9.3.09

Tanssii kirouksen kanssa

Viikonloppuna Ilta-sanomissa mietittiin yhden sivun verran Tanssii tähtien kanssa hömppäohjelman "kirousta." Ohjelmaan lupautuneiden starojen karmaiseva kohtalo on altistua satunnaiselle kuolemalle. Ensimmäisellä kaudella Kirka kuoli ennen osallistumista. Erään tanssijan poika kuoli. En katsellut ohjelmaa kovin suurella innolla. Ainoat kaksi syytä kääntää kanavalle siihen aikaan kuuluivat molemmat Maria Lundille.
Uudelle kaudelle tultaessa on kuolema taas korjannut satoa. Missi Tuomiston isä kuoli juuri ennen rumban alkamista. Pirkko Mannolan oli tarkoitus tanssia mukana, mutta hänen puolisonsa Åke Lindman kuoli. On suorastaan ihme, että kukaan on enää hengissä ensi viikonloppuna tulevaa ohjelmaa varten.

Ilta-sanomat oli kuitenkin uskaltanut kysyä Skepsis ry:ltä mielipidettä asiaan. Pertti Laine totesi, että kirouksesta puhuminen on liioittelua. Kuolemat menevät sattuman piikkiin. Samaa sanoi Kari Enqvist.

Ohjelman aloituskavalkaadissa on 10 tähteä, joilla on 10 tanssipartneria. Jokaisella tähdellä on runsaasti sukua ja ystäviä. Ihmisiä kuolee jatkuvasti. Sairaus, onnettomuus tai ikä pitävät huolen siitä. Pakostakin kuolema osuu jonkun kohdalle. Varsinkin kun suuret ikäluokat lähenevät odotettua elinikää.

No comments:

Post a Comment