20.8.09

Sikainfluenssarokotekoe lapsilla

Suomessa testataan sikainfluenssarokotetta lapsilla. Lääkelaitos antoi luvan käyttää viattomia lapsia ahneiden lääkeyhtiöiden koekaniineina. Voi sitä kauhistelun määrää joka on liikkeellä internetin keskustelupalstoilla. Suomi24 ja muut vastaavat paikat valistavat kansaa. Hauskimmat väittämät/vihjailut ovat seuraavia:

Rokotteisiin on laitettu adjuvantiksi SKVALEENIA!!! Ne eivät siis ole tavallisia rokotteita.


Totta. Skvaleenia on yritetty yhdistää milloin mihinkin pahaan oireeseen, mutta huonolla menestyksellä. Skvaleenia esiintyy ihan luonnollisesti meidän kehoissa. Tohtori Mercola varoittelee, että aine oli vastuussa mm. Persianlahden sotaveteraanien syndroomassa. Väittämälle ei vain löydy tieteellistä tutkimusta tueksi. WHO kertoo lisää skvaleenista. Jos et luota Isojen Lääketehtaiden taskussa olevaan WHO:n, niin ehkä luotat Tohtori Toloseen:

Skvalaani/Skvaleeni. Skvalaani on hienoa kirkasta monityydyttymätöntä öljyä, joka ei maistu eikä tuoksu. Se on ihovoiteissa käytetty synteettinen versio luonnon skvaleenista (jota on runsaasti mm. oliiviöljyssä). Tässä voiteessa olevat skvalaani ja helokkiöljy auttavat karnosiinia pääsemään ihon sisään.

Ihmisen elimistö tuottaa itsekin skvaleenia – etenkin ihossa–, jota se suojaa mm. UV-säteiltä. Iän myötä ihon skvaleeni vähenee ja silloin iho alkaa vanheta. Skvalaanivoide kosteuttaa ihoa ja auttaa ihottumien ja haavojen paranemisessa ja ehkäisee arpien muodostusta. Skvaleeni on evoluution aikana kehittynyt sisäsyntyinen antioksidantti, joka on tehokkaampi kuin A- ja E-vitamiini tai koentsyymi Q10 (ubikinoni), lykopeeni ja muut karotenoidit.

Skvaleeni on kuitenkin paljon enemmän kuin pelkkä antioksidantti, sillä se kierrättää epätasapainoon joutuneita happimolekyylejä takaisin normaaleiksi ja parantaa siten hapenkäyttökykyä ihossa ja muissa kudoksissa.


Hyvin outoa käyttää Tohtori Tolosta näin. Skvaleenia on useissa luontaistuotteissa. Joten missä kampanjointi niiden vaarallisuutta vastaan?

Suomi on rokotevalmistajien koemaa. Suomalaisia huijataan tässä asiassa.


Puoliksi oikein. Suomi on kuin onkin lääkevalmistajien koemaa. Syykin on selvä jos tietää miten Suomessa hoidetaan potilastietojen keräys ja järjestely. Jenkkilän lääkärit kuolaavat kateellisena meidän systeemiä, jossa loogisesta ja yhtenäisestä tietokannasta voidaan poimia koko kansan yksityiskohdat. Potilaan terveydentilan seuraaminen on systemaattista. Valtavasta paperinsiirtelykoneistosta on siis jotain hyötyäkin.
Päälle vielä terveyskeskukset joissa on osaava henkilökunta, eikä torakat tanssi vastaanottopöydällä. Tämän takia epidemiologiset tutkimukset ja kokeet kannattaa tehdä Suomen kaltaisissa sivistysvaltioissa. Tämän takia mahdolliset sivuoireet huomataan nopeasti ja varmasti. Tämän takia riskit pidetään minimissä.

Jos annat lapsesi kokeeseen ja hän saa sivuoireita, niin et saa korvauksia! Lääketehtaat ovat tehneet sellaiset sopimukset.


Hmm. Uskoisinko nettipalstojen nimimerkkejä vai virologian professori Timo Vesikarin versiota?

On epäilty, että Suomessa olisi huonompi korvausturva vahinkojen sattuessa?
- Mikä korvausturva? Jos kyseessä on lääkelaitoksen hyväksymä tutkimus, osanottajat kuuluvat normaalin sairasvakuutusturvan piiriin. Systeemi on samankaltainen Ranskassa.

- Jos tulee jokin tällainen rokotteeseen liittyvä asia, astuu voimaan tuotevastuulaki ja valmistajan vastuu. Valmistajalla on vakuutus, joka kattaa sekä Suomen että Ranskan.


Tasapuolisuuden vuoksi täytyy tietenkin tarjota myös NWO-näkökulma sikainfluenssaan.

Benjamin Fulfordin uusimpien tietojen mukaan sikainfluenssarokote aiotaan valjastaa H1N1-viruksella ja sillä on tarkoitus tappaa useita miljardeja ihmisiä. Fulford onkin ryhtynyt toimiin ja ilmoittanut WHO:n työntekijöille: : jos yritätte jatkaa tämän suunnitelman mukaan teidät tullaan leimaamaan ihmiskunnan vihollisiksi ja teistä jokaisesta tullaan asettamaan palkkio.


H1N1:n leviämistä voi seurata Tilannehuone.fi:n välityksellä.

Loppuun Thunderf00tin katsaus sikainfluenssahypetykseen.

29 comments:

  1. Löytyipä netistä tällainenkin:

    "TÄSSÄ AVOIN KIRJE LAPSENSA TESTEILLE ALTISTAVILLE VANHEMMILLE:

    Oletteko mielestänne hyvä vanhempia? Rakastatteko lapsianne? Oletteko koskaan miettineet oikeasti mitä seurauksia lapselle testistä voi tulla? Ette, ette, ette! Teidän laisillanne ihmisillä ei pitäisi olla lapsia. Olette kelpaamattomia vanhemmiksi ja kykenemättömiä toimimaan lapsenne parhaaksi. Syyllistytte pahoinpitelyyn, joten en yhtään ihmettele vaikka pahoinpitelisitte tai hyväksikäyttäisitte lapsianne fyysisesti muutoinkin. Lapsen elämällä ja terveydellä ei ole teille merkitystä. Otteenne on suoraan natsisaksasta. Onkohan Hitler ollut teidän idollinne? Hänkin kidutti ihmisiä. Uskon että lapsenne aikuisena mahdollisine jälkiseurauksineen ja sairauksiineen kiittää teitä varmasti, siitä kuinka hyvin pystyitte huolehtimaan hänestä. Hän on varmasti hyvin kiitollinen sairauksistaan ja kärsimyksistään. Toivon todella että joku ottaa teiltä lapsenne pois. Ette ole ihmiselämän arvoisia. Olette surkeita piittaamattomia vanhempia ja lapsellanne olisi parempi olla jossain muualla."


    Ehkä trollin tekele. Ehkä ei.

    ReplyDelete
  2. Mitä kertoo "skeptikosta" se, että lähteenä ja argumenttina käytetään "tri. Tolosen" (?) "merkittävästi ihosolujen vanhenemista hidastavaa ihovoidemainosta"?

    Anyway - suosittelen "skeptikolle" 1) http://www.newsmax.com/health/vaccine_swine_flu/2009/07/07/232717.html sivua sekä 2) "Swine Flu Expose" kirjasta sivulta http://www.whale.to/vaccine/sf.html

    Ps. "Lawyers are the devil's ministry..." (Devils Advocate 1997)

    ReplyDelete
  3. Anonymous ei tainnut aivan oivaltaa miksi lainasin Tohtoria.

    ReplyDelete
  4. Siis oikeesti. Johtuuko se vain sikainfluenssalööpeistä, vai onko NWO-fanit aina olleet näin aktiivisia lehtien keskusteluketjuissa?

    ReplyDelete
  5. En ymmärtänyt rasvatohtoripointtiasi - mutta kai sillä oli jokin perustavaa laatua oleva tarkoitus, joka avautuvaa vain diplomiskeptikoille...

    Mutta joko ehdit tutustua tohtori Blaylockin ja tohtori MacBeanin kirjoituksiin? Vinkki: linkit edellisessä viestissäni...

    Ja vielä yksi vinkki lisää eli Ecoscience by J. Holdren, A. Ehrlich & P. Ehrlich - ja Mr. Holdrenhan on ns. neomalthusianisti (kuten Ehrlichitkin) ja Obaman ns. "tiedetsaari"... ko. kirjan saatavuus tällä hetkellä tosin on vähän huono, mutta otteita siitä löytyy netistä - etsivä löytää...

    Ps. itseäni hämmästyttää ns. skeptikkoväen luja usko tieteisiin ja ikäänkuin se olisi täysin immuuni mm. korruptiolle... tai erilaisille ideologeille - vrt. em. neomalthusianismi... "siis oikeesti, hei" - en tiedä itkeäkö vaiko nauraa...

    ReplyDelete
  6. "itseäni hämmästyttää ns. skeptikkoväen luja usko tieteisiin ja ikäänkuin se olisi täysin immuuni mm. korruptiolle."

    Joo. Skeptikkoväki on tosiaan tunnettu siitä, että kannattaa "tieteitä". Ongelmaa tässä ei ole varsinaisesti, kun muistetaan että ideologiatkaan eivät ole "immuuneja". Se, että joku edustaa valtavirtaa ei sekään ole mikään "mielen puhtauden ihmemittari". Osa voi tehdä vaihtoehtotuotteita ns. rahan ja mammonan vuoksi.

    Miksi idealisti väittää että heidän juttunsa olisi luotettavaa? Se, että se vain haukkuu vastustajia ei kerro itsekriittisyydestä. Se kertoo vain siitä että vastustaa asiaa. Ja vihan takana voi olla pelkkä tunneperäinen tiedepelko tai sitten yleinen epäterve paranoia. Tai ideologiset syyt. Ja ideologiset syyt ne on syistä vahvimpia.

    Skeptikot eivät lennä terroristikoneita torneihin. Uskonnolla ja ideologialla marttyyrit on mukana - jos "vakiona", niin "riskinä". Ideologiassa ja uskonnossa on erityisen vahva ihmisellä. Se kun ei ole vain "miten asiat ovat", vaan siihen sidotaan elämäntapa, moraali ja "kaikki muu".

    Yksi ero kuitenkin on. Testit. Se ei ehkä poista kaikkea korruptiota. Mutta miten ihmeessä testaamaton voisi olla vähemmän korruptoitunutta? Kun kuitenkin mietitään miten isoja bisneksiä vaihtoehtohoitotuotteet kokonaisuutena on. Liikevaihtoa ja myyntiä on monissa maissa. Eikä niitä mikään "luonteistuotekauppias" saa niitä isoimpia voittoja. Vaihtoehtotuotteitakin tuotetaan - tai ainakin myydään - rahalla. Katso vaikka homeopatiaputelin hintaa. (Mikä onkaan tuotantokustannus, kun veden hintaan vertaa... Lääkeainettahan ei valmistuksessa hirveästi kulu suhteessa valmiin tuotteen määrään.)

    Esimerkiksi vaihtoehtopiirit tuossa väittävät että rokote on täytetty viruksella. Ei todisteita asialle. Eristäminen tulisi voida tehdä jotta sen voisi "tietoon perustuen" tehdä. Joten nyt vaadinkin ihan simppelin haasteen. Ottakaa aito rokote, josta eristätte aidon H1N1 -kannan. Te voitte tehdä sen, koska esitätte että asia on selvä. Siispä testit asiasta on jo voitu tehdä.

    PS: Tohtori Tolosta lienee käytetty sen vuoksi että hän ei ole "skeptikko", vaan on useinkin skeptikoiden hampaissa. Tosin taitaa unohtua myös se, että em. herra on tiettyjen piirien mukaan "kaupallista roskaa".

    ReplyDelete
  7. Tieteissä, toisin kuin popularille MYYDYT kirjat, joita ei ole vertaisarvioitu, koskee myös toinen jännä juttu. Se on toistettavuus.

    Tieteenfilosofiassa sille annetaan iso arvo. Vertaisarvioinnista voi toki vielä päästä läpi jos kaveri tarkistaa. (Hei, miksi minulle tulee mieleen mies ja avaimet???)Mutta kokeiden toistettavuus on ongelma, kun pitäisi saada sama juttu esiin muuallakin. Ja kaikki lääketieteen tutkimus ei suinkaan ole lääketehtailla. Sekin tulisi muistaa.

    Tämän vuoksi "ihan normaalia päättelyä" käyttäen voi sanoa että "paskasta lähteestä saa paskat tulokset". Eli vertaisarvioimaton paranoiadokumentti voi löyhyttää pelkoa. Mutta sen uskottavuus on pieni. Ellei sitten luota siihen että kirjoittajan tohtoriauktoriteetti tekee siitä jotenkin ideologiasta immuunin. Ja että sen lukijatulkitsijallakaan ei ole mitään epäluuloja ketään kohtaan valmiiksi missään eikä vahingossakaan niiden kautta voi tai saata toimia, joko tietoisesti tai tiedostamattaan. (Eli syö oma epäkunnioittava pseudoargumentaatiotapasi.)

    Esim. suomessa pitäisi sitä kautta olettaa että enemmistö terkkareista on "mukana juonessa". Siis juonimassa koetuloksia. Sillä sikainfluenssarokote, joka levittää tautia, ei tietenkään saa tilastoihin tulosta "parantaa sikainfluenssan", kun rokottamattomien joukossa sitä olisi _vähemmän_. (Paitsi tietysti jos se rokote toimiikin aivan helvetin hyvin.) Sillä tuloksia tulisi väärentää laajasti, ja kaikkien alueelta. Vertailuriskin vuoksi on korruptoitava myös alkuperä, eikä vaan manipuloida jossain yhdessä toimipisteessä.

    Tämän vuoksi salaliittojen koot paisuvat "epäuskottavan suuriksi". Ne vaatisivat niin isoja määriä että jotain vuotoja voisi odottaa. Vrt: Wedge -dokumentin vuotaminen, skientologian OT -jutut... Kyseessä on ollut puhtaasti ideologiset toimijat ja paljon pienemmät piirit. (Kreationisteja ehkä on paljon, mutta kuinka moni heistä työskentelee Discovery Institutessa? Scientologiasta tietää ehkä moni, mutta monellako on pääsy korkean OT -tason tietoihin. Ja miten näihin asemiin on päästy? Tekemällä asioita!)

    ReplyDelete
  8. Sori - en juuri seuraa suomenkielisiä sivuja saati keskusteluja - tännekin eksyin aivan vahingossa - ja näin mm. "tohtori toloset" ovat minulle täysin vieraita tapauksia...

    Ja anteeksi, mutta mitä tekemistä mm. "terroristikoneilla" ja "vaihtoehtohoidoilla" on sikaflunssarokotteen kanssa?

    Ei kommenttia esilletuomieni tohtorien teksteihin ja näkemyksiin?

    ReplyDelete
  9. "Ja anteeksi, mutta mitä tekemistä mm. "terroristikoneilla" ja "vaihtoehtohoidoilla" on sikaflunssarokotteen kanssa?"

    Paljonkin.

    Ensinnäkin vaihtoehtohoitojen takana on voimakas ideologia, joka pitää koulääketiedettä "kovana" ja "kylmänä". Siinä kannatetaan luonnonmukaisuutta. Terroristeilla taas on tapana vihata jotain ryhmää. Ja niiden kohdalla jännittävä juttu on se, että heidän tekonsa ovat vahvoja. Syyt eivät ole raha vaan ideologia. Sillä viittasin siihen että kun vaihtoehtohoitojen ystävät unohtavat, että raha on kevyt vaikutin verrattuna ideologioihin. Siksi ideologioihin saadaan "pahimmat yhteistapaukset". Natsismi tappoi aatteella, ei maksamalla tappajille rahalla. Koska ideologia on tehokkaampi vaikutin, helpompi ja halvempi synnyttää.

    Ja sikainfluenssa taas liittyy lujasti juuri koululääketieteen pelkoon. Jos pidät lääketiedettä kylmänä, kovana ja epäluotettavana, uskot todennäköisemmin molempiin. Tässä on siis kyseessä vahva ryvästyminen vaihtoehtohoitojen ja rokotevastustuksen välillä. Eli jos olet jompaa kumpaa, on paljon keskivertoa todennäköisempää että olet myös sitä toista.

    Tätä kautta Tohtori Tolonen oli tavallaan "ovela veto". Se lainasi luontaislääkettä. Helokissa on tuota pelättyä ainetta. Mutta rokotevastustajat kritisoivat ja hyökkäävät vain rokotteita vastaan, mutta jättävät esim. luontaistuotekaupat kritisoimatta. Se on (koska argumentit on syytteleviä, ja tappamiseen viittaavia) sama, kun antaisi toisten tappaa ihmisiä mutta sallisi sen toisilta.

    Ja tämä ei vaadi "pelkkää suomen seuraamista". Okei Tolonen ehkä. Hän ei ole maailmanlaajuisesti kovin tunnettu. Mutta jos seuraa kriittisesti - eli molempien puolten - kirjoittelua aiheesta, ilmiön ei pitäisi olla mitenkään epäselvä.

    (Toki osa lukee epäkriittisesti. Ja kaikki lukee jotain epäkriittisesti. Minäkin olen tajunnut esim. tiettyjen perhoslajien yleistymisen ja toisten harvinaistumisen kun siihen viitattiin. Olisin voinut tietää sen itsekin katsomalla ja muistelemalla. Aina ei onnistu..)

    On hyvä muistaa että tiede ei ehkä ole "läpeensä luotettava", mutta koejärjestely vaatii jo sen että huijatakseen pitää vääristellä aineistoa. Jos kerättäisiin vain yksittäistapauksia, voisi saada yhden poikkeustapauksen tai yhden valehtelijan, mutta kun otoskoko otetaan huomioon, pitäisi saada iso joukko valehtelemaan. Toistettavuus vaatii sen että saa muut valehtelemaan samalla tavalla. Vertaisarviointi vaatii sen että toinenkin asiantuntija pitää niitä yhtään järkevänä (Ja on hyvä muistaa että Nature ja muut vertaisarviointilehdet porskuttaa kumoutuuko mikä tahansa tieteen teoria tahansa. Kunhan ei jämähdä.) Jne.

    Systeemi ei ehkä ole täydellinen. Mutta valtaosa tieteenfilosofiasta on paitsi "miten aineistoa tulkitaan rationaalisesti", myös muita keinoja siihen "how to catch a cheater".

    Tekokriittinen ja tarkoitushakuiselta sanavalintojensakin pohjalta maiskahtavfa tekokriittine retorinen kysymys on siis oikeastaan vertausta siihen että "miksi ihmeessä skeptikot luottaa lukkoseppiin."

    Kysymys ei ole siitä. Kysymys on siitä että huijaavia lukkoseppiä voi olla. Ja osa varkaista osaa murtautua taloon ovelasti tiirikalla. Mutta silti, jos kysytään että "kumpi talo on murtovarmempi", eli kummassa on varmempaa elää, harva sanoo että lukon poistaminen muuttaa systeemin luotettavammaksi.

    Vaihtoehtohoidoille "cheatercatchia" ei ole. Itsekin tiedän tyyppejä jotka luottaa asiakaspalautteeseen, unohtamatta että asiakas voi valehdella, ja että kriittinen palaute jää - sen mukaan mitä psykologiasta tiedämme - usein puskaradioon.

    Samoin rokotekriittisyydessä ei nojata tutkimusaineistoon, joka olisi kestänyt laajempaa tarkkailua. Toistettavuus jää, olisi luotettava yhden - asian nimissä yleensä itse kirjoittamaansa kirjaa KAUPPAAVAN - sanaan. Siihen että hän on hoitanut homman OK.

    ReplyDelete
  10. Veikkaan, että puhut paljon yksiksesi ja ääneen?... ;)

    Vaan eiköhän tämä jo riitäkin - lienee kommenttien lukumäärän suhteen tämän blogin ennätyskin jo?... :D

    ReplyDelete
  11. Tohtori Tolosesta ei sen enempää. Jääköön se skeptikkokultin sisäpiirivitsiksi.

    Tuosta ensimmäisestä tohtori Blaylockin jutusta iskee verkkokalvoille heti se miten skvaleenin vaarallisuutta perustellaan.

    What is terrifying is that these pandemic vaccines contain ingredients, called immune adjuvants that a number of studies have shown cause devastating autoimmune disorders, including rheumatoid arthritis, multiple sclerosis and lupus.

    Mitkä adjuvantit ja missä määrissä? Lupus? It's never lupus.

    Animal studies using this adjuvant have found them to be deadly. A study using 14 guinea pigs found that when they were injected with the special adjuvant, only one animal survived. A repeat of the study found the same deadly outcome.

    Blaylock ei kerro ketkä tekivät nuo eläinkokeet. Tai milloin ne tehtiin.

    Tässä tulee esiin eläinkokeiden hankaluus. Voimme antaa hamstereille SV40 virusta, ja havaita kuinka niillä kehittyy syöpäkasvaimia. Eli kyseistä virusta ei kannata antaa ihmisille?
    Mutta kun annamme sitä ihmisille, niin he eivät saa ylimääräisiä syöpäkasvamia.

    Nämä pienet erot tekivät esim. tupakoinnin vaarallisuuden osoittamisen hankalaksi. Eläinkokeissa tupakka ei ollut niin vaarallista. Siksi tupakkafirmat levittelivät oikeussaleissa eläinkokeiden tuloksia.

    Blaylock ei lainaile tutkimusta, jossa olisi havaittu lisäaineen aiheuttavan kuolemia ihmisissä. Sen sijaan hän kyllä postuloi, että se voisi olla haitallinen aine. Ja tietenkin vihjaillaan, että skvaleenin turvallisuutta näyttävät tutkimukset ovat puolueellisia. Ja sitähän ne voivat aivan hyvin olla.

    So, what is this deadly ingredient? It is called squalene, a type of oil. The Chiron company, maker of the deadly anthrax vaccine, makes an adjuvant called MF-59 which contains an ingredient of serious concern--squalene. A number of studies have shown that squalene can trigger all of the above-mentioned autoimmune diseases when injected.

    Taas täytyy punnita hyödyt haittoja vastaan. Ainakin Lancetissa julkaistun paperin mukaan MF-59 tuo huomattavaa etua rokotteen tehoon.

    http://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736(00)05066-2/abstract

    Blaylock jatkaa:

    The MF-59 adjuvant has been used in several vaccines. These vaccines, including tetanus and diphtheria, are the same vaccines frequently associated with adverse reactions.

    No okei. Tietenkin rokotteet aiheuttavat oireilua. Kaikki mitä me laitamme suusta sisään ja pistämme ihon läpi voi aiheuttaa ei-toivottuja reaktoita.

    Esim. DailyMailissa kauhistellaan sikainfluenssarokotteeseen liittyvää Guillain-Barre syndroomaa.

    http://www.dailymail.co.uk/news/article-1206807/Swine-flu-jab-link-killer-nerve-disease-Leaked-letter-reveals-concern-neurologists-25-deaths-America.html

    Se voi olla TAPPAVA HERMOTAUTI!!! Kuka sellaista haluaa? Ei kukaan.

    Steven Novella selittää kuitenkin mitkä ovat ne oikeat riskit. Epidemiologiset tiedot osoittavat, että riski saada GBS on yksi miljoonasta. 70-luvulla riski oli kymmenen miljoonasta. Ja silloinkin GBS on tappava 3-4 % tapauksista. Ja silloinkin jos oikeaa hoitoa ei ymmärretä antaa ajoissa.

    http://www.theness.com/neurologicablog/?p=784

    Influenssa on huomattavasti tappavampi kuin rokote.

    "siis oikeesti, hei" - en tiedä itkeäkö vaiko nauraa...

    Suosittelen nauramista. Sen avulla selviää monesta paikasta.

    ReplyDelete
  12. Vaan eiköhän tämä jo riitäkin - lienee kommenttien lukumäärän suhteen tämän blogin ennätyskin jo?... :D

    Kyllä täällä saa hengailla. Ennätys kommenteissa taitaa olla 64. Anonyymit kommentit olivat poissa käytöstä pari kk, sillä Blogger.comin koodi mahdollisti kaikille oikeuden poistaa kaikkien kommentteja. Nyt ongelma on korjattu.

    ReplyDelete
  13. "Veikkaan, että puhut paljon yksiksesi ja ääneen?... ;)"

    Ei tarvitse. Saan debatoida. Sitä teen paljon. Ja olen huolellinen, mikä näkyy helposti pituudessa.

    "Vaan eiköhän tämä jo riitäkin - lienee kommenttien lukumäärän suhteen tämän blogin ennätyskin jo?... :D"

    Valitettavasti osaltasi ei löytynyt argumentteja. Kritisoin ne aika tarkasti, ja ainakaan vaivannäön määrästä ei voi syyttää. Minulta se edustaa kunnioitusta. Jos jokin on niin vähäarvoinen että voi olankohautuksella ja vittuilulla ohittaa, tarkoittaa että asia ja ihminen ei ansaitse vaivaa.

    Teillä näyttää olevan täysin erilainen reagointitapa. Mutta et harjoitakaan argumentaatiota, vaan käännytystoimintaa, jossa on erilainen rakenne ja toimintastrategia. Siksi mm. kritiikkiin vastaamattomuus kertookin kaiken oleellisen.

    Mutta on toki aina hyvä jos edes heittely loppuu. Sillä vaikeneva epäargumentoija tekee kaikille palveluksen.

    ReplyDelete
  14. Toistettavuuteen ymmärtääkseni kaatui kylmäfuusio. Kukaan muu ei saanut samalla koejärjestelyllä samoja tuloksia kuin alkuperäiset keksijät.

    Todella hurja rokotteenvastustaja on Jane Burgermeister - niinpä hänen nimeensä vannotaan monilla keskustelupalstoilla:

    http://www.naturalnews.com/026503_pandemic_swine_flu_bioterrorism.html

    http://vilaurio.blogspot.com/2009/06/totuuden-esitaistelija-jane.html

    OLen yrittänyt oikoa sanotuilla keskustelupalstoila tuon hemmetin Guillan-Barree -artikkelin virheitä, mutta turhaa on työni. Artikkelissahan kerrottiin vuoden 1976 rokotteesta, mutta se muuntui välittömästi muotoon "nyt jo sikainfluenssarokote on tappanut 25 ihmistä". Mistä on päästy suoraan "ja meidän lapsiinhan ei perkele mitään rokotteita tungeta".

    ReplyDelete
  15. Mette, tuhannet kiitokset tuosta Vesa-Ilkka Laurion blogista. Se on oikea valkokultakaivos! Varsinkin noihin "holokausti oli huijausta" teksteihin täytyy paneutua loman jälkeen.

    Luonnossa virukset ovat lajispesifisiä! Kullakin lajilla on oma viruksensa! Sian, linnun ja ihmisen influenssaviruksen hybridi on luonnoton ja luonnonvastainen, ja se on voinut syntyä vain laboratoriossa.


    Väärää tietoa, sillä jotkut virukset voivat hyppiä lajista toiseen.

    Tiomersaali on kuitenkin ihmiselle myrkyllinen. Se aiheuttaa autismia, oppimis- ja keskittymishäiriöitä, immuunisysteemin häiriintymistä, kehityksen viivästymistä, muistin heikkenemistä, sekavuutta, väsymystä, ruokahaluttomuutta, laihtumista, allergiaa, Alzheimerin tautia sekä maksa- ja munuaisvaurioita. Kyseessä on siis hermostomyrkky, joka vaurioittaa aivoja.

    Tiomersaali on myrkky, mutta eihän tuo tyyppi oikeasti väitä, että se aiheuttaa noita juttuja rokotteissa? Sehän on virheellistä tietoa.

    Mahtavaa kuinka Laurio on ensin ylistämässä Jane Burgermeisteria, mutta sitten lopussa esitetyn kritiikin jälkeen (josta Lauriolle kiitosta) hän kirjoittaa näin Janesta:

    Jane puhuu ”natsi-Saksasta” ja sen ”kauheuksista” verratakseen nykyisiä tapahtumia niihin ja siten pelotellakseen. Hän ei huomaa, että Hitler ja Saksan ja Itävallan kansa yksimielisesti taistelivat juuri sitä vihollista vastaan, jota vastaan hänkin nyt taistelee.

    Jane valehtelee, liioittelee ja solvaa, ja hän on lähes joka asiassa auttamattoman tietämätön. Jane kuihtui pois silmistäni. Jäljellä on joka puolelle kuuluva huuto, mutta se ei ole rohkeutta vaan hysteriaa ja pelkoa. Hän elää sokeassa intoilussa, vaikka perusasiassaan onkin oikeassa, ja hän eksyy väkisin. Siltä osin kuin hän on asiassaan oikeassa, asia tulisi siirtää lujaluonteisen ja rehellisen miehen, sellaisen kuin Hitlerin, käsiin. Samoin koko Jane.


    Vanhemmassa bloggauksessa tehdään selväksi mikä on Laurion kanta rokotteisiin:
    Itse totean lopuksi, että rokotukset ovat rikoksia ja rokotteet rikoksentekovälineitä. Niillä aiheutetaan sairauksia ja tuhotaan immuunijärjestelmää. Selventäisin myös, että kun haastattelussa puhutaan ”lääketieteellisestä kartellista”, niin silloin tarkoitetaan pääasiassa juutalaisia, joiden omistuksessa suurin osa lääketeollisuutta on ja jotka myös kontrolloivat eri maiden terveydenhuoltopolitiikka sekä suoraan että välillisesti. Rokotteet ja rokotukset ovat tyypillinen juutalainen perverssi tuote, jonka tarkoituksena on tuottaa vahinkoa ja kuolemaa ei-juutalaisille, jotka heidän uskontonsa mukaan tulee tuhota. Hävettää katsoa, kun Suomi joka ikisessä asiassa juoksee juutalaishirviön perässä.

    Ei tarvitse kommentoida tämän enempää.

    ReplyDelete
  16. Kokemuksesta tiedän, ettei tässä virtuaalipingiksessä ole voittajia - "debatit" ovat pääasiassa olkiukoilla sohimista, "kirsikan poimintaa" jne. - ja siksi yleensä tyydynkin vain erilaisten lähteiden esilletuomiseen niin, että kukin saa tehdä niistä omat johtopäätöksensä.

    Esim:

    Vaccination Articles and Testimonies by Medical Doctors:

    http://www.whale.to/vaccine/articles4.html

    THE MEDICAL MAFIA:
    http://www.whale.to/a/medical_mafia.html

    Ja kun nyt vertaa täällä esitettyjä argumentteja mm. whale.to sivustolta löytyviin, niin sori vaan, boys & girls, mutta taisi tulla ns. lumierä...

    Eli fulfordeja ja laurioita on varmasti hupaisaa "debunkata" + "guilt-by-association" tekniikka on suosittua molemmin puolin pingisverkkoa - tämä kertoo kuitenkin ehkä enemmän siitä kuinka matalalalle olette oman rimanne asettaneet...

    ReplyDelete
  17. Ihanaa kun tiedät mitä "kirsikanpoiminta" tarkoittaa. Sitten varmaan tiedätkin että linkkisotiminen ilman sisällönselitystä on sitä, jos se tehdään siten että kerätään vain aiheen yksi puoli.

    Ei siitä voi tehdä omia johtopäätöksiä. Debateissa pitäisi kumota toisia argumenteilla, eikä vihjailuilla ja viittauksilla siihen miten toisilla on vaikkapa "epäsosiaalisuutta"...

    ReplyDelete
  18. Whale.org ei näytä hirveästi viittaavan tutkimuksiin niin että tiedot tuloksista voisi tarkistaa.

    Heitin nopalla yhden. Esim. tuo sisältää Wakefield -tavaraa, joka on jo tässäkin blogissa vääräksi osoitettua tavaraa.

    Kysymys on. Miten tuo lähde täyttää lähdekriittisyyden tasot? Onko vertaisarvioitua tavaraa, vai isolla kasalla kerättyä kirsikanpoimintaa, jossa harvat ja muutamat rahaa pelkostrategiallaan manipuloivat valehtelevat PA:n tässä blogauksessa kommenteissa olevan riskivertailun tapaista.

    Miksi jos olet huolissasi argumenttien tasosta, luetellaan aina vain riskejä? Eikä verrata hyötyihin. Tuolla whale -logiikalla saataisiin syöminen tappavan vaaralliseksi puuhaksi, koska (oku tukehtuu syödessään.

    Missä on aito riskianalyysi, jossa otetaan aidot tiedot, jossa on listattu todistetut riskit ja todistetut hyödyt (samaan tapaan kuin Guillean Barren kanssa tässä viestittelyssä.)

    Jos tätä ei ole tehty, niin aika nollatasolla on argumentaation laatu. Että "lumipeli" tosiaan. teidän osaltanne vaan valitettavasti.

    Muutenkin ihmettelen "annan tehdä omat johtopäätökset" -ihmisiä. Etenkin kun anonymous on jo tässäkin heti ensimmäisenä erimielisille vittuillut (pseuroargumentilla jonka romutin pitkälle ja johon hän ei ole edes reagoinut.)

    ReplyDelete
  19. Kokeilkaapa googlata - ensin "doctors AGAINST vaccines"
    ja sitten "doctors FOR vaccines" - ja yllättykää...

    Tämän jälkeen kannattaa tutustua kirjaseen nimeltä The Medical Mafia by Guylaine Lanctot.

    Ja olennainen kysymys kuuluu - luotanko nyt enemmän mm. kokekeiden lääkäreiden (mm. YK:lle töitä tehneiden) kirjoituksiin vaiko alan harrastelijadebunkkaajiin?...

    Geeez - a tough one...

    No, oli miten oli - en vaivaa teitä enää...

    ReplyDelete
  20. Kokeilkaapa googlata - ensin "doctors AGAINST vaccines"
    ja sitten "doctors FOR vaccines" - ja yllättykää.


    Mikä se yllätys oikein oli?

    ReplyDelete
  21. Ilmeisesti sitä, että rokotteidenvastustajilla on jokin nimenkerässtrategia ollut. Kun normaali rokotteita kannattava lääkäri ei kirjoita erikseen lausetta "for vaccines" ja vastustajat yksimielisesti laittaa sanaparin, saadaan jänniä tuloksia.

    Tulee mieleen se kreationistien vertailu jossa Googlesta haettiin sanapareja "Intelligent Design" ja "darwinism". Ja tätä esitettiin tukena siitä että se on suosittua. Kun "darwinism" on ID -piirien oma käyttämä nimi, jota evoluution kannattajat eivät itse käytä, ja "Intelligent Design" -sanaparia käyttävät myös tämän aihepiirin kriitikot..

    Eli hakujen määrillä tehty, kampanjan taikasanoja käyttävä, Googletaikatemppu. Toinen tapa sanoa "kakka on hyvää". Tosin ilman niitä miljoonaa kärpästä.

    Kannattaisiko esim. katsella WHO:ta ja etsiä sieltä? Jos ammattilaiset on laajasti sitä mieltä, niin juuri sieltähän sitä pitäisi löytää runsaasti. Se ei ole lääketeollisuutta. Se ei myy paranoijaa kansalle.

    Muutenkin lähdekriittisyyden käsite taitaa hänelle olla vieras. Tuota mainostettua kirjaa ei ole edes vertaisarvioitu. Mistä tietää että kymmenvuotias ei voisi tehdä juttuja paremmin.

    Hauskaa on, että hän pitää tuollaista hyvänä. Tuossa hänen kehumassaan, josta hain sen linkin, oli "puolustus" Wakefieldille. Perustui "accident" -perusteluun, jossa annettiin kuva kuin korrelaatiot olisi selviä, mutta kriitikot vain vihjailee että voisi olla sattumaa.

    Tietenkään itse kritiikkiin ei viitattu. Mutta hiemaan asiaan tutustuneenakin, tiedän mistä on kyse. Ja se on siitä että Wakefield ei ole ottanut kaikkia vaihtoehtoja huomioon. Se taas tarkoittaa sitä että korrelaatio voi näkyä, mutta se ei merkitse mitään.

    Tästä minulla on kuvaus vartijamaailmasta. Kuvitellaan että jonkin kansanryhmän edustajat jäävät paljon kiinni myymälkävarkauksista. Tarkoittaako tämä että nämä ihmiset varastavat muita enemmän? Ei välttämättä:
    1: Vartijat voivat olla ennakkoluuloisia ja tarkkailla heitä enemmän.
    2: Heillä on jostain syystä tapana olla tavallista huonompia myymälävarkaita. Syy voi olla vaikka kokemuksen puute.
    3: Lisäksi heillä voi olla yhteiskunnallinen asema, jossa kaikki ryöstävät enemmän. Joten vaikka he varastavatkin enemmän kuin keskiverto, se johtuukin suurelta osin köyhyydestä tai vastaavasta sosiaalisesta olosuhteesta: Eli kun se sosiaalinen "köyhyyskokoonpano" tms. otetaan huomioon, ovatkin paljon paljon keskivertoisempia.

    Jos näitä ei oteta huomioon, ei voida sanoa paljoakaan. Wakefield nojaa tarinointeihin. Yksittäistapaus, jossa siinäkään hän ei ole osoittanut että rokote on ollut pakosti juuri se tekijä joka on aikaansaanut sen.

    Kun muistetaan sosiaalisissa teorioissa ja sen vaikuttavien elementtien analyysissä usein vastaan tuleva "Simpsons paradox" -joka kääntää korrelaatiot ympäri, kun kaikki otetaan huomioon, on itse asiassa otettava huomioon sekin mahdollisuus että rokotteet olisivat jopa vähentäneet autismia. Pääpointti on se, että kun Wakefield ei ole ottanut elementtejä huomioon, emme tiedä. Kaikki vaihtoehdot voivat tuntua arvailulta ja selityksiltä miksi se voi olla yhteensattuma. Mutta kun tutkimuksen elementtejä ei ole eritelty asiaankuuluvasti, sama arvailu koskee myös Wakefieldin omaa yhteyttä. Elemettien huomioon ottaminen on keskeistä kaikessa tieteessä.

    ReplyDelete
  22. Koska nettiin voi kirjoittaa kymmenvuotias lapsikin, otan avuksi Google Scholarin. Se on sentään tutkimusluettelo. Herkempi omatunto vaatii enemmän tiedettä. Maailmankuvan sallimisen puolesta puhuvat vain vaihtoehtoilijat, joille ideologia on tärkeämpi kuin lasten terveys - joka tässä on kyseessä puolin ja toisin. Molemmat puolet kokevat olevansa lasten puolella.

    Otetaan neutraali rokotesana. Kuinka mones käsittelee sitä miten toimimattomia rokotteet ovat? Kumpia on enemmän? Kumpi siis on tutkimusten mukaan parempi? Ja kumpi nojaa eitutkimuksiin, arvailuihin ja spekulatiivisiin voi olliin?
    Säästin vaivoja rakentamalla linkin. Kunnioituksesta. Ja otan avuksi vielä toisen, PubMedin, joka myös sisältää tutkimusta, jota kymmenvuotias amatööri ei voi valehtelemalla lääkärilupaa kirjoittaa. Näin jäljelle jää vain taatun asialliset rokotevastustajatkin. PubMed kun sisältää kaikenlaista.

    Kysymys kuuluukin, mihin lähteisiin kannattaa luottaa? Missä on tietoa ja tutkimusta, missä vaan arvailuja ja epäilyjä ja liioitteluja? Ketkä tekevät riskianalyysejä jossa hyödyt ja haitat sekä niiden todennäköisyydet (sellaisina kun ne aitojen tietojemme mukaan ovat) on huomioitu.

    PS: Tuo tyyppihän ei reagoi kritiikkiin, vaan läimii uutta. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä että kritiikeissä ei ole kritisoitavaa. Tätä kautta hänen toimintansa näyttää ulospäin pitkältä sarjalta epäonnistumisia.

    ReplyDelete
  23. Kerta kiellon päälle - ja nyt kun viimein oivalsin; kaikki mitä ei ole "vertaisarvioitu" ei ole olemassakaan - varsinkaan, jos asiaa ei ole "vertaisarvioitu" ns. "oikeissa piireissä" ja ns. "oikeiden asiantuntijoiden" toimesta... englanniksi tätä kutsutaan "peer-pressure-review" prosessiksi... ;)

    Ja nyt - hasta la pasta...

    ReplyDelete
  24. Science Based Medicine-blogissa juttua Mercolan pelottelutekstistä:

    http://www.sciencebasedmedicine.org/?p=851

    ReplyDelete
  25. Vertaisarviointi on valheenpaljastustesti. Kyse on siitä, mitä perusteltu tiede tekee. Wakefield on mokannut. Kysymys on siitä, luottaako tieteeseen jossa sentään on kusettajantorjuntajärjestelmä nimeltä vertaisarviointi vai sellainen jossa ei ole mitään kusettajantorjuntajärjestelmää paitsi oma ideologia.

    Haluatko taloosi lukon?

    Pakko haistaa, kun sieltä päin on tuullut koko ajan "Gish Galloppia".

    ReplyDelete
  26. Ahaa, nyt viimein ymmärsin. Jos kuka tahansa kirjoittaa mitä tahansa internettiin - sen täytyy olla olemassa! KEWL! Nyt minusta tuli juuri rokotevastustajamestari.

    ReplyDelete
  27. Löytyipä hauska bloki hyvästä aiheesta :-).
    Whale.to -sivustoon innokkaasti suhtautuvien kannattaa katsoa scopie's law rational wikistä:
    http://rationalwiki.com/wiki/Whale.to

    Onko kukaan muuten tilannut niitä pyhiä käsigranaatteja joita siellä sivustoilla myydään? Tai yrittänyt tehdä niitä itse, siellähän on ohjeetkin.

    Lähdekriittisyyttä totisesti.

    ReplyDelete
  28. Kiitos kehusta.

    Jostain syystä tämä bloggaus on kovin suosittu tänään.

    ReplyDelete
  29. Minusta on perustellusti syytä kyseenalaistaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen motiiveja, koska budjetista tullee eräältä lääkeyritykseltä, joka ("sattumalta?") toimittaa rokotetta. Ehkä ainoa motiivi on se, että he ovat sitä mieltä, että rokote suojaa taudilta ja sen sivuvaikutukset ovat pienempi paha kuin itse tauti. Ehkä osamotiivia on tuo em. budjetti, ehkä se on koko motiivi, mene ja tiedä.

    Eikö tällaista kytköstä olisi syytä epäillä? Ja jos lääkeyritys laittaa miljoonat likoon, niin tämäkö tapahtuu ihan vain hyvää hyvyyttä? :-D

    Päivänselvää on, että pidempiaikaisista vaikutuksista ei varmasti tiedetä, joten turha argumentoida niistä kuten tosiasioista. Se, että ennenkin on ihmisiä rokotettu, ei minusta ole hyvä argumentti puolesta eikä vastaan.

    Noh. Vaimo ottaa rokotteen. Minä en ja lapsien kohdalla ei todennäköisesti tarvitse edes miettiä kun aalto pyyhkäisee yli. Hirveä haloo yhdestä nasunuhasta.

    ReplyDelete