30.12.16

Monipuolisesti yksipuolinen uutisointi islamista

Islam tuntuu olevan jossain muodossa uutissa kuukaudesta toiseen. Kirjoitan siitä pari ajatusta. Uutisoinnin ongelma on yksipuolisuus. Tarkemmin kirjoitettuna, uutisointi on ollut monipuolisella tavalla yksipuolista. Eli muslimien elämästä on kyllä kerrottu valistavasti, mutta muslimimaailman monimuotuisuus on jäänyt liian usein mainitsematta. Kaivan esiin esimerkin tältä vuodelta.

YLE kertoi olympialaisten aikaan erään uutisen, josta melkein kirjoitin sen ilmestyessä. Se liittyi musliminaiseen Ibtihaj Muhammadiin, joka urheili hijabia käyttäen. Se oli ja on aiheellinen uutinen siinä mielessä, että Donald Trumpin puheet muslimeista saivat lehdet esittelemään aivan tavallisten muslimien elämää. Kuten pitääkin, sillä muslimeihin kohdistuu ennakkoluuloja ja selkeää syrjintää. Toisessa mielessä YLE:n uutinen jäi pahalla tavalla vajaaksi. Siinä annetaan vahingossa ymmärtää, että muslimityttöjen ja -naisten on käytettävä huivia.

Muslimien kokema syrjintä on oikea ilmiö ja täysin väärin. Mutta sitä vastaan taistellessa auta, jos julkisuudessa muslimeja käsitellään yhden muotokuvan varassa.

YLE:n uutisessa Muhammad kuvailee menneisyyttään ja haluaan olla esimerkkinä muille.

Lapsena Ibtihaj Muhammad kokeili useita urheilulajeja, joissa käytettävien asujen muokkaaminen islamin sääntöjen mukaisiksi aiheutti vaivaa hänen vanhemmilleen.
Hän aloitti 13-vuotiaana miekkailun, koska laji salli vartalon peittämisen islamin oppien mukaisesti.
Nyt Muhammad kertoo haluavansa toimia esikuvana urheilusta kiinnostuneille muslimitytöille.

 Mikä onkin hienoa ja nyökkäilen hyväksyvästi. Ehkä haastattelut on pätkitty, sillä YLE lainailee Muhammadin antamia puheita toisille lehdille. Mutta samalla YLE:n uutisessa jäi sanomatta, että samoissa olympialaisissa otteli useita musliminaisia. Jotka eivät käyttäneet hijabia tai muita peitteitä päässään. Esim. myös USA:n riveissä urheillut Dalilah Muhammad repäisi maalleen kultamitalin samoissa olympialaisissa 400 metrin aidoissa. Hiukset paljaana. Mic-sivusto esittelee lisää musliminaisia, jotka urheilevat. Useimmat heistä eivät käytä hijabia tai muita vastaavia peitteitä.

Musliminaisen ei ole pakko peittää päätään ollakseen hyvä muslimi. Hijab on vain yksi kulttuurisidonnainen tapa pukeutua muslimimaailman kirjossa. Monet tahot kyllä yrittävät opettaa sellaisen käytännön pakollisuutta. Juuri he haluavat, että huiveja käyttävät musliminaiset esitellään esimerkkeinä ns. hyveellisistä ja aidoista musliminaisista. Aivan kuin muita vaihtoehtoja ei olisi.

Lähtökohta Suomessa on se, että musliminaisella - kuten kaikilla ihmisillä - täytyy olla vapaus valita käyttääkö huivia vai ei. Kaikki muslimit eivät käytä. Samalla tavalla Suomessa ei pidä mennä siihen mitä Ranskassa yritettiin, eli huivikieltoa. Siinäkin ulkopuolinen taho määrää naisen pukeutumista. Toki jotkut huomauttavat, että naisten huivit ja kaavut edustavat naisten sortamista tietyissä Lähi-idän piireissä. Mikä onkin totta, mutta samalla periaatteella vapaus käyttää niitä on sellaista mitä haluan suojella Suomessa ja Euroopassa.

Useimmilla uskonnoilla on kyllä selittämätön fiksaatio päähineisiin ja niiden valvontaan. Joulutonttujen ja -pukkien päähineet julistettiin fatwalla Indonesiassa kielletyiksi muslimien päähineiksi. Tonttuilu ei ole soveliasta touhua. En edes pysty heittämään tuosta mitään humoristista läppää, sillä todellisuus onnistui menemään hassummaksi. Aikuiset uskonoppineet oikeasti välittävät tuollaisista asioista tällä vuosituhannella.

Esimerkkejä musliminaisista ilman huiveja löytyy urheilumaailman ulkopuolelta ja mm. politiikasta. Romanian uusi pääministeri on naismuslimi nimeltään Sevil Shhaideh. Hän ei käytä huiveja, sillä pään peittäminen ei ole pakollista musliminaisille.

Joten ole tarkkana, kun joku väittää islamin olevan yhden totuuden ja suuntauksen uskonto. Hän on joko tietoisesti tai vahingossa veistelemässä puutaheinää. Ja jättänyt lukematta Aikamme monta islamia (toimittanut Joonas Maristo ja Andrei Sergejeff) kirjan. Kyseinen kirja oli vaatimattomasta mielestäni vuoden 2015 tietokirja.

23.12.16

Outo turmanyritys Australiassa

Aito avioliitto kertoo shokeeraavasta tapahtumasta Australiassa. 35-vuotias mies ajoi pakettiautolla päin kristityn lobbausjärjestön toimistorakennusta. Sitä ennen hän sytytti kyydissä olleet kaasusäiliöt!


Aitoa avioliittoa puolustavan, australialaisen kristityn lobbausjärjestön ACL:n päämaja yritettiin tuhota autopommilla Canberrassa. Autopommi sytytti päämajan tuleen ja aiheutti pahoja vaurioita kiinteistölle. Onneksi päämajassa olleet ihmiset selvisivät vammoitta. Lähinnä autoa kuljettanut henkilö itse haavoittui. ACL:n puheenjohtaja yhdisti iskun järjestön vankkaan linjaan puolustaa aito avioliittoa, minkä tähden järjestön työntekijät ovat saaneet tappouhkauksia.

Kerrassaan karmea tapahtuma. Tosin, "päämajassa olleet ihmiset selvisivät vammoitta" koska rakennuksessa ei ollut enää ketään tapahtumahetkellä klo 20:45. Autoa ajava mies onnistui sytyttämään vain itsensä tuleen. Hän käveli omin voimin sairaalaan, jossa häntä hoidetaan vakavien palovammojen takia. Poliisi haastatteli miestä ja totesi tiedotusvälineille: motiivina ei ollut poliittinen, uskonnollinen tai ideologinen tekijä.

Mitä se olisi sitten voinut olla? Emme toistaiseksi tiedä. Todennäköinen selitys olisi jonkinlaiset mielenterveysongelmat. Lobbausjärjestön puheenjohtaja Lyle Shelton toki tietää iskun johtuneen siitä, että he puolustavat perinteistä avioliittoa. Olisi melkoinen yllätys, jos asialla olisi ollut homomafian iskuryhmän (ei pidä sekoittaa iskurepliikkiryhmän toimintaan) epäonninen tunari.

Toivottavasti kaikki asiasta kiinnostuneet ymmärtävät, ettei kristillisestä lobbausjärjestöstä kannata tehdä marttyyriä. He ovat jo häviämässä tai hävinneet kulttuurisodat. Hyökkäykset heitä kohtaan vain pitävät lobbaajat takertumassa kuilun reunaan. Alla häämöttää armoton yhdentekeväisyyden horisontti.

20.12.16

Pakistanin pässi

Pakistan International Airlines lennättää Pakistanin kansaa pilville ja niiden yli. Lentoyhtiö joutui pieneen alamäkeen joulukuun alkupuolella, kun heidän lentokoneensa syöksyi maahan. 47 ihmistä kuoli. Koko laivua vedettiin tarkastukseen. Lentämiseen palattiin piakkoin. Tosin eräällä lentokentällä tehtiin pikainen varmistus lennon turvallisuudelle. Lentoyhtiön kenttäväki uhrasi vuohen.

Pakistanilaiset somettajat alkoivat ripeästi pilkkaamaan taikauskoista teknistätukea. Se onkin oikea ratkaisu. Oletan, ettei Finnairin väki ole turvautunut vastaaviin uhrimenoihin.

19.12.16

The Walking Obamagate

Obamagate, tuo kuolematon kampanja jolla yritetään kyseenalaistaa presidentti Barack Obaman syntyperä. Viisi vuotta sitten sheriffi Joe Arpaio otti tehtäväkseen selvittää oliko Valkoisen talon julkaisema syntymätodistus (tarkemmin kirjoitettuna skannaus syntymätodistuksesta) oikeasti presidentin aito syntymätodistus. Vai olisiko se väärennös? Viikolla sheriffi järjesti lehdistötilaisuuden, jossa kuultiin mitä sheriffin keräämät asiantuntijat olivat päättäneet.

Tulos oli tämä: syntymätodistus on väärennös!

Tunnin pituinen esitys on katseltavissa YouTubessa, jos välttämättä haluat kiduttaa itseäsi.





Mike Zullo esittelee toimittajille tiimin löydöksiä. Kerrankin Obamagatea kannattavat tahot ovat laatineet jotakin uutta. Videolla näytetään miten Obaman syntymätodistukseen viereen laitetusta Johanna Ah'Neen syntymätodistuksesta löytyy useita leimoja ja kohtia, jotka ovat identtisiä keskenään. Se tarkoittaa, että toisesta on siirretty osia toiseen syntymätodistukseen. Päiväysten leimat ovat tismalleen samassa kulmassa lomakkeissa. Se ei voi olla mitenkään sattumaa.

Zullo kertoo ryhmän saaneen Ah'Neen syntymätodistuksen Jerome Corsilta. Corsi on elättänyt itseään Birther-materiaalin myynnillä. Corsi kertoo saaneensa paperin itse Johanna Ah'Neeltä vuonna 2011, sen jälkeen kun Obaman syntymätodistus oli julkaistu pdf-tiedostona Valkoisen talon sivulla. Sen jälkeen Ah'Neen syntymätodistusta esiteltiin World News Dailyn sivuilla esimerkkinä Aidosta Syntymätodistuksesta. Johanna kertoo syntymätodistuksen olleen hänen kassakaapissaan.

Lopuksi Mike Zullo sanoo Ah'Neen syntymätodistuksen olleen lähde sille väärennökselle, jota esitellään Obaman syntymätodistuksena.
 
Ok. Pidetään kaikki tuo mielessä. Oletetaan, että tutkijaryhmä on päätynyt oikeaan johtopäätökseen Obaman syntymätodistuksesta. Joten missä vaiheessa muka Obaman syntymätodistukseen napattiin mm. nuo leimat Ah'Neen syntymätodistuksesta?

Vastauksen puuttuessa joudumme päätymään johdonmukaisimpaan johtopäätökseen. Lehdistötilaisuudessa esitelty Ah'Neen syntymätodistus on muokattu Obaman syntymätodistuksesta. Lähteenä väärennökselle on se pdf-tiedosto, joka julkaistiin Valkoisen talon sivulla. Varsinkin sen takia, että Zullo toteaa syntymätodistusten väärentämisen olevan helppoa. He tekivät niitä viiden vuoden ajan testeissään.


On myös huomion arvoista, että kyseisen Ah'Neen syntymätodistuksen digitaalinen tarkastelu tuo esiin aivan samoja kerroksia ja ilmiöitä, joita Birher-liikkeen jäsenet löysivät Obaman syntymätodistuksesta. Obaman versiossa niitä väitetään väärennöksen jäljiksi. Ah'Neen versiossa ne ovat.... [hiljaisuus folioprikaatin suunnalta].

Toistaiseksi Arpaion ryhmä ei ole julkaissut materiaalejaan kaiken kansan tarkastettavaksi. He aikovat lähettää materiaalit eteenpäin viranomaisille. Eli jäämme melkein kiinnostuneina seuraamaan miten Arpaion possen saaga päättyy. 

11.12.16

Skepsis ry täynnä Pseudoskeptikkoja!

Skepsis ry palkitsi tänä vuonna Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymän kansanopiston koulutustarjonnan Huuhaa-palkinnolla. Koulutuksessa tarjoillaan pätevinä hoitomuotoina esim. "rentoutus-, ravinto-, kukka-, vyöhyke-, fyto-, aroma-, shiatsu- ja aurikuloterapiaa sekä homeopatiaa kotihoidossa." Kansanopiston kursseilla perehdytään myös reikin parantavaan energiaan.

Palkinto herätti ainakin yhden vastalauseen blogosfäärissä, kun LiinanBlogi reagoi ja puolusti uskomushoitoja Pseudoskeptikkojen näennäistiede kirjoituksellaan. Onneksi on viikonloppu, minulla ei ole ystäviä ja muutenkin tylsä meno, joten käyn läpi tuon tekstin perinteisellä tyylilläni. Joten juomat ja popcornit valmiiksi!

 Yhdistys on vastikään osoittanut kritiikkinsä Keski-Pohjanmaan kansanopistolle näennäistieteellisten terveyskurssien sisällyttämisestä koulutusvalikoimaansa. Skepsis halventaa opistoa julkistamalla sen huuhapalkinnon saajaksi.

Mielestäni opisto halventaa oppimisen sisältöä sisällyttämällä siihen pseudotiedettä, eli uskomushoitoja.

Opistossa tarjotaan kursseja muun muassa suomalaisista perinnehoidoista, kuten kalevalaisesta jäsenkorjauksesta, kiinalaisesta lääketieteestä ja homeopatiasta. Kaikkien näiden hyödyistä terveyden edistämisessä ja sairauksista toipumisessa on olemassa tieteellisesti osoitettua näyttöä.

Näin monet ihmiset väittävät. Se pitävätkö väitteet paikkaansa onkin aina riidan paikka.

Skepsiksen palkintoteksti ei sisältänyt jokaisen uskomoshoidon erillistä debunkkausta, joten LiinanBlogi ihmettelee miksi palkinto myönnettiin.

Se kertoo ennen muuta yhdistyksen pseudoskeptisyydestä. Näennäisskeptisyys on sitä, että esitetään mukatiedekritiikkiä. Todellisuudessa kritiikki ei kuitenkaan millään tavalla liity tieteeseen eikä sitä perustella julkisesti ja avoimesti saatavilla olevilla tieteellisillä tutkimuksilla, vaan ns. tiedeauktoriteettien näkemyksillä, joita niitäkään ei esitetä julkisesti arvioitaviksi. Ne esitetään itsestäänselvyyksinä. Pseudoskeptisyys viittaakin joko tietämättömyyteen tai älylliseen epärehellisyyteen. Kumpikin on tieteen näkökulmasta vaarallista.

Aivan kuin viime vuosikymmeninä ei olisi käyty vilkasta sanasotaa ja meta-analyysien vertailuja useiden uskomushoitojen hoitotehosta. Aivan kuin uskomushoitoja ei olisi tutkittu tieteellisesti ja todettu lumvaikutuksen tasolla toimiviksi. Aivan kuin nämä uskomushoidot olisivat nyt ensimmäistä kertaa kritiikin kohteena. Eihän se ole asioiden laita, kuten tulemme kohta huomaamaan.

Jotta Keski-Pohjanmaan kansaopiston kansansivistystyötä voisi nimittää pseudotieteelliseksi, pitäisi tutkimusnäyttöön perustuen osoittaa, mikä nimenomainen seikka Skepsiksen huuhaaksi määritellyissä kursseissa on pseudotiedettä. Tätä Skepsis ei osoita eikä se sitä mitenkään pystykään osoittamaan, koska monista virallisen terveydenhuoltojärjestelmämme ulkopuolisista hoitomuodoista (kuten kiinalaisesta lääketieteestä, homeopatiasta ja jäsenkorjauksesta) on olemassa tutkimusnäyttöä, kahdesta ensiksi mainitusta jopa runsaasti.

Noh, keskitytään vaikkapa homeopatiaan ja katsotaan miten hyvin se kestää ehdotetun tutkimusnäytön tuen. *pahaenteistä hykertelyä*

Homeopatia ja Sveitsi, huuhaa ja USA
Skepsiksen logiikalla yhdistyksen pitäisi myöntää huuhaapalkinto myös Sveitsin, Saksan ja Iso-Britannian hallituksille, joiden päätöksin homeopaattiset hoidot korvataan sairausvakuutuksesta. Why alternative therapies are covered by health insurance.  Loogisuuden nimessa Skepsis joutuisi lähettämään huuhaapalkintonsa  yli puolelle Yhdysvaltain ja Norjan sairaaloista, sillä niissä käytetään täydentäviä hoitomuotoja, joiden tausta-ajatus ei nojaa moderniin biolääketieteeseen, mutta joiden on osoitettu  auttavan potilaita heidän toipumisessaan. Tutkimuksia löytyy esimerkiksi BioMed Centralista

Se mitkä hoitomuodot laitetaan sairasvakuutuksen piiriin pitäisi teoriassa olla tieteelliseen näyttöön perustuvaa päätöksentekoa. Mutta esim. Sveitsin kohdalla päätöstä ei tehty sillä tavalla. Asiasta tehtiin kansanäänestys. Sveitsin hallitus tilasi arviointiraportin, jossa myös selvitettiin minkälaista näyttöä oli kertynyt homeopatian toimivuudelle. Asiantuntijat kävivät lävitse meta-analyyseja homeopatiasta. Asiantuntijoiden arviot eivät kelvanneet homeopaateille, sillä niiden mukaan tutkimus kertoi homeopatian jääneen lumevaikutuksen tasolle. Näiden tulosten sijaan homeopaatit painottivat homeopatian kustannustehokkuutta ja turvallisuutta. Hoitotehosta kertovat tulokset jätettiin piiloon näiden tekstien alle.

LiinanBlogin esittämän Swiss.info linkin takana kerrotaankin:

In a Swiss report released in 2012, homeopathy was confirmed as “a valuable addition to the conventional medical landscape”. But this conclusion has been challenged by medical scholars in other countries and the findings have been considered groundless, since they do not include the same randomised controlled clinical trials of evaluation and validation as conventional therapies.

Samoin samalla sivulla siteerataan Sveitsin terveysviranomaisten arviota:

“no evidence has so far been found to prove that complementary and alternative therapies are qualified in terms of effectiveness, appropriateness, and costs.”
Mutta nämä arviot jäivät jostain mysteerisestä syystä pois homeopaattien teksteissä.

Lukiko LiinanBlogi oman linkkinsä tekstiä? Tutkimusnäyttöön perehtyneet asiantuntijat tyrmäsivät homepatian, mutta se livahti kansanäänestyksellä osaksi sairasvakuutuksen piiriin. Kyllä kansa tietää. Eli uskomushoidot voivat joillakin alueilla päästä ei-tieteellisin perustein lähelle toimivia hoitomuotoja, tieteellisestä tutkimusnäytöstä huolimatta.

Eikä se että jotain uskomushoitoa käytetään sairaalassa vielä kerro toimiiko kyseinen hoito. Se selvittäminen vaatii sitä tieteellistä tutkimusta.

Huuhaapokaali menisi myös Yhdysvaltain kansallisen terveysinstituutin tutkimusyksikölle  National Center for Complementary and Integrative Health. Keskus tutkii ei-biolääketieteellisten hoito- ja terveyden edistämisen muotojen toimivuutta.

Minua niin naurattaa kun homeopatian puolustajat turvautuvat National Center for Complementary and Integrative Medicine laitoksen tuotoksiin. Itse laitos on mielestäni aivan paikallaan ja tekee hyvää työtä. Veronmaksajien rahoilla. Se perustettiin alunperin perehtymään näiden ns. täydentävien ja integratiivisten hoitojen tutkimukseen. Yleinen kritiikki laitoksen toimintaan on se, että se tuhlaa rahaa ja resursseja jo toimimattomien hoitomuotojen testaamiseen. Entiseltä nimeltään laitos oli National Center for Complementary and Alternative Medicin, eli NCCAM.

Mitä tuo laitos sitten sanoo sivuillaan homeopatiasta? Mitä sanoo laitos, joka on  olemassa pelkästään näiden uskomushoitojen tutkimista varten? Se ei ole LiinanBlogin kannalta mairittelevaa.
There is little evidence to support homeopathy as an effective treatment for any specific condition.


Although people sometimes assume that all homeopathic remedies are highly diluted and therefore unlikely to cause harm, some products labeled as homeopathic can contain substantial amounts of active ingredients and therefore could cause side effects and drug interactions.
Homeopathic remedies are regulated by the U.S. Food and Drug Administration (FDA). However, FDA does not evaluate the remedies for safety or effectiveness.
Laitos onkin jättänyt homeopatian tutkimisen pois ohjelmistostaan.

Löytyisikö sitä LiinanBlogin julistamaa tieteellistä tukea sitten jostain muualta?

Se, että näiden hoitosuuntausten tausta-ajattelu ei perustu biolääketieteen fysikaalis-kemialliseen ihmiskuvaan, ei tee niistä tietenkään väheksyttäviä tai pseudotieteellisiä.

 Tavallaan totta (Skeptikot haukovat henkeään), sillä meidän ei tarvitse tietää millä mekanismeilla jokin hoitomuoto toimii testataksemme toimiiko se hoitomuoto. Olkoon taustalla sitten molekyylejä tai yksisarvisia enkeleitä. Kiistat eivät vaan millään tahdo päättyä, jos toinen osapuoli ei näytä hyväksyvän tutkimusten tuloksia.

 Väärinkäsityksen välttämiseksi ilmoitan, että en aja erityisesti homeapatian tai kiinalaisen tai minkään mukaan yksittäisen hoitonäkemyksen asiaa, vaan ajan järkevyyden, tieteellisyyden, monimuotoisuuden ja avoimuuden periaatteiden toteutumista niin terveystieteissä, käytännön terveydenhuollossa kuin kansansivistystyössäkin.  Katson, että tästä hyötyvät kansalaiset. He ansaitsevat parasta mahdollista hoitoa  – niin biolääketieteellistä kuin muidenkin tieteenalojen tutkimusnäyttöön perustuvaa hoitoa. Ristiriitaa lääketieteellisen ja muun tieteellisen tutkimuksen välillä ei tarvita. Tarvitaan yhteistyötä.

Olen valmis allekirjoittamaan kaiken tuon, sillä erolla että suosin toimivaksi todettuja hoitomuotoja - sitä parasta mahdollista hoitoa - lumevaikutuksen tasolla jäävien hoitomuotojen ylitse.


 Tieteestä ja pseudotieteestä puhuttaessa on hyvä pitää mielessä, että nykyinen julkisesti rahoitettava terveydenhuoltojärjestelmämme nojaa vain osittain tieteellisten tutkimusten antamiin tuloksiin. Se ottaa soveltuvin osin käyttöönsä tutkimusten tuloksia, mutta suurelta osin hoitoa koskevat päätökset ja ratkaisut nojaavat muihin seikkoihin kuin tieteeseen. Taustalla ovat raha, valta, politiikka, ammattiyhdistystoiminta, maailmakuvat, ajatustottumukset jne.

Tämä kritiikki on asiallista. Lääketeollisuus pyrkii aivan liian usein edistämään voittojaan pätevän tutkimuksen kustannuksella. Kuten olen kirjoitellut Paha lääketeollisuus osioissani. Mutta vaikka lääketeollisuus olisi läpeensä korruptoitunutta, niin se ei itsessään vielä tarkoita vaikkapa homeopatian oikeasti toimivan.

BTW, pelkästään Yhdysvalloissa homeopaattien asiakkaat käyttävät vuodessa noin 2,9 miljardia dollaria. Yhteensä täydentävät/vaihtoehtoiset hoitomuodot saivat liikkeelle n. 33,9 miljardia dollaria (ainakin vuoden 2007 tietojen mukaan).

Tässä vaiheessa on jo aikas selkeää, että homeopatian ja muiden vastaavien uskomushoitojen tueksi ei löydy pätevää tieteellistä tutkimusta. Siksi yleensä aletaan vetoamaan, ettei sitä löydy kunnolla edes lääketieteen hyväksymien hoitomutojen tueksi. Tietenkin LiinanBlogi vetää esiin tutun kortin, jolla yritetään viedä lääketieteen hoitomuotojen uskottavuutta.

Terveydenhuollossa nykyisin käytössä olevista hoitomuodoista on BMJ:n tekemän selvityksen mukaan reilusti alle puolella tukenaan kliinisin kokein osoitettu tutkimusnäyttö. What conclusions has Clinical Evidence drawn about what works, what doesn’t based on randomised controlled trial evidence?

Jepulis, se tuttu Clinical Evidence -julkaisun artikkeli, jota ymmärretään niin usein täysin väärin uskomushoitoapologien parissa. Aikaisemmin mm. Suomen Terveysjärjestön Merja Lindström yritti käyttää samaa korttia Korporaatio-ohjelmassa. Se kortti on potaskaa, joten suosittelen sinua lukaisemaan tuon tekstini, laittamaan sen selainmuistiin ja linkkamaan kun seuraavan kerran näet jonkun heiluttavan samaa korttia.

Pseudoskeptinen ajattelu sisältää runsaasti piirteitä kriittisen ajattelun puutteesta. Se pyrkii suojelemaan kansaa joltakin muka pseudotieteelliseltä pahalta, jota se ei kuitenkaan millään tavalla yksilöi eikä perustele.

Tai yksilöi ja perustelee, mutta vuodesta toiseen uskomushoitojen kannattajat eivät näytä reagoivan kritiikkiin millään tavalla.

Kysynkin, mikä kiinalaisessa lääketieteessä, homeopatiassa ja kalevalaisessa jäsenkorjauksessa on pseudoskeptikkojen mielestä haitallista tai kielteistä niiden käyttäjille?

Suurin ongelma on toimivien hoitojen jättäminen väliin, kun niiden sijaan turvaudutaan toimimattomiin keinoihin.

Millaisin argumentein he perustelevat vaatimustaan,  että julkisilla varoilla ei saisi opettaa kansanopistossa kiinalaista lääketiedettä? Kenelle ehkäisevään terveydenhoitoon voimakkaasti suuntautunut kiinalainen lääketiede on epäedullista? Samat kysymykset esitän homeopatiasta ja jäsenkorjauksesta.

En itse henkilökohtaisesti näe kannattavana sitä, että käytämme varoja ja resursseja huonojen uskomushoitojen opettamiseen. Maailma löytyy kuitenkin runsaasti ihmisiä joiden mielestä se on hyvä asia.

Pseudoskeptikoiden yhdistys kritisoi vapaata kansansivistystyötä tekevää Keski-Pohjanmaan kansanopistoa näennäistieteellisten terveyskurssien sisällyttämisestä koulutusvalikoimaan. Tätä kummallista väitettä he perustelevat oletuksella, että olisi muka olemassa yksi ja ainoa lääketiede ja sekin vain tietynlainen. Tätä tietynlaisuutta skeptikot eivät kuitenkaan tuo teksteissään julki, mutta se näkyy selkeästi heidän perusteluissaan. Se näyttää olevan materialistiseen reduktionismiin, kemiaan ja fysiikkaan nojaava biologinen teoria ihmisestä  ja RCT-näyttö. Tässä tiedemallissa ei ole sijaa tietoisuudelle, mielelle ja tunteille.

Tuollaisella monimuotoisuuteen vetoamisella pyritään sujauttamaan reikihoitoja ja homeopatiaa sinne toimiviksi todettujen hoitomuotojen sekaan. Tietoisuus, mieli ja tunteet ovat ihan oikeita ilmiöitä todellisuudessa. Kaikkia niistä tutkitaan tiedemaailmassa. Ne eivät ole mikään saavuttamaton mysteeri tutkijoille. Ne eivät itsessään kuitenkaan tarkoita, että käsien heiluttelu potilaan päällä ja energiavirroista puhuminen auttavat siihen vaivaan mitä reikihoitaja väittää.

Lisäisin tähän, että muuttuakseen uskonnonomaisesti vain yhteen terveystielliseen näkemykseen nojautuvasta  pseudoskeptisyydestä todellisen skeptisyyden edustajiksi, Skepsis ry:n jäsenten kannattaisi lisätä kriittistä ajatteluaan.

Noh, minusta on aina ja kaikkialla paikallaan lisätä kriittistä ajattelua, joten en voi tässä kohtaa pudistella päätäni. Vai vihjaileeko hän, että todellinen skeptisyys tarkoittaisi lempeämpää, löysää otettaa homeopatian hyväksymisessä?

Perehtyminen esimerkiksi tuoreimpaan kansainväliseen tutkimukseen masennus- ja psykoosilääkkeiden käytöstä ja vaikutuksista (aihepiiri koskee puolta miljoonaa suomalaista) sekä  kansainväliseen plasebotutkimukseen auttaisi Skepsistä tieteeseen ja järkeen perustuvan maailmakuvan kehittämisessä.  Tieteellinen skeptisyys on todella tärkeä asia.

Tieteellinen skeptisyys on tärkeä asia. Sen avulla pääsisimme kansanterveyden rahoituksessa parempaan suuntaan. Jos siis terveydenhuollosta päättävät ihmiset uskaltaisivat jättää huonoja hoitotuloksia tuottavat keinot pois rahoituksesta. Esim. masennuksen hoidossa meidän kannattaisi tarjota terapiapalveluja mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Mitä myöhemmäksi psykoterapia jätetään sitä kalliimmaksi ja hankalammaksi huonompaan tilaan päätyneiden ihmisten hoito tulee. Mutta nykyisessä systeemissä käytännössä apua saa vasta sitten, kun ihminen on päätynyt mahdollisimman huonoon kuntoon. Eli kun sairaus on päässyt yltymään vaikeaksi masennukseksi.

Tuokin on vain yksi alue, jossa voisimme tieteellisesti päätellä tehokkaampien ja toimivampien toimitapojen käytöstä. Kunhan kustannustehokkuutta lasketaan myös potilaiden parantuneen elämän tuomista säästöistä, kun ihmisten työkyvyttömyys ja muut tekijät eivät enää rasita yhteiskuntaa.

Liityn heti Skepsiksen jäseneksi, kunhan tieteellisen skeptisyyden kriteerit täyttyvät yhdistyksen toiminnassa: epädogmaattisuus,  tieteen ehdottoman avoimuuden ja julkisuuden puolustaminen, tiedevilppien  ja tieteen väärinkäytösten paljastaminen, auktoriteettiuskosta luopuminen eli kriittinen suhtautuminen tiedeauktoriteettien julistamiin tieteellisiin ”totuuksiin”.

Hienoa! Juuri tuon takia minä liityin Skepsikseen. Suosittelen LiinanBlogia ihan oikeasti lukemaan mitä kaikkea Skepsis on tehnyt viime vuosina. Vaikkapa selaamalla millaisista aiheista Skepsis on järjestänyt luentoja. LiinanBlogi voi liittyä jäseneksi täällä. Tämähän päättyi yllättävän positiiviseen mielentilaan.

7.12.16

Pizzagaten alkeet



#Pizzagate on muhinut jo usean viikon ajan internetin syövereissä. Vasta viime aikoina se on noussut satunnaisesti valtavirran uutisointiin. Tänään uutisiin paukahti melko pelottava tapahtuma, kun asemies marssi sisälle pitseriaan Washington DC:ssä ja vaati selityksiä pitserian tiloissa tapahtuvalla lapsiseksiringille. Uutinen on varmasti monelle todella outoa luettavaa. Onko tuo yhden satunnaisen aseella varustetun sekopään häröilyä?

Ei ole. Sillä #Pizzagate pitää satoja netin äärellä elämäänsä viettäviä illasta toiseen salaliittoteorian kehittäjinä.

Mikä Pizzagate oikein on?

Heti alkuun kaikkein tärkein. Toistaiseksi Pizzagatesta puuttuvat ne olennaiset asiat: Todisteet uhreiksi joutuneista lapsista, todisteet siitä tettä mitään rikollista on oikeasti tapahtunut.

Näiden puute ei ole hidastanut salaliittoteorioiden rakentamista. Toisin kuin viime päivien asiallisissa uutissa annetaan ymmärtää, Pizzagatessa ei väitetä itse Hillary Clintonin käyneen harrastamassa seksiä lasten kanssa pitserian kellarissa. Pizzagaten ytimenä on asioita, joiden takia tätä Pizzagatea pyöritellään suuremmalla innolla ja laajemmissa piireissä kuin esim. Sandy Hookin salaliittoteorioita. Toisin kuin uutisessa on väitetty, Pizzagate ei ole pelkästään uuden Alt-Right liikkeen ylläpitämä salaliittoteoria.

USA:n presidentinvaalien vielä pyöriessä täydessä vauhdissa WikiLeaks julkaisi ne kuuluisat sähköpostit Clintonin kampanjakoneiston sisältä. Niistä tehtiin useita uutisia, mutta yksi aihe jäi varjoihin. Se liittyy kampanjatyöntekijöiden väliseen kommunikaatioon. Keskiössä on kampanjapäällikkö John Podestan kirjoittelu. Viesteissä näytettäisiin käytettävän koodikieltä. Termit keskittyvät ruokaan. Varsinkin pizzaan. Esim. näissä viesteissä pizzasta puhutaan kuin salattavasta asiasta. Siinäkin kirjoitetaan vain yhdestä pizzaslaissista, mutta tiedustellaan kuinka monen kesken se viipale jaetaan.

Selvitetyissä lapsipornoa myyvissä verkoissa ja katukielessä "cheese pizza" on koodikieltä alaikäisiin tytöihin liittyvästä pornosta. Cheese Pizza, CP, Child Porn. Myös parissa sähköpostissa mainittu termi handkerchief on seksuaalivähemmistöjen värikoodia. Kaikki tämä sai ihmiset tulkitsemaan kommunikaatiota todella pervoilla tulkinnoilla. Kampanjaväki keskustelee keskenään seksistä lasten kanssa!

Sitten alkoi pitserian työntekijöiden ja omistajan sosiaalisen median tarkistaminen. Instagram-tileiltä löydettiin erikoisia kuvia. Pöytään teipattu tyttö pitserian asiakkaana. Sukulaisten lapsia leikkimässä ja kuvia kommentoidaan karmivilla sanoilla. Useat Youtube-videot käyvät läpi näitä kuvia ja someselvityksiä. Niissä haetaan yhteyksiä symbolismin ja numerologian kautta okkultismiin, ihmisuhrauksiin ja elinvoiman lisäämiseen. 

Pizzagateen kuuluu hurjasti asioita, joita en jaksa edes käydä läpi tässä kirjoituksessa. Olkoon tämä ensimmäinen bloggaukseni aiheesta.

Yhteistä kaikelle tälle on se, että mikään niissä ei todista lasten hyväksikäytöstä tai laittomista toimista pitserioissa.

Kaikkein surullisinta kaikessa tässä kohussa on se, että se ei olisi mitenkään tavatonta tai mahdotonta. Lapsiseksirinkejä löydetään joka vuosi jostain päin maailmaa. Vaikutusvaltaiset miehet ja naiset käyttävät tietenkin valtaansa suojellakseen itseään, jos haluina on tehdä noin karmeita asioita lapsille.  Esim. viime kuussa Norjassa poliisi paljasti julkisuuteen ringin, johon kuuluu mm. lakimies, opettaja ja poliitikkoja. Politiikan ytimessä oli myös ns. Westminster pedofiilirinki, jonka tutkintaa estettiin valtaapitävien toimesta kolmen vuosikymmenen ajan. Sen aikana parlamentaarikkoja kävi salattujen ja asialle omistettujen bordellien sisällä. Kun rikoksia alettiin tutkimaan, niin tutkintaraportit tuntuivat katoavan pois arkistoista. Tutkintapaneelien johtoa kierrätetään vuodesta toiseen eivätkä hommat etene.

Mutta Juha, onhan se aikas naurettava vihjailla, että pitseriasta pyöritettäisiin jotain lasten parittamista!

Oih, rakas kuvitteellinen lukijani, miten toivoisinkin asian olevan noin. Valitettavasti ilmiö ei ole täysin mahdotonta. Ihan tuoreena uutisena Dojo Pizzan pitäjä käytti seksuaalisesti hyväksi lapsia ja tuotti lapsipornoa pitseriassaan.

Mutta Juha, onhan se aikas vainoharhaista väittää, että jotkut miljonäärit sekaantuisivat politiikkaan ja samalla panisivat lapsia!

Tupla-oih, miten haluaisin myötäillä näkökantaasi. Valitettavasti tällaisia herrasmiehiä ilmaantuu vuosikymmenestä toiseen. Miljardööri Jeffrey Epstein oli hyvää pataa monen merkittävän poliitikon ja siniverisen kanssa. Hän lahjoitti poliitikoille rahaa. Miehen suuri varallisuus on ilmestynyt tuntemattomista lähteistä. Kunnes Epsteinin lapsiseksitoiminta paljastui. Poliisit löysivät kartanosta valokuvia tytöistä sekä heidän puhelinnumeroitaan. Samoja tyttöjä jotka olivat aikaisemmin kertoneet poliisille Epsteinin pakottaneen heidät seksiin (suom. raiskasi). Mies päätyi oikeuteen pelkästään yhdestä syytteestä (osti seksiä alaikäiseltä). Nimittäin sitä ennen syyttäjä päätti kaikkia yllättäneestä syystä jättää kaikki muut syytteet pois ja edetä oikeuteen vain tuolla yhdellä keissillä. Lattialle jäivät tapaukset, joissa Epstein pyöritti "hierontatoimintaa" kartanossaan useammalla tytöllä. Alaikäiset tytöt olivat vierailevien miesten käsittelyssä. Mukana myös poliiseja. Kartanon piilokamerat tallensivat aktiviteetit, joten Epsteinille jäi kiristysmateriaalia.

Epsteinin myönnettyä syyllisyytensä rangaistus oli 18 kuukautta vankeutta, josta hän istui 13 kuukautta. Joista hän oli viikossa yhden päivän vankilassa ja muut kuusi päivää hän oli ulkona työtoiminnassa. Saiko miljardööri lahjottua tai kiristettyä oikeuslaitosta? Ehkä sai. Ehkä ei.

Mutta Juha, Epstein oli vain miljardööri. Emme sentään näe urapoliitikkoja sekaantumassa lapsiin! Sellainen tulisi julkisuuteen.

Paitsi että, esim. Dennis Hastert, joka mainitaan Podestan viesteissä. He tunsivat toisensa. Sekä tietenkin kaikki se miten katolinen kirkko suojeli ja piilotteli vuosikymmenien ajan varmuudella lapsia raiskanneita miehiä. Esimerkkejä vallan käytöstä tällaisten hirviöiden suojelussa on aivan liikaa.

Ihmiskauppa pyörii myös Washingon DC:n kaduilla. Ja siinä myydään myös lapsia. Washington Post uutisoi tammikuussa ilmiöstä. Lasten seksiorjuutta tapahtuu tänäänkin katukaupassa. Lasten parittamisesta on jäänyt kiinni poliiseja (esim. Linwood Barnhill). Joten miksi sellaista ei tapahtuisi vaikutusvaltaisten miesten suojaamien seinien takana?

Kaiken tämän takia Pizzagate on erilainen salaliittoteoria verrattuna vaikkapa Sandy Hookista nousseisiin salaliittoteorioihin. Siinä missä Sandy Hook -teoriat ovat olleet täysin vääriä, tekaistuja, epäselviä, ristiriitaisia ja vailla motiiveja (lavastettu lasten joukkosurma ei näyttäisi aiheuttaneen yhtään mitään millä sen suorittaminen olisi ollut tarpeellista), niin Pizzagate ei sinällään ole täysi mahdottomuus. Kunhan jätämme ne symboliikkasekoilut, numerologiset tulkinnat, musiikkivideoiden ihmettelyt ja muut some-seikkailut pois.

Toistaiseksi Pizzagatesta puuttuvat ne olennaiset asiat: Todisteet pitseriassa uhreiksi joutuneista lapsista, todisteet siitä että mitään rikollista on oikeasti tapahtunut. Jos sellaisia todisteita löydetään, niin oikeasti en olisi kauhean yllättynyt. Taatusti olisin jälleen kerran pettynyt ihmiskuntaan. Mutta en yllättynyt.

3.12.16

Väitettyä jumalanpilkkaa Jakartassa

Jakartan kuvernööri Tjahaja Purnama on suosittu poliitikko. Tulossa on vaalit, joissa hän on ollut vahva ennakkosuosikki. Poliittiset vastustajat ovat aikaisemmin yrittäneet . Jakarta on 90 prosenttisesti muslimienemmistöinen. Valtio on kuitenkin monimuotoinen muiden uskontojen kohdalla, sillä uskonnot ovat lain suojelemia. Kuvernööri Purnama on kristitty ja kiinalaista etnistä taustaa, joten hänellä on vähemmistötaustainen ura. Siitä huolimatta hän on pärjännyt, sillä mies tunnetaan korruption vastaisesta taistelusta ja reiluista periaatteistaan. Siksi aikaisemmat lokakampanjat - joissa kuvernöörin kristillisyyttä yritettiin käyttää negatiivisena asiana - eivät onnistuneet.

Tänä vuonna yritys nousi seuraavalle asteelle, sillä Purnamaa syytettiin jumalanpilkasta. Kohun aiheuttamien mellakoiden uutisointi on ollut kansainvälistä. Uutiset ilmaantuivat jopa Suomeen asti. Kaduilla marssi rauhanomaisesti yli 200 000 muslimia, jotka vaativat kuvernööriä vankilaan. Uutisoinnissa ei valitettavasti kerrota kohun alkuperää ja tarkempaa sisältöä.

Mitä loukkaavaa Purnama sitten muka sanoi?

Syyskuun aikana hän kertoi yleisölleen, että muslimit saavat äänestää häntä vaikka hän on kristitty. Siksi hän alunperin pääsi kuvernööriksi. Vaalitaistelussa jotkut olivat esittäneet, että suura Al-Maidah 5:51:n perusteella Kunnon muslimi [tm] ei saisi äänestää vääräuskoista. Purnama sanoi sellaisten väitteiden olevan valheita. Purnaman puheesta leikattiin lyhyempi video jonka tekstitys oli vajaa. Se sai miehen näyttämään siltä, että hän kritisoi Koraania. Video lähti rajuun kiertoon Indonesian sosiaalisessa mediassa. Kohu oli valmis, sillä harva vaivautui katsomaan alkuperäisen leikkaamattoman videon. Kukaan ei tuntunut enää välittävän oliko kohu totta vai ei, vaikka leikatun videon alunperin ladannut mieskin jäljitettiin.

Pienenä virheenä kuvernööri pyysi anteeksi sitä, että jotkut ovat loukkaantuneet sanoista. Näin jatkotulkinnat miehen puheista keskittyvät siihen, että kuvernööri pyysi anteeksi, joten hän sanoi alunperin jotain loukkaavaa. Oikea tapa olisi ollut pelkästään todeta, että hänen kommenttinsa ei ollut loukkaava ja pyytää loukkaantuneita selittämään mikä siinä muka oli loukkaavaa.

Jakarta Post sanomalehti on vain yksi monista tahoista, joka huomauttaa Purnaman olevan oikeassa. Kyseinen suura pätee vain Hirabah sodan aikana. Islamistien ja mm. Daeshin tulkinnoissa tuo tila on päällä 24/7 aina ja ikuisesti. Eikä siinä ole mitään järkeä Indonesiassa, jossa eri uskontojen edustajat ovat olleet vaikka kuinka monelle muslimille pomoja, opettajia, päälliköitä ja poliitikkoja.

 Jakarta Post kirjoittaa:

What is more saddening is that Islamic groups are pushing for Ahok to be criminalized when he had no intention of insulting Islam or the Quran. The groups are insisting that the literal out-of-context interpretation of al-Maidah:51 is the only correct one. They take for granted that the verse literally prohibits non-Muslims from being a “leader” in a Muslim country. 
The word auliya is not translated as “leader” in most contemporary translations as well as tafsir, the consequence of that translation is dangerous: non-Muslim ministers, regents, even bosses in companies where Muslims work are also leaders, aren’t they? Must they be dismissed from their positions just because of the verse?

Mutta järkipuhe ei toimi, jos sen yleisö on tunteikkaalla päällä. Mielenosoittajille toitotetaan kuvernöörin loukanneen Allahia. Loukkauksen sisältö ja perustelu jäävätkin sitten vähemmälle. Tuhannet ja tuhannet vihaiset ihmiset marssivat mielenosoituksiin.

Jakartan jumalanpilkkalaki on huono. Kuten kaikki jumalanpilkkalait. Human Rights Watch järjestön Andreas Harsono kommentoi lakia The Guardian lehdelle. Hän perehtyi yli 200 jumalanpilkkatapaukseen Indonesiassa. Laki tuli voimaan 1965 ja sen jälkeen vain yksi syytetty vapautui syytteistä. Se tapahtui 60-luvulla. Harsonon mielestä Purnamalla ei ole mahdollisuuksia, jos tapaus päätyy oikeussaliin asti. Ne ovat nimittäin olleet taustoiltaan poliittisten ja etnisten jännitteiden lataamia kiistoja, joissa itse teologinen ydin jää yhdentekeväksi.

Kuvernööri Purnama voi päätyi viideksi vuodeksi vankilaan. Tai järki voittaa. Ihmiskunnan historian tuntien Purnamalla on syytä hikoilla.

2.12.16

Aito avioliitto ja aito unohdus

Aito avioliitto -kansalaisaloite pyörii vieläkin eduskunnassa. Sen perustuslaillista kestävyyttä pohditaan valiokunnassa. Näiden päätösten hahmottuessa Pekka Rautio kirjoitti siitä miten kyseisen kansalaisaloitteen kohdalla näytti unohtuneen yksi tärkeä asia.

Aito avioliitto -kansalaisaloite on ilmoittanut kansalaisaloitepalvelussa aloitteensa tiedoissa, että kyseinen aloite on saanut taloudellista tukea. Kysymys kuuluukin: keneltä ja kuinka paljon? Ja miksi kyseinen tieto halutaan salata?

Todellakin. Kyseisen aloitteen tiedoista ei löytynyt kansalaisaloitelain edellyttämiä tietoja taloudellisesta tuesta. Aito avioliitto -aloitteesta lähti kyllä linkki nettisivulle, josta nämä tiedot piti löytyä. Rautio on seurannut sivustoa pitemmän aikaan.

Kyseinen linkin takaa ei ole löytynyt selvitystä rahoituksesta nyt eikä syyskuun lopussakaan 30.9.2015, jolloin asiaa yritin sieltä etsiä. Kyseinen sivu on päivitetty 15.5.2015, jonka pohjalta voidaan olettaa, että tiedot taloudellisen tuen osalta on poistettu viimeistään tuolloin. Eli lain määräämän selvityssivun sisältö on poistettu jo noin seitsemän viikon jälkeen aloitteen nimenkeräyksen aloittamisesta, mikäli selvitystä on koskaan ollutkaan.
Mitä selvitykselle oikein tapahtui? Tuet pitäisi ilmoittaa, jos niitä on tullut enemmän kuin 1500 euroa yksittäisestä lähteestä. Yleensäkin tietojen puuttumisen mahdollisuus on selkeä ongelma kansalaisaloitejärjestelmässä. Rautio huomioi aivan oikein:

 Ilman avointa taloudellisen tuen ilmoittamista emme voi tietää, onko aloite saanut rahaa ja mistä. Pahimmillaan rahaa voidaan syytää ulkomailta intressitahoilta tai huonoimmassa mahdollisessa tapauksessa joltakin valtiolta, joka jossakin tilanteessa haluaa vaikuttaa maamme lainsäädäntöön, yleiseen keskusteluun tai mielipiteeseen. Kansalaisaloitteiden kohdalla asia on erityisen vakava, sillä se on suora väylä lainsäädäntöön.

Entä miten Aito avioliitto reagoi Raution esille nostamaan puutteeseen? Ihan fiksusti. Nimittäin kertomalla avoimesti unohtaneensa koko homman kaiken kiireen keskellä. Tukea tuli Aito avioliitto ry:ltä, mikä ei ole mitenkään kyseenalaista tai odottamatonta.

Kuukausia kestäneen intensiivisen kampanjoinnin tiimellyksessä meille tapahtui asiassa kuitenkin vilpitön unohdus. Emme muistaneet kiinnittää tähän seikkaan tarvittavaa huomiota. Tuen ilmoittamiseksi perustetun sivun siirtäminen myös tyystin unohtui Aito avioliitto ry:n sivuston siirryttyä noina kuukausina eri palveluntarjoajan julkaisualustalle.

Kansalaisaloite ei kuitenkaan ole Aito avioliitto ry:n aloite, sillä yhdistykset eivät voi tehdä kansalaisaloitteita. Taloudellista tukea aloite sai yhteensä 13 532 euroa. Tekstissään Aito avioliitto ry näyttäisi reagoivan juuri sillä tavalla, että he ovat lukeneet useaan otteeseen Raution kirjoituksen. He nimittäin korostavat kaikean tuen olleen kotimaista, joten ulkomaiset uskonnolliset lähetysjärjestöt eivät vaikuttaneet Suomessa kansalaisaloitteen muodossa.

Suoraa rahallista tukea aloite ei ole saanut yhdistykseltä eikä miltään taholta. Yhdistyksen omat tulonlähteet koostuvat sääntöjenmukaisesti jäsenmaksuista, kannatustuotteiden myynnistä sekä erilaisten seminaarien osallistumismaksuista. Mainitut tulonlähteet ovat puhtaasti kotimaisia, eikä toiminta saa tai ole saanut kampanjalle tai muutenkaan tukea muualta kuin kotimaasta yksityisiltä kansalaisilta edellä mainittujen väylien kautta.

Unohtaminen ei onneksi ole este kansalaisaloitteen etenemiselle. Eikä siitä ole seuraamuksia muutenkaan. Aloite tullaan tyrmäämään tai hyväksymään sen sisällön perusteella. Olen siinä mielessä positiivinen ja ihmiskuntaan uskova ihminen, että mielelläni ajattelen aloitteen tekijöiden oikeasti unohtaneen ilmoittaa tukien määrät. Ei kannata laittaa epärehellisyyden piikkiin sitä mikä menisi helposti epäpätevyyden piikkiin.