Jatkan tarinointia Neuvostoliiton ja kuulentohuijausten olemattomuudesta Neuvostoliiton saavutusten kohdalla. Selkein selitys niiden puuttumiselle on, ettei Neuvostoliitto koskaan lähettänyt kosmonautteja hakkaamaan sirppi&vasara lippuaan Kuun kamaralle. Vielä siihen päälle se tosiasia, että Neuvostoliitto teki ihan avoimesti aivan muunlaista avaruusprojektia. Nimittäin kuureissun sijaan kosmonautteja koulutettiin ja valmisteltiin pitempiaikaisen avaruusaseman miehittämiseen Maan kiertoradalla. Neuvostoliitto ei hävinnyt avaruuskilpailua NASA:lle heinäkuun 20. päivä 1969, kun Apollo 11 laskeutui Kuun pinnalle. Neuvostoliitto ei edes osallistunut siihen kisaan.
Perustelut tuolle puolustukselle olivat loogisia. Amerikka oli kahlittu Kennedyn poliittisilla periaatteilla julistamaan kuureissuun. Hruštšov ei ollut esittänyt samanlaista hehkutusta kuulennoista, vaan sen sijaan oli puhuttu enemmän Venukseen tai Marsiin matkustamisesta. NASA tuhlasi resurssejaan teknologiseen ihmeeseen, jossa ei oikeasti tehtäisi niin suuria tieteellisiä läpimurtoja tai saavutuksia kuin muunlaisessa avaruusprojektissa voitaisiin tehdä. Luotaimet pystyisivät tekemään kaiken saman jota astronautit tekivät matkallaan. Se oli täysin validi selitys Neuvostoliiton suunnalta.
Marraskuussa 1970 Lunohod 1 luotain todisti maailmalle, että halutessaan kommunismi voisi tuoda Kuun pinnalle mitä vain toverit haluavat. Lunohod 1 kuukulkija ei ollut ainoastaan todella söpö radio-ohjattu aurinkopaneelilla ladattava robotti vaan myös ensimmäinen laatuaan toisella taivaankappaleella. Jälleen yksi rikottu ennätys meni Neuvostoliitolle. Tämän saavutuksen jälkeen oli selkeää, että NASA oli osallistunut yksin kuulentojen kilpaan, samalla kun Neuvostoliitto teki oikeasti merkittävää tieteellistä ja teknologista kehitystyötä. Tällaisia puheita oli helppo levittää Yhdysvalloissa, kun haluttiin tukea Nixonia ja mollata Kennedyn perintöä. Kuulennot olivatkin jättäneet Amerikan kehityksestä jälkeen! Jopa Amerikan luotettavain TV-kasvo Walter Cronkite totesi 1974, että "It turned out that the Russians were never in the race at all."
NASA vaihtoi huomiotaan Kuun suunnalta lähemmäksi kiertoradalle. Euroopan avaruusjärjestön kanssa aloitettiin Spacelab avaruuslaboratorion kehittäminen. Aivan kuin vastauksena Neuvostoliitolle. Tosin Spacelab vietiin avaruuteen ja tuotiin samalla reissulla pois avaruussukkulalla.
Neuvostoliitolla oli työpöydällään Saljut avaruusasemaohjelma. Sillä testattiin huoltoalusten ja miehistökapselien telakointia pysyvämmän kokonaisuuden kannalta. Kosmonautit pystyivät työskentelemään pitempään painottomassa tilassa. Leonid Popov ja Valeri Rjumin nauttivat kiertoradasta peräti 184 vuorokauden verran Saljut 6 tehtävän aikana. Kaikki oli selkeää valmistelua isomman avaruusaseman rakentamisessa.
Helmikuussa 1986 taivaalle jyrisi ensimmäisen osa uutta Mir avaruusasemaa. Viimeistään tuo jyrinä teki selväksi miten Neuvostoliiton päätös jättää kuureissut vain pähkähullujen amerikkalaisten leikiksi olikin osoittautunut järkeväksi päätökseksi. Kommunistit olivat rakentamassa kaupunkia avaruuteen kun jenkit vielä miettivät miten pystyisivät samaan!
Oliko Moskova onnistunu höynäyttämään amerikkalaiset tuhlaamaan valtavat määrät rahaa turhaan Apollo-projektiin? Akateemisissa piireissä puhuttiin suoraan, että Neuvostoliitto oli käytännössä saavuttanut saman tutkimustiedon luotaimillaan. Halvemmalla ja ilman samoja riskejä joita NASA oli ottanut. Ja kaikesta edistyksestä huolimatta Neuvostoliitolla näytti olevan selkeä etu teknologisella saralla. Mir avaruusasemaa koottiin, mutta kosmonautteja ei koskaan vaivauduttu lähettämään kävelemään Kuun pinnalle. Apollo-projekti oli täten yksi suurimmista turhakkeista ihmiskunnan historiassa.
Vai oliko?
Neuvostoliitolla oli oikeasti ollut oma kuulentoprojektinsa. Ja projekti oli hyvin lähellä samaa tasoa kuin Apollo oli ollut ennen maalin saapumista. Vastoin Neuvostoliiton puheita heillä oli oikeasti kova pyrkimys saada kommunisti Kuuhun. Kuulentoprojektin täydellinen epäonnistuminen salattiin. Vasta glasnostin aikakaudella Neuvostoliiton hajotessa tietoja päästettiin julkisuuteen. Ne varmensivat sen mitä useat neuvostoliittolaisia projekteja tarkkailleet olivat arvelleet tapahtuneen jo 1970-luvulla.
Walter Cronkiten ja kumppaneiden puheet avaruuskilpailun yksipuolisesta osallistumisesta eivät koskaan olleet sitä mitä alan asiantuntijat olivat kirjoitelleet. Populaarikirjallisuudessa ja lehdistössä väitettiin Neuvostoliiton jättäytyneen suosiolla kisan ulkopuolelle, koska se ei kiinnostanut heitä. Avaruuskilpa Kuuhun oli vain myytti. Julkisuudessa tuo oli suosituin näkökanta.
Oikeasti kosmodromin konttoreissa suunniteltiin miehitettyä lentoa Kuuhun. Ensimmäinen vaihe oli kiertää Kuu. 1968-1970 vuosina laukaistiin neljä miehittämätöntä kapselia Kuuhun ja takaisin. Kyseessä oli Zond-ohjelma. Kuulentojen kannalta tärkeät laukaisut vuonna 1967 kuitenkin epäonnistuivat, koska Proto raketissa oli toistuvasti ongelmia. Zond-5 onnistui kiertämään Kuun ja palaamaan kotiin 1968 kuuden päivän pituisella reissulla. Zond-6 toisti saman reissun, mutta paluumatkalla suoritti vaikeamman "kaksoisdippaus" liikkeen Maan ilmakehässä hidastaakseen nopeuttaan. Luotain laskeutui lähes täydellisellä tarkkuudella etukäteen sovitulle alueelle Keski-Aasiassa. Miehitetty lento Kuuhun oli looginen seuraava askel. Neuvostoliiton avaruuslentojen tietosanakirjan sivuilla komeili vuonna 1968 kosmonautti Vladimir Komarovin sanat, jotka julistivat ettei Neuvostoliitto häviäisi kilpajuoksua Kuuhun. Toiset kosmonautit puhuivat jalanjälkien jättämisen Kuun pinnalle olevan pian todellisuutta. Yksityisissä keskusteluissa NASA:n astronauttien kanssa vuonna 1968 Pariisin lentoshown aikana kosmonautit puhuivat tulevista lennoistaan, joissa mainittiin olevan mukana Kuun kiertäminen.
Se selitti Zond-luotaimen paluureissulla tehdyn "kaksoisdippauksen", jolla varmistettiin laskeutumisnopeuden olevan tarpeeksi hellä kapselissa olevalle kosmonautille. Miehittämättömät kapset lämähtivät suuremmalla vauhdilla perille.
Zond-luotaimien tarkastelu osoitti niiden olevan muunneltuja Sojuz-kapseleita. Eli miehitetylle lennolle tarkoitettuja. Kuulennon vaativat hapet ja muut elossapitojärjestelmät veisivät tilaa, joten kyytiin tulisi vain yksi kosmonautti.
1973 julkaistusta Zond-luotaimen valokuvasta huomattiin heti, että siihen oli asennettuna heittoistuin. Aivan kuten kaikissa edeltävissä yhden kosmonautin kapseleissa.
1970 oli myös suoritettu Maan kiertoradalla raskaalla miehittämättömällä kapselilla lentoradan muutoksia, jotka olivat samanlaisia kuin Apollo-9 tekemä testilento. Neuvostoliitto teki kolme muuta vastaavaa testilentoa kiertoradalla. Nekin olivat aivan samanlaisia harjoituksia kuulentoa varten joita amerikkalaiset olivat tehneet. Lisäksi telakoituvien kapseleiden testilennot vuosina 1967-1969 tehtiin järjestyksessä joka herätti huomiota. Aktiivinen telakoitumisen suorittava kapseli laukaistiin ensin ja kaksi päivää myöhemmin laukaistiin passiivinen telakoitumisen kohdekapseli. Testilennot olivat todella outoja, ellei niillä harjoiteltu kuulentoa varten telakoitumisella yhdistyvien kapselien tehtävää. Jos miehitetty kapseli laukaistaan ensin ja varustekapseli sen jälkeen, niin telakoituminen ja vauhdin lisääminen Kuuta kohti olisivat mahdollisia jälkimmäisen kapselin ensimmäisen kierron aikana. Tämä tehtäisiin sen tähden, että vauhdin lisäämiseen vaadittavat polttoaineet eivät kestäisi niin pitkään kiertoradalla olevan kapselin säiliöissä. Ensin oli saatava ihmiset kiertoradalle ja vasta sen jälkeen varustekapseli polttoaineineen nopeasti tehtävää vauhdinlisäystä varten.
Kosmonautit myös harjoittelivat helikopterilentoja 1960-luvun loppupuolella. Samanlaista harjoittelua joita Apollo-lentojen astronautit tekivät. Kosmonauttien helikopterilennot loppuivat Apollo-lentojen saavutusten jälkeen. Ne olivat kallisarvoisen ajan haaskaamista, jos kosmonautti ei koskaan laskeutuisi Kuuhun.
Haaskaukseksi osoittautui myös söpö Lunohod 1 robotti, sillä astronautit toivat mukanaan enemmän näytteitä ja tekivät enemmän testejä Kuussa kuin robotto oli tehnyt. Vaikka Lunohod 1 tehtävä oli onnistunut, niin vastaavat näyte- ja tutkimusmäärän suorittamiset olisivat vaatineet ainakin tusinan verran samanlaisia robotteja. Tällöin kuulennot olisivat olleet kalliimpia kuin yksi Apollo-lento. Neuvostoliitto lopettikin Lunohod projektin olemattomin fanfaarein vuonna 1972.
Miehitetyn kapselin laukaisu vaatisi vähintään saman kokoisen raketin kuin NASA:n Saturn-5 raketti. Sellaista ei virallisesti ollut olemassa. Sellaisesta kyllä huhuttiin läpi 1960-luvun, mutta huhut tulkittiin vain NASA:n budjettia paisuttavien tempuksi. Vasta 1976 CIA oli koonnut tiedusteluraportin raketista. Niitä oli rakennettu kolme kappaletta. Ensimmäinen tuhoutui tankatessa. Kaksi muuta hajosi nousun aikana kappaleiksi kesällä 1971 ja syksyllä 1972. Valtava rakettiprojekti lopetettiin. Eikä sille voinut olla muuta käyttötarkoitusta kuin Kuuhun tehtävän laukaisun mahdollistaminen viimeistellylle Zond-luotaimelle, joka olisi ensimmäinen miehitetty kapseli. Kaikkiin muihin tarkoituksiin Neuvostoliitolla oli jo valmiit rakettimallit. Jos tämä uusi raketti olisi onnistunut, niin historiakirjat olisivat varmasti aivan toisenlaiset.
Lopulta kaikkein selkein syy Neuvostoliiton kuulentojen epännistumiselle oli Sergei Koroljovin kuolema vuonna 1966. Avaruuslentojen pääinsinööri oli elänyt rasittavaa elämää. Koroljov oli nero, joka suunnitteli valtavan määrän aluksista ja satelliiteista. Hän oli myös vanki. Elämä vankileireillä ja valtavat paineet kommunismihallinnon tyydyttämiseksi eivät tehneet hyvää miehen terveydelle. Avaruusprojektin onnistumisien myötä Koroljov pääsi hieman parempiin oloihin, mutta aseistetut vartijat pysyivät miehen seurana. Nyt niitä perusteltiin kriittisesti tärkeän pääinsinöörin suojelemisella. Miehen nimi pidettiin samasta syystä pois julkisuudesta. Neuvostoliiton imagoon ei sopinut vankityönä tehty avaruustutkimus.
Koroljovin kohtaloksi koitui epäonnistunut leikkaus. Kirurgina oli silloinen Neuvostoliiton terveysministeri tohtori Boris Petrovskiy. Hänellä ei ollut enää paljon tuoretta kirurgista kokemusta, mutta VIP-potilaan status vaati korkea-arvoista tahoa leikkaussaliin. Olihan sali varattu Koroljovin yksinkertaista peräpukamaleikkausta varten, joten ongelmia ei pitäisi ilmaantua. Mutta miehen sisältä löydettiinkin syöpäkasvaimia, joita Boris päätti leikata samantien pois. Vaativampaan leikkaukseen ei oltu valmistauduttu. Alkoi vakava verenvuoto, jota kirurgi ei saanut kuriin. Paniikista selviydyttyään tohtori vihdoinkin päätti kutsua paremman kirurgin. Saapuessaan tohtori Aleksandr Vishnevskiy tosin vain totesi, ettei leikkaa kuolleita ja marssi pois leikkaussalista. Koroljovin kuoleman myötä kosmodromi menetti kirkkaimman tähtensä. Tekeillä ollut kuulento kärsi valtavasta aivokapasiteetin menetyksestä.
Sergei Koroljov kuuluu kuitenkin lähtemättömästi ihmiskunnan avaruusmatkailun merkittävimpiin nimiin.
