30.7.21

Antti Heikkilä ja Lerpahtavat erektiot

 Kaikkien rakastama ortopedi Antti Heikkilä on useita vuosia liidellyt alemmaksi ja alemmaksi hörhöilyn tasoilla. Pohja jossain litteän maan ja muun vastaavan vierellä häämöttää, sillä eilen Antti vihdoinkin julisti avoimesti kaikille olevansa rokotevastustaja. Ei siis rokotekriittinen, "esitän vain kysymyksiä" kiemurtelija tai "haluan vain turvallisia rokotteita" viattomuuteen vetoava somevaikuttaja. Antti on ihan avoimesti rokotevastainen. Tarkemmin sanottuna rokotepelottelija. Eli keksii aivan omiaan kuvitteelisista rokotteen haitoista. 

Varmasti hän tulee joskus tulevaisuudessa ulvomaan, että häntä hakataan leimakirveellä. Antaa ulvoa.

Itse käytän antivax piireistä termiä rokotepelottelija. Aikaisemmin Antti on nn. väittänyt HPV-rokotteen tappaneen koulutytön Britanniassa, vaikka naurettavan helppo tarkistus olisi kertonut, ettei tyttö kuollut rokotteeseen. Kuten kaikki tiedämme, lähdekriittisyys ja faktojen tarkistaminen eivät ole Antin vahvuuksia.

Tällä kertaa Anttin on lähtenyt erektioiden ja lerpahtavien kullien pariin.

COVID-19 Endothelial Dysfunction Can Cause Erectile Dysfunction: Histopathological, Immunohistochemical, and Ultrastructural Study of the Human Penis paperi oli jostain syystä päätynyt Antin hyppysiin.

Lyhyesti: Covid-19 taudin sairastaneiden miesten paisuvaisuvaiskudosten vahingoista pääteltiin, että todennäköin syyllinen on virustulehdus.

Paperin johtopäätös perustuu erittäin, erittäin pieneen otantaan (2 taudin sairastanutta + 2 ei sairastanutta), joten siitä ei voida vetää vahvoja tulkintoja. Tästä pilottitutkimuksesta voimme vain todeta, että asiaa kannattaa tutkia lisää. Eikä paperissa oteta esille ketkä olivat rokotettuja tai rokottamatta. Eikä siinä keskitytty piikkiproteiineihin vaan virukseen. Piikkiproteiinien tunnistamisella varmistettiin, että solunäytteissä oli SARS-CoV-2 viruksen jäänteitä. Ne piikkiproteiinit olivat tietenkin vain kokonaisten virusten osia. Paperissa on kuvia niistä 130 - 170 nanometrin kokoisista rakenteista, joita he löysivät kudosnäytteistä.

Our study is the first to demonstrate the presence of the COVID-19 virus in the penis long after the initial infection in humans. Our results also suggest that widespread endothelial cell dysfunction from COVID-19 infection can contribute to ED. Future studies will evaluate novel molecular mechanisms of how COVID-19 infection leads to ED.

Näin pienestä ei vielä pysty huolestumaan. Ellei tarkoituksella halua vääntää rokotuksiin liittymättömästä paperista rokotepelotteluun tähtäävä twiittaus! Ellei ihan tarkoituksella keksi mahdollisimman kauhistuttavan pelottavaa propagandaa. Ja juuri niin Antti teki.


 Paperissa ei missään kohtaa todettu, että piikkiproteiini aiheuttaisi lerppuilua. Antti keksii omiaan, mutta se onkin ihan tyypillistä lajikäyttäytymistä rokotepelottelijalle. Totuutta tärkeämpää on yrittää käännyttää mahdollisimman moni pois rokotteista. Antti pelaa sen varaan, etteivät hänen seuraajansa hoksaa kokonaisen viruksen ja viruksen piikkiproteiinin eroa.

Tilanne on melkein sama kuin seuraavanlaisessa tilanteessa. Auton alle jääneistä löydetään tuulilasin sirpaleita, josta päätellään tuulilasien olevan vaarallisia. Ja jätetään autot kokonaan pois laskelmista.

Olen saanut vasta ensimmäisen rokoteannoksen. Toisen annoksen saan reilun kuukauden kuluttua. Sitten minun täytyy lähettää Antille säännöllisesti kuvallista todistusaineistoa penikseni kunnosta.

Sitä odotellessa voi ihastella piikkiproteiinien tutkimista Nanometer resolution in situ structure of SARS-CoV-2 post-fusion spike paperissa. Huh huh. Tällainen tiede saa rautakankeni tanaan. Lippuni salkoon. Jouseni virittymään. Ja muita kiertoilmauksia.

13 comments:

TJT2 said...

Tampereella oli 24.7. mielenkiintoinen mielenosoitus, puhujana mm Jaana Kavonius. Ja saman päivänä mielenosoitus Helsingissä, puhujana lääkäri Mikael Kivivuori. Kummankin miekkarin osanottajat näyttivät olevan rokotekriittisiä. Kummallista että Juha L ei uskalla sanoa näistä mitään, vaan on ottanut silmätikukseen jonkun AnttiH:n... Ja jos koronarokotteen faktat kiinnostaa
https://koronarealistit.com/
https://vapaasana.org/
https://vapaudenpuolesta.fi/
http://www.elinahytonen.fi/
https://rapsodia.fi/
https://dailysceptic.org/

Salaliittolammas said...

Evoluutioteorian vastustaja TJT2 linkittää jotain hörhöhuuhaasivustoja, eipä yllätä.

Anonymous said...

Mielenkiintoinen teoria.

Jos jotain ei kommentoi niin se johtuu siitä, että "ei uskalla" tai "ei osaa sanoa" mitään.

Taisivat olla sellaisia supermielenosoituksia että ei edes mediassa näkynyt. Kenties syy reagoimattomuuteen on se, että lakimies Kavonius ja osaamattomuutensa vuoksi potkut saanut Q-anoilusta tuttu hörhö Kivivuori eivät vaan ole edes relevantteja.

Toki söpöä että kreationisti mainostaa ja tekee epätoivoista levikinkasvatusta puffailemalla linkkejä. Melko huonosti menee kun ateistibloggareiden tulisi tietoisuutta teidän ilosanomasta levitellä.

Jos vaikka ei.

Anonymous said...

Hienosti tiivistetty. Kiitos. AH ja muut hörhöt ovat sitä mieltä, että jos tiedemiesten enemmistö on jotain mieltä, niin se on väärin. Pitävät itseään fiksumpana kuin muita ihmisiä tai haluavat esittää jeesusta tyhmemmilleen. Aika usein tulee kaikenlaisia ufoteoriota sitten mukaan tai tätä ”evoluutiokriittisyyttä”. Kannattaisi lukea Dawkins:in GOD DELUSION, jossa tyrmätään älykkäät suunnittelijat yms, huuhaa näyttävästi. Harmi, että näitä oman elämänsä guruja seuraa moni.

Anonymous said...

Lerppani on paljon kovemmassa kunnossa, koska otin 2 rokoteannosta.

Anonymous said...

Toinen piikki 12. 07. ja vielä siitin jököttää. Kauankohan menee, ennen kuin se piiki alkaa vaikuttaa? Sodan aikainen jarrukin alkoi tehokkaammin vaikuttaa kuulemma vasta -90 luvulla, mutta jos niin pitkään menee, niin olen ollut koiranputkikasvattamolla jo vuosia ennen kuin vaikutus tuntuu.

Anonymous said...

TJT2:sta voisi sanoa, että kun uskoo yhteen hämppään, niin miksi ei sitten muihinkin.

MrrKAT said...

Sisätautilääkäri ja bodari Jan Sundell tuoreessa Hippokrateen soturi-kirjassaan tiivisti että tiede on rokotekriittinen (koska tieteessä pitääkin olla kriittistä ajattelua) mutta nuo rokotteilla pelottelijat (jotka väittävät olevansa "rokotekriittisiä") ovat simppelisti: rokotevastaisia. Toinen osuvasti kuvaava termi on sitten se rokotepelottelija.


Anonymous said...

Rokotepelottelija kutsuu itseään rokotekriittiseksi, uskomushoitaja kutsuu hoitojaan täydentäviksi hoidoiksi ja juoppo kutsuu itseään sosiaalisesti työrajoittuneeksi.

Paska ei parfymoimalla parane.

Make said...

Tuntemani juopot kutsuvat itseään juopoiksi, eli ovat sinällään rehellisiä itselleen ja ympäristölleen. Jos ongelma näkyy selvästi ulospäin, vanha viina haisee, vaatteet ja muu hygienia on mitä sattuu, puhe sammaltaa, niin totuutta on vaikea peitellä. Rokotuspelottelija ja uskomushoitaja voivat olla hyvinkin vakuuttavia siisteissä vaatteissa ja koherentilla puheella varustettuina.

MrrKAT said...

Useimmat ns. kohtuukäyttäjämme ovat siistejä työssäkäyviä jne eivätkä osaa pitää itseään juoppoina vaikka italian mitalla ovatkin sitä (Suomessa pahimmoilleen n. 2 miljoonaa juoppoa) ja tapansa muodostavat pääosan (70%) alkoholin yhteiskunnallisista kustannushaitoista.

MrrKAT said...

"Laskuvarjokriitikko" :D
https://twitter.com/meemihautomo/status/1425008425470156820

Anonymous said...

Ei ole yllättävää, jos evoluutiokriitikko on myös rokotekriitikko. Yhdistävä piirre on vallitsevan tieteellisen näkemyksen vastustaminen. Onneksi kaikki evoluutiokriitikot eivät ole rokotevastaisia eivätkä kaikki rokotevastaiset evoluutiokriitikkoja.