15.10.09

Birtherliikkeen tähti pulassa

Barack Obaman Aitoa [tm] syntymätodistusta etsivät birtherit ovat pyrkineet oikeuteen usean kuukauden ajan. Tavoitteena on saada nykyinen presidentti pois Washingtonista. Birthereiden salaliittoteorioissa Obama on syntynyt Keniassa tai ainakin sellaisella tavalla, ettei hän voi olla syntyperäinen USA:n kansalainen. Televisioon on päässyt Orly Taitz niminen nainen, joka ajaa monen obamaskeptikon oikeuksia. Esim. armeijan upseeri Connie Rhode ei suostu palvelemaan Obamaa, sillä hänen mielestä presidentin pallilla istuu mies joka kuuluisi muualle.

Taitz ei ole saanut aikaan menestystä. Tuomarit eivät hyväksy toistuvia vaatimuksia ja vetoomuksia, jotka eivät ole aivan sääntöjen mukaisia. Taitz ei tunnu ymmärtävän, että oikeuteen pääsy vaatisi kunnollisia perusteluja eikä pelkkää politikointia, kuulopuheita ja väärennettyjä dokumentteja. Ensimmäisten epäonnistumisien jälkeen Taitz alkoi syyttämään tuomaria maanpetturiksi ja systeemiä mädäksi. Obama vainoaa Taitzia, jne.

Tuomari Land sai tarpeekseen Taitzin temppuilusta. Hän langetti 20´000 dollarin sakot.

Orly Taitz on ilmaissut, ettei aio maksaa mitään. Sakoilla yritetään vain vaientaa totuuden äänitorvi. Taitz aikoo kirjoittaa jälleen uuden kirjallisen vaatimuksen oikeudelle. Valitustiet kuljetaan niin ylös kuin mahdollista. Siitä huolimatta, että muut lakimiehet kutsuvat Taitzia hulluksi. Ja hän saa niskaan valituksia epäeettisestä käytöksestä.

1 comment:

  1. Was the $20K fine enough? Maybe when Taitz becomes a real lawyer she will appreciate what just happened. I wonder if she is a mail order bride, just like her law degree? She is perfect reporter material for “Fake News”, where unfounded rumors and innuendo reign supreme , unlike a our US courts of law, where you need to present documented facts, not half baked lies (prepare for more failures). When flies get too close to the lights they get burned, Taitz just got burned, thing is, like a fly she will continue, no end in sight. Poor little Birthers they are haters not debaters.

    A lawyer, dentist, realtor and black belt, wow I must say a JACK of all trades master of none.

    ReplyDelete