16.12.11

Hyväksikäyttöä Hollannissa

Roomalaiskatolisen kirkon komeiden seinien sisällä on jälleen karmeaa sisältö. Vuoden alkupuolella Belgiassa selviteltiin miten liperikauluksiset miehet ovat hiplailleet lapsia, sekä tietenkin miten piispat ovat salailleet pappien tekosia. Belgialaisten pappien siunaukseksi voi laskea sen, ettei heidän keskuudestaan paljastunut samanlaista salailua kuin esim. Irlannista, Australiasta ja Yhdysvalloista.

Ja nyt tutkintaa on tehty Hollannissa.

Tutkintakomissio on selvitellyt katolisen kirkon sisäisiä dokumentteja. Koulut, seminaarit ja orpokodit ovat jälleen sisältäneet pappeja, jotka ovat hyväksikäyttäneet lapsia. Ilmiö oli ylemmän tason pirutorjujien tiedossa, mutta he päättivät suojella kirkon mainetta. Seksuaalisuudesta ei ollut soveliasta puhua avoimesti. Eli oli helpompaa olla hiljaa hyväksikäytöistä. Tilanne muuttui 80-luvulla, kun piispainkokous myönsi hyväksikäytöt. 80-luvulta vuoteen 2011 on kuitenkin tapahtunut vielä tuhansia hyväksikäyttöjä. Jotkut tapauksista ovat olleet epäsoveliasta koskettelua. Joskus taas papin tai seurakunnan työntekijän sukupuolielimet ovat eksyneet väärään aukkoon.

Hyväksikäytön uhri Bert Smeets on lukaissut läpi tutkintakomission raportin. Hän toteaa, ettei raporttissa ole selvitetty tarpeeksi tarkasti minkälaista hyväksikäyttöä on tapahtunut.

"Tapaukset pysyvät epämääräisinä. Kaikenlaista tapahtui, mutta kukaan ei tiedä tarkalleen mitä tai kenen toimesta. Näin he voivat välttää vastuun."

Katolinen kirkko on aloittanut korvausten maksamisen uhreille. Toivottavasti saamme pian lisää tietoa siitä miten kirkon virkailijat ovat suorittaneet salailuoperaatioita.

No comments: