4.10.25

Antti Heikkilän virusdenialismin varmistuminen

Nelisen vuotta sitten meillä oli vielä jonkinlaista epäselvyyttä siitä on koko kansan ortopedi Antti Heikkilä virusdenialisti vai ei. Vuonna 2021 Antti virheellisesti väitti ettei koronavirusta oltu koskaan eristetty. Ehkä se oli vain yritys markkinoida omia "luontaisia" immuniteetin vahvistamisia, joita Antti markkinoi seuraajilleen. Ainakin se vielä jätti oven auki virusten olemassaololle, sillä miksi muuten tarvitsisi vahvistaa immuniteettia, jos ei ole viruksia joita vastaan ihmisen immuniteettijärjestelmä kamppailee?

Tänä vuonna hän toistaa samaa väitettä, joten Antti ei ole vaivautunut perehtymään aiheeseen kuluneen neljän vuoden aikana.  Reilun tunnin verran Kivi ja Koistinen podcastin luona vieraillut Antti avasi jälleen sanaisen arkkunsa. Altistin itseni ohjelman kuuntelulle.

Alku on vielä rauhallista. Antti mainitsee koronarokotteiden olevan vaarallisia ihmisille. Piikkihaittoihin paras lääke on tietenkin ivermektiini, mutta paha lääketeollisuus ei millään halua hyväksyä sitä. Vanhaan lääkkeeseen ei enää saa patenttia, joten lääketeollisuus ei voi tahkota sillä rikkauksia. Siksi Virallinen Taho nauraa räkäisesti Antin kaltaisille jaloille totuuden metsästäjille, jotka yrittävät kaikin keinoin auttaa sairaita ihmisiä.

Antin ja kumppanien harmiksi ivermektiinin tarina ei ole ollenkaan sellainen kuin esittävät. Oikeasti testattiin useita eri vanhoja lääkkeitä mahdollisina covidin hoitokeinona. Ivermektiini oli yksi vaihtoehto 284 muun vanhan lääkkeen joukossa. Näitä oikeasti tutkittiin, mutta oikean ihmelääkkeen ilmestymistä ei tullut. Luvassa olisi ollut mainetta ja mammonaa. USA:n MAGA-porukka tarttui näkyvimmin ivermektiiniin, josta lumipallona sosiaalisessa mediassa pyörimään alkanut lääkkeen ylistys teki loput. Vaihtoehtolääketieteen piirissä lääkettä oli ennen koronapandemiaa markkinoitu muutaman alustavan tutkimuksen perusteella mm. syöpähoitona, joten sen käyttö uusissa ongelmissa ei sinällään ollut yllättävää.

Mutta bloggaukseni kannalta kaikkein olennaisinta Antin ivermektiini puheissa olikin se mihin hän käyttää kyseistä aineitta. Ei koronatautien hoitamiseen, vaan koronapiikkien aiheuttamien haittojen hoitaimiseen. Koska Antin mielestä ei ole mitään koronavirusta, joka aiheutti pandemian! 

Antti voivottelee, että kaikki nämä koronapiikkien haitat pidetään tietoisesti pois uutisista ylläpitämällä Ukrainan sotaa. Se onkin se aina syy miksi Ukrainaa tuetaan. Jotta rokoteteollisuuden ongelmat eivät olisi uutisissa. Loogista toimintaa Antin pääkopassa. Antin kommentaari Venäjän hyökkäyksestä on erittäin epäselvää sekoilua.  

43 min 40 sek kohdalla saamme kuulla, että tietyissä rokote-erissä on jokin "koodi" joka tappaa piikitettävän. Toisissa erissä on "koodi" joka ei tapa. Antti ei valitettavasti selitä sen tarkemmin. Ehkä hän viittasi parin vuoden takaisiin huhuihin siitä, että eri maihin toimitetuissa rokote-erissä oli ratkaisevasti erilaiset aineet rokotteissa.

Antin puhe jää niin ympäripyöreäksi, että varsinaisen argumentin esiinkaivaminen on lähes mahdotonta. Eniten minua ärsyttää Antin sitkeä jumittautuminen ainakin yhden sukupolven verran jälkeenjääneeseen teknologiseen tasoon. Hän ei näytä mitenkään tiedostavan miten paljon virologiassa on ollut pelkästään instrumenttien kohdalla teknologista edistystä.


 Taas mennään.

Antti väittää vieläkin, ettei koronavirusta ole koskaan eristetty. Huolimatta kaikista niistä kerroista jolloin SARS-CoV-2 virus on eristetty ympäri maailmaa. Sekä kuvattu elektronimikroskoopeilla. Tänä vuonna hän on sentään oppinut toistamaan virusdenialistien väärinkäsityksen Kochin postulaateista. Antti vihjailee, etteivät nykytieteen menetelmät koronaviruksen tutkimuksessa riitä osoittamaan virusta taudin aiheuttajaksi, koska kuuluisa taudinaiheuttajien tunnistamisessa käytetty Kochin postulaattien vaatimus ei täyty. Antti ei näytä tietävän, että Kochin postulaatit laadittiin ennen virusten löytämistä. Postulaatit eivät osoittaneen mm. lavantaudin ja koleran kohdalla Salmonella typhi bakteeria lavantaudin aiheuttajaksi tai Vibrio cholerae bakteeria koleran aiheuttajaksi. Toivottavasti joku kykenisi opettamaan nämä asiat Antille, jotta hän ei enää nolaisi itseään tällä tavalla.

Jos Antti luulee, ettei SARS-CoV-2 virusta ole koskaan eristetty, niin hyväksyykö hän kaikki muut eristetyt ja löydetyt virukset?

46 min 44 sek kohdalla palaamme virusdenialismin pariin. Jälleen kerran Antti höpisee enigmaattisesti.

"Pfizerin ja Modernan johtajat ilmoittivat näin, että ei oo tullut virusta, vaan he ovat saaneet koodin minkä mukaan tehdään se rokote. Ja se koodi on annettu jo pari vuotta ennen kuin tää koko hässäkkä alkoi."

 Jos osaan oikein tulkita Antin tarinaa, niin hän puhuu mRNA-rokotteen valmistamisessa käytetyn viruksen sijasta viruksen geneettistä koodia. Mikä onkin ihan validi pointti, sillä juuri sillä tavalla mRNA-rokotteisiin saadeen se antigeeniä vastaava osuus. Antti ehkä sekoittaa käsityksiä pääkopassaan. Mutta yllättävintä Antin puheessa on tuo väitä, että rokotevalmistajat saivat viruksen geneettisen sekvenssin ennen pandemian alkua!

Antti ei mitenkään selitä mitä tarkoitti ennen pandemiaa toimitetulla "koodilla" joten joudumme vain epätietoisina ihmettelemään mitä vittua Antti yritti selittää. Podcastin parivaljakko Kivi ja Koistinen eivät osaa kysyä tarkennusta puheeseen. He vain nyökkäilevät koko jakson ajan Antin tarinoille.

 Kaikkein todennäköisin selitys on vuodesta 2023 lähtien netissä kiertänyt huhu. Modernan toimitusjohtaja Stéphane Bancel kertoi firman valmistaneen 100 000 mRNA-rokoteannosta vuonna 2019. Bancelin puheesta väännettin netissä tulkinta, jonka mukaan nuo 100 000 annosta olivat Covid-19 rokotteita. Vaikka alkuperäisessä puheessaan annoskoko viittasi vain siihen mikä oli yhtiön silloinen valmistuskapasiteetti kaikille mahdollisille mRNA-rokotteille. Covid-19 rokotteen valmistaminen alkoi vasta tammikuu 2020 jälkeen, jolloin isot tilaukset mahdollistivat valmistuksen moninkertaistamisen.

Aika varmasti Antti on langennut tämänkin foliopipoilun toistamiseen, koska tunnetusti miehellä ei ole atomiakaan lähdekriittisyyttä kropassaan. Tästä syystä hän ei koskaan ikinä missään uskalla antaa lähdettä esittämälleen väitteelle.

51 min 15 sek kohdalla Antti paljastaa, että suosittelee seuraajilleen koronarokotteiden välttämistä. Se aiheutti noin puolet Antin terveysklubin jäsenten lähtemisen ovet paukkuen. Antti sanoo suoraan ettei tiedä mitä heille on tapahtunut eikä häntä kiinnosta tietää.

 Mikä onkin oivallinen tapa suojella omaa kuplaansa. Ehkä terveysklubin jäljelle jääneistä jäsentiedoista olisi mahdollista nähdä mikä on ollut seuraajien kuolleisuus pandemian aikana ja sen jälkeen. Mutta tuskin Anttia kiinnostaa sellaisenkaan selvittäminen. Tärkeintä on että seuraajat maksavat jäsenmaksunsa.

 Podcastissa kolmikko jatkaa keskustelua Ukrainan sodasta, ilmastonmuutoksesta ja muista jutuista. Niistä en jaksa kirjoitella. Antti todistaa olevansa yhtä hyvin perillä ajankohtaisista asioista kuin kaikesta muustakin. Hän on edellisissä kirjoituksissaan käyttänyt lähteenään surullisen kuuluisaa Douglas Macgregoria, joka selittääkin miksi Antti on niin väärässä Ukrainasta puhuessaan.

No comments: