12.12.08

Bwanajoelta näkee tähtiin

Astronomit ovat löytäneet valtavan kaasuplaneetan, josta löytyi myös jälkiä vedestä. Se liittyy edellisten löytöjen joukkoon. Nämä löydetyt planeetat eivät kuitenkaan vastaa meidän tuntemaamme Maata, tai elämälle suotuisia vaihtoehtoja. Eli ns. kultakutrivyöhykkeellä olevia planeettoja ei ole löytynyt. Bwanajoella tehdään johtopäätöksiä:

Astronomit ovat löytäneet yli 300 eksoplaneettaa eli aurinkokuntamme ulkopuolista planeettaa. Yksikään näistä järjestelmistä ei muistuta omaamme. Yleensä valtavat kaasuplaneetat eli kuumat Jupiterit kiertävät lähellä aurinkoaan. Kultakutrille ne olisivat aivan liian kuumia paikkoja.

Näyttää siis siltä, että Gonzales ja Richards olivat oikeassa. Maapallo on ainutlaatuinen planeetta. Monien muiden seikkojen tavoin tämä puhuu meille luomisesta.


Tai voimme pohtia miten planeettoja etsitään ja mitkä ovat nykyisen teknologian asettamat rajoitukset. Jotta voisimme nähdä Maan kokoisia planeettoja, jotka ovat yhtä lähellä vastaavaa aurinkoa, pitäisi teleskoopilla nähdä 3000 kertaa pienempiä kohteita kuin viime kuussa löydetty lupaavin tapaus (kahdeksan kertaa Jupiteria massiivisempi), ja sen ei pitäisi olla keskustähden loisteessa. Pelkkä tähden valo estää lähellä olevan planeetan näkymisen.

Toistaiseksi ei ole olemassa tarpeeksi tehokkaita teleskooppeja Maan löytämiseksi toisesta tähtijärjestelmästä. Tietenkin erilaiset spektrografit ovat mullistaneet eksoplaneettojen etsimisen. Kuitenkin, löydetyistä 333 planeetasta enemmistö on havaittu astrometrian avulla. Tähden kiertorata vaihtelee aivan aavistuksen verran, jos lähistöllä on tarpeeksi suuri massa. Tähti näyttäisi huojuvan. Tällä tavalla ei tehdä suoraa havaintoa planeetasta. Pitää odottaa kärsivällisesti, jos vaikka sattuisi käymään niin hyvin, että planeetta kulkee suoraa tähden edestä. Tähden valo himmenee. Tällaista havainnointia kutsutaan ylikulkumenetelmäksi.

Bwanajoella ollaan valmiita julistamaan Maa ainutlaatuiseksi lohkareeksi avaruudessa. Suosittelen kuitenkin katsomaan taivaalle ja laskemaan tähtiä. Arvoita niiden määrästä on vaihtelevasti, mutta riittänee jos otamme luvun sieltä varovaisemmasta päästä. Vähintään sata miljardia galaksia. Jokaisessa galaksissa on miljoonista aina triljoonaan asti tähtiä. Voisin jopa sanoa, että maailmankaikkeudessa on enemmän tähtiä kuin Kauniit ja rohkeat-sarjassa on ollut zoomauksia näyttelijöiden kasvoihin. Tähtitieteilijät ovat tirkistelleet vasta pienen pienen pienen siipaleen verran taivaalla oleviin tähtiin. Nykyisillä teleskoopeilla ei näe tarpeeksi "pieniä" planeettoja taarpeeksi läheltä tähteä.

Vasta tulevan vuosikymmenen aikana saamme käyttöön teleskooppeja joilla voidaan aloittaa eksoplaneettojen tutkiminen.

Thirty Meter Telescope.

Giant Magellan Telescope.

European Extremely Large Telescope.

Emme ole vielä käytännössä aloittaneet eksoplaneettojen etsimistä. Toisaalta. Antaa Ideistien hekumoida Maan ainutlaatuisuuden äärellä kun he vielä voivat. Se on niitä harvoja asioita joista he voivat iloita Doverin jälkeen. Muistetaan kuitenkin mitä Bwanajoella on sanottu ainutlaatuisesta Maasta. Kun vastaava planeetta löydetään, niin voimme puhua jostain muusta kuin luomisesta.

4 comments:

  1. Eiköhän sieltä fundamentalistien suista selityksiä löydy, maankaltaisen planeetan löytyessä. Pitihän Jumalan toki harjoitella täydellisen Maan luomista, joten niitä "vähemmän täydellisiä" harjoituskappaleita saattaa löytyä..

    ReplyDelete
  2. Bwanajoella ei taideta muistaa sitä suurta epäilyn sävyä eksoplaneettojen olemassaoloon ylipäätään mitä krist. Uusi Tie-kustantamon kreationistikirja Unohdettu Genesis henkii. (Eihän Kuiperin vyöhykettäkään pitänyt olla olemassa, huhuu kreationistit myöntäkää virhe-ennusteenne..!).

    Toisaalta ei välttämättä olla väärässä maan ainutlaatuisuuden väitteessä. Paleontologi Peter Ward ja tähtit. Donald Brownlee ovat siitä kirjoittaneet kirjan Rare Earth. (Heiltä on suomennettu myöhemmin URSAn kirja Planeetta Maan elämä ja kuolema). Mutta he eivät ole tietääksni menettäneet sen takia virkojansa..
    Gonzalesin ja ID-läisten pitää katsoa peiliin eikä aina syyttää muita ateistisalaliitosta.

    ReplyDelete
  3. Hyvänä lisänä siiehn paljonko niitä tähtiä ja galakseja tuolla ulkona oikein on Hubblen Deep Field kuva. Asiasta lisää täällä.

    Kohdassa jossa ei näyttäisi olevan yhtään mitään onkin, kun tarkasti katsotaan, lukemattomia galakseja.

    ReplyDelete
  4. Tyhjyydeltä näyttävä taivas osoittautui bluffaukseksi kun käytin peilikaukkoputkeani ekan kerran. Kun paljaalla ja sheivatulla silmällä katseli ylös tiettyihin kohtiin, niin näytti olevan täynnä pelkkää mustaa. Kun suuntasi tähän tyhjään kohtaan putkella, niin okulaari oli täynnä valkoisia pisteitä.

    ReplyDelete