä.




Kiitos kaikille osallistuneille. Järjestän seuravan tapaamisen sitten kesähelteillä Helsingissä. Seuratkaan blogiani ja muistakaa epäillä.

26.1.12

Ahhh, tässä maistuu tuore abortti

Oklahoman osavaltiolla on karmaiseva ongelma. Senaattori Ralph Shortey ei epäröinyt ongelman ratkaisemisessa. Hän laati lakialoitteen, joka kieltäisi tuotteiden valmistamisen ja myymisen, jos ne sisältävät abortoituja alkioita.

Hetkinen?

Abortoituja alkioita vaikkapa ruokapaketeissa? Miten sellaista on päässyt käymään Oklahomassa? Onneksi tilanne ei ole sellainen kuin senaattorin uhkakuvaukset antaisivat ymmärtää. Kohua on noussut mm. Pepsille aineita tuottavan firman kehitysmenetelmistä.

Senomyx kehittää ja valmistaa ruoka-annosten mausteaineita. Niiden reaktioita ihmisten makunystyröiden kanssa testataan kantasoluista ohjelmoitujen makuaistiin erikoistuneiden makusilmujen avulla. Tai proteiineilla. Tjsp. Senaattori Shortey on saanut kuulla jostakin, että Senomyx on saanut kantasolunsa aborttiklinikoilta. Siksi hän laati kiellon abortoitujen sikiöiden listaamsesta ruoka-aineiden sisällysluetteloihin. Todennäköisesti senaattori sai tiedotteen Children of God for Life -järjestöltä, joka vastustaa abortteja.

Ensivaikutelma on toki epämiellyttävä, kunnes ottaa selvää mistä oikeasti on kyse. Abortti liittyy Senomyxiin sen verran, että firma on tilannut kantasolunsa HEK 293 -solulinjalta. Kohua aiheuttanut abortti tapahtui alunperin joskus 70-luvulla. Alkiosta napattiin kantasoluja talteen. Niitä soluja on viljelty petrimaljoissa siitä lähtien. Solut ovat monistuneet moneen otteeseen, ja niitä löytyykin monesta laboratoriosta.

Joten senaattori Shortey laati turhan lakialoitteen, turhan pelon sanelemana. Lisäaineita tutkiva firma ei laita solulinjalta poimittuja soluja lisäaineisiinsa, vaan niitä käytetään vain tutkimuksessa. Eikä tutkimusta varten tarvitse abortoida lisää alkioita. Ehkä Shorteyn taustalla on jokin ovela keino hankaloittaa kantasolututkimusta Yhdysvalloissa? Tässä vaiheessa abortoiduilla sikiöillä kukkahattutäteily on sama asia, kuin väittäisi kuplavolkkareilla ajamisen edistävän juutalaisten kansanmurhaa.

Kiitos vinkistä H. Kinnuselle.

24.1.12

"Ehrnrooth ampuisi Haaviston"

En ole koskaan ollut kovin suuri politiikan fanittaja. En ole minkään puolueen jäsenkirjoilla. Tuskin koskaan tulen olemaankaan. Sen verran voin paljastaa, että viime eduskuntavaaleissa ääneni meni piraatille, yarr. Olet varmaankin huomannut, että parhaillaan on menossa presidenttivaalit. En ollut kovin innostunut äänestämään niissä. Ensimmäisen äänestyskierroksen lähestyessä kuulin kuitenkin sellaista tarinointia, että pakotin itseni ottamaan enemmän selvää ehdokkaista.

Eräänä kauniina aamupäivänä kuulin kaempaa miten joukko paikallisia herrasmiehiä keskusteli vaaleista. Huumoristinen tunnelma esiteltiin ympäristölle kaskun muodossa. Siinä kerrottiin miten edesmennyt sotaveteraani ampuisi linnanjuhlissa kättelyvuorollaan presidentti Haaviston. Naururemakka päälle. Jäin miettimään miksi huumorintajuni on niin vajaa, etten ymmärtänyt kaskun pointtia. Jätin miettimiset vähemmälle ja tarkastin kuka on tuo Haavisto. Kuka saa aikaan murhaamisesta väännettyjä vitsejä?

Kauhistuksen kanalannoite, kyseinen presidenttiehdokas on avoimesti ei-hetero. Ja vieläpä avoimesti parisuhteessa toisen miehen kanssa. Ilmankos täällä landevillellä pyöritellään silmiä, kun tämä ehdokas on otsikoissa. Kaikkein yllättävintä oli myös kuulla miten ihan fiksuilta ihmisiltä pääsi huuliltaan mitä oudoimpia perusteluja sille, ettei tämä ehdokas sovi presidentiksi. Eivätkä nämä ihmiset ole mitään hurr durr -tason ajattelijoita. Paitsi tällä kertaa pääsi käymään huonosti. Ilmiö on toistunut ympäri netin keskustelupalstoja ja kommenttiketjuja. Myös Aamulehden blogeissa julistettiin siivouskampanja homovitsien takia.

Sovittelevimmat ihmiset ovat kehuneet Haavistoa fiksuimmaksi ehdokkaista, mutta kun hän sattuu olemaan - tiedätte kyllä millainen - niin eihän se mies voi edustaa Suomea linnanjuhlissa. Se olisi häpeällistä. Moraalitonta. Ja mitä ne maailmallakin ajattelisivat Suomesta?

Yllättävää kyllä, kokisin muiden maiden loukkaantumisen Suomen presidentin seksuaalisen suuntautumisen takia olevan erittäin hyvä asia. Tunnustan, että nauttisin suomalaisten peppukipeydestä, jos juhlissa vieraat ottaisi vastaan Haavisto ja Flores. Euroopassa asia ei aiheuttaisi ns. normaalien parissa skandaalimaista pyörtyilyä. Eikä minua harmittaisi tippakaan, jos joku Lähi-idän kansalaisiaan sapeleilla teloittava diktatuuri ei tykkäisi Suomalaisesta presidentistä.

Täytynee todeta, että samalla tavalla moni viherpipertäjähippi häpeäisi Timo Soinia presidenttinä. Facebookista löytyy uhkailija muuttaa maasta, jos ehdokas X voittaa, jne. Mikäs siinä. Laki ei määrää millä perusteilla äänestäjän pitää äänestää.

Rohkeimmat voivat tarkistaa miten Suomen profeetta Jouko Piho kirjoittaa nykyisestä vaaliasetelmasta.

Äänestän kuitenkin Niinistöä, joka on mielestäni pienempi paha. Eli vaikka Niinistön vapaamuurari- ja Bilderberg -kytkökset ovatkin huolestuttavia, niin näen vielä pahempana sen, että Suomen nuorison esikuvaksi tulisi homopresidentti.


Kovin jyrkkä kanta mieheltä, joka on aikaisemmin tuominnut Bilderbergiläiset massamurhia suunnitteleviksi saatananpalvojiksi. He ovat Antikristuksen petovallan kätyreitä. Mutta se on sentään pienempi paha, kuin miehen kanssa parisuhteessa elävä mies.

Jep, minäkään en ymmärrä Pihoa.

Jopa kansanedustajista on löytynyt ihmisiä, joiden mielestä presidenttinä oleminen vaatii armeijan käymistä. Sivarina Haavisto ei siis olisi pätevä pressa. Tuo jo kuulostaa harjaantumattomille korville ihan oikealta argumentilta. Mutta samoilta ihmisiltä pitää kysyä heti seuraavaksi miksi presidentti Halonen pärjäsi ilman Suomen miehitetyksi tulemista kaksi kautta. Sen päälle vielä tieto siitä, että Puolustusvoimain entinen komentaja amiraali Juhani Kaskeala on todennut siviilipalvelusmiehen olevan kelvollinen presidentiksi.

Entäpä jos haluat jonkun muun kuin Haaviston, etkä osaa sanoa vaikkapa Niinistön olevan parempi ehdokas, vaan toteat Haaviston edustavan moraalittomuutta, syntiä ja rappiota? Miten saisit asian muotoiltua tavalla, joka ei näytä kognitiivisesti rajoittuneen härön höpötyksiltä? Sivistynein yritys tulee Hyviä uutisia -blogin kautta. Kirjoitus perustuu paavi Johannes Paavali II'sen kirjoituksiin, ennen paaviksi päätymistään. Teksti paljastaa miten olennaisella tavalla seksuaalisuus on häpeämisen arvoinen asia katolisessa uskossa. Häpeä väistyy akteista vain puhtaan heteronormatiivisen rakkauden kautta. Tietenkin vain avioliitossa. Tuo on sivistynein tapa ilmoittaa muille, että kirjoittaja on tuomitsemassa Haaviston hänen parisuhteensa takia (politiikasta viis). Haavisto ja hänen kannattajansa eivät osaa hävetä presidenttiehdokkaan elämää.

Haavistoa voi kritisoida muullakin tavalla, jopa asiallisella tavalla, kuin närästämällä miehen parisuhteesta ja heiluttelemalla Raamattua. Esim. tuomitsemalla Haaviston NATO-yhteydet. Tai vaihtoehtoisesti haluat alleviivata ehdokkaan talousasiantuntemusta, eli Euroopan investointipankkien kautta parempi tulevaisuus Suomelle. Tai ehkä ehdokkaiden erot globalisaation suhteen vievät äänesi Niinistölle. Tai melkein mitä muuta tahansa kuin "Hyi, homo."

Yllättävän moni ei välitä siitä, että heidän tokaisut kuulostavat toisten korvissa herp derpiltä, vaikka tarjolla olisi sivistyneempi tapa kommunikoida. Tietenkin ihmisillä on oikeus sanoa mitä haluavat, sekä sen lisäksi olla mitä mieltä tahansa mistä tahansa, sitä en ole missään nimessä kieltämässä. Olisi kuitenkin kiva käydä vaaleja siltä pohjalta, että ne eivät ole mitkään missivaalit.

Löysin oman ehdokkaani Ylen ja Maikkarin vaalikoneiden kautta. Vastauksen suhteututin presidentin nykyisiin valtaoikeuksiin. Molemmista vaalikoneista tuli sama numero, jonka kirjoitin tänään uudelleen lappuun kopissa.

22.1.12

Jessica Ahlquistin rohkeus



Rhode Islandsilla asustava 16-vuotias Jessica Ahlquist huomasi Cranston High School West koulunsa seinällä bannerin, joka sisälsi hänen mielestään uskonnollisen sanoman. Jessica koki rukouskankaan syrjiväksi, sillä hän on tietoinen uskonnonvapaudesta ja -tasa-arvosta. Sen lisäksi hän on ateisti. Kankaassa komeilee koulun virallinen rukous. Jessica puhui koulun johtajille, ja ilmoitti heille kankaan rikkovan uskonnonvapautta koulussa. Koulu ei reagoinut.

Taistelu alkoi kesällä 2010, kun toistaiseksi tuntematon henkilö otti yhteyttä ACLU'n asiantuntijoihin. ACLU lähetti kirjeen koululle. Kirjeessä suositeltiin, ettei koulu rikkoisi lakia (joka on ennakkotapaustan kannalta erittäin selvä tässä tapauksessa). Koulussa pidettiin palavereita, joissa vanhemmat puolustivat kangasta. Usein lausuttiin rukouksia. Näitä kokouksia on katseltavissa YouTubessa. Kerran Jessica pääsi pois kokouksesta vain poliisisaattuen avulla. Kaikki eivät tykänneet teinin tekosista, sillä kyseinen rukouskangas oli ollut koulun seinällä n. 50 vuotta. Jessica pyysi kokouksissa, että koulu ei menisi ACLU'n aloittamaan haasteeseen vaan ottaisi vapaaehtoisesti rukouksen alas, sillä koulun kannalta lopputulos olisi selviö. Koulu voisi vain menettää rahaa prosessissa. Kuitenkin asia otettiin tuomarin käsittelyyn.

Tammikuussa 2012 tuomari Ronald Lagueux päätti, että rukouskangas on jotakin muuta kuin puhtaasti sekuraali perinne koulussa, joten Yhdysvalloissa pätevä kirkon ja valtion ero teki siitä epäsoveliasta. Valtion rahoilla pyörivä koulu ei saisi julistaa (edes passiivisesti) yhtä uskontoa ylitse muiden katsomusten.

Jessica oli tietenkin tyytyväinen tuomarin päätökseen. Jotkut kristityt eivät olleet tyytyväisiä. Vastalauseissa jotkut Jessican kanssa kouluakäyvistä nuorista ehdottivat jopa tytön pahoinpitelyä, mutta se menköön teineille tyypillisen ääliömäisyyden piikkiin. Koulu antoi nuhteluja uhkauksia kirjoittaneille oppilaille. Kuitenkin Jessica on menettänyt ystäviä tapahtuman takia. Aikuisten suhteutuminen on ollut parempaa. Joskus huonoa.

Freedom From Religion Foundation lähetti onnittelukukkia Jessicalle. Se ei kuitenkaan ollut niin helppoa kuin voisi luulla. Sen piti olla tavallinen tilaus ja kukkien toimitus. Mutta kukkakauppias ei suostunut toimittamaan kukkia Jessicalle. Eikä toinenkaan kauppias. Eikä kolmaskaan. Eikä neljäskään. Syyt vaihtelivat. Yksi ilmoitti, että liike pelkäsi kukkalähetin turvallisuuden puolesta. Toinen ei halunnut osallistua mediakohuun. Kolmas kertoi suoraan, ettei vain halua ottaa tilausta vastaan. FRFF joutui turvautumaan osavaltion ulkopuoliseen kukkakauppaan, jotta Jessica saisi onnittelukimppunsa.

Koulu oli rikkonut lakia monta vuotta. Siitä huomauttanut oppilas on yhteisön silmissä huono ihminen. Vaikka hän oli etukäteen varoittanut miten kiistassa kävisi oikeudessa. Lakia rikkoneet ihmiset nähdään Cranstonissa hyvinä ihmisinä. Jessican synti oli osoittaa, ettei yksi uskonto saisi olla ylitse muiden. Onneksi yhteisön tunteet eivät ole kasautuneet fyysiseen väkivaltaan asti. Jessicasta tullaan melko varmasti kuulemaan lisää tulevaisuudessa.

21.1.12

ID jälleen tieteen eturintamalla

Älykkään suunnitelman kannattajat ovat yhä asettelemassa ID-ideaansa tieteen mullistajaksi. Nature -julkaisussa kirjoitettiin tieteen nykyisistä haasteista. Mukana mm. painovoima-aaltojen tarkkailussa oli juttua elämän havaitsemisesta muilta planeetoilta, toisista tähtijärjestelmistä. Oikeastaan sinun ei kannata lukea loppuja tästä bloggauksesta, vaan tyytyä tuohon Naturen artikkeliin.

Ai. Haluat kuitenkin tietää mitä IDeistit ovat tällä kertaa tehneet?

Discovery Instituten uutistoimisto Evolution News & Views on kuvaillut ID-hypoteesin yhteyksiä tähtitieteeseen. Astrobiologian ylitsepääsemätön vaikeus havaintojen tekemisessä saa ansaitsemansa tökkimisen, sillä teknologia ei ole vielä tarpeeksi kehittynyttä. Sitten IDeistit yrittävät maalailla älykästä suunnitelmaa osaksi tieteen tekemistä. Maalaus on hieman erilainen kuin joitain vuosia sitten annettiin ymmärtää Discovery Instituten mainostamissa tähtitiede-elokuvissa. Elämän ainutlaatuisuus on korostanut ihmisen asemaa luomakun- *köh* suunnitelman kriittisenä komponenttina. Entäs nyt, kun tähtitieteen edistyminen tekee eksoplaneettojen löytämisestä arkipäivää ja pian kaukaisten planeettojen ilmakehien koostumusta pystytään mittailemaan? Planeettamme ulkopuolisen elämän havaitseminen saisi naturalismia palvovat ateistit pärisemään innosta. Miten IDeistit reagoisivat?

Undoubtedly, some evolutionists would consider the detection of alien life, even slime, a triumph for Darwinism. They would leap to the conclusion -- actually, they long ago leaped to the conclusion -- that we are no longer "special" or unique. That inference is empty; it rests on Darwinian assumptions that only evolution can produce life. Intelligent Design makes no claim that life on Earth is unique.


Suomeksi: ID ei mitenkään väitä, että Maan elämä olisi ainutlaatuista universumissa. Se onkin aivan looginen kanta. ID'n pitäisi keskittyä pelkästään älyn jälkien havaitsemiseen.

Toisaalta ID'n täytyy pitää seuraajat tyytyväisenä.

If every star had an Earth-like planet teeming with life, would that be a problem for ID? Absolutely not. Historically, many scientists, religious and secular, assumed life was common on other worlds even within our own solar system. The argument for design does not rest on the number of trials, but on the existence of specified complexity. If the European discovery of human inhabitants in the New World didn't defeat the argument for design, then neither will the discovery of inhabitants on New Worlds. To date, though, the non-detection of alien life amplifies the design inference.


Suomeksi: ID ei mitenkään väitä, että elämä on ainutlaatuista planeetallamme, mutta se ettei sitä tahdo löytyä muualta, tukee suunnitelmallisuuden inferenssiä.

Monimutkaisten molekyylien kiraaluus ei myöskään ole mikään ongelma ID'lle. Monimutkaisuus sopii kuin nappi silmään IDeistien täsmennettyyn monimutkaisuuteen. Kiraalisuus selittyy parhaiten älyllä. Jotenkin. Periaate on sama kuin Paul Nelsonilla Suomessa pidetyssä luentosarjassa. Luennon nimi oli "Miten ID selittää homologian" tjsp. Olin paikalla tekemässä muistiinpanoja. Odotin suurella innolla puhetta, sillä se antoi mielikuvan siitä miten ID antaa tutkioille oikean jonkin selityksen jonkin asian päättelyssä. Sain pettyä, sillä koko luento olikin vain puhetta siitä miten darwinismi ei selitä homologiaa. Joten ID. Luulin, että Nelsonilta loppui aika kesken, mutta se olikin koko luennon pointti. ID'n selitystä sillä miksi eläimissä on homologiaa ei esitelty yleisölle. Täällä enemmän siitä miten IDeistit tutkivat homologiaa.

Takaisin tähän päivään.

To date, all attempts to explain this phenomenon have been unsuccessful. Jones admits as much: "No one knows why." If history is a guide, any physical preference for one hand, called enantiomeric excess, is likely to be very small -- too small to make a difference. Barring a "new physics" able to account for homochirality by undirected physical causes, ID advocates can and should continue to point to the phenomenon as an example of specified complexity best explained by intelligent design.


Tiedemiesten selitysyrityksen ovat päätyneet "emme tiedä" tasolle kiraalisuuden edessä. Siksi paras selitys ilmiölle onkin - all together now - äly. Jotkut molekyylit on suunniteltu kiraaliksi, jonkin tuntemattoman syyn takia, jollakin tuntemattomalla tavalla. Tämän pitäisi olla vakio selitys.

A more unbiased scientific world would naturally give ID the edge for these two frontier experiments. ID should be the default position till demonstrated otherwise. Anything else would be like requiring racing enthusiasts to wager on the blind, lame horse lying on the ground at the starting gate, when overwhelming odds favor Secretariat. A hasty apology is in order for this simplistic analogy. The situation for naturalism is actually far, far worse.


Ehkä kuitenkin "Emme tiedä" on älyllisesti rehellinen vastaus, jos tarjolla ei ole muuta kuin salaperäinen, tuntematon ja arvaamaton äly.

Sensuous Curmudgeonin kautta.

19.1.12

Naisten kuuluu kärsiä synnytyksessä & Siveyskarhu

Jenkkilän ääriuskovaisten joukossa Raamattu otetaan aivan liian vakavasti. Sekalaisesta seurakunnasta löytyy mitä jännempiä saarnoja. Pastori Steven Anderson on todennut hienostellen, että synnytys on Jumalan luoma prosessi, josta on asetettu taivaalliset proseduurit. Onko kivulias synnytys muka sattuman tulosta? Ei. Se on Jumalan tarkoittama tapa lisääntyä. Pastori toteaa myös Jumalan olevan mies. Lääkärien antamat lääkkeet ristiriidassa Sanan kanssa. The American Jesus kertoo miten Anderson on perustellut kivuliaan synnytyksen ihanuutta.



Onko samanlaisia ajatuksia esiintynyt suomalaisten saarnajien saarnoissa?

Voit myös sulattaa aivosi siveyssormuksen ylistysvideolla.



Nyt olet valmis vastaanottamaan Siveyskarhun opetuksia. Olkaa hyvä.



Vuosi sitten julkaistua videota luultiin äskettäin parodiavideoksi. Uskonnottomien on kovin vaikea aina tietää mikä saarnausvideo on vitsiä saarnaajista ja mikä on tarkoitettu Totuudeksi. Purity Bear -videossa on kuitenkin perinteinen sanoma: himojen orjuuttama tyttö houkuttelee moraaliaan vaalivaa poikaa. Nuori pari pääsee onneksi sänkyhommiin, kunhan pappi ensin siunaa parin.

Sinällään outoa, että synti tekee elämästä elämisen arvoista...

18.1.12

Pääsen eetteriin

Jos satut olemaan torstaina klo 13:00 radion äärellä, niin käännä nupit Yle Tampereen Radiolle. Päivää Pirkanmaa -ohjelmassa on mukana Maa ja Taivas paikan energiahoitaja sekä Skepsis ry'n hallituksen jäsen Juha "PA" Leinivaara. Aiheena on huuhaa ja sen mahdolliset vaarat. Sain pyynnön aivan yllättäen kesken työpäivääni, kun olin poikkeuksellisesti muistanut ottaa kännykkäni mukaan. Jos onni on myötä - eiku eihän skeptikko saa kirjoittaa noin - Jos satunnaiset tapahtumat eivät estä matkaani, niin käytän käheän seksikästä (eikä siis nörttimäisen nasaalista ininääni) ääntäni vaihtoehtohoitojen taustoista kertomiseen. Pyrin olemaan asiallinen, kohtelias ja fiksu.

Ans kattoo miten käy. Voit kuunnella lähetystä tuolta Tampereen Radion sivulta.

Maailmanlopun äänet, korvat hörölleen

Netissä kulovalkean tavoin leviävät youtube-pätkät tuottavat ihmetystä. Olen seurannut niiden leviämistä viime vuodesta lähtien. Vasta nyt ne ylittivät lööppikynneksen Suomessa. Joukko ihmisiä ympäri maailmaa on astunut pihalle ja kuvannut videokameralla taivasta. Ulkona on kuulunut outoja ääniä. Ihmiset tuntevat tärinöitä, joiden alkuperä ei ole tiedossa. Project Blue Beam on aloitettu, eli maailmansalahallitus huiputtaa ihmisiä luulemaan muukalaisinvaasion olevan lähellä? Ilmestyskirjassa mainitut tuomiopäivän pasuunat? Vai kaikkien salaliittoteorioiden monipuolinen työkalu HAARP tuottaa ionosfääriä lämmittäessään pelottavia ääniä? Videokuvaamisen arvoisia ääniä on kuultu Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Etelä-Amerikassa.



Videoita on kuvattu viime vuoden kesästä lähtien. Ensimmäisessä osiossa kuullaan ääniä viime viikolta Chicagosta, mutta ne ovat linnunlauluja myöten samat kuin alkuperäisen ihmettelyn aiheuttaneella Kiova -videolla. Laita vaikka videot pyörimään vierekkäisiin sivulehtiin ja klikkaile ääniä vuorotellen päälle ja pois. Löydän salapoliisityöllä saman äänipätkän. Siinä askarreltavaa illaksi. Kokoelmalla on mukana ääniä Tsekin tasavallasta, Oklahomasta, Glasgowista, Costa Ricasta, Kanadan Albertasta, jne.

Se kohta jossa kaksi kanadalaista metsuria ihmettelee puiden lomassa ääniä, kuulostaisi myös samalta kuin alkuperäisessä Kiova -videossa kuultavat äänet. Lintujen sirkutus sekä leikkivien lasten kiljaisut ovat samoja. Äänenlaadun puolesta väittäisin ylimielisen röyhkeästi, että metsävideossa soitetaan kaiuttimista täysillä tuota Kiova -videota. Suosittelen taas vertailemaan ääniä keskenään. Nyt tiedät mitä etsiä. Taitava skeptikko löytää oikeat kohdat videoista.

Vielä taitavampi ääniteknikko osaisi katsoa, onko videoiden ääniraidoissa editoimisen jälkiä. Tietokoneiden aikakautena on erittäin helppoa laatia erikoisia ääniä erilaisilla ohjelmilla, ja liittää niitä videoihin. Siksi ufo-videoiden todistusarvo on kokenut deflaation. Jotkut pätkistä ovat selkeästi tekaistuja, mutta mikä aiheutti alkuperäiset ja erilaiset äänet?




Laita vastaukset yhteneväisistä äänistä kommentteihin.

Ikiliikkuja Ylen uutisissa?

Kerrassaan hämmästyttävää teknologiaa Suomesta. Vallankumouksellinen hakepoltin on päätyi Ylen uutisiin asti eilen. Timo Heimonen on suunnitellut häkäpöntön periaatteilla tehokkaimman mahdollisen tavan hyötykäyttää haketta. Salaisessa paikassa piileskelevä laite yhdistää vetytalouden puutalouteen.

Polttolaitoksen perusperiaatteena on saada vedestä energiaa, irrottamalla siitä vetyä. Polttoaineena käytetään haketta, jolla tuotettavalla energialla irrotetaan vedestä vetyatomeja, mikä lisää laitoksesta saatavaa tehoa. Vety saadaan irrotettua vedestä katalyytin avulla, jota Heimonen on kehittänyt.


Nimettömänä pysyvät yliopiston asiantuntijat ovat käyneet mittailemassa laitetta, jonka katalyytti on tuntematon, joten varmasti se toimii kuten keksijä väittää. Mittauksissa on havaittu jotakin, joka saa kulmakarvani kaareutumaan kuin sähkötainnutettu mato.

Ajatus vedyn irrottamisesta vedestä on jopa vallankumouksellinen, mutta tuloksetkin ovat olleet kovia. Polttoprosessia ovat mitanneet Tampereen teknillisen korkeakoulun ja Itä-Suomen yliopiston asiantuntijat. He ovat mitanneet polttoprosessin hyötysuhteeksi sata prosenttia. Periaatteessa ollaan siis liki ikiliikkujan äärellä.


Ikiliikkujia vainoavien skeptikoiden harmiksi Heimonen ilmoittaa, ettei laite toimi pelkällä hakkeella.

- Tähän asti on yleensä tarkasteltu näitä polttolaitoksia sillä tavalla, että se energia tulee vain puun poltosta. Tässä hakkeesta saadaan tietty energia, mutta tätä prosessia ei tehdä varsinaisesti hakkeella. Hakkeesta otetaan vain energia, jolla saadaan katalyyttien avulla madallettua kynnystä, jolla vesi saadaan hajotettua ja vetyä irti. Sitä kautta on päästy aivan uskomattomiin tuloksiin, toteaa Heimonen.


Mullistava laite on vasta tulossa markkinoille, joten vikkelimmät sijoittajat kerkiävät vielä laittamaan rahojansa hakepolttimen kehittelyyn. Jos laite ottaa muita hakelämmistysjärjestelmiä enemmän irti siihen syötettävästä puusta, niin sehän on vain kiva juttu. Jos valmistaja väittää, että veden hajottaminen vedyksi, ja vedyn käyttö polttoprosessi nostaa tehon nelinkertaiseksi, niin vain stratosfääri on rajana tuotteen tulevaisuudelle. Kunhan Heimonen uskaltaa joskus paljastaa edes alkeelliset kaavakuvat ja selitykset siitä miten hänen hakepolttimensa EI ole ikiliikkuja. Kriittinen vaihe on tuo vedyn saaminen vedestä.

Modernissa maailmassa keksijät ovat tietoisia ikiliikkujien huonosta maineesta. Siksi energiataloudellisesti mullistavia laitteita kuvaillaan vapaan energian markkinatermeillä. Laitteiden alkuenergia ja loppuenergia eivät enää ole puheissa 100 %sti identtiset, vaan hyvin hyvin hyvin lähellä sitä. Muutenhan aparaatti olisi ikiliikkuja, ja automaattisesti naurun kohde. Tietenkin Iso Öljy ja sen sisaryhtiöt haluavat pitää keksijöiden laitteet salassa tavalliselta kansalta.

Kiitos vinkistä herra Kuusistolle.

16.1.12

Kreationistit vauhdissa myös vuonna 2012

Uusi vuosi ja vanhat kujeet. Näin ajatellaan Yhdysvaltojen kreationistien parissa. Kuten edellisinä vuosina myös vuonna 2012 yritetään ajaa läpi muutoksia osavaltioiden opetussuunnitelmiin. Edustajien ehdotuksissa vaaditaan joko suoraan luomisoppia kouluihin (nopein ja helpoin tapa päätyä roskakoriin), tasapuolista maailmankuvien käsittelyä luokissa (pääsee joskus jopa väittelyn aiheeksi osavaltion edustajahuoneessa), evoluutioteorian kriittistä tarkastelua (livahtaa helpoiten läpi äänestysprosesseissa). Missourissa on valittu keskimmäinenn vaihtoehto. Lakiehdotus 1227 sisältää kreationismi-sodista tuttua materiaalia.

Biological intelligent design osuudessa luetellaan älykkään suunnitelman sisältöä. Pelkästään lakitekstin perusteella ID näyttäisi olevan kaikkea muuta kuin hyvä vaihtoehtoselitys evoluutioteorian pohjalta tehdyille selityksille.

a hypothesis that the complex form and function observed in biological structures are the result of intelligence and, by inference, that the origin of biological life and the diversity of all original species on earth are the result of intelligence.


Miten, milloin ja missä? Jos et vielä tiedä mitään ID'stä, niin voit yllättyä. Näihin kysymyksiin vastaaminen ei kuulu ID'lle.

The hypothesis does not address the time or sequence of life's appearance on earth, time or formation of the fossil record, and time or method of species extinction. The hypothesis does not require the identity of intelligence responsible for earth's biology but requires any proposed identity of that intelligence to be verifiable by present-day observation or experimentation.


Äly on kaikenkattava voima, jolla selitetään DNA-molekyylien, elämän ja elämän monimuotoisuuden ilmestyminen. Jotenkin. Mitään mekanistista teoriaa ei ole tarjolla. Tämän takia mm. Michael Behe on todennut pakotettuna, että redusoimaton monimutkaisuus ilmestyi biologisesti taikatemppuna savupilvestä. Tee siitä sitten tiedettä. Toisaalta, lakiehdotuksen lopussa on pieni reikä, jolla ID-saataisiin osaksi opetussuunnitelmaa myös ateististen naturalisti-darwinistien äänillä:

(6) If a scientific theory or hypothesis proven to be false is taught for historical, illustrative, or other reasons, the theory or hypothesis shall be identified as false when taught orally or in writing.


Kaikesta huolimatta lakiehdotuksen tukija Rick Brattin (republikaani) on valmis puolustamaan älykästä suunnitelmaa. Brattin haluaisi vain objektiivista opetusta kouluihin. Eihän se voi olla huono asia? Hän myös toteaa, ettei ID ole uskontoa, eikä lakialoitteella pyritä edistämään mitään uskontoa. Mutta toisaalta Brattin ei miellä evoluutiota "todistetuksi faktaksi". Aivan lopussa tulee pieni näyte miehen motiiveista.

“I keep pointing to a Gallup poll that shows 90 percent of Americans believe in a higher power,” Brattin said. “And yet our schools only teach that we emerged from primordial ooze. I think students should get both sides of the issue and get to come to their own conclusions.”


Rukoilen Lentävältä spagettihirviöltä sitä, että lakiehdotus 1227 kokee saman kohtalon kuin sitä edeltäneet ID-ehdotelmat. Ne ovat jääneet pois äänestyksistä. Aihe ei ole enää niin kiinnostava edes konservatiivien mielissä.

14.1.12

Jumala tekee hienosäätöä - katso kuva!

GoogleMapsin katunäkymä on taltioinut mysteerisiä asioita ympäri maailmaa. Jumala on nähty milloin missäkin, mutta tuore havainto on todiste itse Jumalasta tekemässä hienosäätöä planeettaamme. Teologinen työkalu havaittiin Britanniassa. Eihän ilmiölle voi olla muuta selitystä. Katse taivaalle, kansalainen!


Hei me raiskataan lapsia, osa 5

Joudun surullisena jatkamaan sarjaa.

Puola on läpeensä katolinen maa. Paavi Johannes Paavali toisen jälkeen kansa on ollut erittäin nyrpeä kirkon kritisoimista kohtaan. Pappeja kunnioitetaan ja kirkon maine on erittäin tärkeää. Juuri noilla asenteilla katolinen kirkko on pitänyt lasten raiskauksia salassa ja suojellut pedofiilipappejaan, kuten on viime vuosina on selvinnyt. Puola ei ole vielä kokenut samanlaista menneisyyden penkomista kuin Saksa, Yhdysvallat, Irlanti, Hollanti, Belgia, jne. Tilinteon hetki on kuitenkin lähestymässä.

Lapsia hyväksikäyttäneitä pappeja on ilmiannettu poliisille. Epäilyttävästi lasten seurassa käyttäytyneistä papeista on lähetetty huolestunutta postia kirkon johdon suuntaan, mutta ne eivät ole tuottaneet toimia. Ilmiantajat ovat joutuneet painostamisen kohteeksi. Heitä on potkittu pihalle kirkon viroista. Toki pahimpia tapauksia tuomitaan maallisissa oikeussaleissa. Piispat pitävät ne tapaukset parhaansa mukaan piilossa. Eivätkä kaikki toimittajat halua luoda turhia jännitteitä tai loata kirkon mainetta.

Sen sijaan katolinen kirkko on ilmoituksissaan ollut abortti sitä ja perusarvot tätä. Pedofiliaskandaalin on jäänyt taustalle. Julkisuuteen tulleita uhreja ei auteta kirkon suunnalta. Auttamisella tiedostettaisiin hyväksikäyttö kirkon ongelmaksi.

Vuonna 2008 veli Krzysztof Poplawski moitti julkisesti arkkipiispa Zygmunt Kaminskia. Syynä oli Kaminskin paimenkirje, jossa hän ruoski paikallisen katolisen koulun hyväksikäyttöskandaalin paljastaneita liperikauloja. Syyttäjille tietoja antanut veli potkittiin pihalle luostaristaan kirkon arvovallan heikentämisestä.

Kuukautta myöhemmin piispa Piotr Libera ilmoitti lähettäneensä useamman papin nimet Vatikaaniin. Heitä oli syytetty sopimattomasta käytöksestä lapsia kohtaan. Samaisessa skandaalissa paljastui muita pappeja, mutta se ei ole johtanut toimiin Puolassa.

Yksittäisten tapausten tutkinta jätetään Puolassa piispojen harkinnanvaraan. Sen takia kirkon johdon on helppo tehdä päätös: Kirkon edun takia tästä aiheesta on vaiettava. Aivan kuten on tehty monessa muussakin maassa. Ehkä tänä vuonna tarpeeksi moni puolalainen tajuaa prioriteettien tärkeysjärjestyksen olevan väärä, jos kirkon maine menee pedofiilien paljastamisen edelle.

13.1.12

Avioliittolain yllättävä heikkous

Jostain syystä Vastustamme sukupuolineutraalia avioliittolakia -ryhmä heräsi henkiin. Päätin seurata sen keskusteluja, joskus jopa osallistua hienovaraisella trollauksella. Mukana oli kirjoituksia, joissa väitettiin mm. avioliiton olevan kristillinen käsite. Kristillisen opiskelijalehti VIP'n päätoimittaja Soili Haverinen ilmaantui puolustamaan perinteisiä arvoja. Hän on aikaisemminkin ilmaissut huolensa avioliiton katoavaisuudesta. Noh, tällä kertaa hän linkkasi ryhmään uutisen paavin puheista. Soili on pähkäillyt tulevaisuuden tapahtumia. Jos homomafian kaavailema sukupuolineutraali avioliittolaki astuisi voimaan Suomessa, niin seuraamukset olisivat katastrofaaliset. Ne saavat jopa minut hämmästyneeksi.

"Jos homoseksuaalisen suhteen katsotaan täyttävän sen yhteiskunnallisen tehtävän, joka avioliitolla on, katoaa pohja koko avioliittoinstituution perusteilta. Sen jälkeen siis ei ole järjellisiä perusteita sille, että yhteiskunnassa tulisi olla minkäänlainen avioliittolaki."

- Soili Haverinen, Kristillisdemokraatti, vuonna 2012





Jos tulkitsen Soilin huolestumista oikein, hän on väittämässä, että homoseksuaalit haluavat avioliittoon nauttimaan avioliiton tuomista lakisääteisistä eduista, jotta avioliitto katoaisi. En osaa hahmottaa uhkakuvan logiikkaa. Ehkä se aukenee minulle vielä tämän vuoden aikana.

Samaisessa ryhmässä on esitetty ultimaatumeja sukupuolineutraalin avioliittolain seurauksista. Yksi nainen ilmoittaa vaihtavansa luterilaisen kirkon katoliseen. Toinen sanoi, että ottaa avioeron miehestään jos homot pääsevät naimisiin. Periaate taitaa olla sama kuin niillä, jotka jättivät bussimatkat väliin Rosa Parksin laittomuuksien jälkeen.

Mä olen miettinyt ihan vakavissani erota, jos avioliitosta tehdään sukupuolineutraali. En minä halua olla sellaisen kanssa missään tekemisissä! Suo siellä, vetelä täällä.



11.1.12

Paha lääketeollisuus: GlaxoSmithKline

GlaxoSmithKline on jälleen otsikoissa. H1N1-rokotteen aiheuttamat huolet kalpenevat, kun niille näytetään mitä lääkefirma on tehnyt Argentiinassa. GSK sai sakot luvattomien lääkekokeilujen suorittamisesta lapsilla. Firma oli väärentänyt huoltajien suostumuslomakkeita, jotta vähävaraisten lapset saatiin mukaan rokotekokeisiin. Vuodesta 2007 lähtien n. 15´000 lasta ohjattiin kokeeseen. Mukana menossa oli lääkefirman värväämiä lääkäreitä, jotka laittoivat lukutaidottomia potilaitaan allekirjoittamaan suostumuspapeita.

Vastaavia kokeita ei saa tehdä Euroopassa tai Yhdysvalloissa. Siksi lääkefirmat lähettävät testiryhmän kolmansiin maihin. Potilaat eivät päädykään valtion valvomiin terveyskeskuksiin, vaan esim. GSK'n praktiikoille. Ne eivät täytä sairaaloiden eettisiä vaatimuksia. Kun jotkut perheet halusivat pois rokotekokeesta, heille ilmoitettiin etteivät he saisi enää mitään rokotteita. Ala-arvoiset labrat, rokotteiden taso ja hoitotoimenpiteet yhdistettiin ainakin 14 kuolleeseen lapseen. Toistaiseksi ei ole osoitettu, että kuolemat olisivat johtuneet rokotteista. Firma toteaa, ettei yksikään kuolleista ollut saanut aitoa rokotetta, vaan sokkoutettuna plasebo-rokotetta. Kyseiseen COMPASS -rokotusohjelmaan osallistui/pakotettiin tuhansia lapsia.

Miljardiluokan firma hyväksikäyttää köyhien kaupunkien asukkaita. Sakkoja lätkäistiin GSK'n ranteille 400´000 peson edestä. Eli n. 73´000 euroa. Eli käytännössä se ei tunnu firman taseissa. Rokotekokeeseen värvätyt kaksi lääkäriä saivat 300´000 peson sakot per valkotakki. Lääketeollisuuden valvonnassa on suuria puutteita.

Sana sunnuntaille: Tosikkomaisuus




Kansanmurha ja massatuho ovat joskus iloisia asioita, lapset

Institute for Creation Research ei tuhlaa energiaansa turhiin asioihin. Äskettäin heidän uutiskirjeessä (kaikkea minä tilaankin inboxiini) oli asiaa siitä miten kreationistien sanomaa heikennetään. Lelukaupoista löytyvä lastenpeli horjuttaa Nooan arkin ja globaalin vedenpaisumuksen uskottavuutta. Kuten kaikki muistavat, ovat nuo asiat olennaisia Ainoan Oikean kristinuskon perustuksille. Ilman niitä Raamatun tulkinta ei ole kirjaimellista, ja sitten mennäänkin rytinällä syntiä kohti.

Onneksi ICR'n Brian Thomas varoittaa lukijoita Noah's Ark pelistä. Kirkkaat värit ja iloiset eläinhahmot saavat minut heti kavahtamaan pelosta. Esikoululaisille kerrotaan hauskalla tavalla Vanhan testamentin tapahtumista. ICR ei kuitenkaan hyväksy pelin yksinkertaistettua sisältöä. Se ei ole tarpeeksi linjassa Raamatun kanssa.

Cute Ark images similar to the one on the game box have appeared in various children's books and other toys and decorations. But they misrepresent the biblical account. And if parents never teach their children that this icon is false, then students are left with the wrong impression of the true nature of biblical history.


Lapsille pitää opettaa, että arkki oli merikelpoinen puurakennelma. Sinne mahtui kaikkien eläneiden lajien perusryhmät. Lapselliset kuvat antavat vaikutelman siitä, että vedenpaisumus olisi ollut vertauskuvallista tarinointia. Silloin sielu on vaarassa joutua kadotukseen.

Kun uskonto haluaa lakipykäliin

Järjestäytyneillä uskonnoilla täytyy olla oikeus syrjiä ihmisiä uskontonsa määräämien sääntöjen mukaan. Olen kirjoittanut näin aikaisemmin, mutta on aika tehdä se uudelleen. Tämä tarkoittaa samalla myös sitä, ettei järjestäytynyt uskonto saa sanella uskontonsa ulkopuolisille ohjeita siitä miten elää uskonnon oppien mukaan. Jos kirkon pääjehut määräävät, että vain vasenkätiset saavat mennä naimisiin vasenkätisten kanssa, niin olkoon se kyseisen kirkon yksinoikeus säännöissä.

Ongelmia ilmenee välittömästi, jos kirkko alkaa asettelemaan määräyksiään kirkon ulkopuolisten päälle. Katolisen kirkon arkkipiispa Oscar Cruz todisti tämän Filippiineillä. Hän saneli TV-uutisissa avioliittojen koostumuksen. Vatikaani on sanelemassa valtioille sitä minkälaisia avioliittolakeja niissä pitäisi olla. Cruz on selittänyt, ettei hedelmättömille pareille pitäisi antaa oikeutta avioliittoon. Filippiinien avioliittolakiin pitäisi tehdä muutos, joka takaa avioparien olevan yhdessä vain lisääntymistarkoituksella varustettuna. Lapsettomuuden valinneet parit tekevät syntiä Jumalan silmien edessä. Cruz suosittelee, että jo naimisiin kerinneiden lapsettomien parien avioliitto mitätöitäisiin.

Jos maan viranomaiset noudattavat arkkipiispan ohjeita, joutuvat katolisen kirkon ulkopuoliset ihmiset katolilaisen dogman alaiseksi. Sehän passaa paaville.

Malediiveillä ollaan vuorostaan vaatimassa taikauskoa lakipykäliin. Sheikki Abdullah Bin Mohamed on huolissaan taikavoimien avoimesta riehumisesta maassa. Hän vaatii parlamenttia laatimaan noituuskieltolain. Noituuden harjoittajat joutuisivat parhaimmassa tapauksessa vain vankeuteen. Mohamed suosittelee tuomioksi taikasanojen hoilaamisesta kuolemantuomiota. Vaikka skeptikko olenkin, tuntuu se hieman liioittelulta. Saudi-Arabiassa on vastaava tuomio noituudesta, joten muutenkin islamilainen Malediivien tasavalta siirtyisi lähemmäksi menneitä vuosisatoja.

10.1.12

Huuhaata puujaloilla

Nonsense on Stilts - How to Tell Science from Bunk, Massimo Pigliucci

Professori Pigliucci on tuttu nimi kreationismin ja ID'n vastustajille sekä puolustajille. Samainen professori on onnistunut ärsyttämään mm. Jerry Coynea ja Dawkinsia tiedekritiikillään, joten kyseessä on kunnan vastarannan kiiski. Hän on kirjoittanut mm. Denying Evolution: Creationism, Scientism, and the Nature of Science kirjan. Nonsense on Stilts keskittyy laajemmalle alueelle. Siinä pyritään selvittämään mikä on pätevää tiedettä, huonoa tiedettä, ja siltä väliltä. Rajojen veto ei ole ollenkaan helppoa. Jako koviin (fysiikka) ja pehmeisiin (psykologia) tieteisiin. Tieteenfilosofit vääntävät vertauskuvauksellisesti käsiään määritelmistä. Pigliucci tarkastelee miten tiedettä tehdään käytännön tasolla.

SETI-projekti on siinä rajalla. Se on ihan pätevää tiedettä teoreettisti, mutta samalla lähes mahdotonta laittaa tieteelliseen testiin. Draken yhtälöä voidaan rukata mielin määrin, eikä se vaikuta SETI'iin juuri ollenkaan. Fermin paradoksia vastaan luodaan mitä erikoisempia ideoita, jotka eivät ole lähellä tieteellistä teorisisointia, vaan puhdasta tarinointia.

Astrologia saa alussa täyden tyrmäyksen kaikilta suunnilta. Siltä pohjalta on helppo lähteä pseudotieteen alueelta kohti pätevää tiedettä. Esimerkeissä tarkastellaan tietenkin älykkään suunnitelman ideaa, ilmastokinastelun käsittelyä mediassa, kvanttipuoskarointia, asiantuntijoihin turvautumista, tieteeseen liian paljon luottamista, tieteeseen liian vähän luottamista, jne.

Pigliucci ei epäröi skeptikoidenkaan läpsimistä. Ufologian saralla havaintojen tutkiminen jää aivan liian usein alkamatta, kun asiantuntijat tyytyvät heittämään selityksiä edes perehtymättä tapausten taustoihin. Näin kävi useaan otteeseen, kun Meksikon armeija kuvasi tiedustelukoneensa ifrapunakameralla maisemia vuonna 2004. Videolla näkyy hämmästyttäviä valoja, jotka näyttäisivät leijailevan tyhjän päällä. Yksitoista tunnistamatonta valoa liikkuvat vuorten päällä. Näkyä oli vaikea selittää, sillä alueella ei ollut selkeitä valonlähteitä. Tutka ei havainnut mitään kyseisessä ilmatilassa. Skeptikoiden selitykset valoille olivat vaihtelevia: meteorisade, salamointia ilmakehässä, joukko säähavaintopalloja. Suokaasu taisi jäädä mainitsematta. Kaikki olivat väärässä. Ufo-tutkija kaivoi kartat esiin. Selvisi, että lentokoneen reitti ja valojen ilmestyminen selittyivät vuorten takana olevilla öljynporauslauttojen kaasujen poistoliekeillä. Siksi ne näkyivät vain infrapunakuvassa.

Mitä enemmän Ufoja on tutkittu, sitä selkeämmin käy ilmi selitysten trendistä. Joko ilmiö jää täysin mysteeriksi (ei todisteita avaruusolennoista), tai selitys löytyy puhtaasti kotiplaneetaltamme peräisin olevaksi (ei todisteita avaruusolennoista).

Suosittelen Nonsense on Stilts -kirjaa kaikille tieteen ja huuhaan ystäville. Siinä selitetään filosofisesti monimutkaisia asioita ihan ymmärrettävällä tavalla. Lukemisen jälkeen et ota norsunluutorneihin linnoittautuneita tutkijoita ihan niin vakavasti kuin ehkä ennen otit.

Selibaatissa elänyt vanhus puhuu avioliitoista

Vanha selibaatissa elänyt mies höpöttelee maailmanlopun uhkia syrjäisellä kadulla. Kukaan ei tunnu välittävän harmaantuneen miehen puheista, joissa perhe-elämää viettämätön mies puhuu värisevällä äänellä asioista, joita ei ole koskaan kokenut. Hän varoittelee ohikulkijoita ihmiskunnan tuhosta, joka tulisi tapahtumaan sukupuolineutraalin ajatustavan edistyessä.

Kukaan ei välitä.

Mutta sitten samaa sanomaa saarnaa hassuihin vaatteisiin pukeutunut vanha, selibaatissa elämänsä elänyt mies, jolla on yli miljardi tykkääjää elämän facebookissa. Paavi Benedictus kehoitti Vatikaaniin kokoontuneita diplomaatteja muistamaan, että onnistuneen yhteiskunnan ydin on heteronormatiivinen pariskunta. Jos yhteiskunta sallii oikeuksia samaa sukupuolta oleville perheille, niin ihmisarvo ja ihmiskunnan tulevaisuus rapistuu. Jotenkin. Ehkä tämä Renaultin automainos on varoittava esimerkki tulevasta tuhosta. Tasa-arvoiset avioliittolait tarkoittavat paavin pään sisällä sitä, että heterojen avioliitot menettävät arvokkuuttaan. Perusarvot ovat niin hataraa tekoa.

Paavi yritti esiintyä suvaitsevaisena ihmisenä. Hän totesi, ettei ole tuomitsemassa homoseksuaalisia taipumuksia, ainoastaan sellaisia tekoja. Kyseessä on vanha illuusio siitä, ettei muka halveksi toisia ihmisiä.

Kiitos vinkistä herra Patosuolle.

7.1.12

Rick Santorum täynnä santoriumia

Republikaanien pressaehdokas Rick Santorum on noussut yllättäen melkein suosituksi nimeksi esivaaleissa. Miehellä on vankka katolinen vakaumus. Siksi hän ottaa katolisen kirkon pedofiliaskandaalin erittäin vakavasti. Siksi hän on perehtynyt skandaalin syihin. Kirjoittaessaan Catholic Online -sivustolle kolumnia tulee samalla paljastettua mikä on aiheuttanut eniten harmia katoliselle kirkolle.

Santorum ei näyttäisi ajattelevan, että kirkon johtoporras olisi sisältä mätä. Ongelmia ovat aiheuttaneet kirkon ulkopuolinen, korruptoitunut maailma. Liberaalit tuulet ovat saastuttaneet pappiseminaareja. Moraalinen relativismi on noussut . Siksi sekaan on päässyt lapsien kanssa piehtaroivia lipereitä.

It is startling that those in the media and academia appear most disturbed by this aberrant behavior, since they have zealously promoted moral relativism by sanctioning "private" moral matters such as alternative lifestyles. Priests, like all of us, are affected by culture. When the culture is sick, every element in it becomes infected. While it is no excuse for this scandal, it is no surprise that Boston, a seat of academic, political and cultural liberalism in America, lies at the center of the storm.
Oi, kunpa katolinen kirkko ei olisi joutunut kulttuuriliberalismin ympäröimäksi. Silloin sen kardinaalit eivät olisi joutuneet salaamaan ja siirtelemään pedofiilipappejaan ympäri maita ja mantuja, eivätkä olisi joutuneet painostamaan hyväksikäytön uhreja sekä heidän perheitään hiljaisiksi. Mutta näin pääsi käymään, senkin relativistit!

Santorum on myös tietoinen siitä minkälaisia vanhempia ei-heterot ovat. Hän on tietoinen jostakin tutkimuksesta, jonka mukaan lapsensa hylänneet vankilakundit ovat parempia vanhempia kuin homovanhemmat.

Tappavaa taikauskoa Kongosta ja Sänky kirkon katolla

Kongon demokraattisesta tasavallasta Ranskaan muuttanut perhe ei jättänyt jälkeensä taikauskoa. Pariisissa sukulaispoika Kristy Bamu joitui kokemaan kovia, kun häntä syytettiin noituuden harjoittamisesta. Rangaistusvälineenä käytettiin talttaa, vasaraa ja metalliputkea, sekä hukuttamista. Kristy kuoli 101 vamman aiheuttamiin vaivoihin. Kristy oli matkustanut Pariisista Lontooseen tapaamaan sukulaisiaan. Matkassa mukana oli myös sisaruksia. Heidät kiristettiin mukaan Kristyn pahoinpitelemiseen.

Kiroukset L. Törmälle tästä uutisvinkistä.

--------------------------------------------------


Piristävämpänä uutisena on vinkki Suomen ev.lut.kirkolle. Jos tarjolla on ensimmäinen vuosi ilmaiseksi kirkkoon liittyville, niin ehkä tämä saa väen vilkkaammin liikkeelle. Kirkko saarnaamaan avioseksin autuudesta. Ed ja Lisa Young haluavat Jumalan takaisin sänkyyn. Onhan seksi Jumalan keksintö. Nykyinen häveliäs kulttuuri on tehnyt elämän perusasiat liian punastelevaksi. Sukupuolielämän henkinen ulottuvuus on jäänyt pienemmälle. Tämän asian kampanjoiminen onkin loogisesti parasta 24-tunnin sänkymaratoonilla kirkon katolla. Sen aikana he vastaavat katselijoiden kysymyksiin netin välityksellä.

Samalla he suosittelevat pariskunnille pientä seitsemän päivän pituista seksisessiota, jonka pitäisi tuoda lisää liimaa avioliiton liitoksiin. Varmasti pariskunnan kirja ja puheet edistävät parisuhteiden vahvistumista. Se on vain kiva juttu. Kuka uskaltaisi tuoda saman Suomeen, vai onko sille edes tarvetta täällä?

Uskonnolliset seksilelut ovat lisänneet suosiotaan. Vakaumusten tasa-arvon takia sekin on ihan kiva juttu, sillä sekulaarit seksilelut ovat dominoineet markkinoita aivan liian pitkään.

Kemikaalivanoja ruiskuttavan miehen tunnustus

Fargon Truth TV onnistui saaman käsiinsä piilokameran, jossa mies menee ovelasti kyselemään Weather Modification Inc'in työntekijältä mitä he tekevät. Kertoohan firman nimikin, että he muokkaavat säätä. Heillä on lentokoneita, joista ruiskutetaan kemikaaleja. Uuden maailmanjärjestyksen salainen projekti on salattu huolimattomasti! Hän jättää videokameransa rennosti roikkumaan vyötärölle, jotta haastateltava mies ei tajua puheidensa tallentuvan. Selostuksessa paljastetaan kaikki Illuminatin suunnitelmista! Tätä videota ei tulla näkemään valtamediassa tai Virallisen totuuden kanavilla.





Hupsista. Väärä hälytys. Videolla ei ollutkaan mitään uutta. Videokameraa kantava mies haastattelee keinosadetta tekevän firman edustajaa. Weather Modification Inc tekee keikkaa piirikunnille, kaupungeille ja osavaltioille tai jopa eri valtioille. Pahamaineisten kemikaalivanojen (joiden koostumusta ei tiedetä varmasti) sijaan he ruiskuttavat keinosadetta aiheuttavia hiukkasia pilviin. Heillä on käytössään hieman kevyempää kalustoa kuin kemikaalivanoja kauhistelevissa videoissa näkyvät rahti- tai matkustajakoneet. Kameramies toteaakin pihalle palatessaan, ettei tietenkään usko Weather Modification Inc'in käyttävän hopeajodidia lentokoneissaan. Sellaiset selitykset firman sivuilla ja esitteissä ovat Illumatin valheita. Sehän olisi ristiriidassa miehen salaliittoteorian kanssa.

Video tuli vastaa Angélica Skywolfin kautta.

6.1.12

Huono vuoden aloitus Skientologiakultille

Skientologiakultin sisällä kuohuu jälleen kerran. Jäsenmäärän romahtaessa, tuottojen pienentyessä, median julkaistessa pelkkää negatiivista tietoa, ja monien muiden ongelmien edessä kultti on puolustautunut kriitikoita vastaan hyökkäämällä. Kulttista huonoja asioita kertovat ihmiset ovat olleet entisiä skientologeja, joten he ovat automaattisesti pettureita, valehtelijoita ja aina väärässä.

Vuoden vaihtuessa lukuun 2012 tapahtui merkittävä asia. Debbie Cook lähetti sähköpostia n. 12 000 skientologille. Hän on entinen Flag -järjestön johtaja. Se on erittäin merkittävä virka skientologiajärjestön hierarkiassa. Cook on aktiivinen skientologi, joka on huolissaan L. Ron Hubbardin perinnöstä. Häntä ei voi lakaista maton alle piiloon ex-skientologeille varatuilla ja valmiilla argumenteilla. Juuri sen takia sähköposti aiheutti varmasti useamman pyörtymisen rivijäsenten keskuudessa.

Viestissään Cook kritisoi avoimesti kultin nykyistä johtajaa David Miscavigea. Se itsessään on karmaiseva synti. Skientologiajärjestö on Cookin mielestä unohtanut L. Ron Hubbardin asettaman tehtävänsä. Nykyään keskitytään vain vaurauden keräämiseen. Lahjoituksia ruinataan, vaikka tilillä seisoo miljardi dollaria. Varoja kerätään uusien hienojan rakennusten tekemiseen, vaikka ne jäävät kerta toisensa jälkeen tyhjyksi. Jäseniä ei ole tarpeeksi niiden täyttämiseen. Cook on huolissaan siitä, että ihmisten elämän parantamisen sijaan dianetiikka on pelkkää bisnestä.

Cook ei ole mikään ulkopuolinen uhka. Siksi David Miscavigella on nyt vaikea ongelma. Miten hän hiljentää Cookin? Avoin kritiikki olikin hankala teksti nieltäväksi silmien kautta. Cookin facebook-kamut ihmettelivät oliko naisen tili hakkeroitu. Eihän niin arvostettu jäsen olisi muuten voinut julkaista jotakin noin törkeää. Cook ilmoitti olevansa ihan oikeasti kyseisen tekstin kirjoittaja. Silloin seuraajat ilmiantoivat hänet kultin sisäiselle valvontaelimelle,

Voit lukea Cookin sähköpostiviestin Mark Rathbunin blogissa. Se sisältää runsaasti sisäpiirin tietoa kultin nykyisistä hallinnollisista ongelmista. Toivottavasti tästä vuodesta tulee entistä huonompi skientologialle.

Kiitos vinkistä M. Kadeniukselle.

4.1.12

Antti Heikkilä ja Ilmastonmuutos/lämpeneminen

Tohtori Antti Heikkilä on aina välillä kommentoinut blogissaan ilmastonmuutosta. Joulukuussa hän nosti katin jälleen pöydälle, sillä poliitikkojen neuvottelut päästösopimuksista herättivät Antin huomion. Ilmastonmuutos leimataan uskonnoksi, jolla viedään tyhmiltä rahat.

Ilmasto on asia, joka tulee upottamaan Euroopan, ellei löydy vastuuntuntoisia politiikkoja, mikä on ilmeisesti turha toive kun ovat ryssineet taloudenkin täysin kuralle. Kukaan ei ota vastuuta mistään, kuten Korkmankin osuvasti sanoi: paloauto on palopaikalla, mutta kukaan ei ole halukas vetämään letkuja. Eurooppa maksaa suunnattomia summia päästöistä, joiden kuvitellaan olevan haitallisia, eikä kukaan tiedä, mihin nuo rahat menevät.


Ortopedi ei ehkä ole aivan hakuteillä siinä, että päästösopimukset eivät ole paras ja tehokkain tapa reagoida ilmastonmuutokseen. Sitä enemmän minua jäi häiritsemään Antin tapa murentaa ilmastotiedettä.

Jokaisen pitäisi herätä jo siihen tosiasiaan, että ensin puhuttiin ilmaston lämpenemisestä ja nyt vain ilmaston muutoksesta, jonka nimikkeen alla voi kätevästi selittää mitä tahansa. Jos puhutaan tieteestä, pitäisi olla täsmällinen ilmaisu siitä, mistä puhutaan. Termin muokkaus todistaa vain, ettei ole kyetty faktisesti osoittamaan ilmaston lämpenemistä eikä etenkin ihmisen osuutta mahdollisiin muutoksiin. Mutta, kuten kunnon uskonnolle on tapana, syyllinen olet sinä.

Antin hämmennys on ymmärrettävä ilmiö. Kaksi eri sanaa samasta aihepiiristä saa helposti ihmismielen sekaisin. Asiaa ei yhtään auta se, että lehdistössä noita sanoja voidaan käyttää hämmentävällä tavalla, aivan kuin ne tarkoittaisivat samaa asiaa. Onneksi meillä on mahdollisuus tarkistaa miten niitä käytetään ilmastotieteen parissa.

Jos tuntuu siltä, että teksteissä tulee vastaan sekaannusta aiheuttavia sanoja, kannattaa tarkistaa miten niitä käytetään alan kirjallisuudessa. Niin L. Ron Hubbard tekisi! Vaikkapa NASA'n sivuilla on selkeä selitys näiden termien käytölle.

Ilmaston lämpeneminen: Maan lämpötilan kohoaminen kasvihuonekaasujen lisääntymisen seurauksena.

Ilmastonmuutos: Pitkäaikainen muutos Maan ilmastossa, tai jollakin Maan alueella.

Tarkempi selitys näiden erolle on se, että ilmaston lämpeneminen tarkoittaa ilman lämpenemistä maanpinnalla. Ilmastonmuutoksen sisälle mahtuu ilmaston lämpeneminen, sillä ilmastonmuutokseen kuuluu muutakin kuin pelkkä lämpötilan muutos. Merenpinnan nousu, sademäärän muutokset, ja muut tekijät muuttuvat saman monimutkaisen verkoston sisällä. Siksi näiden sanojen käyttä samassa kolumnissa, kirjassa, puheesa tai muussa höpinässä ei välttämättä tarkoita, että puhuja on muokannut termejä ilmastouskontonsa pönkittämiseksi.

3.1.12

Magneettimedian vastaisku

Skepsis ry jakoi viime vuonna Huuhaa -palkinnon J. Kärkkäiselle Magneettimedian kustantamisesta. Magneettimedian sivuilla on ollut monipuolisesti politiikasta, rahamaailmasta, lääketeollisuudesta, vaihtoehtohoidoista ja -energioista. Huuhaa -palkinto aiheutta reaktioita Magneettimediassa. Sen sivuille ilmestyi useampi kolumni, joissa ihmeteltiin mikä Skepsistä oikein vaivaa.

Hermeetikko -lehden entinen päätoimittaja ja rajatietokirjallisuudella kunnostautunut Jukka Nieminen tarkastelee Magneettimediassa Skepsis ry'tä. Mikä on Skepsis ry?

Ennen niin kirkas ja hyvää tarkoittava yhdistys on muuttunut Nils Mustelinin ajoista.

Kun puhutaan skeptikoista, puhutaan valitettavan usein myös tönköstä, aggressiivisesta ja ylimielisestä lähestymistavasta asioihin ja ihmisiin. Huuhaa-palkinto noudattaa tässä kaavaa, sillä sen tarkoitushan on yksinomaan nöyryyttää palkinnonsaajaa.

Toki suosittelen lempeää asennetta, kun kerromme ihmisille ettei heidän edistämälle asialle ole toistaiseksi kertynyt vakuuttavaa tieteellistä näyttöä. Skepsiksen asennetta kuvaillaan mm. tieteeseen vetoavaksi fundamentalismiksi, kun asiaa kysytään edelliseltä Huuhaa -palkinnon saaneelta Rokotusinfolta. Rokotusinfon Jyrki Kuoppala kommentoi:

"-Huolestuttavaa on, että kriittisyyttä halveksiva ja keskustelua tukahduttava fundamentalistisuus on levinnyt myös sellaisiin osiin yhteiskunnasta kuin tiedotusvälineet, Kuoppala jatkaa pohtimalla median roolia tarkemminkin."


Rokotusinfo nousi tutkalleni alunperin sen "rokotteet aiheuttavat autismia" ja ex-tohtori Andrew "MPR" Wakefieldin puolustuskirjoitusten takia. Siinä mielessä Pandemrix rokotteen ja narkolepsian yhteys on ollut taivaanlahja Rokotusinfolle. THL'n ja rokotevalmistajien yhteyksien ja valuuttavirtojen osoittelu on kohdallaan. Lääketeollisuuden ja terveydenhuollon päättäjien välillä pitäisi olla mahdollisimman vähän taloudellisia kytkentöjä.


Mitään erikoista tai ihmeellistä ei toki ole siinä, että viranomaiset, yritykset ja yritysten alihankkijat toimivat omia tarkoitusperiään edistäen. Sen sijaan tiedotusvälineiden rooli on mielenkiintoisempi kysymys – miksi tiedotusvälineet niin harvoin syventyvät asioihin ja perehtyvät vaikeisiin kysymyksiin? Syitä tähän on varmasti monia.

Ihmettely on aivan aiheellista, sillä minäkin olen pohtinut miksi lehdistössä vain raapaistaan pintaa pseudotieteellisiä asioita käsitellessä, ja tasapuolisuuden nimessä vastakkain asetellaan vaikkapa evoluution kohdalla terveyskeskuslääkäri ja biologian professori. Tuoreita tutkimuksia uutisoidaan hieman oudolla tavalla, jne.

Vahvemman kannan skeptikoiden tekosiin otti astrologi Raimo Nikula. Joulukuussa hän kirjoitti Magneettimediassa CSICOPista.

Skeptikoiden jäsenistöstä USA:ssa tiedetään, että se koostuu lähinnä akateemisista, puoliakateemisista, valkoisista, protestanttisista ja melko iäkkäistä miehistä. Suomen järjestön koostumus lienee suunnilleen sama.


Tunnustan, etten ole tietoinen Skepsisläisten keski-iästä, koulutuksesta tai muistakaan atribuuteista. Pienen otantani perusteella ei voi tehdä yleistyksiä, mutta enemmistö on ollut uskonnottomia, valkoisia (epäterveellisen kalpeita, kuten minä), 20 - 40 v, miehiä neljä kertaa enemmän kuin naisia. Aboutish.

Nikula tekee suuren paljastuksen skeptikoista:

CSICOP, kuten eivät myöskään Suomen skeptikot, tee tieteellisiä tutkimuksia, sillä ei ole empiiristä olemusta eikä tarkoitusta. CSICOP teki yhden ainoan kokeen astrologiasta, ja siinäkin tehtiin käsiteltävänä olevan tutkimusaineiston vaihdos, jotta saatiin haluttu lopputulos. Tämäkään huijaus, josta tuli julkinen salaisuus, ei mitenkään vaikuttanut eikä vaikuta skeptisen liikkeen toimintaan tai arvostukseen.


Syytös tutkimuksen puutteesta on aivan totta, sillä Skepsis ry'llä ei ole laboratorioita tai valkotakkisia tohtoreita päivystämässä taskulaskimet valmiina. Skepsis ry on kuitenkin valmis tekemään haasteensa testejä. Kunhan jostakin löytyy paranormaalein kyvyin varustettuja kokeilta.

Massimo Pigliuccin Nonsense on Stilts -kirjassa (tästä lisää myöhemmin) käydään läpi paranormaalin tutkimuksen ongelmia. Hyvänä esimerkkinä on vuonna 2007 suljettu PEAR. Princeton Engineering Anomalies Research suoritti monen monta koetta 28 vuoden aikana. Ne keskittyivät telekinesian löytämiseen. Ihmismieli kykenisi vaikuttamaan satunnaisiin tuloksiin. Tämän ilmiön havaitseminen edellyttäisi tieteellisiä kokeita. Ja niinhän PEAR lopulta raportoi. Elektroniset laitteet arpovat satunnaisia lukuja. Laitetta operoiva ihminen muuttaa satunnaislukujen ilmestymistä tilastollisesti merkittävällä tavalla. Pigliuccin mielestä PEAR'in kokeet lukeutuvat tieteelliseksi työksi, ei pseudotieteeksi.

Mutta...

Oikeaa tiedettä voi tehdä hyvin, keskinkertaisesti tai huonosti. PEAR'in julkaisemissa papereissa on ollut todella valtava otanta. Miljoonien kokeiden aikana sekaan mahtuu myös tuloksia, jotka nousevat tilastollisesti merkittävälle kohdalle. Kaiken lisäksi Stanley Jeffers kävi läpi PEAR'sin tutkimusmetodeja. Hän havaitsi, että testien vertailukohdat, perustasot, eivät olleet aivan kohdallaan. Eli laitteiden satunnaisuuden satunnaisuutta mitatessa ei oltu aivan tarkkoja. Kontrollit eivät olleet niin hyviä kuin voisi luulla. Sen takia lopulliset mittaukset p-arvoista satunnaisgeneraattoreilla osoittaisivat/osoittivat ylimääräistä vaihtelua. Asia varmistui viimeistään silloin, kun PEAR teki yhteistyötä eri tutkijoiden kanssa eri laboratorioissa Saksassa. He eivät onnistuneet toistamaan PEAR'in havaintoja.

J.P. Rhinen johti Zener -korteilla tehtyjä tutkimuksia. Niissä oli PEAR'ia suurempia ongelmia, sillä koehenkilöiden vaikutus oli lopulta kaikkea muuta kuin paranormaalia. Ongelmat olivat erilaisia. Kun korttipakkojen sekoittamista valvoi temput tunnistava taikuri jäivät tulokset satunnaisiksi. Kun korttipakan sekoitti itse kortteja tulkitseva henkilö, tulivat tulokset merkittäviksi. Toisaalla oli puutteita korttipakkojen käytössä itse kokeessa. Läpikäytäviä kortteja ei aina korvattu, joten testin edetessä koehenkilö pystyi päättelemään mitä kortteja oli jäljellä, joten oli helpompaa arvata mikä oli todennäköisin vaihtoehto. 40- ja 50-luvulla tehdyissä kokeissa oli mukana myös joitakin epärehellisiä tutkijoita. Rhine tiedosti ongelman, mutta ei koskaan paljastanut kyseisten tutkijoiden nimiä. Joten alan tutkimuskirjallisuudessa on mukana julkaistuja papereita, jotka perustuvat vilunkipeliin. Emme vain tiedä mitkä paperit.

Rhinen kokeita toistettiin yhdysvaltalaisissa yliopistoissa, mutta ilman vastaavia positiivisia tuloksia.

Dogmaattinen tieteen puolustaminen bunkkereista jatkuu vuodesta toiseen. Nikulan tekstissä skeptikot rajoittavat todellisuutta ahtaalla maailmankuvallaan. Yliluonnollista ei ole olemassa, karjuvat skeptikot.

Eikä siinäkään kaikki. Suomen skeptikot hallitsevat Wikipediaa!

Suomenkieliset Wikiartikkelit ovat peräisin lähestulkoon parista skeptikkojen julkaisemasta kirjasta. Voi sanoa, että niin Suomessa kuin muuallakin Wikipedian ovat röyhkeästi vallanneet skeptikot, ja he vartioivat Wikipedian artikkeleita niin, että niihin ei hevin voi lisätä mitään eikä vähentää siellä esiintyviä typeryyksiä. Me emme saa tietää mitään vapaasti: Wikipedia onkin suljettu systeemi, sen perusidea vapaan tiedon levittämisestä on tuhoutunut saman tien.


Hitto vie. Minun täytyy joskus liittyä Wikipediaan.

Nikula on kirjoittanut enemmänkin skeptikoiden menneisyydestä.

Kaikesta huolimatta aion pysyä Skepsis ry'n sisällä. Aion myös olla umpimielisen sitkeästi epäileväinen mm. sellaisista väitteistä joiden mukaan USA'n presidentti Obama kävi 80-luvulla toisella planeetalla teleportaatiolaitteen avulla.