23.12.23

Ilmastodenialisten meemi: Ilmasto ei lämpene

Kansalaiskeskustelu ilmastonmuutoksesta on jatkunut niin kauan kuin tutkijat ovat yrittäneet pitää aihetta uutisissa. Sosiaalisen median ansiosta jokainen pääsee kertomaan mielipiteensä ilmastotutkimukseta. Jotkut heistä ovat jopa joskus perehtyneet aiheeseen. Aihe on erittäin monipuolinen ja poikkitieteellinen. Siksi varsinaiset asiantuntijat ovat harvinaisempia kuin uutisiin kommentaattoreiksi päästetyt henkilöt. Poliitikot, toimittajat, lobbarit ja jopa viihdeteollisuuden tähdet ovat kertoneet mielipiteitään siitä onko ilmastonmuutos uhka vai tilaisuus. Harvakseltaan ääneen päästetään ilmastotutkimusta tekeviä tutkijoita. Heidän puheensa ilmastotekojen tarpeellisuudesta ovat yleensä niin masentavia, että vastapainoksi on saatava kevyempää aihetta.

Eristetään siis yksi tietty väittämä tarkastelun kohteeksi. Tilastoidun säähistorian kuumimmat kuukaudet ovat vain seuranneet toisiaan tänä vuonna. Vuosittaiset lämpötilat ovat vain kuumempia vuosikymmenten vieriessä eteenpäin. Tästä on tehtävissä hyvin selkeä havainto, joka ei edellytä mitään olettamuksia siitä mikä tai kuka lämmittää ilmastoa; ilmasto lämpenee. Jäljelle jää vain kinastelua siitä mistä lämpeneminen johtuu.

Tästä huolimatta sosiaaliselle medialle itsensä altistaminen tuo välttämättä eteen vielä oudomman havainnon. Useat kommentaattorit väittävät, ettei ilmasto lämpene. Suomessa tätä väitettä on helppo levittää, sillä Euroopan pohjoiset alueet ovat olleet viime kuukautena lämpötilapoikkeamaltaan kylmempiä kuin normaalisti. Toisin kuin muut alueet Euroopassa ja Venäjällä, joissa on koettu lämpötilapoikkeamia toiseen suuntaan.


 

Englantilaisen poliitikko Christopher Moncktonin ilmastonmuutosluennoilla on julistettu moneen otteeseen, ettei ilmasto ole lämmennyt ollenkaan yli 17 vuoteen. Nuo puheet hän piti vuosituhannen vaihteen jälkeisen ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Luennoista tehdyt videot ovat olleet ahkerasti jaossa tässä kansalaiskeskustelussa. Siksi vielä tänäkin vuonna löytyy ihmisiä, jotka väittävät ettei ilmasto ole lämmennyt.


 

Vielä oudommaksi keskustelun tekee se, että nämä samat ihmiset levittävät eteenpäin materiaalia, jossa todetaan ilmaston lämmenneen.

Maailmanilmastojulistus haluaa vakuuttaa maailmalle, että mitään ilmastohätätilaa ei ole olemassa. IPCC:n raportit liioittevat ja lietsovat kansaa ilmastopaniikkiin aivan turhaan. Vuonna 2019 laadittu julistus on hollantilaisen Climate Intelligence ryhmän tekemä. Allekirjoittaneista löytyy monenlaista väkeä. Nimiä on kertynyt yli 1800 kappaletta. Jotkut ovat ihan tutkijoita. Toiset ovat insinöörejä, talouskonsultteja, IT-tukihenkilöitä, lääkäreitä ja psykoanalyytikkoja. Ehkä tällä monimuotoisuudella haetaan kunnollista poikkitieteellistä tukea.

Itse julistuksen teksti on mielenkiintoinen. Siinä myönnetään, että ilmasto on lämmennyt. Sen pitäisi olla yllätys kaikille niille, jotka väittivät päinvastaista. Mutta se ei estä heitä jakamasta ilmastojulistusta eteenpäin internetissä.

Natural as well as anthropogenic factors cause warming

The geological archive reveals that Earth’s climate has varied as long as the planet has existed, with natural cold and warm phases. The Little Ice Age ended as recently as 1850. Therefore, it is no surprise that we now are experiencing a period of warming.

Warming is far slower than predicted

The world has warmed significantly less than predicted by IPCC on the basis of modeled anthropogenic forcing. The gap between the real world and the modeled world tells us that we are far from understanding climate change.

 

Julistuksessa todetaan, että Maan ilmasto on vaihdellut niin kauan kuin planeetta on ollut olemassa. Kylmät ja kuumat vaiheet ovat vuorotelleet toisiaan. Ns. Pieni jääkausi päättyi vasta 1850, joten allekirjoittaneet eivät ole ollenkaan yllättyneitä siitä, että ilmasto on parhaillaan lämpenemässä. Tietenkin he heti seuraavaksi kertovat, että lämpeneminen on hitaampaa kuin mitä IPCC:n arvioissa on esitetty.

Julistuksen perusteella ei kuitenkaan voisi mitenkään väittää, ettei ilmasto lämpene. Tismalleen sama ilmiö toistuu, kun uusia ilmastotutkimuksia tulkitaan hätiköiden. Lämpösaarekeilmiötä tarkastelevia tutkimuspapereita ei lueta ajatuksella loppuun asti. Ilmiö tarkoittaa kaupunkien keskustojen korkeampaa lämpötilaa maaseudun rauhallisiin maisemiin verrattuna. Tämä lämpötilaero täytyy ottaa huomioon, kun lasketaan alueellisia keskilämpötiloja. Näitä monimutkaisia laskelmia tarkastelevat paperit päätyvät ilmaston lämpenemistä kieltävien puheisiin. Ilmaston näennäisen lämpenemisen ajatellaan johtuvat pelkästään kaupungistumisesta eikä oikeasti ilmaston lämpötilamuutoksista.

Papereissa kuitenkin selkeästi mainitaan, että vaikka mahdolliset virheet ja lämpösaarekkeiden aliarvioinnit otetaan huomioon, jäljelle jää ilmaston lämpeneminen. Pahimmillaan havaitusta lämpenemisestä noin kolmannes johtuisi huonosti tehdystä lämpösaarekkeiden sovittamisesta lämpötilakäyriin. Papereissa ei missään kohtaa väitetä, ettei ilmasto ole lämmennyt. Sen sijaan niissä pyritään selvittämään kuinka suuri osuus ihmisten aiheuttamalla ilmastonmuutoksella on verrattuna luonnolliseen tekijöihin. Tämän selvittäminen edellyttäisi tietenkin lukemaan läpi ne paperit, joita jakavat henkilöt luulevat ilmaston lämpenemisen olevan vain tilastoharhaa.

Toinen argumentti lämpenemisen pois selittämiseksi liittyy aerosoleihin. Pienhiukkaset ja rikkipäästöt ovat viilentäneet ilmastoa. Samaa viilentymistä on seurannut myös tulivuorten purkauksista. Uudet rajoitukset ja säännökset ovat vähentäneet tällaisia päästöä esim. teollisuudessa ja rahtilaivaliikenteessä. Niiden vähentyessä tuo viilentävä vaikutus on heikentynyt.

Tämä ei millään sovi yhteen niiden puheisen kanssa, joissa sitkeästi väitetään ettei ihmiskunta kykene vaikuttamaan ilmaston lämpötilaan. Siitä huolimatta uutisia aerosolien viilentävästä vaikutuksesta on käytetty argumenttina ilmaston lämpenemistä vastaan. Heidän mukaansa ihmiskunta ei lämmitä mitään vaan havaitsemme ainoastaan viilentymisen loppumista.

Lämpöennätysten rikkoutuessa myös tulevina vuosina tulemme varmasti näkemään uusia mentaalisia sopeutumistapoja lämpenemisen jatkumiseen. Sekä talvisin mitattavat paikalliset pakkaset ovat heille tietenkin todisteita, siitä ettei ilmasto lämpene.

 

Julkaistu Skeptikko-lehdessä 2023-4.

15.12.23

Kvantti-krypto-tekoäly-deepfake huijaukset vauhdissa

 Internettiä selaavat ihmiset huomaavat, että eri somealustoilla pyörivät mainokset sisältävät usein pelkkää huuhaata. Ja selkeitä huijauksia. Mutta erä melko uusi huijaus onnistuu höynäyttämään väkeä. Deepfake-videoilla ja -äänillä varustetut mainosvideot ovat yleistyneet.

Videolla kehutaan maasta Saturnukseen erilaisia kryptosijoitusohjelmia. Saatesanoissa ja nimissä käytetään Quantum ja muita vastaavia tieteellisiltä kuulostavia sanoja. Mitään sijoitusohjelmaa ei tietenkään ole olemassa. Periaate on sama kuin Suomessa kohua aiheuttaneessa WinCapita huijauksessa. Mainosten tarkoitus on saada uhri asentamaan "sijoitusohjelma." Kun se on asennettu ja käyttäjätiedot välitetty eteenpäin alkaa puhelin pirisemään. Sinua neuvotaan ja kehotetaan aloittamaan rikastuminen vähintään 250 euron/dollarin pesämunalla. Liittymisessä sinut otetaan mukaan Whatsapp-ryhmään, jossa sinua neuvotaan "ohjelmaan" sijoittamisessa. Youtubesta löytyy videoita, joissa voit kuunnella millaisia uskomattomia lupauksia uusien käyttäjien korviin kuiskitaan. Lisäksi sähköpostiisi tulee entistä enemmän roskapostia muista vastaavista "sijoituspajoista" jotka vain haluavat auttaa sinua rikastumaan.

Käyn läpi vain yhden tällaisen mainoksen sisältöä. Se on pyörinyt netissä useamman kuukauden ajan. Olennaisinta on teeskennellä olevansa jotain muuta kuin mainos. BBC uutisten artikkeliksi tekeytyminen on suosittua, sillä kanavalla on aivan oma arvovaltansa luotettavana laitoksena. Samoin tekeytymisen kohteeksi valitaan jostain syystä Elon Musk. Hänestä on julkisuudessa rakennettu jonkinlaisen tekno-neron kuvaa, joten luultavasti moni kansalainen luulee Muskin olevan äärimmäisen fiksu uuden teknologian saralla. Jotkut ovat tällaisista luuloista eri mieltä, mutta ei siitä sen enempää tässä yhteydessä. Elon Muskilla ei oikeasti ole mitään tekemistä projektin kanssa. Deepfaken ansiosta miehen puhe kuitenkin kuulostaa hyvin paljon Muskin puhetta.


Väärennetyssä uutisessa deepfake videolla tekaistu uutistenlukija puhuu hieman eri tahtiin kuin hänen suunsa liikkuu videolla. Sivusto kopioi BBC:n verkkosivujen ulkonäköä. Sanoma on selkeä: Teslan uusi Quantum AI on auttamassa köyhiä perheitä rikkauksien äärelle.

Voit parantaa tyhjätaskuisuutesi vain 250 dollarin panoksella. Ja tienaat päivässä takaisin moninkertaisesti! Juuri tällainen huijaus tehoaa huonossa jamassa oleviin ihmisiin, joilla oikeasti olisi tarvetta isompaan palkkapussiin. Siksi houkutus laittaa huijaukseen rahaa on suuri.

Selaamalla "uutisartikkelia" sivun loppuun asti näet miten se näyttää aivan kuin se olisi oikea BBC:n sivu. Yksikään linkeistä ei vaan toimi.


BBC:n toimittaja McCallumin nimellä ei tietenkään löydy mitään tämänkaltaista uutista oikeilta BBC:n sivulta.

Uteliaille kerrotaan sijoitusohjelman toimintaperiaatteista. Kryptovaluuttoja seuraava tekoäly tietää milloin ostaa ja myydä mitäkin kryptovaluuttaa. Nopeammin ja paremmin kuin ihminen. Siksi mainostekstissä luvataan Quantum AI käyttäjän pääsevän miljonääriksi vain muutaman kuukauden käytöllä.


 

Luonnollisesti tämä tekisi tekoälyohjelmasta äärimmäisen vaikutusvaltaisen, joten sen käyttäjäksi päästetään vain rajoitettu erä ihmisiä. Kuin sattumalta juuri sinä päivänä kun sinä näet mainoksen on vielä jäljellä muutama paikka! Näin huijauksessa päästään käyttämään FOMO:a, eli pelkoa jäädä paitsi jostain hienosta asiasta. Kukapa ei haluaisi saada helposti ja varmasti tililleen parisen miljoonaa euroa.

Sivulla näytetään myös mukamas ajankohtaisesti päivittyvää listaa Quantum AI käyttäjien tienaamista summista eri maissa.

Hienona loppusilauksena sivulla on tekaistu myös kommenttiosio. Jokainen kehuu ohjelmaa ja kertoo sen avulla saamistaan rahasummista. Valitettavasti nimiä klikkaamalla ei pääse eteenpäin osoittamaan, että kommentaattorit olisivat oikeita tilejä.

Juuri ennen yhteystietojesi antamista voit huomata pienen pienen "käyttöehdot" linkin, jonka takaa pääset lukemaan olennaisia asioita. Quantum AI käyttäjät antavat liittyessään täyden vastuuvapautuksen huijareille.

The Company reserves the right not to provide you with any Services with or without notice in its sole discretion, whether it becomes aware of any violation to the Users Undertakings and Warranties (either by reports provided to it by other Users or any other means) by you or any other User, or for any other reason. Without derogating from the above, the Company expressly disclaims, and you expressly release the Company from, any and all liability whatsoever for any controversies, claims, suits, injuries, loss, harm and/or damages arising from and/or in any way related to: (i) any inaccuracy, untimeliness or incompleteness of a User’s or Third Party’s representations; and (ii) misstatements and/or misrepresentations made, either in connection with or by any of the Third Parties or other Users, Products or otherwise. By using the Website and Services you understand and agree that the Services merely offer a platform designated to assist Users to reach, purchase and/or use various products and services provided by third party vendors and/or services providers, through the ads or promotions run by us (respectively, the “Products” and the “Third Parties“, respectively).

Eikä kryptovaluuttasijoitusohjelmaa tarjoava taho ole mitenkään vastuussa, tai edes väittämässä, että heidän tarjoamansa sijoitusneuvo on sijoitusneuvontaa. Sinun kuuluukin automaattisesti menettää se 250 dollarin aloitussumma.

Disclaimers

The Company makes reasonable efforts to ensure that its technology keeps the Website and Services safe and secure. However, no technology is 100% secure. Therefore, while we strive to use commercially acceptable means to protect your personal information, we cannot guarantee its absolute security. Except as expressly set forth herein, your use of the Website and Services is at your sole discretion and risk. The Website and Services are provided on an “AS IS” and “AS AVAILABLE” basis without warranties of any kind. The Company expressly disclaims all implied or statutory warranties of any kind relating to the Website and Services, including without limitation the warranties of title, merchantability, fitness for a particular purpose, non-infringement of proprietary rights, course of dealing or course of performance. The Company does not give any advice regarding the risk or suitability of any trade, transaction or engagement. The Company assumes no responsibility for any transaction or engagement made by you and you acknowledge that you are solely responsible for the assessment of your transactions and engagements. You shall not hold the Company, its officers, employees or affiliates liable for any transaction or engagement choices made by you. No advice or information, whether oral or written, obtained by you from the Company or its officers, employees or affiliates, shall create any warranty not expressly stated in these Terms. If you choose to rely on such information, you do so solely at your own risk. Some states or jurisdictions do not allow the exclusion of certain warranties. Accordingly, some of the above exclusions may not apply to you.

 

Quantum AI on siis vain yksi monista vastaavista huijauksista. Liikkeellä on kuulemma myös suomalaista televisio-ohjelmaa käyttävä mainos, jossa kotimaiset julkkikset puhuvat uudesta kryptosijoitusohjelmasta aivan samalla tavalla. Deepfake-teknologialla he kuulostavat omalta itseltään. En ole vielä nähnyt tätä kotimaista versiota mainoksissani, mutta ehkä se sieltä tupsahtaa joku päivä ruudulleni. Anna minulle vinkkiä ja linkkiä jos kohtaat tällaisen suomalaisen version!

Vastaavat huijaukset jatkavat pyörimistään YouTuben ja Twitter/X:n mainoksissa. Mainosrahat kelpaavat näille yrityksille. Mikä on tietenkin harmi kaikille niille, jotka erehtyvät laittamaan rahaansa näihin huijauksiin.

6.12.23

Älykkään suunnitelman vanhat tuulet

 Joulukuun loppu lähestyy uhkaavasti. Ja me kaikki tiedämme mitä se tarkoittaa. On aika rauhoittua. Hiljentyä kynttilänvalon äärellä. Ja muistella Kitzmiller v. Dover oikeudenkäynnin tulosta! Aivan oikein. Pian on kulunut 18 vuotta, kun oikeudessa todettiin älykkään suunnitelman idean olevan vain laiskasti naamioitua kreationismia.

Tuon K18 muistopäivän kunniaksi tein hieman nuuhkimista ID-teorian nykytilan suuntaan. Kuinka rajua ja innokasta tutkimustyötä informaatiotieteet, biokemialliset prosessit, paleontologia ja mikrobiologia ovat saaneet työpöydilleen älykkään suunnitelman idean avulla? Varmasti kulunut vuosi 2023 on ollut pelkkää löydösten paraatia, vilkasta vertaisarvioitua tiedejulkaisua ja homehtuneiden darwinismin tukipilarian sahaamista pylväs kerrallaan.

 Intelligent design – teorian suomalainen portaali on se cool ja hip sekä pop paikka kaikille kolmelle kotimaiselle ID-teoreetikolle. Oi ei! Ei ollenkaan lupaava alku etsintäreissulleni. Sivun tuorein teksti on vuodelta 2017, ja sekin käsittelee eksoplaneettoja.

Taival jatkuu kohti ID-teoriorisoinnin päämajaa. Discovery Institute on se laitos, joka aloitti tämän poikkitieteellisen vallankumouksen. Ja se on vieläkin pystyssä. Heillä on varmasti tarjolla ajankohtainen lista uusimmista älykkään suunnitelman ideaa soveltavista tieteellisistä tutkimuksista. Peer-reviewed articles supporting intelligent design näyttäisi erittäin arvostetulta listalta. Esillä oleva lista parhaista papereista ei kuitenkaan näytä sisältävään mitään tänä vuonna julkaistua paperia. Tuorein läpyskä on nimittäin vuodelta 2013: The “Wow! signal” of the terrestrial genetic code.

Onneksi Disco-väki osasi opastaa sivullaan kohti niitä IDeistien omia ID-julkaisuja, joissa keskitytään älykkään suunnitelman teoriaan. IDeistit perustivat tällaisia julkaisuja, jotta katalien ja kateellisten darwinistien tyrannian alaisuudessa toimivat tieteelliset julkaisut eivät pääsisi sensuroimaan heitä.

Biologic Institute on paikka jonne vanha tuttumme professori Matti Leisola on kirjoitellut ahkerasti. Pahus sentää. Tuoreimmat julkaistut paperit ovat vuodelta 2014. Onko Matti jäänyt kokonaan eläkkeelle tutkimustyöstä eikä tilalle ole ilmes... suunniteltu uutta suomalaista IDeistiä?

Bio-Complexity on suurin ja paras näistä julkaisuista. YES! Heillä on oikeasti kokoelma kaikista tänä vuonna julkaistuista ID-tutkimuksista. Niitä on kaksi.

Fitness Decline Over Long-Term Evolution of a Small Population of Asexual Computational Organisms

Mielenkiintoinen paperi jossa jatketaan Stylus-ohjelmalla tehtyä kiinalaisten kirjainmerkkien perusteella arvioitua keinotekoisten geenien toiminnallisuutta. Tai jotain sinnepäin. Paperin jujuna on todeta, että ohjelman edetessä tuo keinotekoinen geneettinen toiminallisuus rapistuu, joten informaatiota vain katoaa. Eli geneettinen informaatio voi vain kadota mutaatioiden kerääntyessä. Ellei jostain ilmesty älykäs kirjoittaja kirjoittamaan uutta informaatiota.

Toinen paperi liittyy enemmän biologiaan ja evoluutioteoriaan.

AminoGraph Analysis of the Auditory Protein Prestin From Bats and Whales Reveals a Dependency-Graph Signal That Is Missed by the Standard Convergence Model

Lajien yhteisen polveutumisen haastamisessa vertailtiin valaiden ja lepakkojen kaikuluotaamiseen liittyviä geenejä. Varmasti kiinnostavaa luettavaa kaikille konvergenttisen evoluution ystäville. 

Ja siinä oli koko vuoden saldo. En löytänyt enempää ajankohtaista tutkimusmateriaalia älykkään suunnittelun suunnalta. Näyttäisi siltä ettei se William Dembskin lupaama tieteellinen vallankumous ole vieläkään toteutunut.

Mielenkiintoisinta tekstiä IDeisteiltä irtosi Discovery Instituten uusimmassa uutiskirjeessään, jota minä olen tietenkin tilannut useamman vuoden ajan. Siinä kaiken mainospuheen ja lahjoitusten kerjäämisen ohella mainittiin tämän hetken tunnetuin ja suosituin darwinismin edistäjä Yhdysvalloissa. Tuo nimi on tietenkin Youtube-kanava "Professor Dave". Kuka?

The most prominent proponent of Darwinism in America right now calls himself “Professor Dave.” He isn’t actually a professor, and he doesn’t have a PhD in a science or any other discipline. He makes his money from YouTube videos, and most of his arguments consist of four-letter words.

What does it say when America’s most prominent defender of Darwin is someone like THAT?

I think it says the future belongs to intelligent design.

Kuulostaa erittäin ala-arvoiselta äijältä. Käyttää vain lyhyitä sanoja eikä edes pätevää koulutusta! Oman kokemukseni mukaan IDeistit kuitenkin valehtelevat ja vääristelevät hurjasti totuutta. Eikä uutiskirje sisältänyt linkkiä tuon kanavan luokse. Ensimmäinen huolestumisen arvoinen merkki. Päätin käyttää useamman tunnin kuunnellen läpi Professor Dave kanavan sisältämää ID-kritiikkiä. Aivan kuten arvelinkin. Disco-väki ei kuvaillut pätevällä tavalla sitä miten Youtube-kanava kritisoi IDeistejä. 

Exposing Discovery Institute jaksoja on seitsemän kappaletta. Ensimmäisen, toisen ja kolmannen jakson jälkeen uskallan väittää, että videot ovat parempia kuin hyviä. Casey Luskin, Stephen Meyer ja Michael Behe saavat juuri sellaiset vastineet, jotka ovat viihdyttäviä JA opettavaisia. Kuin pikakelauksia kaikesta siitä mihin itse käytin elämästäni- hetkinen kun lasken sormillani - noin 20 vuotta. Eivät ne vuodet onneksi olleet aivan turhia. Evoluutiokritiikkin tutustuessa oppii paljon oikeasta tieteestä ja tutkimuksesta. Professor Dave Explains kanava on juuri sellainen infopläjäys jota voin suositella.


27.11.23

Talvisodan henki

 Olipa kerra Moskova. Moskovasta käsin esitettiin hurjia vaatimuksia ja naapurivaltion aluiden valtaamista. Ei kun siis, liittämistä Venäjään. Sitä varten kasattiin hurja sotajoukko, jonka suunniteltiin valtaavan kiristyksen kohteena oleva naapurimaa vain muutamassa viikossa. Olihan kyseinen maa kahtiajakautunut ja halukas liittymään Moskovan vallan alaisuuteen. Mutta voih! Hyökkäyksen alettua selvisikin, että vastassa oli puolustajia jotka eivät helpolla antaudu. Koko maailma näytti olevan pienemmän altavastaajan puolella. Moskovan toimet tuomittiin kansainvälisesti. 

Nämä sanat vaikuttavat kovin tutuilta niin historian kuin nykypäivän menossa. 

Aivan kuin historia toistelisi samaa filmirullaa. Suomen kokema talvisota ja Ukrainan kokeman invaasion alkusoinnut ovat lähes samasta käsikirjoituksesta poimittuja. Päätin lukaista läpi Ahto Sammon kirjoittaman Talvisodan henki, mielialoja Suomessa talvella 1939-1940 kirjan vuodelta 1989. Suomen Sotatieteellisen Seuran julkaisu kertoo miten suomalaiset ja muu maailma kommentoivat Neuvostoliiton ja pienen naapurinsa välistä sotaa.

Materiaalia on poimittu sanoma- ja puoluelehdistä sekä Maan Turvan tarkkailuraportteja. Näillä seurattiin miten kansalaiset puhuivat ja purkivat tuntojaan sotatilanteesta, hallituksen toimista ja omasta taistelutahdostaan. Se kuuluisa talvisodan henki kun ei ollut mikään itsestäänselvyys ennen talvisotaa. Maassa oli vielä sosiaalidemokraatteja ja kommunisteja, joiden sympatiat neuvostovaltojen aatteille olivat hyvin tiedoissa. Varsinaisen hyökkäyksen alettua vain pesunkestävät kommunistit jäivät toiveikkaina odottamaan Neuvostoliiton voittoa, jotta Suomi vapautettaisiin työlaisten paratiisiksi. Sosiaalidemokraattien piirissä hyökkäys koettiin petokseksi, koska se oli täysin ristiriidassa sen sanoman kanssa jota he olivat itse levittäneet Suomessa. 

 Suomen kommunistisen puolueen pääsihteeri Arvo Tuominen sentään kirjoitti:

"Oli kyse kauhistuttavasta rikoksesta, jossa en voi olla mukana. Olimme suurille työläisjoikoille selittäneet, että Neuvostoliiton erottaa imperialistisista valloista juuri se, ettei se tee kansasta eikä maailman työväenluokan selän takana salaisia sopimuksia tai sotaliittoja, sen diplomatia on julkista, eikä koskaan hyökkää toisen valtion kimppuun, sen politiikka on rauhan politiikkaa, joka tuomitsee sodan hirvittävänä rikoksena. Kuinka nyt voisimme olla mukana tässä rikollisessa toiminnassa, kuinka voisimme katsoa työläisiä silmiin tuntematta itseämme roistoiksi, koska olemme päinvaista opettaneet."

Samat teemat toistuvat myös nykyään, kun Venäjän kannattajat täällä Suomessa väittävät ihan vakavalla naamalla Venäjän olevan anti-imperialistinen voima. Tällainen anti-imperialistinen sanoma onkin aina ollut suosittua imperialistien propagandassa.

Petosta oli palopuheissa myös poliittisen spektrin toisella laidalla. Saksan ja Neuvostoliiton tekemä Molotov-Ribbentrop sopimus ei ollut vielä muiden tiedossa, mutta sen seuraukset olivat kaikkien nähtävissä. Puola oli selkeästi jaettu kahtia Aatun ja Stalinin yhteisymmärryksessä. Baltian maat miehitettiin Puna-armeijalla ilman Saksan vastalauseita. Saksa veti virkailijoidaan pois Suomesta juuri ennen talvisotaa, kun Stalin aloitti kiristystoimet aluevaatimuksillaan. Suomalaiset tiesivät, että Saksa oli jollakin tapaa sopinut jättävänsä Suomen Neuvostoliiton tarjottimelle. Tämä petos oli karvasta nieltävää Isänmaalliselle kansanliikkeelle, joka kovimpana antikommunistisena voimana (Suur-Suomi haaveidensa ohella) oli puhunut Saksan auttavan tällaisissa teoissa. Mutta eipäs auttanut.

Suomen armeijan tilanne oli kaikkea muuta kuin loistava. Kalusto oli vanhaa. Sitä oli liian vähän. Leningradin armeijapiirillä modernimpaa ja voimakkaampaa kalustoa ilma- ja panssarivoimissaan. Suomi olisi alimitoitettu kaikilla osa-alueilla vastustajaansa verrattuna. Mannerheimin ja muiden kenraalien kirjoitukset ja yksityisiksi tarkoitetut puheet tekivät tilanteen selväksi. Suomen puolustusvoimat eivät välttämättä kestäisi kovin pitkään.

Sotapropagandassaan Neuvostoliitto ei millään hallinnut tehokkaan sanoman muokkaamista. Suomalaisille kerrottiin itärajan suunnalta radio-ohjelmissa, etteivät Neuvostoliiton pommittajat pommita siviilikohteita. Mikä oli aikamoinen yllätys kaikille niille kaupungeille, joita Neuvostoliiton pommittajat pommittivat. Tällainen valehtelu aiheutti katkeruutta ja vihaa niille, jotka olivat juuri haudanneet pommituksissa kuolleita läheisiään. Siksi Neuvostoliiton propagandalta putosi heti kättelyssä uskottavuus. Kun he hehkuttivat vallanneensa Suursaaret ja löytäneensä sieltä karmeita todisteita suomalaisten sotilaiden raakuuksista saaren asukkaita kohtaan, niin ohjelman kuulijat saivat rempsakkaat naurut. Saaret oli ihan julkisesti evakuoitu jo lokakuussa. Neuvostojoukkojen julistama urhoollinen taistelu Suursaaren vapauttamiseksi oli myös komediaa suomalaisten torppien parissa, sillä saarta ei oltu ollenkaan puolustettu. Sääliksi kävi enemmän niitä lokkia ja jäniksiä, jotka olivat joutuneet maihinnousua edeltävien pommitusten kohteiksi. Näitä lukemattomia räikeän selkeitä valheita suomalainen vastapropaganda hyödynsi hanakasti.

Rohkenen väittää, että samanlainen propagandasota on käynnissä Ukrainan ja Venäjän välillä.

Tiedonvälityksessä Suomen hallituksella oli opeteltavaa. Operatiivisten periaatteiden takia ei aluksi annettu mitään tiedotusta rintamatilanteesta. Tämä jätti pelikentän täysin neuvostopropagandan pelattavaksi. Kansalaiset kuuntelivat mieluummin edes "ryssän ratioo" kuin hiljaisuutta. Moskovan tiedonannot sodan tilanteesta olivat tietenkin täysin ylimitoitettuja Puna-armeijan saavutuksista. Varsinkin kerrottiin tilanteen olevan niin kamala puolustajien joukoille, ettei Suomi siksi uskalla kertoa tilanteesta kansalaisilleen. Tiedotuksen puuttellisuus aiheutti levottomuutta. Oliko tässä hävitty jo ensimmäisen viikon aikana? Siksi aloitettiin tilannekatsausten antaminen. Niissä ei tarvinnut mennä yksityiskohtiin. Riitti kun vain kerrottiin rintaman kestävän. Joulukuun 10. päivä Maan Turvan raporteissa vihdoinkin huomattiin kansalaisten rohkeuden palanneen, kun päämajan tiedotukset olivat säännöllisiä.

Diplomaattinen venkoilu näyttää kovin tutulta myös menneisyyden ja nykypäivän välillä. Kansainliiton kokouksessa Genevessä Neuvostoliitto kieltäytyi osallistumista talvisotaa käsittelevään tilaisuuteen, sillä Neuvostoliitto ei kuulemma edes ollut missään sodassa Suomen kanssa. Olihan Stalinilla paras mahdollinen suhde Suomen kansanvaltaiseen tasavaltaan Terijoella, joten Kansainliiton tuomitsevat puheet olivat täysin turhia. Tämä johti Neuvostoliiton potkimiseen pois liitosta. Kansainvälisellä rintamalla Suomella oli selkeä kannatus. Se ei vain tahtonut muodostua konkreettisesti aseina ja varusteina. Kansalaisten puheissa pitkin sotaa tiedostettiin, että käytännössä Suomi taisteli yksin. 

Puna-armeijan paraatimarssit ennen hyökkäystä olivat olleet myös suomalaisten nähtävissä. Valtavan armeijan suorituskykyä pelättiin ihan syystä. Mutta sen todellinen kyky suorittaa isoja operaatioita osoittautui lumoukseksi. Illuusio murtui ensimmäisten viikkojen aikana. Aloituksessa käytetyt tykistöasemat eivät edenneet syvemmälle. Vaikka kaikki Pietarin sairaalat olivat täyttyneet haavoittuneista sotilaista. Neuvostoliiton hyökkäyssota ei ollut sellainen tuho kuin Suomi oli pahimmissa peloissaan olettanut. Siksi joulukuun puolivälissä lehdistössä keskusteltiin romahtaisiko punakone, jos Suomi jaksaisi tarpeeksi sinnikkäästi panna hanttiin. Pieni toivon kipinä siinsi horisontissa. Eihän tällainen järjettömyys voisi jatkua pitkään.

Suomen epäonneksi venäläiset saivat rivinsä kuntoon huonon aloituksensa jälkeen.

 Talvisodan loppupuolella viha Saksaa kohtaan nousi. Englannin ja Ranskan julkinen puhe joukkojen lähettämisestä Skandinaviaan tuomittiin Kolmannessa valtakunnassa. Mikä Suomen näkökulmasta oli Suomeen tuotavan avun kieltämistä. Saksalaisissa lehdissä kirjoitettiin Suomeen vietävän aseavun vain "laajentavan sotaa" katalana vehkeilynä. Kaikki aikaisemmin myönteisesti Saksaan suhtautuvat sanomalehdet kirjoittivat nyt kaikkea muuta kuin mairittelevaa sanomaa Aatun maasta.

Toinen selkeä muutos tapahtui Yhdysvaltoja kohtaan. Paljastui, että Venäjän maaperälle saapui aseapua Setä Samulin tehtaista. Aseapua oli myyty 33 miljoonan dollarin arvosta Neuvostoliitolle. Suomeen Amerikasta oli saapunut vapaaehtoisten lahjoittamia roposia. Katkeroituminen vieraiden valtioiden puutteelliseen apuun, vaikka ensin oli julistettu Suomen olevan oikeudellisuuden puolella suurta vääryyttä vastaan, oli ymmärrettävää. Suomi ymmärsi, että tästä oli selviydyttävä yksin. Hammasta purren, vaikka läpi harmaan kiven -mentaliteetti vain vahvistui kansakunnanssa.

Suomalaisten keskustelu siirtoväen kohtelusta muuttui hurjaksi. Siirtoväen huollon keskuksen johtajana toiminut sisäministeri Urho Kekkonen luki läpi kaikki ne valitukset joita Karjalasta saapuneet kirjoittivat. Hän joutui ärähtämään ja puhui häpeävänsä sitä millaista kohtelua suomalaiset tekivät toisiaan kohtaan kriisin keskellä. Mitä varakkaampi tupa sitä enemmän siellä karsastettiin siirtoväkeä. Isot kartanot pidettiin mieluummin tyhjinä kuin uusien tulokkaiden asuttamina. Vähissä oloissa elävät ottivat siirtoväen paremmin vastaan. Karjalasta saapui myös oksia sukupuustani, kun äitini kantoivat sen mitä jaksoivat tullessaan Suojärveltä Hämeeseen.

Talvisodan henki kirjaa lukiessa tulee välttämättä verrattua entisiä tapahtumia nykyisyyteen. Vertaukset Ukrainan puolustussotaan tulevat pakostamin mieleen. Jatkosotaan liittyva samanlainen kirja täytyy metsästää jostain seuraavaksi lukuelämyksekseni.

23.11.23

Andrew Kaufmanin hämmästyttävä tärpätti-detox

 Virusdenialisti Andrew Kaufman pääsi melkein unohtumaan. Miehen asiantuntijuus viruksista osoittautui hieman puuttelliseksi pari vuotta sitten. Tänä vuonna Kaufman todisti olevansa vielä puutteellisemmin perillä kemiasta.

X-sovellukseen laittamassaan videossa Kaufman selittää detox-keinonsa erinomaisuutta. Jos asiak.... siis, potilas haluaa hoitavansa omaa kehoaan luonnollisilla menetelmillä, niin hänen kannattaa nielaista muutaman päivän pituisella kuurilla päivittäin muutama tippa....

Tärpättiä?

Kaufman nauttii sitä teelusikallisen verran. Tietenkin fiksuna miehenä hän liuottaa sitä kolminkertaiseen määrään sokeria. Ja sitten nielee tuon sokerin. Eihän mies nyt mikään hölmöläinen ole! Tärpättiä pitää kuulemma nauttia kohtuudella. Määrä tekee myrkyn, jne.


Luonnollisesti fiksuna miehenä Kaufmanilla on täysin validi lääketieteellinen teoria tämän detox-menetelmän toimivuudella. Sokeri toimii syöttinä kehon "parasiiteille" jotka tärpätti sitten tuhoaa. Näin kehosi voi paremmin, kun pääset eroon näistä pahoista kehveleistä kroppasi sisällä. Sillä mikäpä muu siellä kropassa voi aiheuttaa tauteja. Kaufman ei ole mikään mikrobiteorian fanittaja, joten hänelle ei tarvitse höpöttää viruksista. Viruksia kun ei ole olemassa Kaufmanin maailmassa.

Miehen kotisivulla myydään nettikursseja. Alkemistinen detoxaus ja muut vastaavat videot ovat varmasti hauskaa katseltavaa. Webinaareille kertyy hintaa vain vaivaiset 597 dollaria. 


Tuo on aivan järkyttävää rahan tuhlaamista. Ja ei, en suostu kertomaan kuinka paljon rahaa minä käytän Warhammer-miniatyyreihin vuodessa. Mutta jos ihan välttämättä haluat oppi mitä kaikkea rautakaupan litkuja voit niellä ja maksaa siitä satoja euroja, niin voit tietenkin uskoa kaikkea mitä näet internetissä.

En ole mikään asiantuntija, mutta en suosittele nielemään tärpättiä.

23.10.23

Mystiset kyvyt taottiin tatamiin Kiinassa

Huuhaan monipuolinen maailma tunkeutuu moneen harrastukseen. Yliluonnollisilta väitteiltä ei vältytä kamppailulajien parissa. Ilmiö tuntuu toistuvan samassa muodossa eri kulttuureissa. Muinaisten taistelulajien mestarit tietävät salaisuuksia, joilla he pystyvät kaatamaan hyökkääjiä ilman fyysistä kosketusta. Tai vain iskemällä tiettyihin hermoihin vartalossa. Tai hallitsemalla näkymättömiä voimia, joilla mestarit kontrolloivat jopa eläimiä. Elokuvateollisuuden toimintaelokuvat ylläpitävät tätä mielikuvaa perinteisten lajien ylivoimaisuudesta. Valitettavasti jotkut kamppailulajien harrastajat eivät aina tiedosta todellisuuden ja fiktion eroja.

Tällaisten kykyjen maine on laajaa Kiinassa. Voimia esitellään mm. murskaamalla vesimelonien sisustat rikkomatta melonien pintaa. Esitystaisteluissa mestarit pyörittelevät seuraajiaan kuin märkiä rättejä. Seuroihin saadaan lisää jäseniä, kun heille luvataan pettämättömän kamppailulajin hallintaa. Jopa vanhusten luvataan pärjäävän ryöstäjiä vastaan. Vaikka hyökkääjät olisivat nuorempia ja isompia kuin vanhus.

Kiinalaisessa kulttuurissa on monia versioita kamppailulajeista. Useimmille ne ovat tapoja terveyden ylläpitämiseksi. Kulttuurissa on myös laajasti hyväksytty, että kamppailulajien mestareilla voi olla erikoisia kykyjä. Mytologia tällaisista mestareista on elänyt niin fiktiokirjallisuudessa kuin kansantaruissa. Tarustossa yksi jos toinenkin taitava sotilas taistelee tiensä läpi satojen vihollisten läpi.

Samoin maan menneisyys kungfun syntypaikkana on ahkerasti käytössä turismin vetonaulana. Shaolin-luostarin taistelevat munkit toimivat Kiinan kulttuurilähettiläinä. Lisenssoituja Shaolinkouluja on perustettu yli 50 maahan.

Jopa Kiinan presidentti Xi nosti pinnalle perinteiset kamppailulajit. Jinpingin määräyksestä kansallisidentiteetin vahvistamiseen osallistuttiin kungfun kulttuuriperinteiden muistelulla. Se oli hänen mielestään sopiva reaktio Hong Kongin ja muiden alueiden eripuraisuuteen. Kiinalaisen kulttuurin ehostamisen aloitettiin monella rintamalla. Urheilun, taiteen, arkkitehtuurin ja teollisuuden merkkipaalut olivat näyttävästi esillä valtion tuottamissa kulttuuritilaisuuksissa. Niihin lukeutui myös vanhojen kiinalaisten taistelulajien nostaminen kansallismielisten ohjelmien kautta. Vuosisatoja vanhat perinteet esitettiin muita kulttuureja viisaampina. Itsepuolustuslajien ylivoimaisuutta ei edes tarvinnut epäillä, jos vastassa oli moderneja länsimaisia lajeja.

Jinping on itsekin halunnut esiintyä valokuvissa Guo Jing fiktiosankarin inspiroimissa poseerauksissa jousen ja nuolien kera. Assosiaatio rehelliseen, uskolliseen ja korruptionvastaiseen taistelijaan oli viisas PR-tempaus. Tämän takia kansallismielisten taistelujajien mestareiden kritisoiminen muuttui riskialttiiksi toiminnaksi. Kyseenalaistamalla muinaisten taitojen mestareita, kyseenalaistettiin kiinalaisen kulttuurin asema.

Myös internetin aikakaudella tällaisista yliluonnollisista kyvyistä levitetään materiaalia. Jotkut seurat pyrkivät hankkimaan lisää seuraajia mainostamalla liioitelluilla voimilla. Voimilla jotka olivat kaikkien halukkaiden saatavilla. Sopivaan kurssihintaan. Tällaiset seurat hyödyntävät tunnetuimpien vanhojen lajien mainetta.

Gurut ja mestarit mainostavat hallitsevansa huimia kykyjä. Heidän oppejaan seuraamalla opitaan taistelemaan itseään suurempia ja vahvempia vastaan. Salaiset painepistetekniikat saavat isotkin korstot lamaantumaan vain muutamalla taktisella ja tarkalla hermopisteisiin kohdistuvilla iskuilla. Jotkut mestarit kehuvat hallitsevansa mystisiä voimia. Kyyhkyset pysyvät heidän käsivarsillaan vaikka he heiluttavat käsiään. Kimppuun käyviä taistelijoita kaadetaan ilman fyysistä kontaktia. Tai vain kevyiltä näyttävillä työnnöillä. Jokaisen mestarin opettamat taistelulajit ovat tietenkin myös sopivia vanhuksille. Ja heidän oppimansa liikkeet riittävät taltuttamaan kaikki mahdolliset ryöstäjät.

Valitettavasti ja onneksi näitä kykyjä pääsee testaamaan vain pahimmissa tilanteissa. Virallisesti kamppailulajien vertailu on vaikeaa. Ottelijan fyysinen kunto ja taidot ratkaisevat enemmän kuin erilaisten oppien mahdollinen paremmuus. Siksi otteluissa voidaan testata helpommin niitä mahtipontisimpia väitteitä kamppailulajien mestareilta.

Tällaisia tilanteita tapahtuu kun vapaaottelija ottaa yhteen uskomattomia väitteitä esittäneiden mestareiden kanssa.

Vapaaottelu modernina kamppailulajina alkoi 1990-luvulta. Se on yhdistelmä useiden eri lajien tekniikoita. Laji on suosittu ympäri maailmaa. Paitsi Kiinassa. Vapaaottelu on moderni ja ulkopuolinen vaihtoehto kiinalaisille kamppailulajeille. Rajoituksia on vähemmän. Tekniikoissa ei välitetä perinteistä tai arvostuksesta. Vain tehokkaiksi ja toimiviksi osoitetut tekniikat pysyvät käytössä. Kiellettyä on vain pureminen, silmiin iskeminen, sormilukot, hiuksista vetäminen sekä potkut nivusiin. Tämä on täysin erilaista verrattuna mm. kiinalaisiin kamppailulajeihin, joissa liikkeet on määrätty ja rajoitettu erittäin tarkasti.

Kiinalaisen vapaaottelun pioneereihin kuuluu Xu Xiaodong. Hän on 40-vuotias vapaaottelua itseopiskellut mies. Nuoruudessaan Xu treenasi kiinalaisen armeijan käyttämää potkunyrkeilyä. Xu aloitti vapaaottelun harjoittelun vuonna 2001.

Koko uransa aikana hän näki paljon alalla olevaa huuhaata. Uusia jäseniä houkuteltiin seuroihin huijauksilla ja liioitelluilla lupauksilla. Keskustelupalstoilla itseään mestareiksi kutsuvat miehet kertoivat toinen toistaan uskomattomista kyvyistään. Xu alkoi vaatia heiltä todisteita. Yksi näistä oli taiji-mestari Wei Lei, joka puolistu sitkeästi kiinalaisten lajien ylivoimaisuutta. Hänen mukaansa kamppailijoiden erot iässä ja painossa ei merkitsisi yhtä paljon, kuin käytettyjen tekniikoiden erot. Wei myös väitti, että taiji ei ole pelkästään terveyttä ja kuntoa edistävä harjoittelulaji, vaan tarvittaessa ihan oikea taistelun muoto. Moni taiji-harrastaja olisi hänen kanssaan erimieltä. Internetistä kiistat siirtyivät tatamille vuonna 2017, kun Wei suostui otteluun Xun kanssa yleisön edessä.

Taiji-mestari Wei Lei tyrmättiin kuudessa sekunnissa.

Tuloksen jälkeen useat kommentoijat eivät pitäneet Leitä aitona mestarina. Tällöin Xu ei oikeasti testannut taitojaan aidon kiinalaisen kamppailulajin kanssa. Nyt myös useampi taiji-mestari oli avoimesti muistuttamassa, ettei taiji ole tarkoitettu käytettyväksi taistelussa.

Myös Wing Tsun itsepuolustuslajin mestari Lu Gang osallistui kiistaan. Legendaarisen Yip Manin opetuksia hyödyntävä Lu kehui olevansa painepistetekniikan hallitsija. Vain muutamalla tarkalla hermoihin kohdistuvalla iskulla hän pystyisi lamaannuttamaan hyökkääjät. Xun ja Lun kaksintaistelu tapahtui 2019. Painepistekekniikka ei toiminut. Lu tyrmäiin alle minuutissa.

Useampi samalla tavalla itsevarma kamppailija suostui Xun haasteeseen. Kaikkia heistä yhdisti puheet huimista kyvyistään ja perinteisen tekniikan ylivoimasta. Kukaan heistä ei onnistunut tyrmäämään Xuta.

Xu ei edes ole vapaaottelun huippunimiä. Ja se on haasteiden idea. Osallistujan ei tarvitse olla edes huipputasoa peitotakseen voittamattomien liikkeiden ja salattujen tekniikoiden mestareita.

Xun kommentit perinteisten lajien heikkouksista verrattuna vapaaotteluun eivät jääneet huomaamatta. Kiinalaisten kamppailulajien yhteisössä enemmistö piti miehen puheita solvauksina. Ylimielisenä puheena joka loukkaa vanhempien miesten arvovaltaa kansalaisten silmissä.

Perinteiden päälle tallomisella oli seuraamuksia. Xu joutui ongelmiin Kiinan hallinnon kanssa. Ei varsinaisesti pidätysten muodossa. Vaan epäsuorasti sosiaalisen luottoluokitusjärjestelmän sisällä. Matkustaminen Kiinan sisällä tehtiin vaikeaksi. Luotijunilla matkustaminen ei onnistu, jos kansalaisen luokitus putoaa liian alhaiselle tasolle. Xu joutuu matkustamaan pitkiä matkoja linja-autoilla tai lähijunilla. Moninkertaisesti enemmän aikaa vaativilla reissuilla tehtiin eri haasteotteluihin osallistuminen joskus jopa mahdottomaksi Xulle. Kiinan internetverkon hakukoneissa ei enää löydy Xun kirjoituksia tai videoita. Myös mikrobloggaussivusto Weibo lopetti Xun tilin. Se oli tärkeä tienesti miehelle, joka yrittää elättää perhettään.

Xun saama julkisuus on tuonut onneksi esiin muita ääniä, jotka ovat valmiina kritisoimaan kungfuun liitettyjä huuhaa-väitteitä. Muut kiinalaiset vapaaottelijat ovat alkaneet esittämään samanlaisia haasteita. Yhä useampi uskaltaa avoimesti sanoa, että vanhemmat kiinalaiset kamppailulajit sopivat enimmäkseen johonkin muuhuin kuin oikeasti aggressiiviseen sparraukseen.

Kuluvan vuoden toukokuussa järjestettiin haasteottelu taiji-mestari Ma Baoguon ja vapaaottelija Wang Qingmingin välillä. 69-vuotias Ma oli aikaisemmin haastanut Xun samanlaiseen otteluun kesäkuussa 2017. Vain muutama viikko aikaisemmin Xu oli tyrmännyt Lei Wein. Viime hetkillä Ma kuitenkin soitti poliisit paikalle perumaan ottelun. Samoin taiji-mestari oli useasti uhonnut haastatteluissa, että peittoaisi vapaaotteluorganisaatio UFC:n höyhensarjan kiinalaisen mestarin. Nerokkaana mainostempauksena Ma oli palkannut vapaaottelija Peter Irvingin osallistumaan muutaman minuutin pituiseen näytösotteluun, jossa Irving selkeästi toimi vain harjoitusvastustaja. Näin Ma sai luotua mainetta arvostettuna taistelija.

Ma julisti puolustavansa perinteisten kiinalaisten kamppailulajien kunniaa. Tällä kertaa ennen ottelua tuomari vetosi taiji-mestariin, jotta hän osoittaisi armoa 50-vuotiaalle vastustajalleen. Olihan vastustaja vasta harrastelija vapaaottelun parissa. Taiji-mestari ilmoitti juuri ennen ottelun aloittamista, että pelkäsi iskujensa satuttavan vapaaottelijaa.

Ottelu päättyi lyhyeen, sillä Wang tyrmäsi taiji-mestarin 30 sekunnissa.

Vastaavia otteluita on tulossa lisää tämän vuoden aikana. Ehkä jatkossa erilaiset lajit löytävät omat pelikenttänsä, jotta vastaavia tekniikoiden testauksia ei enää tarvitse tehdä. Se edellyttää muutosta kiinalaisessa kulttuurissa. Kuntoilun ja kamppailun erot on tiedostettava paremmin.

Julkaistu ensimmäisen kerran Skeptikko 2020-2 lehdessä.

7.10.23

CIA ja maailmanlopun kirjan julkaiseminen

CIA julkaisee säännöllisesti tutkintamateriaaleja, jos niistä on erikseen tehty tietojen luovutuspyyntöjä. Viranomaiset penkovat arkistokaappejaan läpi, skannaavat papereita ja laittavat kaikki tiedot koko maailman katseltavaksi CIA:n viralliselle verkkosivulle. Prosessi itsessään ei ole mitenkään mullistavaa. Keskustiedusteluvirastolla on kuitenkin valtava salailun maine, joten näitä julkaistuja materiaaleja selataan läpi suurella mielenkiinnolla. Aina silloin tällöin joku dokumentti herättää ihmettelyä. Näytti nimittäin siltä, että CIA julkaisi vahingossa ihmiskunnan maailmanlopun ennustavan kirjan.

The Adam and Eve Story kirja ei ole tavallinen kokouspalaverien muistiinpano tai tiedusteluraportti. Se näyttää kertovan yksityiskohtaisen, lähes tieteellisen, kuvauksen siitä miten planeetallamme tapahtuu lähes raamatulliset mullistukset.

Youtube-kanava TheWhy Files esitteli tätä CIA:n hämmästyttävää maailmanlopun ennustavaa kirjaa tammikuussa 2023. Video on tähän asti kerännyt yli 17 miljoonaa katselukertaa. Moni muu napa-alueiden vaeltamisesta ja maailmanlopuista kiinnostunut kanava ihmetteli samaa kirjaa. Myös suosittu Joe Rogan Experience podcast-käsitteli aihetta ja The Adam and Eve Story sai lisää julkisuutta. Tästä seurasi hyökyaalto TikTok videoita, joissa toisteltiin lyhyemmässä muodossa sitä samaa mitä isommat kanavat olivat kertoneet.

CIA ei sensuroisi kirjaa tuolla tavalla, jos ei sisältäisi jotakin tärkeää.

Kuulijoille esitellään melko samanlainen tarina. 1960-luvulla eräs tunnettu tiedemies julkaisi kirjan, joka voisi vaikuttaa koko ihmiskuntaan. CIA kuitenkin luokitteli kirjan salaiseksi ennen kuin kukaan pääsi lukemaan sitä. Vasta muutama vuosi sitten tämä mullistava opus saatiin vihdoinkin julkiseksi. Ja ihmiskunta pääsee perehtymään tulevan luonnonmullistuksen tuhoihin.

Tulevaa maailmanloppua kuvaillaan dramaattisin sanankääntein. Nykyinen sivilisaatiomme tulee katoamaan kun mannerlaatat ja napa-alueet vaihtavat ripeästi paikkoja. Chan Thomas kertoo lukijoilleen, että kaikki tuo mannerlaattojen tuho tapahtuu yhden vuorokauden aikana. Magneettisten napojen vaihtumisen sijasta planeetta on hetken paikallaan. Ilmavirrat ja meret jatkavat liikettään maanpinnasta välittämässä. Siksi myrskytuulet ovat tarpeeksi vahvoja pyyhkimään kokonaisia kaupunkeja matalaksi. Tsunamit ovat kerrostalojen korkuisia. Tällaisen järeämmän napasiirtymän seurauksena ihmiskunnan mahdolliset selviytyjät joutuvat elämään uudella kivikauden aikakaudella.

Tarinassa unohdetaan kuitenkin kertoa muutamia faktoja. The Adam and Eve Story kirjoitti Chan Thomas. Kirjan ensipainos julkaistiin 1963. Siitä on tehty ainakin kolme painosta. CIA:n sivuilla on skannaukset vuoden 1965 painoksesta. Se sisältää vain 45 sivua. Omakustanteena tehty kirja oli aina halukkaiden ostettavissa. Se ei vain ollut mikään myyntimenestys.

Toisin kuin salaliittoteorioita rakentaneet olivat väittäneet CIA ei sensuroinut tai salannut kirjaa. CIA:n siivoama julkaisu tarkoitti kirjan kanteen tehdyn omistuskirjoituksen peittämistä. Emme tiedä kenelle kyseinen kappale on annettu lahjaksi ja kuka sen antoi lahjaksi. Tiedämme vain sen, että jossain CIA:n tutkinnassa on otettu haltuun todisteeksi jonkun henkilön omistava kirja. Joka sattui olemaan Chan Thomasin kirjoittama.

Thomasin kirja ei sisällä mitään mitä ei osattaisi teorisoida tai tarkastella hänen väitteistaan riippumattomalla tavalla. Jos kirjan sisältämät väitteet edeltävistä samanlaisista tuhoista pitäisivät paikkansa, olisivat niin valtavien mullistusten jäljet geologien löydettävissä. Magneettisten napojen liikkeistä on jälkiä. Tutkijat eivät löydä sellaisia katastrofaalisia jälkiä, joita kirjassa väitetään tapahtuneen planeetan historiassa. Thomas tekee useita hurjia väitteitä, mutta ei esitä niille mitään viitteitä tai perusteluja. Kovin moni voi luulla, että Thomasin kirjoitus on salattu sen tieteellisen tiedon takia. Kuitenkin sen sivuilla on runsaasti mainintoja Aatamista ja Eevasta, koska Thomas tulkitsee Raamatun tapahtumia omalla tavallaan. Paratiisin tulinen miekki tarkoittaakin maanjäristyksiä ja laavapurkauksia. Paratiisin hedelmäpuu kuvaa alkumannerta, joka jakautui ja josta ihmiskunta lähti liikkeelle. Tämän tietäminen edellyttää kirjan lukemista. Useimmat videoita kuunnelleet eivät välttämättä jaksa tehdä sellaista urakkaa.

Kirjasta tehtyjen villien videoiden suosion perusteella moni ihminen voi oikeasti pelätä tällaista tulevaa tuhoa. Olisipa heillä tarpeeksi voimia ja uteliaisuutta selvittää kuinka huonosti tuota 69-luvulla ennustettua tuhoa on perusteltu.

 

Julkaistu Skeptikko 2023-3-lehdessä.

5.10.23

Lokakuun 4. eli suuri Tapahtuma tapahtui tai sitten ei tapahtunut

Viime viikkoina TikTokin ja Twitter/X:n hörhöisimmissä piireissä supistiin varoittelevaan sävyyn. Kalenterissa lähestyvä lokakuun 4. päivä on erittäin merkittävä päiväys. Tuolloin tapahtuu jotakin suurta. Jotakin vaarallista. Jotakin joka liittyy koronarokotteisiin, auringonpurkauksiin, salaisen maailmanhallituksen temppuihin ja sekä että joihinkin muihin epäilyttäviin ilmiöihin.

Yhdysvaltain hätätilavirasto FEMA suorittaa testikäytön varoitusjärjestelmälleen. USA:n kansalaiset saavat matkapuhelimiinsa tekstiviestin. Samoin radio ja televisio saavat 30 minuutin pituisen signaalin. Se ei ole ensimmäinen kerta, kun FEMA testaa järjestelmän toimivuutta. Mutta tällä kertaa siihen valmistaudutaan stressipitoisesti salaliittoteorioihin uskovien parissa.

Hörhösomessa levitellään videota, jossa tohtori Lee Merritt varoittelee tuona päivänä, tai siitä eteenpäin lähitulevaisuudessa, tapahtuvan jotakin vaarallista. Eikä Merritt ollut ainoa, joka esitteli tällaisia varoituksia. Löydät niitä pitkin poikin vaihtoehtopiirien materiaaleista.Matkapuhelimet toimivat langattomien verkkojen kautta, jotka saavat signaalinsa tukiasemien kautta. Tukiasemat... SÄTEILEVÄT! Tämä säteily laukaisee sydänkohtauksia, kun koronarokotteista tartutettu salainen proteiini/nanopartikkeli aktivoituu tuon säteilyn takia. Tai 5G-tornien takia. Tai mahdollisesti jotain muuta terveydelle haitallista tulee tapahtumaan.

Siksi jotkut aikovat suojautua FEMA-signaalilta. He sulkevat puhelimensa, radionsa, televisionsa ja mikroaaltouuninsa. 

Skenaario on kuin Kingsman elokuvasta puhelinsignaali. Tai vähemmän tunnetussa CELL-elokuvassa. Siinä äänisignaali muuttaa ihmisiä väkivaltaisiksi ja ryhmämielen hallitsemaksi.

Eli huomenna lokakuun viidentenä päivänä voimme vihdoinkin huokaista helpostuksesta. Silloin jännitys on päättynyt. Aivan kuten se päättyi, kun sotaharjoitus Jade Helm15 vuonna 2015 oli vallankaappaus Yhdysvalloissa. Tai siis ei ollut. Tai kun sikainfluenssarokotusten varjolla väkeä vietiin joukkosurmattavaksi FEMA-keskitysleireihin. Tai siis ei viety. Tai kun vuonna 2008 avaruusolennot vihdoinkin paljastivat itsensä ihmiskunnalle. Tai siis eivät paljastaneet. Eivätkä edes ilmestyneet.

Oih miten ihania muistoja foliopipoista.

Voin vain haikalla noiden viattomimpien vuosien perään. Tuolloin nämä salaliittoteoriat eivät vielä olleen niin laajassa kierrossa kuin nykyisen sosiaalisen median aikakautena.

18.9.23

WTC torneihin ei törmännyt lentokoneita eli Totuuslaisten tekemiä väärennöksiä liikenteessä

Kulutin parisen päivää selaten salaliittoteorioissa rypeviä palstoja. Siellä altistuin materiaalille, jota en heti tunnistanut. Olisiko totuuslaisten repertuaariin sittenkin ilmestynyt jotain uutta materiaalia? Facebookissa erä nimimerkki esitteli minulle videota, jossa WTC-tornien toinen isku näyttäisi tapahtuvan ilman lentokoneen törmäystä!

Hittolainen! Ei siinä näkynyt lentokonetta.


 Matalaresoluutioinen video on tietenkin jätetty ilman mitään saatteita siitä kuka sen otti ja mistäpäin Manhattania. Ei hätää! Tietenkin tämä on vain niitä videoita, jotka on kuvattu siitä ilmansuunnasta, jostapäin katseltuna torni peittää siihen iskeytyvän lento 175 lentokoneen. Ei mitään mysteeriä tai sen ihmeellisempää.

*ylimielistä naureskelua*

Valpas skeptikko kykenee selvittämään kuvauspaikan WTC-tornien edessä olevien rakennusten perusteella. Tornien osoite vain googlemapsiin, ilmansuunta videolla olevien tornien asennosta (eteläinen torni sai tuon toisen osuman) ja se on lähempänä kameraa, ja pientä selailua rantatietä pitkin, hetkinen... Ja noin. Samat matalammat rakennukset on helppo bongata kattojensa perusteella. Luonnollisesti googlemapsissa ei enää näy romahtaneita WTC-torneja.


Mutta hetkinen! Tuolta suunnalta otettu video olisi helposti kuvannut lento 175 törmäämisen WTC-tornin eteläiseen seinään. Videolla olisi pitänyt näkyä iso matkustajalentokone liikkumassa vasemmalta oikealla, mutta sitä ei näy! Ei hyvänen aika. 

*hermostunutta kauluksen nykimistä*

Olivatko totuuslaiset sittenkin täysin oikeassa kaikki nämä vuodet? Olinko minä näsäviisasteluni sokaisema besserwisser?  Olinko vain ollut niin laiska, että en vaivautunu....

No tietenkin minä olin oikeassa. Tein vain jälleen asiat vaikeimman kautta. Olisi pitänyt laittaa googleen hakuun "WTC no plane video" ja katsoa mitä uutta sillä aiheella on ilmestynyt. Tänä vuonna oli nimittäin ilmestynyt tuo kyseinen "ei lentokonetta" video, jota totuuslaiset jakoivat ahkerasti keskenään. Reuters selittää kaiken olennaisen. Videolta on digitaalisesti poistettu se lentokone.

Vuosia aikaisemmin ilmestyi se alkuperäinen video. WPIX-TV kanavan kameramies Keith Lopez kuvasi torneja saatuaan hälytyksen saapua paikalle. Tätä videota on katseltu televisiosta tuosta traagisesta päivästä lähtien joka vuosi. 1 min 55 sekunnin kohdalla näkyy miten lento 175 törmää WTC-torniin. Youtubessa voit asettaa parhaimman resoluution päälle ja selata sitä freimi kerrallaan eteen tai taaksepäin.

 

Tämän alkuperäisen videon voi näyttää väärennöstä levittäville totuuslaisille. Tuskin saat minkäänlaista reaktoita tai vastausta sen jälkeen.

Olisihan minun pitänyt tunnistaa tuo tänä vuonna levitetty väärennös. Kyseessä on se sama video, josta vuosia sitten tehtiin väitteitä lentokoneen katoavasta siivestä. Lento 175 koneen toinen siipi kun näyttää haihtuvan pois juuri ennen torniin iskeytymistään.


 

Siltähän se näyttää. Totuuslaisten harmiksi tästä samasta lentokoneesta otettiin useampi video eri kulmista. Vuonna 2021 kävimme läpi Michael HezarKhanin ottamaa videota.  Siinä näemme miten lento 175 törmää torniin. Mutta samalla näemme miten toinen siipi on korkeammalla kuin toinen. Kaartaessaan lentokoneen ylemmäksi jäävä siipi on pohjasta auringon valaisema. Varjoon jäävä siipi on tietenkin tummempi. Keith Lopezin videolla vaaleampi siipi näyttää katoavan vaaleata taivasta vasten, mutta varjon tummentama siipi erottuu selkeästi taivasta vasten.


 Michael HezarKhanin videolla näkyy siipien kirkkauden ero.

15.9.23

Marokon mysteeri salamointi eli sähkömuuntajien salaisuudet

 Marokon tuhoisan maanjäristyksen edeltävinä hetkinä horisontissa tapahtui sinistä välkehtemistä. 8. syyskuuta tapahtunut järistys näytti tuottavan tutun ilmiön.

Twitter aka X sisältää useita tällaisia videoita juuri jyrinää edeltäviltä hetkiltä.



Iltalehti uutisoi aiheesta "outoina valoina taivaalla" vaikka itse videoissa valo on selkeästi siellä horisontissa. Sininen valo kajastuu matalalla olevien pilvien alapintaan. Lehden selitys ilmiölle on:

Useita selityksiä

Outojen valojen esiintymiselle on useita selityksiä. Erään teorian mukaan maanjäristyksiä aiheuttavien litosfäärilaattojen törmäys synnyttää sähköä, joka sitten ionisoi ilman ja aiheuttaa salaman kaltaisia ​​ilmiöitä. Joissakin maanjäristyksissä saattaa syntyä myös sähkömagneettista säteilyä, joka häiritsee radiolähetyksiä.

Skeptikoille ilmiö näyttää kovin tutulta. Meksikossa näkyi tismalleen samanlaista sykettä yössä vuonna 2021, kun Acapulcon rannikolla oli maanjäristys.

Sähkömuuntajien tuhoutuessa tapahtuu nimittäin aivan samanlainen valoshow.

11.9.23

9/11 on täällä taas mutta ei mitään uutta taivaan alla

 Syyskuun 11. koitti jälleen. 22 vuotta jatkuneet huhut, vihjailut ja valheet tuon päivän tapahtumista näyttäisivät hieman laantuneen. Aiheena WTC-tornien romahtaminen ja matkustajakoneen syöksyminen Pentagoniin eivät enää ole niin hip & pop. Salaliittoteorioita viljelevät 9/11-totuuslaiset ovat pieni vähemmistö koronapandemian ja Venäjän informaatiovaikuttamisen riehuessa suurempana digitaalisena tornadona internetissä. Viime vuosina heiltä ei ole ilmestynyt mitään merkittäviä uusia argumentteja tai vihjailuja.

Iltalehti jaksoi kierrättää vanhaa videotaan vuodelta 2015. Sen sisältämiä asiavirheitä ei ole vaivauduttu korjaamaan. Esim. Windsor Tower -hotellin tulipalosta Madridissa vuonna 2005 mainitaan esimerkkinä, joka on ongelma virallisella tarinalle. Hotelli ei romahtanut vaikka se paloi pitempään kuin WTC-tornit ja WTC7. 

"Paloi yli 20 tuntia eivätkä teräsrakenteet silti pettäneet"

Mainitsematta jätetään, että Windsor Tower -rakennus ei ollut kokonaan teräsrakenteinen. Talon teräsrakenteet romahtivat, mutta teräsbetonit jäivät pystyyn. Melko olennainen fakta, jos oikeasti haluaisi tehdä relevanttia vertailua rakennusten välillä. Madridin esimerkki kertoo nimenomaan siitä miksi teräsrakenteet pettävät tulipaloissa, mutta Iltalehden videolla se esitellään täysin päinvastaisella tavalla. Tätä samaa virhettä totuuslaiset ovat toistelleet vuodesta 2005 lähtien.


Helppo huomata kumpi jäi pystyyn: teräs vai teräsbetoni

Muuten sosiaalisessa mediassa on ollut vain pari uutista muistopäivän johdosta. Eikä niiden kommentteihin ole vyörynyt totuuslaisia samalla tavalla kuin vaikkapa kymmenen vuotta sitten. Aivan samat jutut toistuvat. Huomaan olevani niitä harvoja henkilöitä, jotka ovat jo unohtaneet enemmän 9/11-salaliittoteoriohin liittyviä asioita kuin nykyiset 9/11-salaliittoteorioita levittävät somettajat osaavat mainita.

Siksi kannattaakin tutustua siihen miten eri totuuslaiset ovat löytäneet ulos tuosta salaliittoteorioiden hökkelistä. Kuuntelemisen arvoisena esimerkkinä Brent Leen tarina. Salaliittoteoriat voivat olla erittäin koukuttavaa kamaa. Brent jäi vaan jumiin aivan toiselle puolelle aitaa kuin skeptikot.




30.8.23

Daily Mail feilaa: Covid-kuolemat

 Brittiläinen Daily Mail on tunnettu ei-niin-tarkasta uutisoinnistaan. Lehden lempinimikin on fanien parissa tuttavallisesti Daily Fail. Kaksi päivää sitten lehdessä uutisoitiin Yhdysvaltojen tuoreimpia kuolleisuuslukuja. Valitettavasti aluksi täysin perseelleen menneellä tavalla.

Toimittaja Alexa Lardierilla tapahtui pieni moka. Hän tulkitsi CDC:n tietopankista löytyviä lukuja pieleen. Lardieri luuli kuolleiden määrän tarkoittavan pelkästään Covid-tautiin kuolleiden tilastoa, jolloin pelkästään virukseen kuolleiden osuus olisi ollut n. yhden prosentin verran. 

Oikeastihan CDC:n tilasto kertoo viikottain kuolleiden määrän kaikilla kuolinsyillä. Tästä kokonaisuudesta Covid-tautiin kuolleita oli tuoreimman viikon kohdalla vain about yhden prosentin (eli 1,7 %) verran. Mutta CDC:n tilastossa prosenttiosuus lasketaan kaikista tuolla aikavälillä kuolleista. Ja siksi prosentti on niin pieni. Eikä siis niin, että Covid-tautiin kuolleista vain prosentin verran olisi kuollut viruksen takia. 

Lardieri huomasi virheensä, mutta vasta uutisen julkaisun jälkeen. Korjaus on jutun lopussa:

An earlier version of this article claimed 99 percent of Covid deaths in the past week were not primarily caused by the virus. In fact, a footnote at the bottom of the CDC's Covid data tracker explains the percentage of all reported deaths attributed as Covid-19 is calculated based on the number of deaths from all causes. We have amended the article to reflect this. 

Googlen välimuistissa on alkuperäinen otsikko: 99% of 'Covid deaths' not primarily caused by the virus, CDC data shows 

Tällaista kuvakaappausta jaetaan sosiaalisessa mediassa.

Virhe on helppo tehdä, jos aivoissa pesii tietynlaisia ennakko-olettamuksia pandemiasta. En lähde arvailemaan miten paljon Alexa Lardieri on vastustanut terveysviranomaisten suosituksia.  Ehkä virhe johtui vain deadlinen murskaavasta lähestymisestä ja stressistä. Kuitenkin alkuperäinen otsikko antaa ymmärtää, että Covid-kuolemissa voi olla jotain epäilyttävää. Korjattu otsikko tekee selväksi, että Covid-tautiin kuolee tällä hetkellä onneksi selkeästi vähemmän väkeä kuin pandemian pahimpina hetkinä.

 

 Kuten kaikki tiedämme; valtava määrä nettiasukkaista ei lue mitään muuta kuin otsikon. Pidemmälle lukeminen edellyttäisi mielenkiintoa ja uteliaisuutta. Siksi ei ollut mikään yllätys, että Daily Mailin uutisen otsikosta otettiin kuvakaappauksia. Ja niitä laitettiin kiertoon esimerkkinä siitä, ettei Covid-19 ole mikään vakava tauti.

Kukaan näistä otsikkoa jakavasti tyypeistä ei lue uutista. Sieltä he olisivat voineet oppia, että vuonna 2021 joka kolmas kuolema Yhdysvalloisa johtui viruksesta. Sellainen tieto ei sovi tautia vähättelevien pääkoppaan.

15.8.23

Maui palaa ja foliot kuumenevat

 Suurten maastopalojen uutisoinnissa toistuu ikuisuusaiheena salaliittoteorioiden viljelyä. Milloin sekaan yritetään tunkea avaruuslasereita ja muita energia-aseita, tai muita erikoisia väittämiä. Näin kävi myös Havaijin Maui saaren suuren mastopalon jälkimainingeissa. Sitä ennen on tarkasteltava mitä tapahtui ennen salaliittoteorioitsijoiden paikalle ryömimistä.

2014 kaupungin ja ympäristö paloturvallisuudesta vastaava järjestö kirjoitti suojeluraportin. Kaupungin ympäristössa ei raportin mukaan oltu tehty tarpeeksi ennakoivia toimenpiteitä maastopalojen leviämisen pienentämiseksi. Metsänhoito ja hakkuut eivät mahtuneet kaupungin budjettiin. Lahainan kohdalla oli selkeästi korkeampi paloriski. Raportissa annettiin useita parannusehdotuksia. Se mitä niistä toteutettiin tai jätettiin tekemättä ovatkin varmasti nyt selvityksen kohteena.

Sitten koitti tämän kesän helteet.

Elokuun 1. päivä saaren varoitusjärjestelmän sireenien kuukausittaisen testin aikana huomattiin, etteivät ne toimineet. Tehtiin toinen yritys, jolloin sireenit menivät päälle kuten pitää.

Elokuun 2. päivä Honolulun sääpalvelu antoi varoituksen kuivista olosuhteista ja maastopalojen suuresta riskistä, kun lähestyvän hurrikaani Doran tuulet saapuvat saarille.

Maastopalot ovat vakava aihe saarilla, sillä saarelle tuotu ruoholaji on nostanut paloriskejä. Vieraslajina tunnettu ruoho kasvaa nopeasti, mutta kuivuttuaan palaa vielä helpommin.

Elokuun 3. päivä sääpalvelu puhui kriittisen maastopalovaroituksen olevan pian tarpeellinen.

Elokuun 4. päivä sääpalvelu antoi maastopalovaroituksen. Kovat tuulet olivat saapumassa mutta samalla ilmankosteus oli laskemassa alle 45 %.

Kuivuuden jatkuessa ja tuulen vain voimistuessa tapahtui lopulta se mitä pelättiin ja mistä varoitettiin.

8. elokuuta Mauin saarella oli aikaisin aamulla sähkökatkoksia. Voimalinjoja on varmasti kaatunut useammasta kohtaa. N. kahdeksan aikaan aamusta on ensimmäinen maastopalo kaukana kaupungeista. Maastopaloja on myös muualla saarella. Palokunta ilmoittaa hieman ennen kello yhdeksää saaneensa sen sammutettua. Sähkökatkot jatkuvat. Tuuli yltyy. Asukkaiden nettiin lataamissa videoissa nähdään miten Lahainan kaupungissa kattopeltejä irtoilee, joten puuskat ovat vahvoja. Kolmen aikaan iltapäivällä maastopalon ilmoitetaan alkaneen uudelleen.

Edellisellä viikolla testatut varoitussireenit eivät toimi.

 Asukkaat soittelevat toisilleen ja suunnittelevat evakuointia. Horisontissa siintää ensimmäiset merkit savusta. Vain puolisen tuntia myöhemmin savu peittää kaupunkia. Kuumat kekäleet lentävät tuulen mukana. Ensimmäiset palot syttyvät kaupungissa. 

Asukkaita ajaa moottoritielle turvaan. Jotkut reitit ovat kaatuneiden puiden tai voimalinjojen tukkimia. Jotkut eivät lähde karkuun tarpeeksi ajoissa. Autoja hylätään rantateille, koska keskustasta ei enää pääse pois. Heitä jää satamaan meriveteen kellumaan ja odottamaan liekkien laantumista. Palo leviää kaupungin lävitse nopeasti. Joidenkin kotona kuvaamilla videoilla nähdään miten he yrittävät ruiskuttaa vettä katolle ja pihaan suojatakseen taloaan. Ainoastaan nähdäkseen miten talon seinä palaa vain muutaman minuutin kuluttua.

Lahainan kaupunki tuhoutui. Toistaiseksi on löydetty 99 kuollutta. Luku tulee varmasti vielä nousemaan. Talojen raunioita on päästy tutkimaan vasta viime päivinä. Kuvernööri Josh Green on puhunut sadoista kuolleista, joita ei ole vain vielä päästy varmistamaan.

 Kuvernööri kommentoi lehdistölle kokonaisten korttelien tuhojen näyttävän kuin pommi olisi räjähtänyt kaupungissa. "It does appear like a bomb and fire went on." Mistä tietenkin tehtiin perinteitä kunnioittaen täysin väärät tulkinnat, joissa kuvernööri muka myönsi palopommien käytön saarella.

Foliosekoilu lähti kunnolla käyntiin. Kuten aina ennenkin, tälläkään kertaa he eivät esitä todisteita mistään. Ainoastaan esittävät kysymyksiä ja siinä samalla väittävät erilaisia asioita. He katselivat asukkaiden ottamia videoita. Niistä huomattiin epäilyttäviä asioita.

Veneet eivät voi palaa!

Satamassa olleita veneitä oli syttynyt tuleen. Eihän se voi olla mahdollista, sillä ne kelluivat vedessä!

Kyllä. Luit aivan oikein. Tällaisia kommentteja kirjoitetaan ympäri sosiaalista mediaa. Nämä kirjoittajat eivät tiedä miten maastopalot leviävät. Yleensä he poistavat kommenttinsa, kun heille väännetään rautalangasta miten kekäleet lentävät tuulten voimalla myös vedessä kelluviin veneisiin. Ne veteen turvaan karanneet asukkaat kuvasivat, miten kipinät sinkoilevat heidän päänsä ylitse merelle.

Autoja on palanut ja sulanut! Se voi johtua vain energia-aseista.

Kukaan näistä ihmettelijöistä ei osaa selittää miksi palaneet autot eivät muka palaisi sillä tavalla, jos ne jäävät kaupungissa valtavan tulipalon ympäröimäksi. Tärkeintä on vain vihjailla, että tuleen syttyneissä autoissa on jotain outoa. Mutta mitä? Sitä ei jakseta selittää.

Fire and Fury kirja kirjoitettu ja julkaistu myyntiin Amazonissa melkein samana päivänä! 

Äärimmäisen epäilyttäväksi väitetty kirja oli selkeä merkkiä siitä, että koko tapahtuma oli vain etukäteen käsikirjoitettua teatteria. Eihän mikään muu voi selittää sitä, että palosta oli kirjoitettu kirja näin nopeasti. Sen oli pakko olla ennakkotietoa kirjailijalle. Paitsi ettei yksikään näistä ihmettelijöistä vaivautunut klikkamaan Amazonista löytyvää myyntisivua, sieltä kirjoittajan nimeä (Dr Miles Stones) ja sieltä mitä muuta tämä "tohtori" on kirjoitellut. Nimimerkki tuottaa 20 - 40 sivun pituisia spämmikirjoja. Hyvin luultavasti jollain kirjoitusbotin avustuksella. Siksi ajankohtaisen aiheen kirjanen pöräytetään digimuodossa myyntiin vaikka saman päivän aikana. Tällainen klikki-kirjojen tuotanto tulee vain lisääntymään.  Tämän helpon ja nopean tarkistamisen tekeminen oli aivan liikaa niille kaikille, jotka jakoivat ihmetteleviä kuvakaappauksia 44 sivuisen Fire and Fury kirjan myyntisivusta.

Myös aivan eri maista ja eri vuosina tapahtuneiden palojen videoita leviteltiin mukamas Mauissa tapahtuneina paloina. Esim. Kaliforniassa 2018 tapahtuneiden palojen tuhoja esiteltiin saateteksteillä, jossa ne olivat muka Mauin saarelta. 

Kauhistelua on aiheuttanut vasta toipumisen aloittaneiden perheiden kommentit siitä, että heitä on jo lähestytty kiinteistökauppojen kanssa. Tuhoutuneet tontit halutaan ostaa. Tämä uhrien ahdingon hyväksikäyttö on tietenkin tulkittu osaksi suurempaa salaliittoa. Kaupungin annettiin tarkoituksella tuhoutua, jotta asukkaat menettäisivät tonttinsa. Näin kommentteihin on saatu sekoitettua 15 minuutin kaupungint, WEF, ja uusi maailmanjärjestys. Aivan kuin koskaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa kiinteistöjä haalivat varakkaat tahot eivät olisi hyväksikäyttäneet tavallisen kansan tragedioita.

9.8.23

Ilmastodenialistien meemi: Satelliitit kertovat että palaa vähemmän

Tarkkailen miten setämiesten sekalaisessa joukossa perustellaan toisilleen, ettei ilmastoasioista kannata huolestua. Viime viikolla alkoi kiertämään tanskalaisen Bjørn Lomborgin tekemä twiittaus. Sen sanoma oli yksinkertainen. Maailma palaa vähemmän! Ihan NASA:n omat satelliitit ovat mitanneet miten palamista tapahtuu vähemmän. Miksi sinä et ollut nähnyt tätä aikaisemmin? Selkeästi ilmastopanikoitsijat yrittävät piilotella ja salata tätä NASA:n tietoa sinulta. Lomborgin luvut tulevat The Collection 6 MODIS burned area mapping algorithm and product paperista.


Ja hän on täysin oikeassa! Satelliittimittausten perusteella palaneiden alueiden pinta-alat ovat pienentyneet. Mutta se jekku piileekin jälleen siinä mitä väitetään faktajuttujen lomassa. Ja varsinkin siinä mitä jätetään sanomatta.

Nimittäin se sama NASA oli vuosia sitten selittänyt miksi palaneiden alueiden määrä laskee.  Maanviljelijät eivät enää tee kulotusta ja kaskiviljelyä yhtä paljon. Varsinkin Afrikassa on tehty valtava määrä tällaista sauhuttelua. Savannia poltetaan ja polttoa itsessään voi pitää osana ekologista kiertokulkua. Taloudellisen kehityskulun myötä maanviljely on muuttunut. Pysyvämmät pellot yleistyvät, taloja ja teitä rakennetaan lisää, joten maa-alaa ei tarvitse enää polttaa yhtä paljon. Kylien ja kaupunkien kasvaessa tehdään määräyksiä, joilla kulotuksia kielletään lisää.

The impact of human-caused changes in savannas, grasslands and tropical forests is so large that it offsets much of the increased risk of fire caused by warming global temperatures, said Doug Morton, a research scientist at Goddard and a co-author of the study. Still, the impact of a warming and drying climate is seen at higher latitudes, where fire has increased in parts of Canada and the American west. Regions of China, India, Brazil and southern Africa also show an increase in burned area. But the expansiveness of savannas and grasslands puts the global trend in decline.


Ja kappas kappas. Jopa satelliitit havaitsevat nämä vähentyneet poltot. Tätä palojen vähentymistä ei ole missään vaiheessa salattu. Aivan kuten ei ole salattu sitä, että toisaalla on palanut enemmän. Mutta yhteensä palaminen on vähentynyt globaalilla mittarilla. Se miten tilanne mahdollisesti muuttuu kuivien kausien lisääntyessä onkin eri asia.

Mutta ilmastodenialistien narratiivissa tämä kaikki tarkoittaa sitä, etteivät maastopalot ole niin vakavia ongelmia. Tämä ei tietenkään helpota niiden elämää joiden kodit palavat maastopalojen takia.

31.7.23

Ilmastopanikoitsijat, denialistit ja doomerit

 Kesän helteet Euroopassa pitävät ilmastonmuutokset sitkeästi uutisissa. Onneksi. Aiheena se on selkeästi vuodesta toiseen toistuvaa. Lämpöennätyksiä menee rikki aina jossainpäin maailmaa. Kuten talvella voi mennä rikki pakkasennätyksiä. Kyseessähän on ilmaston energian nousu, jolloin ääri-ilmiöt kasvavat. Merivirtojen lämmetessä myös ilmavirrat alkavat heilahtelemaan. Napa-alueiden kylmät ilmat voivat ryöpsähtää yllättävänkin kauas. Mutta tällaiset ilmiöt ovat paikallisia. Ja aina jostain tulee toinen huono sääilmiö, jonka jälkeen se edellinen pakkasvyöhyke tai lämpöaalto unohtuu. Maailmanlaajuisella tasolla muutos on hidasta. Niin hidasta, että ihmismieli tottuu siihen oman elämänsä aikana. Jolloin edeltävän sukupolven käsitykset tavallisesta kesästä tai talvesta ovat aivan erilaisia kuin seuraavan sukupolven käsitykset. Mutta kumpikin pitää vuorollaan niitä normaaleina.

 


Eri mittaukset osoittavat samaan suuntaan.

 Olennaisena seuraamisen arvoisena käyränä on kuitenkin globaalin lämpötilan poikkeamat. Onko menossa tavallisesta poikkeuksellisen kylmempi vai lämpimämpi kuukausi? Ja näissä käyrissä suunta on huolestuttavan nopeasti värähtelevämpään suuntaan.


 

Kaiken tämän keskustelun lomassa olen tarkkaillut millaiset ihmiset vaivautuvat kommentoimaan sitä.

Ilmastonmuutoskeskustelun kolme pääleiriä ovat:

Ilmastopanikoitsijat.

He jotka ymmärtävät mitä ilmastotutkijat ovat kertoneet maailmalle useiden vuosikymmenten ajan. He haluaisivat estää ihmiskunnan aiheuttaman ilmaston lämpenemisen. Tai ainakin hillitä sen vaikutuksia mahdollisimman paljon, jos estäminen ei enää onnistu. Keinot vaihtelevat energiatuotannon päivittämisestä energian kulutuksen vähentämiseen. Ei ole mitään yhtä tiettyä ratkaisua ilmastokriisin, vaan realistisin keino on tehdä useita isoja ratkaisuja. Somekeskusteluissa tästä leiristä käytetään "panikoitsijat" sanaa halventavassa merkityksessä. Jatkuva sitkeä saarnaaminen siitä mitä teemme ilmastolle ei uppoa yleisöön. Kaduilla istuvat elokapinan nuoret saavat niskaansa vain naurua. Tai poliisilta kyynelkaasua. Poliitikot puhuvat vaaleista toiseen, että asialle pitäisi tehdä jotain, mutta selkeät laajat muutokset jäävät aina tekemättä. Muuten voisi hävitä ääniä seuraavissa vaaleissa. Merkittävät muutokset kun edellyttäisivät globaalia yhteistyötä Amerikan, Euroopan ja Kiinan teollisuusmahtien kanssa. Mutta kukaan ei halua häiritä kvartaalitalouden vaatimuksia. Ilmastopanikoitsija-leirin ulkopuolisten mielestä he ovat aivan turhaan huolestuneita siitä mitä tapahtuu ja tulee tapahtumaan. Turhuuden nähdään johtuvan eri syistä.

Ilmastodenialistit.

He jotka eivät hyväksy ihmiskunnan aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä. Leirissä esiintyy pientä variaatiota siitä mihin denialismit kohdistetaan. Leirissä ollaan täysin valmiita väittämään vahvalla pokerinaamalla, ettei ilmasto muka ole lämmennyt viime vuosikymmeninä. Lämpenemisen jatkumisesta johtuen nämä äänet ovat jääneet vähemmistöön. Heidän tilallaan ovat ne jotka eivät hyväksy ihmiskunnan vaikuttavan ilmastoon. Tämän väen mantraan kuuluvat "Ilmasto on aina muuttunut" hokeman variaatiot. Tai "ennen oli lämpimämpää" sekä "hiilipäästöt ovat niin pieniä etteivät ne vaikuta" kirjoittelu. Ryhmän järkevämmästä päästä ovat ne jotka kyllä hyväksyvät lämpenemisen tosiasiaksi ja samalla tietävät ihmiskunnan vaikuttavat ilmastoon, mutta tuon vaikutukset katsotaan olevan niin pientä ettei sillä kannata vaivata päätään. Sen sijaan pyritään tyrmäämään kaikki ilmastotoimet, koska niille ei ole tarvetta.

Ilmastodoomerit.

Pieni mutta kasvava ryhmä. Ryhmän puheet eivät herätä toivoa. Eivätkä he enää oikein jaksa osallistua keskusteluun. Doomeri on tutustunut ilmastotutkimukseen, siihen liittyvään keskusteluun ja tietää miten ilmastodenialistit argumentoivat. Heidän mielestään peli on menetetty. Ehdotetut ratkaisut ovat liian pieniä. Liian myöhään. Hiilidioksidipäästöjen annettiin jatkua liian isoina liian pitkään. Eikä niille näy mitään loppua lähitulevaisuudessa. Hiilidioksisipitoisuuden nousu jatkuu. Joten ilmaston sisältämän energian määrä jatkaa nousuaan. Lämpeneminen jatkuu vaikka päästöt saataisiin jollain taikatempulla nolliin tänään, koska ilmakehän hiilidioksidipitoisuus sitoo lämpöä. Doomerit otetaan iloisesti vastaan ilmastodenialistien joukossa. Molemmat kun pitävät ilmastotoimia turhina.

En paljasta mihin leiriin kuulun. Jääköön se lukijan selvitettäväksi.

Netissä käyty kinastelu ilmastonmuutoksen eri teemoista on aina kiehtonut minua. Siinä on niin selkeitä yhtäläisyyksiä kreationistien ja evoluutioteoriasta jotain tietävien välillä. Esitetään selkeitä lyhyitä väitteitä (välimuotofossiileja ei ole löydetty), joihin löytyisi pitempi lukukokemus, jotta ymmärtää miksi vastaus oikeasti vastaa esitettyihin väitteisiin (välimuotofossiileja on löydetty niin paljon että runsauden takia on enemmänkin vaikeampaa tehdä niistä tarkkoja sukupuita).

Keskustelussa haetaan keulahahmoja, joiden ympärille kokoonnutaan kalisuttamaan sanan säilää. Minun nuoruudessani se hahmo oli Al Gore. Nykyään se hahmo on Greta Thunberg. Keulahahmoille on yhteistä se, että he onnistuvat nostamaan ilmastoasiat edes hetkeksi kansalaiskeskusteluun. Ja ehkä saavat silloin tällöin pari poliitikkoakin ajamaan jotain oikeita ilmastotekoja. Samalla tavalla yhteistä heille on se, että joidenkin silmissä ilmastonmuutos on vain näiden keulahahmojen mielipide. Siksi heidän mielestään esim. Al Goren ilmastodokumentista löytyvät virheet tarkoittavat, ettei ihmiskunta vaikuta ilmastoon. Inconvenient Truth sisältää nimittäin useita virheitä.


Eikä kukaan itseään kunnioittava ilmastodenialisti jätä koskaan mainitsematta, että Al Gore tienaa rahaa ilmastopuheilleen, joten hänen varoituksistaan ei kannata välittää. Tarkoituksena on tietenkin yrittää saada ilmastonmuutoksesta valistustyötä tekevät tahot kyseenalaisiksi, jos he osallistuvat mihinkään projekteihin jotka ovat mitään muuta kuin hyväntekeväisyyttä. Gore on nimittäin tienannut paljon ilmastonmuutokseen liittyvillä puheillaan. Mutta on myös tienannut isommat rahat tekemällä fiksuja kauppoja oikeaan aikaan. Financial Post kertaa Goren tienaamia miljoonia. Myymällä Applen osakkeita oikeaan aikaan ja kauppaamalla perustamansa Current TV kanavan saudisijoittajille tilille on tupsahtanut yli sata miljoonaa dollaria. Ympäristöasioissa hän ei ole ollut yhtä menestynyt. Hiilikauppaan keskittyvät firmat haihtuivat ilmaan. Aurinkopaneeleja valmistava yritys oli huono sijoitus, joka vei kymmeniä miljoonia dollareita. Ilmastoasioissa Gore on perustanut voittoa tavoittelemattomia yhdistyksiä. Palkka tulee kuitenkin erittäin kivasti luentopalkkioista, sillä Gore velottaa niistä 175 000 dollaria. Suurin kassakoneen kilinä kuuluu Generation Investment Management sijoitusfirman osallisuudesta. Tuotot ovat hyviä, sillä sen sijoitukset keskittyvät kestävään kehitykseen ja uuteen teknologiaan.

VAROITUS! SARKASMIA!

Jokainen ilmastodenialisti olisi itse voinut sijoittaa ihan samaan rahastoon Goren kanssa.

SARKASMI LOPPUU! Ehkä.

Lopulta kaikki tuo kädenvääntö Al Goren lompakosta on täysin turhaa. Ilmastotutkimuksen tulokset eivät ole Al Goren mielipidekysymys. Hän voi puhua vaikka kuinka paljon läpiä päähänsä, mutta se ei liity siihen mitä vertaisarvioiduissa julkaisussa lukee ilmastosta. Goreen kohdistuva näsäviisastelu onkin tyypillisesti täysin väärin ymmärrettyä kamaa. Kun irvaillaan miehen ostaneen Mondecidon kaupungista rantatontilla sijaitsevan talon, vaikka sama mies väittää rantojen joutuvan ilmastonmuutoksen turmelevaksi, eivät irvileuat koskaan tiedosta millä aikavälillä tuo ranta-alue joutuisi veden alle. Gore on ollut haudassa about sata vuotta, kun merivesi edes alkaa nousemaan laituria pidemmälle Californiassa. Ehkä ilmastodenialistit olettavat Goren olevan kuolematon olento?

Tilannetta ei helpota median tekemät ylivilkkaat tulkinnat siitä mitä ilmastotutkijat kirjoittavat. Keskustelupalstoilla jaetaan kuvakaappauksia sanomalehtien otsikoista, joissa useat erilaiset uhkakuvat kertovat tappajahelteistä, ennätys tulvista ja saarien uppoamisesta kun jäätiköt sulavat. 

Parhaillaan on uutisoitu dramaattisesti Golfvirtauksen mahdollisesti loppuvan muutaman vuoden kuluttua. Ja tässäkin kohtaa keskustelua nostetaan esiin vanhojen lehtien juttuja. Jyrki Itkonen on koonnut hyödyllisen listan entisen vuosikymmenten Golf-kauhistelusta lehdistön parissa.

Luettuasi tuon Itkosen listan huomaat varmasti mistä siellä ei ole näytteitä. Mikä puuttuu?

Aivan! 

Itkosen käyttämät lehtileikkeet ovat sitä akateemisen piirien ulkopuolista tekstituotantoa. Se ei sinällään ole mitenkään turhaa. On hyödyllistä tietää millä tavalla tieteen popularisointia on tehty lehdistössä tavalliselle kansalle.

Entisten vuosikymmenten tieteelliset julkaisut ovat varmasti myös käsitelleet ilmiötä, mutta näitä tekstejä on erittäin vaikea penkoa arkistoista esiin. Tämä ilmiö jossa lehdistön tuottama materiaali toimii lähdemateriaalina ilmastokinastelussa tulee toistumaan. 

Katsotaan miten kotimainen lehdistö sitten uutisoi tästä kyseisestä Golfvirtaan liittyvästä Warning of a forthcoming collapse of the Atlantic meridional overturning circulation varoituksesta. Ei näytä hyvältä. Nimittäin useat otsikot menevät skandaalinhakuisen tunkion päälle. Useampi uutinen kun väittää otsikossaan, että Golfvirta voisi pysähtyä jo vuonna 2025. Näitä väittäjiä ovat mm. TekniikanMaailma, MTV Uutiset ja Iltalehti.


 

Kuten kaikki nettiä selaavat tietävät: setämiehet eivät lue otsikoita pidemmälle. Siksi kommentit ja tulevat setämiesten sukupolvet tulevat vuonna 2026 kuvakaappauksineen väittämään, että ilmastotutkijat olivat aivan pihalla Golfvirrasta vuonna 2023, koska eihän Golfvirtaus ole pysähtynyt vuonna 2025. Ja sitten jälleen naureskellaan tyhmille tutkijoille, jotka eivät tiedä mistään mitään.

Jos vaivautuu lukemaan otsikkoa pidemmälle näkee mistä oikeasti on kyse. Atlantin valtameren Amoc kiertokulun heikkenemisen arvioidaan alkavan 2025-2095 vuosien välillä. Missään vaiheessa Naturen julkaisemassa paperissa ei uhkailtu golfvirran pysähtymisellä. Tai korjaan, tuore paperi ei tarkoittanut, että jo havaittu Amoc heikkeneminen johtaisi golfvirran pysähtymiseen. Amoc heikentyminen kun on jo havaittu tosiasia. Amocissa kiertävän sverdrupin määrä on laskenut. Mitä vähemmän mietit tätä tosiasiaa, sitä paremmin saat unta öisin.

Väitteitä on liikkeellä järkyttävän paljon. Jotkut keskustelijat tekevät klassista Gish galloppia, eli laukovat sarjatulena väitteitä. Ja jokaisen väitteen kohdalla pitäisi jaksaa perehtyä valtavaan määrään muita tekstejä, jotta ymmärtää mikä on oikea vastaus esitettyihin ongelmiin. Aivan kuten luomisopin kohdalla, myös ilmastodenialismia pyöritellessä joutuu perehtymään useiden eri tieteenalojen arvoituksiin. Ilmastonmuutoksessa kun paiskataan kättä poikkitieteellisesti mm. maantieteilijöiden, tähtitieteilijöiden, kemistien, merentutkijoiden, historoitsijoiden, insinöörien, tilastotieteilijöiden ja monien monien muiden kanssa. Sitten vielä planeetan jokaisen alueen historia, sillä menneisyyden tapahtumista yritetään päätellä ja mallintaa tulevaisuuttta. Ei pelkästään paikallisesti vaan globaalisti. Tieteellisenä projektina se on käsittämättömän laaja. Siksi siihen on helppo hukkua. Siksi ilmastodenialistien on niin helppo hämmentää niitä, jotka eivät ole perehtyneet heidän argumenttiensa sisältöihin.

Sitten on niitä ihmisiä, jotka tekevät samaa kuin minä. He ovat valmiita tilamaan kalliin kirjan vain sen takia, että voivat tarkistaa yhden viitteen kreationistin kirjasta. Jotta voivat sitten blogissaan päteä, kun ovat löytäneet jälleen yhden uuden kreationistin tekemän virheen. Tällä asenteella minä yritän jaksaa seurata nykyistä ilmastonmuutoskeskustelua.

Vääjäämättä ilmastouutisten kommenttikentissä tullaan toistamaan seuraavia väittämiä.

Keskiajan lämmin kausi oli lämpimämpi kuin nyt vaikka silloin ei ollut autoja!

On täysin totta, että keskiajalla oli pohjoisella pallonpuoliskolla lämmin kausi. Kommentaattorit käyttävät ilmastotutkijoiden itse tekemiä käyriä, joissa näkyy menneisyyteen mentäessä nykypäivästä kylmempi kausi ja keskiajalle saavuttaessa selkeästi lämpimämpi kausi ja siitä kauemmaksi menneisyyteen taas viileämpi kausi. Se mitä kommentaattorit jättävät joka kerta mainitsematta, että nyt on lämpimämpää kuin keskiajalla. Kuten myös unohdetaan, että tuolloin keskiajalla kyseinen lämmin kausi aiheutti Pohjois-Amerikassa megakuivuuden ["Long-Term Aridity Changes in the Western United States" - Cook et al, Science 2004]. Kuten myös Kiinassa. Tämän muistelun sijaan kommentaattorit kyllä muistavat kerta toisensa jälkeen kertoa, että esim. Grönlannissa viljeltiin keskiajalla. Se että muualla ei ollutkaan yhtä helppoa elää ei mahdu argumentin sisälle.

Toinen kuolematon denialistien temppu on muistuttaa, että Malediivien saaret eivät ole vieläkään uponneet!

Yksi monista Malediivi-meemeistä

Ja he ovat täysin oikeassa. Saarille voi vieläkin matkustaa. Saaret ovat jopa kasvaneet viime vuosina! Ilmastonmuutos on siis peruttu? Valitettavasti ei. Malediivien saarista on vaan rakennettu sitkeästi kelluva olkinukke. Ilmastodenialismin argumenttina on väittää, että saarien on monta kertaa ennustettu uppoavan. Mutta saaret eivät uppoa. Joten ennustajat ovat väärässä. Joten ilmastotieteeseen ei voi luottaa. Argumentin suureksi harmiksi ilmastotieteessä ei ole ennustettu, että saaret olisiva uponneet ajat sitten. Todisteeksi tällaisista ennustuksista denialistit tarjoavat lehtileikettä esim. Canberra Times lehdestä 1988 vuodelta, jossa ympäristöviraston edustaja Hussein Shihab kertoi Malediivien uppoavan 2018 mennessä. Juuri tällaisella aggressiivisellä vertaisarvioidun tieteellisen materiaalin välttämäsilleä on rakennettu monesta muustakin asiasta vastaava olkiukko. Sanomalehtien sivuilta poimittu leikkele otetaan todisteeksi siitä mitä ilmastotiede on muka ennustanut. Näin on helppo naureskella tyhmille ilmastotutkijoille.

Yleensä samassa Malediivi-meemeilyssä myös ihmetellään merenpinnan nousemisen outoutta:

"Malediiveille nousee yhä edelleen uusia hotelleja. Eivätkö sijoittajat uskokaan merenpinnan nousuun? Takaisinmaksu aika kuitenkin on varmasti yli 10v."
 Tällöin on selkeästi jätetty tarkistamatta mitä akateemisessa maailmassa on kirjoiteltu merenpinnan nousemisesta. Malediivien kohdalla varsinainen merenpinnan nousu alkaa peittämään saaria vasta 2100 vuoden paikkeilla. Sitä ennen kerkiää rakentamaan useita hotelleja ja tienata rahansa takaisin. Tämä näyttää olevan täysin tuntematon konsepti ilmastodenialisteille. Varsinkin, kun saaria rakennetaan lisää. Keinotekoisiin saariin panostetaan paljon rahaa, sillä rahoittajat ovat perehtyneet ilmastotieteeseen.

Ilmastodenialistit tekevät hommia hartiavoimin. Yritän jaksaa seurata miten he taistelevat tätä uutisointia vastaan ja millaisilla argumenteilla he yrittävät vähätellä ilmastotiedettä.