Metropoliitta Ilarion kutsui minua sairaaksi
Ortodoksi.net:in uutisissa kerrotaan miten Venäjän ortodoksisen kirkon edustaja on pohtinut uskonnollisuuden ja uskonnottomuuden eroja. Puheessa paljastuu, että uskonnottomana ihmisenä minulla on erittäin vakava puute elämässäni.
“Itse asiassa uskon puute on sairaus, kun taas usko on hengellistä terveyttä. Siksi, kun tapaamme epäuskoisen - tai monia tällaisia ihmisiä - meidän tulisi ymmärtää, että uskon puute ei ole heidän vikansa.
Uskon puute on kuin sairaus, joko synnynnäinen tai hankittu. Itse asiassa emme syytä sairaita ihmisiä, mutta toivotamme heille paranemista ja autamme heitä elpymään. Meidän on ymmärrettävä, että uskon puute on hengellistä sokeutta, joka kuitenkin on parannettavissa. Jumala on parantaja, mutta me olemme hänen avustajiaan.”
Onneksi hän ei käyttänyt syöpävertausta, jossa uskonnottomuus täytyy leikata pois kehon selviämisen takia. Uskonnottomuudesta parantuminen ei kuitenkaan näytä kovin todennäköiseltä minun tapauksessani. Samassa puheessa Ilarion kertoo, että parantuminen ei onnistu kirjoja lukemalla tai puheita kuuntelemalla.
“It is impossible to believe through books or someone’s pervasive words. To learn that God exists and opens eyes of the blind is possible only from one’s own religious experience. This is a great mystery, the heart of which no man can perceive.
Joudun potemaan sairauttani toistaiseksi tuntemattoman ajanjakson verran.
Minulla ei ole mitään oikeutta loukkaantua metropoliitan puheista. Richard Dawkins kutsuu teistejä harhaisiksi. Nettikeskusteluissa uskontoja kutsutaan jatkuvasti viruksiksi. Olenhan minä maalaillut yhtäläisyysmerkkejä nuoren maailman kreationismin ja mielisairauden välille.
6 comments:
“It is impossible to believe through books or someone’s pervasive words. To learn that God exists and opens eyes of the blind is possible only from one’s own religious experience. This is a great mystery, the heart of which no man can perceive."
Tämän allekirjoitan.
“It is impossible to believe through books or someone’s pervasive words. To learn that God exists and opens eyes of the blind is possible only from one’s own religious experience. This is a great mystery, the heart of which no man can perceive."
Kirjat ja vakuuttavat sanat (uskonnonfilosofia, apologetiikka) voivat tehdä kuitenkin kristillisestä maailmankatsomuksesta erään relevantin vaihtoehdon, varsinkin meidän sekulaarissa ajassamme. Vasta kun henkilö pitää kristinuskoa relevanttina vaihtoehtona, on hän valmis vastaanottamaan nämä "uskonnolliset kokemukset".
Julistustyö ja etenkin apologetia näyttäytyy pääasiassa hämmennyksenä. Ja tosiasia on että julistus koetaan usein häiritsevänä hihhulointina - jopa liioitellussa määrin. Esimerkiksi "Opettaja" -lehdessä (1.7.2011) uskovainen kuvasi ihmisten tuottamia reaktioita seuraavasti "Nenän nyrpistely, ihmettelevä katse, paidanhelman hypistely ja jalkojen stressaantunut siirtely viestivät keskustelukumppanin epävarmaa olotilaa ja ajatusten hurjaa juoksua "yrittääköhän toi käännyttää mua", "se näyttikin ihan hihhulilta", "toivottavasti me ei nyt aleta puhua Jeesuksesta"."" Toisin sanoen apologetiikka ja julistustyä etäännyttää. Julistaja korostaa "omituisuusaspektiaan" JA ihmiset kokevat tämän ahdistavana. Etäännyttävä ei tee relevantiksi vaihtoehdoksi.
Julistus on merkki sisäpiirille. Merkki siitä että on valmis vaikeuksiin yhteisön puolesta. Tämä sitoutumisen näyttäminen liittyy statukseen. Kenties ulkopuolinen dissaa, mutta heistä julistaja ei olekaan kiinnostunut. Muutenhan hänen elämänsä olisi lujaa itkua kun koko ajan epäonnistuu siinä arvokkaassa pelastustyössä niille arvokkaille ihmisille joita rakastaa niinkuin itseään.
Voidaan sanoa että uskonnon julistaminen vahvistaa olemassaolevaa uskoa (julistajan, hänen sisäpiirinsä ja jos julistettava on tuore käännynnäinen, niin jäsentää hänen maailmankuvaansa.)
Ainut joka kenties tekee julistamistyön muuttavan voiman löytyy sitten aivopesupuolelta. Siellähän kaavana on järjestyksessä (*) eheyden rikkominen (*) uuden identiteetin rakentaminen (*) uuden identiteetin vahvistaminen.
Siksi kun ihminen on kovasti vaikeuksissa, hänen eheytensä on rikottu (tai kultti rikkoo sen, mutta en pidä tätä ihan oikeasti relevanttina vaihtoehtona "yleiskuvauksessa" sulkuja vahvemmin). Julistaus rakentaa uutta identiteettiä ja toisto -sekä siihen liittyvä uusi seura - vahvistaa sitä. Tämä itse asiassa sopii uskovaisten ajatukseen etsikkoajoista.
Tavallaan tuo on kuitenkin sellainen kanta, että se yrittää jollakin keinoin tehdä uskomattomuutta ymmärrettäväksi - mikä nyt on sairautta kenenkäkin mielestä, pointti on ehkä siinä, että se ei ole puhtaasti tahdon asia, vaan siihen liittyvät kokemukset, tunteet ja ajatukset, eri ihmisillä eri suhteissa. Monestihan kun on kuultu sitäkin, että on ihan puhdas ja tietoinen valinta se haluaako uskoa ja pelastua ja plaaplaaplaa.
Imho tyyppi on oikeassa sanoessaan, ettei voi vaan alkaa uskoa luettuaan tai kuunneltuaan julistusta, mutta valitettavasti se toimii toisinkin päin, koska useimmat ihmiset valitettavasti eivät kykene erottamaan omia tunteitaan puhtaasta ratiosta, ja kokemuksellinen tieto painaa aika paljon, kun sen yhdistää siihen, "ettei voida varmasti tietää".
Pointtini? Ei kai mulla ole. Imho tuo kuulosti vaan aika kesyltä sitaattiensa perusteella. Toisaalta, kun meillä on nämä uskovapauspykälät ja vapausdiskurssit, jotka ikäänkuin tekevät uskosta jokaisen henkilökohtaisen valinnan, niin suhteessa siihen tietysti on kovin tökeröä ja pahimmillaan tuhoisaa leimata väärää mieltä olevat vain jotenkin sairaiksi ja viallisiksi.
Tuo Tuomon esiinnostama julistustyön hämmennys tuo mieleen myyjät, verkostomarkkinoijat, VHH-dieettien jne ihmedieettien markkinoijat ja intoilijat. Hekin nostavat läheisissä vaivautuneisuuden tunteita ja heitä verrataan uskovaisiin, mikä myös laskee/osoittaa uskovaisten julistustyön arvoa keskuudessamme..
Sitaatti on sellainen, että huvittelin sen aikaansaamalla reagointiheiluttelulla. Uskovaisesta tuntuu leppoisalta jos sanoo että "Uskon puute on kuin sairaus, joko synnynnäinen tai hankittu. Itse asiassa emme syytä sairaita ihmisiä, mutta toivotamme heille paranemista ja autamme heitä elpymään. Meidän on ymmärrettävä, että uskon puute on hengellistä sokeutta, joka kuitenkin on parannettavissa. Jumala on parantaja, mutta me olemme hänen avustajiaan." ja jos ateisti sanoo että "Uskovaisuus on kuin sairaus, joko synnynnäinen tai hankittu. Itse asiassa emme syytä sairaita ihmisiä, mutta toivotamme heille paranemista ja autamme heitä elpymään. Meidän on ymmärrettävä, että uskovaisuus on järjellistä sokeutta, joka kuitenkin on parannettavissa. Tiede on parantaja, mutta me olemme tässä järjen avustajia." niin on kauhean aggressiivista ja kovaa ja ylpeää! Uskon virus -vertausta Dawkinsilla on raivottu jo vuosia, ja sitä syytetään standardisti epäkunnioittavaksi.
In facto se, että ateistien sanomana syytös julmuudesta ja uskovaien kohdalla pidetään vaan leppoisana ja lievänä johtuu ns. asennevammasta. Molempien sanontojen olisi saatava samat reaktiot.
Kuitenkin olennaista on huomata symmetrian kaksisuuntaisuus. Moni ateisti loukkaantuu Ilarionista vaikka Dawkinsin sanomana samanlaiset jutut menee läpi. Ehkä he kokevat olevansa leppeitä samaan tapaan kuin uskovaiset kuvittelevat olevansa leppeitä.
Kun tilanne on kuitenkin se, että hitot ovat leppeitä.
Post a Comment