Showing posts with label Kuulennot. Show all posts
Showing posts with label Kuulennot. Show all posts

10.4.26

Artemis II ja kuulentohuijaussalaliittoteorioiden uusintakierrokset

 NASA:n uusin raketti lähti kohti Kuuta huhtikuun 1. päivä. Upeaa spektaakkelia ihailtiin ympäri maailmaa. Artemis II -lento kiertää kiertolaisemme ja palaa toivottavasti ehjänä takaisin telluksen pinnalle 11. huhtikuuta. Uutisia seuratessa ei voi välttyä kommenttiosion selaamiselta. Masokisti kun olen, niin etsin miten siellä on täysin ennalta-arvattavat perinteiset höpinät kuulentojen lavastamisesta. Keskisuurena yllätyksenä jouduin kuitenkin huomaamaan, ettei etsimääni onneksi löytynyt niin paljon kuin oletin. Kukaan kuulentoja lavastetuiksi väittävä tietenkään osannut esittää mitään todisteita väitteen tueksi. Tylsistymiseen asti tuttuja miljoona kertaa debunkattuja juttuja kiertää internetin lopettamiseen asti keskustelupalstoilla.  

Vuosikymmeniä kierrätyksessä pyörineet väitteet esim. jalanjälkien ja astronauttien kengänpohjien eroavaisuudesta lähtivät uusintakierrokselle.

 


 Kukaan tuota väitettä levittävä ei tietenkään vaivaudu tarkistamaan mitä astronauteilla oli jaloissaan, kun he kävelivät Kuun pinnalla. Astronauttipuvun kenkien päälle vedettiin kuumoduulissa tarkoitusta varten tehdyn kuukävelykengät. Siksi jalkapohjissa on erilaiset kuviot.

Toinen vakiovitsi kuulentoja lavastetuiksi väittävillä on vihjailla, ettei Apollo 11 -kuumoduulin laukaisun Kuun pinnalta kuvanneen kameran operointi onnistunut ilman Kuun pinnalle jäävää kuvaajaa. NASA siis jätti Kuuhun epäonnisen kameramiehen! Hohhohhoo! 

 Näillä tyypeille voi toki luennoida siitä miten sitä kameraa käytettiin, ajastettiin ja kauko-ohjattiin. Tiedonjakaminen on kuitenkin täysin turhaa. Kyllä he olisivat osanneet selvittää vastaukset, jos he olisivat oikeasti kiinnostuneet siitä miten Apollo -lennot suunniteltiin, valmistettiin ja suoritettiin. Mutta he eivät välitä tuollaisista asioista. He haluavat päteä paljastetuiksi salatiedoksi nimeämillään urbaanilegendoilla. 

Kolmas tuttu tuttavuus töttöröö-pipojen somesyötteistä on hämmästellä miten ihmeessä Apollo -astronautit muka saivat tarpeeksi happea reippaillessaan Kuun pinnalla. Koska sukeltajien happipullot ovat kooltaan saman kokoisia tai jopa isompia kuin astronauttien reput. Joten astronauttien selässä ei ollut tarpeeksi happea kuulentojen vaatimuksiin nähden! Näitä meemikuvia levittävät eivät tietenkään uskalla selvittää millaisia PLSS (Portable Life Support System) varusteita ja happipulloja astronautit käyttivät. Sukeltajilla on ilmapainepulloja. Astronauteilla oli nesteytettyä happea sisältävät pullot. Salaliittoteorioita levittävät eivät välitä niistä hienoista teknologisista ratkaisuista, joita NASA teki ratkaistaakseeni hengityksen ja siitä syntyvän hiilidioksidin ongelmat.


 

Usein kuulennot väitetään itse suuren Stanley Kubrikin ohjaamaksi lavastukseksi. Lähteenä on tekaistut lainaukset joita yritetään työntää Kubrikin suuhun. Tällainen todisteiden keinotekoinen tuottaminen onkin kuulentohuijaus-teorioiden vakiokamaa. Ilmiö toistuu parhaillaan Artemis II -lennon kohdalla. Twitter ja TikTok vilisevät uusia videoita, joissa esitellään NASA:n katalia ja naurettavan heppoisia lavastuksia. Eiväthän ne neljä astronauttia ole oikeasti avaruudessa, vaan pelkästään jossain NASA:n salaisessa tv-studiossa.

Muutama valppaampi salaliittoteorioilla klikkejä itselleen keräävä sometili sentään osasi ennakoida Artemis II -lennon julkisuutta. Modus operandi on yksinkertainen. Väitetään NASA:n videota huijaukseksi, mutta NASA ei ole koskaan tehnyt tai julkaissut missään sitä videota jota väitetään NASA:n videooksi.  

Salaliittoteoreetikot valmistivat tekoäly-videoita, joissa muka lavastettiin Artemis II -lennon vaiheita. Sitten he latasivat valmistamansa videota nettiin todisteina siitä, että NASA lavasti lennon. Kätevää. Ehkä videoihin jätettiin tarkoituksella päivän- ja yönselvät jäljet tekoälyn tuotoksista, jotta kukaan vähänkään kognitiivisesti pätevä henkilö ei erehtyisi luulemaan niitä aidoiksi videoiksi. Tässä vain pari kuvakaappausta yhdestä suositusta "feikkivideosta".

 


Jostain syystä videokameraan on jätetty kaksi vierekkäistä kahvaa. Kamera on myös kuoreltaan epäsymmetrinen. Yleisiä mokia tekoälyltä.

 

 

Miksi NASA joutuisi tekemään pienemmän studioversion raketista, kun sellainen oikeasti laukaistiin satojen tuhansien katsojien ja heidän kameroidensa edessä paikan päällä 1. huhtikuuta kohti tähtitaivasta? 

 

Kaikkein parhaimpana esimerkkinä tekoäly digitalisoi tyhjästä lisää kuvausväkeä. Huom. PUNAINEN YMPYRÖINTI jonka tein.

Edelliset esimerkit ovat väittäneen esim. Maan kiertoradalla tehtyjä avaruusasemalta tehtyjä avaruuskävelyjä huijauksiksi, koska sellaisesta toiminnasta on tehty tekoälyllä tekaistuja videoita. Yksi monista esimerkeistä on tämä littarien parissa kiertävä tekoälyvideo, jossa hämmästellään kolmijalkaista astronauttia. Muutama littari toki itkee, että videota jakavat sometilit yrittävät omilla reaktiovideoillaan tehdä littarin naurunalaiseksi levittämällä niin selkeästi tekaistua videota ja valehdellessaan sen olevan NASA:n video.

Yksi monista esimerkeistä tapahtui tämän videon 21min25sek kohdalla. Littari David Weiss aka Flat Earth Dave jakaa AI-videota, jota hän väittää NASA:n julkaisemaksi. Videolla ISS:n korjaushommia nikkaroiva astronautti käyttää erikoista työkalua. Työkalu on kuitenkin selkeästi hyödytön, koska se ei edes kosketa muttereita tai ruuveja oikealla tavalla. Aivan kuin astronautti ei olisi koskaan pitänyt työkaluja kädessään. Kuitenkaan Weiss ei koskaan ikinä missään uskalla antaa linkkiä joka johtaisi NASA:n julkaisuihin. Koska hänen jakamansa video on tekoälyllä tehty feikki, jota valheellisesti väitetään NASA:n videoksi. 

Tällaisia videoita ilmestyy kiihtyvällä tahdilla internettiin. Ja niitä väitetään NASA:n videoiksi kerta toisensa jälkeen. Vaikka kuinka monta kertaa kysytään lähdettä, linkkiä ja todistetta siitä että video olisi koskaan ollut NASA:n julkaisema. 

 Koska he eivät löydä todisteita lavastuksesta NASA:n julkaisemissa materiaaleissa heidän täytyy jatkaa väärennösten omatoimista tehtailua. Varmasti niitä tehdään myös silloin, kun kamerat kuvaavat Orion -aluksen laskeutumiskapselin matkaa.

Orionin reissun päättymistä odotellessa kannattaa katsoa Signal 33 kanavan uusin tekoälyvideoilla tehty vaihtoehtohistoriallinen muka-dokumentti. Eli mockumentary.


 

 Fiktiivisessä tarinassa esitellään melko kattava salaliittoteorioissa pyörinyt versio siitä miten Apollo 11 -lento lavastettiin. Luonnollisesti video ei sisällä todisteita lavastamisesta. Video on ollut erittäin suosittu kuulentoja lavastetuiksi väittävien jakosyötteessä kuluneella viikolla. He eivät näytä millään huomaavan, että kanavan videot ovat ns. alternate history materiaalia. Se selittää miksi videolla esitetyt väitteet jäävät aina vaille todisteita. Sekä sen miksi useissa kohtaa videota esitetään tapahtumien päivämääriä täysin väärin. Siksi suosittelen katsomaan kyseisen videon. Havaitset miten olematonta lähdekritiikki on kuulentohuijauksiin uskovien parissa.

18.4.25

Kuulentodenialismin uudet haasteet

Ihmiskunnan äärettömän typeryyden äärirajoilta löytyy jatkuvasti jotain uutta. Mutta silloin tällöin huomaan, että vanhat kamat näyttävät hiljalleen katoavan iäisyyden pilvien taakse. NASA:n kuulentojen kohdalla ikivihreät klassikot kuulentojen lavastamisesta ja astronauttien huijauksista eivät ole enää hot, pop ja in. Maankamaralla tapahtuva draama vie huomion salaliittoteorioitsijoiden piireissä, koska ajankohtaisilla TikTok ja lyhytvideoilla saadaan enemmän klikkauksia ja mainostuloja. Huomiotalouden armottomat lait pakottavat levittämään uutta materiaalia. Modernit salaliittoteoriat kuulennoista joutuvat nikotellen myöntämään, että ehkä nykyaikana päästään Kuuhun asti, mutta ne viime vuosituhannen aikaiset lennot olivat huijausta. Mikään ei mitenkään estä heitä ikuisesti väittämästä, että uuden kuvat ja videot näyttävät väärennöksiltä. Kertaakaan selittämättä mikä niissä muka on väärennöstä.

Eivätkä viime vuosina tapahtuneet taivaalliset käänteet ole helpottaneet kuulentojen lavastuksista höpöttäviä. Kuun hopeisena hohtavalle pinnalle kun on saapunut useampi ei-NASA:n lähettämä luotain. Amerikan ulkopuoliset tahot ovat onnistuneet suunnittelemaan, rakentamaan ja laukaisemaan metallia ja muovia kohti Kuuta.

 Tunnetuin näistä tempauksista oli Intian avaruustutkimusjärjestön Chandrayaan-3 luotain laskeutui kiertolaisemme pinnalle 2023. Sitä edeltävä Chandrayaan-2 napsi kuvia kiertäessään Kuuta vuonna 2021. Näissä kuvissa nähtiin mm. Apollo-11 laskeutumisalue, jossa kuumodulin Kuuhun jäänyt osa erottuu selkeästi.

 Intian avaruustutkimusjärjestö on valtiollinen virasto, joten luonnollisesti sen voidaan väittää kuuluvan kansainväliseen salaliittoon, jolla salataan kuulentojen mahdottomuus. Yleisesti vain väitetään, että Intian julkaisemat tiedot ja valokuvat ovat väärennöksiä, koska niiden on oltava väärennöksiä. Eli tismalleen sama taktiikka kuin kaikkien edeltävien kuulentojen todisteiden kohdalla.

Näiden valtiollisten lafkojen rinnalle saapuivat yksityiset firmat. Space X raketeilla laukaistiin Kuuta kohti esim. Intuitive Machines firman rakentamia luotaimia. Niiden mukana Kuuhun laskeutui myös suomalaista teknologiaa. Uusimpana jännitysnäytelmänä kaikki maailman teknonörtit ihailivat miten IM-2 tehtävän kuuluotain Athena pääsi perille. Ja kaatui sitten kyljelleen, jolloin mittausteknologiaa päästiin testaamaan vain muutaman minuutin verran. Ensi kerralla parempi onni.

Toinen kilpailija kuulennoille on Firefly Aerospace firman rakentama Blue Ghost kuuluotain. Sininen aave kosketti Kuuta sen pohjoisella pallonpuoliskolla 2. maaliskuuta kuluvaa vuotta. Laskeutuminen tehtiin Mare Crisiumiin.

 

Kaupalliset kuulennot tulevat yleistymään lähivuosina, kun ensimmäiset kommunikaatioverkostot ja  pohjatyö tukikohdille alkaa. Jos oletamme yltiöpositiivisesti ihmiskunnan olevan vielä olemassa vuosisadan päättyessä, niin Kuussa on useampi laboratorio ja kompleksi, joista aloitetaan automatisoiduilla robottitehtailla muiden planeettojen kiertoradoille lähtevien avaruusasemien valmistaminen.

Samalla kerääntyy lisää HD-valokuvia ja videoita Kuusta, joita silloiset kuulentodenialistit tulevat väittämään väärennetyiksi. Eikä siinä ole mitään ihmeteltävää. Sama kykenemättömyys perehtyä siihen miten kuumoduullit suunniteltiin, rakennettiin ja toimivat tulee aina toistumaan jokaisen sukupolven aikana. Niin vain jotkut ihmiset tulevat reagoimaan, kun kosminen mittakaava kutistuu ja kutistuu. Kuulentoja huijauksiksi väittävät ihmiset ovat mielenkiintoinen kognitiivinen surkastuma, jota tarkastelemalla opitaan jotakin psykologisesti tärkeää ihmisluonnosta.

8.8.17

Kuussa ei käyty koska Pölönen

Ohjaaja Markku Pölönen vierailu RadioRockin aalloilla. Studiossa hän paljasti koko kansalle olevansa sellainen ihminen, joka ei usko ihmisten koskaan käyneen Kuussa. Millä hämmästyttävällä havainnolla hän perustelee uskomustaan? Löysikö hän jonkin teknologisen mahdottomuuden 60-luvun kuumoduulista? Havaitsiko hän jotain lavastettua Apollo-lennoilla otetuista valokuvista?

Ei.

Ohjaaja Pölönen ajatteli eräänä kauniina päivänä, että jos amerikkalaiset olisivat oikeasti käyneet Kuussa, niin...

*huokaus* Ei helvetin hel...

Hän ajattelee, että Kuussa ei käyty, koska Apollo-lennoille ei pakattu mukaan Pölösen mielestä tarpeeksi laadukasta liikkuvaa kuvaa tallentavaa filmikameraa. Hän vaikuttaa olevan erittäin todellisesti tuota mieltä. Tässä vielä tekstitys tuosta puheesta radiosta.

"Sitten kun [jenkit] menee Kuuhun, niin ei perkele tule mukaan elokuvakameraa. NASA oli silloin jo rahavaikeuksissa. Jos meillä olis ollu yksin pätkä 35:lla kuvattu hieno pätkä sieltä kuumaisemasta. Ei yhdellekkään lennolle tullu elokuvakamera mukaan."

"Kato kun se painoraja oli niin tiukka." vastaa juontajasetä.

"Ei se ollu se Hasselblad mikä oli mukana. Painoi yhtä paljon kuin se pieni kamera olis ollu."

"16 millinenkin olis käyny?" sanoo juontajasetä.

"Kukaan ei osannu vastata miksei otettu. Se suttu mitä on näytetty mukamas suorana videolähetyksenä. Sitä on helpompi manipuloida."

Myöhemmin hän mainitsee, että meillä on vain stillejä Kuusta. Ei upeaa elokuvaa Kuun maisemista.

Joten tarkoittaako tuo sitä, ettei NASA käynyt Kuussa? No eipä tietenkään. Eikä asiasta edes voi sen enempää vääntää kättä. Jos Kuuhun olisi päätetty ottaa mukaan ohjaaja Pölösen mielihaluja tyydyttävä kamera, niin joku toinen väittäisi ettei niin upeita maisemakuvia olisi voitu tehdä vaikean kuulennon aikana, joten lennot oli lavastettu. Kuuhun raahattiin monenlaista kameraa. Argumentointi on turhaa, jos mikä tahansa skenaario saadaan väännettyä denialistin silmissä lavastetuksi.

Ilmiö on sama kuin syyskuun 11. iskujen totuuslaisten kanssa WTC-tornien romahtamisen kohdalla. Heiltä kuulee toistuvasti, että tornit romahtivat epäilyttävällä tavalla. Ok. Jos ne näyttivät epäilyttävältä romahtamiselta, niin miltä WTC-tornin romahtamisen olisi pitänyt näyttää?

Siinäpä kysymys johon haluaisin vastauksen.

RadioRockin klipin alussa Pölönen myös mainitsee, että kuulennot olisivat olleet elokuvaohjaaja Stanley Kubrickin ohjaamaa showta. Perusteluja hän ei tälle anna. Ja parempi niin. Jos aihe kiinnostaa sinua, niin katso läpi Dark Side of the Moon. Mielestäni se on ihan viihdyttävä pätkä. Salaliittoteorioita rakentavista videoista jopa sieltä katseltavimmasta päästä.


25.7.17

Kuuhun ja takaisin ja sitten halu muuttaa pysyvästi Kuuhun pois ihmisten luota

21. heinäkuuta 1969 tapahtui jotain hienoa Kuun pinnalla. Ihmiskunta laskeutui jättämään jälkensä harmaaseen pölyyn. Tuota merkkipäivää muistellessa myös tutut denialistimme kaivautuivat esiin piiloistaan. Vuosittain toistuvat väitteet studiossa suoritetusta lavastuksesta ja kuumatkan mahdottomuudesta kopioitiin eri keskustelupalstoilla. Materiaali on pysynyt käytännössä samana vuodesta toiseen. Kiistat ja väittelyt on käyty tuhansia kertoja noilla foorumeilla.

Moonbase Clavius on se nettisivu joka kannattaa ensimmäisenä, toisena ja kolmantena tarkistaa läpi, jos joku levittää salaliittoteorioita kuumatkoista. Sieltä löytyy selitykset varjoille, valokuvien perspektiiveille ja väitteille Van Allenin säteilyvyöhykkeistä. On tietenkin aivan eri asia suostuuko salaliittoteoriota levittävä lukaisemaan läpi Clavius sivustoa.

Silloin tällöin vastaan tulee kuitenkin uusia tuotoksia. Tänään katselin ja naureskelin seuraavalle videolle.




Tuon videon alkuperä on se sama mies joka ei mitenkään osannut tarkistaa mikä oli NASA:n lerpun oven arvoitus. Eli lähdekritiikkiä ei tehdä ja omien väitteidensä kestävyyttä ei testata. Helposti tarkistettavaa asiaa ei vaivauduta tarkistamaan.

Tuttuun folioprikaatin tyyliin väitteitä viljellään ahkesti. Mutta ei vaivauduta seuraamaan onko väitteissä mitään perää. Silloin voisi vahingossa huomata olleensa väärässä. Eniten folioprikaatin parissa hekottelua aiheuttaneet "pahviset" paneelit kun olivat ihan oikeasti lämpöeristeitä. Totuudesta kiinnostuneet voivat vertailla miltä eristeenä käytetyt "aluminized Kapton blankets" näyttivät. Niitä käytetään vieläkin satelliiteissa. Näiden asioiden selvittäminen on helppoa. Se vain edellyttää tahtoa tehdä selvitystyötä.

Videolla annetaan ymmärtää, että nuo pahvilevyiksi väitetyt levyt olivat muka ainoa asia astronauttien ja ulkoavaruuden välissä. Todellisuudessa noiden harmaiden paneelien alla olivat kuumoduulin muut osat, eli en ahtaat säiliöt joissa ihmiset kulkivat. Tältä kuumoduuli näytti ennen lämpöeristeiden paikoilleen ruuvaamista. Joiden tarkoitus oli siis vain toimia lämpöeristeenä eikä olla ilmatiiviitä.

NASA:n virallinen kuva kuumoduulin kokoamisesta

Noita kuumoduleita lennätettiin Apollo-lennoilla myös harjoitusmielellä ilman astronautteja. Eli Kuuhun ei laskeuduttu missään pahvilaatikossa. Toivottavasti jotkut tuota videota katselleista ovat uteliaita. Toivottavasti he itse osaavat selvittää mitä ne pahviksi väitetyt levyt oikeasti ovat.

En millään haluaisi uskoa, että nämä kuulentodenialistit ovat ihan oikeasti tosissaan. Varsinkin kun perusväittämät huijauksesta on niin helposti tarkistettavissa. Uskon enemmän siihen yleistyvään salaliittoteoriaan, jonka mukaan he ovat salakerho joka tarkoituksella jekuttaa ihmisiä raivoamaan folioprikaatin typeryydelle. Eli se onkin valtava trollausoperaatio, jolla ärsytetään luonnontieteistä välittäviä ihmisiä.

12.12.15

Kubrickin tunnustus ja kuulentojen lavastaminen

Vuosikausia kierrellyt juoru ohjaajalegenda Stanley Kubrickin osuudesta Apollo-tehtäviin on palannut! Huhut liittyvät siihen kuuluisimpaan kuulentoon. Apollo 11 laskeutui oikeasti vain elokuvastudion lavasteissa. Kameran takana käskyjä jakeli Kubrick. Miksi? Koska Tohtori Outolempi elokuvassa näytetty kohtaus B-52 pommittajasta teki vaikutuksen Pentagoniin. He eivät antaneet lupaa oikeiden pommikoneiden kuvaamiseen, koska tiesivät elokuvan olevan kyllästetty pasifistisella sanomalla. Mutta nähtyään elokuvan efektit he pyysivät Kubrickilta palvelusta. Lavasta kuulento, saat vastalahjaksi rajoittamattoman budjetin seuraavaan elokuvaasi (2001: A Space Odyssey) sekä täysi taiteellinen vapaus koko loppuelämäkseen Hollywoodissa. Kukapa voisi vastustaa tuollaista tarjousta. Niinpä Kubrick loi kaikkien aikojen mestariteoksen, mutta ei voi koskaan kertoa työstään. Kunnes tämä hurja paljastusvideo valui julkisuuteen.

Nämä tuoreet linkit kiertävät sosiaalisessa mediassa. Sisältö on sama. Lokakuussa julkaistu YouTube video näytti sisältävän Kubrickin tunnustuksen, kun T. Patrick Murray haastatteli häntä vuonna 1999.

Videota jakavien mielestä tämä todistaa kuulennon olleen lavastettu. On vain pari ongelmaa. Nähtävillä on vielä toinen video, jossa T. Patrick Murray valmentaa Kubrickia puhumaan aiheesta ja motiiveistaan sekä käytösmaneereistaan (55 min kohdalta eteenpäin). Kuuntele kuiskauksia. Plus Murray kutsuu haastattelemaansa miestä Tom nimellä.

Mutta vaikka olettaisimme videolla olevan oikeasti Stanley Kubrick, niin tekemättä jää erittäin olennainen asia. Toistaiseksi ei ole selitetty missä, miten ja keiden työpanoksella kuulento lavastettiin vuonna 1969. Tarjolla on vain väite, että Kubrick lavasti kuulennon. Kuulennon lavastamista ei ole todistettu tapahtuneeksi. Ja veikkaan, ettei sitä pystytä todistamaan.

22.11.15

Kreationisti VS Apollo-salaliittoteoriat

Olen niin hämmentynyt tällä hetkellä. Maailmankuvani perusta on horjumassa. Nimittäin... Nuoren maailman kreationistit ovat tarjoamassa apua salaliittoteorian debunkkaamisessa. Tarkemmin sanottuna siihen oliko Apollo-ohjelma Kuuhun huijausta vai ei.

Miten se on mahdollista? Answers in Genesis -sivulla sijaitseva Did We Really Land on the Moon? kirjoitus kertoo millä perusteella jopa kreationisti voi hyväksyä kuukävelyt faktaksi. Kirjoitus on lyhyt, sillä siinä ei tuhlata aikaa yksityiskohtaiseen ja monipuoliseen salaliittoteorioiden purkamiseen. Ei tarjota viitteitä tai linkkejä asiallisiin tuotoksiin, joissa debunkattaisiin lähdekriittisesti, rationaalisesti ja selkeästi näitä salaliittoteorioita.

Taidan arvata miksi näin ei tehdä. Silloin AiG:n uskollinen/uskonnollinen lukija voisi vahingossa altistua lähdekriittiselle, rationaaliselle ja selkeällä tavalle kaivaa esiin potaskaa pseudotieteestä. Ja voisi jälkeenpäin vahingossa koemielessä testata tätä lähestymistapaa vaikkapa AiG:n kirjoituksiin. Siitä voisi seurata uskon murenemista ja kreationismin hylkääminen. Mistä seuraisi ikuisen sielun menettämistä paholaiselle. Joka johtaisi helvettiin. Mutta taidan spekuloida liikaa.

Mikä tuo kreationistin suosima selitys kuukävelylle on? Se on... noh. Ehkä on parempi vain laittaa lainaus tähän.

There is a much more straightforward approach. Two of the twelve men who walked on the moon later were born again Christians, Charlie Duke, and the late Jim Irwin. Both of these dedicated Christians wrote books in which they shared their testimonies and their experiences as astronauts. To doubt the Apollo moon landings amounts to accusing two Christian brothers of lying about the biggest thing that ever happened to them, of course apart from their salvation. The biblical standard for establishing such a matter is two or three witnesses (Deuteronomy 17:6; Matthew 18:15–17; 2 Corinthians 13:1). These two Christian astronauts certainly suffice as reliable witnesses, so we can be assured that the Apollo astronauts indeed walked on the moon.


Kuussa on käyty, koska kristyt miehet väittävät käyneensä siellä. Tuollainen lähestymistapa on varmasti monelle kreationistille käyttäjäystävällisempi tapa suhtautua salaliittoteorioihin. Muutenhan voisi kuvitella, että jotkut kreationistit voisivat teoriassa valehdella. Sama lähestymistapa jonkin asian todenperäisyydelle toistetaan myös kreationistien luomistarinan perustelussa, kun Vanhan testamentin kertomuksia otetaan taivaan totena.

6.10.15

Kuulennot ja kuumottava kuumotus

Apollo-tehtävät ja kaukaisen Kuun valloitus vuonna 1969. Siinäpä ihmiskunnan, teknologian ja tieteen hienoja saavutuksia. Tai hienoimpia ja taidolla tehtyjä huijauksia. Tänään tuli vastaan yksi väite, jolla yritetään osoittaa Kuuhun laskeutuminen huijaukseksi. Perusteluna on Kuun lämpötila.

Kuun pinnalla on väh 125 astetta lämmintä. Vieläkään ei kerrota mystistä laitetta jolla miehet pidettiin viileänä.

 Ideana on olettaa, ettei Apollo-lentojen aikakautena vielä osattu suojata astronautteja avaruuden olosuhteilta. Ja siksi Buzz Aldrinin ja Neil Armstrongin päiväkävely Kuussa olikin lavastettu show. Pääsikö NASA:n kataliin suunnitelmiin oikeasti näin paha moka? Unohtivatko kuulentoja lavastavat tahot fysiikan perusteet?

Pelkällä fysiikan perustiedoilla oli onneksi laskettavissa about kuinka paljon Aurinko lämmittää Kuun pintaa sen n. kahden viikon pituisen päivän aikana. Näiden laskelmien perusteella pääteltiin, että laskeutuminen kannattaa ajoittaa ja kohdistaa sinne missä Kuun päivä on vasta alkanut. Eli pinta ei ole vielä kerinnyt kuumenemaan täysille. Miksi laskeutua pätsiin jos tarjolla on miellyttävämpi paikka? Melko loogista, sanoisi Spock. Tästä huolimatta lämpötilanvaihtelut ja päivällä suoritettava kävely olisivat erittäin haastavia. Pinnan korkea lämpötila keittäisi vettä.

Kuukävelyn kannalta eräs olennainen etu lämpötilan suhteen on ilmakehän puuttuminen. Lämpö tarvitsee väliaineen päästäkseen kuumottamaan astronautteja. Ilmakehän puuttumisen takia Kuun pinnan lämpötila ei välity astronautteihin meille niin tutun kuuman ilman kautta. Ei ole ilmaa jonka lämmönjohtavuus lämmittäisi astronauttien pukua. Tilanne ei ole vastaa kuin joutuisit kävelemään polttavan kuumalla aavikolla. Tietenkin läkähdyttävän kuuma ilma saisi kropan kiehumaan. Mutta näin pääsee käymään, koska kävelet ilmakehällä varustetun planeetan pinnalla. Poistetaan yhtälöstä polttavan kuuma ilma, niin olosi on lämmön kannalta huomattavasti helpompaa. Hengittämisen kannalta yhtälö olisi ehkä hieman haastavampi.

Tämän takia tärkein eriste Kuun kuumuudelle olivat astronauttien saappaat. Vain jalkapohjat koskivat kuumaan pintaan. Muu lämpö Kuusta kohdistui pinnan lämpösäteilyn kannalta, joka oli tietenkin pahimmillaan erittäin kuuma. Tyhjiössä se ei kuitenkaan ole tarpeeksi tehokas lämmittämään astronauttia kävelyretken aikana. Astronauttien käyttämä Skylab A7L puku sovelsi monia kerroksia, jotka oli valmistettu erilaisista materiaaleista. Eräs materiaaleista oli teflonpäällysteinen lasikuitu, josta punottiin kestävää kangasta. 60-luvulla se oli materiaalina huipputiedettä, mutta kuitenkin pukujen kerroksia kasattiin perinteisesti Singerillä ILC:n tehtaalla (s. 54).



Tärkeä este Auringon lämmölle (koska Kuu ei sitä lämpöä säteillyt tarpeeksi vaarallisella tavalla) oli puvun heijastava pintamateriaali. Näin astronauttiin kohdistuva lämpösäteily pyritään saamaan mahdollisimman pieneksi (n. 90 % heijastui pois). Esim. Skylab A7L puvun hanskat rakennettiin useista kestävistä ja joustavista kerroksista erilaisia lämpöä eristävistä materiaaleista. Tarpeeksi hyvällä eristeellä saadaan jääkuutiokin säilymään lämpimässä uunissa. Täytyy vain tehdä kompromissi ihmisten säilyvyydellä ja avaruuspuvun käyttömukavuudella.

Puvun sisällä oli tietenkin oma viilennysjärjestelmä. Lämmönsiirrolla saatiin astronauttien aluspuvun läheisimman kerroksen vesiputkien lämpötilaa viileämmäksi. Ylimääräinen lämpö tietenkin haihtui veden mukana avaruuden tyhjiöön, sillä lämpöä ei pystytä avaruudessa vain säteilyttämään pois tarpeeksi tehokkaasti ja nopeasti ihmisten miellyttävän olon takaamiseksi. Vastaava este ei haittaa esim. satelliittien kohdalla, sillä niiden lämpötilaa säädellään Peltier-elementin periaatteella. Astronauttien kannalta tätä lämmönsäätelyä tarvittiin enemmän heidän oman ruumiinlämpönsä haihduttamiseen, sillä puku eristi ulkopuolisen lämmön niin hyvin. Laitteet ja niiden kaavakuvat on löydettävissä ihan avoimesti pariltakin nettisivulta ja kirjoista, joten varsinaisesta salailusta NASA:n suunnalta ei voida puhua.

Kivana bonuksena Apollo-lentojen valokuvia on nyt ladattu kaikkien katseltavaksi Flickr-albumeihin. Siinä on selattavaa monen illan verran.

19.8.14

Pareidoliaa Kuussa

Google Earth-karttapalvelun kautta pääsee tarkastelemaan myös kiertolaisemme pintaa. Sieltä löytyy kaikenlaista mielenkiintoista. Viihdesivustojen lööppikynnyksen onnistui ylittämään salaperäinen varjo. Kuun koordinaateissa 27°34'26.35" -19°36'4.75" näyttäisi tepastelevan humanoidi.

Kyseessä on tumma varjo Kuun pinnalla. Palvelun kautta löydettyjen kuvien uskotaan villeimpien spekulaatioiden mukaan esittävän Kuun pinnalla olevaa miestä ja hänen varjoaan. Kuvista tehtyä YouTube-videota on käyty katselemassa jo yli 3,2 miljoonaa kertaa, eli mysteeri on saanut jo melko monen pauloihinsa.
Kukaan ei kuitenkaan ole voinut varmaksi sanoa, mitä Kuun pinnalla Google Earthin kuvissa todella nähdään. Videon ladannut wowforreeel-käyttäjä ei itsekään väitä tietävänsä, mikä Kuun pinnalla näkyvä tumma alue oikein on.

 Metabunkin ahkerat kirjoittajat selailivat läpi useampaa Google Moonin kuvaa. Salaisuus piileksi Kuusta kuvia napsineen kameran linssissä. Identtinen "humanoidi" näkyy säännöllisin väliajoin kartalla. Kartta on laadittu useista eri lähteistä. Hämmästelyä tuottanut näky löytyy Apollo 15 napsimista kuvista vuodelta 1971. Voit tarkastella niitä paremmalla tarkkuudella tämän linkin takaa. Tosiaan, sieltähän niitä identtisiä kuumiehiä löytyy, kunhan jaksaa etsiä.

6.9.11

Salainen Nasa-nauha paljastui



En kommentoi vielä mitään videon aitoudesta tai alkuperästä. Tarkastellaan ensin miten siihen on reagoitu Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä-blogissa.

Videolla näkee kuinka astronautin vieressä on 2 studiohenkilökuntaa ilman mitään suojapukua. Joten tästä jo päästään kärryille, että olivatko nämä NASA:n astronautin todellakin kuussa vai ei jos siellä selviytyi myös ilman suojapukua.

Näin ollen 21. heinäkuuta 1969 tapahtui suuri askel ihmiskunnalle kun Neil Armstrong käveli kuukävelyä tv-studiossa.



Kuitenkin skeptikkona tulkitsen videota hieman eritavalla. Puhe, valotelineen humoristinen mäjähdys päin astronauttia ja Maan rekonstruktio kököllä tietokoneanimaatiolla antaisivat ymmärtää, että kyseessä on parodia siitä miltä lavastattu kuukävely näyttäisi. Siksi "astronautin" puheessa vilisee reipasta kiroilua.

Videon lopussa on pikaisia zoomauksia aitoihin dokumentteihin, joissa kerrotaan miten astronauttien koulutuksessa simuloitiin Kuun olosuhteita. Niillä on varmaankin tarkoitus luoda mielikuva siitä, että paperit todistavat Apollo-lentojen kuukävelyt tekaistuiksi. Esim. ekana näkyvä Apollo Experience Report-paperi vuodelta 1973 on jotenkin raskauttavaa vuoden 1969 lennon kannalta. Kyseisessa nivaskassa käydään läpi sitä miten astronautteja koulutetaan lentoja varten. Nyt paperit ovatkin yllättäen todisteita siitä, että Kuussa ei käyty.

Sitten se olennaisin kysymys.

Missä todisteet siitä, että nauha on tullut Nasan arkistoista?

1.8.09

Colaa Kuussa

Apollo 11-lentoa on epäilty lavastatetuksi spektaakkeliksi. Perusteluja kaivellaan valokuvista, videoista ja teknologian hämmästelystä. Kaikkein hämärimmät todisteet haetaan Australiasta asti.

Kuulennon mullistava televisiolähetys pyöri televisiossa. Legendaarisessa lähetyksessä Armstrong asteli Kuun pinnalla. Koko maailma oli televisioiden äärellä.

The residents of Honeysuckle Creek, Australia, actually saw a different broadcast to the rest of the World. Just shortly before Armstrong stepped onto the Moons surface, a change could be seen where the picture goes from a stark black to a brighter picture. Honeysuckle Creek stayed with the picture and although the voice transmissions were broadcast from Goldstone, the actual film footage was broadcast from Australia. As Una watched Armstrong walking on the surface of the Moon she spotted a Coke bottle that was kicked in the right hand side of the picture. This was in the early hours of the morning and she phoned her friends to see if they had seen the same thing, unfortunately they had missed it but were going to watch the rebroadcast the next day. Needless to say, the footage had been edited and the offending Coke bottle had been cut out of the film. But several other viewers had seen the bottle and many articles appeared in The West Australian newspaper.


Ohhoh! Länsi-Australiassa nähtiin aidosti suora lähetys, sillä muu maailma joutui odottamaan vastaanotinaseman nauhoilta purettavaa kuvaa. Una Ronald näki suorana kuinka Armstrong potkaisi vahingossa Cola pulloa. Siinä välissä tapahtui editointi, jolla poistettiin kuvaan unohtunut virvoitusjuomapullo. Muu maailma ei päässyt todistamaan tapahtunutta. Pullosta kirjoitettiin moneen kertaan The West Australian sanomalehdessä.

NASA:n puolustukseksi täytyy todeta, että kenraaliharjoituksissa he havaitsivat kyllä aika pahoja mokia. Kuukiviä kuljettanut pakettiauto ja valaistuksia varten levitetyt virtajohdot näkyivät koelähetyksessä. Ne poistettiinkin virallisesta lähetyksestä. Tai näin olen ainakin kuullut. Harmillista että äänimiehen eväspullo jäi lavalle "virallisen" lähetyksen ajaksi.

Tietenkin jotkut pyrkivät puolustelemaan NASAa. Kuutukikohta Clavius on perehtynyt aiheeseen. Una Ronaldin versio tapahtumista ei olekaan niin selkeä kuin voisi odottaa. NASA ei ehkä ollutkaan niin tumpelo lavastaessaan kuutehtäviä.

Enemmänkin näyttäisi siltä, että Una luuli nähneensä jotakin jota ei heti tunnistanut, ja vuosia myöhemmin yhdisteli asioita päässään. Sen seurauksena ilmestyi ajatus virvoitusjuomapullosta Kuun pinnalla. Ajankohdat menevät hieman sekaisin, sillä Unan tarinaa esittelevässä kuulentoskeptisessä Dark Moon-kirjassa aikajana ei asetu Unan ehdottamalle tasolle.
Ensinnäkin tuo Una Roberts on nimimerkki, jota ei ole päästy haastattelemaan. Tämän takia ei saada selvyyttä siihen milloin hän katseli kuukävelyä. Una sanoi valvoneensa, jotta näkisi kuukävelyn. Mutta se näkyi Australian televisiossa aamulla. Una olisi voinut katsoa live-shown, mutta se näkyi eri aikaan kuin hän muisti. Tai sitten hän katsoi nauhalta tulleen näytöksen, mutta miten hän olisi voinut nähdä cola pullon, jos miljoonat muut eivät sitä nähneet?

Dark Moon-kirjan tekijät spekuloivat, että pullo onkin lisätty jälkimmäiseen lähetykseen. Tuntematon australialainen halusi näin paljastaa, että lähetys ei tulekaan Kuusta.

Pullo mainittiin The West Australian-sanomalehden artikkeleissa. Tai näin ainakin väitetään. Kukaan ei vain ole onnistunut löytämään lehtileikkeitä.

Clavius researcher Peter Barrett examined surviving copies of The Western Australian dating to the time in question and failed to find any mention whatsoever of Coke bottles in the moonwalk telecast.

Chief librarian Tracey Bennett (no relation to Mary) for The Western Australian has confirmed that no letter or article regarding a Coke bottle in the moonwalk telecast was printed in either of their two newspapers for at least two weeks following the broadcast. (And it only took Clavius researchers 48 hours and one request to confirm this.)


Una Rogers on ainoa ihminen joka on väittänyt lehtileikkeiden olevan olemassa.
Kuutukikohta Clavius on tainnut keksiä mitä kyseisessä pullokohtauksessa näkyi.

21.7.09

Kuuhulluutta liikkeellä

Apollo 11 laskeutui 40 vuotta sitten Kuuhun.

35 vuotta sitten ilmestyi ensimmäinen kirja jossa kyseenalaistettiin Apollo 11 tekemän retken todellisuus. Bill Kayngsin oli kirjoittanut We Never Went to the Moon: America's Thirty Billion Dollar Swindle-nimisen kirjan. Siitä lähti liikkeelle erilaiset salaliiton variaatiot. Nykyään voidaan havaita, että neljännes briteistä ja venäläisistä ja jopa 40 % ruotsalaisista uskoo USA:n lavastaneen Kuussa käymiset. Vaikka ovatkin lehdistön iki-ihanan luotettavia kyselyitä, niin prosentit ovat korkeita.

Salaliittoteoriat alkoivat velloa 70-luvulla Vietnamin sodan ja Watergate-skandaalin vietyä loputkin hallituksen luotettavuudesta. Nykyään internetissä elää sitkeä kuuhulluus, joka on noussut esiin eri keskustelupalstoilla. Kuulento on uutisissa, sillä NASA ilmoitti hukanneensa alkuperäiset nauhat Apollo 11-lennon kuuseikkailusta. Sitten vuosipäivän lähestyessä alettiin esittämään todella Pahoja Kysymyksiä:

Mutta kuka kuvasi Armstrongin laskeutumisen kuumodulista kuun pinnalle ?
Lähettäjä: Mysteeri | ma 20.7 klo 09:07


Joku on joskus sanonut, ettei ole tyhmiä kysymyksiä. On vain tyhmiä ihmisiä. Samaa kysymystä on toisteltu televisiossa. Sinällään outoa ettei kysymyksen esittäjä ole vaivautunut itse ottamaan selvää kuulennosta. Kuuhun laskeutuneessa moduulissa oli kamerat mukana. Tikapuita pitkin suoritettu laskeutuminen Kuun pinnalle taltioitiin runkoon kiinnitetyn televisiokameran avulla. Kamera asettui paikalleen kun kuumoduulin sisällä olleet astronautit vain kytkivät sen päälle. Myöhemmin kameran sai irti rungosta ja asetettua kolmijalkaan. Näin hightechillä tavalla saatiin molemmat astronautit samaan kuvaan, joten mukaan ei tarvittu ylimääräistä kuvausporukkaa.



Kuvan kolmijalka ei liity Apollo 11 kuulentoon.

Kaikkiin kuuhullujen esittämiin kysymyksiin löytyy vastaukset, kunhan vain jaksaa kaivaa oikean tietolähteen esiin. Lipun hämmentävästä liehumisesta avaruudessa aina salaperäisiin varjoihin ja sieltä valokuviin joissa ei näy tähtiä.

Parasta antia onkin lukea näiden kuuhullujen pohdiskeluja. Esim. tuolla Aamulehden keskusteluissa on tällainen platinoitu helmi:

On kai jokseenkin eri asia 'todistaa' että kuuhun on 40 vuoden aikana saatu toimitettua romua, kuin että olisimme 40 vuotta sitten katsoneet suorana lähetyksenä kuukävelyä. Katsottuani kuumodulin varjoa videolta n. 3 tunnin ajan useilla eri nopeuksilla, voi todeta että se ei liiku mihinkään - johtopäätös: valonlähde on samalla kiintellä kamaralla kuin alus & tämä lienee tapahtunut huomattavasti todennäköisemmin autiomaassa kuin kuussa, auringonvaloa se ei ainakaan ole ;)


Lopussa oleva hymiö voisi olla merkki trollauksesta. Ainakin toivon sen olevan. Onneksi "40 ja risat" sai pian lisätietoa avuliailta kommentoijilta:

Ja jos ottaa hivenen enempi selvää, niin kuun oma vuorokausi on synodisen kuukauden mittainen ja on 29 vrk 12 h 44 min. Siten on melkoisen selvää, ettei varjo merkittävästi liiku vielä mitättömän 3 tunnin aikana toisin kuin se maassa tekisi. Itse en siis varjon liikkumattomuuden vuoksi tekisi tuollaisia johtopäätöksiä ja etenkin kun nimenomaan autiomaassa se varjo nimenomaan olisi liikkunut huomattavasti.
Lähettäjä: Spacecake | ti 21.7 klo 18:21


Kuuta kiertävä luotain napsi pari kuvaa Apollo-lentojen jättämistä jäljistä Kuun pinnalla. Se ei tietenkään vaikuta vahvan kuuhullun maailmankuvaan. Luotaimen kuvat kun ovat tietenkin NASA:n valmistamia väärennöksiä. Todisteet salaliittoa vastaan ovatkin todistusaineistoa salaliiton puolesta! Näin salaliitto voi elää turvallista elämäänsä vuosikymmenestä toiseen.

Kun luotain pääsee ylittämään laskeutumispaikat paremman auringonvalon ollessa läsnä, niin kuvista tulee vielä tarkempia. Tai kuuhullun kielellä: NASA-teknikot ovat kerinneet tekemään tarkemmat väärennökset.