28.8.11

Hei me raiskataan lapsia, osa 2

Viimeksi jäin siihen Rita Millan tapaukseen, joka tuotti ensimmäisen särön katolisen kirkon salailubunkkeriin. Tuo särö aiheutti sen, että katolisen kirkon salailemat hyväksikäyttöskandaalit alkoivat nousta jopa teoriassa poliisia kiinnostaviksi rikoksiksi.

Nykyisin otsikoissa riehuneen kirkon pedofiliaskandaalin ensimmäinen tunnettu ja ns. kiven vierimään tyrkännyt tapaus oli isä Gilbert Gauthe. Yksityiskohdat käydään läpi Beyond Belief -kirjassa verenpainetta räjäyttävällä tavalla. Gauthe hyväksikäytti useita poikia usean vuoden ajan. Häntä valvoneet piispat siirtelivät pappia hiippakunnasta toiseen. Gauthen puolustusasianajajaksi määrätty Ray Mouton oli ensimmäisiä kirkon ulkopuolisia ihmisiä, joka ymmärsi miten vakava ja laaja salailu oli tapahtunut. Hän kirjoitti kahden papin (Thomas Doyle ja Michael Peterson) kanssa vuonna 1985 ohjekirjan siitä miten katolisen kirkon pitäisi reagoida ja tuoda julki hyväksikäyttötapaukset. Jos ohjeita ei seurattaisi, vaan salailu jatkuisi, niin kirkko voisi joutua maksamaan jopa (varovasti silloin arvioiden) miljardi dollaria korvauksia uhreille ja heidän perheilleen. Pedofiilipappeja arvioitiin olevan kirkon seinien sisällä n. 1000 kpl. Moutonin raportissa suositeltiin mahdollisimman avointa tiedotusta medialle. Muuten mielikuvat salailusta vahingoittaisivat korjaamattomasti kirkon mainetta.

Raportti aiheutti pari pakollista kiitosta ja nyökkäilyä siihen malliin, että vakava ongelma otetaan vakavasti. Mutta kuinkas sitten kävikään. Vielä viime vuonna saimme lukea siitä miten katolisen kirkon piispat, kardinaalit ja monsignorit ovat tehneet kaikkea muuta kuin noudattaneet raportin suosituksia. Prioriteetti on ollut kirkon maineen suojelu, ei uhrien edun tavoittelu. Uhreja on painostettu ja lahjottu pysymään hiljaa "yhteisen edun nimessä." Lapsia raiskanneiden pappien tiedostoja ei suostuta luovuttamaan poliisille. Pappien nimiä ei kerrota tutkijoille. Hyväksikäytöistä uutisoivia lehtiä on boikotoitu. Syyteoikeuden vanhentumista purkavat aloitteet on tyrmätty parkuhuudoin kirkon kampanjoissa, sillä vanhentuvat rikokset estäisivät jo haudattujen hyväksikäyttötapausten käsittelyn oikeudessa. Katolinen kirkko on käyttänyt valheita salatakseen totuutta.

Kirkko on hankaloittanut poliisitutkintaa. Eikä aina poliisi ole edes alkanut tutkimaan hyväksikäyttöepäilyjä, vaikka uhri itse sitä vaatii. Poliisitkin ovat huolissaan kirkon hyvästä maineesta. Irlanti on pahin esimerkki tuollaisesta mentaliteetista viranomaisten parissa. Irlannin poliisi on tehnyt uskomatonta yhteistyötä katolisen kirkon kanssa. Hallituksen tilaamassa tutkinnassa paljastui, että jopa kaikkein selkeimmässä hyväksikäyttörikoksessa poliisi on luovuttanut todisteita takaisin Dublinin hiippakunnalle ja jättänyt syytteiden tekemiset kesken.

60-luvulla Britannian valokuvausketjussa havaittiin kehitykseen tullut filmirulla, joka sisälsi alastomien lasten kuvia. Se lähetettiin Scotland Yardille. Tilauskaavakkeesta selvisi, että kuvat oli lähetetty Irlannista. Scotland Yard lähetti filmirullan Irlannin poliisille, Gardaille. Siihen asia jäikin viralliselta puoleltaan. Dublinin poliisipäällikkö Costigan järjesti yksityisen rupattelutuokion silloin Dublinin johtavan katolisen kirkon edustajan, arkkipiispa McQuadin kanssa. McQuad sai kuulla, että filmirulla oli lähetetty erään papin nimissä lastensairaalasta Dublinissa. Poliisipäällikkö pyysi arkkipiispaa ottamaan jutun käsiteltäväkseen, sillä poliisi ei voinut todistaa mitään.

Lue tuo uudelleen.

Vaikka heillä oli kädessään papin nimi ja filmirullalla 26 alastokuvaa 10 - 11-vuotiaista lapsista. Poliisipäällikkö kertoi arkkipiispalle, ettei poliisi tekisi tämän enempää asian tiimoilta.

Filmirulla katosi.

Arkkipiispa McQuad otti paljastuneen papin puhutteluun. Hän vakuutti, että kyseessä oli ollut lähes viaton uteliaisuus. Pappi ei enää sortuisi vastaaviin tekoihin. Hän oli katolisen kirkon puhuttelussa kolmeen kertaan. Näiden keskustelujen muistiinpanot on poistettu kirkon arkistoista. Kun piispa Dunne halusi ilmoittaa papin suoraan poliisille, kielsi arkkipiispa McQuad Dunnea etenemästä asiassa. Skandaali oli onnistuttu välttämään. Alastomia lapsia valokuvannut pappi pysyi lastensairaalassa. Myöhemmin paljastui, että pappi oli myös valokuvauksen lisäksi kosketellut lapsia. Se on myös oma tarinansa salailusta.

Irlantilainen tutkintakomissia alkoi penkomaan uskonnollisten järjestöjen hoitolaitoksia 90-luvulla. Yhteistyön edellytys uskonnollisten laitosten kanssa oli erittäin jännä juttu. Esim. Christian Brothers -laitos tekisi yhteistyötä tutkijoiden kanssa, kunhan heitä vastaan ei nostettaisi syytteitä. Jostain käsittämättömästä syystä ehtoon suostuttiin. Kappas vain, tutkinta paljasti systemaattisesti jatkuneen lasten hyväksikäytön ja pahoinpitelyn. Todistusaineistolla ei tehnyt mitään, sillä sopimus esti niiden käytön oikeudessa. Un-fucking-believable.

Ehkä edes julkitulleet hyväksikäyttäjät saataisiin häpeämään tekojaan, kun tutkinnan tuloksissa lukisi lapsia raiskanneiden miesten nimet. No eipä tietenkään, sillä yhteistyösopimuksessa oli myös ehtona, ettei kenenkään nimiä julkaistaisi. Christian Brothers käsittelisi ja hoitaisi hyväksikäyttöongelman itsenäisesti ja anonyymistä, luottakaa vain heihin. Jumal'auta!

Viimeisenä leuan lopautuksena lattialle Irlannin uskonnolliset järjestöt olivat laatineet sopimuksen opetusministerin kanssa. Järjestöt tiesivät, että heidän toiminnastaan paljastuisi epämieluisia asioita. "Yhteisen hyvän" nimessä he vaativat silloiselta ministeri Michael Woodsilta sopimusta, jossa ei ainoastaan estettäisi syytteiden nostaminen uskonnollisia järjestöjä vastaan, eikä pelkästään peiteltäisi syyllisten identiteettejä, vaan myös ehkäistäisiin korvausmaksujen maksaminen. Kyllä. Jos jotkut perheet saisivat jotenkin oikeudessa itselleen korvauksia hyväksikäytöistä, niin maksajiksi eivät päätyisi uskonnolliset järjestöt (joita Conference of Religious of Ireland edusti). Kaikki tutkinnasta johtuneet kustannukset (n. miljardi euroa) päätyivät siis veronmaksajien piikkiin. Hallituksen ja Conference of Religious of Irelandin sopimus pysyi salassa vuoteen 2003 asti.

Hermot riekaleina. Joudun jatkakaan tätä kolmannessa osassa.

5 comments:

Roosa said...

Kirjoituksesi on järkyttävää luettavaa.
Muistathan kuitenkin, että Jumalalla ei ole mitään tekemistä lapsia hyväksi käyttävien pappien kanssa. He tekevät hirveän synnin, eikä se, että he ovat pappeja, muuta sitä miksikään. Eivät he ole erikoisasemassa Jumalan edessä, vaan joutuvat tekemään Jumalalle tilin niinkuin kaikki muutkin.
Olet ateisti, mutta tutkimusten mukaan 20% ateisteista rukoilee päivittäin ja loputkin melko usein :)
Toivotan sinulle siunausta kaikesta huolimatta.
Roosa

Detritus said...

Jumalalla ei ikävä kyllä näytä olevan mitään tekemistä myöskään raiskattujen lapsien kanssa.

Lauri said...

Roosalla on mennyt ateistit ja anglikaanit sekaisin, tai sitten tuli vähän valehdeltua.

Jim van Beam said...

Hetkinen nyt. Itse rukoilen silloin tällöin Joe Pesciä, kuten profeetta Carlin saarnassaan kehoitti. Joe oli Mafiaveljissä melko aikaansaava kaveri. Uskallan väittää, että Joe hoitaa homman kotiin vähintään yhtä hyvin kuin Jahve. Suosittelen kokeilemaan.

Anonymous said...

Roosa pöllähtää paikalle välittömästi ulkoa opitun itsepuolustusmantran kera. Sormet korviin ja ei kun toistamaan: "jumalalla ei ole mitään tekemistä näiden kanssa, vika on ihmisissä, papit eivät usko oikeasti" jne jne.

Ymmärrän kyllä että tosiasioiden kohtaaminen uskonnoista voi olla uskovaiselle kovin kipeä kohta mutta mikään määrä itsehuijausta ei pyyhi tapahtumia pois.

Mikään määrä kieltämistä ei myöskään pyyhi pois sitä tosiasiaa että kirkko, papit jumalat ja kaikki uskonnolliseen instituutioon sisältyvät osaset, kuten uskovaiset, ovat intiimissä suhteessa keskenään.