Plaseboefekti hämmentää

Lume-efekti, plasebo, tuo lääkäreitä hämmentävä ilmiö. Ihmisen mieli kykenee vaikuttaamaan kivunrekistöröimiseen ja lääkkeiden tehoon. New Scientist-lehdessä kerrottiin kuinka plasebo on monimutkaisempi ilmiö kuin aluksi vaikuttaa. Michael Brooks tutustui eri tutkijoiden tutkimuksiin, joissa plasebo sekoittaa kuvioita. Hän joutui kipukokeeseen. Tohtori Luana Colloca sitoi häneen elektrodeja. Edessä oli tietokoneruutu. Heikoin sähkövirta tuotaisi heikoimman kivun. Ruudulla näkyvä vihreä valo tarkoittaisi, että tulossa on heikko virta. Punainen valo tarkoittaisi, että vuorossa on sähköaitaa vastaava kipu. Brooksin pitäisi arvioida kipuastetta asteikolla yhdestä kymmeneen, heikosta rankkaan.

Vartin jälkeen takana oli satoja shokkeja. Koe päättyi sarjaan heikkoja iskuja. Tai niin Brooks luuli, kunnes Colloca paljasti, että viimeiset iskut olivat oikeasti kovimmasta päästä. Brooks oli tuntenut sähkön heikkona, sillä hänen aivonsa olivat jo ehdollistuneet vihreän valon antamaan ohjeeseen. Plaseboefekti oli päässyt vaikuttamaan.

Jos Brooksille olisi kerrottu, että lopussa häntä huijataan, niin kipu olisi tuntunut väärältä verrattuna vihreään valoon.

Kyseessä oli erittäin yksinkertainen koe, jossa plasebo on helposti erotettavissa. Kun ihmiset uskovat saavansa hyvää lääketieteellistä hoitoa - sokeripilleristä ystävälliseen vastaanottoon - niin he tuntevat olonsa paremmaksi ilman sen enempää lääketieteellistä huomiota. Mutta placeboefektin on huomattu sekoittavan kuviota lääkekokeisssa.

"Toimimaton lääke voi olla parempi kuin plasebo standardi kokeessa," sanoo Fabrizio Benedetti Turinin yliopistosta. Myös vastakkainen voi olla totta. Toimiva lääke voi olla samalla tasolla plasebon kanssa tavallisessa kokeessa, vaikka voimme olla varmoja siitä että lääke oikeasti toimii. Ristiriitaiset tulokset ovat muuttamassa tutkijoiden käsitykisä. Koko plasebo-sana pitäisi korvata jollakin tarkemmalla. Kliinisissä kokeissa pyritään päästä eroon plasebosta, joten jonkun pitää muuttua.

Normaalissa kipulääkkeen testauksessa asiat hoidetaan näin:

Värvätään koehenkilöt. Sitten heidät jaetaan sattumanvaraisesti kahteen samankaltaiseen ryhmään. Toinen ryhmä saa kipulääkettä. Toinen saa lumelääkettä. Sitten vain verrataan minkälaisia eroja löydetään ryhmien kesken.

Asia ei ole niin yksinkertainen. Jos lumelääkettä nielevät odottavat sen toimivan, niin he saavat jotain positiivisia reaktioita siitä. Mutta samoin testattavaa kipulääkettä saavat odottavat sen toimivan. Jos kontrolliryhmä tietää saavansa lumepillereitä ja toinen ryhmä tietää saavansa "oikeita" pillereitä, niin testattava kipulääke voi näyttää toimivan paremmin kuin verokki. Oikeasti ero johtuu vain plaseboefektistä.

Eli ryhmille ei pidä kertoa mitä he saavat. Eikä ryhmiä tarkkailevien pitäisi tietää, sillä tieto vaikuttaa epäsuorasti tulkintoihin ja voi antaa vinkkejä koehenkilöille. Näin voidaan eliminoida plasebo tuloksista. Perinteisen tietämyksen mukaan jäljelle jäävät erot johtuvat testattavan lääkkeen vaikutuksista.

Kaikki lääkkeet eivät kuitenkaan toimi samalla periaatteella. Benedetti on testannut kipulääkettä nimeltään CCK-antagonisti. Perinteissä double-blind kokeessa CCK-a toimi paremmin kuin lumelääke. Perinteinen tulkinta: CCK-a on tehokas kipulääke.

Kun Benedetti antoi lääkettä vapaaehtoisille, kertomatta mitä oli tekemässä, lääkkeellä ei ollut vaikutuksia. Se ei sopinut perinteiseen käsitykseen. Jos CCK-a oli tehokas kipulääke, niin sen pitäisi toimia riippumatta mitä potilaille kerrotaan. CCK-a ei helpottanut kipua, jos potilaat eivät tienneet mitä nielivät.

Uudet kokeet ovat osoittaneet, että CCK-a:n toimimiseen vaikuttaa potilaiden odotukset yhdistettynä lääkkeeseen. CCK-antagonisti stimuloi luonnollisten kipulääke-endorfiinien tuotantoa. Jo 70-luvulta asti on tiedetty, että plasebo vaikuttaa kipuun tällä tavalla. Benedetti on löytänyt tavan, jolla lääkkeen ja plasebon vuorovaikutukset ovat monimutkaisia. CCK-a ei ole perinteinen kipulääke, vaan enemmänkin "plasebon vahvistaja." Ja sama voi olla totta monen muun lääkkeen kohdalla.

Pelkkään lääkkeen antaminen alkaa vaikuttamaan potilaissa. He kokevat biokemiallisia reaktioita aivoissaan. Lääke reagoi näiden molekyylien kanssa, vaikeuttaen tulosten tulkintaa. Keskushermostoon vaikuttava rauhoittava lääke Diazepam ei helpota leikkauspotilaiden ahditusta leikkauksen jälkeen, jos he eivät tiedä saavansa sitä. Diazepamin toimiminen edellyttää plaseboefektiä. Toistaiseksi ei tiedetä onko asia samalla tavalla muiden Diazepamin vaikutusten kanssa.

Jos potilaalle ei kerrota, että hän on saamassa morfiinia, niin annos joudutaan nostamaan 12 milligrammaan jotta kipu helpottaa. Vähempi riittää jos potilaalle kerrotaan, että "this is the good shit."

Benedetti on ryhmineen suunnittelemassa kokeita, joissa potilaille kerrotaan oikean lääkkeen ja plasebon saamiset väärinpäin. Valehtelu ja huijaus eivät kuitenkaan sovi kaikille lääkäreille. Potilaita ei saisi huijata, mutta huijauksen määrä määrää mitä saa tehdä ja mitä ei.

Kaptchuk oli mukana kokeessa jossa testattiin miten akupunktio vaikuttaa eri tavoilla. Yksi ryhmä sai väärää akupunktiota ja paljon huomiota. Toinen ryhmä sai myös väärää akupuntiota, mutta ei yhtään huomiota. Kolmas ryhmä jäi "odotuslistalle."

Molemmat väärää hoitoa saavat ryhmät kokivat saavansa jonkinlaista apua verrattuna odotuslistalla oleviin. Mutta se ryhmä joka sai huomiota, sai myös parempia tuloksia. Se olisi voitu tulkita jopa positiiviseksi tulokseksi vastaavien lääkkeiden testaamisessa.

Koe osoittaa, että plasebo-efektiä voidaan lisätä eri tekijöillä. Pelkästään sanat riittävät saamaan aikaan huomattavan eron. Myös ehdollistaminen voi vahvistaa, kuten Brooksin kipukokeessa selvisi. Tutkijoiden ei pidä vain erottaa plasebo lääkkeistä. Heidän pitää oppia miten sitä voidaan hallita.

Monet tutkijat ja lääkärit eivät näe plasebolla olevan muuta kuin erittäin rajattua hyötyä. Itse plasebo tarkoittaa eri asioita eri lääkäreille. Kliiniisiä kokeita tekevät tutkijat taas tuntuvat yliarvioivan plasebon voiman. Jos kontrolliryhmä paranee, niin kunnia annetaan plaseboefektille. Itseasiassa monet muut tekijät voivat vaikuttaa kontrolliryhmään. Jotta näennäinen plasebo voidaan erottaa sen oikeasta vaikutuksesta, täytyy verrata plasebohoitoa olemattomaan hoitoon, kuten Kaptchukin kokeessa tehtiin.

Metatutkimuksissa on yritetty selvittää kuinka suurta apua pelkä plasebo voi lopulta antaa. 130 tutkimusta läpikäynyt ruotsalainen metatutkimus selvitti, että 7500 potilasta - jotka kärsivät n. 40 erilaisesta taudista/oireesta - ei saanut mitään merkittävää apua plasebosta. Kaksi vuotta myöhemmin sama ryhmä vertasi uusimpia tuloksia edellisiin. Metatutkimuksen tulokset julkaistaan muutaman kuukauden sisällä. 11737 potilasta, mutta "tulokset ovat melko samat," sanoo tutkimukseen osallistunut Hróbjartsson.

Plasebon edut tuntuvat jäävän kivunlievitykseen. Tulevina vuosina lumehoidot keskittyvät vain tiettyille alueille, mutta niistä saatavat hyödyt voivat lisääntyä.