Geologi Donald Prothero kirjoitti erinomaisen artikkelin New Scientist-lehteen (1, March). Fossiilirekordissa olevia aukkoja on suuresti liioiteltu, sanoo Prothero. Hän aloittaa selittämällä miksi "kadonneista lenkeistä" puhuminen ei ole kovin täsmällistä. Elämä ei ole kehittynyt hierarkisen tikapuumallin mukaan, jonka huipulla odottelee Homo sapiens. Evoluutiossa ei ole ylempää tai alempaa, vaan haarautuvaa puskaa. Ihmiset ja ihmisapinat erosivat n. seitsemän miljoonaa vuotta sitten ja molemmat linjat ovat vieläkin olemassa. Samalla tavalla korallit ja sienet eivät kadonneet minnekään kun matomaiset eliöt ilmestyivät 600 miljoonaa vuotta sitten. Tämän takia käsitys "kadonneista välimuodoista" johtaa harhaan.
Välimuodon ei tarvitse olla miljoonia vuosia vanha fossiili. Sen ei tarvitse olla täsmällisesti "puolitiessä" kehitysreittiä. Tärkeintä on omata niitä ominaisuuksia joita kehityslinjojen haarautumiskohdassa pitäisi olla.
Kuuluisin välimuotofossiili on Archaeopteryx - lintujen ja dinosaurusten väliltä. Se löydettiin vuonna 1861. Siitä lähtien on ilmaantunut useita kunnollisia välimuotoja. Darwinin kuollessa 1882 tunnettiin jo monta kehityssarjaa. Eivätkä nämä ole vähentyneet vuosien vieriessä.
Kreationistien ikuinen temppu on väittää ettei ole löydetty evoluution edellyttämiä välimuotoja. Tai ainakin on löydetty ehdokkaita, mutta ne eivät ole _aitoja_ välimuotoja, ja tästä seuraa kinaaminen siitä minkälainen välimuodon pitäisi olla.
Protherhon uusin kirja, Evolution: What the fossils say and why it matters, tulee kuin tilauksesta. Paleontologit ovat kyllästyneet kreationistien väitteisiin. New Scientist tarjoaa peräti kymmenen klassista esimerkkiä välimuodoista ja välimuotosarjoista. Merestä maalle, maalta merelle (useaan kertaan), dinosaurusten kehitys, nisäkkäiden korvaluiden kehitys, ja viimeisenä se kaikkein tärkein, merilehmän evoluutio.
Sireenieläimet ovat vedessä eläviä kasvissyöjiä. Merilehmät ja manaatit antavat erinomaisen tapauksen siitä miten evoluutio muokkaa elämää. Mistä sireenieläimet tulivat? Vuonna 2001 löydettiin 50 miljoonaa vuotta vanha Pezosiren. Tämä eläin omisti manaateille ominaisen kehonmuodon, tuhdit ja tiheät kylkiluut, ja sen pääkallo ja hampaat olisivat voineet kuulua manaatille. Erona on kuitenkin Pezosirenin jalat. Toisin kuin sireenieläimillä, tällä olennolla oli neljä täysin normaalia jalkaa, joilla pystyisi kävelmään maalla. Se oli siis kävelevä manaatti. Mutta tämähän on vain esimerkki siitä kuinka eläin on menettänyt kyvyn kävellä maalla, sanoo kreationisti.
Sharon Mooney ja Edward Babinski ovat kirjoittaneet tarkemmin sireenieläinten menneisyydestä.
Minkälainen välimuodon pitäisi kreationistien mielestä olla? Friikki.
ReplyDeleteAivan erityisesti, "mosaiikkimuodot" eivät käy. Mitä se semmoinen olisi, että ensin muka petojalkaisille dinosauruksille kehittyisivät kaksijalkaista nopeaa liikkumista edistävät ontot ja keveät luut, sitten höyhenet (mahdollisesti poikasia lämmittämään), ja vasta näiden mahdollistaman perustan päälle alkaisi kehittyä varsinainen ilmailuharrastus: siipimäiset eturaajat, kasvavat rintalihakset ja niitä tukeva kaareva rintalasta, monenlaiset ilmailua tukevat nikamien fuusiot, ilmailijat keuhkot, jne. Tällainen olisi aivan liian loogista. Ja aivan liian fossiilihavaintojen tukemaa.
Ehei. Kaikkien juttujen pitää kehittyä jämptisti rinnakkain, jotta välimuoto kelpaisi. Niinpä liskolinnulla pitää olla vaatimattomat esihöyhenen alut, luut vasta käymässä ontoiksi, nikamat pikkuisen niinkuin fuusioitumaan päin, kuonossa pitäisi pilkoittaa keratiinipinnan alkua, hampaiden pitäisi olla käymässä pienemmiksi, jne. Kaikkien näiden "keskeneräisten" piirteiden pitää ilmetä *samassa paketissa*. Otuksen pitäisi ikään kuin vähän "räpytellä" ja "nokkia" näillä varusteilla. Tämä olisi oiva välimuoto, hassu kummajainen.
Archaeopteryx-parassa ei ole juuri muuta friikkimäistä kuin siivistä sojottavat kynnet. (Yksityiskohta, joka tuppaa kreationistilähteistä unohtumaan.) Kaikki muu on kuulemma joko "täysin kehittynyttä" tai "täysin kehittymätöntä". Paitsi tietenkin se, että nikamien fuusiot, jotka linnuilla luovat tukevan perustan lentopyrstölle ja "lentoselälle", ovat päässeet alkuun höyhenellisen hännän jäykistymisenä "tikuksi". Ja tietenkin se, että rintalastan kaari ja rintalihasten suhteellinen massa ovat vielä lintuihin verrattuna vaatimattomia. Mutta ei lasketa niitä.
Lasketaan mieluummin "täysin kehittyneet" höynenet ja ontot luut. Lasketaan mieluummin "täysin kehittymätön" hampaallinen kuono, jossa ei vielä ole paljoakaan yhtäläisyyksiä nokkaan. Lasketaan mieluummin "täysin kehittymätön" selkärangan kiinnittyminen kalloon takaa (kuten dinoilla) eikä alhaalta (kuten linnuilla) -- välimuodollahan varmaankin kiinnitys pitäisi tapahtua *takaviistosta*, jotta se ei katselisi lepoasennossa sen paremmin alas kuin eteenpäin.
Koomisinta on, että kreationistien mielestä kyseessä on edelleen höydenien vuoksi puhdas "lintu". Entäs tuoreet höyhenhavainnot yhä uusilta petojalkaisilta dinosauruksilta? No, nyt nekin ovat lintuja. Eivät ne loppujen lopuksi olleetkaan päivänselviä dinoja ja mailien päässä Archeopteryxistä. Hitto, ne ovat itse asiassa samaa baraminia. Kannattaa muistaa seuraavan kerran Jurassic Parkia katsoessa, että Velociraptorit ovat isoja talitinttejä, joilla ei ole mitään tekemistä T-Rexin morfologian kanssa. Paitsi jos T-Rexiltäkin löydetään höyheniä.
Esimerkki välimuodosta joka vakuuttaisi kreationistin: crocoduck.
ReplyDeleteIso kyynel.