30.4.21

Mikrosirutus on totta!

Karmea totuus valkenee liian monelle aivan liian myöhään. Mikrosiruja on kaikkialla! 

Eräänä kauniina päivänä pieneen liikkeeseeni asteli asiakas, joka alkoi kysymään mikrosiruista. En heti hoksannut missä yhteydessä, kunnes hän kertoi kuulleensa, että ihmisiä mikrosirutetaan. Silloin yhdistin kyselyt salaliittoteorioista tuttuihin juttuihin. Salaliittoteoria on melko yksinkertaisesti selitettävissä: rokotteissa ihmisiin laitetaan salaa seurantalaitteita ihon alle. Jossain muodossa tämä mikrosiru on liitetty myös Raamatusta tuttuun "Pedon merkkiin". Tosin täytyy muistuttaa, että tuollaiset yhtäläisyysmerkit ovat erittäin äärilaidalla siellä esoteerisen tiedon piireissä. 

 Jopa Patmos-lähetyssäätiön oma poika Juha Ahvio ei tulkitse rokotteiden mahdollisia siruja Ilmestyskirjan kuvailemaksi merkiksi:

”Johtopäätös on seuraava. Jos edellä esitetty klassisen kristillinen käsitys antikristuksesta, hänen tuntomerkeistään ja niihin liittyvästä pedon merkistä pitää paikkansa, tämänhetkinen koronavirus, siihen mahdollisesti kehitettävä rokote ja sen mukana mahdollisesti injektoitava mikrosiru – on tällaisten hankkeiden tämänhetkinen olettaminen sitten perusteltua tekniseltä ja lähdekriittiseltä kannalta tarkasteltuna tai ei ole – eivät voi suoraan eivätkä välittömästi liittyä Ilmestyskirjan mainitsemaan pedon merkkiin.”

Onneksi teologit pohtivat näitä asioita.

Takaisin tarinaani.

Asiakas oli selkeästi lukenut uusimpia nettikirjoituksia rokotteista ja mikrosiruista. Yritin asiallisesti kertoa miten mikrosiruja oikeasti käytetään. Teknologia on ollut olemassa useita vuosia. Lemmikkieläinten merkitsemiseen ja joiden harvinaisten lajien salakaupan estämiseen ne ovat oivaa kamaa. Tämän takia eläinlääkäreillä on mikrosiruja ja mikrosirunlukijoita. Niiden käyttö lisääntyy hitaasti myös ihmisiin asennettuina, mutta mielestäni vielä pelkästään tekno-hifistelynä. Esim. harvinaisena tunnistautumistapana clubeille tai töihin se on toki cool. 

Asiakas poistuu.

Kun hän seuraavan kerran palaa puhumaan samasta aiheesta, niin kysymykset liittyvät siihen mistä  saisi itselleen mikrosirunlukijan. Edellisestä vuoropuhelusta on jäänyt mieleen vain se, että mikrosirut ovat totta ja niitä pystyy havaitsemaan mikrosirunlukijalla. Tiedustelen millaisia siruja hän aikoo sillä havaita. Johon saan epämääräisen vastauksen. Asiakas selkeästi uskoo, että hänessä on siru. Joka on laitettu jonnekin ihon alle tietämättä ja lupaa kysymättä.

Asiakkaalla oli mukanaan printattu lappu. Siinä komeili verkkokaupan lista myynnissä olevista mikrosirulukijoista. Hän haluaisi, että tilaisen sellaisen. Asiakas ei itse osaa tilata sitä nettikaupasta. Hintaa laitteella on vain 100 euroa.Vaihtoehtoina minulla olisi kieltäytyä, jolloin hän ehkä pyytää jotain muuta tilaamaan sen. Jolloin joku voi pyytää siitä vaikka kuinka suuren välityspalkkion. Vielä pahempana vaihtoehtona on, että joku alkaa myymään hänelle muita vastaavia laitteita. Vielä kovemmalla hinnalla.

 Olen yrittänyt kertoa mitä ne sirut oikeasti ovat ja mihin niitä käytetään. Jos ei usko minua niin ei sitten. Lupasin tilata mikrosirunlukijan hänelle.

Kertoilen lisää siitä mitä seuraavaksi tapahtuu, kun asiakas saa tilaamansa laitteen. Olen aivan varma, ettei hän ole ainoa ihminen Suomessa, joka uskoo ihonsa alla piileskelevän salaisia siruja.

PS. Blogini juhlii pian 15 vuotta kestänyttä uraansa. Sen kunniaksi laitan pitkästä aikaa tulille jonkinlaisen kilpailun. Siitä lisää ensi viikolla.

2 comments:

PeP said...

Mutta jos varjohallituksen asennuttama mirosiru toimii eri formaatilla kuin lukija, niin se ei varmaan näy normaalilla lukijalla. Ei ehkä kuitenkaan kannata kertoa tietoa mikrosirulukijan tilaajalle. Viisaan Salomon on väitetty sanoneen: "Ken tietoa lisää, se tuskaa lisää."

Anonymous said...

Autotehtaat seisovat sirupulan takia! Ja pula johtuu nimenomaan siitä, että ihmisiin on rokotettu autojen tarvitsemia siruja. Saa käyttää, logiikka on foliohatun kestävää.