3.2.10

Lancet perui Wakefieldin tutkimuspaperin

Andrew Wakefieldin surullisen kuuluisa tutkimus mahdollisesta MPR-rokotteen ja autismin välisestä yhteydestä on vedetty pois Lancet-julkaisusta. Tutkimuksen epäselvät taustat ovat olleet tapetilla heti julkaisun jälkeen. Asteittain paljastui, että Wakefield käytti epäeettisiä keinoja lasten tähystyksissä ja rahoitus tuli lakimiesryhmältä, jotta oikeuteen saataisiin sopiva tutkimuspaperi.

Monille autististen lasten vanhemmille Wakefield on tietenkin sankari. Hän kuuntelee vanhempia. Hän taistelee heidän puolestaan. Hän on valmis tekemään sitä mitä muut tutkijat kavahtaisivat. Siksi hän otti lapsilta verinäytteitä erään syntymäpäiväjuhlan aikana. Eikä lakimiesryhmän antama rahoitus ollut eturistiriita. Lancetin eettiset säännöt vain sattuivat vaihtumaan kesken tutkimuksen teon. Hieman poikkeavat metodit ja tulkinnat johtivat ajojahtiin. Näin Wakefield puolustelee itseään Telegraphin haastattelussa.

Kaikki ne epidemiologiset tutkimukset joissa ei havaita rokotteen ja autismin välistä yhteyttä?

As for the epidemiological studies, he says that you can achieve any result you want by manipulating statistics. “We are not up against science, but interpretation.”


Samalla tavalla tupakkateollisuus naureskeli tupakoinnin vaarat todistaneille epidemiologisille tutkimuksille. "Ne ovat vain tilastoja."

Voimme seurata miten rokotepelottelijat keräävät rippeitä kasaan. Varmasti tuhkasta nousee uusi tulkinta Wakefieldin urasta.

Toki täytyy muistaa, ettei Wakefield ole yksin vastuussa MPR-rokotteella pelottelusta. Tiedotusvälineet eivät hoitaneet uutisointia tarpeeksi perinpohjaisesti vuodesta 1998 lähtien. Toimittajat jaksoivat kierrättää rokotteiden vaaroja pohtivia julkkiksia, lääkäreitä ja poliitikkoja otsikoissa. Samalla unohtui mainita ne tieteelliset tutkimukset, jotka osoittivat MPR-rokotekohun aiheuttaneet huolet aiheettomiksi. Ben Goldacre kirjoitti:


Any member of the public would have had very good reason to believe that MMR caused autism, because the media distorted the scientific evidence, reporting selectively on the evidence suggesting that MMR was risky, and repeatedly ignoring the evidence to the contrary. In the case of the PCR data, the genetic fingerprinting information on whether vaccine-strain measles virus could be found in tissue samples of children with autism and bowel problems, this bias was, until a few months ago, quite simply absolute. You will remember from earlier that Wakefield co-authored two scientific papers – known as the “Kawashima paper” and the “O’Leary paper” – claiming to have found such evidence, and received blanket media coverage for them. But you may never even have heard of the papers showing these to be probable false positives.

In the Journal of Medical Virology May March 2006 there was a paper by Afzal et al, looking for measles RNA in children with regressive autism after MMR vaccination, using tools so powerful they could detect measles RNA down to single-figure copy numbers. It found no evidence of the vaccine-strain measles RNA to implicate MMR. Nobody wrote about this study, anywhere, in the British media (except for me in my column).

5 comments:

  1. http://www.entertonement.com/clips/cjhgppsfsf--You-have-learned-much-young-oneJames-Earl-Jones-Darth-Vader-Star-Wars-Episode-V-The-Empire-Strikes-Back-

    ReplyDelete
  2. That amuses me way more than it should. :D

    ReplyDelete
  3. Meikäläiselle paukahti tuossa juuri tällä viikolla postista "Trick or Treatment" ja Goldacren "Bad Science".

    Onko PA kummassakaan kirjassa jotain mikä auttaa ymmärtämään toista paremmin? Ajattelin alunperin lukea ne samassa järjestyksessä, kun mainostit niitä? Singh --> Goldacre

    ReplyDelete
  4. Jaa-a. Trick & Treatment keskittyy pelkästään vaihtoehtohoitoihin. Bad Science on aiheiltaan laajempi. Molemmissa annetaan alussa lukijalle huuhaan tunnistamistyökalut. Ehkä T&T on hyvä aloitus.

    ReplyDelete