Sota pseudojulkaisuja vastaan

Pseudojulkaisujen uhka tasokkaalle tieteelle ei ole loppunut. Yksinkertaistettuna kyse on seuraavanlaisesta kuviosta: Tutkijat saavat höpönpömppö-tasoisia papereitaan julkaistua, kunhan maksavat sopivan summan epämääräisen julkaisun pyörittäjälle. Pseudojulkaisu haluaa vain rahat pois epätoivoisilta tutkijoilta. Julkaisu ei välitä paperin tasosta. Vertaisarviointi on joko olematonta tai näennäistä, ehkä parhaimmillaan harrastustoimintana tehtyä. Tutkijat saavat roskapaperinsa edes pintapuolisesti hyvältä näyttävän julkaisun sivuille. Tällaisia pseudojulkaisuja tuntuu putkahtavan nettiin ympäri maailmaa, kun vähemmän tunnettujen valtioiden lainsäädäntö ei osaa vielä ottaa kantaa julkaisujen toimintaperiaatteisiin.

Yksi parhaista varoittavista listoista oli Coloradon yliopiston kirjastossa työskentelevän Jeffrey Beallin lista, jonne olen linkannut blogistani parisen kertaa. Listalle on kertynyt n. 10 000 julkaisun nimet. Se on paljon työtä pienillä resursseilla. Siksi lista onkin mahdollisten ja todennäköisten pseudojulkaisujen lista. Lopullinen varmistus ja tarkistus epäillyn pseudojulkaisun tasosta on aina jäänyt lukijalle.

Pseudojulkaisut palkkaavat myös ketä tahansa kulissiksi julkaisujensa asiantuntijaryhmiin, hallituksiin ja muihin virkoihin. Värväystä tehdään aggressiivisesti, jotta julkaisu saa vakuuttavammalta näyttävät nimet julkaisun toimittajien joukkoon. Kilpailijoiden taakse jättäminen edellyttää entistä parempaa naamiointia. Siksi tutkijoiden sähköposteihin spämmätään mainoksia pseudojulkaisun riveihin liittymisestä.

Testimielessä pieni puolalaisten tutkijoiden ryhmä loihti tyhjästä tutkija Anna O. Szustin. Oszust on puolaksi "huijaus". Keinotekoinen Szust lähetti hakemuksen 360 julkaisuun. Nämä julkaisut oli eritelty kolmeen ryhmään. Tasokkaan Journal Citation Reportsin indeksin luettelossa olevia julkaisuja, Directory of Open Access Journal listalla olevia julkaisuja, sekä viimeisenä Beallin listalla olevia julkaisuja. JCR:n listalla olevat julkaisut eivät hyväksyneet Anna Szustia kertaakaan. DOAJ:n listalla 4 % hyväksyi Szustin. Pahamaisella Beallin listalla hyväksyntä tapahtui joka kolmannen julkaisun kohdalla. Näistä 14 julkaisua nimitti Szustin yhden sähköpostilla tehdyn hakemuksen perusteella suoraan päätöimittajaksi. Vaikka puolalainen tutkijaryhmä julkaisi tuloksensa, niin Szustin nimi kuitenkin jäi 11 julkaisun sivuille.

It is difficult to predict the future editorial career of Anna O. Szust. Although journals that accepted our fraud were informed that Szust “kindly withdraws her application”, her name still appears on the editorial boards listed by at least 11 journals' websites. In fact, she is listed as an editor of at least one journal to which we did not apply. She is also listed as management staff, a member of conference organizing committees, and ironically, a member of the Advisory Board of the Journals Open Access Indexing Agency whose mission it is to “increase the visibility and ease of use of open access scientific and scholarly journals”.

Lopulta Jeffrey Beall poisti sivustonsa viime vuoden tammikuussa. Mitään virallista syytä hän ei antanut. Yliopiston edustajan mukaan kyseessä oli henkilökohtainen päätös. Listasta tehtiin välittömästi kopiot eri verkkosivuille, mutta alkuperäiset ongelmat jäävät. Kun on kerran päätynyt listalle, niin sieltä poistuminen on vaikeaa. Vaikka julkaisu olisi parantanut tapojaan. Samoin Beallin perustelut listalle lisäämisestä eivät olleet koskaan julkisia.

Tämän takia maailma tarvitsee uutta ja suuremmilla resursseilla varustettua vastaavaa varoituslistaa pseudojulkaisuista. Onneksi sellaisia on olemassa. Ja ne ovat kehittymässä entistä paremmiksi.

Nature -julkaisu ei ole tunnettu tuollaisista epäeettisistä vilunkipeleistä, joten voimme melko varmasti luottaa siihen miten lehti uutisoi Beallin listan jatkajasta. Nettiin nimittäin ilmestyi Stop Predatory Journals sivusto. Se toimii anonyymin yhteisön voimin, sillä he tietävät millaisen painostuksen ja lakimiehillä uhkailun kohteeksi Beall joutui.

Lisäksi perustettiin maksullinen Cabell's international lista, joka seuraa tarkasti pseudojulkaisuja. Listan taso pitäisi olla sieltä luotettavimmasta päästä. Kriteerejä listalle pääsemiselle on peräti 65 kappaletta, ja ne ovat kaikki näkyvillä Cabellin sivulla. Selkeä tarve tällaiselle laadukkaalle listalle on kaikilla niillä oppilaitoksilla, jotka haluavat tarkistaa tutkijoiden CV:ssä lueteltuja papereita.