The Awakening

Katselin tänään The Awakening -elokuvan. Päällisin puolin sen mainokset olivat houkuttelevia. Meedioita ja muita huijareita 20-luvulla paljastava älykäs Florence Cathcart on lähes kyllästynyt työhönsä. Hän on kirjoittanut suositun kirjan aavetapausten tutkimisesta. Maailmansodan jälkeinen Englanti on täynnä kuolleita läheisiään kaipaavia ihmisiä. Aina uudelleen jännittävältä vaikuttava ilmiö on selvinnyt Florencen päättelyllä, teknologialla ja ansoilla. Selvästikin Florence haluaisi aidon aaveen tapaamista. Hänkin on menettänyt jotakin tärkeää. Eihän aaveisiin ja meedioihin skeptisesti suhtautuva ihminen voi olla aktiivinen debunkkaaja, ellei taustalla ole rakkauden menettämistä, katkeroitumista ja epätoivoa. Eihän muuten saa hyvää tarinaa sankarittaresta.

Kuva ei liity elokuvaan

Sisäoppilaitoksen edustaja saapuu naisen luo. Hän kertoo miten koulussa kummittelee ja lapset pelkäävät kuollakseen. Vastahakoisesti Florence lähtee vielä tarkistamaan olisiko puheissa perää. Keskivälin jälkeen tarina kuitenkin haapuilee kohti Kuudes aisti -elokuvan juonikuvioita. Se oli minulle suuri pettymys. Ahdistava tunnelma ja tehokas pelottelu saadaan hiljaisuudella ja taustalla epämääräisesti näkyvillä liikkeillä. Kerronta on asiallisesti eteenpäin vietyä, mutta se mitä kerrotaan ei iskenyt minuun. Puvustus ja muut yksityiskohdat ovat BBC Filmsin ansiosta pelkkää laatua.

Historiallisesti johdonmukaisia aaveiden debunkkausleffoja ei ole tarpeeksi. The Awakening olisi voinut olla sellainen. Enemmän huijausmenetelmien paljastamiseen keskittyviä kohtauksia ja aivojen käyttämisä, vähemmän juonitwistejä, jotka eivät ole mitenkään ennustettavissa elokuvan maailman logiikalla.