26.3.09

Ace Combat-kokemus

Olen tahkonnut Ace Combat 6-peliä melkein kyllästymiseen asti. Peli sisältää useamman unohtumattoman hetken. Haluan mainostaa mielestäni kaikkein parasta pelikokemusta. Jostain syystä tehtävän tunnelma sytyttää melkein patrioottimaisia tunteinta minun kaltaisessa kyynikossa.

Liberation of Gracemeria.



Raskaiden ja uhrauksia vaativien taistelujen jälkeen Gracemerian ylväät joukot ovat päässeet takaisin pääkaupungin rajoille. Vihollinen on linnoittautunut rakentamiensa muurien taakse. Kaikki paikat ovat pullollaan haupitseja, panssarikolonnia, risteilijöitä ja ohjusveneitä. Ilmatilaa valvovat useat AWACSit ja niitä suojelevat herhiläislaumoina liikkuvat hävittäjät.

Vapauttajat ovat melkein mahdottoman tehtävän edessä. Pelaaja joutuu miettimään tarkkaan mistä kohtaa aloittaa. Erehdyksien kautta sain selville melko toimivan reitin. Aloitan tukemalla pienen laivaston etenemistä kohti kaupungin satamaa. Laivojen täytyy selvitä suuren sillan ali keskelle vihollislaivastoa. Sitä ennen joudun lentämään siksakkia puolustavien risteilijöiden keskellä ja laukaisen LASM:it juuri ennen ylilentoa. Aikaa ei saa hukata sekuntiakaan, sillä taistelu riehuu ympäri metropolia.



Yleensä ensimmäisen vaiheen jälkeen kone on saanut vahinkoa, joten suuntaan heti vihollisen lentokenttää kohti. Sen vapauttaminen mahdollistaa huoltojoukkojen käytön. Pikainen korjaus ja tyhjien siipien lataaminen uusilla ohjuksilla. Takaisin taivaalle jälkipolttimen huutaessa. Lähestyessäni jälleen kaupungin keskustaa kuulen, ettei laivosto kestäkään ilman ilmatukea satamassa. Lippulaivamme joutuu pakenemaan takaisin merelle. Minulla ei ole aikaa murehtia sitä, sillä pilvien välissä säihkyy kiivas ilmataistelu. Jos saan ammuttua alas AWACSit, niin tilanne helpottuu huomattavasti. Kaartotaistelun ollessa vielä kesken pääsen livahtamaan lähelle isompia E-767 lentokoneita, jotka syttyvät palamaan näyttävästi tulituksen alla. Radioliikenne herättää huomioni; maajoukot tarvitsevat tukea. Nokka alas ja karkuun taistelua. Vihollisen tykistökeskitys on pysäyttänyt etenemisen. Nopean syöksyn jälkeen lasken optimaalisen hyökkäyskulman. Melkein rivissä olevat tykit tuhoutuvat sarjatulessa. Varastoon on kertynyt sopivasti pisteitä apuvoimien kutsumista varten. Liittoutuneiden keskityshyökkäys saa maan järähtelemään. Talojen välissä piileskelevät ryssät-siis, estovakialaiset laukaisevat ansansa. Lisää panssareita vierii tunkemaan vapauttajat pois. Kiepun maasodan seassa (toimistorakennukset ovat kätevä tulisuoja) ja yritän olla välittämättä kuutosessa roikkuvista ohjuksista.



Omat panssarivaunut ryhdistäytyvät ja jatkavat etenemistä. Nousen takaisin pilvien yläpuolelle. SU-33 Flankerit ottavat haasteeni vastaan. Ilmasodan kääntyessä hitaasti Gracemerian puolelle, alkavat estovakialaiset perääntyä. Heitä suojelemaan ilmestyy hävittäjä-ässä Ilya Palsternak. Tietenkin úberhävittäjä Nosferatulla lentäen. Kaksintaistelu on ohi joko parissa sekunnissa tai sitten se venyy. Uskomaton määrä pieniä Drone-aluksia pitää huolen siitä etten voi lentää suoraa sekuntiakaan. Kuitenkin saan ratkaisevan ohjuksen oikealla hetkellä Nosferatun moottoreihin. Ilya kuolee ylväästi tietäen, että pelasti uhrauksellaan laivueensa.

Vihollinen vetäytyy. Savuavien raunioiden seasta ilmestyvät juhlivat siviilit (tai ainakin kuvittelen niin). Voitto on meidän!

Eikä tämä ollut viimeinen tehtävä.

No comments:

Post a Comment