11.6.09

Apinat nauraa, mutta kenelle?

Bwanajoella on taas luettu evoluutiouutisia. Tuttuun tyyliin tiedemiehet ovat menneet vertauskuvallisesti ihan metsään, eikä mistään ole löytynyt mitään mikä tukisi evoluutioteoriaa. Tutkijat ovat vertailleet apinoiden naurua. Tätä varten täytyi kutittaa nuoria orankeja, gorilloja ja simpansseja, sekä tietenkin ihmisvauvoja. Sitten Bwanajoen kirjoittaja Joel Kontinen alkaa kommentoimaan tiedeuutista:

Davila Ross ja kollegat totesivat, että gorillan ja bonobon nauru muistuttaa eniten ihmisvauvojen ääntämystä. Lajien eroja on kuitenkin varsin vaikea kuroa naurulla umpeen. Apinat kävelevät neljällä jalalla, ja niiden hengitys on yhteydessä niiden kävelyyn. Ihmiset taas pystyvät hengittämään riippumatta siitä, miten he liikkuvat.

Apinoiden ja ihmisten naurun erot saattavat edelleenkin jäädä kutkuttavaksi ongelmaksi, varsinkin kun nauru ei ole lajien ainoa ero.


Ei mitään mainintaa siitä mitä he tekivät kerätyillä tiedoilla. Ei mitään kommenttia tutkijoiden johtopäätöksistä. Itse tutkimuspaperi on maksullisen NatureNews-sivun takana, joten joudumme turvautumaan ScienceDaily-sivuston yhteenvetoon naurututkimuksesta.

Kontinen alkoi käsittelemään ihmisten ja apinoiden eroja. Tietenkin eroja löytyy aina, sillä muutenhan ei olisi simpansseja, gorilloja tai orankeja. Lisäksi hän toteaa, että apinoiden ilmeet eivät ole kovin kauniita ihmisten silmissä. En heti näe tuon relevanssia, sillä yksilöiden välittämät signaalit ovat etusijassa tärkeitä lajitovereiden välillä. Siksi koira peppu voi tuoksua meistä tosi pahalta, mutta muut koirat ovat erittäin kiinnostuneita aromeista. Sillä on niille merkitystä, ja täten merkitystä myös seksuaalivalinnan ja luonnonvalinnan kannalta.

Naurun kannalta olennaisin kohta tutkimuksessa on sen yleisyys eri lajeilla. Nauru on luontainen tunnereaktio. Emo ei opeta sitä poikasille. Kun eri lajeilta nauhotetut naurut analysoitiin, saatiin niistä fylogeneettinen puu. Pelkästään nauruun perustuva sukupuu sattui kuin sattuikin sopimaan täysin yhteen geneettiseen tietoon perustuvan sukupuun kanssa. Tämä tukee käsitystä siitä, että naurulla on yhteinen kehityshistoria apinoiden keskuudessa, joihin ihminen tietenkin lukeutuu.

Ihmisillä nauraminen on erilainen mekaniikaltaan kuin muilla apinoilla. Ihmiset nauravat vain ulospäin hengittäen. Simpanssit nauravat molemmilla hengityssuunnilla. Onko ihminen siis rappeutunut ja menettänyt yhden nauramiseen käytettävän hengityssuunnan?

Tutkijat havaitsivat jotain muutakin.

Bonobot ja gorillat pystyvät nauraessaan pidentämään uloshengitystään peräti neljä kertaa pitemmäksi kuin normaalissa hengitysrytmissä. Taidon arvellaan olleen välttämätön puheen kehittymiselle. Tämän luultiin olevan ihmisille ainutlaatuinen ominaisuus. Ihmisten ja apinoiden välinen ero siis kaventui, toisin kuin Kontinen kirjoitti:

Ihmisen ja apinan erot tuskin siis tasoittuvat edes nauramalla.


Kontinen kommentoi myöhemmin myös Aamulehdessä olevaa juttua tästä naurututkimuksesta, mutta sekin jää yhtä ympäripyöreäksi myhäilyksi.

Harva pysähtyy miettimään, missä määrin ennakko-oletukset ja maailmankatsomukset vaikuttavat lopputulokseen. Tässäkin tapauksessa tutkijat jo tiesivät, että ihmiset ja apinat ovat lähisukulaisia.


Tietenkin tiesivät, sillä yhteinen polveutuminen on luonnontieteellinen fakta. Välimuotofossiilien ja geneettisen aineiston perusteella tehdyt johtopäätökset kelpaavat jopa joillekin anti-evolutionisteille, kuten Michael Behelle. Aivan samalla tavalla tutkijat tietävät, että DNA:n rakenne on kaksoiskierre ja mantereet ovat olleet joskus yhdessä muodostaen Pangean, jne. Facts are a bitch.

3 comments:

  1. Ei pysty itkemättä lukemaan tuota blogia kyllä.

    ReplyDelete
  2. Voi jehna. Bwanajoella on luettu blogiani:

    http://bwanajoe.blogspot.com/2009/06/viikon-toteamus-bwana-joen-blogia-ei.html

    Taas jää kyseisen tiedeuutisen kommentointi ja esitetyn kritiikin käsitteleminen unholaan. Sen sijaan Kontinen on aivan oikeassa moittiessaan minun kirjoitustaitojen vähyyttä. Jos hän vain vaivautuisi kertomaan mikä esim. tuossa nauru-tutkimuksessa on ristiriidassa evoluutioteorian kanssa, tai jotain muuta sellaista, niin voisin ehkä jaksaa bloggailla enemmän miehen teksteistä.

    ReplyDelete
  3. Näin Discovery Insitute kommentoi tuota nauru-tutkimusta:

    http://www.evolutionnews.org/2009/06/groups_that_laugh_together_sta.html

    ReplyDelete