31.1.23

Se harvinaisempi salaliittoteoria avaruusapinoista

Eräs sairaista harrastuksistani on selata salaliittoteoroita pursuvia some-kanavia. Silloin tällöin bongaan harvinaisempia salaliittoteorioita. Joskus huomaan, ettei vastaan tunnu tulevan tietynlaisia salaliittoteorioita. Koronarokotteiden kohdalla näyttäisi jääneen kokonaan tekemättä yhtäläisyysviivojen vetäminen avaruuteen. Logiikka yhteyksille on muutenkin erittäin esoteeristen päättelypiirien hommaa, joten varsinaista logiikkaa ei tarvitse edes olettaa. 

Yritin harjoittaa tällaista yhtäläisyyksien keksimistä. Ihan vain kokeillakseni miten helppoa se on. Katsoin mainion Lazerpigin videota olemattomasta Zircon tiedustelusatelliitista. Tarina on kiehtova. Sitä kuunnellessa opin yhden uuden nippelitiedon. Satelliittien aikakauden alkupäässä mukana oli tietenkin kaikkien merkittävien valtioiden intressit. Eli vakoilijoiden. Kiertoradalta tapahtuva vakoilu toimii parhaiten, jos muut eivät tiedä sinun vakoilevan heitä.



Sen ainekset ovat: NASA, vakoilusatelliitti, ihka oikea False flag operaatio sekä korona plus litteän Maan kumoaminen. Kuinka salaliittoteorioitsijat ovat voineet jättää kuiskimatta tästä asiasta?

Katsaus menneisyyteen Scientific American blogissa. Avaruuden valloittaminen oli vasta alkamassa. Kiertoradalle ammuttiin alkeellisia aparaatteja. Niillä pyrittiin selvittämään millaiset rasitukset kohdistuisivat ihmisiin saman matkan aikana. Tieteen nimessä raketteihin pakattiin myös koe-eläimiä. Neuvostoliitto oli kerinnyt lähettämään Laika-koiran kiertoradalle. Makakit olivat yleisiä apina-astronautteja tällä uralla. Nimellä tunnetut koe-eläimet eivät tietenkään olleet ensimmäisiä eläimiä avaruudessa. He olivat ainoastaan julkisuuteen päästettyjä tapauksia. Yhdysvallat oli jäämässä pahasti jälkeen avaruuskisassa. NASA:n rinnalle perustettiin myös Advanced Research Projects Agency (ARPA). NASA on enemmän siviilipuolen hommia. ARPA rapisee kenraalien pelipöydällä. Avaruustutkimuksen lisäksi haluttiin tutkia mitä Neuvostoliitto tekee omalla maaperällään. Sitä varten pitäisi lähettää tiedustelusatelliitteja. Eikä vastustaja saisi tietää milloin ja mistä ne on laukaistu, jotta satellittien seuranta ei olisi helppoa.

USA aloitti salaisen Discoverer projektin. Siinä armeijan omat tiedustelusatelliitit (Argon, Lanyard ja Corona) pääsisivät kulissien takana peitetarinoiden avulla salaa avaruuteen. Tämä false flag operaatio vaati eläimien henkiä. Tiedustelusatelliitti kuvasi Neuvostoliittoa perinteisellä kameralla, jonka filmi pudotetaan kapselilla ilmakehään. Operaation kulissi vaati valtavn määrän insinöörejä, tutkijoita, apinoiden opettamista, kirurgisia toimenpiteitä, eläinten elintoimintojen ylläpitoa hoitavien laitteiden kehittämistä, jne. Eläimiä haluttiin palauttaa kapselilla myös takaisin maaperälle. Kaikki tietenkin vain osana ihmiskunnan teknologista kehitystä. Näin päästiin lopulta poseeraamaan kameroille ja kehumaan avaruustutkimuksen rauhanomaista luonnetta. 

Joskus rakettiin lastattiin apina. Testituloksien avulla varmasti kehitettiin ihmisten vastaavaa matkaa. Joskus kerrottiin vasta viime hetkellä, että apinatutkimus oli peruttu. Ryhmän jäsenet lähetettiin muihin projekteihin. Rakettiin lastattiin apinan sijasta Corona satelliitti. Se napsi valokuvia. Filmi kerättiin talteen merellä. Kuvista päästiin ihailemaan ensimmäistä kertaa mm. Neuvostoliiton uusia lentotukikohtia.

Avaruusapinoita, suhmurointia, sotateollisuuden salaisuuksia, ja se kauhia CORONA! Jos näet näistä koostuvan salaliittoteorian jossain anonyymin kirjoittajan viesteissä internetin syövereissä, niin en tunnusta olevani se anonyymi.

14.1.23

Exxon ja ilmastonmuutoksen ennustaminen

 Jälleen erittäin vaihtelevan talvisään lomassa istahtan näppäimistöni ääreen. Tiedeuutisia selaillessani eräs otsikko herättää uteliaisuuteni. Öljyjätti Exxonissa ennustettiin ilmastonmuutosuhka ”tyrmistyttävällä täsmällisyydellä” jo 70-luvulla. Ilmastonmuutokseen liittyvässä uutisoinnissa se on juuri sellainen emotionaalisesti räjähtävä teksti. Uutisen innoittamana lukaisin läpi sen paperin.

 Science-lehden julkaisussa käydään läpi miten ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden noustessa ilmaston lämpötila tulee nousemaan. Siinä ei ole mitään uutta tai jännittävää. Tutkijayhteisössä nuo asiat oli laskettu vuosikymmeniä ennen Exxonia. Jännittäväksi asia tulee, kun kerrotaan Exxon öljyjätin omien tutkijoiden laskeskelleen näitä lämpötilojen nousuja. Tutkijat olivat yhdistäneet ihmiskunnan toimet ilmastonmuutokseen vaikuttavana tekijänä. Firman johtoporras päätyi aina vähät välittämään omien tutkijoidensa laskelmista ja ilmastomalleista.

Laskukonetta alettiin naputtelemaan Exxonin konttorilla 1970-luvulla. Tulokset olivat yhteneväisiä myöhempien havaintojen kanssa. Exxon tiesi, että fossiilisten polttoaineiden jatkuva polttaminen johtaisi 0.20 ± 0.04 celsiusasteen nousuun jokaisena vuosikymmenenä. Firman julkiset lausunnot olivat kuitenkin näitä laskelmia ja havaintoja vähätteleviä. Sisäisessä kirjeenvaihdossa johtotaso suunnitteli miten kertoa poliitikoille, ettei ilmastotieteessä ole varmuutta, joten ei ole mitään syytä hillitä öljyteollisuuden hommia.

Geoffrey Supran ryhmineen kävi läpi Exxonin luovuttamia dokumentteja Assessing ExxonMobil’s global warming projections paperissaan. Aikaisemmin on kirjoiteltu Exxonilta löydetyistä yhteenvedoista. Sekä todetaan Exxonin itse todenneen, ettei luvassa ole jääkautta. Sen sijaan kalenterin mukaan on tulossa hiilidioksidin aiheuttama jääkausien välinen lämpimämpi aika. Lisäksi he laskivat, aivan oikein, että ilmastonmuutoksen selkeimmät vaikutukset havaittaisiin vuonna 2000.

Uusimmassa paperissa tarkastellaan itse laskelmia ja ilmastomalleja. Niitä otettiin 32 firman sisäisen dokumenttikokoelman verran. Niitä kertyi vuodesta 1977 vuoteen 2002. Siihen päälle 72 vertaisarvioitua paperia vuosien 1982 ja 2014 väliltä, joissa Exxonin tutkijat olivat mukana.

Ihmiskunnan suureksi harmiksi nuo laskelmat ja ennusteet lämpötilan noususta olivat hyviä ja tarkkoja. Exxon on palkannut taitavaa väkeä. 

"On average, therefore, global warming projections reported by ExxonMobil scientists were as skillful as those of independent scientists of their day, and their own models were especially skillful. (As described earlier, ExxonMobil scientists did not simply rerun existing models; they developed their own models, typically in collaboration with academic coauthors, which independently corroborated the findings of other climate scientists.)"

Oikeastaan sain kylmiä väreitä kun luin Supran ja kumppanien kirjoittavan: "Overall, the models perform very well."

Mallien tarkastelun jälkeen paperi käy läpi Exxonin vastalauseita ilmastotieteelle. Tuo osuus yhteenvetoineen on se raivoa herättävä pätkä. Suosittelen lukemaan ne läpi tarkkaan. Lainaan vain yhtä kohtaa päästörajoituksista.

Staying silent on stranded assets 

A third insight concerns the “carbon budget”—the amount of CO2 that can be added to the atmosphere—while holding anthropogenic global warming below 2°C. Five ExxonMobil studies published between 1982 and 2005 address the question. They conclude that to stabilize CO2 concentrations below 550 ppm and/or limit warming to 2°C would impose a carbon budget of 251 to 716 gigatonnes of carbon (GtC) between 2015 and 2100 (10). For comparison, recent calculations have narrowed the uncertainty and place the figure at 442 to 651 GtC (60). Thus, ExxonMobil’s calculations of the carbon budget were consistent with today’s best estimates. Yet, to our knowledge, ExxonMobil did not alert investors, consumers, or the general public to this constraint.

Tämän Assessing ExxonMobil’s global warming projections  pitäisi olla isoin uutisaihe ympäri maailmaa tällä hetkellä. Mutta se ei ole.

Ehkä ihmiskunta on päättänyt, ettei se ole pelastamisen arvoinen.

Pienenä helpotuksena sentään luin perjantaina Helsingin sanomia. Sen pääkirjoituksessa kehuttiin ydinvoimaa sekä mainostettiin modulaarisia pieniä ydinvoimaloita. Niitä kehitellään ja prototyyppejä toimii maailmalla. Toivotaan vain että oikeat ilmastotoimet alkavat 20 vuotta sitten eikä joskus lähitulevaisuudessa.



Kun setämiehet kuulevat nuorison taas valittavan ilmastonmuutoksesta

6.1.23

Kulttijohtaja Miscavigen luurailut

Skientologiakirkon kulttimeno ei ole muuttunut parempaan suuntaan. Kultti palasi otsikoihin viime viikonloppuna, kun David Miscavigen olinpaikan epätietoisuus pysyi ajankohtaisena. Miscavige on toiminut vuosikymmeniä skientologian johtohahmona. Siinä samassa hän on mm. pahoinpidellyt alempiarvoisia skientologeja, kerännyt mammonaa kartanoihinsa sekä yrittänyt viivytellä kulttiin kohdistettuja oikeustoimia. Tässä tuoreimmassa tapauksessa asianajajat haluavat käsitellä kultin sisällä tapahtunutta lapsikauppaa. Heidän harmikseen Miscavige on salannut sijaintiaan, joten hänelle ei pystytä toimittamaan prosessin etenemistä edellyttäviä papereita. Miehellä ei ole kotiosoitetta. Eikä toimiston aulassa suostuta ottamaan vastaan asianajajia. 

Oikeuden käsi on hidas mutta vakaa. Tuon käden pyörittämät rattaat alkavat pyörimään liittovaltion oikeudessa 20. tammikuuta. Oli Miscavige paikalla tai ei. Jos tuomari päättää, että kulttijohtaja on pyrkinyt pakenemaan lakia, niin päätös voi hyvinkin tapahtua samanlaisella päätöksellä kuin Alex Jonesin tapauksessa. Tahallinen viivyttely tuottaa vain tappion oikeussalissa. Tämän takia Miscavigen oikeudenkäynnin seuraaminen tulee varmasti tuottamaan samanlaista hupia ja draamaa kuin Alex Jonesin romahtaminen.

Kultille tuttuun tyyliin skientologit väittävät, ettei Miscavige tietenkään ole piilossa tai yritä viivytellä syytteen etenemistä oikeudessa. Juuri tällaista puolustuspuhetta varten Miscavige piipahti julkisuudessa. Missäs muualla kuin Clearwaterin kaupungissa. Se on skientologian pääkaupunki, jossa sijaitsee koulutuskeskus "The Flag". Siinä samassa rakennuksessa järjestettiin uudenvuoden juhlatapahtuma. Tuohon tapahtumaan ei saanut tuoda edes perheenjäseniä. Vain jäsenille tarkoitettu juhla oli myös edellisiä vuosia pienempi. Ehkä merkki siitä miten vähän kultilla on jäljellä aktiivisia jäseniä. Ehkä merkki siitä, että paikalle saapui pitämään juhlapuhetta itse David Miscavige. Paikalle ei haluttu oikeuden haastemiehiä antamaan papereita johtajan kouraan.

Nyt Miscavigen asianajajat voivat väittää, ettei hän yritä piiloutua keneltäkään. Vakuuttaako show tuomaria onkin sitten eri asia. Miscavigen asianajajat yrittävät vaihtaa käsittelyä välimiesmenettelyksi. Silloin riita sovittaisiin tuomioistuinmenettelyn ulkopuolella. Kultin sisäisesti. Sehän sopisi mainiosti Miscavigelle. Mutta salliiko oikeus sellaista, kun syytekirjelmässä on lasten hyväksikäyttöä? Tätä kriittistä kysymystä pyritään ratkaisemaan lähiaikoina.

Sitä odotellessa pari kommenttia skientologiasta.



Gold Base on kultin kansainvälinen päämaja Kaliforniassa. Siellä sijaitsee mm. Golden Era Productions elokuvastudio, jossa valmistetaan ne seuraajille myytävät esittely- ja kurssivideot. Angry Thetan kävi kuvaamassa aluetta omalla lennokillaan. 4 min kohdalla lennokki kuvaa vuorille piilotettua valvontapaikkaa. Ex-skientologi Marc Headley oli aikaisemmin kirjoittanut tuosta valvontapaikasta kirjassaan Blown for Good. Pesässä päivystänyt vahti oli tarkkaillut David Miscavigea kiikaritähtäimen lävitse. Tietenkin vain valvoakseen mitä leirin aitojen sisällä tapahtuu, joten hän kertoi innoissaan tästä valppaudestaan muille skientologeille. Miscavige ei ilahtunut tällaisesta tähtäimen läpi tapahtuvasta valvonnasta. Kyseinen vahti sai rangaistuksen. Hienoa nähdä, että vuosia kirjan julkaisun jälkeen meillä on ihan videokuvaa kyseisestä valvontapaikasta vuorilla. Eikä se edes ole oudointa mitä kultin sisällä on tapahtunut viime vuosina.

 Näistä asioista puhutaan ja kirjoitetaan varmasti lisää tänä vuonna. Kunhan Miscavige ilmestyy oikeuden eteen.