24.11.21

Antivaxxerit VS professori John Bell

 Rokotepelottelijoiden materiaaleissa on yleensä käytössä vääristelyn tutut metkut. Haastatteluista leikellään talteen lyhyt osio, jonka konteksti ja sanojen sisältö esitetään rokotevastustajien omissa videoissa aivan toisella tavalla. Vain yksi esimerkki tällaisesta on Oxfordin yliopiston professori John Bellin haastattelu Channel 4 News suorassa lähetyksessä viime vuodelta. Käsittelen sitä tänä vuonna, koska sitä jaetaan vieläkin noissa rokotevastaisissa piireissä.

Bell oli mukana koronarokotteen kehittämisessä, joten hänen sanojaan seurattiin tarkkaan. Hän kertoo haastattelussa mm. havaintojen kertovan taudin sairastaneiden vasta-aineiden hiipumisesta kolmen tai neljän kuukauden aikana, jolloin uudet tartunnat ovat todennäköisiä.  Lähetyksen loppuessa hänelle esitetään viimeinen kysymys:

"And finally, sir John. The question everybody is asking you. When? When can it be- When can I have one?"

Johon Bell antaa pitkän vastauksen rokotteen toimivuuden seuraamisesta ennen hyväksyntää. Siinä hän käyttää sanaa joka poimittiin rokotepelottelijoiden materiaaleihin.

A lot of this depends on the intensity of infection. So, in order to get a readout, you have to have a certain number of incident cases in the control vaccine population. And that then tells you that you can look at the real vaccinated population and see whether they’ve been protected. So, I’m hoping that’s going to happen pretty smartly this Autumn.

“But then don’t forget, these vaccines are unlikely to completely sterilise the population. They’re very likely to have an effect which works in a percentage, say 60 or 70 per cent. We’ll have to look quite carefully, and the regulators will have to look quite carefully, to make sure that it’s done what we need it to do before it gets approved. So, there will be a delay between the outcome of the trial and a decision whether it can be approved as a vaccine.”

Lähetystä ei katkaistu kesken kaiken. Aika oli selkeästi loppumassa yhdeksän minuutin kohdalla. Haastattelijan reaktio oli sama kuin edellisissä vastauksissa. Haastattelija sanoo vain "Sir John Bell" mutta huomaa Bellin puheen olevan vielä kesken, odottaa ja sanoo "I'm sorry, I didn't mean to cut you right off like that" ja antaa Bellin viimeistellä vastauksensa. 

Entä se mitä Bell sanoi? Mitä hän tarkoitti tuolla rokotepelottelijoita kiihottavalla "sterilisoi" sanalla? 

Sosiaaliseen mediaan laitettiin useita klippejä pelkästään tuosta osioista. Ja otsikoissa väitettiin totuuden lipsahtaneen Bellin huulilta, sekä haastattelijan paniikissa keskeyttäneen haastattelun.

 Australian Associated Press tiedusteli Belliltä mitä hän tarkoitti "sterilisoi" sanalla. Bell vastasi:

“I was referring to the ability of the vaccines to completely eliminate viral replication (ie sterilise) and (it) had no relevance to fertility"

 Sterilisoi viruksen kyvyn monistua. Hän ei viitannut väestön hedelmällisyyteen. Mikä ei ole mikään ihme, sillä sellainen yhteys ei edes toimisi haastelussa käytetyssä vastauksessa. Virologiassa on käytetty vuosikausia termiä "Sterilizing immunity" mutta tämä fakta ei tietenkään livahda rokotepelottelijoiden juttuihin. Esim. vuonna 2016, eli ennen koronapandemian alkamista, sitä käytetiin näin:

"Sterilizing immunity is a unique immune status, which prevents effective virus infection into the host."

Mutta jos katsot pelkästään rokotepelottelijoiden leikkaaman klipin tästä haastattelusta, et välttämättä ole tietoinen kaikesta tästä. Mutta nyt tiedät niiden videopätkien olevan potaskaa. Olkaa hyvä.

Hetkinen! Hetkinen! Hetkinen! Entäpä jos... Entäpä jos Bell kuitenkin livautti yli vuosi sitten vahingossa salaisen suunnitelman huuliltaan tuossa haastattelussa? Silloinhan me voimme jo mitata ja selvittää miten hedelmällisyys on muuttunut. Rokotettuja on valtava määrä ympäri maailmaa. Useampi miljardi. Eiköhän niistä ole saatu tässä vaiheessa jonkinlaista mittausta.

Ei siis ole mikään yllätys, että tätäkin ilmiötä on mitattu monella spermanäytteellä. Näytekupit täytettiin ennen rokotteen ottamista. Toiset kupit täytettiin 70 päivää toisen piikin ottamisen jälkeen. Tulos: 

Among 45 participants (median age, 28), 47% received BNT1262b2 and 53% received mRNA-1273. All semen parameters increased between baseline and after dose 2: volume (2.2 to 2.7 mL), sperm concentration (26 to 30 million/mL), motility (58% to 65%), and TMSC (36 to 44 million). No participants became azoospermic after vaccination.

Suomeksi: Spermaa tuli tuutin täydeltä myös rokottamisen jälkeen. Rokote ei näytä vaikuttavan ainakaan miesten hedelmällisyyteen.

Entäpä naisten kohdalla? Sitä ei pysty mittaamaan yhtä kätevästi kättä vispaamalla, joten tutkimukset ovat hieman pitempiä.

Mutta niitä on tehty alkionsiirroissa, jolloin alkionsiirtojen huomattiin toimivan myös rokotettujen naisten kohdalla.

SARS-CoV-2 spike protein seropositivity from vaccination or infection does not cause sterility

A total of 67 transfers were performed using euploid blastocysts. No statistically significant differences were found in the implantation, clinical, and sustained pregnancy rates between the three groups.

Ja:

We have documented, for the first time in women, that seropositivity to the SARS-CoV-2 spike protein, whether from vaccination or infection, does not prevent embryo implantation or early pregnancy development. Physicians and public health personnel can counsel women of reproductive age that neither previous illness with COVID-19 nor antibodies produced from vaccination to COVID-19 will cause sterility.

Koronarokote ei siis mittausten mukaan näytä vaikuttavan raskauden alkuvaiheisiin.

Eikä rokote näytä vaikuttavan munasarjojen toimintaan. Niin rokotettujen kuin taudin sairastaneiden tulokset osoittivat munarakkuloiden pysyvän normaaleina.

Ovarian follicular function is not altered by SARS–CoV-2 infection or BNT162b2 mRNA COVID-19 vaccination

Our assessment of a potential effect of either infection with SARS–COV-2 or vaccination on ovarian function included several aspects related to the egg-follicle performance. Assessment of follicular steroidogenesis showed similar and normal rates of estrogen and progesterone production among groups. The only significant difference we detected was a lower trigger day serum progesterone in the non-exposed group, a difference that was not shown on the day of oocyte retrieval, either in the serum or FF, and, therefore, is unlikely to represent a real biological difference. Otherwise, none of the synthetic parameters studied showed any differences among the three groups. Assessment of the response of the follicles to the LH/hCG trigger showed a normal and similar response in all three groups.

 

Lisää tutkimusta tehdään jatkuvasti. Aihe on syystäkin tapetilla, sillä varsinaisena pelkona on se miten viruksen aiheuttama tulehdustauti voi mahdollisesti vaikuttaa ihmisten hedelmällisyyteen. Sitä odotellessa rokotepelottelijat jatkavat tutuilla jekuillaan.

Loppuun uusin video tohtori Wilsonilta.



10.11.21

Rokotepelottelijat ja uusi ruotsalaistutkimus

Suomalaisessa somessa on useamman päivää kierrellyt erilaisia tulkintoja uudesta tutkimuksesta:

SARS–CoV–2 Spike Impairs DNA Damage Repair and Inhibits V(D)J Recombination In Vitro

Paperi on lukemisen arvoinen. Kovin harva paperia kommentoiva näyttää lukeneen sen. Tutkimuksessa  käytettiin solulinjoja joihin laitettiin SARS-CoV-2 viruksen piikkiproteiineja. Niillä havaitaan olevan mahdollinen vaikutus DNA:n korjausmekanismiin.

Here, by using an in vitro cell line, we report that the SARS–CoV–2 spike protein significantly inhibits DNA damage repair, which is required for effective V(D)J recombination in adaptive immunity. Mechanistically, we found that the spike protein localizes in the nucleus and inhibits DNA damage repair by impeding key DNA repair protein BRCA1 and 53BP1 recruitment to the damage site. Our findings reveal a potential molecular mechanism by which the spike protein might impede adaptive immunity and underscore the potential side effects of full-length spike-based vaccines.

Tutkijat halusivat selvittää mahdollisia tapoja, joilla viruksen proteiinit ehkä "kaappaisivat" solujen korjausmekanismeja. Ei ollenkaan ennenkuulumaton ilmiö virusten maailmassa. Tätä varten he ottivat käyttöönsä SARS-CoV-2 viruksesta kopioidut ja syntetisoidut piikkiproteiinit. Usean muun viruksesta otetun proteiinin lisäksi: Nsp1, Nsp5, Nsp9, Nsp13, Nsp14, ja Nsp16. Näiden eri osien vertailu mahdollisti eri proteiinien mahdollisten erojen mittaamisen, kun mitattiin solujen korjaustoimintoja (NHEJ ja HR).

In the native state, spike proteins exist as inactive full–length proteins. During viral infection, host cell proteases such as furin protease activate the S protein by cleaving it into S1 and S2 subunits, which is necessary for viral entry into the target cell []. We further explored different subunits of the spike protein to elucidate the functional features required for DNA repair inhibition. Only the full–length spike protein strongly inhibited both NHEJ and HR repair (Figure 2B–E and Figure S4A,B). 
Jos et huomannut sitä olennaista alleviivaamani kohtaa, niin korostan sitä vielä tässä. Vain täysin pitkä piikkiproteiini esti NHEJ ja HR korjaustoimintoja soluissa. Pitkä selitys lyhennettynä on: pitkä piikkiproteiini vie korjausjärjestelmältä sen tarvitsemia proteiineja omaan käyttöönsä. Kuten moni muukin viruksen mukana tuleva proteiini.

Miksi se on tärkeää?

Koska mRNA-rokotteissa siellä piikin sisällä on informaatiota hieman erilaisen piikkiproteiinin rakentamiseen. Piikkiproteiineihin tehdään pieniä muutoksia, jotta niitä on helpompi käyttää rokotteissa. Paperin lopussa mainitaankin, että tällaisten muunneltujen piikkiproteiinien käyttö voisi olla tehokkaampi ratkaisu. Pitkien piikkiproteiinien käytölle kaikki tämä olisi mahdollinen haittavaikutus, jota jatkotutkimukset valaisisivat. Sellainen tutkimus jossa olisi mukana ihmisiä ja rokotteita, eli ei tämä ruotsalaistutkimus. Tällä tutkimuksella tutkittiin koronataudin sairastaneiden mahdollisesti heikentyneiden immuniteettien syitä.

Eikä rokotteesta ihmisen kehosta alkava piikkiproteiinin määrä ole sama kuin virustulehduksen aiheuttama virusten määrä. Tämän takia suoran vertailun tekeminen koronarokotteiden ja itse viruksen vaikutusten välillä ei onnistu tällä ruotsalaistutkimuksella.

Tutkimus kyllä antaa viitteitä siitä, että tällainen piikkiproteiinin vaikutus voisi selittää viruksesta sairastuneiden pitkittyneitä oireita. Siksi sitä kannattaisi tutkia vielä paremmilla menetelmillä.

Tutkimuspaperin sisällöstä on leivottu koronarokotteisiin liittyviä uhkakuvia. Uhkakuvassa annettiin ymmärtää, että koronarokote heikentäisi ihmisen vastustuskykyä. Tällaisia versioita paperista levittävät esim. Injektiopiikki.com ja Seinäjokinen verkkosivu, joita sitten jaetaan ahkerasti somessa. Yleensä pelotteluun keskittyvät otsikot ovat tyyliltään tällaisia:

"Ruotsalaistutkimus koronasta: piikitettävien koronarokotteiden sivuvaikutuksina aiheutuu mahdollisia haittoja immuniteettiin"

Tärkeintä on vetää koronarokotteet mukaan paperiin, jossa ei tutkittu rokotteiden vaikutuksia ihmisten vastustuskykyyn. Rokotepelottelijat eivät näytä ymmärtävän, tai tarkoituksella jättävät sanomatta, että virusten pinnalla ne piikkiproteiinit ovat moninkertaisesti yleisempiä ja leviävät laajemmin ihmisissä. mRNA-rokotteiden kautta piikkiproteiinien tieto pysyy pistokohdassa, josta vastustuskyky kerää tiedon piikkiproteiineistä muistisoluihinsa.

Kyseessä on toistoa Antti Heikkilän lerpahtavista peniksistä. Heikkilän ajatusvirheenä oli yleistää virustaudista ihmisessä jylläävät virusten piikkiproteiinit mRNA-rokotteen tuottamiin piikkiproteiineihin. Todennäköisemmin se oli vain Heikkilän epäsuora houkuttelukeino saada inboxiinsa kuvia terhakkaista peniksistä. Rokotepelottelijoiden maailmassa virusten aiheuttavat terveyshaitat heivataan siinä samassa rokotteiden aiheuttamiksi terveyshaitoiksi. Siksi tulemme varmasti näkemään lisää ruotsalaistutkimuksesta repäistyjä tulkintoja, kun nettiin ilmestyy lisää samanlaisia tutkimuspapereita.

6.11.21

Homeopatian sitkeä pinnalla pysyminen

 Uppoamaton kumiankka nimeltään homeopatia on jälleen uutisissa. Huuhaan maailmassa ikuisena aiheena tuo olemattomiin laimennettu hoitomuoto oli viime vuonna yllättäen hieman pimennossa. Kotimaiset homeopaatit osasivat enimmäkseen olla julkisesti hiljaa sokeripillereidensä tehosta Covid-19 hoitona. Se mitä homeopaattien vastaanotoilla on supistu asiakkaille on tietenkin aivan eri asia.

Toki jotkut homeopaatit jatkavat sitkeästi alansa lääketieteellisen tutkimuksen kehumista. Eräs tällaisista homeopaateista on WellnessLabin Camilla Holmström. Hän jakoi päivitettyä tietoa homeopatiatutkimuksesta:

HOMEOPATIATUTKIMUS - PÄIVITYS
Jos vielä puuttuu tietoa siitä, että homeopatiaa tutkitaan, tässä olisi näitä numeroita 
Satunnaistettujen kontrolloitujen homeopatiatutkimusten kokonaismäärä:
2019: 221 homeopatiatutkimusta 118 eri sairauksista mukana
2020: 233 satunnaistettua kontrolloitua tutkimusta
129 sairauksista
Vain kaksoissokkoutetut lumekontrolloidut tutkimukset:
2019: 133 tutkimusta 80 sairauksista
2020: 140 tutkimusta 87 erilaisista sairauksista
 

Saatekuvana oli tutulta näyttävä piirakka.


Blogini fanit varmasti heti tunnistivat mistä on kyse! Kyllä, muistit aivan oikein. Holmström toistaa Homepathy Research Centerin keksimään kepulikonstia. Se oli kerrassaan nerokas jekku. Testeistä saatavat negatiiviset ja positiiviset tulokset on jaettu vielä kolmanteen vaihtoehtoon: inconclusive.

Uusissa määritelmissä positiiviseksi tulokseksi kutsutaan vielä positiivisia tuloksia. Mutta ne joissa tulos on huonompi kuin kontrolliryhmän (joka saa yleensä lumelääkettä) tulos? Sellaista kutsutaan negatiiviseksi tulokseksi. Lopuksi ne tutkimukset joissa testattava hoito on teholtaan sama kuin lumehoito ovat nyt tuloksettomia tutkimuksia.

Ja simsalabin! Homeopaateilla on piirakkakuvia joissa positiivset tulokset ovat nyt täysin ylivoimaisesti yleisempiä kuin negatiiviset tulokset. 

 Tämä homeopaattien kikka havaittiin jo vuonna 2018. Silloin ennakoin, että homepaatit tulevat jatkossa toistelemaan tuota piirakkakuvaa. Ja niinhän siinä kävi. Homeopathy Research Institute toistelee noita samoja tuotoksiaan. Aivan samalla virheellä.

 

Tällä viikolla uutissyötteeseen päätyi amerikkalaisen jalkapallon tähtipelaaja Aaron Rodgers. Häneltä oli haastatteluissa tiedusteltu rokotusten ottamisesta. Mies vastasi olevansa "immunisoitu" koronaa vastaan. Peliseurojan sääntöjen positiivisen testituloksen saanut joutuu olemaan pois peleistä ja treeneistä 10 päivän verran.

Käytännössä Rodgers on käyttäytynyt haastatteluissa ja seuransa tapahtumissa kuin olisi ollut rokotettu.  NFL:n sääntöjen mukaan rokottamattomien pelaajien olisi käytettävä maskia tuollaisissa tilaisuuksissa. Esim. Carson Wentz ja Lamar Jackson ovat käyttäneet maskeja yleisötilaisuuksissa, koska eivät ole rokotettuja. Tämä Rodgersin epämääräisyys ei kuitenkaan ollut se tyhmin osio tarinassa.

Syy Rodgersin itsevarmuuteen immunisointinsa tehosta löytyy hänen omasta yksityislääkäristään. Lääkäri oli antanut hänelle homeopaattisia valmisteita, joilla urheilijan vasta-aineet kuulemma päivitettiin rokotetteita vastaavalle tasolle. Vielä ei ole varmistunut millä homeopaattisella valmisteella sitä yritettiin tehdä.

Todennäköinen lähde Rodgersin homeopatian käytölle löytyy miehen puolison suunnalta. Hän on näyttelijätär Shailene Woodley, joka on avoimesti ylistänyt homeopatiaa. Homeopaattisten tuotteiden Boiron-firman mainoksissa kehuja annettiin vuonna 2012 mm. näin: "En käytä mitään muita lääkkeitä."

On myös todennäköistä, ettei Rodgers ole aina homeopatiaan turvautunut pelaaja.