1.9.10

ICR:n tappio, Lohikäärmeen voitto

Institute for Creation Research on vuosikaudet pyrkinyt tuputtamaan kreationismia kouluihin. Viimeisin tappio tapahtui Teksasissa. ICR:n apologetiikkakoulutus ei kelvannut valtuutetuksi kurssiksi maisterin tutkintoja varten. ICR nosti kiellosta haasteen, jota käsiteltiin kalifornialaisen ICR Graduate Schoolin kohtaloa. ICRGS:n uskonnollisten kurssien hylkääminen määriteltiin kreationistien haasteessa uskonnolliseksi syrjinnäksi ja sensuroinniksi. Hauskana yksityiskohtana voisi mainita sen, että ICR:n valmistelemassa haasteessa nimitetään haasteen saaneita "evolutionisteiksi." Sitä oli varmasti kiva selitellä tuomarille. Paikoitellen haasteessa lainataan tueksi myös Raamattua. Paperia on kovin vaikea ymmärtää.

ICR:n kohtalo lakituvassa ei ollut mikään suuri yllätys. Pykäliä ei tarvinnut edes heilutella lakimiesten välillä, sillä tuomarin päätös tuli nopeasti. Molemmat osapuolet olivat nääs samaa mieltä jutun olennaisista asioista. ICR oli väittänyt, että Teksasin osavaltiossa heidän kohtalosta päättänyt komitea sai päättää vain julkisten koulujen valtuutuksista. Yksityisenä kristillisenä kouluna ICR:n tarjoamat kurssit eivät kuuluneet osavaltion tarkastusten alaiseksi. Mutta tuomari näki asiat toisessa valossa. Hän lainasi osavaltion lakeja, joista selvisi aivan toista. Osavaltio saa kuin saakin tarkastaa myös yksityisten koulujen opetustasoa, jos nämä koulut ovat vaatimassa kurssejaan osaksi maisterin tutkintoa. Muutenhan mikä tahansa diplomimylly voisi myydä mitä tahansa osana virallista koulutusta.

Tuomarin reaktio ICR:lle oli siis "Ei!"

Jopa ICR:n vanhaparrat näkivät ettei asiasta kannata vääntää enempää kättä. Johtava kreationisti Henry Morris III kirjoitti ICR:n uutiskirjeeseen Fighting the Dragon-artikkelin. Siinä Morris ilmoittaa, että ICR luovuttaa. Evoluutio-lobbareilla on liikaa valtaa. Aitoja kristittyjä tullaan syrjimään entistä enemmän!

That ruling, unjustified by any commonsense evaluation, adds to the growing and very public animosity toward Christians who take a strong, positive position on the authority and accuracy of the Scriptures. Now, with the federal ruling against ICR, the Texas government may mandate that any private sector college, even those that accept no government funding, may be regulated by the THECB, even to the extreme that the THECB may reject a science education program because it features a creationist viewpoint. The effect of these two major rulings is that private Christian education will now face greater discrimination in California and in Texas--two states that set educational precedents for the nation.


Aivan. Pseudotieteen myyminen tehtiin entistä hankalammaksi. Huono juttu kreationisteille.

Taistelu Lohikäärmettä vastaan jatkuu kuitenkin oikeussalien ulkopuolella. ICR tarvitsee rukouksiasi ja tietenkin (entistä enemmän) rahallista tukea.

ICR:n School for Biblical Apologetics selittää tappion positiivisessa valossa.

Is ICR’s School of Biblical Apologetics program accredited?

Due to the nature of ICR’s School of Biblical Apologetics—a predominantly religious education school—it is exempt from licensing by the Texas Higher Education Coordinating Board. Likewise, ICR’s School of Biblical Apologetics is legally exempt from being required to be accredited by any secular or ecumenical or other type of accrediting association.


Suomeksi: Meidät on vapautettu valtuutuksien velvoitteista.

Nerokasta!

5 comments:

  1. Kyllä Jumala tietää mikä on parhaaksi. Siksipä Jumala on ainoa auktoriteetti joka pystyy päättämään koulutuspolitiikasta. Kunhan hänellä olisi aikaa tulla neuvottelupöytään, on kuulemma kiireinen.

    ReplyDelete
  2. Hyvä, että USA:n parjatussa oikeuslaitoksessa löytyy järkeäkin.

    ReplyDelete
  3. Kyllä minun Herrani, Saatana, on nyt ICR:ään tyytyväinen!

    ReplyDelete
  4. Onko herra asianajalle KAren Amstrongin Case for God kirja tuttu? Itselläni vielä kesken, mutta siinä esitellään mielenkiintoinen tarina miten maailmanluonti tarina syntyi.

    Juutalaisten ollessa Babyloniassa maanpaossa, alkoivat he miettiä kannattaako sellaista jumalaa palvoa, joka salli temppelinsä (Jerusalem) tuhoamisen, ja seuraajiensa karkoituksen. Babylonialaiset palvoivat jumalaa, joka sentään oli valloittanut maan merihirviöiltä ja luonut maailman. Eli pitäisikö heidän vaihtaa jumalaa?

    Profeetat sitten vastasivat, että OK, babylonialaisten jumalan piti taistella merihirviöitä vastaan luodakseen maan, mutta Jahvelle meidän Jumalalle, riitti kun Hän totesi Tulkoon valkeus, ja valkeus tuli. Meidän Jumalalle riitti kuusi lausetta ja kuusi päivää luoda maa. Siihen ei babylonialaisten jumala kykene.

    Pitäisiköhän noille IDeisteille ja kreationisteille lähettää tuo kirja ;-)

    ReplyDelete
  5. Olen lukenut History of God-kirjan. Odotan että Armstrongin uutuus muuttuu hieman halvemmaksi JA saan luettua alta tuota lukemattomien kirjojen pinoa.

    Arvostelu on tulossa, mutta vasta ensi vuonna.

    ReplyDelete