Kartanolaisuus

Helmikuussa katsoin Pharyngula-blogin välityksellä tällaisen videon. Nuoria lapsia kasvatetaan olemaan tulikivenkatkuisia saarnaajia. Blondi poika heiluttaa tunteikkaasti Raamattua seurakunnan edessä. Vahvaa kamaa. Sitten muistin, että olen kuullut erään sukulaisen puhuneen samanlaisesta ilmiöstä täällä Suomessa.

Kartanolaisuus.

Olen kuullut sanan vuosia sitten. Päätin googlata.

Kartanolaisuus oli karismaattinen kristillinen liike, joka alkoi vaikuttamaan 20-luvulla. Kuten niin monella muullakin julistavalla lahkolla, niin myös kartanolaisuudella levitettiin sanomaa juuri nurkan takana olevasta Lopusta (maailmanloppu olisi tullut 40-luvulla. Ei tullut.). Lahkon johtajia olivat Alma Maria Kartano ja Tilda Reunanen, joista jälkimmäinen lähti myöhemmin omille teilleen.
Se mikä erotti kartanolaisuuden muista vastaavista oli lapsisaarnaajat. Jopa neljävuotiaita opetettiin julistamaan sanomaa. He olivat käytännössä orjia. Lapset erotettiin vanhemmistaan ja heitä opetettiin kutsumaan Almaa heidän äidiksi. Lapsia piiloteltiin ulkopuolisilta. Heidät pakotettiin tunnustamaan ”huoraaminen” vaikka lapset eivät edes ymmärtäneet mitä sana tarkoittaa. Onneksi piiskaus toi ymmärryksen nopeasti. Lapset saivat sentään siunauksia johtajiltaan. Nämä siunaukset tapahtuivat Tilda Reunasen sängyssä. Yöllä. Sekulaarisessa maailmassa tällaista siunausta kutsutaan pedofiliaksi. Lahkon johtajia ei rankaistu. He eivät joutuneet vastuuseen teoistaan.

Kartanolaisuus halveksi evankelisluterilaisen kirkon oppia, joka nähtiin luopumuksena Aidosta uskosta. Tämä ei kuitenkaan estänyt lahkoa käyttämästä kirkon auktoriteettia julistuksessaan. Lapset päästettiin saarnaamaan mukanaan kirje, jossa heidän vakuutettiin olevan matkassa ”evankelislutherilaisen kirkonopin pohjalta.” Pieni valehtelu ei haitannut kartanolaisia, jos se tehtiin Jeesuksen vuoksi.

Toivon hartaasti – jos ateisti nyt voi niin tehdä – ettei USA:ssa parhaillaan toimivia lapsisaarnaajia kohdella samalla tavalla.