22.6.22

Avaruusaseman teipit ja uteliaisuuden tarve

 Kävipä hassusti päivällä, kun huomasin somesyötteessäni pitkästä aikaa avaruusmatkustusdenialismia. Salaliittoteorioiden piirissä on oma sisäpiirinsä, jossa ei uskota ihmiskunnan kykenevän matkustamaan kiertoradalle. Taustalla on uskomuksia vaikkapa litteästä maasta ja/tai kuulentojen lavastuksista. Tällä kertaa lukijoille tarjoillaan kuvaa, jossa ei ole tuttuja punaisia ympyröitä ja nuolia. Niiden sijasta kuvaan on lisätty keltainen nuoli ja neliö. Joten kuvassa täytyy olla jotakin erikoista.

 


 

Kuvaa jakavat tahot kommentoivat, että avaruutta lavastavat näyttelijät unohtivat eväänsä esille pöydälle. Ne eivät leijaile pitkin moduulia kuten pitäisi tapahtua painovoimattomassa tilassa! NASA:n huijaus on paljastunut!

Josta pääsen minua eniten raivostuttavaan kohtaan. On täysin ennustettavissa, että kuvan hedelmille ja purkille löytyy selitys aivan alkeellisella google-fu taidon käytöllä. Pitää vain osata ja uskaltaa etsiä vastauksia. Valitettavan moni nettikäyttäjä jättää tämän vaiheen kokonaan pois elämästään. Älyllisen laiskuuden takia he vain jakavat salaliittoteoriaa eteenpäin.

Minulta kesti peräti 34 sekuntia löytää selitys sille miksi ruoka on tuolla tavalla pöydällä.

Euroopan avaruusjärjestön videolla näytetään miten avaruusaseman moduuleja ja hienouksia. Siinä samassa esitellään miten asemalla käytetään tarrapintoja nimenomaan pitämään sekalaista sälää paikallaan.

 

6:16 kohdasta eteenpäin voitte ihailla samaa ruokapöytää joka näkyy ylemmässä valokuvassa. Se on venäläisten Zvezda huoltomoduulin sisällä. Pintaan on kiinnitetty teippiä, jotta kamat pysyvät pöydällä. Tosin videolla jokin punainen kastikepussi on jäänyt leijailemaan pöydän päälle. 

Myöhemmin videolla on myös kohtia, joissa näkyy miten käytännöllisesti asukkaat ovat kiinnitelleet käyttötavaransa käden ulottuville. Samoin siellä näkyy millainen joulukuusi on hankittu avaruusasemalle. Jääköön niiden bongaaminen katsojan iloksi.

22:30 kohdalla astronautit päättävät myös tuhota erään salaliittoteorian jota on levitetty heidän pöydistään. Miksi avaruudessa muka tarvitaan pöytiä? Ja kas kummaa, avaruudessakin tarvitaan työskentelyä varten tasaisia työtasoja. Pöytiin on kiinnitetty tarroja joihin voi kiinnittää halumiaan kamoja. Tämä on aivan käsittämätön paljastus salaliittoteorioitsijoille. He ovat varmasti myös täysin tainnuksissa, kun näkevät avaruudessa viljellyt chilit.

Videolla on myös tahatonta huumoria. "There's not much space... in space" ESA:n astronautti Luca Parmitano sanoo esitellässään varastomoduulia.

Älä tuhlaa aikaasi salaliittoteorioitsijen kamoilla. Tutustu itse siihen miten avaruusasemalla eletään ja tehdään töitä. Pääset sivistämään itseäsi.

11.6.22

Lady of Heaven elokuva VS Sananvapaus

Sumuisen saaren syvyyksistä kuuluu mielenkiintoisia uutisia sananvapaudesta. Lady of Heaven elokuva herättää suuria tunteita ja saa väkeä protestoimaan. Onko tapaus tämän sukupolven Life of Brian?

Fatima Al-Zahran elämästä kertova tarina on arvostelujen mukaan ollut väkevä ja toiveikkaita tunteita herättävä. Sanoma on väkivaltaa ja terrorismia vastaan. Fatima tunnetaan profeetta Muhammadin tyttärenä. Tarina on yhdistelmä nykyaikaa ja menneisyyttä. Aikahyppelyä tapahtuu menneisyyden Fatiman ja nykypäivän Laithin välillä. Ruudulle saadaan kohtauksia Fatiman elämästä. Käsikirjoitus on šiia muslimi Yasser Al-Habibin kynästä. 


 

Elokuvan tekemisessä otettiin huomioon myös islamilaiset perinteet. Ovathan kirjoittaja Al-Habib ja tuottaja Malik Shlibak itse muslimeja.

In accordance with Islamic tradition, during the making of this film no individual represented a Holy Personality.

The performances of the Holy Personalities were achieved through a unique synthesis of actors, in-camera effects, lighting and visual effects.

 Elokuva-arvosteluissa kerrontaa kuvaillaan paikoitellen kliseiseksi eikä oikein vakuuttavaksi kokonaisuudeksi. Dialogi tökkii ja Fatiman rooli jää lopulta aika pieneksi. Eikä Fatiman kasvoja edes näytetä. Ei siis mitenkään erikoinen tai mullistava elokuva. Mutta elokuva muiden elokuvien joukossa.

Valitettavasti elokuvan aihe on uskonnollinen, joten se aiheuttaa uskonnollisia vastalauseita. Jo ennakkoesityksiä ennen esitettiin syytöksiä jumalanpilkasta. Bradford, Bolton, Birmingham, Blackburn ja Sheffield kaupungeissa elokuvateattereiden edessä osoitettiin mieltä. Tai oikeastaan uskonnollisia tunteita. Niitä oli onnistuttu loukkaamaan. Jotkut jopa väittivät elokuvan olevan vihapuhetta muslimeja kohtaan. Kirjallisissa vastalauseissa sentään kerrottiin tarinan olevan heidän mielestään historiallisesti epätarkka. 

Vastalauseissa on nostettu esiin sananvapauden ongelmallisuus.  Mielenosoituksia järjestäny Ali kommentoi brittien sanomalehdille:

"When someone openly expresses their views against, let's say, gay people, then it's homophobia, or someone openly expresses their views of negativity against Jewish people or their religion, it's antisemitism. When it's against Black people, it is racism. But when it comes to Muslims, it's freedom of speech. And Muslims are really fed up."
 

Minulle jäi epäselväksi, tietääkö Ali että elokuva on muslimien tekemä. Mistä pääsemmekin tilanteen solmukkaaseen kohtaan. Muslimeja on montaa sorttia. Lady of Heaven on enemmän šiia muslimien perinteitä mukaileva. Sunni muslimit ovat aivan toisesta koulukunnasta, ja tulkitsevat elokuvaa heidän oppejaan pilkkaavana. Profeetta Muhammadin kuoleman jälkeinen valtataistelu tuotti tämän kahtiajaon, kun seuraajille tuli erimielisyyttä johtajuuden periytymisestä.

Nykyisen Englanissa asuvan muslimiyhteisön aseman ja yhteisöllisyyden tähden muslimien neuvostot ovat vedonneet, ettei elokuvasta aleta tekemään vääriä johtopäätöksiä. Ja samalla he ovat todenneet, että olisi parempi jos elokuvaa ei esitettäisi. Jotta rauha säilyy yhteisössä. Sensuuria rauhan tähden.

 Onneksi mielenosoitukset ovat olleet rauhallisia. Britannialainen elokuvaketju UK Cinema päätti poistaa uuden Lady of Heaven elokuvan esityksistään. Firma vetosi työntekijöidensä turvallisuuteen. Kilpaileva Vue Cinemas pitää elokuvan esityslistallaan. Lady of Heaven elokuvan esittäminen on kielletty Egyptissä, Iranissa ja Pakistanissa.

Tämän vuosikymmenen kulttuuripaniikkia näyttääkin olevan uskonnollisten islamia käsittelevien elokuvien asema eurooppalaisessa kulttuurissa. Olin vielä nuori poika kun VHS-kauden kauhuelokuvien paniikki ja sensuurivoimat olivat valloillaan. Pääsemme seuraamaan toistuuko sama ilmiö muslimiyhteisöjen sisällä.