3.10.18

Star Wars ja Bottiarmeijan vastaisku


Ylen uutisissa vierähti vastaan otsikko, joka pakotti minut klikkaamaan sitä.

Tutkimus: Star Wars -elokuvan saama murskakritiikki somessa oli venäläisten trollausta –The Last Jedi -elokuvan arvostelijat eivät olleetkaan faneja

Tähtien sotaa, tutkimusta ja draamaa fanien suunnalta! Juuri sitä mistä tykkään. Luettuani Weaponizing the haters: The Last Jedi and the strategic politicization of pop culture through social media manipulation tutkimuksen läpi jouduin kuitenkin pettymään itse tutkimukseen ja sen uutisointiin.

Tutkimuksen uutisoinnissa on yksi pienen pieni ongelma. Tutkimuksesta ei voida vetää sellaisia väitteitä, joita uutisissa kerrotaan tutkimuksesta.


Tutkija Morten Bayn mukaan keskimäärin puolet kielteisestä twiittailusta oli poliittisesti värittynyttä ja suuri osa siitä peräisin boteista. Botit suolsivat mukafanien kommentteja väsymättä. Bay paikallisti useita ärhäkkäitä kommentoija ja botit Venäjälle. Maaperän tällaiselle toiminnalle on Bayn mukaan muokannut sopivaksi Yhdysvaltain presidentti Donald Trump. 

Huolestuttavaa tietoa. On nimittäin helposti todettavaa totuutta, että Twitteristä löytyy bottitilejä. Ja nämä tilit suoltavat milloin tylsää mainosspämmiä tai pelkkää solvausta. En olisi yllättynyt siitä, että yksi maailman suosituimmista brändeistä ja viihdeteollisuuden jäteistä saa kokea bottiryntäystä. 

Mutta kuinka merkittävää tuo bottiarmeijan hyökkäys oli? Näyttäisi siltä, että botit jäivät vielä toiseksi itse Star Wars fanien antamalle negatiiviselle palautteelle.

Nettikeskusteluissa fanien väliset tunteet voivat vastata tuhovoimaltaan turbolaserien keskitettyä sarjatulta, mutta on asioita joista ei enää voi kiistellä. The Last Jedi on monella mittarilla se elokuva, joka vei Disneyn omistaman Star Wars -brändin alamäkeen. 

Tätä pettymystä purettiin tietenkin myös ympäri internettiä. 
Se sai vannoutuneiden fanien valmistamissa Youtube-arvosteluissa murskakritiikkiä. Se sai murskakritiikkiä virallisilla Star Wars keskustelupalstoilla. Jotkut keskustelulangat ovat tulisuudeltaan kuin suoraan Sullustin maaperästä. Elokuva sai murskakritiikkiä myös SW-pelien keskustelupalstoilla. Samoilla areenoilla taisteli myös elokuvan puolustajia.

Rotten Tomatoes -sivuston käyttäjien arvosanojen mukaan The Last Jedi on saanut toistaiseksi huonoimman arvosanan kaikista SW-elokuvista. IMDB:n arvosanoissa The Last Jedi on vielä parempi kuin The Phantom Menace (jossa parasta oli Duel of the Fates musiikki) mutta huonompi kuin The Force Awakens

Selkein merkki SW-brändin alamäestä löytyy leluhyllyistä. Uusien elokuvien tuotteet jäivät keräämään pölyä. Poistohyllyistä ja ale-laatikoista löytyy ennätysmäärä muoviukkoja ja krääsää. Alan veteraani ja virallinen SW-lelujen valmistaja Hasbro myöntää, että SW-lelujen kohdalla tehtiin monta virhettä. Mutta fanien haluttomuus hankkia The Last Jedi krääsää yllätti kaikki.

Myös uusimman Solo elokuvan katsojamäärät jäivät pettymykseksi, mutta pahasta flopista ei voida puhua. Itse tykkäsin kyseisestä elokuvasta, mutta useampi SW-fani ilmoitti jättävänsä sen väliin, koska he olivat niin pettyneitä The Last Jedi elokuvaan. 

Esitetty idea SW-fanien väsymyksestä useiden SW-elokuvien ilmestymisessä ei näytä toimivan, kun vertaamme miten hyvin Marvel elokuvat jaksavat vetää väkeä saleihin. Samalla myös Kapteeni Kapitalismi leluja ostaen.

Valitettavasti uutisoitu tutkimus ei keskity näihin ilmiöihin. Tutkimus valikoi otantansa niin mahdottoman rajatusti. Kokonaisuuden sijaan siinä keskitytään pelkästään elokuvan ohjanneen Rian Johnsonin saamiin twitter-viesteihin. Ei siis #TheLastJedi hakusanan käyttöä tai virallisen Star Wars -tilin saamia viestejä.

Viestejä kerättiin n. kuusi kuukautta The Last Jedi elokuvan ilmestymisestä. Pois karsittiin pelkillä gif-kuvilla tai meemeillä kommentoivat käyttäjät.

Näistä tutkimus keräsi tarkasteltavaksi yhteensä 967 twitterkäyttäjää.

Näistä valikoitui negatiivista palautetta antaviksi käyttäjiksi 206 tiliä.

Näistä tileistä 44 kpl tunnistettin joko boteiksi, trollaustileiksi tai feikkitileiksi.

Näistä voitiin melko suurella todennäköisyydellä todeta boteiksi 11-16 tiliä.

Twitterissa on jatkuvasti ja kaikkialla botteja. Siitä ei valitettavasti pääse eroon. Mitä suositumpi tili ja miten kuumempi keskusteluaihe, sitä todennäköisemmin sinne pulpahtaa botteja jakamaan potaskaansa.

Botteja voi ostaa omaan käyttöönsä, jos välttämättä haluaa pilata muiden ihmisten elämän ja/tai markkinoida jotain tuotetta Twitterissä. Botteja voidaan usuttaa henkilöitä kohti. Botteja lähetetään monesta eri maasta, moneen eri maahan. Mistä tutkimus sitten löysi uutisissa mainitut venäläiset? Miten erottaa venäläistä alkuperää olevat botit kiinalaisista tai intialaisista? Noilla mailla olisi jopa oman elokuvateollisuutensa nimessä motiivit kaivaa maata Disneyn jalkojen alta. Noh, sellainen johtopäätös venäläisistä on jedi-voimilla varustettu hyppy tuntemattomaan.

Tutkimus itsekin toteaa tämän todellisuuden sivulla 16:

In the present study, the Twitter accounts were categorized after how many of these criteria they met, and those that met a large majority of them would only be placed in the Troll/Bot/Sock Puppet or Russian Troll categories after an extra, qualitative inspection. It is important to mention here that it is widely considered almost impossible to attribute any sort of cyberattack or strategic operation in the online sphere to an actor with absolute certainty, due to the many opportunities for anonymization, masking of IP addresses, adoption of false identities online, etc. (Lobel, 2012; Dipert, 2010; Geers, 2010). This also applies to the trolls and bots found in this study. Though the above described classification has been performed with rigor and the accounts in  Troll/Bot/Sock Puppet category fulfill most of the criteria listed, these accounts should be viewed as having a high likelihood of being trolls/sock puppets, bots and Russian trolls. No absolute attributions are claimed.

On ihan luotettava arvio, että tutkimus löysi enintään 16 bottia tuosta 967 twitterkäyttäjän joukosta. Josta siis vain 206 oli negatiivista palautetta antavia tilejä. Eli n. 13 % Rian Johnsonin saamasta negatiivisesta palautteesta tuli boteilta. Olisi yllättävää, jos about tuhannen viestin joukkoon ei olisi päässyt botteja.

Se on kuitenkin aivan eri asia kuin The Last Jedi elokuvan saama murskakritiikki. Kritiikkiä esitettiin muuallakin kuin ohjaaja Rian Johnsonin twitter-tilillä. Rian Johnson sai enemmän negatiivista palautetta ihmisiltä kuin boteilta. Elokuvan ja sen hahmojen heikkoudeksi luetellut ominaisuudet tulevat monipuolisemmin esille elokuvan arvosteluissa. Oikeastaan pelkästään YouTubesta löytyy enemmän videoita kuin noita twitter-botteja, joissa pyritään syväluotaamaan miksi The Last Jedi epäonnistui elokuvana.

The Last Jedi elokuvan saama negatiivinen palaute tuli SW-fanien suunnalta. Elokuvaa erittäin rajusti kritisoivia Youtube-kanavia on enemmän kuin Rian Johnsonille negatiivista palautatte twiitanneita botteja. Näillä Youtube-kanavilla on enemmän katsojia kuin Rian Johnsonilla on seuraajia twitterissä (hieman alle miljoona).

Jos sinä tykkäsit The Last Jedi elokuvasta, niin kukaan ei voi sanoa sinun olevan väärässä. Jos Rose, Finn, Kylo ja Rey ovat mielestäsi kiehtovia hahmoja, etkä malta odottaa lisää heidän seikkailujaan, niin kukaan ei voi väittää sinun olevan väärässä. Olen iloinen siitä, että nautit ja fanitat Tähtien sotaa.Valtavat määrät katsojista tykkäsivät elokuvasta. Siihen katsojilla on täysi oikeus.

Elokuvan puolustuspuheissa on myös paljon asiaa. Maj0r Leen video on yksi parhaista.



Mutta mikään ei poista sitä karmeaa temppua, joka tuhosi SW-universumin The Last Jedi elokuvassa. Nimittäin Holdon hyperavaruushyppy, joka tuhosi vihollisen laivaston. Se on kuitenkin aivan oma kiistansa.

Ja loppuun pätemistä. Vain me aidot hardcore SW-fanit muistamme mitä tapahtuu seuraavaksi, kun tämä kajahtaa korviisi:
"Get going, Gamma 1, your loyalty is being questioned."

3 comments:

JNieminen said...

Tosi hyvä analyysi. Olen varmaan katsellut paljon samoja Youtube-videoita, kun olen vahvasti samaa mieltä melkeinpä kaikesta. Youtube-piireissä onkin eiliseen uutiseen suhtauduttu naureskellen. Uutisen kiistävillä podcasteilla on 99% yläpeukkua ja alle 1% alapeukkua, mikä kertoo hyvin siitä, miten vakavasti Venäjän bottien uhka otetaan. SW-piireissä on muutenkin nähty niin paljon väistöliikkeitä. Itse en mitenkään suuttunut Last Jedi -leffasta ainakaan feminismin takia, mutta pari detailia siinä rikkoo maailmaa aika pahasti.

PS. Täälläkin pitää ennen kommentin lähettämistä ensin klikata "I'm not a robot" :)

JNieminen said...

Päädyin itsekin kirjoittamaan aiheesta, kun niin moni kaveri ei Facebookissa suostunut uskomaan, että joku voisi oikeasti inhota uutta elokuvaa:

http://juhonieminen1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/262036-uusin-star-wars-kohu-paljastaa-kuinka-ihmisten-kokemuksia-mitatoidaan

Anonymous said...

Uusi oli paremminkin paluutta juurille. Kolme välissä ilmestynyttä eivät jaksaneet sytyttää. Liikaa krumeluuria ja liian vähän yllätyksiä ja aitoa SW tunnelmaa.
Jään odottamaan seuraavaa osaa...