Miten tulisi käsitellä kapinoivat ja vihaiset reaktiomme ja tunteemme?
"Sellaisia tunteita ei loukattu vaimo voi aina sanoa raa'alle, väkivaltaiselle miehelleen. Pahoinpitely vain lisääntyy siitä. Hänen on kuitenkin jotenkin saatava käsitellä tunteensa. Luotettavalle ystävälle tai sielunhoitajalle on hyvä jakaa tuskansa."
Parempi avioliitto, osa II on ollut käytössä yli kymmenen vuotta HNMKY:n avioliittokouluissa ja - leireillä. Nyt kirja on vedetty pois myynnistä. Naisen alamaisuutta korostavat kohdat aiotaan "uudistaa." Näin sekularisaatio murentaa jälleen Raamatun auktoriteettia.
Ev.lut.kirkon edustaja on onneksi todennut, ettei NMKY:m levittämä materiaali ole kirkon hyväksymä: "Kirkolla on väkivaltaan selkeä kanta. Väkivalta ei ole vain synti vaan se on myös rikos - olkoon kuinka kristitty perhe hyvänsä."
Kaikille seurakunnille aiotaan antaa selkeät ohjeet siitä miten avioliittoneuvontaa annetaan. Vaimon paikka ei enää ole nyrkin ja hellan välissä. Tervetuloa tälle vuosituhannelle NHMKY! Parempi avioliitto, osa II valisti myös muulla tapaa naisia.
- Vaimo hoitaa päävastuun kodin hoidosta.
- Mies antaa lopullisen päätöksen asioista.
- Vaimon alamaisuus parantaa sukupuolielämää.
Kohupaljastuksesta saamme kiittää Sari Roman-Lagerspetziä, joka kanteli asiasta Tikkurilan seurakunnan neuvostolle. Kirkko ei ole valvonut mitä heidän suosittelemilla avioliittoleireillä opetetaan, mutta heti näin vuosikymmenen kulutta asiaan tulee muutos.
Eli kirjassa kehotetaan siis pahoinpitelyn uhriksi joutuneita menemään juttelemaan ongelmistaan jollekin. Sitähän moni pahoinpitelyn uhri ei uskalla ilman eri kehoitusta edes tehdä.
ReplyDeleteKirjassa myös nähdään miehen ja naisen olevan erilaisia - toisin kuin ns. "naistutkimus" välillä opettaa. Tutkimuksetkin ovat osoittaneet että miehet pitävät enemmän teknisistä jutuista ja naiset taas enemmän "pehmeistä" jutuista. Ilmeisesti HNMKY on opettanut, että voi olla ihan hyväkin sopia asioista niin, että miehet mm. imuroivat ja ravistelevat mattoja, kun taas naiset laittavat ruokaa - jos molemmat osapuolet tällaisesta jaosta pitävät.
Jotenkin tuntuu, että kohu kirjasta on suurempi kuin mitä se ansaitsisi. Etenkin jos se, mitä HNMKY:n leirin käyneet kertovat, pitää paikkaansa: leireillä on asioista ja perhesuhteissa ilmenneistä ongelmista kuulemma pääasiassa keskusteltu (puolison kanssa, sekä miesten tai naisten tai kaikkien kesken), eikä luettu kirjoja.
Näin kai on muillakin seurakunnan leireillä ja kursseilla: suurin osa kurssilla kävijöistä ei kirjoja lue. Omalla rippileirillänikään ei kurssin oppikirjaa vilkaistu kuin parin sivun verran. Kirja on edelleen kokonaisuudessaan lukematta.
Anonyymi on oikeassa. Tänään IltaLööpissä oli pienempi juttu tästä kohusta. Lehdessä kerrottiin, että kirjaa ei opiskeltu suurella hartaudella.
ReplyDeleteTulee hieman tuosta alamaisuusjutusta mieleen Jehovan Todistajat. Heillähän on kanssa tietyt sukupuoliroolit.
ReplyDeleteKuulostaa tutulta se että Jumala on tarkoittanut eri tehtävät ja tästä todistaa se että miehiä kiinnostavat keskimäärin tietyt asiat ja naisia toiset.
Onhan sekin varmasti totta, että kiinnostukset menevät näin enimmäkseen, mutta että aina.
Siksi on hieman hassua että erityisesti korostaa että voisi olla hyvä sopia yhdessä että miehet imuroivat ja ravistelevat mattoja ja naiset laittavat ruokaa. Toisin päin kun eivät tunnu menevän ne. Esimerkit korostavat aina perinteisiä arvoja.
Kai sekin jotain kertoo.
Korostaisin kuitenkin sitä että HNMKY on kristillinen järjestö. Tottakai se syöttää kristillisiä arvoja. Minusta jos haluaa sekulaaria, eikä kristillisiä arvoja tuputtavaa, hoitoa tilanteeseen, kannattaisiko kenties miettiä jo etukäteen että mihin on menossa?
Jos minä itse menen natsien hoitolaitokseen, en voi valittaa jos saan natsismiin perustuvaa aatehoitoa. Pitäisi olla selvää jo alusta lähtien se, mitä siellä odottaa.
Ei luterilaisen kirkon tai seurakuntien tehtävä ole, tai ainakaan pitäisi olla se, että se paikkaa lääketieteellisen mielenterveyshoidon aukkoja ja kuntien leikkauksia.
Käytännössä näin vain taitaa olla.
"Ei luterilaisen kirkon tai seurakuntien tehtävä ole, tai ainakaan pitäisi olla se, että se paikkaa lääketieteellisen mielenterveyshoidon aukkoja ja kuntien leikkauksia.
ReplyDeleteKäytännössä näin vain taitaa olla.
"
Voin kokemuksesta kertoa, että näin se juuri on. Kun itse menetin äitini joka oli vimeinen hengissä oleva lähisukulaiseni, ainoa apu surutyöhön, jota kovasti tuputettiin oli se luterilaisen seurakunnan pappi. Vaan kun en ole kristitty ja puhe Jeesuksesta on enemmän ahdistavaa, kuin millään tavalla lohduttavaa...oma syyni mitäs olen erilainen kun muut. Omasta uskonnostani tai sen puutteesta ei edes kyselty, kun tuputettiin luterilaisen papin puheille menoa.
Juu, tuo viimeinen lause tuli kokemuksen syvällä rintaäänellä.
ReplyDeleteAsiallista apua ei tahdo saada.
Kokemuksieni mukaan kriisitilanten kohdaessa ainakaan uskovaisiin ei kannata luottaa, menee vain usko Jumalaan ja usko ihmisiin. Siis ainakin jos sinulla on jo vakaumus. Toki uskovaiset ovat ensimmäisinä rietämässä auttamaan niitä jotka eivät vielä usko. Käännytystyö ennen kaikkea!
Ja psykiatrisessa hoidossa on leikattu. Kokolailla itte on monesti selvittävä.
"Kirkko ei ole valvonut mitä heidän suosittelemilla avioliittoleireillä opetetaan, mutta heti näin vuosikymmenen kulutta asiaan tulee muutos."
ReplyDeleteEikö tämä ole muutoinkin aika uskovaisten henkeä? Eli kirkkokin on varmasti ohjeistanut jotenkin, mutta jättänyt valvomatta. "Don't ask, don't tell" -linja onnistuu tällöin hyvin.
Systeemi on siis sama kuin katujulistajilla; Periaatteessa kuulemma heitä on ohjeistettu, mutta ylilyöntejä on minunkin kokemuksien mukaan tapahtunut aina joidenkin - mahdollisesti poikkeuksellisen vakaumuksellisten - toimesta.
Ja koko järjestelmän "valvonta" perustuu luottamukseen, että kun on sanottu niin niin tehdään aina ja ilman poikkeuksia, kukaan ei koskaan innostu yli. Ja siihen että pyytäjän tai kouluttajan auktoriteetti pätee, eli että ohje tai suositus on kirjaimellisesti toteltava niin vahvalla auktoriteetilla että kukaan ei sitä vastaan uskalla rikkoa.