1.12.11

Skientologiakultti uutisissa: Freewinds

Aamulla luin peräti Suomeen asti levinnyt uutinen skientologien laivalla vietetystä elämästä. Iltasanomat kertoo Valeska Paris nimisestä naisesta, joka kasvoi skientologien oppien parissa. Sittemmin hän on lähtenyt liikkeestä. Tarinat siellä vietetyistä vuosista ovat tuttuja muiltakin entisiltä skientologeilta. Epäilyttävän käytöksen (sukulainen altistunut L. Ron Hubbardin oppien epäilylle, tai vielä pahempaa, on itse epäillyt niitä) altistamana sukulaisia julistetaan supressiivisiksi henkilöiksi. Kaikki yhteydenpito heihin täytyy katkaista. Parisin kohdalla hänen äitinsä halusi tytön pois skientologiakultista. Siksi Paris eristettiin äidistään 17-vuotiaana.

Käytännön nimi on disconnect. Aikaisemmin skientologiakultin edustajat ovat väittäneet, ettei mitään disconnect-oppia ole. Toisaalla he vaativat, että disconnect-oppi saisi saman uskonnonvapaussuojan kuin kirkkojen opit. Ristiriita on selitettävissä sillä, että skientologit valehtevat. L. Ron määritteli valehtelemisen moraalisesti hyväksyttäväksi, jos sillä suojellaan ihmisiä vaaralliselta totuudelta. Vaarallinen totuus on sellainen, joka on haitaksi skientologiakultin maineelle. Siksi skientologien edustajia opetetaan kursseilla valehtelemaan sujuvasti toimittajille. Prosessit löytyvät skientologien oppikirjoista, kunhan on ensin maksanut tarpeeksi.

Valeska Paris oli Freewinds-laivalla 12 vuotta. Hän päätyi Freewindsille 18-vuotiaana. Se oli kultin mielestä (suom. David Miscavigen mielestä) paras keino pitää äiti erossa tyttärestään. Maihin ei päässyt ilman saattajaa. Parisin passi takavarikoitiin laivaan noustessa. Skientologien parissa kasvaneena hänellä ei ollut ollenkaan tietoa siitä miten ulkopuolinen maailma toimii. Laivalla hän oli "vapaaehtoisesti" töissä konehuoneessa.

BTW, Freewinds-laivalta pääse helposti pois. Täytyy vain hypätä kaiteen yli.

Kuten aina ennenkin niin myös nytkin skientologiakultin viralliset vastaukset noudattavat tuttua kaavaa. Parisin tarinan negatiiviset asiat eivät ollenkaan pidä paikkaansa. Parisin kehut Freewindsin tiloista ja loistavista palveluista ovat aivan totta. Jne. Eli virallisen vastineen kirjoittaneet skientologit ovat käyneet oikeilla kursseilla.

Freewinds-laiva on päällisin puolin loistava yksityinen risteilijä. Pinnan alla se toimii myös SeaOrgin ongelmatapausten pakollisena piilopaikkana. Mikä olisikaan parempi paikka kuin kansainvälisillä vesillä seilaava paatti, kun henkilöllisyystodistukset on takavarikoitu?

Vangituksi tulemisen vahvistaa Freewindsin entinen johtaja Ramana Dienes-Browning. Hänen velvollisuutenaan oli valvoa henkilökunnan tekosia laivalla. Dienes-Browning toteaa skientolgien vastineen olevan valetta.

"She made it very clear she did not want to be there. She had been sent to the ship so as not to be in contact with one of her parents and that's not what she wanted, she was very, very distressed.

"I would definitely consider it imprisonment because there was no choice in the matter."
Nykään hän on entinen skientologi, joten luonnollisesti kultti tuomitsee Dienes-Browningin olevan valehtelija. Heillä ei ole muuta mahdollisuutta, sillä L. Ron Hubbard kirjoitti oppikirjan siitä miten entisiä jäseniä käsitellään.

Paris kommentoi skientologiakultin johtoa uutisessa. Valitettavasti Iltasanomien versiossa sanoma on laimennettu tähän muotoon:

Nainen itse toivoo, että kirkon johto joutuisi oikeuteen.


Australian ABC uutisten lähetyksessä Paris sanoo hieman rajumman version. Aiheeksi tulee kultin nykyinen johtaja David Miscavige.

It's not right for someone to be running the Church and basically take advantage of, you know, a church and hiding behind religion to live like a king and to abuse people around him. That man doesn't like anyone. He's a psychopath

Kaiken kaikkiaan hieno sanoma kansainvälisissä uutisissa. Skientologiakultti voisi toki haastaa Parisin oikeuteen salassapitosopimuksen rikkomisesta ja uutistoimiston oikeuteen skientologian maineen tuhoamisesta. Se tarkoittaisi kuitenkin sitä, että David Miscavigen pitäisi nousta todistajaksi. Joten Paris saa toistaiseksi olla rauhassa.

5 comments:

Tomi said...

Skientologia on, niin selvästi pelkkää taloudellista hyväksikäyttöä, että on vaikea ymmärtää, miksi joku hurahtaa siihen.
Veikkaan, että Seaorgin johto ei ole ihan persaukista.

Sähis said...

kaksi mielenkiintoista kohtaa.
1. täytyykin perehtyä skientologien valehteluoppaisiin, koska olen aika huono valehtelemaan irl.
2. Todella perseestä että nyt, kun iltapäivälehdillä olisi todellinen shokkipommitörkeä uutinen, ei heillä riitä pokka sen jyrkän suoran sitaatin painamiseen. Ne ei sitten voi tehdä mitään oikein.

Paholaisen Asianajaja said...

Tuo skientologien valehtelukurssi oli aikas kova verkkokalvojen avaus. Olin perehtynyt anonyymisti julkaistuihin dianetiikka-materiaaleihin ja vielä salaisempiin papereihin. Siksi ihmettelin miten niin merkittävät pr-skientologit väittiväit aivan toista toimittajien kameroiden edessä. Kun vihdoinkin luin tuon valehtelukurssin alkeet, niin kaikki kolahti paikalleen.

Anonymous said...

Onko skientologia uskonto, kultti vai jotain muuta? Vastustajat eivät halua kutsua skientologiaa uskonnoksi, ilmeisesti peläten että arvostelu voitaisiin katsoa uskonnonvapauden rajoittamiseksi. Vaikka skientologiaa kutsuttaisiinkin uskonnoksi, tosiasia on se, että kyseinen organisaatio törkeästi hyväksikäyttää työntekijöitään ja "seurakuntalaisiaan". Minusta skientologia on uskonto, mikä kertoo kaiken uskontojen saaman arvostuksen perusteista.

Anonymous said...

Laivoja remontoiva sukulaiseni oli aikanaan ollut samalla työmaalla kuin eräs saksalaisyrittäjä. Tämä saksalainen mies oli ollut korjaamassa juuri tuota Freewinds-alusta muistaakseni Caracasin edustalla ja kertoillut juttuja siitä, kuinka meno oli ollut äärimmäisen salailevaa. Kun uusi satsi vieraita saapui laivalle, niin kaikki ovet pantiin säppiin ja ulkopuoliset häädettiin maihin.