30.11.15

Saudi-Arabian Isisläisyys

Saudi-Arabia, tuo öljyrahoilla pystyssä pysyvä aavikon kuningaskunta. Sen poliittinen maailma elää omaa elämäänsä heimotasolla tapahtuvan valtakinastelun sisällä. Oikeusjärjestelmä on - jos keksin jotain positiivista näkökulmaa - aavistuksen parempi kuin Isis-järjestön soveltamat teloitukset. Mutta vain aavistuksen verran parempi. Maassa pääsee päästään eroon rikoksista, jotka eivät olisi edes rikoksia Suomessa. Uskostaan luopuminen, alkoholin nauttiminen täysi-ikäisenä ja noituuden harjoittaminen toisivat mestaajan paikalle. Saudi-Arabiakin tiedostaa olevansa pelottavan lähellä diplomaattista silmienpyörittelyä. Esimerkki toisensa jälkeen nostattaa some-raivoa, kun miekan alle tai kivitettäväksi joutuu ihmisiä. Kuitenkin maa jatkaa barbaaristen tuomioiden jakamista.

Tuoreimpina esimerkkeinä ovat Ali Mohammed al-Nimr, joka syyllistyi 17-vuotiaana mielenosoittamiseen
Saudi-Arabiaa vastaan. Nyt 21-vuotiaana hän odottaa vankilassa tuomionsa täytäntöönpanoa. Eli julkista mestausta.

Toinen esimerkki valaisee sitä miten naiset ovat eriarvoisia kaikissa yhteiskunnan alueissa Saudi-Arabiassa. Srilankalainen työntekijä syyllistyi aviorikokseen asuessaan Saudi-Arabiassa. Mies sai tuomioksi 100 raipaniskua. Nainen syyllistyi tietenkin pahempaan, koska hän oli naimisissa. Siirtotyövoimalla on tunnetusti huonompi oikeusturva Saudi-Arabiassa, sillä kaikilla ei ole hallussa maan kieli. Naisen tuomioksi tuli kivittäminen kuoliaaksi. Sri Lanka yrittää perua tuomiota diplomaattisella puheellaan, mutta toistaiseksi se ei ole tuottanut tulosta.

Saudi-Arabian kansainvälisen maineen kannalta kaikki nämä ovat erittäin noloja. On merkkejä siitä, että arabivaltio on edes jollakin tasolla huolissaan maineestaan. Paras merkki siitä on uhkailla oikeustoimilla niitä Twitter-käyttäjiä, joka vertaavat erästä Saudi-Arabian langettamaa kuolemantuomiota Isis-järjestön toimiin. Tässä tapauksessa miekan terää pääsee testaamaan 35-vuotias palestiinalainen runoilija Ashraf Fayadh, joka oikeuden mielestä syyllistyi jumalanpilkkaan ja uskostaan luopumiseen. Fayadh kiistää luopuneensa uskostaan.

Valtiona Saudi-Arabia on selkeästi jälkijunassa niin sanan- ja uskonnonvapauden kuin ihmisoikeuksien saralla. Samalla tavalla kuin Isis. Siksi olikin hieman montypythonmainen uutinen, kun Saudi-Arabia nimitettiin YK:n ihmisoikeusneuvoston työryhmän johtoon. Onneksi vain pienen työryhmän johtoon, joten Saudi-Arabian edustaja ei pääse sanelemaan virallisia julistuksia.

Isommaksi keskustelun aiheeksi pitäisikin nousta miten sivistyneet valtiot voisivat ohjata saudien kuningaskuntaa kohti ihmisoikeuksia. Mielellään tämän kuluvan vuosituhannen aikana.

28.11.15

Amazon sensuroi TOTUUDEN Sandy Hookin joukkosurmasta!

Sandy Hookin joukkosurmaan liittyvät salaliittoteoriat eivät näytä millään haihtuvan maailmasta. Virallinen versio tapahtumien kulusta ei kelpaa James Fetzerille. Hän kirjoitti Nobody died at Sandy Hook kirjan. Siinä paljastetaan, että oikeasti koulussa ei kuollut ketään. Se oli pelkästään FEMAn järjestämä harjoitus. Mikä oli sen oikea tarkoitus? Se selviää lukemalla Fetzerin kirja ilmaiseksi netissä. Kirja on nykyään tarjolla ilmaiseksi, koska Amazon sensuroi Fetzerin kirjan! Aivan, se poistettiin Amazonin sivulta.

Näin ainakin väitetään NaturalNews.comin suunnalta itse Mike "HealthRanger" Adamsin tuotoksessa.

In a stunning demonstration of online book burning, Amazon.com has just banned a book because of its contents. The book Nobody Died at Sandy Hook consists of analysis from a dozen contributor authors, and it's edited by Jim Fetzer, Ph.D. The book concludes that Sandy Hook was a staged FEMA drill carried out by the government to push an agenda of nationwide gun control.

Näin totuuden puolestapuhujat joutuvat vaimennetuiksi kirjakauppojen suurella areenalla. Se on hirveää, kun kirjoja poltetaan digitaalirovioilla. Pelkästään siksi, että ne ovat ristiriidassa hallituksen linjauksen kanssa. Fetzerin kirja oli vaarallista luettavaa näille tahoille.

Tai ehkä Amazonin säännöt kieltävät myymästä kirjoja, joissa syyllistytään tekijänoikeuksien rikkomiseen. Kuten Metabunk-sivuston moderaattori deidre havainnollistaa. Jos myy kaupallista tuotetta, niin samalla kannattaisi selvittää mitä valokuvien tekijänoikeudet ovat.

Kirjan ottaminen myyntiin kuukausi ennen tätä sensurointia, oli tietenkin virhe Amazonilta. Heidän olisi pitänyt varmistaa tekijänoikeudet ennen myyntiin ottamista. Mutta siinä tapauksessa olisi kuitenkin tullut samanlainen ulina ja valitus salaliittoteoreetikoiden yhteisöstä, koska Amazon ei suostu ottamaan Totuutta esille kirjakauppaansa. Niin tai näin, salaliittoteoreertikon kanssa ei voi voittaa. Sensuurihuutelujen lomassa joku ehkä pysähtyy miettimään, miksi viranomaiset antavat samojen kirjoitusten kuitenkin olla kaikkien luettavissa ilmaisena pdf-kirjana ja pitkin poikin keskustelupalstoja.

Entä itse kirjan sisältö?

Fetzerin kirja sisältää mm. sellaista tutkivan nettijournalismin helmeä kuin olemattomia uhreja sosiaaliturvatunnusten rekisterissä. Väite on, ettei väitettyjen uhrien nimiä löydy virallisesta sosiaaliturvatunnusten rekisteristä, johon normaalisti kirjaan kuolleiden ihmisten tiedot. Kirjan sivulta 162:

What if I were to tell you that the Death Master File does NOT contain  the SSDIs for any of Adam Lanza’s victims ? In other words, according to the United States Social Security  Administration’s Death Master File, nobody died at Sandy Hook Elementary  School on December 14, 2012.

Huhhuh! Todella paha moka salaliittolaisilta. Tai sitten erittäin nolo moka siltä ihmiseltä, joka yritti etsiä nimiä rekisteristä. Hän ei nimittäin käyttänyt virallista rekisteriä, vaan sivustoa joka ei edes sisältänyt kenenkään vuonna 2012 kuolleen tietoja. Siksi sieltä ei löydy uhrien nimiä.

Vastaavaa kamaa löytyy sivukaupalla. Fetzer kompastuu omiin vertauskuvauksellisiin jalkoihinsa kerta toisensa jälkeen, mutta jätän näiden koomisten vaiheiden tarkastelun lukijan omalle vastuulle. Jos olen hieman rehellinen teille, niin jätän jatkossa nämä totuuslaisten Sandy Hook -jutut pois. Ne ovat niin noloja juttuja salaliittoteoreetikoin kannalta, että parempi sijoittaa kallisarvoista aikaani johonkin arvokkaampaan.

24.11.15

Pari sanaa Vatileaks käänteistä

Paavi Benedictuksen eroamisesta on kulunut pari vuotta. Vanhuuteen ja huonoon terveyteen vetoavassa eropäätöksessä ei sinällään ollut mitään skandaalimaista. Vaikka soraääninä ihmeteltiin olisiko kulisseissa ollut vääntöä katolisen kirkon suorittamista lapsia raiskanneiden pappien suojelutoimista. Vai olisiko paavi sysätty sivuun, koska Vatikaanin finanssimaailman korruptio oli nousemassa yli äyräiden?

 Näistä vaihtoehdoista pidän todennäköisimpänä sitä, mikä oli ja on oikeasti tärkeämpää katolisen kirkon maailmassa. Eli rahaan liittyvää syytä. Nykyinen paavi Franciscus on sentään tehnyt hurjasti töitä tämän epämääräisen rahaliikenteen kitkemiseksi. Hän nimitti komission tutkimaan väärinkäytöksiä. Näistä komission tiedoista tehtiin tietovuotoja. Tiedot mm. pyhimysbisneksestä päätyivät kansainvälisen lehdistön riepoteltavaksi. Kävi ilmi, että autuaaksia ja pyhimykseksi julistamiseen tarkoitetun viraston papereissa oli toivomisen varaa. Kun paavin nimittämä tutkintakomissio pyysi heiltä dokumentteja käsitellyistä 2500 tapauksesta, niin jostain ihmeellisestä syystä niitä ei löytynyt. Kyseinen virasto käytti vuosittain kymmeniä miljoonia euroja toimintaansa, mutta unohti sitten tallentaa tekemänsä työn. Yhden pyhimysprosessin pyöräyttäminen maksaa n. 500 000 euroa. Tutkintakomitea jäädytti pyhimistehtailijoiden tilit, kun epäselvyyksien suuruus selkeni heille.

Lyhyesti voisi sanoa, että almuina annetuista euroista ei päätynyt avunantoon niin paljon euroja kuin annettiin ymmärtää.

Mitä Vatikaani sitten teki, kun ensimmäinen tietovuoto toi julkisuuteen puhetta kiristyksestä ja korruptiosta? Siirtyi wikileaks-aikakaudelle, eli herran vuonna 2013 julisti tietenkin tietovuotojen tekemisen laittomaksi. Ongelma ratkaistu!

Aihe kiinnitti jälleen huomioni, kun selailin tuoreinta katolisen hiippakunnan Fides -lehteä. Sen ajankohtaista-palstalla kerrottiin VatiLeaks 2 -skandaalista. Mutta erittäin lyhyesti. Eikä mainittu sanallakaan mistä tuossa uudemmassa skandaalissa on kyse. Tekstissä annetaan ymmärtää, että kohussa olisi kyse tietovuodon tapahtumista. Vatikaanin COSEA-komission salaisten asiakirjojen vuotamisesta epäiltyinä pidätettiin komission sihteerinä toiminut monsignore Lucio Vallejo Balda ja italialainen PR-ekspertti Francesca Chaouqui. Chaouqui vapautettiin myöhemmin, mutta kuulustelut jatkuvat molempien kohdalla.

Fides pääsee lähimmäksi näiden vuodettujen dokumenttien sisältöä kertoessaan lyhyesti COSEA-komission toiminnasta.

"COSEA on paavi Franciscuksen vuonna 2013 perustama komissio, jonka tarkoituksena oli tutkia Pyhän istuimen taloudellis-hallinnollisten rakenteiden järjestelyjä, ja sen tehtävä on jo päättynyt, uudistusten jatkuessa muiden toimielinten kautta."
Lehdessä ei muistaakseni ole kertaakaan tullut vastaan tietoa komission löydöistä. Ehkä en vain ole saanut käsiini juuri sitä relevanttia Fides -lehteä.

Vatikaani on kaupunkivaltio, jolla on luovutussopimus Italian kanssa. Jos Vatikaanissa julistetaan joku italialainen epäillyksi rikoksesta, niin hän voi päätyä Vatikaanin tuomioistuimen eteen. Näin on käymässä tietovuodon tiedoista kirjoittaneille toimittajille. Otsikoissa on siis luvassa skandaalin päivittelyä, mutta skandaalina on tietovuodon tapahtuminen. Ei se mitä tietoa on vuotanut.

Yritän saadan kouriini jonkun noista tuoreista paljastuskirjoista. Ja jostain vielä ylimääräistä aikaa lukea se kirja.

22.11.15

Kreationisti VS Apollo-salaliittoteoriat

Olen niin hämmentynyt tällä hetkellä. Maailmankuvani perusta on horjumassa. Nimittäin... Nuoren maailman kreationistit ovat tarjoamassa apua salaliittoteorian debunkkaamisessa. Tarkemmin sanottuna siihen oliko Apollo-ohjelma Kuuhun huijausta vai ei.

Miten se on mahdollista? Answers in Genesis -sivulla sijaitseva Did We Really Land on the Moon? kirjoitus kertoo millä perusteella jopa kreationisti voi hyväksyä kuukävelyt faktaksi. Kirjoitus on lyhyt, sillä siinä ei tuhlata aikaa yksityiskohtaiseen ja monipuoliseen salaliittoteorioiden purkamiseen. Ei tarjota viitteitä tai linkkejä asiallisiin tuotoksiin, joissa debunkattaisiin lähdekriittisesti, rationaalisesti ja selkeästi näitä salaliittoteorioita.

Taidan arvata miksi näin ei tehdä. Silloin AiG:n uskollinen/uskonnollinen lukija voisi vahingossa altistua lähdekriittiselle, rationaaliselle ja selkeällä tavalle kaivaa esiin potaskaa pseudotieteestä. Ja voisi jälkeenpäin vahingossa koemielessä testata tätä lähestymistapaa vaikkapa AiG:n kirjoituksiin. Siitä voisi seurata uskon murenemista ja kreationismin hylkääminen. Mistä seuraisi ikuisen sielun menettämistä paholaiselle. Joka johtaisi helvettiin. Mutta taidan spekuloida liikaa.

Mikä tuo kreationistin suosima selitys kuukävelylle on? Se on... noh. Ehkä on parempi vain laittaa lainaus tähän.

There is a much more straightforward approach. Two of the twelve men who walked on the moon later were born again Christians, Charlie Duke, and the late Jim Irwin. Both of these dedicated Christians wrote books in which they shared their testimonies and their experiences as astronauts. To doubt the Apollo moon landings amounts to accusing two Christian brothers of lying about the biggest thing that ever happened to them, of course apart from their salvation. The biblical standard for establishing such a matter is two or three witnesses (Deuteronomy 17:6; Matthew 18:15–17; 2 Corinthians 13:1). These two Christian astronauts certainly suffice as reliable witnesses, so we can be assured that the Apollo astronauts indeed walked on the moon.


Kuussa on käyty, koska kristyt miehet väittävät käyneensä siellä. Tuollainen lähestymistapa on varmasti monelle kreationistille käyttäjäystävällisempi tapa suhtautua salaliittoteorioihin. Muutenhan voisi kuvitella, että jotkut kreationistit voisivat teoriassa valehdella. Sama lähestymistapa jonkin asian todenperäisyydelle toistetaan myös kreationistien luomistarinan perustelussa, kun Vanhan testamentin kertomuksia otetaan taivaan totena.

19.11.15

Pariisin iskut ja Pakolliset salaliittoteorisoinnit

Viime perjantaina Pariisissa tapahtui karmeita. Tai sitten siellä ei oikeasti tapahtunut karmeita. Kävipä niin hassusti, että jo pariisilaisten uhrien veren vasta jäähtyessä heitä oltiin julistamassa nukeiksi. Illan uhrit olivat joidenkin mielestä haavoittuneina joko näyttelijöitä tai maassa makaavia kuolleina oikeasti vain mannekiineja. Tiesin näiden väitteiden ilmestyvän, kun seurasin suoraa uutisointia. Se nyt vain on tiettyjen ihmisten tapa käsitellä laajaa uutisointia saavia tragedioita. Ilmiö toistui lähes identtisenä Charlie Hebdon joukkosurman, Bostonin maratonin pommin, Sandy Hookin ja parin muun suru-uutisen kohdalla.

Ensimmäisen illan kommentit salaliitosta joutuivat kuitenkin tyytymään toistamaan väittämää siitä, että meneillään oli False flag tai Psyop (aivopesuoperaatio). Millä perusteella he väittivät noin? Noh, perusteluja joutui vielä odottamaan. Tärkeintä oli ensin julistaa tapahtuma lavastetuksi. Sitten myöhemmin voidaan yrittää perustella sitä. Kahden päivän päästä alkoikin vihdoin ilmestyä sisältöä sisältäviä kirjoituksia.

Tuttuna vakiona oli havainto median levittämistä ristiriitaisista tiedoista. Havainto piti paikkansa. Ilmiö toistuu jokaisen ison tragedian kohdalla, kun ensimmäisten tuntien aikana usean eri uutistoimiston ja lehden toimittajat yrittävät saada selkoa tapahtumien kulusta. Kuinka monta terroristia siellä oli? Minkälaisia aseita he käyttivät? Kuinka monta kuoli? Vastaukset vaihtelivat uutiskanavasta toiseen vartin välein.Varsinaista selkeyttä saadaan yleensä vasta seuraavana päivänä, kun pahimmat kuulopuheet ja huhut on karsittu pois.

Löytyisikö salaliittoteorioitsijiolta joitan oikeita pointteja? Ainakaan ne pari jotka tulevat suosituimpana vastaan eivät ole kummoisia. Parin minuutin nettisurffaus ja uutisten lukeminen asiallisista lehdistä toivat asialliset vastaukset niihin. Tässä pieni näyte. Aloitan helpolla.

Twitter botti ennusti tarkalleen Pariisin iskujen uhriluvut

 PZFeed Ebooks botti otsikoi Pariisin kuolonuhreista jo 11. marraskuuta, kun Pariisissa alkoi tapahtua vasta perjantaina 13. marraskuuta.


Todellakin, kyseinen uutisotsikoita luova botti ilmoitti kaksi päivää aikaisemmin, että Pariisin terroristi-iskuissa kuoli 120 ihmistä ja loukkaantui 270. Oikeat luvut olivat lopulta 129 kuollutta ja 433 joutui sairaalaan. Eli ainakin kuolleiden kohdalla botti ennusti erittäin lähelle. Hämmästyttävää! Eihän tähän voi olla muuta vaihtoehtoa kuin se, että iskujen lavastussuunnitelmat vuosivat etukäteen jopa pienen otsikkogeneraattorin tiedonantoon.

 Paitsi että kyseinen botti ei oikein voinut ilmoittaa muita lukuja. Se on algoritmi, joka kerää erilaisia vanhoja otsikoita yhteen tehdäkseen omat otsikkonsa.  Selaamalla edellisiä PZFeed Ebooksin otsikoita voimme nähdä, että se ilmoittaa useasti kuolonuhreiksi 120 ja loukkaantuneiksi 270. Kyseinen botti käytti samaa uhrien lukumäärä edellisissä otsikoissaan pitkin kesää ja syksyä. Pariisin iskujen kohdalla toinen luvuista vain sattui osumaan lähelle. Mutta salaliittojen maailmassa ei ole sattumaa.

Tätä sattumien olemattomuutta haetaan myös hämmästelemällä Battlefield 3 videopelistä löytyvää tehtävää.  Siinä pelaajan on metsästettävä terroristeja Pariisissa. Tehtävän päiväys? 13. marraskuuta! Sattumaa? Vai maailmanlaajuisen eliitin sisäpiirivitsinä vuonna 2011 paljastettu ennakkotieto siitä mitä Pariisissa tulee tapahtumaan? Veikkaisin sattumaa, sillä pelin tarinassa päiväys on 13. marraskuuta 2014. Eli vuodella pieleen. Tästä pieleen menneestä kohdasta ei tietenkään välitetä salaliittoteorisoinnissa. Tämä yhteys on tietenkin mahdollista, sillä Pariisin iskujen kanssa jollakin tapaa täsmääviä yksityiskohtia alettiin etsimään kaikkialta. Kun tapahtuman jälkeen aletaan etsimään näinkin löysällä kriteerillä yhteyttä, niin sellaisia varmasti löytyy. Yhteyttä saa ja täytyy hakea kirjallisuudesta, tv-sarjoista, elokuvista ja videopeleistä. Olisi pieni ihme, jos jostain näistä EI löytyisi tuota päivämäärää (Huom: ei vuotta) plus jotain jännää Pariisista. Battlefield 3 pelistä saatiin yhteys päiväykseen ja Pariisiin, mutta itse pelissä tapahtuva ydinpommin räjähdys ja venäläisten erikoisjoukkojen suorittama terroristien takaa-ajo jäi toteutumatta. Salaliittoteorisoinnin maailmassa heikoinkin yhteys johonkin on kuitenkin riittävä ihmettelyn aihe. Ei hitsi, tuli himo pelata Rush pelimuotoa Damavand Peak -kartalla.

Toinen suosittu False flag huutelu liittyy Bataclan teatterisalista otettuun valokuvaan. Terroristit onnistuivat pitämään rakennusta peräti kolme tuntia hallussaan ennen poliisien rynnäkköä. Salin lattialla makaa ainakin 25 ruumista, mutta salaliittoteorioitsijoiden huomio kiinnittyy lattialla oleviin veritahroihin. Siellä on selkeitä raahaamisen merkkejä. Havaintoja uudesta maailmanjärjestyksestä -blogi kertoo:

No jos tämä tieto nyt oletetusti pitäisi paikkansa, niin tuo hyvin raaka valokuva Bataclanin teatterin lattialta, jossa makaa lukuisia teloitettuja ruumiita. Verijäljet viittavat suoraan siihen, että heidät on raahattu sinne uudelleen. Sillä ei yleensä kuollut ruumis enää itsestään raahaudu minnekään. Olettaen vielä sen, että kyllä noilla teatterissa olleilla teloittajilla oli sen verran patruunoita mukana, että tuskin siinä kukaan noista teloitetuista enää ryöminyt sen jälkeen kun oli tullut Kalashnikovista reikä päähän.

Oikeastaan valokuvasta on nähtävissä, että useiden ruumiiden kohdalla ei ole raahaamisen jälkiä. Raahamisen jälkiä on ruumiiden ympäri.  Ne näyttävät johtava kuvakulmasta katsottuna oikeaan yläkulmaan.

Salaliittoteorioitisjoiden harmiksi näistä raahaamisen jäljistä ei voi päätellä, että salissa olisi tapahtunut lavastamiseen viittaavaa toimintaa. Emme tiedä ovatko itse iskujen tekijät raahanneet joitain ruumiita, vai olivatko ne alun joukkopaon aikana tehtyjä. Molemmat ovat kuitenkin huomattavasti realistisempia selityksiä kuin jostain pakasta vedettyjen verta vuotavien ruumiiden vetäminen lattialla. Rahaamisen suunta on kuvassa oikeaan yläkulmaan. Salin kulma ei näy kyseisessä valokuvassa, mutta sillä suunnalla on esityslavan vieressä oleva hätäuloskäynti. Ampumisen alettua turvamies avasi oven ja käski yleisöä seuraamaan häntä. Useat pääsivät ulos. Ja tämän sivukadulle purkautuneen väen juoksemista on nähtävillä tässä videossa. Huomioithan, että siinä nähdään ainakin yksi mies raahaamassa loukkaantunutta (tai mahdollisesti kuollutta) ihmistä pitkin katua.




Eikä tragediaa ilman syytöksiä kriisinäyttelijöiden käytöstä. Jälleen internetetsivät ovat näkevinään samannäköisiä ihmisiä Pariisin iskun uutisoinnissa ja entisissä joukkosurmissa Yhdysvalloissa. Valitettavasti kriisinäyttelijöistä huutelevat ihmiset eivät jaksa perehtyä asiaan edes viiden minuutin vertaa.



Perusteluja sille miksi Pariisin iskut lavastettiin on monenlaisia. Valeterrorismilla halutaan viedä kansan huomio pois kemikaalivanoista, tai Pariisin ilmastokokouksesta, tai kiristää Euroopan aselakeja, tai halutaan lietsoa Eurooppaa kohti sotilasliittoa, etc ad infinitum.

Pariisiin liittyvää salaliittomateriaalia tulee jatkuvalla syötöllä nettiin. Jos olen mielestäsi jättänyt huomioimatta sen aidosti savuavan aseen aidon salaliiton todisteena, niin kerrothan kommenteissa mikä se on ja perustele samalla miksi se todistaa salaliiton.

17.11.15

Kuolonmetallin kotkat ja pastorin pärinät

Pastorit, saarnaajat ja evankelista, nuo loputtoman naamapalmuilun lähteet, ovat olleet YouTubessa jo monta vuotta. Sitä kautta pienenkin seurakunnan tai kultin äänitorvi saa äänensä koko maailman areenalle. Eri asia onkin kiinnostaako puhe ketään. Pinnalle pääsee vaon tuomitsemisen, julistamisen ja hallelujan ääripään tiukimmin puristetut aivopierut.

Tässä ilmiössä eräitä parhaita puristuksia on tuottanut pastori Steven Anderson Arizonasta. Hän on nuorehko, komea ja pukeutuu fiksusti. Pientä vitsiä heittävä persoona on varmasti hurmaava elämys. Kunnes alkaa oikeasti kuuntelemaan mitä pastori puhuu. Vaivaisen sadan lampaan paimen on aikaisemmin päässyt nettiotsikoihin parantamalla Vanhan testamentin avulla AIDSin: tapetaan kaikki homot. Hän on myös rukoillut syntisiksi julistamiensa ihmisten kuolemaa.  Eli Anderson on hyvää vauhtia nousemassa/laskeutumassa Westboron baptistikirkon Fred Phelpsin seuraajaksi.

Tuorein tuhnaus ilmestyi Pariisin iskujen jälkeen. Pastori Anderson tietää kuinka vaarallista Eagles of Death Metal bändin keikalle meneminen oli. Hän valittaa, ettei media ole keskittynyt bändin syntisyyteen. Varoitusmerkki on bändin nimessä, koska Death Metal tarkoittaa Andersonin tulkintana kuoleman ylistämistä. Joten keikalle menneiden ihmisten ei olisi pitänyt yllättyä aseiden alkaessa laulaa. Siellähän palvotaan ja rakastetaan kuolemaa. Sen lisäksi Anderson kertoo minkälaista porukkaa Eagles of Death Metal on. He käyttävät huumeita, viinaa ja muutenkin elävät seksuaalisesti kuin ei-kristityt. Se on huono esimerkki nuorille. Anderson tietää, että keikka oli puhdasta saatananpalvontaa.

Olennainen höpinä alkaa 5 minuutin kohdalla.




Kokeile kuunnella koko 51 minuutin pituinen video. Sieltä löytyy pätkä, jossa Anderson naureskelee Koraanille, koska se sisältää niin tyhmiä ja epäloogisia juttuja.

Ai niin, Eagles of Death Metal ei edes soita death metallia, vaan ihan kunnon rockia.

16.11.15

Kun totuuslainen hyökkää

Sandy Hookin ala-asteen koulusurmista on kohta kulunut kolme vuotta. Surmatut lapset ja opettajat on haudattu, mutta sukulaiset yrittävät vieläkin kasata elämänsä rippeitä kasaan. Hyväntekeväisyystyö uhrien muistomerkeille ja sukulaisten avustamiseksi ovat toistuneet surutyön ohella.

Vicki Soto oli 27-vuotias opettaja, kun Adam Lanza ampui hänet koululuokassa. Kaikki eivät hyväksy tuota tosiasiaksi. He ovat totuuslaisia, joiden mielestä Sandy Hookin koulusurmat olivat suuri valhe. Se olikin lavastettu tapahtuma, jolla media aivopesi kansalaisia uskomaan, että 26 ihmistä sai surmansa. Eräs näistä totuuslaisista on Matthew Mills. Sandy Hookin lisäksi Mills on syyskuun 11. iskujen suhteen totuuslainen.

Hän oli paikalla Vicki Soton pikkusiskon hyväntekeväisyysjuoksun aikana. Mills lähestyi edesmenneen Vickin omaisia kisan jälkeen. Hän väitti, ettei Sandy Hookin joukkosurmaa oikeasti tapahtunut. Sen lisäksi hän esitti valokuvaa Vickin siskolle, Jillian Sotolle, ja kysyi oliko kuva photoshopattu. Käytännössä hän väitti, ettei Vickiä koskaan edes oikeasti ollut olemassa.

Poliisi pidätti Millsin yleisen rauhan häiritsemisestä.

Millsin ja kumppaneiden sitkeä skeptisyys herättää pari mielenkiintoista kysymystä. Jos väite tapahtumien lavastamisesta ja näyttelijöiden käyttämisestä on totta, niin pari outoa asiaa olisivat totta. Koko suku on teeskennellyt parisen vuotta olevansa Vicki Soton perhettä. Erittäin omistautunutta näyttelemistä pelkästään yhden uhrin perheen suunnalta. Toinen pointti liittyy siihen miksi Sandy Hookia edes vaivauduttiin lavastamaan. Aselakeihin ei tullut tiukennuksia. Motiivi lavastaa noin iso joukkosurma on vieläkin pimennossa.

New York Daily News

14.11.15

Halloween tappaa, sanoo kotimainen pastori

Halloween tuli ja meni. Pimeät illat jäivät. Näiden pimeiden iltojen varjoihin mahtuu runsaasti vaaroja. Vaaroja, joista meitä varoitetaan uskonnollisen TV7-kanavan Rakkauden kosketus rukousohjelmassa. Siinä pastori ja ahkera Herran ylistäjä Veijo Piipponen puhuu Halloweenin ja pimeyden voimien yhteydestä. Samalla Veijo selittää miksi 16-vuotias lappeenrantalainen tyttö surmattiin. Tavallinen kansalainen ei olisi hoksannut tätä yhteyttä. Sitä ennen puhuttiin Jumalan käden virvoittavasta kosketuksesta kotona, mutta näin ateistina turvaudun aina omaan käteeni.

Harhauduin aiheesta.

Pastorimme varoittaa, että Halloween on epäjumaluuden palvomista. Herra on varoittanut kansakuntiaan sellaisesta menosta. Jos ihmiset sotkeutuvat tuollaiseen epäjumalalliseen menoon, niin kuolema seuraa pian perästä. Tai perässä. Hän toivoo ihmisten keskittyvän enemmän kristittynä elämiseen. Puhe alkaa 8 minuutin kohdalla.

Jos et jaksa kuunnella pastorin puhetta, niin tässä olennainen lainaus tekstimuodossa:

Kuinka moni meistä ymmärtää sen, että nämä kaikki ovat seurausta siitä, että Suomessa on lähdetty mukaan palvomaan vainajahenkiä, juuri Halloweenin muodossa pyhäinmiestenpäivänä. Kaupoista loppuivat tähän juhlaan liittyvät tarvikkeet ja naamiaiset. Vauvasta vaariin näitä juhlitaan. Ja lyhyesti sanottuna, kurpitsasta on tullut tämän juhlan tunnus, mutta tiedätkö mitä varten se on merkki vainajahengille tulla kotiin? Me emme saa kristittynä mennä mukaan tällaiseen toimintaan. Ja meidän tulee myös kertoa muille mikä syvempi merkitys on tähän juhlaan osallistumiselle. Se on vainajahenkien, eli paholaisen palvontaan, osallistumista. Ja sillä on aina seurauksensa. Me uskomme, että monen lapsen ja nuoren levottomuus, hallitsemattoman raivon purkautumiset voivat johtua siitä mitä heidän elämäänsä on tullut tätä kautta.

 Eli älä enää sytytä kurpitsalyhtyä pyhäinmiestenpäivänä! Säästät ihmishenkiä.

Oli melkein piristävää kuulla näitä puheita suomalaisen saarnaajan suusta. Yleensä ne ovat tulleet vastaani tuolta Yhdysvaltojen suunnalta.

13.11.15

Myyttiset kannabiksen myytinmurtajat

Yle uutisoi 9.11. kannabiksen yleisyydestä nuorten keskuudessa. Päihdetyö on entistä vaikeampaa, kun nuoret pitävät pilven polttoa vaarattomana huvina. Ja sehän on oikeasti aivan väärin, sillä kannabiksella on haittavaikutuksia. Uutisessa päihdevalistuksen parissa työskentelevät myytinmurtajat kertovat kannabiksen vaaroista.

Minun täytyy tunnustaa, että en ole vieläkään päässyt testamaan kannabista. Käyttö tapahtuu yleensä kaverien seurassa. Käyttökerrat liittyvät illanviettoon ystävien kanssa ja elämästä nauttimiseen. Molemmat ovat asioita joita yritän välttää. Ehkä siksi en ole vielä kertaakaan onnistunut testaamaan tai edes haistamaan miltä mari tuoksuu. Olen kuitenkin pyrkinyt tutustumaan tässä asiassa ihan puhtaasti akateemiseen tietoon ja siihen miten viranomaiset ovat itse selvittäneet kannabiksen haittoja tai hyötyjä. Jos tilaisuus tulee joskus eteeni, niin tulen todennäköisesti testaamaan tuotetta. Olenhan maistanut alkoholijuomia ja tupakkaa, mutta todennut ne kaikki vastenmielisiksi asioiksi. Tupakka jäi yhteen imaisuun. Tällä hetkelle tee on vahvin käyttämäni huume. Altistuin sille sosiaalisessa tilanteessa. Kokeilin vain paria lajia hyvin haudutettua teetä. Sitten ostin sitä kotiini parisen pussia irtoteen muodossa. Nyt käytän sitä kaksi kuppia päivässä.

Valheellista mainontaa jossa kannabiksen luvataan johtavan orgioihin, villeihin juhliin ja intohimojen vapauttamiseen. Ei ku hetkinen, tuolla julisteella yritettiin ohjata nuoria pois huumeesta. Ei ehkä se paras tapa.


Yritin selvittää kuinka moni suomalainen nuori on kuollut kannabikseen, mutta valitettavasti en onnistunut löytämään yhtäkään tapausta. Onneksi tarjolla on tuoretta tutkittua tieteellistä tietoa. Vieläpä ihan aidossa tiedejulkaisussa, kun arvostettu Nature-lehti piti kannabistutkimusta esillä neljän sivun verran The Cannabis Experiment kirjoituksella (numero 542, 20. elokuu). Artikkelissa tehdään yhteenvetoa tutkimuksen tilasta. Aineen laittomuus on tehnyt terveysvaikutusten selvittämisestä vaikeaa. Tupakka- ja alkoholitutkimuksia on kertynyt n. sata kertaa enemmän kuin marijuanatutkimusta.

Käsitykset siitä kuinka paljon kannabista palaa pilveksi vuoden aikana saavat oikeat mittasuhteet, kun aine on muutettu jollakin tapaa lailliseksi. Kalifornian osavaltiossa arvioitiin kannabista kuluvan n. 85 tonnia vuodessa. Kun kyselyitä ei enää tarvinnut hävetä tai pelätä, niin tulokseksi saatiin 175 tonnia. Siitä pitäisi riittää materiaalia haittavaikutusten selvittämiseen.

Lainsäädännössä suuntaukset ovat maailmalla kohti dekriminalisaatiota, joten huumetutkimuksesta tulee entistä helpompaa ja yleisempää. Nature mainitsee esimerkkeinä muutamia merkkipaaluja tuoreen tutkimuksen saralta. Yksi asia on ainakin varma. Kannabista ei voi kutsua tappavaksi aineeksi. Alkoholi on selkeästi haitallisempaa terveydelle kuin kannabis.

Toinen asia on myös varma juttu. Kannabis voi aiheuttaa riippuvuutta. Jopa yksi kymmenestä käyttäjästä voi tulla riippuvaiseksi kasvin polttamisesta. Pilveen meno lisää myös onnettomuusriskiä ratin takana.

Ruotsalaisessa tutkimuksessa 50 000 nuoren miehen terveystietoja vertailtiin. Aktiivisimmat pössyttelijät olivat kolme kertaa todennäköisemmin skitsofrenialle altistuneita kuin ne nuoret, jotka eivät suostuneet imemään paholaisen savuavaa pippeliä. Mutta silloinkin varsinainen riski on käyttäjillä vain 1,4 %, kun pilvettömillä se on 0,6 %.

Lyhytkestoiset ja kiistattomat haitat (Naturen mukaan) ovat muistin ja kordinaatiokyvyn heikkeneminen. Varsinainen haitta nuorilla käyttäjillä tulee esiin, jos he polttavat kannabista päivittäin. Mitä nuorempana aloittaa ja mitä enemmän polttaa, sitä suuremmat haitat. Silloin tutkimus osoittaa mm. älykkyyden laskevan kehitysvuosien myötä. Samoin käy muistin suhteen. Mutta näissäkin haittavaikutuksissa on päästy toistaiseksi vain korrelaation osoittamiseen. Kausaliteetti kannabikseen on vaikea selvittää, sillä usein nämä nuoret aktiivikäyttäjät ovat myös alkoholin (keskisuuria)kuluttajia. Kaiken muun riskikäyttäytymisen lisäksi.

Aihe oli taas esillä Nature-lehdessä syyskuussa lääkekäytön suunnalta. Pointtina lääkekäytön kannalta lehdessä oli se, että terveyttä edistävät väittämät eivät ole vielä keränneet tuekseen kestävää tieteellistä näyttöä. Kivunlievityksessä se toimii mainiosti, mutta tulehdusten hoidossa ei niinkään. Myös lääkekäytön kohdalla aineen yleinen laittomuus hankaloittaa tieteellisen tutkimuksen suorittamista. Tutkimukseen virallisesti hyväksytty kannabis ei aina ole samanlaista esim. THC-pitoisuudeltaan, kuin ne aineet joita ihmiset ostavat tai kasvattavat.

Takaisin huvikäyttöön! Siis aiheeseen. En suosittele lukijoitani jatkamaan huumeiden käyttöä.

Tutkimus on pitkäaikaisvaikutusten kohdalla vielä parhaimmillaan ristiriitaista. Usea tutkimus ei onnistu löytämään selkeitä haittatekijöitä. Usea tutkimus löytää joitain haittavaikutuksia. Mutta miten tätä vivahteikasta tutkimusta sitten käsitellään kotimaisen huumevalistuksen parissa? Tarkastellaan Ylen uutista.

Kannabista pidetään hyvänä päihteenä sen päihdeominaisuuksien vuoksi ymmärtämättä, millaisia pitkäaikaisvaikutuksia käytöllä on, Uusitalo sanoo.

On helppoa olla ymmärtämättä niitä, sillä tieteellinen näyttö on vieläkin kortilla. Selkeää hengenvaarallista haittaa ei ole havaittu. Siihen on syynsä miksi Suomessa on vuosittain näitä viinaan kuolleita nuoria, mutta marijuanan kuolleiksi uhreiksi ei ole päätynyt samaan tahtiin väkeä.

Kuopion kaupungin lastensuojelupäällikkö Marketta Kolari sanoo nuorten pitävän kannabista alkoholia vaarattomampana.

 Juuri näin asianlaita on julkisesti saatavan tutkimustiedon mukaan. Alkoholi on haitallisempi päihde. Kunhan samalla muistutetaan, ettei kannabis ole täysin ilman haittoja.

 Nuorten keskuudessa alkoholi on edelleen yleisin päihde, mutta kannabis on kivunnut hiljalleen rinnalle, molemmat haastatellut sanovat.
– Nuorten voi olla jopa helpompi hankkia kannabista kuin alkoholia, Uusitalo sanoo.

Johtunee siitä, että toisen myyntiä valvotaan kaupoissa tapahtuvan laillisen myynnin takia. Toista tuotetta saa kadulta ja kontaktien kautta ilman valvontaa.

Kannabiksesta elää myyttejä, jotka eivät pidä paikkaansa, Komulainen sanoo. Huumetta saatetaan pitää vaarattomana luonnontuotteena.
– Katukaupassa ei voi tietää, onko kannabista jalostettu tai onko kyseessä synteettinen kannabis vai luonnontuote.

Todellakin. Lajikkeita on jalostettu moneen suuntaan. THC-pitoisuus vaihtelee lajikkeen mukaan. Samalla kannabiksen käytöstä saatava hippihuimaus voi olla todella tujua tai mukavamman rentoa. Määrä tekee myrkyn kaikessa. Aivan kuten alkoholin kohdalla on suuri ero siinä vetäiseekö napaansa tuopillisen ravintolassa pihviannoksen aikana, vai kopauttaako kossupullon kerta kulauksella saunan jälkeen.

Laillisissa kaupoissa on laaja tuotevalikoima, josta myyjä pystyy suosittelemaan tilanteeseen sopivaa tuotetta. Kaupan kautta tapahtuva kannabiksen hankinta myös varmistaisi tuotteen THC-pitoisuuksien valvonnan. Sekä bonuksena kaupankäynnistä valtion kirstuun kilisevät verotulot. Niitä voitaisiin käyttää huumeriippuvaisten hoitoon ja auttamiseen. Se olisi huomattavasti parempi tapa verrattuna nykyiseen. Nyt verorahojen suunta on pelkästään negatiivinen haittojen hoidossa.

Yhdysvalloissa Coloradon osavaltiossa tapahtunut myynnin laillistaminen on selkeä esimerkki siitä, ettei viranomaisten tarvitse olla pelkästään maksumiehenä. Ensimmäisen seitsemän kuukauden aikana Coloradon kannabiskaupoista tuli verottajalle yli 73 miljoonaa dollaria. Koko vuodelta näyttäisi kertyvän 125 miljoonaa dollaria verotuloja. Ne voidaan käyttää suoraan ongelmakäyttäjien vaatimiin hoitoihin. Ylimääräisellä rahalla rakennetaan kouluja ja muuta tarpeellista. Kannabiksen pimeät markkinat eivät katoa hetkessä Coloradossa, mutta ne ne ovat supistumassa.

Mitä laitetaan?
Yle jatkaa:
Myös kannabiksen vaarattomuus mietona huumeena on Komulaisen mukaan voimissaan oleva myytti. Kannabiksen vaikuttavan aineen THC:n pitoisuudet ovat nousseet lajikkeiden jalostuksen ansiosta.

Nyt en ole aivan varma minkälaiseksi myytiksi myytinmuurtajat olettavat tämän vaarattomuuden. Verrattuna moniin muihin laittomiin huumeisiin kannabis on turvallinen. Samoin on asianlaita, kun kannabista verrataan laillisiin päihteisiin. Tupakan ja alkoholin haitat ovat useissa tutkimuksissa todettu pahemmiksi kuin kannabiksen. Molemmat näistä ovat tästä huolimatta laillisia. Vaarallisuus itsessään ei siis tarkoita, että aineen täytyisi olla laiton. Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytöksen seurantakeskuksen raportti tupakan, alkoholin ja kannabiksen vaaroista totesi kannabiksen olevan niistä turvallisin vaihtoehto. Britanniassa päästiin samansuuntaisiin tuloksiin. Tämä tieto on ylittänyt uutiskynnyksen ihan Suomessa asti, joten tuskin voimme väittää sen olevan nuorison parissa kiertävä myytti.

Haittavaikutukset eivät aina jää kannabiksen aiheuttamiksi. Kannabiksen kohdalla ihmiselle aiheutuu eniten ongelmia kannabiksen sijaan kannabiksen laittomuudesta. Huumevalistaja Komulainen tavallaan toteaa tämän itse.

Kannabiksen aiheuttamat haitat ovat usein sosiaalisia, Komulainen sanoo.
– Niitä on turha vähätellä. Jos jäät koulussa kiinni kannabiksen poltosta, voi seurata erottamisen kautta koulupudokkuus. Se ei ole pieni asia, kun ajatellaan ihmiselämää ja elinkaarta.

 Aivan. Jos poltat pilveä viikonloppuisin ja jäät siitä kiinni, niin voit menettää opiskelupaikkasi. Se ei todellakaan ole pieni asia, vaan voi pilata nuoren ihmisen tulevaisuuden suunnitelmat. Ja lisää yhteiskunnasta syrjäytymisen riskiä. Puhumattakaan mitä merkintä huumausainerikoksesta tekee, jos työnantaja sellaisen selvittää ihmisen taustasta. Myös työpaikan menettäminen on realistinen haitta.

Lopussa Ylen jutussa vaihdetaan aihe suonensisäisiin käyttäjiin, joten jätän loput kommentoimatta. Lähes samaan aikaan ilmestyi kuitenkin lisää kannabikseen liittyvää kirjoittelua. Se tapahtui Savon sanomien sivuilla, kun toimittaja Asta Tenhunen kommentoi kannabiksen käytön haittoja.

Pieni muutos, jolla voisi helpottaa oikeusjärjestelmän työkuormaa ja tehostaa poliisin työtä, voisi olla myös pienten kannabiskasvimäärien hoitaminen suoraan sakolla.
Nykyään kannabiskasvien kasvattaminen tutkitaan huumausainerikoksena. Vähäisissä kasvimäärissä sen voisi hoitaa keveämminkin: sakko saman tien ja kasvit hävitykseen ilman pitkiä kuukausia tai jopa vuosia odotettavia oikeusprosesseja.

 Ihan järkevä ehdotus lainsäädännön lieventämisestä. Itse kuitenkin menisin vielä pidemmälle, jotta poliisien aikaa ei tuhlattaisi kannabikselle. He pääsisivät keskittymään enemmän rikoksiin joissa on uhreja.

Kannabisfriikit väittävät, että viranomaiskontrolli aiheuttaa syrjäytymistä. Se ei Suomessa pidä paikkaansa.
Suomen kriminaalipolitiikka, poliisin toiminta ja oikeuden rangaistukset ovat täysin muuta kuin Yhdysvalloissa. Rakenteissa ei ole mitään samaa.

Toivottavasti tilanne Suomessa on Tenhusen kuvailema. Mutta ne tapaukset joista olen lukenut viime vuosina kertovat toisenlaista tarinaa. Suomessa ei joudu ns. arkipolttelusta vankilaan, mutta sakkojen ja merkintöjen kautta sosiaalinen elämä vaikeutuu huomattavasti. 

Suomessa poliisi puuttuu käyttörikoksiin muun työnsä ohessa. Nuoret ohjataan pääsääntöisesti puhutteluun. Monet aikuisetkin saavat ensi kerroilla ohjauksen hoitoon ennemmin kuin minkään ankaran rangaistuksen.
Sen sijaan viranomaiskontrollilla on iso ennalta estävä ja ohjaava vaikutus. Poliisin puuttuminen saa aina yhden sun toisen ihmisen havahtumaan, mitä on tekemässä.

Kaikesta huolimatta kuvittelen tilannetta, jossa olutta juoneet alaikäiset ja viinaa juoneet aikuiset ohjataan poliisin puheille. Tuntuu erittäin oudolta, mutta verratava outouteen siitä, että kannabiskäyttäjä joutuu puhutteluun ja/tai sakkoihin. Jos viranomaiset ovat huolissaan hippiheinän heiluttajista, niin miksi käytössä ei ole sama systeemi kuin alkoholin ja tupakan kanssa?

Jos esimerkiksi puhallutusratsiassa jää kiinni kannabiksen käytöstä ja nyssykkä taskussa, nykyään vakavin seuraus siitä on useimmiten tietokoneen takavarikoiminen.

 Tässäkin tapauksessa suurin haitta kannabiksen käyttäjälle tulee huumelaista, ei itse huumeen käytöstä.

Eli jos poliisi katsoo tarpeelliseksi alkaa tutkia esimerkiksi mahdollista huumausaineiden kauppaa ja tekee kotietsinnän, poliisi voi takavarikoida ja tutkia nuoren tai aikuisen tietokoneen.
Se on konkreettinen haitta monelle nuorelle. Mutta kotietsintä ja takavarikot ovat myös poliisille laillinen, tärkeä ja hyvä tutkintakeino, jolla vastuullisesti käytettynä on kansalaisten tuki rikostutkinnassa.

 Ja myös tässä suurin haitta on huumelain kautta ilmenevä, ei kannabiksesta johtuva.

Jos lainsäädäntöä jotenkin haluaisi kehittää, puhuttelun lisäksi myös nuorten valvontarangaistuksissa olisi lisäämisen varaa. Suomessa on monenlaisia ohjaavia ja kuntouttavia rangaistusmuotoja, joita tulisi voida käyttää laveasti ja ohjaamalla asiakkaita entistä enemmän järjestöjen päihde- ja elämänhallintakuntoutukseen.

Kuntouttava rangaistusmuoto on kaikkein järkevin vaihtoehto. Sitä pitäisi ehdottomasti suosia muiden rangaistusmuotojen yli. Varsinkin jos tarkoituksena on välttää ihmisten syrjäytymistä.

Suomessa kannabiksen laillistaminen olisi täystunarointia, hätiköintiä, joka loisi uutta rikollisuutta ja lisäisi huomattavasti terveydenhoidon kuluja.

 Tälle väitteelle olisi kiva saada jotain tutkittua tietoa. Varsinkin niistä maista tai osavaltioista joissa laillistamista on tehty. Hollannin kohdalla ei ymmärtääkseni ole tapahtunut tuollaisten uhkakuvien toteutumista.  En myöskään heti keksi mikä olisi tuota uutta rikollisuutta. Jos terveydenhuollon kulut nousevat, niin juuri siinä tapauksessa kannattaisi olla niitä verotettavia tuloja kannabiksesta.

Suomessa päihteistä maksetaan ensinnäkin vero. Kuinka moni kavereille kannabista kasvattava maksaisi kannabisveronsa säntillisesti? Jos kannabista myytäisiin puodeissa, olisiko niiden pitäjät ensisijaisesti niitä kirjanpidon ja veronmaksun tunnollisesti hoitavia kansalaisia? Epäilen.

Epäily on hieno asia. Mutta esimerkit niistä paikoista joissa kannabista ostetaan kaupoista ovat osoittaneet, että niitä verorahoja lähtee verottajan suuntaan. Säätely, valvonta ja byrokratia ovat tuttuja asioita suomalaisille viranomaisille. Tuskin he unohtaisivat niitä yllättäen laillistamisen jälkeen.

Suomessa jo alkoholin verotus aiheuttaa erikoisia ilmiöitä, kuten tavallisten pulliaisten heittäytymistä jopa rikollisiksi rahdatessaan viinaa Virosta Suomeen myyntiin. Oman käytön rajoista valehdellaan Tallinnan laivoilla tämän tästä. Miksi veron maksu kannabiksesta sujuisi helpommin?

 Tuo on oikea ongelma. Verotuksessa pitäisi olla tarkkana. Jos kannabista verotetaan myytävän tuotteen painon perusteella, niin asiakkaat voisivat suosia THC-pitoisuudeltaan suuria versioita. Pienemmällä painolla saisi korkeamman pilven. Tässä kohtaa Tenhunen ei mainitse sitä loogista ratkaisua viinaralliin. Säädetään alkoholin verotusta sellaiseksi, ettei Tallinnaan kannata lähteä. Viinat ostetaan kuitenkin jostain, mutta nykyinen meno ajaa verorahat ulkomaille. Veronmaksajat jäävät maksajiksi, kun alkoholin aiheuttamia ongelmia siivotaan päihdehuollossa. Olisi tietenkin fantastista jos suomalaiset eivät ostaisi sitä viinaa samaan tahtiin, mutta se on samalla puhdasta fantasiaa.

Samalla periaatteella kannabiksen verotus olisi säädettävä sellaiselle tasolle, että verotus olisi järkevää. Veroprosentteja säädetään jatkuvasti. En näe tässä ongelmaa. Ellei välttämättä haluta säätää verotus toimimattomalle tasolle. Jotkut ehkä haluavat tarkoituksella tehdä huonoa työtä verotuksen suhteen. Politiikka on siinä mielessä jännä peliareena.

Kannabiksen käytön kannattajissa on paljon rikollismielisiä – henkilöitä, jotka eivät oikein välitä, mitä viranomaiset sanovat. Se laskee kynnystä, että tavallisista päihdeporukoista löytyy usein aina edes joku vähän kovempi tekijä – Se yksi, joka jonain pössyttelyiltana tietääkin, mistä olisi myös ekstaasia saatavilla.

Tuo on realistinen tilanne, sillä ymmärtääkseni samanlaisia kovien huumeiden kamuja löytyy myös alkoholia kuluttavien parista. Miksi kannabiksen kohdalla tämä olisi relevantti este, mutta alkoholin kohdalla ei ole?

Kannabiksen saatavuuden helpottamiselle ei ole mitään syytä. Kaikki askeleet sen saannin helpottamiseksi tuovat kannabista tarjolle vähän lähemmäksi nuoriakin.
Suomen kriminaalipolitiikka ei syrjäytä nuoria eikä juuri aikuisiakaan. Päihdeongelmat sen sijaan syrjäyttävät.

Kannabis on nykyisessä Suomessa levinnyt laajalle. Tänään Savon sanomissa kerrotaan käytön olevan kaikkien aikojen ennätyslukemissa. Jos syrjäytyminen johtuu päihdeongelmista, niin ongelmakohdat otettaisiin käsittelyyn niiden käyttäjien kohdalla, joilla on ongelmia kannabiksen käytöstä. Ei niinkään ennakoivan ja kaikenkattavan kriminaalipolitiikan kautta. Onneksi näytämme olevan yhtä mieltä siitä, että mitä pienempi rangaistus sitä pienempi riski syrjäytyä.


Loppukommentit

 Miten tahansa tätä asiaa pyörittelen päässäni, niin en näe miten kannabiksen luokittelu laittomaksi huumeksi on perusteltua. Varsinkaan kun samaan aikaan alkoholia ja tupakkaa pystyy ostamaan kaupoista. Alkoholi aiheuttaa vahvemman päihtymisen. Tupakka aiheuttaa pahempaa riippuvuutta. Johdonmukaisuus päihteisiin suhtautumisessa olisi kaikkien etu. Toivottavasti asiasta pystytään vielä tämän sukupolven aikana puhumaan faktapohjaisesti eduskunnassa asti. Esimerkkiä tullaan varmasti hakemaan muista maista.

Minulla on kyllä perusteluja sille miksei tupakkaa kannata polttaa. Sen terveyshaitat itselle ja toisille ihmisille passiivisen tupakoinnin välityksellä ovat yleisesti tiedossa. Sitäkin pahempana haittana on tupakan tuoksu. Yööök, se pistävän hirveä lemu joka tupakoitsijoista lähtee. Sosiaalisissa tilanteissa me tupakoimattomat emme kohteliaisuussyistä aina valita ääneen.

Kaikkein tärkeimpänä asiana: päihdetyö on tärkeää ja kunnioitettavaa työtä. Arvostan niitä ihmisiä, jotka pystyvät ja jaksavat puhua nuorille huumeiden vaaroista. Mutta ei ole mitään syytä käyttää puheita, joissa jotkin väitteet ovat ristiriidassa tutkitun tiedon kanssa. Huumeista ei kuiskita enää missään pyörävajan takana välitunneilla. Nuoret osaavat etsiä tietoa netistä. Sieltä löytyy asiallista ja kökköä infoa huumeista, niiden haitoista ja miten riippuvuus oikeasti ilmenee käyttäjissä. Koululaisen tarvitsee vain kerran huomata jokin ristiriita valistuksen ja huumetutkimuksen välillä.  Käyttämällä faktapohjaista valistusta säästytään nuorten luottamuksen menettämiseltä. Näin huumetyö voidaan keskittää niihin ongelmakohtiin, jotka ovat oikeasti pahimpia ongelmia.

11.11.15

Saako ateisti elää Egyptissä?

Jumalaton elämä. Joillekin se on ihan tavallista arkielämää ilman sen kummallisempaa pohtimista. Opiskellaan, käydään töissä, rakastutaan, harrastetaan, vietetään aikaa ystävien kanssa. Joillekin jumalaton elämä tarkoittaa maailmankatsomuksensa salaamista sukulaisilta, ystäviltä ja työtovereilta. Suomessa tilanne on muihin verrattuna ateistin kannalta erinomainen. Ehkä suku ja kotikaupunki ratkaisevat kuinka avoimesti suomalainen voi elää uskonnottomana.

Yhdysvalloista kantautuu tiettyjen poliitikkojen suusta aina silloin tällöin outoja asenteita. Asenteita, joita myös useat äänestäjät kannattavat. Republikaanien presidenttiehdokas Ted Cruz on markkinoinut itseään konservatiivisena, uskovaisena ja moraalisena valintana. Tuoreessa puheessa toistettiin asioita, joita olen kuullut monen muunkin republikaanin suusta: presidentiksi kelpaa vain jollakin tapaa uskovainen ihminen. Uskonnottomat älkää vaivautuko. Republikaanien ja konservatiivien parissa uskonnonvapaus tarkoittaakin pelkästään positiivista uskonnonvapautta. Ei vapautta uskonnosta. Heille se tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikilla kansalaisilla on oikeus elää Jeesuksen opetuksia seuraamalla. Onneksi hiuksen hieno enemmistö Yhdysvaltalaisista on ymmärtäväisemmällä kannalla verrattuna Ted Cruziin ja kumppaneihin.

Eivätkä länsimaalaiset maat ole tietenkään ainoita joissa höpistään samanlaisia asioita. Joissain maissa puhutaan paljon pahempaa. Egyptin Al-Assema tv-kanavalla käytiin keskustelua, jossa ateistit tulivat puheenaiheeksi. Siinä ateismi on valitettava ja häpeällinen ilmiö Egyptissä. Näin sanoo nainen, jonka voimme pelkästään pukeutumisen perusteella olettaa olevan jotain muuta kuin ääripään islamisti. Ateismi kun kuulemma leviää kulovalkean tavoin. Maassa on jopa 866 ateistia. Studiossa käyty keskustelu oli varmaankin myös sieltä maltillisemmasta päästä muslimimaailman ajatusvinkkeliä.



Egypti on monen muutoksen kourissa vallankumouksiensa jälkeen. Kansakunnan parissa on tapahtumassa poispäin liikehdintää ääriuskonnosta. Konservatiivista hunnuttautumista ei enää tehdä entiseen tahtiin nuorten naisten parissa. Tämän liberaalin suuntauksen vastakkaisessa liikehdinnässä perustetaan poliisien joukkueita, jotka pyrkivät pidättämään ateisteja. Maallistuneiden ihmisten elämä on onneksi mahdollista. Tosin se on vielä kaapissa elämistä. Ihmisoikeuksien ajaminen hoituu blogirintamalla, kun egyptiläiset ateistit pitävät toisiinsa yhteyttä internetin kanavilla.

Toisaalta ymmärrän miksi näiden uskovaisten suusta välillä tulee tuollaista puhetta. Pelkkä ateistin olemassaolo on PR-uhka heidän perussanomalleen. Kun koko elämän sisällön juoni tai moraali haetaan milloin minkin uskovaisen uskonnon kautta, niin näyttää kovin erikoiselta, jos toinen ihminen saavuttaa saman ilman tuota uskontoa. Miksi uskovaisen tarvitsee uskontoaan? Se voi aiheuttaa erittäin vaarallisen ilmiön uskovaisen päässä: kyseenalaistamista.

9.11.15

Sukellusvene laukaisi testiohjuksen

Yli kaksi kuukautta sitten Floridassa laukaistiin Atlas V -raketti kohti tähtiä. Se oli kaunis näky. Onneksi näky myös taltioitui monen kameran toimesta pitkin internettiä. Ihmisluonteelle ominaisesti sama näky aiheutti heti puheita avaruusolentojen kulkupelistä tai jostain mysteerisestä kosmisesta tapahtumasta. Onneksi ne puheet laantuivat melko ripeästi.

Parisen päivää sitten nähtiin melkein identtinen näky Los Angelesin aamuisella taivaalla. Jotkut ihmettelivät oliko se komeetta vai vihollisen laukaisema ydinohjus. Paikalliset sanomalehdet esittelivät hienoja kuvia raketin jättämästä jäljestä. Samalla ne kertoivat virallisen selityksen raketin alkuperästä. Se oli Yhdysvaltojen laivaston Trident II (D5) testiohjus, joka laukaistiin Ohio-luokan sukellusveneestä. Los Angelesin lentokenttä varasi testialueelle lentokiellon jo päivää ennen testiä, joten mistään ennakoimattomasta tapahtumasta ei ollut kyse.

Eli selkeä selitys erikoiselle näylle taivaalla. Miten siihen reagoidaan netin foliopitoisilla käytävillä? NaturalNews tulkitsee tapahtumia:

Viralliset selitykset ovat lähes poikkeuksessa peitetarinoita. Siksi ohjustesti ei voi olla pelkkä ohjustesti. Normaalisti Trident II ladataan ydinkärjellä. Laivasto olisi voinut testata ohjusta missä vain Tyynellä valtamerellä, mutta kuitenkin se tehtiin lähellä rannikkoa. Joten sillä haluttiin viestiä Kiinalle, ettei kiinalaisen laivaston modernisaatio ole kannattavaa toimintaa. Kansalaisille ei myönnetä, että USA ja Kiina ovat keskenään salaisessa mutta räjähtävässä sodassa.

Ja siksi NaturalNews kirjoittaa:

The Trident missile launch near Los Angeles was a warning shot against China in a last-ditch effort to prevent all-out war 
The upshot of all this is that the U.S. and China have been engaged in a covert war for quite some time, and that covert war has escalated month by month, even as the official state-run news organizations of both nations have denied any war is happening at all.

Ohjustesti tapahtui Los Angelesin lähellä, jotta sosiaalinen media täyttyisi kuvilla ohjustestistä.

Last night's test launch of the Trident missile over Orange County was staged near a high population area for a tactical reason: To have as many witnesses (and videos) as possible, sending a very visible warning message to China that says, "We can destroy you if you don't back off." 

Koska Yhdysvalloilla ei ole mitään muuta tapaa tiedottaa asevoimistaan Kiinalle. Miksi valtamedia ei sitten osaa uutisoida tästä julkisesti julistamatta jääneestä sotatilasta Kiinan ja USA:n välillä?

Nobody in the mainstream media is report this; probably because, with a few exceptions, they are mostly clueless, brain-dead propagandists who know nothing about international geopolitics and the real state of conflict in our world. Also, they are ordered what to write by the U.S. government regime in exactly the same way China's "journalists" are ordered what to write by the Chinese regime.

Aivan. Nämä aivokuolleet propagandistit eivät ymmärrä mitä kulissien takana oikeasti tapahtuu. Sama mediapimento tapahtui Tianjinin räjähdyksen kohdalla, kun valtamedia ei suostunut kertomaan Yhdysvaltojen salaisesta tuomionpäiväsatelliitista. Onneksi meillä on nettikansalaisjournalismi.

7.11.15

Professori Folta ja Anti-GMO:n toimiva painostus

Professori Kevin Foltan ahkera työ biotieteen, geenimanipulaation ja muutenkin tieteen puolustapuhujana jatkui monta vuotta. Hän kirjoitti aiheesta ahkerasti lehtiin ja eri nettisivuille, sekä järjesti podcasteja aiheesta. Folta oli näkyvä geenimanipulaation puolestapuhuja. Siksi hän saikin huomiota geenimanipulaatiota vastustavien suunnalta.

 Huomaat varmaankin, että kirjoitan tästä menneessä aikamuodossa.

Foltan nimi nousi enemmän otsikoihin, kun hänen sähköpostiaan lähdettiin tarkastelemaan gm-vastustajien vaatimuksesta. Sähköposteista ei löydetty manipuloitua tiedettä, huijausta tutkimuksessa tai muuta tieteen väärinkäyttöä. Sieltä löytyi jotain paljon pahempaa! Pahamaineinen Monsanto oli antanut Foltalle 25 000 dollaria, jotka sai käyttää professorin haluamaan kohteeseen. Eli ne rahat menivät Foltan järjestämien Talking Biotech koulutustapahtumien budjettiin. Ne olivat pieni osa projektin rahoituksesta, joka toimi yksityisten lahjoitusten voimin. Rahaa tuli samaan tarkoitukseen mm. Oregon Farm Bureau, Manitoba Canola Growers, US Pork Board, American Seed Trade Association, Light Emitting Computers firmoilta.

Geenimanipulaation vastustajille kaikki tämä tarkoitti vain yhtä asiaa. Kaikki mitä Folta on koskaan sanonut tai kirjoittanut tieteestä on kyseenalaista. Eikä heidän tarvitse käsitellä mitenkään geenimanipulaatioon liittyvää tiedettä. Riittää kun osoitetaaan sormella noita Monsantoon liittyviä dollareita. Ja väittää Foltan valehtelevan geenimanipulaation turvallisuudesta, mutta jostain syystä tekstit jättivät selittämättä mitkä ne valheet tutkimuksesta ja gm-ravinnosta olivat ja miksi ne olivat valheita. Eikä sitä tarvitsekaan tehdä, koska dollarit!

Monsanton rahoista nostatettu kohu nousi niin rajuksi, että Floridan yliopisto laittoi ne 25 000 dollaria kampuksen ruoka-projektiin. Rahat eivät olisi koskaan menneet suoraan Foltan takataskuun.

4. marraskuuta Folta ilmoitti jättävänsä julkisen tieteen puolestapuhumisen.

Hi Everybody. I'll keep it short. The attacks are relentless, I'm under a lot of pressure on many fronts. I'm taking the opportunity to disappear from public visibility and focus on my lab and my students. It has been a challenging time. I appreciate the support, I'm grateful for your wishes, but this battle is vicious and one-sided, and I think I'm well served bowing out of the public science conversation for the foreseeable future. Thank you.




Painostus toimi, joten onneksi olkoon gm-vastustajat. Foltan kotiosoitetta jaettiin netissä ja lopulta jopa hänen kuollut äitinsä otettiin mukaan lokakampanjaan. Ymmärrän hyvin miksi Folta ottaa taukoa.

6.11.15

Kirkolliskokouksen vastaus uuteen avioliittolakiin

Tasa-arvoinen avioliittolaki lähenee voimaan tulemistaan. Eduskunnassa selvitellään miten se vaikuttaa muihin lakeihin. Kotimainen ev.lut.kirkkomme on myös tarkastellut miten se reagoisi, kun valtiovalta päivittää avioliittolakiaan. Vaihtoehtoina on nykyisen menon jatkaminen, vihkimisoikeudesta luopuminen, tai se syntisin vaihtoehto eli samaa sukupuolta olevien parien vihkiminen kirkoissa.

Kirkolliskokouksen tuoreessa istunnossa päätettiin, että meno jatkuu entisellään. Valiokunnan mietintö on 22 sivua pitkä. Se on yhteenveto kaikista edellisistä kirkon päätöksistä. Linja näyttäisi pitävän kautta linjan. Ja mikäs siinä. Juuri tätä varten siinä lakialoitteessa oli oma kohtansa uskonnollisten laitosten oikeudelle pitää omat käsityksensä siitä minkälaisia ihmisiä he suostuvat vihkimään. Kirkollisella vihkimisellä ei näillä näkymin mennä homohäihin, mutta yhä suositummaksi tuleva (tai jopa suositummaksi tullut) siviilivihkimen sen sijaan toimii virallisena väylänä avioliiton parkkihalliin samaa sukupuolta oleville pareille. Kirkoissa voidaan todennäköisesti jatkossa kuitenkin siunata samaa sukupuolta olevat parit, kunhan he ovat ensin menneet vihille vaikkapa maistraatin puolella.

Tätä tuskin tarvitsee edes mainita, mutta en ole kirkon jäsen. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kirkolla on oltava oikeus itse määrätä minkälaisia pariyhdistelmiä he suostuvat vihkimään. Keskustelu jatkuu kirkon sisällä. Seuraavat seurakuntavaalit antavat varmasti myös vihjeitä siitä mihin suuntaan kirkkovene soutaa tulevaisuudessa.

5.11.15

Skudo® Hologram ja Mainio muutos maailmassa

Kännyköiden säteily huolestuttaa monia. Monet ovat valmiita hyötymään näiden ihmisten huolesta. Viimeksi vastaava tuote oli RayGuardin kaltainen säteilynmuokkaaja, jota ei kuitenkaan mitata suoraan säteilyn laadusta tai määrästä.

Skudo Hologram ei vaikuta kännykän toimivuuteen, eli puhelimen signaalin laatu ei kärsi kvanttitarrasta. Itse tarra ei myöskään säteilytä mitään ympärilleen, joten käyttäjä on (lompakkoaan lukuun ottamatta) täysin turvassa Skudon suhteen.

Tässä esittelyvideo itse tuotteen valmistajilta. Huomioi, että tarraa voi käyttää kännykän lisäksi myös tietokoneissa, televisioissa, pelikonsoleissa ja varmaan myös sähkövatkaimissa sekä venäläisissä perseenpärisyttimissä. Älä siis osta vain yhtä Skudo Hologram tarraa!



Ei siis mitenkään poikkeuksellinen kännykkätarra verrattuna kaikkiin niihin lukemattomiin kilpailijoihin. Tarra kiinnitetään kännykkään paikkaan jossa se ei ole kännykän ja ihmisen pään välissä. Kuitenkin tarra onnistuu jotenkin muuttamaan kokonaisuutena kännykästä lähtevää säteilyä, vaikka ihmiseen päin kohdistuva säteily lähtee toiseen suuntaan. Kännykästä lähtevän elektromagneettisen säteilyn määrän vaihtelua ei mitata. Sen sijaan näytetään miten ihmisten toiminnot muuttuvat sen mukana onko käytössä Skudo vai ei  (5 min kohdalla videossa).

Maahantuoja Infinita.fi esittelee kotimaisella kielellä Skudon ominaisuuksia:

Yksi Skudo® Hologram / laite riittää. Skudo® Hologram ei tarvitse huoltoa tai puhdistusta. Käyttöikä 2 vuotta. Tuote voidaan hävittää talousjätteiden mukana. Skudo® Hologram on suodatin, joka toimii subatomisella tasolla sähkö- ja elektronisissa laitteissa, vähentäen niiden haittavaikutuksia ihmisiin. Tuote pystyy poistamaan sähkömagneettisen aallon aiheuttamia haittoja, koska se kykenee vaikuttamaan värähtelyyn siten, että niiden vaikutus ihmisiin vähenee huomattavasti tai poistaen signaalit, jotka aiheuttaisivat haittoja.
Huom. Skudo® Hologrammia markkinoidaan myös lääketieteellisenä laitteena, jota käytetään lisävarusteena lääkinnällisissä sähkölaitteissa.

Teksteihin heitellään sanoja kuten hologrammi, subatominen taso, värähtely, jne. Eräässä esitteessä tarran kuvaillaan olevan nanoprosessori. Tarra toimii vain kahden vuoden ajan. Sitten täytyy ostaa uusi versio. Skudo on myös niin monipuolinen tarra, että se osaa säätää monipuolisesta laitevalikoimasta aina sen sähkömagneettisen kentän ihmisen terveydelle suotuisaan suuntaan. Laitteesta välittämättä.

Lisäksi Skudo vaivautuu mainitsemaan olevansa patentoitu tuote, vaikka patentti ei tarkoita patentoidun tuotteen terveysvaikutusten olevan mitenkään totta. Sekä tietysti CE-sertifikoitu tuote, aivan kuten Hopi-korvakynttilät ovat! Sertifikointi kun käytännössä tarkoittaa sitä, ettei tuote ole aktiivisen haitallinen ihmisille. Mainostaminen on siis periaatteiltaan samaa kuin muillakin säteilynestotarroilla humpuukin hämmästyttävässä maailmassa. Pelkästään Amazonin sivusto on pullollaan vaihtoehtoja näissä tuotteissa.

Skudon suhteen tapahtui kuitenkin jotain erittäin poikkeuksellista. Tämä hologrammitarra poistettiin kotimaisen kaupan tuotevalikoimasta. Minulta meni täyteläisesti haudutettu tumma tee väärään kurkkuun, kun luin uutisesta. Se oli sen verran poikkeuksellinen.

Ekokauppa Ruohonjuuri veti tänä aamuna myynnistä asiakkaita raivostuttaneen tuotteen: Skudo-säteilysuojatarran, jonka hinta oli 37,95 euroa. Ruohonjuuren mukaanviime viikon loppupuolella myyntiin tulleita tarroja ennätettiin myydä vain muutama.
Miten Ruohonjuuri-kaupan tuotevalikoimasta vastaava markkinointi- ja ostopäällikkö Johanna Koskinen selitti päätöstä?
 Virhe oli minun. Luotin liikaa tavarantoimittajan näyttämiin tutkimustuloksiin, Koskinen sanoo. Hänen mukaansa tuotteen arvioiminen oli hankalaa, sillä hän ei ole "kvanttifysiikan asiantuntija".

Mistä Ekokauppa Ruohonjuuri sitten sai motivaation tuotteen poistamisesta?


Tarra nostatti myrskyn sosiaalisessa mediassa eikä raportti lisännyt asiakkaiden luottamusta. 

 Kyseinen sosiaalisen myrskyn eräs ratkaiseva puhuri taisi olla Vesa Linja-ahon kirjoitus: Ruohonjuuri myy huuhaa-säteilytarraa – ”Uskomme itse tuotteen toimivuuteen”

 Kaiken kaikkiaan tänään oli ainakin huuhaan puolesta erittäin hyvä päivä. Toivottavasti lähitulevaisuudessa saamme kuulla samanlaisia uutisia tiettyjen tuotteiden poistumisesta tiettyjen kauppojen tuotevalikoimasta. Kiitos, sosiaalinen media! Yksi huuhaa-tuote yhden jälleenmyyjän valikoimasta on poistunut. Enää satoja tuhansia tuotteita tuhansien jälleenmyyjien valikoimista jäljellä.

Tosin Ruohonjuuuri ilmoittaa, että he voivat ottaa Skudon takaisin tuotevalikoimiinsa, kun sen toimivuudelle kertyy tieteellistä näyttöä.

Olemmekin keskustelleet Skudon maahantuojan (Infinita Oy) kanssa siitä, saataisiinko Skudo VTT:n (Teknologian tutkimuskeskus) tutkittavaksi. Jos tämä onnistuu ja tutkimustulokset puoltavat tuotteen tehoa, otamme Skudon takaisin valikoimaamme.

2.11.15

Robottiauto on täällä, robottiauto ei tapa!

Tekniikka kehittyy ja meidän on kehityttävä sen mukana. Autoteollisuuden merkittävä mutos on tapahtumassa itsestään ajavien autojen muodossa. Kun nämä robottiautot yleistyvät liikenteestä yleistyvät myös ihmisten ja keinoälyjen kontaktit. Uutisiin asti robottiautot näyttäisivät pääsevän vain näiden kolareiden takia. Helsingin sanomat kertoi miten Googlen autot olivat kolarissa. Se oli ensimmäinen itse ajavan auton kolari jossa loukkaantui ihmisiä. Vielä dramaattisemmaksi uutisointi meni, kun robottien ohjelmoinnissa otetaan huomioon elämän oikeat haasteet: Robottiautot valitsevat kuka kuolee onnettomuustilanteessa. Se nostaa esiin ihmisten käsitykset eettisistä ongelmista.

Ei niin kaukana tulevaisuudessa voi olla hetki, jossa robottiauton eteen ilmestyy kapealla kujalla kymmenen ihmisen joukko. Auton nopeuden kannalta vaihtoehtona ovat joko:

1) ajaa joukkoa päin

2) ohjata auto seinää jolloin matkustaja ratin takana todennäköisesti kuolee.

Prioriteettinä pitäisi tietenkin olla se vaihtoehto, jossa kuolee vähiten ihmisiä. Mutta se tarkoittaisi autossa matkustavan kuolemaa.

Kun ihmisiltä kysyttiin yleisesti, pitäisikö robottiauton ajaa seinään ja uhrata matkustajansa vai surmata joukko jalankulkijoita tilanteessa,  jossa ei ole muita vaihtoehtoja, he kannattivat jalankulkijoiden hengen säästämistä.
Mutta jos vastaajat asettiin kuljettajan asemaan, asetelma muuttui. Ihmisten halukkuus ostaa robottiauto, joka on ohjelmoitu uhraamaan matkustajansa, laski merkittävästi.
Tämä tarkoittaa sitä, että liikenteessä ihmiskuljettajia paremmin selviytyviä robottiautoja myytäisiin vähemmän ja liikenneonnettomuuksien määrät eivät laskisi niin paljon kuin ne voisivat laskea.

Robottiautot voisivat siis olla keino vähentää ihmishenkien menetyksiä liikenteessä. Sen saavuttaminen on vaikeaa, koska robottiauton ostamista harkitsevat ihmiset voisivat olla niin itsekkäitä. Useimmat vastaajista haluaisi, että muut ihmiset ajaisivat robottiautuilla. Tuokin skenaario on vielä yksinkertainen. Vastaukset ja käsitykset eettisesti oikeasta ratkaisusta muuttuvat, kun yhtälöön lisätään lapsia. Kaiken kaikkiaan moraaliin liittyvät algoritmit ovat tärkeä huolenaihe autoja suunniteltaessa.

Onneksi robottiautot ovat näinkin varhaisessa suunnitteluvaiheessa osoittautuneet erittäin turvalliseksi vaihtoehdoksi. New Scientist kertoo minkälaista tietoa on kerääntynyt robottiautojen kolareista. Peltiä on kolhiintunut 5,5 kertaa per miljoona ajokilometriä. Poliisien tilatojen mukaan ihmisten ajamien autojen kohdalla vastaava luku on 1,2 kolaria per miljoona kilometriä. Toki näissä ihmisten kolareissa on se selkeä etu tilastoinnin kannalta, ettei kaikkia ihmisten aiheuttamia onnettomuuksia tilastoida. Syyllinen vain painaa kaasua ja onnettomuuden uhreille vilkkuvat pelkät perävalot. Robottiautojen kohdalla tietokoneet taltioivat ja tilastoivat kolhut luotettavammalla tavalla. Tilastoista selviää robottiautojen kannalta se olennaisin tieto. Toistaiseksi kaikkien peltikontaktien syyllinen on ollut ratin takana istuva ihminen.

Ongelmat ovat vasta edessä, kun keinoäly ohjaa autoja ihan oikeilla moottoriteillä hankalissa ja yllättävissä sääolosuhteissa. Algoritmien ohjelmoinnista tulee äärimmäisen haastavaa, jotta robottiauto saadaan hallitsemaan veden, jään ja öljyn aiheuttamat vaaratilanteet. Unohtamatta toisten ihmisten aiheuttamia vaaratekijöitä. Toistaiseksi julkisilla teillä tapahtuneet ajomatkat eivät ole altistaneet autoja kaikkein haastavimmille keleille. Tarpeeksi kehittynyt algoritmi pystyy lopulta siihenkin.

Jos myyntiin tulisi auto, joka kykenee automaattisesti moottoriteillä ajamaan ne pitkät matkat kaupunkien välillä, niin olisin heti valmis ostaja. Jos minulla siis olisi varaa hankkia ja ylläpitää autoa. Ei ole. Yleisin vaihtoehto autokaupassa taitaa aluksi olla sellainen robottiauto, joka on ihmisen käsissä kaupunkiajossa mutta keinoälyn ohjaama pitkillä ja puuduttavilla reissuilla. Ehkäpä vain sellaisilla moottoriteillä jotka on erikseen kohdennettu robottiautoille.