14.9.15

MitaVittua?! ja Clickbait-journalismin alkeet, osa 6

Pakolaisvirta Suomeen ei tule tyrehtymään lähivuosina. Reagoinnit ovat monipuolisia. Suosittu reagointi on vainoharhainen ja pelkkään tunteeseen perustuva paniikki. Tällaiseen pasuunaan puhaltaa Mitä Vittua?! nettisivun väki. Mikäpä olisi parempi tapa kerätä klikkauksia ja mainostuloja, kuin varoittaa karmaisevan Isis-järjestön terroristien soluttautuneen pakolaisvirtaan ja riehuvan Euroopan rajojen sisällä? Se jos mikä olisi hirmuisaa menoa.

MV varoittaa ilmiöstä dramaattisen kuvan kera, aivan kuin se olisi tapahtunut aivan äsken.





Jopa entinen kansanedustaja ja muutoksen kokenut nykyinen Twitter-käyttäjä James Hirvisaari levittää MV:n juttua facebook-sivullaan.

Heidän kannaltaan on erittäin harmillista, ettei kuvassa ole maahanmuuttajien sekaan soluttautuneiden Isis-taistelijoiden riehumista. Kuva otettiin kesällä 2012. Kuvassa fundamentalistiset salafismi -suuntauksen seuraajat mellakoivat Bonnin poliisin kanssa. Poliisien toisella puolella protestoivat islaminvastaiset Pro NRW puolueen kannattajat.

Jos nykyiseen pakolaisvirtaan on soluttautunut Isis-taistelijoita (ihan teoreettisesti oikea mahdollisuus vaikkakin epätodennäköinen), niin MV:llä ei ole tarjolla mitään todistusaineistoa siitä.

MV lankesi lähteenä käyttämänsä News360-sivuston omaan clickbait-feikkailuun. Tekemällä nopean ja helpon kuvahaun Googlessa olisi MV säästynyt tältä nolaukselta.

Toinen esimerkki tulee ihan kotimaasta. Kaikki alkoi jälleen kerran Facebookissa. Köyhälle jäi avustusjärjestön ruokajonossa vain pieni pussi ruisleipää ja purkki tonnikalaa. Hänelle oli kuulemma kerrottu, että tällä kertaa puutteellinen tarjoilu johtui ravinteiden luovuttamisesta "Pansion hätämajotuksessa oleville elintasopakolaisille."

Eli pakolaisten hyysääminen ajoi jälleen kantasuomalaiset nälän partaalle! MV-sivusto tarttui koukkuun ja kauhisteli ilmiötä sivullaan.

Ilmiössä on vain pari pienen pientä ongelmakohtaa. Palvelukeskuksen johtaja Johanna Meinander väittää, ettei kyseinen turkulainen T-talo luovuta saamiaan eriä eteenpäin palvelutaloille.



Myös Turun Sanomille antamassaan haastattelussa Meinander toistaa sanomansa. Lopulta alkuperäisen Facebook-kirjoituksen tehnyt leipäjonossa vieraillut Katja Nummelin keksi miten voi vielä puolustella kuulemaansa.

Ei teiltä se ruoka suoraan Pansioon menekkään, vaan SPR on jo tainnut tehdä sopimuksen kaupan kanssa, tai sitten joku vetää välistä

Siinäpä mehukas skuuppi MV-sivuston tutkivalle journalismille. Onko SPR tehnyt salaisen sopimuksen ruuan jakamisesta, vaikka vastaanottokeskuksissa pakolaisille annettava ruoka on jo hoidettu toista kautta? Ja kuinka paljon tienataan liikuttamalla ruokakaupoista lahjoituksena palvelukeskuksille tarkoitettu leipäpussi pakolaisten vastaanottokeskukseen?

Taloussanomat kertoivat parisen päivää ennen tätä kohua, että vastaanottokeskukseen on kyllä mahdollista luovuttaa ruokakapoista hävikkiruokaa. Mutta toistaiseksi kauppojen hävikkiä ei ole lähetetty Pansion vastaanottokeskukseen. Ruokahuollon kun pitäisi olla säännöllistä vastaanottokeskuksissa. Apua on toki lähetetty turvapaikanhakijoille.
Viikonloppuna avun piiriin pääsi myös Suomeen tulleita turvapaikanhakijoita Pansion vastaanottokeskuksessa. Järjestö vei sinne ison lavallisen leipomolta leipää sekä ruokaa Turun vapaakirkolta.

Nuo olivat vain eri lähteitä ruoka-avustukselle kuin se mistä Turun T-talo saa jaettavaa ruokaa.

Uuninpankkopoika Saku Timonen kirjoitti aiheesta aikaisemmin päivällä. Nyt hän vastaanottaa tappouhkauksia.

11 comments:

Yksi Turkkulaanen said...

No kaikille maahantuleville nuorille miehille pitäisi jakaa seuraava kysely:
[ ] Olen ISIS-taistelija
[ ] En ole ISIS-taistelija

Tällä tavalla helposti saataisiin MV-lehden hurjat väittämät todistettua vääriksi, vai mitä?

Anonymous said...

Pakolaisvirta saadaan tyrehtymään poliittisella tahdolla ja armeijan avulla. Me emme ole avuttomia, esi-isämme eivät olleet avuttomia asian edessä. Poliitikot ahneuksissaan hamuavat rahaa ja uusia äänestäjiä näkemättä että eurooppa ei tule kestämään tätä.

Schengen-sopimus on ehkä kestämätön sopimus. Se oli kaunis ajatus.

Eurooppalaisten on ratkaistava työllisyys ja väestönkasvunsa itse. kun suuret ikäöluokat kuolevat pois on paine taas poissa. Saksasta saamme varoittavia esimerkkejä mitä tapahtuu kun tuodaan vieraasta kulttuurista työvoimaa.





Profeetta Kihomato said...

Leipäjonon työntekijä puhui ohi suunsa ja paljasti vahingossa salaliiton: sapuskat on annettu rikkaille pakolaisille! Vaihtoehtoista totuutta edustavan median ansiosta valtion suomalaisia köyhiä vastaan suunnattu nälkääntappo-operaatio tuli julki. MV-lehti on totisesti pulitserin ansainnut, ehkä jopa rauhan noobelin.

Anonymous said...

Ja mikään muu media ei syyllisty clickbait-journalismiin? Ei esimerkiksi Iltalehti, HS tai muu ns. valtamedia?

Ruotsissa on 55 lähiötä jonne poliisit eivät uskalla enää mennä, miksei mikään muu media ota asiaa esille kuin MV-Lehti? Puhutaan kuitenkin naapurimaasta ja mielestäni länsimaisessa yhteiskunnassa pitäisi jokaisen ihmisen pystyä kulkemaan missä vain julkisella paikalla.

https://youtu.be/thXCb1VUBDg

Profeetta Kihomato said...

Anonyymikö haluaa tahallaan ymmärtää väärin? Ei klikkihuoraus ole pääasia, vaan MV-lehden avoimen rasistinen ja hatusta vedetty "uutisointi". Valtamedialla on julkiset vastuuhenkilöt, jotka voidaan haastaa oikeuteen Suomessa. MV-lehteä ei saa vastuuseen mistään.

Huvittavaa että mediakriittiset kokevat valtamedian pelkkänä suvakkien propagandan levittäjänä, samalla kun itse levittävät somessa MV-lehden paskajuttuja totena.

Anonymous said...

Ja ns. valtamedian jutuissa ei ikinä loista lehden/toimittajan oma agenda taustalta? Milloin Malmö on turvallinen kaupunki, tai Syyrian sotaa käytetään syynä tähän pakolaisryntäykseen vaikka Suomeen tulevista pakolaisista murto-osa on Syyriasta, kuitenkin maahamuuttoviraston taulukoiden mukaan Somaliasta ja Irakista virtaa suurinosa näistä "sotapakolaisista", ei ole vaan pelkkää MV-lehden "paskajuttua".

Toki MV-lehden kanssa tulee myös olla mediakriittinen, aivan kuten kaikkien muidenkin medioiden kanssa.
Tasapuolista uutisointia toivoisi näiltä valtamedioilta, jos Sipilä juttelee "17v jätkän" kanssa niin viimeinen reaktio jonka puolueeton media tekisi on poistaa se video. Tämmöinen yksi puolinen valtamedian toitotus tulee vielä nostamaan pintaan uusia MV-lehden kaltaisia medioita.

Anonymous said...

MV- lehden mukaan
rokotteet on saatanasta
GMO on saatanasta
maahanmuuttajat on saatanasta.

Ja tekijä on rikollinen, joka näin vaarantaa kansanterveytemme, maataloutemme ja rikkoo perustuslakejamme. Maahanmuuttaja-lehti rajan takaa on nyt Suomessa rikollisella seikkailulla.

Rajoittaja taitaa olla äärioikestoamme rahoittanut herre nimeltä Putin.
Joten vain epäisänmaalliset kehtaa viitata roskalehteen nimeltä MV.

Pakoloisten Asiantuntija said...

AII ETTÄ SAKARI H0M0NEN ON SAANUT TAPP0UHKAUKSIA.....HYVÄ.....TOIVOTTAVASTI J0KU NE MYÖS T0TETUTTA.....

EN KYLLÄ PANE VASTAAN J0S MUUTKIN MAAnP€TURIT K0KEE SAMAN K0HTAL0N....

Anonymous said...

Pakoloisten Asiantuntija kirjoittaa yhtä huonosti kuin maahanmuuttaja. Selvä falseflag-operaatio isämmaan puolustajia vastaan!

Yksipuoliseen median toitotukseenko auttaa se, että "17-vee" pakolaisesta tehdään meemi, jota jaetaan somessa ja samalla vihjataan että KAIKKI pakolaiset ovat huijareita. Vaaditaan valtamedialta vastuunkantoa, mutta itse levitetään valheita.

Anonymous said...

Tämä uutinen on taatust vaiettu kaikissa antivaltamedioissa ja FB-viharingeissä:

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/lehdet-maatilan-isantaa-epaillaan-raiskauksesta/2113574

duidui said...

pakoloisten asiantuntia!

kappazs itse neiti CAPSLOCK! :D

eikö jaksa enään verkkomediassa avautua? :D

lupaan että joskus vie helpottaa! ;D