Operaatio Puolimatka, osa 1

Reilu kuukausi sitten professori Tapio Puolimatka otti minuun yhteyttä. Olin kirjoitellut jonkin verran miehen tuoreimmasta kirjasta: Tiedekeskustelun avoimuuskoe. Sen lisäksi olimme tavanneet livenä. Sain katsastettavaksi Usko, Tiede ja Evoluutio kirjan. Tiedekeskustelun avoimuuskoe jätti minua kiinnostavilta osiltaan hieman vajaan olon pääkoppaan. Evoluutioteorian kritiikki oli yleisellä tasolla, ja paikoitellen Puolimatka kertoo, että tarkemmat kritiikit löytyvät vanhemmasta kirjasta. Juuri sitä kirjaa luen parhaillaan.

Sivuja on reilu 600 kpl, joten projekti ei pääty kovin nopeasti kaikkien kiireiden keskellä. Olen tammikuun aikana selannut johdannon ja osuuden tieteen rajanvetokriteeristä.

Aloituksessaan Puolimatka kirjoittaa siitä miten emme voi olla täysin varmoja tieteen rajoista. Filosofeja on pitkään askarruttanut rajanvetokriteeri, jonka perusteella pitäisi tietää milloin tiedemiehet tekevät oikeaa tiedettä. Tai miten tiedämme mikä edes on tiedettä, tai milloin uskonto on osana tiedettä. Tai miten maailmankatsomus vaikuttaa tieteen tekemiseen.

Jumala on aseteltu yleisimmissä rajanvedoissa tieteen ulkopuolelle. Puolimatka ja kumppanit ovat asettelemassa Jumalaan liittyviä asioita takaisin tieteen piiriin. Siitä on noussut kohua. Rajanvetokriteeri ei välttämättä liity mitenkään jumalolentoihin, sillä samaa ihmettelyä tieteen rajoista käydään monien tieteen alojen kesken (Nonsense on stilts), ilman puhetta jumalolennoista.
Puolimatka esittelee tämän monimutkaisen filosofian ymmärrettävällä tavalla. Ongelmaa ei tietenkään ratkaista kirjassa, mutta lukija - jopa tällainen naturalismia palvova ateisti - ymmärtää, ettei tilanne ole niin selkeä kuin populaarijulkaisuissa annetaan ymmärtää. IDeismin ja evoluutiokritiikin kannalta olennaisinta on neutraalin tiedeopetuksen myytti.

Opetuksessa oletetaan, että uskonnoton opetus on neutraalia. Mutta tutkijoilla on aina joitakin taustaolettamuksia, joten myös uskonnolliset taustaolettamukset tekevät tieteen tekemisen mahdolliseksi. Kun opetetaan tieteellisiä asioita, ei opetus voi olla neutraalia, jos mukaan ei oteta kiistanalaisia teorioita. Puolimatkaa lainaa Science & Grace - God's Reign in Natural Sciences kirjaa, jossa esitetään perustelu älykkään suunnitelman lisäämisestä opetukseen. Lisäystä ei tehtäisi siksi, että ID olisi parempi tai järkevämpi teoria, vaan koska ihmiset ovat eri mieltä siitä onko se parempi teoria kuin naturalistiset teoriat. Kiistanalaisuus itsessään oikeuttaisi ID'n oppikirjoissa. Oppilaat kävisivät läpi tieteellisiä kiistoja koulujen penkeistä käsin. Se olisi aidosti neutraali tapa opettaa asioita. Muuten kyseessä olisi naturalismin asettama aivopesu, jossa lapsille ei opeteta kriittistä ajattelua. Suosittelisin myös kriittisen ajattelun lisäämistä opetussuunnitelmaan.

Kirjassa esitetyn neutraalin opetuksen ongelma onkin siinä, mikä oikein kuuluu luokkahuoneeseen. Onko kaikki kiistanalainen automaattisesti oikeutettu opetussuunnitelmaan? Alkemiaa kemian tunneille, koska jotkut yrittävät vieläkin muokata atomeja oudoilla tavoilla? Onko historiantunneilla käsiteltävä salaliitteorioita siitä kävikö ihminen oikeasti Kuussa vai ei? Näistä ja monista muista asioista ollaan eri mieltä. Tätä voitanee kutsua pluralismin rajanvetokriteerin ongelmaksi. Mikä on luokkahuoneeseen pääsemisen arvoista?

Tästä pääsemme ID-teorian tarkasteluun. Sitä markkinoidaan naturalismiin sidottujen teorioiden vastapainona. Jopa parempana selityksenä niillä. Mutta miten sillä sitten tehdään tiedettä? Odotan suurella innolla miten ID'n selityksiä tullaan esittelemään kirjassa.

Alkupuoliskolla yksi asiavirhe tarttui selkeästi verkkokalvoilleni. Evoluutiokritiikkien vainoamisesta kertoessaan Puolimatka mainitsee nopeasti Richard Sternbergin. Hänen ja Smithsonian Instituten välinen kitka johti puoliviralliseen tutkintaan. Alkuperäinen raportti ei ole enää luettavissa, mutta esim. Ed Brayton kävi sen läpi tarkasti blogissaan. Suosittelen lukemaan. Eniten ihmettelyä aiheuttaa Puolimatkan kirjoitus sivulla 32:

"Sternbergiltä otettiin hänen yleisavaimensa ja näin häneltä estettiin pääsy tutkimusaineistoihin."

On aivan totta, että häneltä vietiin pois yleisavain. Sama karmea sorto-operaatio kohdistui kaikkiin Sternbergin asemassa oleviin (reseach associate), kun Smithsonian Institute päivitti turvatoimiaan. Enää kaikki eivät päässeet kaikkialle, vaan vain heille tarkoitetuille osastoille suuressa rakennuksessa. Yleisavaimen (jolla pääsi kaikkien toimistoihin) sijaan Sternberg joutui käyttämään pelkästään omaan toimistoonsa päästävää avainta, kuten kaikki muutkin henkilöt, jotka eivät olleet Instituten työntekijöitä. Jos Sternbergillä jostakin syystä oli käytössään yleisavain turvajärjestelyjen jälkeen, niin sellainen on jaettu hänelle vahingossa. Tutkimusaineiston luo pääsi tuttuun tyyliin, kun esitti pyynnön aineistojen omistajille. Epäilen, että Sternberg tiesi miksi hänen ei kannata nostaa syytettä työpaikkasyrjinnästä. Hän tiesi häviävänsä.

Jatkuu kunhan olen lukenut läpi ensimmäisen puoliskon kirjasta.