28.9.15

Aito Avioliitto ja finaalin häämötys

Tämän kuukauden loppuessa loppuu myös Aidon Avioliiton ajama kampanja kansalaisaloitteen kanssa. Kuuden kuukauden ajan aktivistit ovat keränneet ääniä. Alku oli melko rauhallista, kun kansalaisaloitteen aloittaneet ihmiset näyttivät olettavan, että Yle ja muut tiedotusvälineet ovat automaattisesti velvollisia rummuttamaan heidän kansalaisaloitettaan. Kansan syvät rivit näyttivät piileskelevän sen toistaiseksi näkymättömän hiljaisen enemmistön takana. Torkkuherätys todellisuuteen koitti melko pian. Heillä ei ollut valmiina Tahdon2013 -kampanjaa vastaavaa verkostoa, väkeä ja tavallisten kansalaisten aktiivisuutta. Aloitettiin hartiavoimin suoritettu nimien keräily toreilla ja kesän suviseuroja vastaavissa uskonnollisissa tapahtumissa. Kojuja ilmestyi vasta kesän aikana enemmän kaupunkien maisemiin. Tampere taisi saada ensimmäisen kojunsa vasta pari päivää sitten. Sitä ennen Aito Avioliitto oli enemmän näkyvillä Helsingissä.

Tahdon2013 kansalaisaloite veti ensimmäisenä päivänä pelkkinä netinkautta annettuina ääninä laariin 105439 allekirjoitusta. Mediarummutusta oli ennen ja jälkeen aloitusta, mutta varsinainen aktiivinen nimien kerääminen loppui nopeasti ekojen viikkojen jälkeen. Tarvittava 50 000 allekirjoitusta oli jo kasassa.

 Aito Avioliitto saa ehkä saman verran allekirjoituksia kasaan tekemällä hurjasti enemmän töitä ja suurempien markkinointien kautta kuuden kuukauden ajalta. Luulen, että sata tuhatta menee rikki loppukirissä. Se on ihan hieno suoritus. Ei ollenkaan hävettävä määrä nimiä. Se on myös erittäin selkeästi kaikkea muuta kuin heidän kehumansa kansan enemmistö, josta niin moni heidän parissaan puhui varmana asiana.

Finaalin lähestyessä Aito Avioliitto repäisi oikein näkyvästi pääkaupungissa. He saivat lainaan Ranskasta 600 neliömetrin kokoisen kankaan. Sitä esiteltiin Tuomiokirkon rappusilla ja Kampin edessä. Väkeä näytti olleen paikalla ehkä jopa n. 50 kappaletta. Onnittelut kaikille kansalaisaloitteen parissa työskenneille. Odotan innolla sitä miten kansalaisaloitettanne tullaan tulevaisuudessa pyörittelemään eduskunnassa. Varsinkin odotan sitä minkälainen määrä ihmisiä saapuu eduskuntalon eteen osoittamaan tukeaan kansalaisaloitteelle. Tasa-arvoisen avioliittolain hyväksyminen sai kansalaistorin täyteen. Siinä oiva tavoite Aito Avioliitto väelle.

24.9.15

Päivän somehuijaus: Kalifaatti Tanskaan, nyt!

Päivän monien someraivojen ja -pelkojen kohteena on Tanskasta kuuluvat kauhukuvat islamisaation saapumisesta. Ainakin seuraavaa linkkiä on levitelty esimerkkinä muslimeista, jotka ovat nyt vaatimassa kalifaatin perustamista Tanskaan.

VIDEO: Muslims are marching and screaming, demanding caliphate in Denmark, “Allahu akbar!”

VIDEO: Muslims are marching and screaming, demanding caliphate in Denmark, “Allahu akbar!” - See more at: http://pamelageller.com/2015/09/allahu-akbar-muslims-are-marching-and-screaming-demanding-caliphate-in-denmark.html/#sthash.wHxfwiJh.tBuUmF9k.dpuf
VIDEO: Muslims are marching and screaming, demanding caliphate in Denmark, “Allahu akbar!” - See more at: http://pamelageller.com/2015/09/allahu-akbar-muslims-are-marching-and-screaming-demanding-caliphate-in-denmark.html/#sthash.wHxfwiJh.tBuUmF9k.dpuf
VIDEO: Muslims are marching and screaming, demanding caliphate in Denmark, “Allahu akbar!” - See more at: http://pamelageller.com/2015/09/allahu-akbar-muslims-are-marching-and-screaming-demanding-caliphate-in-denmark.html/#sthash.wHxfwiJh.tBuUmF9k.dpuf
Sivusto on yksi monista Mitä Vittua?! sivuston kaltaisista ympäri internetin ihmeellistä maailmaa. Pam Geller pyörittää kyseistä sivua ja kommentoi videota:

(Video) Marching Muslims Demand Caliphate in Denmark…(thanks to Religion of Peace)
(Video) Marching Muslims Demand Caliphate in Denmark…(thanks to Religion of Peace) - See more at: http://pamelageller.com/2015/09/allahu-akbar-muslims-are-marching-and-screaming-demanding-caliphate-in-denmark.html/#sthash.wHxfwiJh.tBuUmF9k.dpuf

Video onkin pelottavaa katseltavaa. Iso joukko ei-tanskalaisilta näyttäviä ihmisiä marssii kadulla tummat liput heiluen. Lipuissa on niitä salaperäisiä arabialaisia koukeroita kirjaimina. Ja väkijoukko todellakin huutaa Allahu akbar! Tätä se pakolaiskriisi sitten aiheutti Tanskassa ja pian myös täällä Suomessa!

Toivottavasti kansakuntamme herää pian. Nimittäin siihen, että videolla näytetty mielenosoitus tapahtui helmikuussa 2012, kun Hizb ut-Tahrir Scandinavia marssi syyrilaisten tukemisen puolesta. He myös vaativat länsimaita pois Syyriasta.



Samasta kulkueesta ladattiin toinen video LiveLeak sivustolle neljä päivää sitten. Ja uusintaversio lähti kiertoon uudella tulkinnalla.

Tietenkin meidän pitää olla valppaana. Maailmassa kun on ihan oikeasti muslimeja, jotka ihan oikeasti ovat vaatimassa sharia-lakia ja kalifaattien perustamista myös Euroopan maihin. He voivat jopa vaati ei-muslimeita elämään islamin sääntöjen mukaan. Hullua mutta totta. Ja heitä vastaan meidän täytyy olla valmiina selittämään, ettei se oikein toimi jos yhtään haluamme pitää kiinni kaikkien kansalaisten tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista.

23.9.15

ClinicalTrials ja luotettavampi lääketutkimus

Lääketutkimuksessa on suuri ja selkeä epäkohta. Sitä on korjattu asteittain ja pienin edistysaskelin. Kyseessä on harhakäsitys, jossa suositaan pelkästään positiivisten tulosten saamista tutkimuksissa. Ongelma oli aikaisemmin esillä blogissani 16.5.2015. Lyhyesti: negatiivisia tai nollatuloksia ei vaivauduta lähettämään eteenpäin, koska niiden ei ajatella olevan yhtä merkittäviä kuin positiiviset tulokset. Potaskaa mutta valitettavan yleistä. Tämän harhaluulon takia tieteellisen tiedon edistyminen hidastuu. Positiiviset tulokset päätyvät yliedustettuina tieteellisiin julkaisuihin. Esim. lääkkeiden positiiviset vaikutukset ovat lopulta paperilla aivan liian hyviä verrattuna todellisuuteen. Ongelma johtaa valtaviin verorahojen tuhlauksiin, kun korvauksia annetaan lääkkeistä joita eivät olekaan niin hyviä kuin vaikkapa halvempi vanhempi lääke. Ja tietenkin haittojen jäädessä julkaistuissa tutkimuksissa ilmoitettuja pienemmäksi myös potilaiden terveys kärsii.

Ongelman suuruudesta saatiin osviittaa, kun PLoS ONE julkaisi rekisteröityjen tutkimusten vertailua. Taustalla on merkittävä edistysaskel nimeltään Clinical Trials. Vuonna 2000 otettiin käyttöön järjestelmä, johon ilmoitettiin aloitettavien lääketutkimusten metodologiat, aikataulut ja lopulta tulokset. Avoin tieto takaa luotettavamman tutkimuksen. Näin ei voida jättää välistä negatiivisia tai nolla tuloksia, jolloin tulokset vääristyisivät positiiviseen suuntaan.

Vertailuun otettiin 55 sydäntautien hoitoon keskittyvän tutkimuksen edistyminen ja tulokset. Ennen vuotta 2000 julkaistuista tutkimuksista 57 % ilmoittivat positiivisia tuloksia hoidolle. Vuoden 2000 jälkeen aloitettujen tutkimusten kohdalla positiiviset tulokset romahtivat 8 % paikkeille. Ja ilmestyipä kokoelmaan myös ensimmäinen hoitomuodon haitallisuudesta kertova tutkimus. Tämä jos mikä on hieno esimerkki siitä miten tutkimusta voidaan muuttaa paremmaksi.

PLoS ONE: Likelihood of Null Effects of Large NHLBI Clinical Trials Has Increased over Time

Turingin testin jälkeen

Nyt on luvassa pientä ajatuksen virtaa.

Turingin testi on tullut varmasti vastaan elokuvissa tai tv-sarjoissa. Testihenkilöt kommunikoivat kirjallisesti keskenään. Joku tekstiä tuottavista tahoista on kuitenkin keinoäly, joka yrittää esittää olevansa ihminen. Jos keinoäly onnistuu huijaamaan ihmistä on tapahtunut jotain merkittävää. Modernissa maailmassa tätä testiä tehdään chätboteilla. Ja ne onnistuvat useita huijaamaan ihmisiä. Noin joka kolmatta testiin osallistunutta ihmistä. Mutta Turingin testillä on tietenkin rajoituksensa. Onnistunut tulos testissä on riippuvainen ihmisten käsityksistä ja kysymysten muotoilusta.

Botti voidaan ohjelmoida antamaan monimutkaisia keskusteluja, mutta lopulta pinnalle nousevat samat ongelmat. Botti välttelee kysymyksiin vastaamista, vaihtaa puheenaihetta, antaa epämääräisiä vastauksia ja toistaa ihmiselle takaisin asioita joita normaali ihminen ei tekisi keskustelun aikana. Luonnollisesti myös tietyt ihmiset onnistuisivat epäonnistumaan Turingin testissä esiintyessään ihmisinä. Netti on väärällään erilaisia chätbotteja, joilla voit treenata algoritmin kanssa keskustelua.

Yleisesti tiedostetaan, ettei Turingin testi ole paras mahdollinen, jos tarkoituksena on luoda paras mahdollinen keinoäly. Se vaatii monipuolisempaa testaamista. Eräs uusi tapa on mitata kuinka tarkasti keinoäly pystyy tunnistamaan kasvoja massivisesta valokuvakokoelmasta. Se on tuttu mm. Facebookin kasvojentunnistuksesta. Lataamistasi valokuvista löydetään kasvot, joihin pyydetään kasvojen nimiä. Älykkyyttä testattaessa tähtävänä on mm. yhdistää löydettyjä kasvoja saman ihmisen kasvoihin eri valokuvissa. Tai tunnistaa erilaisia esineitä tuhansien valokuvien kokoelmista. Jotkin tunnistusalgoritmit pääsevät ihmisen tasolla tällaisessa tehtävässä. Eräs sovellus tällaiselle algoritmille on tietenkin valvontakameroilla suoritettava ihmisten tunnistaminen ja jäljittäminen.

Tällainen tunnistaminen ja tietojen yhdistäminen olisi vain yksi pieni viipale siitä kokonaisuudesta, jota ihmistä vastaavan keinoälyn kehittäminen vaatisi. Yksinkertaistetussa pokeripelissä keinoäly pystyy puhdistamaan tavallisten pulliaisten pelipöydät mennen tullen. Pro tason pokeripelaajat pystyvät sentään vielä panemaan hanttiin.

Kilpailu on rajua. Merkittävien edistysaskelten saavuttaminen kun tuo tekoälyä kehittävälle taholle mainetta ja kunniaa. Ja sen myötä sponsorointirahaa. Kesällä yksi firma jäi kiikkiin kilpailujen sääntöjen kiertämisestä. Kiinalainen ohjelmistofirma Baidu sai näpeilleen, kun sen joukkueen todettiin ladanneen testimateriaalia liian monta kertaa.

Jo nyt keinoäly hoitaa maailman markkinatalouden hartiahommia, kun tietokoneet tekevät keskenään kauppaa osakkeilla nopeammin mihin ihmiset pystyisivät. Se saadaanko päättelyyn ja oppimiseen kykenevä keinoäly joskus rakennettua ei ole mysteeri. Vastaus on erittäin varma kyllä. Mysteeri on vain se milloin tuo merkittävä tapahtuma vihdoinkin tapahtuu.

Teknologian kehitys on avain tekoälyn saavuttamiseen.Nykyiset virtapiirit ovat siihen auttamatta liian kömpelöitä, vaikka osien kokoluokka onkin jo nanomaailman tasoa. Se minkälainen kokoonpano vihdoinkin mahdollistaa tarpeeksi suuren laskentatehon ihmisen veroisen tekoälyn tasolla on myös - toistaiseksi - mysteeri. Yksi mahdollinen edistysaskel on melko uusi havainto kultapartikkelien soveltuvuudesta hermoverkkojen pohjana. Teknisen paperin luettavampi versio löytyy New Scientist -lehden sivulta.

The team used gold particles about 20 nanometres across. They laid a few tens of these in a rough circle, each about 1 nanometre from its nearest neighbours, and surrounded them with eight electrodes. The computations happened when they applied just the right voltages to the cluster at six specific locations. Then the gold effectively forms a network of transistors that lacks the strict order of connections in a regular microchip, allowing them to run calculations using less energy.  
Nothing about the particles told the researchers what the voltages should be, however. They started with random combinations of voltages and learned which were the most useful using a genetic algorithm, a procedure that borrows ideas from Darwinian evolution to home in on the “fittest” ones.  
It compared many sets of voltages, discarding those for which the unit’s behaviour made no sense, creating slightly different versions of those that seemed promising, and trying again. In effect, the clump of gold particles was evolving towards the behaviour the researchers hoped to get.

Tuollainen tiede saa tällaisen tiedeuskovaisen ihan polvilleen. 

Olen lukenut Nature -lehteä kohta vuoden verran. Käsitykseni tieteen ja tekonologian mahdollisuuksista ja nykyisestä kyvystä ovat muuttuneet huomattavasti jokaisen lehden lukemisen jälkeen. Keinoälyn kehittäminen ei pelota minua. Kunhan muistamme jättää ydinaseiden hallintajärjestelmän digitaalisesti autistiseksi.

19.9.15

Paha lääketeollisuus: GlaxoSmithKline osa 4

Helsingin Sanomat kertoo uusimmista käänteistä yhdestä monista kääntelyistä Pahan lääketeollisuuden synkässä lähimenneisyydessä. Yksi monista negatiivisista käänteistä liittyy GlaxoSmithKlinen kehittämään paroksetiiniin.

Selektiivinen serotoniinin takaisinoton estäjä -pillereiden, eli SSRI-lääkkeiden taival on ollut täynnä kohua. Ilmestyessään ne olivat uuden aikakauden ihmelääkkeitä masennuksen hoidossa 80-luvulla. Sittemmin käyttäjäkokemusten ja lääketutkimuksen tuoma tieto antoikin ymmärtää, että haittavaikutukset ovat huomattavasti erilaisia verrattuna valmistajan ilmoittamiin. Merkittävä taival oli satunnaistettu kaksoissokkotutkimus nimeltään 329. Se tehtiin vuonna 90-luvulla ja julkaistiin Journal of the American Academy of Child and Adolescent Psychiatry julkaisussa. Koeryhmään osallistui 275 masennusta sairastavaa teiniä. Tutkimuksen ensimmäisessä julkaistussa paperissa paroksetiini oli plasebon tasoa haittavaikutuksiltaan. Lääkkeen hoitotehoa kehuttiin jopa huomattavan hyväksi verrattuna plaseboon. Näin julkisuuteen annettiin hyvä kuva kyseisestä lääkkeestä.

Lääkettä oli alunperin suunniteltu ja käytetty pelkästään aikuisille. Pian paroksetiinia määrättiin Yhdysvalloissa jo parille miljoonalle teinille. Samaan aikaan meneillä oli useita lakimiesten haasteita lääkefirmaa vastaan. He edustivat aikuisia, jotka syyttivät lääkettä itsemurha-alttiuden tai väkivaltaisuuden lisäämisestä. Tässä vaiheessa GSK julkaisi joitain raportteja suorittamistaan tutkimuksista. Oikeudenkäyntien ansiosta julkaistut paperit kertoivat, että firma oli suorittanut numeroiden tietoista väärintulkintaa.

British Medical Journal -julkaisuun kirjoittanut Peter Doshi kertoi minkälaisia uusia ongelmia tutkimus 329 sisältää.  BMJ julkaisi Restoring Study 329: efficacy and harms of paroxetine and imipramine in treatment of major depression in adolescence paperin. Uudelleenanalysointia varten saatiin uutta materiaalia GSK:lta, kunhan siitä ensin väännettiin kättä lääkefirman kanssa. Luettavaa oli kymmeniä tuhansia sivuja. Tarkemmin sanottuna about 77 000 sivua. Eikä sekään ollut analysoijien käytössä mitenkään helpolla tavalla:


We therefore approached GSK for access to case report forms (appendix H of the CSR), which are not publically available. GSK made available all 275 case report forms for patients entered into Study 329. These forms, however, which totalled about 77 000 pages, were available only through a remote desktop facility (SAS Solutions OnDemand Secure Portal),11 which made it difficult and extremely time consuming to inspect the records properly.21 Effectively only one person could undertake the task, with backup for ambiguous cases. Accordingly we could not examine all case report forms.

Eikä tietoja näköjään säilytetty parhaalla mahdollisella tavalla:

At least 1000 pages were missing from the case report forms we reviewed, with no discernible pattern to missing information—for example, one form came with a page inserted stating that pages 114 to 223 were missing, without indicating reasons.

Parissa tapauksessa alkuperäiset tutkijat menivät myös rikkomaan sokkoutusta. Hups.

Kyseisen tutkimuksen uudelleenanalysointi ei ole ollenkaan mairitteleva GSK:n kannalta. Laskelmien ja tietojen vertailun jälkeen tulos oli selkeä. Hoitoteho ei ollut parempaa kuin lumelääke. Haittavaikutuksien suhteen tilanne oli vakavampi. Alttius itsemurhille oli oikeasti aikaisempia arvioita suurempi. Tarkemmat luvut ja uudellenanalyysin päättelyt ovat luettavissa BMJ:n sivulla.

Ongelmia löytyy lisää myös haamukirjoituksen muodossa. Tutkimuspaperin ensimmäisessä julkaisussa tutkimuksen suorittaneita tutkijoita oli 22 kappaletta. Yksikään tutkimukseen liitetyistä 22 tutkijasta ei kirjoittanut tutkimuspaperin ensimmäistä luonnosta. Sen kirjoitti GSK:n edustaja. Tämä itsessään olisi hyvä syy repiä paperi silpuks sekä läpsiä siihen liitettyjen 22 akateemikon poskia sillillä. Mutta pienenä lisänä tutkimusryhmän johtaja Martin Kellerillä on huonoa mainetta. Boston Globe -lehden tutkimus selvitti miehen jättäneet ilmoittamatta yhteyksiään lääketeollisuuden rahoitukseen.


Kyseistä Kellerin paperia on pyydetty poistettavaksi jo vuosikaudet. Yksikään näistä 22 akateemikosta ei ole joutunut kiipeliin huonosta tutkimuksesta ja numeroiden kanssa venkoilusta. He - tai heidän laitoksensa - eivät ole vaatineet paperin poistoa. Julkaisun tehnyt JAACAP ei myöskään ole omissa arvioissaan nähnyt tarpeelliseksi poistaa paperia. Eikä edes relevantti American Academy of Child and Adolescent Psychiatry yhdistys (jonka jäseniä monet 22 akateemikosta ovat) ole vastannut British Medical Journalin pyyntöihin kommentoida uusinta käännettä.

Kaikki tämä kohu pitäisi olla erittäin hyvää sytykettä poliitikoille. Nyt jos koskaan voisi vaatia suuria säästöjä terveydenhuoltoon, ja samalla pelastettaisiin ihmisten henkiä. Tämä on varma keino saada ääniä vaaleissa. Se olisi mahdollista vaatimalla korvattavien lääkkeiden listaan pääsyä vain AllTrials-käytännön kaltaisten palveluiden kautta. Jos lääkevalmistaja ei luovuta kaikkia tutkimustietoja itsenäisten tutkijoiden arvioitavaksi, ei lääke myöskään pääse virallisen terveydenhuollon piiriin. Vain tällä tavalla avoin tutkimustiedon jakaminen mahdollistaa luotettavan tiedon saamisen uusista lääkkeistä.

Vuonna 2012 GlaxoSmithKline sai 2,7 miljardin euron suuruisen sakon paroksetiiniin liityneestä markkinoinnista. Paska firma on paska. Paha. Tarkoitin paha.

16.9.15

Jade Helm tuli ja meni

Olin täysin unohtanut Yhdysvalloissa tapahtuneen vallankaappauksen. Sotilasharjoitus Jade Helm 15 vietti viimeistä päiväänsä tänään tiistaina. Usean osavaltion alueella seikkailleet erikoisjoukkojen sotilaat testasivat uusimpia vimpaimiaan. Folioprikaatin varoitukset tulevasta vallankaappauksesta, kansalaisten aseiden takavarikoimisesta tai vähintään Texasin osavaltion alistamisesta hallituksen valtaan lähtivät kiertoon netissä kauan ennen sotilasharjoituksen alkua.

InfoWarsin plussaksi voisin laskea sen, että he sentään alensivat uhkakuvaa juuri Jade Helmin alkaessa. Katselijoille kerrottiin yllättävän asiaankuuluvasti, että Jade Helm olisi vain sotaharjoitus jossa erikoisjoukot testaavat sotavoimien uusinta teknologiaa. Joka onkin aivan totta, mutta foorumeilla siitä väännettiin milloin mitäkin salaliittoteoroita. Keinoäly tulee altistamaan sotavoimat komentoonsa. Armeija kuljettaa salaisia mikroaaltoaseita ympäri maata. Jne. RightWingWatch on koonnut koosteen merkittävimmistä äänistä, jotka varoittivat Jade Helmista seuraavan jotain hirmuista.

Kuinkas sitten kävikään?

Sotilaat seikkailivat. Patriootit seurasivat ja valvoivat ja Youtubettivat sotilaista. Kansalaiset saivat pitää aseensa. Texas on vielä se perinteinen osavaltio, jossa Chuck Norris jatkaa hyppypotkujen heittelyä.

Sitten vain jännittämään mikä on seuraava suuri uhka, josta valtamedia ei uskalla puhua.

14.9.15

MitaVittua?! ja Clickbait-journalismin alkeet, osa 6

Pakolaisvirta Suomeen ei tule tyrehtymään lähivuosina. Reagoinnit ovat monipuolisia. Suosittu reagointi on vainoharhainen ja pelkkään tunteeseen perustuva paniikki. Tällaiseen pasuunaan puhaltaa Mitä Vittua?! nettisivun väki. Mikäpä olisi parempi tapa kerätä klikkauksia ja mainostuloja, kuin varoittaa karmaisevan Isis-järjestön terroristien soluttautuneen pakolaisvirtaan ja riehuvan Euroopan rajojen sisällä? Se jos mikä olisi hirmuisaa menoa.

MV varoittaa ilmiöstä dramaattisen kuvan kera, aivan kuin se olisi tapahtunut aivan äsken.





Jopa entinen kansanedustaja ja muutoksen kokenut nykyinen Twitter-käyttäjä James Hirvisaari levittää MV:n juttua facebook-sivullaan.

Heidän kannaltaan on erittäin harmillista, ettei kuvassa ole maahanmuuttajien sekaan soluttautuneiden Isis-taistelijoiden riehumista. Kuva otettiin kesällä 2012. Kuvassa fundamentalistiset salafismi -suuntauksen seuraajat mellakoivat Bonnin poliisin kanssa. Poliisien toisella puolella protestoivat islaminvastaiset Pro NRW puolueen kannattajat.

Jos nykyiseen pakolaisvirtaan on soluttautunut Isis-taistelijoita (ihan teoreettisesti oikea mahdollisuus vaikkakin epätodennäköinen), niin MV:llä ei ole tarjolla mitään todistusaineistoa siitä.

MV lankesi lähteenä käyttämänsä News360-sivuston omaan clickbait-feikkailuun. Tekemällä nopean ja helpon kuvahaun Googlessa olisi MV säästynyt tältä nolaukselta.

Toinen esimerkki tulee ihan kotimaasta. Kaikki alkoi jälleen kerran Facebookissa. Köyhälle jäi avustusjärjestön ruokajonossa vain pieni pussi ruisleipää ja purkki tonnikalaa. Hänelle oli kuulemma kerrottu, että tällä kertaa puutteellinen tarjoilu johtui ravinteiden luovuttamisesta "Pansion hätämajotuksessa oleville elintasopakolaisille."

Eli pakolaisten hyysääminen ajoi jälleen kantasuomalaiset nälän partaalle! MV-sivusto tarttui koukkuun ja kauhisteli ilmiötä sivullaan.

Ilmiössä on vain pari pienen pientä ongelmakohtaa. Palvelukeskuksen johtaja Johanna Meinander väittää, ettei kyseinen turkulainen T-talo luovuta saamiaan eriä eteenpäin palvelutaloille.



Myös Turun Sanomille antamassaan haastattelussa Meinander toistaa sanomansa. Lopulta alkuperäisen Facebook-kirjoituksen tehnyt leipäjonossa vieraillut Katja Nummelin keksi miten voi vielä puolustella kuulemaansa.

Ei teiltä se ruoka suoraan Pansioon menekkään, vaan SPR on jo tainnut tehdä sopimuksen kaupan kanssa, tai sitten joku vetää välistä

Siinäpä mehukas skuuppi MV-sivuston tutkivalle journalismille. Onko SPR tehnyt salaisen sopimuksen ruuan jakamisesta, vaikka vastaanottokeskuksissa pakolaisille annettava ruoka on jo hoidettu toista kautta? Ja kuinka paljon tienataan liikuttamalla ruokakaupoista lahjoituksena palvelukeskuksille tarkoitettu leipäpussi pakolaisten vastaanottokeskukseen?

Taloussanomat kertoivat parisen päivää ennen tätä kohua, että vastaanottokeskukseen on kyllä mahdollista luovuttaa ruokakapoista hävikkiruokaa. Mutta toistaiseksi kauppojen hävikkiä ei ole lähetetty Pansion vastaanottokeskukseen. Ruokahuollon kun pitäisi olla säännöllistä vastaanottokeskuksissa. Apua on toki lähetetty turvapaikanhakijoille.
Viikonloppuna avun piiriin pääsi myös Suomeen tulleita turvapaikanhakijoita Pansion vastaanottokeskuksessa. Järjestö vei sinne ison lavallisen leipomolta leipää sekä ruokaa Turun vapaakirkolta.

Nuo olivat vain eri lähteitä ruoka-avustukselle kuin se mistä Turun T-talo saa jaettavaa ruokaa.

Uuninpankkopoika Saku Timonen kirjoitti aiheesta aikaisemmin päivällä. Nyt hän vastaanottaa tappouhkauksia.

Sanan- ja mielipiteen vapaus sukupuolineutraalin avioliittolain aikana

Tahdon2013 kansalaisaloitteen finaali saavutetaan vuonna 2017, kun eduskunnan hyväksymä avioliittolaki vihdoinkin astuu voimaan. Se on monella kauhun, vainon ja kurimuksen veroinen vuosi. Jotkut kun tulevat kokemaan tuon aikakauden aikana vainoa, joka kohdistuu heidän mielipiteisiinsä. Aito avioliitto väki on koonnut varoittavia esimerkkejä.

 Sukupuolineutraali avioliittolaki tulee toteutuessaan väistämättä kaventamaan sanan- ja mielipiteen ilmaisun vapautta sekä uskonnonvapautta. Näin on käynyt siellä missä vastaavanlainen laki on saatettu voimaan.  Viitteitä tästä on jo nähtävissä myös meillä Suomessa. Sukupuolineutraalin avioliittolain puolustajat luonnollisesti vähättelevät näitä vaikutuksia, koska eivät halua myöntää, että heidän ajamansa lakihanke – jonka mainoslauseiden mukaan piti edistää syrjimättömyyttä ja lisätä vapauksia – tosiasiallisesti johtaakin perinteisen avioliittonäkemyksen kannattajien syrjintään ja heidän perusvapauksiensa rajoittamiseen. Eräät avioliittorevisionistit ovat jo tiedostaneet tämän kehityksen ja pitävät sitä itse asiassa oikeutettuna ja tervetulleena. Todellisuus mainoslauseitten takaa alkaa viimein tulla esiin.

Todellakin. Maailmalla on tapahtunut kaikenlaista, kun avioliittolakeja on tällä vuosituhannella päivitetty tämän vuosituhannen ajatuksia vastaavaksi. Sen seurauksena lainvoimaista avioliittoa periaatetasolla vastustavat ihmiset ovat joutuneet vaikeuksiin. Perinteisiin käsityksiin takertuvat ihmiset voivat kieltäytyä tekemästä työtään tai ilmaiset mielipiteitä, joissa samaa sukupuolta olevat avioparit ovat syntisiä aviopareja.

Suomessa meillä on tuore esimerkki tämänkaltaisesta. Kuluvana vuonna 2015 eräältä yhdistyksemme aktiivijäseneltä evättiin mahdollisuus osallistua Maailman sarjakuvat ry:n järjestämälle sarjakuvakurssille. Jäsenemme oli merkinnyt kurssihakemukseen taustajärjestökseen Aito avioliitto ry:n. Tästä johtuen kurssin järjestäjät ilmoittivat, ettei häntä oteta mukaan, vaikka olivat aluksi toivottaneet hänet tervetulleeksi kurssille. Tapauksesta on jätetty yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnalle (aik. syrjintälautakunta) valitus syrjinnän kieltämiseksi henkilön mielipiteen vuoksi. Asian käsittely on vielä kesken.

Vaikuttaisi olevan selkeä esimerkki järjestäjien virheestä. Yksityiskohtia tapauksen käänteistä ei esitetä, joten joudumme vain spekuloimaan mitä on oikeasti tapahtunut. Maailmalla on kuitenkin esimerkkejä siitä, että tuollaisia päätöksiä tehneet ry:t ovat joutuneet oikeudessa pulaan. Aito avioliitto mainitsee esimerkkien listallaan myöhemmin myös tällaisen tapauksen, jossa syrjitty sai oikeuden päätöksellä tukea mielipiteelleen.

Lontoolainen lastentarhanhoitaja Sarah Mbuyi sai potkut työstään, kun hän oli vastannut kollegansa kysymykseen, uskoiko hän samaa sukupuolta olevien avioliittoon.


Mbuyi haastoi työnantajansa oikeuteen, ja mielestäni aivan oikein, voitti oikeudessa ja sai korvauksia.
Näin lastentarhanhoitajan mielipiteen- ja uskonnonvapaus turvattiin oikeuden päätöksellä. Uskonnonvapaus takaa oikeuden kutsua toisia ihmisiä syntisiksi. Ja se on eräs parhaimmista tavoista edistää kansakuntien sekularisaatiota, mutta ei siitä sen enempää. Olen itse saanut lukea ja kuulla siitä miten elämäntapani ja -katsomukseni sotivat Jumalan tahtoa vastaan ja olen muutenkin syntinen (ihanan ihanan syntinen) ihminen. Eikä kukaan näistä sormellaan suuntaani heristelijöistä ole joutunut oikeuteen. Vaikka ovat kirjoittaneet ateismia tuomitsevia kirjoja. So fucking what.

Muut esimerkit ovat myös mielenkiintoisia.

kolmekymmentä vuotta virassa toiminut ranskalainen pormestari Jean-Michel Colo haastettiin oikeuteen, koska hän kieltäytyi vihkimästä samaa sukupuolta olevaa paria.

Ranskan korkein oikeus selvitti tapausta ja tuli selkeään johtopäätökseen. Virkavallan edustajana Colo ei saisi työssään syrjiä asukkaita heidän seksuaalisen suuntautumisensa perusteella. Tällaisessa tapauksessa tilanne on yksinkertainen. Colon sijainen astui hoitamaan niitä hommia joita pormesteri itse ei suostunut tekemään. Pormestari edustaa tasavaltaa, joten yksittäisen pormestarin vakaumus ei painanut oikeuden mielestä vaakakupissa yhtä paljon kuin kansalaisten tasa-arvoinen kohtelu.

Tästä päästää tuoreimpaan tapaukseen Yhdysvalloissa.

Yhdysvaltoja kuohuttaa parhaillaan tapaus Kentuckyn osavaltiossa, jossa siviilivihkimisistä vastaava viranomainen, Kim Davis, passitettiin vankilaan vain siksi, että hän kristillisen avioliittokäsityksensä vuoksi kieltäytyi omantunnon syistä laittamasta nimeään samaa sukupuolta olevien parien vihkitodistuksiin. Davis joutui eristysselliin, josta hän vapautui vasta kuuden päivän piinan jälkeen. 

Melkein oikein. Tuosta jäi pois sellainen pieni yksityiskohta, että viraston päällikkönä Davis kielsi muita viranomaisia Rowanin piirikunnan virastossa suorittamaan siviilivihkimisiä samaa sukupuolta oleville pareille. Davis ei siis tehnyt itsestään marttyyria henkilökohtaisen vakaumuksensa tähden, vaan alisti muut työntekijät oman käsityksensä alaiseksi. Jos hän olisi oikeudessa todennut, että muut virkailijat saavat suorittaa näitä siviilivihkimisiä, niin hän ei olisi joutunut selliin. Juuri sellaista käännetä odotettiin tapahtuvan, mutta Davis päätti pakottaa alaisensa noudattamaan hänen henkilökohtaista vakaumustaan. Vaikka henkilökunnan joukosta ilmoitettiin, että he olivat valmiita suorittamaan siviilivihkimisiä.

Although Davis was expected to be brought back into the court, where the contempt charge could have been dropped if Davis agreed not to use her authority to prevent the deputies under her control from issuing marriage licenses, she did not return to the courtroom. Five of the six deputies under Davis told Bunning they would comply with the judge’s order – the lone holdout being Davis’s son, Nathaniel – likely allowing same-sex couples to receive marriage licenses as early as Friday.

Davis halusi tekemällä tehdä itsestään marttyyrin. Kun hänen alaisensa kirjoittivat ihan kirjallisena aikomuksensa suorittaa siviilivihkimisiä, eikä Davis saisi estää heidän työtään, pääsi Davis myös vapaaksi. Asiaa tullaan jatkossa vielä puimaan monessa piirikunnassa, kun jotkut virjailijat eivät halua suorittaa työtehtäviään.

Suomen kohdalla voimme toistaiseksi vain arvailla miten maistraateissa työskentelevät ihmiset suunnittelevat kiertävänsä uutta avioliittolakia. Pääsevätkö istumaan muualle sillävälin kun toinen virkailija suorittaa velvollisuutensa? Tämä taitaakin olla ainoa selkeä ongelmakohta. Kirkko saa tehdä ihan minkälaisen päätöksen se haluaa vihkimiskäytännöistään. Tavallinen kansalainen saa kirjoittaa ja puhua ei-heteroista entiseen tapaan. Hän vain vaikuttaa entistä oudommalta tapaukselta. Tutut kakkugatet voivat toistua jossain muodossa, jos esim. kotimainen häämekkoja vuokraava firma ei halua palvella samaa sukupuolta olevaa paria. Yksi asia on ainakin varma. Ketään ei pakoteta vastoin tahtoaan homonaimisiin.

Miten sitten Suomessa tullaan aikuisten oikeasti rajoittamaan Aito avioliittolaisten oikeuksia? Aika näyttää. Kommentteihin saa ilmestyä profetoimaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

12.9.15

RayGuardin resonoinnilla elektromagneettista savusumua vastaan

Kännyköiden säteily huolestuttaa erilaisia ihmisiä. Kännyköiden säteilyä vastaan yritetään suojautua erilaisilla tavoilla. Käytännöllisin tapa on vähentää kännykän käyttöä pään vieressä, jos käyttäminen oikeasti pelottaa ihmisistä. Markkinoille on tuotu myös useita perinteisiä huuhaa-maakareidein viritelmiä. Selkein esimerkki sellaisesta on vaikkapa Lootuskaupassa myytävä SAR Shield. Kiinnitä epämääräinen tarra matkapuhelimeesi, niin haitallinen säteily loppuu.

Entäpä jos kaipaat hieman paremmin perusteltua ja markkinoitua säteilysuojaa? RayGuard on puskemassa Suomeen asti. Todennäköisesti verkostomarkkinoinnin muodossa. Käyttäjiä löytyy ja kehuja riittää. Tässä lainaus anonyymiltä käyttäjältä.

"mikroaallot resonoi. tämä rayguard muuttaa tämän resonanssin harmoniseksi sinun kehosi kanssa. täten resonanssista tulee luonnollisempi. ilman rayguardia saat kännykän resonanssia ja solusi eivät tykkää. rayguard korjaa tämän luonnollisesti."

RayGuard ei ole pelkkä tarra. Se on kokoelma laitteita, jotka tarjoavat monipuolisemman suojan. Pelkän kännykän sijaan ne suojaavat aivan kaikelta haitalliselta sähkömagneettiselta säteilyltä. Epäileviä asiakkaita voidaan kosiskella tutkitulla tiedolla! Videoissa havainnollistetaan miten laitteen vaikutuksia on testattu ennen ja jälkeen käyttöä. Kiinalaisen lääketieteen suosima käsitys meridiaaneista saa kunnian toimia terveydentilan mittaamisessa. Videolla pyörii monenlaista elektronista aparaattia, joilla mittaillaan havaittavaa säteilyä.



Jostain syystä mittauksissa ei mitata miten RayGuard-laitteet vähentäisivät säteilyn määrää. Eli heidän mainitsemaansa elektronista savusumua. Mittareita ei käytetä näyttämään säteilymäärän muutoksia. Niillä vain demonstroidaan, että säteilyä on huoneessa. Jos RayGuard voisi mitenkään vaikuttaa säteilyn määrään, niin se olisi liian helposti ja ihan oikeasti testattavissa.

Sen sijaan he mittailevat ihmisten meridiaanien muutoksia. Ehkä vertailut tehdään tuolla tavalla, koska RayGuard ei näytä mitenkään muuttavan säteilyn määrää. Siksi mainospuheissa puhutaan miten laitteet muuttavat säteilyn laatua turvallisemmaksi. Laitteet imevät tuon säteilyn itseensä, joten ihmisiin kohdistuu vähemmän säteilyä.



Toki RayGuardin valmistajilla on valikoimissaan myös RayChip, eli se pelkkä tarra kännykkään. Vain 30 euroa. RayChip sisältää mineraaleja, jotka reagoivat positiivisella tavalla skalaari- ja tesla-aaltoihin. Siruun on myös istutettu "shamaanisella menetelmällä" informaatiota, joka ohjaa sirua suojamaan käyttäjää elektroniselta savusumulta. Näin ainakin valmistajat väittävät.

Joten älä viivyttele vaan suojaa itsesi, perheesi ja kummitussirkkasi tietokoneen, kännykän, langattoman modeemin ja vedenkeittimen lähettämältä sähkösaasteelta. RayGuardin tuotevalikoimasta löytyy jotakin jokaisen budjetille. Halvimmat riipuksena kannettavat suojapalikat kustantavat vain 129 euroa kpl. Kalleimmat luxus suojat tyylikkäällä puukuorella edullisesti 898 euroa.

Nyt vain tarkkailemaan pureeko RayGuardin verkostomarkkinointi laajemmin kotimaiseen asiakaskuntaan.

9.9.15

Pekka Reinikainen ja Perusryhmäbiologia

Koko kansan kreationisti Pekka Reinikainen jatkaa seikkailujaan Seurakuntalaisen nettisivulla. Uusi tuotos on kooste suosituimmista luomisopin teeseistä:

Mistä luomakunnan lajirikkaus on peräisin?

Sen lukeminen toi kauniita muistoja mieleeni. Siitä on aikaa kun viimeksi näin kotimaisen kreationistin kehuvan heidän käyttämäänsä perusryhmäbiologiaa. Kertaus on opintojen sisarpuoli, joten kerron miksi perusryhmäbiologia on potaskaa. Mutta edetään Pekan tahdissa. Yhdistettynä siihen kuinka paljon jaksan kommentoida hänen kirjoitustaan.

Jeesus ohjelmoi lajit luomiensa ”perusryhmien” perimään (vastaa suurin piirtein nykyluokituksen heimotasoa; luokituksesta ei vallitse yksimielisyyttä).

Tuo selittäisikin miksi perimässä on niitä bugeja, eli vaikkapa pseudogeenejä. Uskon kuitenkin Jeesuksen hallinneen niin JavaScriptin, HTML:n, kuin klassisen C++ naputtelun.

  Eläinkunnassa selkärankaisia maaeläinheimoja on tuhatkunta. Lajien hengissä selviäminen Nooan arkissa oli näin ennakoitu. Riitti, että kustakin heimosta uros ja naaras menivät arkkiin. Parituhatta ilmaa  hengittävää eläintä eli luodut perusryhmät mahtuivat sinne hyvin kun vedenpaisumus tuli. Eläimistä ”Kaikki, joiden sieraimissa oli elämän hengen henkäys, kaikki, jotka elivät kuivalla maalla, kuolivat” (1.Moos.7:22). Selkärankaisten heimojen keskikoko on ketun luokkaa, täysikasvuisia dinosauruksia ei arkkiin tarvinnut ottaa (1.Moos.7:9). Vesieläimiä ei tarvinnut ottaa ja hyönteisiä mahtuu paljon pieneen tilaan.

Maailmanlaajuista vedenpaisumusta ei kuitenkaan koskaan tapahtunut, joten tässä kohtaa Reinikainen haastaa meidän kaikkien aikaa. Kohta kuitenkin havainnollistaa miksi kreationistit tarvitseva perusryhmäbiologiaa. Ilman sitä heillä nousee hiki liperiin, jos joku erehtyy miettimään edes alkeellisella tavalla miten luonnon monimuotoisuus muka mahtuisi Nooan arkkiin.

Lajit ohjelmoitiin luomisessa perusryhmiin, joista ne lajiutuvat myöhemmin luonnossa. Jalostaja poimii perusryhmistä haluamansa ominaisuudet. Perusryhmistä on lisätietoa kirjassa ’Evoluutio – kriittinen analyysi’.

Perusryhmän alkulähteenä olevien eliöiden perimässä piilee siis uskomattoman monipuolinen geenikirjasto. Reinikainen mainostaa varmaankin parasta luomisoppia selittävää kirjaa Evoluutio – kriittinen analyysi. Suosittelen myös sinua lukemaan sen läpi, sillä käytännössä kaikki muut kreationistien tuotokset ovat olleet siihen verrattuna naurettavan tasoista kamaa.

Jeesus ohjelmoi jääkarhunkin valmiiksi perusryhmän perimään, sillä Hän tiesi ilmaston muuttuvan vedenpaisumuksen jälkeen.

Tämä on linjassa Reinikaisen aikaisempien puheiden kanssa. Elämän muutoksia ennakoitiin ohjelmoimalla perimään kamaa valmiiksi tulevien sukupolvien haasteita varten. Kaikki on mahdollista kaikkivaltiaalle.

Sitten Reinikainen maalailee vajaan kuvan geologien historiasta.

Darvinismi muutettiin uusdarvinismiksi
Tämä silmänkääntötemppu meni läpi kuin väärä raha, koska paineet Luojan lopulliseksi syrjäyttämiseksi olivat niin suuret. Uusdarvinismi perustui poliittiseen tarkoituksenmukaisuuteen, ei tieteelliseen näyttöön! Beagle aluksella purjehtineelle Darwinille ”pitkät geologiset ajanjaksot” tuoreessa kirjassaan tarjonnut lakimies Charles Lyell halusi ”vapauttaa tieteen Mooseksesta”. Kirjan luettuaan Darwin tarkasteli maailmaa ”Lyellin silmien läpi”. Ennen Lyelliä geologiset kerroskivilajit oli tulkittu joko yhden jättitulvan tai toisiaan seuranneiden katastrofien aikaansaannoksiksi. Lyell muutti ne satojen miljoonien vuosien aikana vähitellen kertyneiksi.

Modernien kreationistien harmiksi geologit olivat hylänneet maailmanlaajuisen vedenpaisumuksen ennen Charles Darwinin kuuluisaa matkaa ja hänen matkalukemisiaan. 1700-luvulla geologit pääsivät näkemään ja kokoamaan tarpeeksi aineistoa ympäri maailmaa tätä johtopäätöstä varten. Sellainen tulkinta ei vaan enää sopinut havaittuun aineistoon, vaikka kuinka käänneltäisiin ja väännettäisiin Raamatun sivuja. Uskovaiset tiedemiehet jättivät Reinikaisen kannattaman vedenpaisumus-tulkinnan taakseen satoja vuosia sitten.

Yhteen rakoon Reinikainen sujauttaa tuttua kreationistien kamaa roska-DNA:sta.

Evolutionistit ristivät teoriansa ennustaman roska – DNA:n pikavauhtia tilke – DNA:ksi
80% siitäkin näyttäisi olevan solujen toiminnan kannalta välttämätöntä. Evolutionistit väittivät vielä joitakin vuosia sitten, että vain 1-3% DNA:sta toimisi ja 97-99% olisi roskaa, eräänlaista fossiilijätettä vuosimiljardien evoluutiosta! Luomisnäkökulman mukainen ennustus osoittautui kuitenkin oikeaksi eli väitetty valtava fossiili – DNA:n määrä osoittautui uusdarvinistiseksi myytiksi! Tämä myytti roska-DNA:sta on haitannut tutkimusta lähes 40 vuoden ajan.

Reinikaisen väitteiden kestämisen kannalta olisi erittäin tärkeää, että termit määriteltäisiin tarkasti. Se mikä kohta DNA:sta toimii ei ole mitenkään yksiselitteistä. Viimeksi kreationistit yrittivät nostattaa kohua roska-DNA:n kuolemasta, kun ENCODE-projekti julkaisi tuloksiaan. Silloin geenien biokemiallinen aktiivisuus sekoitettiin puheissa geenien funktioihin. Reinikaisen mainitsema 80 % viittaisi siihen, että hän hakee tukea vieläkin ENCODE:sta. Myös koko roska-DNA:n käsite on monimutkaisempi kuin Reinikainen antaa ymmärtää. Tosiasia on, että perimästämme voidaan poistaa kohtia ilman mitään haittavaikutuksia. Eikä roska-DNA tarkoita, etteikö sillä roska (tulee sanasta junk) voisi olla jotain funktiota. Jotkin pätkät eivät osoita mitään koodausta geeneillä, mutta kuitenkin havaittiin luonnonvalinnan suosivat niitä pätkiä.

Kerrataan vielä. 70-luvulla tiedettiin, että joillain ei-koodaavilla geenisekvensseillä (joita on erityyppisiä) ei ollut selvästi havaittavaa toimintoa. Samalla tiedettiin, että samoissa sekvensseissä on osioita, jotka ovat konservatiivisia, eli valintapaine suosii niiden säilymistä. Tästä pääteltiin evoluutioteorian pohjalta, että niillä on todennäköisesti jokin toiminto. Sitten niitä alettiin etsimään. Nyt ei-koodaavissa sekvensseissä on sellaisia pätkiä joille on löydetty toimintoja. Ja sellaisia pätkiä joilla ei voi olla toimintoja (ne jotka voidaan poistaa).

Tutkijat ovat etsineet niitä toimintoja roska-DNA:lle 70-luvulta lähtien, joten Pekan olisi kannattanut edes alkeellisella tavalla perustella miten roska-DNA on muka haitannut tutkimusta. Hän ei perustele sitä, koska taitaa itsekin tietää kuinka hataralla jäällä horjuu.

Lopulta alan pohtimaan mitä se perusryhmäbiologia oikein on. Kyseessä on savuverho, jolla kreationisti yrittää saada kuulijansa/lukijansa ihailemaan luomisopin käytännöllistä tieteellisyyttä. Tarkat määritelmät löytyvät Evoluutio - Kriittinen analyysi kirjasta. Jos sinulla ei ole sitä kirjaa, niin voi turvautua olennaisiin lainauksiin seuraavasta linkistä. Perusryhmäbiologian turhuus selitettiin blogissani vuonna 2007.

Lyhyesti kirjoitettuna perusryhmäbiologia on kehäpäätelmä, jolla kreationistit yrittävät näyttää siltä kuin he tekisivät tutkimusta. Perusryhmä havaitaan lajien lisääntymiskyvyn kautta. Käytännössä tekemällä risteytyskokeita eläimillä. Jos tuloksena on jonkinlaista jälkipolvea, niin kokeeseen osallistuneet eläimet kuuluvat samaan perusryhmään. Jos siitä ei synny mitään, niin eläimet kuuluvat eri perusryhmiin.

Esimerkkejä: Jos kalkkunan ja sorsan väliset risteymät ovat steriilejä, niin ne kuuluvat omiin eri perusryhmiinsä. Jos kalkkunan ja fasaanin välinen risteymä tuottaa tulosta, niin ne kuuluvat yhteiseen perusryhmään. Hevonen ja aasi kuuluvat samaan perusryhmään, koska niiden risteytyksen tuloksena syntyy muuli.

 Risteymien avulla havaitut rajat osoittavat, että perusryhmiä on olemassa. Koska toisiaan lähellä olevien perusryhmien välillä ei ole havaittu risteymää, on eliöryhmien välillä selkeät rajat. Mutta jos perusryhmien väliltä olisi havaittu toimiva risteymä, niin ne määriteltäisiin samaksi perusryhmäksi.

Ongelmia ilmenee siitä, ettei uuden perusryhmän ilmestyminen edellytä mitään makroevoluutio (edes kreationistien määrittelemällä tavalla). Uuden perusryhmän ilmestyminen tapahtuisi, jos vaikkapa joku hiirilaji ei enää tuottaisikaan tarvittavaa risteymää toisen hiirilajin kanssa. Mitään uutta biologista ominaisuutta ei ilmestyisi, mutta kreationistien määritelmällä siinä olisi syntynyt uusi perusryhmä.

En tiedä kuinka moni suomalainen ottaa Reinikaisen tuotokset vakavana asiana. Toivottavasti heitä on enää kourallinen.

5.9.15

Professori Puolimatka ja Olematon oikeus

Professori Tapio Puolimatkan uusimpia kirjoja viime vuodelta on Lapsen ihmisoikeus: oikeus isään ja äitiin. Käväisin ostamasta sen kristillisestä kirjakaupasta Tampereella. Kokonaisuutena kirja on selkeä ja huomattavasti helpompi lukea läpi verrattuna vaikka samaisen professorin kirjoihin evoluutiosta ja ateismista. Tällä kertaa professori on puristanut argumenttinsa kompaktiin 250 sivun opukseen. Useampi kohta oli minulle tuttua jo aikaisemmilta Puolimatkan kirjoitteluilta. Kirjan pääasanoma on onneksi selkeästi esillä ja yhtä helposti osoitettavissa ongelmaiseksi.

Sanoma on esillä jo kirjan nimessä. Lapsilla on oikeus äitiin JA isään. Varsinkin biologisiin vanhempiinsa. Kaikki muut vanhemmuuden muodot ovat huonompia verrattuna aidon isän ja äidin tarjoamaan kasvatukseen. Sukupuolineutraali avioliittolaki tuhoaa, kumoaa ja pyyhkiii pois tämän yhteiskuntamme kannalta tärkeän oikeuden. Riistäessään tämän lapsen perusoikeuden isään ja äitiin yhteiskunnan moraalinen perusta murenee. Kyseessä on erittäin vakava asia.

Ja siksi onkin pienoinen ihme, ettei kirjassa käsitellä tämän kyseisen perusoikeuden toteutumista sukupuolineutraalia avioliittolakia edeltävällä aikakaudella. Kiista on noussut avioliittolain muuttamisen seurauksista. Eli kyseisen avioliittolain sisältö on jollakin tapaa sidoksissa tähän lapsen oikeuteen isään ja äitiin. Puolimatka kirjoittaa parillakin variaatiolla saman väittämän kirjassaan: sukupuolineutraali avioliittolaki poistaa laista lapsen oikeuden isään ja äitiin ja että tällä tavalla isättömyyteen ja äidittömyyteen tuomittujen lasten ihmisoikeuksia loukataan perustavalla tavalla. (s. 13).

Miten kyseinen oikeus sitten toteutuu? Tai siis toteutui ennen avioliittolain muuttamista. Nähtävästi se ei toteudu lainsäädännön ja yhteiskunnan toimissa mitenkään. Edes ennen sukupuolineutraalin avioliittolain virallistamista. Ihmetykseni on keskitasoa, kun tarkastelen maailman menoa Puolimatkan väitteiden lävitse.

Suomen laki ei vaadi samaa sukupuolta olevien parien lasten pakkohuostaanottoa, jotta heille annettaisiin äiti ja isä. Yksinhuoltajille ei määrätä valtion toimesta toista heteronormatiivista huoltajaa. Lakikoukeroista huolimatta Suomessa on asunut ja asuu useita lapsiperheitä, joissa vanhemmat ovat samaa sukupuolta. Eikä virkavalta puutu asiaan lakipykäliä paukuttaen vaikka lapsilla muka on oikeus isään ja äitiin.

Aivan kuin Suomen laissa ei olisikaan mitään lapsen oikeutta isään ja äitiin. 

Tai jos on, niin Puolimatka ja kumppanit eivät kykene siteeramaan tarkkaa pykälää.

Puolimatka on huolestunut sukupuolineutraalin avioliittolain poistavan laista jotain, jota siellä ei edes alunperun ollut. Oikeastaan laista löytyy pykäliä, joiden perusteella lapset voidaan viedä heidän biologisilta vanhemmiltaan.

Se on kai kirjan selkein kompastuminen omiin jalkoihinsa. Ja tavallaan tekee koko Aito avioliitto -porukan ja Puolimatkan toimet turhiksi.

Oikeita ongelmakohtia maailmalta muistetaan myös kaivella. Sijaissynnytyksen kauhut ja lapsien muuttaminen pelkiksi hyödykkeiksi kohdunvuokrausbisneksellä ovat oikeutetusti kritisoitavana. Pikaisesti muistetaan mainita, että tämän lapsikaupan suurkuluttajat ovat heteropareja. Puolimatkan ideana on varoittaa lapsikaupan lisääntyvän, kun sukupuolineutraali avioliittolaki astuu voimaan.

Loppupuoliskolla Puolimatka perustelee heterovanhempien paremmuutta muihin verrattuna. Tukena tutut tutkimukset Mark Regnerukselta ja Douglas Allenilta, sekä parisen muuta akateemista tuotosta. Tässä kohtaa kiinnitin huomiota siihen miten professorimme käsittelee viime vuosina vastaanottamaansa kritiikkiä. Siinä missä lähteitä ja viitteitä käytetään henkiöiden nimiä esitellen, kun kyseessä on Puolimatkan kannan muuraaminen, niin kriittiset äänet pääsivät kirjaan vain anonyymeinä.

Korjaan, yksi kriitikko saa nimensä kirjan sivuille. Lilja Tammisen nimi komeilee pariin kertaan kirjassa ja on päässyt kirjallisuusluetteloon. Muuten hän on teksteissä vain nimimerkki LT. Muut kriitikot saavat kunnian olla nimettomiä skeptikkoblogaajia. Ehkä he (ja minä) eivät ansaitse nimeään julkisuuteen, koska ovat vain netissä kirjoittavaa saastaista talonpoikaisväkeä. Tämä tekee kuitenkin erittäin haastavaksi selvittää minkälaista kritiikkiä he ovat oikeasti esittäneet Puolimatkan väitteitä kohtaan, jotta selviäisi onko Puolimatkan vastaus kriitikoille edes kohdistunut oikeaan osoitteeseen. En nyt väitä, että professori Puolimatka on akateemisen maailman kiertävä imurikauppias, vaan muistelen sitä millaisilla eri tavoilla hän on osoittanut olevansa vähemmän luotettava lähdekritiikkinsä suhteen. Yksi esimerkki tästä olkoon professori Eric Piankan kansanmurha-tapaus Puolimatkan tuotoksessa.

Juuri tämän kriitikoiden päästäminen kirjaansa vain anonyyneimä ja alkuperäisen kritiikin jäljittämisen vaikeus saikin minut laskemaan kirjan käsistäni hieman pettyneenä. Mark Regneruksen ja Douglas Allenin tutkimusten käsittelyyn en jaksa enää kantaa korsia kekoon. Totean vain, että Allenin kohdalla High school graduation rates among children of same-sex households tutkimus ei osoittanut kausaliteettia vanhempien seksuaalisen suuntautumisen ja lasten koulusuoritusten välille. Tästä huolimatta Allenin tutkimusta on käytetty poliittisessa keskustelussa aivan kuin asia olisi toisin. Samalla tavalla sitä Regneruksen tutkimusta on heiluteltu Yhdysvalloissa ja täällä kotimaassa Aito avioliitto -kampanjan materiaaleissa.

4.9.15

MV-lehti ja haudatun riman alittaminen

MitäVittua?!-nettisivun ja journalismin yhdistäminen samassa lauseessa onnistuu vain vitsinä, kuten edellisissä osissa saimme nähdä. Hieman vastahakoisesti klikkasin linkkiä sivuston tuoreeseen tekstiin, jossa varoitettiin altistumasta propagandalle. Katsotaan minkälaista kamaa sivulta löytyi torstaina 3.9.2015.

Lapsiuhrien propagandakuvia tehtaillaan monessa paikkaa

Kyseessä on hukkuneen lapsen kuva, joka oli nähtävissä kaikkien oikeiden sanomalehtien sivuilla tällä viikolla. Se toimii kerätessään sympatiaa ja tukea pakolaisongelman humanitäärisen ratkaisun ajamisessa niin käytännön kuin poliittisen piirin parissa. Ja sekös MV-väkeä kismittää. Miten he voivat vetää maton alta tältä pakolaisten auttamishalulta? Kyseenalaistamalla kuvan aitoiden.

Kun suomalaisia on alettu syyllistämään lapsiuhrien kuvilla, on syytä alkaa keskittymään niiden aitouteen.

Väite on raju, joten varmasit MV levittää pöydälleen selkeät viitteet siitä miten, missä ja keiden toimesta kuvia on väärennetty? No eipä tietenkään, sillä olemme tekemisissä MV-lehden kanssa.

Khaled Barakehin Facebook-profiilissa julkituotuja kuvia rantaan huuhtouneista kuolleista lapsista pyritään kyseenalaistamaan:

Internetissä on ainakin tätä profiilia kohtaan syytetty useista väärien ja lavastettujen kuvien levityksestä.

On kyllä syytetty, mutta kuvien kommenteissa ei mitenkään onnistuttu osoittamaan kuvia lavastetuiksi. Jos sellaista olisi onnistuttu tekemään, niin MV varmasti lainaisi ja toistaisi tietoa sivullaan. MV:tä ei kuitenkaan kiinnosta se. Kunhan saavat lukijoitaan epäilemään asiaa, niin tehtävä on suoritettu.

MV yrittää rakentaa edes näennäistä tukea vihjailuilleen:

Ulkomaisissa tiedotusvälineissä kehotetaan nämä kuvat jättämään kokonaan huomioimatta.

Monikkona (huom!) mainitut ulkomaiset tiedotusvälineet tarkoittivatkin oikeasti Christopher Dickeyn yhtä artikkelia TheDailyBeast-sivustolla: You Might As Well Ignore #KiyiyaVuranInsanlik and the Photos of Dead Refugee Kids

Väittääkö Dickey kuvia lavastetuiksi? Ei tietenkään. MV haluaa vain vihjailla, että tilanne olisi sellainen ihan ulkomaisia tiedotusvälineitä myöten. Dickey suosittelee välttämään pikaista ja tunnepohjaista reaktiota kuviin, jotta kestävä ratkaisu saataisiin aikaan.

Lopussa MV sentään ottaa hieman realistisempaa asennetta kuvien aitouteen:

Sitä paitsi vaikka kuvat olisivatkin totta, niin ei se ole suomalaisten tehtävä olla niistä vastuussa. Kuka niitä tänne oikein haluaa, niin he ovat niistä vastuussa.

Ehkä kuvat ovat aitoja, ehkä eivät, mutta MV haluaa kuitenkin syyttää vihervasurihyysääjämädättäjiä lasten kuolemasta.

3.9.15

Atlas V raketti laukaistiin Floridassa, alkuasukkaat levottomia

Atlas V kantoraketti päräytti komeasti kiertoradalle pari päivää sitten Floridassa. Aikaisin aamulla vain 45 min ennen auringonnousua tapahtunut lähtö valaisi vielä pimeää taivasta, kunnes raketti kohosi tarpeeksi korkealle tullakseen Auringon hyväilemäksi. Ilmakehä on ohuempi noin korkealla, joten raketin vana myös leviää eri tavalla verrattuna lentokoneiden lentokorkeuksiin. Korkealla tapahtunut aamuisen Auringon suorittama valaistus rakettivanalle varmasti ihmetytti monia ihmisiä.  Me tiedämme erittäin varmasti, että tämä kaikki tapahtui Cape Canaverissa Ilmavoimien tukikohdassa Floridassa 2.9.2015 paikallista aikaa klo 6:18 aamulla. Ja se oli kaunis tapahtuma. Lisää kuvia.

Noustuaan tarpeeksi korkealle Atlas V:n lentorata vakaantui. Se lensi korkealla kaupunkialueiden ylitse ennen viimeistä irtiottoa ilmakehästä. Useat ihmiset kuvasivat tätä kaunista näkyä, jota on nähty useasti Floridan historian aikana. Onhan se osavaltio jossa NASA laukoo kamojaan toistuvasti avaruuteen.

Videot ilmestyivät sosiaaliseen mediaan, jossa ihmiset tietenkin tekivät heppoisia, nopeita ja vääriä johtopäätöksiä. Raketti ei voinut olla raketti, koska se ei näyttänyt päivällä laukaistun raketin näköiseltä. Chemtrail-ryhmissä epäiltiin Atlas V -raketin olevan kemikaalivanaraketti.




Otetaan esimerkki kotimaisen Havaintoja uudesta maailmanjärjestykstä -blogin tarjonnasta:

Yhdysvaltojen, Floridassa tehtiin pari päivää sitten merkittävä ufo havainto Miamin lentokentän lähellä, kun taivaalla lensi omituisen muotoinen hohtava kohde. Silminnäkijät eivät osanneet kuvailla, että mikä oli kyseessä.

Onneksi havainnon alkuperä on helposti ja nopeasti selvitettävissä, joten silminnäkijät saavat todennäköisesti oikean vastauksen kysymyksiinsä. Kaikki eivät kuitenkaan etsineet vastauksia.

Oliko siis toispaikkakuntalaiset ilmestyneet Floridaan, vai oliko sittenkin kyse USA:n armeijan salaisesta sotateknologiasta, koska sanotaan, että jopa Project Bluebeam on erikoistunut heijastamaan hologrammeja taivaalle. 

En pysty enää kirjoittamaan mitään fiksua tuohon, joten lopetan bloggailun tältä päivältä tähän.

2.9.15

Dosentti Ahvio ja Saatanistien liput

Aikaisemmin dosentti Juha Ahvio on yrittänyt varoittaa meitä kulttuurimarxismin saapumisesta. Se kun on salakavala pyrkimys tuhota perhe, sukupuolet, uskonto ja yhteiskunta. Ahvio seurasi miten maamme "meillä on unelma" porukka osoitti mieltään Helsingissä. Ja hän näki siellä ihmisten joukossa jotain aivan hirveää:

28.7.2015 toteutettiin Helsingin Kansalaistorilla laaja ”Meillä on unelma” -mielenosoitus monikulttuurisen Suomen puolesta ja rasismia ja vihaa vastaan. Rauhan ja ihmisrakkauden nimeen vannoneiden mielenosoittajien julkisesti esillä olleet tunnukset herättävät kuitenkin perin ristiriitaisia ajatuksia. 
Ja minkälaista ristiriitaisuutta Ahvio havaitsi?

Silmiinpistävän huomiota kiinnittävästi Kansalaistorilla liehuivat yhtä hyvin mustat anarkistiliput kuin kommunistien punaliput ja murretuilla antikristillisillä risteillä eli saatanistiristeillä varustetut niin kutsutut rauhanliput, sateenkaarilippujenkin liehuessa siellä täällä.

Hyvänen aika sentään! Aloitin heti selaamaan mielenosoituksen kuvia netissä. Valitettavasti en millään onnistunut löytämään näitä antikristillisiä ristejä. Mitä Ahvio mahtoi tarkoittaa tuollaisilla rauhalipuilla, joilla julistetaan kristinuskoa vastaan. Selkeimmät rauhanliput olivat niitä perinteisiä rauhan symbolilla varustettuja.


En löydä kuvatodisteita muunlaisista rauhanlipuista, joita edes voisi tulkita ristisymboleiksi. Ehkä Ahvio näki sellaisen jossain, mutta näillä näkymin hän ei vain ole tietoinen tämän kyseisen symbolin alkuperästä. Tapaus näyttäisi oleva esimerkki siitä miten fundamentalisti näkee ja tulkitsee tapahtumia oman uskontonsa vinkkelistä. Aivan kaikesta on jollakin tapaa väännettävä hänen uskontoonsa liittyvää. Hyvässä tai pahassa. Jopa saatanistien nimellä kulkevana pahuutena. Luultavasti he ovat läheistä sukua satanisteille ja saatananpalvojille.

Mitä tuo tunnetuin rauhan symboli sitten tarkoittaa ja mistä se on tullut? Lipussa komeilevat kirjaimet ND, mutta semaforilipuilla. Kirjaimet tulevat sanoista Nuclear Disarmament, eli ydinaseiden riisunta. Ehkä Ahvio näkee siinä ristin, joka on väännetty ylösalaisin ja sivupalkit taivutettu vinoon.

Pekka Reinikainen ja Ateismin arvoitus

Vaihteeksi tarkastelen mitä vanha tuttuvamme lääkäri Pekka Reinikainen puuhailee. Hän on nuoren maailman kreationisti, joka uskoo maailmanlaajuiseen vedenpaisumukseen. Ja ottaa muutenkin Raamattunsa kirjaimellisesti kaikissa sopivissa tilanteissa.

Reinikainen kirjoittelee ahkerasti Seurakuntalainen -lehden sivuilla. Netissä on luettavissa useampi tuotos joissa valistetaan kansaa luomisopin hienouksista. Tänään vilkaisin miten hän selittää ateistien uskonnottomuutta:

Miksi Jumalaan ei uskota?

Se alkaa juuri sillä lainauksella Uudesta testamentista jolla harras uskovainen voi kääntää epäloogisuuden, tiedon puuttumisen ja vastakkaisen todistusaineiston aina itselleen uskoa vahvistavaksi asiaksi. Kyseessä on tietenkin Paavalin kirje korinttolaisille:


”Sillä kun, Jumalan viisaudesta, maailma ei oppinut viisauden avulla tuntemaan Jumalaa, niin Jumala näki hyväksi saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa ne, jotka uskovat” (1Kor.1:21).

Juuri tuolla ja viereisillä jakeilla mm. ateisti Peter Mosley perusteli valintaansa Raamatun huonoimmasta kohdasta. Entä miten Reinikainen sitten kuvailee Jumalaan uskomisen puutetta? Miten kreationisti selittää muilla uskovaisille uskonnottomien maailmankuvaa? En yllättynyt lukiessani, että ateismini on vain Jumalan luomistyöltä silmien sulkemista.

Valitettavasti moni tämän päivän kristitty liittyy ateistien kuoroon ja toistaa kertosäettä: ”ei Jumalan olemassaoloa voi todistaa”. Tämä on täysin Raamatun vastainen väite (Room.1:19s.). Luomakunnan suunnittelu on ilmeistä. Alkusolusta – Aadamiksi evoluutiota sen sijaan ei voi todistaa. Luonnossa havaittava muuntelu eli evolutionistien ”mikroevoluutio” ei sitä todista, vaan aivan päinvastoin, se on väkevä todiste ennakoivasta suunnittelusta.

Sitten ripaus Jeesusta.

Kuka Jeesus on?
Jumala itse meni Jeesuksessa ristille kuolemaan pelastaakseen sinut. Mikään muu uskonto ei sisällä näin mykistävää rakkauden sanomaa. Luoja nöyrtyi ristille, kärsi suunnattomat tuskat ja on edelleen maailman pilkatuin Ihmisen Poika.

Tässä selityksessä minua on aina häirinnyt se, ettei uhrausta oikeastaan edes tapahtunut. Jos Jumala oli ikuinen ennen Jeesusta ja on sitä vielä Jeesuksen kuoleman jälkeen, ja Jeesus vieläpä heräsi takaisin kuolleista elämään ikuista elämää Taivaassa, niin mikä se uhraus sitten oli? Jumala eli hetken kuten muut ihmiset ja teloitettiin kuten niin moni muu tällä planeetalla. Uhrausta olisi ollut Jeesuksen jättäminen kuoliaaksi, eikä vetää takaisin Taivaaseen. Ehkä ajattelen asiaa liian materialistisesti. Ja miten helv- hitsissä tuosta saadaan rakkauden sanomaa? Hedonistisena ateistina tulkitsisin rakkaudeksi Jeesuksen pelastamisen kidutukselta ja kuolemalta, mutta sitä ei ainakaan Raamatun mukaan tapahtunut.

Luonnossa kaikille ilmeinen lakien pysyvyys, fysiikan matemaattisuus, taivaankappaleiden järjestys, ihmisen omatunto ja tietoisuus sekä Jeesuksen luomistyössä ilmenevä nerokas suunnittelu, ovat erittäin tärkeitä uskon vahvistajia
Ne eivät kuitenkaan vakuuta henkilöä, jonka maailmankuva on sementoitu evoluutioon. Hänelle evoluutio on tosiasia, jonka valossa kaikki on tulkittava. Vaikka kaikissa Jumalan luomistöissä lukisi ”Made in Heaven” – ”Valmistettu Taivaassa”, sillä ei olisi merkitystä. Evolutionistit tulkitsisivat tekstin sattumanvaraiseksi aineen ominaisuudeksi.

Mielikuva on väkevä, mutta jatkan sen kommentoimista heti sen jälkeen kun sieltä luonnosta oikeasti löydetään "Made in Heaven - Valmistettu Taivaassa, takuu 2 vuotta" merkintöjä.
He ovat sokeita sille tosiasialle, että luonnossa havaittava tieto on merkkijärjestelmällä välitetty viesti, joka aikaansaa tarvittavan toiminnan. Tämä merkkijärjestelmä sisältää muokkaus-, korjaus- ja kääntämistoiminnot ja sen alkuperä on tieteelle tuntematon. DNA:ta ei synny itsestään eivätkä tarvittavat solun koneistot synny ilman sen viestiä.

Tuota vastaan en väitä mitään. Totean vain, ettei se itsessään vielä kerro merkkijärjestelmän tulleen Jumalalta.

Seuraavaksi Reinikainen kaivaa tuekseen ihan tieteellistä kamaa. Tutkijat ovat löytäneet satoja miljoonia vuosia vanhoja polymeeriketjuja, tarkemmin sanottuna kitiiniä. Se on vahvaa materiaalia, jota löytyy niveljalkaisten ja hyönteisten kuorista.

505 miljoonaa vuotta vanha ”Hesburger”?  Vaikka evolutionistille näyttää tieteellisen artikkelin 505 miljoonaa evoluutiovuotta vanhasta kitiinistä, sillä ei välttämättä ole mitään vaikutusta. Hän keksii kyllä jonkin selityksen miksi se on jäänyt bakteereilta syömättä tai muuten hajoamatta. Luomiseen uskova kyllä ymmärtää, että kitiinin kaltainen bakteerin ”Hesburger” ei jää niiltä syömättä

Artikkelilla on kyllä vaikutus evolutionistille. Reinikainen tarjoaa tuekseen Naturen artikkelia kitiinin löytämisestä (joka on lopulta paljon mielenkiintoisempi ja opettavaisempi kuin hänen kirjoituksensa). Kuinkas sattuikaan, tutkijat eivät löytäneet mitään jälkiä bakteerien mässäilystä kyseisen fossiilin kohdalla. Se oli erittäin hyvin säilynyt kappale. Nature kertoo yksityiskohtaisesti miten tutkijat eristivät, värjäsivät ja käsittelivät muinaisen merisienen fossiilia. He löysivät jälkiä kitiinistä, mutta evoluutiopropagandan mukaisesti DNA oli haihtunut ajat sitten pois fossiilista.

Reinikaisen kannalta on mielenkiintoista, että kitiiniä ei löydy kaikista vastaavista fossiileista. Aivan kuin sen säilyminen edellyttäisi erinomaisia ja harvinaisia olosuhteita.

Loput Reinikaisen kirjoituksesta ovat niitä tuttuja kreationistien pointteja, mutta pari on kommentoimisen arvoisia. Ei niinkään fiksun kommentoimisen.

Evoluutio on uskonto myös siitä näkökulmasta, että se perustuu luonnonlakien vastaisiin ihmeisiin
Alkuräjähdys on lämpöopin 1. pääsäännön vastainen ihme. Sen jälkeen pitäisi seuraavaksi ylittää hetkeksi valon nopeus. Kun on saatu tyhjästä kaasua aikaan, sen pitäisi tiivistyä taivaankappaleiksi ja sadoiksi miljardeiksi galakseiksi. Kaasulla ei ole tapana tiivistyä ja galakseja koossa pitää tuntematon ”pimeä aine”. Maailmankaikkeudesta 96% on edelleen tuntematonta ’pimeää ainetta ja energiaa’.

On aina yhtä hauskaa katsella miten kreationisti valittaa, jos joku muu turvautuu ihmeisiin.

Maailmankaikkeus on lämpöopin 2. pääsäännön vastainen, sillä se on täynnä järjestystä ja käyttökelpoista energiaa. Big bang olisi tietysti saanut aikaan suurimman kuviteltavissa olevan epäjärjestyksen. Mistä järjestys on peräisin? – – Painovoima vastaisi maailmankaikkeuden järjestyksen luomisesta Stephen Hawkingin mukaan.

Ja juuri painovoima näyttäisi luovan ilman älyä tähtiä, planeettoja, tähtijärjestelmiä, jne. Ne ovat järjestäytyneitä ja muodostuvat ihan itsestään ajan myötä. Tähtien sisällä on järjestystä, toimintoja ja monia hienouksia. Kuitenkin voimme havaita tähtien niiden eri kehitysvaiheissa. Tuskin Reinikainen on väittämässä, että näemme Jumalan itse säätämässä ja ohjaamassa tähtien muodostumista ympäri universumia. Jos tähden kaltaiset systeemit muodostuvat ilman suoraa älykästä ohjausta, niin miksei sitten muuallakin.

Seuraava ihme olisi solun syntyminen, joka on vastoin kaikkea mitä kemiasta ja fysiikasta tiedetään. Mistä solujen sisältämä tieto ja sen tallennusjärjestelmä ja elämän merkkijärjestelmä (DNA) tulivat tai miten suvullinen lisääntyminen kehittyi, sitä ei tiedä kukaan. Nämä eivät ole mitään ”pikkujuttuja, jotka tieteellinen tutkimus ratkaisee huomenna”. Listaa voisi jatkaa.


Elämän synty on mysteeri. Sitä ei voi kieltää. Mysteerin realistisin vastaus on toistaiseksi "emme tiedä". Reinikainen ja kumppanit eivät tyydy tähän. Heille vastaus God did it.

Ja tähän intoni lukea Reinikaista loppui. Ehkä jaksan lisää muutaman kuukauden kuluttua.